Kuulemme millaisia kalliita ajantuhoajia, hyödyttömiä hauskuuttajia videopelit tapaavat olla – jotkut meistä saattavat kuulla useinkin, jos oma lähipiiri ei täysin tajua harrastusta.
Merkittävä videopeli voi toimia vahvana katalyyttinä parempaan huomiseen, kuten tämä Gamesradarin hätkähdyttävästi otsikoitu artikkeli kertoo.
Todd Howard röhönauraa jossakin, mutta enköhän minäkin hymyile snadisti, kun Skyrimin maailma istuu töppösissä siellä, minne ikinä menenkin. Ostan tämän nyt kolmannen kerran, mutta katsotaan vain, niin neljäs tulee myöhemmin Xbox One X:n takia!
Sivuhuomio: Tämä on ensimmäinen kerta, kun ostan jotakin coolshopista. Pikaisella googletuksella kauppa ei vaikuttanut ihan pahalta.
Voin kuvitella, miten tyydyttävältä oman suosikkipelin pelaaminen ensi kertaa tuntuu hätkähdyttävän paljon kaunisteltuna. Microsoft kiitää tällä hetkellä taaksepäin yhteensopivuudessa valovuosia muita edellä.
Tärkeää siksikin, että joskus tulee päivä, kun vanhat konsolit kosahtavat. Pelikirjaston saumaton siirtäminen uuteen laitteeseen on hemmetin arvostettava juttu. Luksusta, kun muut eivät sitä tällä hetkellä tarjoa. Eikä tässä ole edes kyse maksullisesta ominaisuudesta, vaan lisäpalvelusta, joka on yksi konsolin houkuttelevimpia piirteitä.
Tekisi mieli viimeistään jouluksi hankkia X. Ehkä pian sen saatavuuskin hieman paranee.
60+ pelituntia kellotettu. Reilu 800 kuuta hallussa, purppurakolikot löydetty melkein kaikista valtakunnista. Olen jättänyt kirsikaksi kakun päälle Odysseyn kutkuttavimman pelialueen toistaiseksi lähes kokonaan tutkimatta... Ennen sinne menoa saatan ratkoa lisää tauluarvoituksia, sillä en haluaisi jättää niitä pelin viimeisiksi tehtäviksi.
"Onhan se nyt suttuisempi" -lausunnot pitäisi lakaista maton alle ja pistää niiden lausuja pelaamaan kolme tuntia Bubsy 3D:tä suljetussa huoneessa. Ruudunpäivityksestä itkevät saavat puolestaan tahkota Ocarinan N64-versiossa koko hiton vesitemppelin läpi! Eikä sitten puolittaista sanaakaan kenkien vaihtamisesta! Muuten koko homma alkaa alusta!
Switchin Tuomio on huikea optimoinnin taidonnäyte. Se sulkee suut niiltä, joiden mielestä puhdasveristen PS4/One-pelien kääntäminen Nintendon laitteelle oli mahdotonta. En itsekään olisi lyönyt maaliskuussa vetoa tämän puolesta, että saamme Doomista oikean version, emmekä rajusti karsittua kokemusta.
Pitää varmaan tukea tähän porttaukseen nähtyä vaivannäköä sekä 3rd partyjä ja hankkia peli viikonlopuksi.
Nosto! X:n kanssa voi varmaan käyttää tätä topicia, kun kyse on kuitenkin yhä One-tuoteperheestä.
En pääse yli siitä, miten hyviltä laitteelle optimoidut 360-pelit näyttävät, ja varsinkin Gears 3 vaikuttaa videoissa lähes nykyisen sukupolven graafiset vaatimukset täyttävältä julkaisulta.
Ne keillä laite on, ne onnen näyttäköön; kertokaa, miltä uusien ja vanhojen pelien pelaaminen näyttää ja tuntuu, jotta antaisitte meille muillekin syyn tempaista matti tajuttomaksi kukkarossaan.
Kysykää toinen toisiltanne, pienissä mielissänne: miksi Amazonin videopalvelun pitäisi kiinnostaa juuri sinua? Tällä hetkellä siellä kun ei ole mitään, joka saisi minut painamaan tilaa-nappia, vaikka palvelun saakin ensimmäiset 6 kk hintaan 2,99€ (jonka jälkeen 5,99€).
Vihaajien yligeneeriseksi räksyttämä Oblu näyttää X:n tehojen läpi suodatettuna remasterilta! Uskomatonta. On kulunut melkein kymmenen vuotta siitä, kun viimeksi samoilin Cydodiilissä, ja kuuntelin lumoutuneena Jeremy Soulen loihtimaa soundtrackia, kunnes "kuules... näin mutaravun tässä toissapäivänä" -keskustelut vetäisivät minut tosimaailmaan kuin kalan rysästä. Silti tekisi mieli uppoutua peliin joskus uudestaan, varsinkin jos Elder nelosta pääsee pelaamaan näin selvästi kohentuneella ulkoasulla.
Xbox One X:llä ei ole killer appia. Paitsi, että kohta sillä on kymmeniä ja taas kymmeniä erinomaisia pelejä, joista voi pelata X:llä herraskansaa lukuunottamatta selkeästi parhaat versiot.
New Donk City ei olekaan yhtään hassumpi. Se on itseasiassa melko jumalainen. Ai yli kahdeksankymmentä kuuta? Täälläkö? Hieroin käsiäni yhteen, kun tajusin miten jokaisen kulman taakse oli kätketty jotakin, ja miten hienolta pilvenpiirtäjien välillä sinkoilu tuntui. Lopulta Donk tarjosi myös parikin kyyneleet silmiin melkein tuonutta nostalgiatrippiä.
Nintendo voisi nyt fiksulla DLC-julkistuksella räjäyttää munaskumme ja pankkinsa:
We appreciate your patience concerning performance issues that some of you may have encountered while playing Rayman Legends: Definitive Edition on the Nintendo Switch. This latest patch, available for download now, reduces loading times between levels and fixes frame rate-related issues as well.
You should now be gliding much more smoothly through the Glade of Dreams!
Peli ei pysynyt aiemmin täysin lukittuna kuudessakympissä, mutta ehkä nyt?
Kävin koklaamassa X:ää eilen myymälässä. Järki pysyy toistaiseksi päässä, vaikka puhelimen design onkin jälleen erittäin houkutteleva (sen painon tunteesta tulee mieleen niin ikään lasinen nelossarja). Raudan vikkelyydestä huolimatta kymppi ei kuitenkaan tee mitään sellaista, jota en voisi tällä hetkellä 6 Plussalla tehdä. En minä kuitenkaan niin paljon someta, valokuvaa tai pelaa pelejä puhelimella, että kasvanut nopeushyöty johtaisi huomattavasti pienempään käyttöaikaan.
Älypuhelin on taantunut minulla enemmän perinteiseksi kommunikaatiovälineeksi leikkikalun sijasta. Puhelimeksi! Luoja sentään! Vuosipäivitykset eivät myöskään tunnu enää kovin jännittäviltä. Miksi? Vallitsiko Steve Jobsin ympärillä todella niin suuri taika-aura, että hän sai minut hehkuttamaan 3G -> 3GS -tyylisiä päivityksiä? Tuohon aikaan uutta omppua sai tosin Soneralta n. 500 eurolla, jos sitoutui samalla llittymään. Vanhan mallin myymällä sai vaihdettua uuteen pikkurahalla.
Tässä ravisteltiin 3D-Marion konventiota, mutta leppeämmin mitä BoTW teki Zeldalle. Galaxy 2:ssa keskusmaailman puuttuminen kääntyi mielestäni eduksi ensimmäiseen osaan nähden, tosin se peli ei ollutkaan semi-open-world.
Peachin linna SM64:ssa oli ja on upea, ja Isle Delfino hauska, mutta hubin puuttuminen ei oikeastaan ole häirinnyt minua. Latausajat kenttien välillä ovat hemmetin nopeita, eivätkä ne tunnu niin irrallisilta Odyssey-aluksen takia. Oikeasti, pidin niistä pienistä tuokioista, kun Cappy tarinoi lennon aikana Mariolle knoppitietoja tulevasta valtakunnasta.
Olisiko hiekkalaatikko-Marion seuraava askel yksi iso, valtaisa maailmankartta, johon ripoteltaisiin kaikki kentät? Sunshinea pelatessa unelmoin, että esimerkiksi tuulimyllykylästä olisi päässyt hyppämään Ricco-satamaan tai että Pinna-huvipuistoon olisi voinut uida. Tekniikka antaisi myöden sille jo. Jalostaako Nintendo seuraavassa 3D-Mariossa tätä konseptia, tuleeko nopea jatko-osa à la Galaxy 2 vai jotain 3D Worldin kaltaista?
GAF on tällä hetkellä kuin Vantaan lähiö ResetEran New Yor... Donkiin verrattuna; ensiksi mainitussa ketju saattaa jäädä pariin sivuun, kun samaan aikaan Resetissä on keskusteltu jopa kymmenien sivujen edestä. Mielenkiintoista, miten nopeasti kaikki on tapahtunut. Nimekkäiden, jo loikkauksensa tehneiden keskustelijoiden kaarti tuntuu imevän jatkuvasti porukkaa "naapurin" puolelle.
Lihasmuistista GAF tulee vielä joskus, mutta pääosin päädyn jo Resetiin itsekin lurkkailemaan.
Kaikki kuut kerätty ja missään vaiheessa ei alkanut puuduttamaan. Ihan mielelläni olisin vielä pelannut pari maailmaa lisää. Laitetaan nyt se tarkka lukumäärä vielä spoilerin taakse.
Olit kyllä nopea! Huisin nopea. Löydettynä tällä hetkellä 420+
Seikkailin eilen jaxinosan peliajastani metsävaltakunnassa. Vähän joka nurkalta tuntui löytyvän sivutie, ja ihan yllättäen tupsahdin myös paikkaan, josta löytyi monia kuita ja jotakin hyvin, hyvin siistiä... Woodedin layout on eri tavalla laaja kuin hiekkaisen maailman, kun se on rakennettu enemmän kerroksien kuin sivuttaissuuntien varaan. Tummanpunaiset peltirakennelmat luovat kiintoisan minihiekkalaatikon, jossa voi metsästää tunteja kuita ja purppuravaluuttaa kyllästymättä sen maisemiin tai mahtavan svengaavaan teemamusiikkiin; lopputuloksena haalin sieltä sata erikoiskolikkoa ja kahdeksaa vaille kaikki kuut.
Cap Kingdon on toistaiseksi ainoa paikka, mistä olen löytänyt kaiken mahdollisen.
Läpäisin myös eilen pääjuonen, joka nousi lopussa naurettavan tasokkaisiin korkeuksiin. Viimeiset 15 minuuttia naama hangonkeksinä, kunnes iskin kiinni läpäisyn jälkeiseen tarjontaan. Menulla on kipakampaa haastetta (kuolin yhdessä ekstramaailman tehtävässä niin monta kertaa, että jätin sen toistaiseksi kesken), ihanaista fanipalvelua, moninaisia syitä koluta taas kenttiä uudestaan. Ja yksi aspekti, mistä en pitänyt: Alus kohti Cap Kingdomia, etsimään sieltä kaikki kerättävä.
En myöskään ihan ymmärrä waggle-valitusta. Kyllä, ohjaimen ravistaminen esimerkiksi toisessa olomuodossa monesti liikuttaa hahmoa vähän joutuisammin, mutta se ei ole mitenkään pakollista, enkä tunne jääväni mistään paitsi, jos olen tekemättä niin. Haasteet voi suorittaa ja kuut kerätä ilman vemputustakin (toki minulla on vielä paljon keräämättä, joten en tiedä onko pelissä kuita, jotka todella vaativat wagglea).
Muitakin Switch-pelejä näkyy olevan tarjouksessa. Muun muassa Kingdom Battle hintaan 37,49 € Neonkeltaiset Joykkarit (2x) lähtee hintaan 67,49€
Huom! Nämä alennukset vaativat normaalisti Club BR -jäsenyyden, muttei tänä viikonloppuna. Sivustolla lukee: Club BR:n teknisistä ongelmista johtuen -25% jäsentarjous on avoin kaikille
Kummallisempia Juttuja 2 ( ) jatkaa toisen kauden ensimmäisen jakson perusteella vähintään yhtä loisteliaana kuin mihin viimeksi jäätiin. Tykkään melkein aina kausien aluista. Hetkistä, joina ollaan palattu ns. normaaliin, samalla kun katsojalle ja hahmoille maalaillaan uusia uhkakuvia. Ei sekään toimisi niin hyvin, jos lapsinäyttelijät, ajankuva ja kerronta pitäisivät sarjaa keskinkertaisuuden kahleissaan.
Sarjojen katselua putkena olen välttänyt, niinpä rajoitan itselleni yhden jakson illassa tietystä sarjasta. Ymmärän kuitenkin miten koukuttavaa ketjuttaminen voi olla. En itse vain kykene hörppäämään ja käsittelemään sellaista määrää tapahtumia, juonenkäänteitä ja tunnelmaa yhdellä kerralla. Tarvitsen fiilistelytaukoja.
Jakso viikossa -tahti antoi faneille tilaisuuden spekulointiin. Nyt se menetetään, eikä Stranger Thingsin kohdalla synny LOST-ilmiötä keskustelufoorumeilla, kun ihmiset yrittivät kuumeisesti jakso jakson jälkeen selvittää mitä saarella tapahtuu. Sillä oli etunsa, ja sillä oli varjopuolensa. Tämä on tätä aikaa. Sillä mennään.
Olen haltioitunut; ensimmäinen aamulla mieleen tuleva ajatus ja viimeinen ennen nukahtamista liittyy tähän peliin.
Lake Kingdom: kuinka tämä peli on ylipäätään edes mahdollinen? Naurettava kysymys, mutta kerron rehellisesti, mitä tuli mieleen, kun tutkin järvivaltakuntaa tovin.
Cascadesta löysin Lantun tavoin kaikki violetit kolikot. Neljää viimeistä ei meinannut löytyä millään. Todellista hoksaamisen iloa, kun viimein tajusin, missä ne olivat. Tässä esihistoriallisessa maailmassa on kuitenkin yksi kuu, jonka hankintapaa en vain tajua. Ostin Toadilta vihjeen (ja papukaijakin sanaili minua sinne), joten uskon olevani oikeassa paikassa (ellei kuu ole sitten yläpuolellani). Jos joku on jo saanut kaiken Cascadesta, niin saa vihjaista saako Woodediin voisi mennä kurkkaamaan tänään, sen verran monta kuuta tuli Sand Kingdomista aamulla haalittua. Hemmetin hyvä kenttä.
Kolmessa maailmassa olen käynyt, ja noin 70 kuuta löytänyt. Yritän koluta kunkin maailman mahdollisimman hyvin ennen seuraavaan siirtymistä. Jo kolmannessa kerättävää piileksii kuitenkin jo melkoinen määrä!
Sand Kingdomissa tuli ensimmäistä kertaa lämmin fiilis, että tässä pelataan Super Mario 128:aa. Musiikki, tasojen rakenne, viholliset, mutta tietenkin nykyaikaan tuunattuna. Ihanaisesti kerättävää, toistaiseksi löysästi vaikeusastetta, mutta eiköhän Super Mario Sunshine -tyyliset tasoloikkahaasteet ilman hattua vielä heitä sitä haastettakin kehiin.
Onkohan mahdollista edes löytää kaikkia kuita esimerkiksi toisesta valtakunnasta, jos pelissä ei ole vielä edennyt riittävän kauas? Aloin nimittäin epäilemään, että myöhemmin avautuu uusia tapoja vuorovaikuttaa pelimaailmaan. Mitenköhän on?
Tätä on kyllä odotettu, mutta tälle viikonlopulle tulvii sellainen määrä laadukasta entertaimenttia, että saa nähdä koska ensimmäinen jakso lähtee pyörimään.
Ei ne nappulat mihinkään lopu. Tuota ravistusta kun käytetään vissiin pakotetusti vaan kaapattujen vihujen kanssa. Esim bullet bill liikkuu nopeammin kun ravistaa ohjainta ja goomba pinon päältä voi hypätä korkeammalle.
Nämä voi hoitaa vaihtoehtoisesti myös näppäimellä, esimerkiksi bullet billiä voi vauhdittaa Y:llä tai ravistamalla ohjainta. Taisit viestissäsi tosin viitata tähän?
Hankalampia ovat liikkeet, joissa hattua heitetään esimerkiksi ylös (ohjainta täytyy ravistaa ylös). Nämä tuntuvat erillisillä joy-coneilla varmasti kaikkein luontevimmilta suorittaa, mutta ainakaan parin ensitunnin aikana en kokenut oloani rajoitetuksi Prollakaan.
Waggle on OK, kunhan se on vaihtoeohtoinen pelitapa. Odysseyssä se on sitä aikalailla 99 prosenttisesti.
Marion liikekirjasto yllätti; kaikkea ei muista millään saman tien. Peli suosittaa alussa ottamaan Joy-conit irrallisena käteen (ilmeisesti liiketunnistusta vaativat jipot ovat helpompia tällä pelitavalla), mutta en suostunut ainakaan vielä luopumaan Pro-ohjaimesta, jolla pelaaminen on niin suklaisaa, niin suklaisaa.
Toki sitäkin täytyy välillä ravistaa, koska nintendo on nintendo ja edelleen luulee, että waggle paske on hieno juttu. Varsin kivaa niille jotka käyttää switchia lähinnä käsikonsolina kun täytyy koko laitetta ravistella.
Tai sitten näppäimet loppuivat ohjaimista, liikkeitä on kuitenkin sen verran paljon?
Alku tuntuu huikealta. Opetuskenttä ei vielä räjäyttänyt parhausasteikkoa, mutta toinen valtakunta sen jo teki. Ei kyllä herkkuja ole säästelty alussa, sen verran makea tämä toinen maailma jo on. Toki vähän hassua nähdä Mariossa tavallaan fotorealistista grafiikkaa, mutta silmähän tottuu aika nopeasti.
Marion liikekirjasto yllätti; kaikkea ei muista millään saman tien. Peli suosittaa alussa ottamaan Joy-conit irrallisena käteen (ilmeisesti liiketunnistusta vaativat jipot ovat helpompia tällä pelitavalla), mutta en suostunut ainakaan vielä luopumaan Pro-ohjaimesta, jolla pelaaminen on niin suklaisaa, niin suklaisaa.
Näytä kirjoitukset
) jatkaa toisen kauden ensimmäisen jakson perusteella vähintään yhtä loisteliaana kuin mihin viimeksi jäätiin. Tykkään melkein aina kausien aluista. Hetkistä, joina ollaan palattu ns. normaaliin, samalla kun katsojalle ja hahmoille maalaillaan uusia uhkakuvia. Ei sekään toimisi niin hyvin, jos lapsinäyttelijät, ajankuva ja kerronta pitäisivät sarjaa keskinkertaisuuden kahleissaan. 
