DOOM läpi. Jos joku vielä miettii, onko tämä pelaamisen arvoinen Switchillä, niin minun vastauksena kaikuu riemukas KYLLÄ! EHDOTTOMASTI! Nautin yksinpelikampanjasta suuresti, sillä se tarjosi rehellistä mättöä n. 15 pelituntia. Huoneiden puhdistaminen demoneista toimi aina porttina seuraavaan kohteeseen, mutta pelattavuus oli niin addiktoivaa, että vasta loppupuolella peliä toisto nosti negatiivisessa mielessä päätään.
Aseet on mallinnettu herkullisesti, niissä on massan tunnetta, ja niiden päivitykset tuovat mukavaa kehittymisen fiilistä. Sama pätee pelaajaankin; jos alussa on varaa luottaa nykyaikaisen perusräiskinnän "paukuta tuonne ja suojaudu tänne" -teeseihin edes pikkuriikkisen, ollaan viimeisissä vaiheissa köntsät housuissa, jos touhu menee liian suojelevaksi. Hyökkäys on paras puolustus. Pelin vauhti on ajoittain hirmuinen, metalli pauhaa, kun suorittaa sydämen kurkkuun nostavan liikesarjan; tuplahyppy, haulikolla kaksi alemman tason demonia mössöksi, vaihto raketinheittimeen ja muutama ammus pirulliseen Summoneriin. Takaa kimppuuni rynnii hirmuinen Pinky, jonka moottorisaha leikkaa kuin monitoimikone tomaatin. Tämä kaikki voi tapahtua parissa sekunnissa, joten ei ihme jos älykello ilmoittaa leposykkeen käyvän parikymmentä lyöntiä tavallista korkeammalla!
Kenttäsuunnitteluun viitataan yleensä yhdessä Metroid Primen kanssa. Ihan niin avoimia kentät eivät kuitenkaan ole, vaikka salaisuudet sijaitsevatkin yleensä muualla kuin yhden pääreitistä eroavan tienpätkän päässä. Hyvä näin, kenttiin tulee ehkä palattua uudestaankin uusin voimin ja asepäivityksin.
Switch-versio on myös teknisesti kelpoa jälkeä. Toki, se menee puolikontilleen muutaman kerran varsinkin lopussa, kun huoneissa jyllää kymmeniä hirviöitä, mutta onneksi dippaukset ruudunpäivityksessä jäävät silti poikkeuksiksi eivätkä säännöksi. En tunne menettäneeni mitään. Hyvä motion blur maskaa sekin 30 fps:n ruudunpäivityksestä sulavamman tuntuisen kuin se oikeasti onkaan.
Majora's Maskin Snowhead on myös yksi maininnan arvoinen lumialue.
Erittäin hyvä maininta. Nintendo naulaa melkein aina lumialueiden yleisfiiliksen, ja tässä auttaa etenkin värisyttävän hieno musiikillinen anti.
Zeldojen yllä väreilee muutenkin jouluinen, lämmin aura; sarjan pelit luovat varsinkin nuoremmalla ällä ikimuistoisia kokemuksia, kun niitä paljastuu kääreistä. Muistan esimerkiksi finngamerin tarinoinnin A Link to the Pastista.
Breath of the Wildin DLC 2 sopisi hienosti jouluna pelattavaksi. Lapsi minussa toivoo, että Nintendo tiputtaisi sen ikään kuin lahjaksi (se on toki maksullinen, mutta tuntuu lähes lahjalta lisäsisältönä niin erikoislaatuiseen peliin) jouluna tai muutama päivä ennen vuoden tunnelmallisinta juhlaa.
Jouluun on enää kuukausi. Listataan sen kunniaksi kenttiä, joissa lumi pöllyää tai fiilis on muuten vain jouluinen. Mieluiten yksi maininta per postaaja, mutta en tule vihaiseksi, jos useampikin lipsahtaa.
Onko Super Mario 3D Worldin Snowball Park jouluista täydellisyyttä? On! Se on kenttä, jota palaan muistelemaan, ja jonka pelaisin mieluusti uudestaan vaikka nyt heti, jos konsoli ja peli olisi yhä omistuksessani (Switchille tästä Deluxe-versio, pliis). Levelin atmosfööri hipoo täydellisyyttä, musiikkeineen, maisemineen ja aktiviteetteineen. Jos tätä pelatessa pukki ei tule, niin ei sitten millään.
Onko kukaan bongannut Switchin Bombermania about samaan hintaan? Puyo Puyo ja Bombbis kuuluivat/kuuluvat minulla kategoriaan "ostan, kun parilla kympillä saa."
Nyt kun tästä on eshopissa myös gold versio myynnissä joka sisältää season passin niin selvisi, että seuraava dlc sisältää uuden maailman sekä uuden sankarin. Toivottavasti uusi hahmo on hyvä ja uusi maailma yhtä iso ja täynnä tekemistä mitä alkuperäisetkin.
Piilotin muutenkin hudit yms. hiiteen, ei fast travelia ja enemmän role playing -meiningillä, niin peli maistuu paremmin ja tuntuu tuoreelta. Ei tule juostua vaan markkereiden perässä.
Menin itse "back to basics" -moodiin ja loin harmaahapsisen viikinkiäijän, jonka nimesin Thoriksi. Pääaseina toimivat r-kioskin myyjiä kookkaammat kahden käden miekat ja sotavasarat, eikä hän suostu pukemaan ylleen mitään rautaa kevyempää. Silloin tällöin pudotan jouskarilla muutaman nuolen erityisen kuumottaviin vihollisiin (pelaan expertillä, joka tuntuu hyvältä kompromissilta), mutta haluaisin pitää sen harrastuksena enkä päätyönä... for real.
Muistan pelanneeni PS3:lla ensimmäiset kymmenet tunnit tämän sortin mättösankaria, joten juttu tuntuu kumman tuoreelta tässä pelissä. Ainakin minulle.
Aloitimme pelin melkein heti Aliens: Colonial Marinesin lopputekstien jälkeen. Paljastimme hirmuisen laatukuilun näiden kahden pelin välillä; 16 vuotta vanhoihin pelimekaniikoihin nojaavassa Halossa on ilo käyttää munakkaita tuliaseita vihollisiin, joista eliiteimmät tuntuvat oikeasti järkeviltä. Alienissakin oli paikoin hetkensä – ainakin kahdestaan pelattuna –, mutta on kyllä julmaa, miten eri laatuisista tekeleistä loppupeleissä on kuitenkin kysymys.
Olin jo unohtanut, miten hauskaa maailman leijuvimman maa-ajoneuvon ohjastaminen tutoriaalikentän jälkeisessä maailmassa on, kun kaveri kipuaa tykkitelineeseen kurmottamaan vihuja, samalla kun pyöritän warthogia kuin teinipoika bemaria keravan viikonloppuyössä. 65" ruudulla riittää kuva-alaa jo siinä määrin, että ei voi kuin ihastuneena todeta, miten upeita kokemuksia nämä co-opit voivat jaetulla ruudulla parhaimmillaan olla.
DOOMin salaisuudet on piilotettu hyvin. Missaan järjestäen melkein kaikki salapaikat. En kuitenkaan stressaa siitä liiemmin, palaan kyllä mieluusti läpäisyn jälkeen kenttiin metsästämään missaamiani juttuja. Ymmärränkö oikein, että jos pelaan jonkun levelin kampanjan jälkeen "mission select" -ruudun kautta, tällöin peli antaa minun pelata kentän kaikilla löytämilläni ase- ja pukupäivityksillä? Jos näin on, niin awesome!
Vau: Bethesdalle käännöstyön tehnyt tiimi on kohdellut tätä perkuleellisen koukuttavaa peliä silkkihansikkain. Vajaan viiden tunnin pelaamisen jälkeen olen vaikuttunut näkemästäni.
Ensinnäkin, peli vaikuttaa täysin lukitulta 30 kuvaan sekunnissa. Se on ISO juttu Skyrimin ollessa kyseessä. En tietenkään pysty sanomaan, etteikö droppeja voisi tapahtua pelin myllyttäesä luolaston täydeltä vihollisia kasvoille ja pelaajan viskoessa käsistään tulta ja tappuraa, mutta tällä hetkellä omakohtaiset havainnot ja DF vahvistavat, että peli pysyy komeasti tukevilla jaloillaan.
Toisekseen, käsikonsolimoodissa Skyrimin pelaamisessa on jotakin hyvin tyydyttävää. Se, miltä peli näyttää tarjotessaan parhaimmillaan 236 ppi:n tarkkuutta Switchin 720p IPS-paneelilla, saa aikoinaan PS3:lla JA myös PS4:lla Special Editionia pelanneen pudottelemaan suustaan jessuksia. Nämä kehittäjät todella pullauttivat meille pätevän kannettavan version Elder femmasta, ja jos pääsee yli vähennetyistä ruohotupoista ja tietyistä puuttuvista grafiikkaelementeistä tehokkaampien laitteiden SE-versioihin nähden, voi olla hyvin onnellinen lopputuloksesta. Minä todella olen.
Hämärä nurkkaus, pehmeä sohva, ikkunan takana vinkuu talvesta vihjaileva viima pilkkopimeässä illassa, jonka peittää kuulokkeista korviini rakentuva Skyrim ja samalla tunnen sormissani, miten Master-lukko kilkahtaa. Jahas, ikkunan takaa kurkistaa nyt vanha maagikin... eikun se onkin se kylähullu. Melkein maagi. Pitäisiköhän tehdä vihdoin se kaljanhakuquesti?
Nah... Menen takaisin täyttämään taloani perunoilla ja kaalilla.
DOOM saapui eilen. Pelasin 1,5 tuntia kampanjaa ja muutaman moninpelimatsin (se oli kuin viattoman linnunpoikasen lehähdys pesästään, joten siitä ei vielä sen enempää).
Scarf naputteli pelistä tällä samaisella sivulla sen verran etevästi, että keskityn ainakin aluksi kommentoimaan pelin teknistä puolta, joka on ollut yksinpelin alkupuolella – alustan huomion ottaen – lähellä kiitettävää. Ruudunpäivitys ei nyi eikä pauku, kolmellakympillä pelatessa ei ole mitään outoa, kun ei ole koskaan saanut kokea puolet sulavampaa Doomia. Rikollista tai ei, näin minä pelin nyt pelaan, eikä se vaikuta yhtään hullummalta tavalta, vaikka pelaan peliä pääosin suurella televisiolla melko muikean skaalausurakan jäljiltä. Vaikuttaako kenties asiaan, että samalla ruudulla pyörivät säännöllisesti X360-pelit, joiden resoluutio on usein sama kuin Switchin DOOMissa. En minä niitäkään reson takia karsasta.
Tekstit tosin kavaltavat tilanteen. Ne ovat yhtä suttua, ja fontti on liian pieni. En pelin tiimellyksessä edes jaksanut vilkuilla niitä, ja ehdinkin jo ihmettelemään "mihin se moottorisaha nyt meni", kun inventaario ei näyttänytkään jokaisen demonintappajan vakiotyökalua. Yksi vahinkopainallus nosti myöhemmin virneen huulille.
Käsikonsolimoodissa mennään reilusti alta 6,2 tuumaisen ruudun natiivireson, kun viidelläsadalla alkavat peet tekevät näkymistä pehmeämpiä kuin niiden pitäisi olla. Tämä kuitenkin unohtuu nopeasti, toiminta imaisee, raskas musiikki pauhaa kuulokkeissa ja sormenpäissä kihelmöivä toiminta tunkee iholle ehkä voimakkaammin kuin suurenkaan television ruudulta. Kokemus on erilainen, muttei aina myönteisessä mielessä, sillä joy-conit häviävät sooloräiskintää pelatessa paljon Pro-ohjaimelle.
Motion controls add a breath of fresh air to a familiar game, with astounding results. A must-have for anyone with a Switch and a love of open world games.
Being able to play such a massive RPG like Skyrim wherever you want is truly a technical marvel, and I’m thoroughly impressed with what Bethesda’s been able to pull off here.
And there’s even an exclusive feature in Skyrim for Nintendo Switch. Lockpicking now uses HD Rumble, letting you feel your way through the lock to find a stronger vibration before unlocking. Thanks to this, some patience will have you unlocking Master locks on your first try, and I feel like what was previously a frustrating game of trial and error has been turned into a slightly skillful minigame, and it’s way more fun.
Gyro-tähtäys jouskarilla ammuttaessa (periaatteessa ainoa liiketunnistusjippo, mistä tätä nykyä pidän), HD-rumble, SE-version käyttäminen pohjana tälle versiolle. Messevää. Olen jälleen innoissani Skyrimistä!
Minuakin kiinnostaa DOOMissa moninpeli. Quake II:ta, Quake III:a ja Unreal Tournamentia tuli takavuosina tahkottua kavereiden kanssa konsoleilla, ja tässä meno vaikuttaa tosiaan hyvinkin samanlaiselta. Klassiselta, 90-luvun loppua henkivältä räiskyttelyltä.
Pelaajia moninpelissä riittää varmasti siksikin, että peli on täysin vailla kilpailua. Ei Splatoon 2 vetoa samaan kutkutukseen kuin DOOM. Bethesda otti ison riskin (Wii U:n menestystä katsoen), nyt se saa korjata viikunoita ja paistatella ainakin loppuvuoden ainoana hurmeista online-FPS:ää alustalle tarjoavana julkaisijana. eShopin sijoituksienkaan perusteella homma ei vaikuta lähteneen ihan huonosti käyntiin.
Kun mainoksissa laite telakoidaan ja sitten otetaan takaisin käsiin pelikuvan siirtyessä saumattomasti ruudulta toiselle, se on kultainen "wow"-hetki, joka keventää talouksissa rahapusseja.
Mikä Rocket Leaguen kohdalla ei ilmeisesti ole saumatonta nähnytkään :b
Totta! Peli ei osaa vaihtaa Pro-ohjaimesta Switchiin kytkettyihin joykkareihin ilman valikossa vierailua. Psyonix varmasti handlaa tämän aikanaan, nyt se on kieltämättä rikka rokassa.
EDIT: Vähän lisää Rocket League -nipotusta hehkutuksen vastapainoksi.
Jaetulla ruudulla online-pelin pelaaminen kaverin kanssa on tehty tarpeettoman vaikeaksi. Mario Kartissa ja ARMSissa ei juuri tarvita muuta kuin toinen joy-con, sillä pelit luovat automaagisesti vierailijapelaajan tyylillä "pelaajannimi2". Rocket League vaatii ensinnäkin toisen tilin samaan Switchiin kuin myös sen, että tili on linkitetty Nintendon online-järjestelmään. Tämän on oltava lipsahdus, en suostu uskomaan että online split screen -matsit olisi suunniteltu näin hankaliksi aloittaa, jos peli myös tukee pieniä joy-con-ohjaimia.
Graafisesti vaikuttaa siltä, että RL on kiirehditty. Onneksi ruudunpäivitys matsien aikana pysyy silminnähden hyvin kuudessakympissä (en kuitenkaan ole DF), mutta sahalaitaisuus ja matala resoluutio kielivät siitä, että aitoja on saatettu juosta nurin matkalla kohti ihanaisia joulumyyntimasseja. Psyonix tosin lupasi Redditissä, että tulevissa päivityksissä tullaan tavoittelemaan suorituskykyparannuksia. Tosin "jätämme pelin tähän tilaan, sori" -lausonto se vasta karvat pystyyn nostaisikin ja katkaisisi ehkä sen muovisen kamelinselänkin.
Täytyy myös ottaa huomioon, että Rocket League on fysiikkakalkuloinneiltaan melko vaativa peli (testatkaapa suunnilleen Switchin tehoisella PC:llä paljonko ruudunpäivitysnopeutta saatte samantapaisella resoluutiolla) kuin myös, että peli on UE3-pohjainen sen sijaan, että se käyttäisi Switchille suoraan tuettua nelosversiota.
Peli on kuitenkin helkkarin hauska ja sopii aivan täydellisesti käsikonsolimoodiin kuin myös crossplay-järjestelmään. Tulevaisuudessa samassa huoneessa pelataan PC:llä ja Switcheillä yhteisessä partyssä! Freaking sweet.
OMG! Katsoin äsken Redditin ja:
Lainaus
Hi everyone! We’ve seen your feedback in regards to splitscreen online multiplayer in Rocket League and we're actively working on a solution to what we have identified as a bug. It wasn't our intention to require a Nintendo Account for each splitscreen online player, and we're working on addressing this in a hotfix by the end of the year. We are still investigating, but our goal is to eventually require only one Nintendo Account for splitscreen online play, with additional players joining as Guests. Thank you, all! Devin Connors Community Manager, Rocket League and Psyonix Studios
Switch tekee melkein pelistä kuin pelistä houkuttelevamman minulle. Rocket League näyttää telakoimattomana ajoittain lähes N64-peliltä (no eikä näytä), mutta taika rätisee, kun pitää sohvalla löhötessään käsissään peliä joka vain hetki sitten pyöri suuren television paneelilla. Steve Jobs iskosti talvella 2010 iPadin konseptia ihmisille kuuluisalla lauseellaan: "It's phenomenal to see a whole web page right in front of you that you can manipulate with your fingers." Switch vetoaa samanlaiseen, mukavuuden ilosanomaa levittävään teesiin.
Kun mainoksissa laite telakoidaan ja sitten otetaan takaisin käsiin pelikuvan siirtyessä saumattomasti ruudulta toiselle, se on kultainen "wow"-hetki, joka keventää talouksissa rahapusseja.
Ai niin... Yritin pelata Rocketia kyllä aiemminkin, jopa tehokkaalla tietokoneella 4K-resoluutiolla, mutta ei... Tämä suttuinen ja joidenkin mielestä koiranoksennuksen näköinen versio sen sijaan kutsuu, vaikka en tiedä alkuunkaan mihin suuntaan siellä kentällä kulloinkin pyörin ja hyörin.
Se on nyt virallista: Amazon tuottaa juonilinjoiltaan ennennäkemätöntä LOTRia, joka kuitenkin yhä pohjaa Tolkienin alkuperäisiin kirjoituksiin. Jätetäänkö elokuvissa nähdyt hahmot sivuosiin tai jopa kokonaan pois?
Nyt käytettävissä siis yhteensä rapiat 85 gigaa, joka todennäköisesti riittää joksikin aikaa, kun ostan pelini pääasiassa kasetilla, ja Stardew Valleyn tapaiset indiet tapaavat yleensä olemaan vain puolta gigaa. Rocket League on tosin poikkeus (4.8 gb).
Nintendo pitää omien peliensä ja patchiensa koot enemmän kuin kohtuullisina, mutta on väistämätöntä, että 3rd partyt puskevat ulos päivityksiään, jotka nielaisevat helposti kymmenenkin gigaa. DOOM esimerkiksi hotkaisee moninpeliosuuksineen noin yhdeksän, vaikka sen on ostanut kasettina. NBA 2K18:n päivitys taas lohkaisee 16 gigan palan Switchin muistista plus tallennustiedosto vie vielä viisi.
Kaikki kuut, kaikki purppurakolikot, kaikki asut, kaikki...
Kaikki...
Kaikki...
Kaikki...
Super Mario Odyssey säteilee taikaa. Aina hetkestä, kun capturoi rexin esihistoriallisessa valtakunnassa aikaan, kun lopputekstien jälkeen peli lahjoittaa kaikille Nintendo-faneille mitä huikeimman yllätyksen – ja yhden rikkaimmista läpipeluun jälkeisistä kokemuksista, mitä olen pelannut.
Odyssey on jalostettua liikkumisen vapautta; se juhlii kaikkea sitä, mitä Mario on koskaan edustanut ja tulee edustamaan. Sen tuntee hyppysissään, kun porskuttaa tutulla punavalkoisella kalalla läpi koralliriuttojen, ahtaiden rakosten, kutkuttavien salapaikkojen, samalla kun näkee auringon säteiden leikkivän merenpinnan päällä. Tämä on videopeliä puhtaimmillaan. Hauskanpitoa, joka tuo hymyn huulille satunnaisuudella, joka on omien kätöstensä työtä eikä etukäteen käsikirjoitettua potaskaa, mitä ei jaksa katsella kuin yhden ainoan kerran.
Oletan, että official sijoituksia jaetaan vain tänä vuonna julkaistulle peleille?
Jep, näin tehdään.
Ensin kerrotaan omat valinnat vuoden peleiksi (vain 2017 julkaistut) ja lyhyesti syyt niiden takana. Sen jälkeen voi halutessaan tarinoida lisää siitä, mitä omissa konsoleissa tai tietokoneessa on tänä vuonna pyörinyt – ja ne voivat olla koska tahansa julkaistuja pelejä.
Pidetään TOP 3, foorumin aktiivisuustason huomioon ottaen se tosiaan voi toimia parhaiten.
Äänestys alkaisi 18.12 ja päättyisi 31.12, eli aikaa antaa oma mausteensa tähän jännittävään soppaan olisi tasan kaksi viikkoa. Pelaajalautalaisten valitsema Vuoden Peli 2017 (ainoa, mikä missään merkitsee) olisi täten selvillä 1.1.2018.
Aiheuttaako lopputulos suuremman krapulan kuin uudenvuoden yönä ennen sammahtamista alas kulautettu viimeinen Baileys? Mene ja tiedä...
1. The Legend of Zelda: Breath of the Wild (15 pistettä) 2. Super Mario Odyssey (8 pistettä) 3. Destiny 2, Cuphead, Little Nightmares (3 pistettä) 4. Resident Evil VII (3 pistettä) 5. Divinity: Original Sin 2 (2 pistettä) 6. Yooka-Laylee , Xenoblade Chronicles 2, Mario+Rabbids: Kingdom Battle (1 piste)
The Legend of Zelda: Breath of the Wild
Vuosikymmenen peli. Kaunis, orgaaninen, herkkä, henkilökohtainen. Peliä on vaikea kuvailla sanoin, se pitää jokaisen kokea itse. - migge
Super Mario Odyssey
Paras mario jota olen pelannut ja samalla myös ainut mario joka on koukuttanut näin kovin. - Partajeesus
Destiny 2, Cuphead, Little Nightmares (jaettu 3. sija sijoitusten (1.) perusteella.
Pelaajia riitti, eteneminen oli sujuvaa, uusi kampe kiinnosti ja gunplay tietty edelleen alansa parasta. -Sharkie (Destiny 2)
Omalta osalta Cuphead on lähes täydellinen peli. Haastetta piisaa, kontrollit ovat napakat, erilaisia pelityylejä löytyy… ja näyttää vielä aivan uskomattoman kauniilta. Ei voi kuin suositella. - Fraeon (Cuphead)
Aivan helvetin hieno ja tunnelmallinen peli joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Lisärit on vielä kokematta, mutta ne tulee ostettua kunhan se viimeinenkin paketti on julkaistu. - Partajeesus (Little Nightmares)
Huom! Tarkoitus on alkaa luetteloida ja äänestää vasta joulukuussa, mutta avasin jo topicin, jotta formaatista voidaan keskustella.
Vuoden Peli -äänestyksen lisäksi minua kiinnostaa se, kuinka paljon laitoitte tunteja kiinni pelaamiinne peleihin tänä vuonna (jos siis pelasitte järjestelmällä, jolla tunnit voi nähdä).
Voisiko äänestysformaattina toimia, että kukin saa luetteloida kolme mielestään vuoden parasta peliä, ja sijalla 1 saisi kolme pistettä, sijalla 2 kaksi pistettä ja sijalla kolme yhden pisteen. Toki pelien määrää voisi kasvattaa vaikka viiteen, jos siltä tuntuu.
Vai hoidetaanko äänestys tavalliseen tapaan, eri kategorioissa?
Kehittäjä: Monolith Soft Julkaisija: Nintendo Julkaisupäivä: 01.12.2017 Genre: JRPG
Monolith Softin kehittämä kolmas peli mammuttimaisten seikkailuiden sarjaan julkaistaan muutaman viikon sisään.
Mikä tekee Xenobladesta Xenobladen? Minulta jäivät väliin niin ensimmäinen Wii-peli kuin Wii U:lle julkaistu X-osakin. Voiko sarjaa tuntematon hypätä tässä kohtaa paattiin ja nautiskella menosta?
En tajua, miksei Xeno 2 kutsu minua luokseen seireenimäisesti, sillä pidän suuren mittakaavan seikkailuista ja tutkimusmatkailusta, kuin myös pienen kerättävän haalimisesta. Pelin anime-tyyli kuitenkin särähtää, ja videoissa se näyttää pelimekaniikoiltaan hieman hämmentävältä, ei kovinkaan kutsuvalta.
Tiedän, että tulen joulukuussa pelaamaan Zeldan toista laajennusta, jos se silloin julkaistaan, mutta mikäli sen jälkeen (tai jopa ennen sitä) janoan seuraavaa suuren mittakaavan seikkailua, voi Xeno 2 lopulta vetää minut mukaansa.
Näytä kirjoitukset
