Niin koitti päivä, jolloin karski Skyrimin sankari sai niin sanotusti pallon jalkaansa. Sadat samotut kilometrit eivät loppujen lopuksi paljastaneet rakkauden kohdetta kovinkaan kaukaa, sillä se löytyi Whiterunista. Kyseessä on siis companions-sotureiden näpsäkkä metsästäjätypy Aela.
Onhan se mukavaa, että haluttaessa vaimon ei tarvitse istuskella kotona toimettomana päivällistä kokaten, vaan pääsee mukaan ihan tositoimiin! Jouskaritaitojakin tämä voi opettaa minulle, kunhan tulee se aika jolloin hahmoni alkaa sellaisia aseita käyttelemään. Aluksi en varmaan osu edes heinäladon seinään, sen verran alhaalla sen taidon tasot ovat.
Hymyhän siinä väkisin nousi huulille kun television ylälaitaan ilmestyi "mene naimisiin" -trophy!
Mutta niin, Riftenissä käydyn vihkiseremonian jälkeen kerroin, että Aela menisi Whiterunin kotiini. Itse jäin Rifteniin hoitelemaan ns. miesten juttuja. Toisin sanoen liityin vihdoinkin varkaiden kiltaan, vaikka se monilta osin sotiikin hahmoni jaloja periaatteita vastaan. Mutta kuten kiltan pääjehu sanoi: "Me emme ole pimeä veljeskunta, joten älä tapa". Riften tuntuu olevan muutenkin täynnä varsin kajahtanutta ja epämääräistä porukkaa, etten näe pientä varasteltua liian pahana.
Kuitenkin, jos tulee tehtävä varastaa jotain Riftenin ulkopuoliselta hahmolta, ja varsinkin sellaiselta, josta itse pitää ja jonka kanssa on suorittanut jonkin tehtävän, tulee siitä moraalisesti heti paljon hankalampaa.
Varkaiden killan tehtäviä suorittaessa tulee varmaan tarpeen eräs sormus, jonka hiljattain löysin. Tuo sormus parantaa hiiviskelykykyjä 30 prosentilla.
Taitaa olla kulunut jokunen vuosi siitä, kun viimeksi mikään arvostettu teknologiasivusto palkitsi juuri Nokian puhelimen messujen parhaana. Kaveri hyppäsi juuri iPhone 4:stä Lumia 800 -käyttäjäksi ja twiittasi pari päivää myöhemmin siitä todella ylistäviä kommentteja.
Toivottavasti saavat palautettua brändinsä seksikkääksi. Siinä on työsarkaa.
Nyman kertoo, että muutaman VR-dokumentin jälkeen vuorossa on Itellaa ja Kelaa koskevia paljastuksia. Nämä tulevat julki todennäköisesti kevään aikana.
Olen aivan sanaton. 103 tunnin jälkeen pelistä löytyy tälläinen valtaisa alue, joka on tunnelmaltaan ja ulkoiselta olemukseltaan poikkeava koko muusta pelistä. Ja miten valtava se on, kuin oma maailmansa! Leukani todella loksahti auki, kun tajusin miten suuresta alueesta on kysymys.
Pieni suru oli tosin puserossa vielä Lydian takia, joten en todellakaan kiertänyt paikkaa kokonaan ympäri. Hain vain erään pääjuonen kannalta oleellisen esineen ja suunnistin sen jälkeen Winterholdiin ja maagikouluun. Värväämään uutta seuraa.
Halusin maagin rinnalleni ja eräs tietty oli herättänyt positiivisella tavalla huomioni. Puhun J'zargosta, joka on huikealla itseluottamuksella kilpailuhengellä varustettu maagi. Hän voi olla vallan hyvä kaveri rinnalleni, ajattelin. Olinkin jo aiemmin suorittanut erään pienen tehtävän J'zargolle, joten tämä lähti mukaani sen kummempia kyselemättä.
Throat of the Worldin, eli Skyrimin korkeimman vuoren, huipulle pitäisi suunnata seuraavaksi. Lähinnä pääjuoni mielessä.
Whiterunin koti tuntuu varmasti omituiselta ilman Lydian olemassaoloa. Tiedän, että jokaisessa kaupungissa on katakombit, mutta pelissä voisi olla myös jonkinlainen mahdollisuus järjestää hautajaisseremoniat kun itselle tärkeä hahmo häipyy ajasta ikuisuuteen. Se tekisi hahmosta luopuminen helpommaksi ja eräällä tavalla konkreettiseksi. Kyse on toki vain videopeleistä. Kun laitan Skyrimin päälle, uppoudun täysillä siihen maailmaan ja ajattelen sitä hahmoni silmin. Siellä en ole tavan tallaaja. Suljettuani pelin olen taas tosimaailmassa. En vie suruani Lydiasta tosimaailmaan, vaan se konkretisoituu vain ja ainoastaan Skyrimissä. Ja sillä tavalla se onkin varsin terveellistä.
Pelaamaan pariksi tunniksi ennenkuin Tomb Raider tulee telkusta -->
Tuli tänään otettua ensityypit uusista juoksukengistä. Ostin tammikuun ensimmäisellä viikolla Niken Air Retaliatet kun sattui hyvä tarjous kohdalle.
Siirtymä Lidlin loppuun kulutetuista kengistä on kohtuu iso, tai siltä se ainakin ensimmäisen lenkin perusteella tuntuu. Höyhenenkevyet kengät ja pitoakin tuntui talviolosuhteissa olevan ihan mukavasti. Askel taittui todella kevyesti.
Menee toki vielä jokunen lenkki että jalka tottuu uusiin kenkiin täysillä, mutta näin ensituntumalta en kyllä kadu näiden hankintaa. Selvä loikka eteenpäin tuntuvat olevan.
Näillä juostaan ainakin kesään asti. Sitten katsotaan tilannetta uudestaan ja mietitään taas barefoot-kenkiä uudestaan. Totuus kun tuntuisi olevan, etteivät kengät pysy hyvinä kuin reilut puoli vuotta jos juoksee melko usein. Toivottavasti näistä Nikeistä irtoaisi vähän enemmän kilometrejä kuin Lidlin kengistä, jotka kyllä täyttivät mainiosti sen 20 euron hinnan. Senkin puolesta, ettei rasitusvammoja tullut.
Kiinnitin huomiota myös siihen, miten nuo aiemmat kengät kuluivat. Kanta näyttäisi olevan varsin hyvässä kuosissa kun taas etuosa kengistä on molemmista aivan kulunut ja jopa pientä reikää on näkyvissä. Tästä voi siis päätellä, että juoksuaskeleeni on vahvasti päkiävoittoinen, eli eteenpäin nojaava.
Mutta veikkaisin, että noista Epin iMacin hidasteluista olisi selvinnyt Mac OS X:n uudelleen asennuksella (ilman levyn tyhjentämistä) tai manuaalisella askartelemisella. Ehkä siinä oli jotkut välimuistit (caches) menny solmuun ja ne aiheutti hidastelua.
Saattaa hyvinkin olla näin. Puhdas asennus antoi kuitenkin täydellisen mielenrauhan eikä mitään jäänyt takaraivoon koputtelemaan. Ja kun ei ole niin mahdottomasti varmuuskopioitavaa/ohjelmia, niin tuollaisen operaation tekeminen oli suht vaivatonta.
Kohtahan tälle täytyy tulla varmistus, kun autojen esittelypäivät ja ensitestit lähenevät lähenemistään. Olisin kyllä todella iloinen jos tämä toteutuu, sillä se takaisi minulle ensi kaudeksi peräti kolme kuljettajaa, joiden puolesta jännätä: Schumin, Räikkösen ja Sennan.
En tiedä myykö mikään kotimainen nettikauppa noita suoraan.
Näyttävät kyllä ihan hyviltä. G27:ssa oli pitkälti tuollaiset ja olivat huomattavasti kivemmat käyttää kuin DFGT:n perusnapit. Olen omistanut siis molemmat ratit.
Applen käyttiksissä on näköjään tärkeää, että ne asentaa ns. puhtaasti.
Kerronpa tarinan. Ostin syksyllä tälläisen uuden i5 iMacin. Se tuli jostain syystä vielä Snow Leopard -käyttöjärjestelmä esiasennettuna. Kuitenkin kun olin ostanut iMacin Lionin julkaisun jälkeen, sain ladata sen koneen sarjanumeroa vastaan ilmaiseksi. Laitoin jellonan lataukseen ja asensin sen Snow Leon päälle, enkä siis tehnyt kovalevyn formatointia.
Lionin saa asentaa viiteen koneeseen maksutta, joten iskin sen myös 2007 ostamaani valkoiseen Core 2 Duo -MacBookiin. Tälle koneelle tein täydellisen kovalevyn formatoinnin ennen Lionin asentamista. Olin aidosti hämmästynyt miten hyvin Lion pyörähti vuosia vanhalla raudalla. Sormieleet toki jäävät kokematta vanhan mallisella touch padilla, mutta muuten käyttis toimii tuossa koneessa varsin hyvin, kunhan ei tavoittele kuuta taivaalta Final Cut Proiden sun muiden kanssa.
Okei, takaisin iMaciin. Tehoero MacBookiin on toki todella iso ja se näkyi hyvin alusta asti. Kuitenkin, muutaman kuukauden jälkeen alkoi tuntumaan, että jokin on vinossa. Kone mietti uusia ikkunoita avatessa hieman liian kauan, käynnistyi hieman liian pitkään ja niin edelleen. Perstuntumalta ei ollut niin nopea kuin olisi voinut olla. Kävin liikkeessä testaamassa samanlaista iMacia, jossa oli 4 gigaa vähemmän muistia, ja se tuntui tosiaan nopeammalta kuin kotonani! Vähemmän ohjelmiahan siihen oli asennettu, mutta en usko niiden vaikuttavan niin paljoa.
Viimeinen niitti oli, kun tein käynnistystestin iMacille ja Macbookille. Yli neljä vuotta vanha MacBook käynnistyi 2 gigan muistilla ja 1,83 Ghz:in C2D-prossulla NOPEAMMIN kuin 8 gigan muistivarantoinen ja neljällä ytimellä varusteltu 2,5 GhZ:N i5 iMac! Jotain todella on pielessä.
Eilen päätin varmuuskopioida ulkoiselle kaiken tarpeellisen ja tehdä puhtaan asennuksen iMaciin. Kannatti.
Tehtyäni ohjelmien takaisin asennuksen, tuntuu kone selvästi sutjakammalta kuin aiemmin. Käynnistyksestä putosi varmaan yli kymmenen sekuntia heittämällä. Vaikutus on suurempi kuin olisin uskonut.
Snow Leo --> Lion siirros on aiheuttanut monille päänvaivaa. Uskon, että useammassa tapauksessa kyse on siitä, että uusi käyttis on asennettu suoraan vanhan päälle.
Selvä peli. 10.8:n asennan puhtaalle levylle enkä Lionin päälle. Helpoin tie on ikävä kyllä harvoin se paras.
GC:n ohjain oli minunkin mielestäni parasta mitä koskaan on tehty peliohjaimista puhuttaessa. Vaikka sillä tahkosi tuntikausia pelejä, eivät kädet olleet moksiskaan. Ihana, ihana ohjain.
PS3:n ohjaimeen olen tyytyväinen, mutta toisaalta en minä pelaa enää niin paljoa, että voisin itseäni aivan HC-pelaajaksi nimittää. Lisäksi kokemukset Xbox 360:n padista ovat jääneet tosi vähiin. Toivottavasti Sony tekee kuitenkin jotain muutosta PS4:n ohjaimeen, kunhan nyt eivät pyörää lähde täysin uudestaan keksimään. Eli julkaise jotain oudon bumerangin näköistä ohjainta tai jotain. Mutta kukapa niin tekisi?
Aika kiva laite iPad 3:sta muodostumassa, jos viimeiset Bloombergin huhut pitävät kutinsa.
Eli tulossa olisi tosiaan se huipputarkka näyttö ja vieläpä neliydin-prossu. Tähän asti monet olivat arvailleet, ettei A6-prosessori ehtisi valmistua helmi-maaliskuuhun mennessä.
Näiden lisäksi LTE-tuen sanotaan olevan kelkassa. Jos Wikipedian oikein ymmärsin, niin tällä ei ole (vielä) Suomessa suurtakaan merkitystä:
Lainaus
Sonera avasi LTE-tekniikkaan perustuvan Suomen ensimmäisen verkon koekäyttöön Turussa 2.6.2010.[2] Testeissä saavutettiin noin 47 Mb/s siirtonopeuksia. Soneran mukaan nopeus käytännössä tulee jäämään huomattavasti testiolosuhteissa saavutettua alhaisemmaksi. Verkko avattiin kuluttajille joulukuussa 2010. Se kattaa pienen osan Turun keskustaa, Oulun keskustaa ja Vallilan kaupunginosan Helsingissä.
LTE-tekniikan kehitys jatkuu tulevaisuudessa. Kehittyneempi LTE-Advanced yltää gigabitin sekuntinopeuteen ja täyttää siten ITU:n 4G-nimitykseen oikeuttavat vaatimukset.
Oma iPadini on muuten nyt myynnissä ja 300 euron hujakoille näyttäisi siitä saamani summa asettuvan. Olen tähän todella tyytyväinen. Jos hinnoittelumalli pysyy samana, niin ei tarvitse pariakaan hunttia väliä niin saa iPad 3:n haettua kaupasta.
Joudun toki olemaan tammikuun lopun ja koko helmikuunkin ilman iPadia, mutta parempi myydä aikaisena lintuna kuin myöhempään.
I wasn't deemed worthy to see the Wii U at E3, so I made damn sure that I got to put my hands on one here at CES. Nintendo's tablet/controller hybrid is an intriguing move that has the potential to offer some very unique game experiences but only if it feels comfortable to use and, when the device was first revealed, I had some reservations about that.
No longer. What Nintendo has designed here is a thing of beauty.
The first thing that has to be pointed out is how deceptively lightweight the controller is. Even with its internal battery, it remains light as a feather. Any concerns I had when it comes to games which will use the device's embedded screen and gyroscope as a form of viewfinder have been pretty much eliminated.
Great care has also gone into the placement of the controller's more traditional inputs. The position of the analog sticks in the upper third of the device works great and all of the buttons have a satisfying level of tension to them.
In an odd sort of way, the Wii U controller reminds me more of holding an open book in my hands than a gaming accessory. The extra depth allows the meat of the palm to rest at the base with no tension, thumbs aimed upward. In fact, this larger form factor may actually wind up being more appropriate for lengthy play sessions than the standard controller designs we've become so accustomed to wrapping our hands around.
So, kudos to Nintendo. They've done a top-notch job on the physical design here. Assuming that this is the final design (something Big N would not confirm in our meeting), color me thoroughly impressed.
Ohjain näyttää edelleen isolta ja vähän muhkulta, mutta näyttäisi myös sopivan käteen ihan kivasti. Pääsisipä jo kokeilemaan miltä se omissa näpeissä tuntuu.
Nintendo 3DS myi Japanissa tammikuun ensimmäisellä viikolla 240.000 kappaletta, joten myynti näyttää takkuisen alun jälkeen vihdoin lähtevän siellä kunnolla nousuun. Vita myi karvan vajaa 43.000 laitetta, joka on edelleen PSP:tä (71.000) pienempi määrä.
Alftandin temppeli. Raivoan tietäni kohti Blackreachia. Lydia tulee hieman taaempana ampuen terästetyllä Ebony-jouskarillaan lasinuolia ja tehden etenemisestäni vähän helpompaa. Katson suuressa päähuoneessa alaspäin ja päivittelen miten pitkä pudotus alas on. Hetken päästä tallennan pelin.
Muutaman minuutin päästä huomaan jotakin outoa. Takaani ei enää kuulu askelia. Kaikki lähellä olevat viholliset ovat jo vaihtaneet hiippakuntaa. Mutta missä on Lydia?
Rynnistän etsimään ja ryntäilen levottomasti pitkin poikin valtavan kokoista päähuonetta. Missään ei näy merkkiäkään Lydiasta. Sitten päätän laskeutua koko huoneen pohjalle, jossa lojuu pari kuollutta vihulaista. Ja valitettavasti myös jotakin muuta.
Lydia.
Hän on mennyttä. Mitkään kikat eivät enää auta: tallennustiedostosta en hyppää tunteja taaksepäin eivätkä zombie-taiat tuo Lydiaa takaisin. On päästettävä irti.
Ensimmäiset kymmenet tunnit kuljin Skyrimin maailmassa yksinäisenä sutena. Sen jälkeen otin Lydian mukaan seikkailuihini.
Luon viimeisen katseen maassa makaavaan uskolliseen apuriin. Otan Lydian ebony-jousipyssyn ja lasken sen hänen rinnalleen tekemään kunniaa.
"I am sworn to carry your burdens"
Enää sinun ei tarvitse. Lepää rauhassa.
Hassua, mutta tämä pelikuolema tuntuu oikeasti merkitykselliseltä.
Ei voi tulla liian nopeasti. Parin, kolmen tunnin pelaamisen jälkeen kyllä huomaa, että peli alkaa hidastua. Tallennustiedostoni koko on nyt n. 12 mb ja pelikellossa 103 tuntia.
mutta edelleenkin pidän Morrowindia sarjan parhaana osana. Siinä se vapauden ja löytämisen ilo on edelleenkin omaa luokkaansa, minkä takia sitä jaksaa aina pelata, koska aina löytyy uutta.
Pitää vielä palata tähän kommenttiin. On todella sääli, että aikoinani jätin Morrowindin ihan alkutekijöihinsä Xboxilla, koska se vaikutti niin pelottavalta ja rajattomalta silloiselle pelaajaminälleni. Nyt sitten saa lukea näitä kommentteja ja hakata päätään seinään oman tyhmyytensä vuoksi.
Suunnittelen, että pelattuani Skyrimiä kyllästymisen partaalle, asennan Morrowindin bootcamp-Macille ja siihen kylkeen myös joitakin viikkoja sitten valmistuneen Morrowind Overhaulin. Kyseessä on siis tuntuva modaajien tekemä grafiikkapäivitys.
Mutta se onkin sitten ihan toinen tarina. Silloin kiskaisen pystyyn ihan oman Morrowind-fiilistelyketjun, jonne toivon mukaan eksyy muitakin aikoinaan peliä pelanneita.
Raskaan panssarin taso nousi eilen maksimiin, joten käväisin teettämässä skaalautuvat ja kevyet lohkäärmepanssarit. En ole käyttänyt näitä kevyempiä suojia pelissä lähes ollenkaan, joten hahmoni suojaukset laskivat tuntuvasti. Kun ennen tätä sai käydä nirhaisemassa vaikkapa jättiläisiä suht vaarattomasti, vei nyt yksikin isku ison osan energiavarannoista. Tavoitteeni on silti kasvattaa niin paljon taitoja maksimiin kuin vain mahdollista.
Tältä hahmoni näyttää nyt, taustalla raskaaseen lohikäärmepanssariin sonnustautunut Lydia.
Josko sitä pääjuonta taas tänään vähän edistäisi. Muistaakseni jäin viimeksi siihen kun kävin pitkähkön keskustelun Paarthurnaxin kanssa. Wanhojen kääröjen perään pitäisi siis lähteä jos muistan oikein.
Ai niin, olen nyt myös welhokoulun arkkimaagi. Se kävi nopeasti, ehkä jopa liian vaivattomasti? Jokin tuossa Winterholdissa ja maagikoulussa kiehtoo. Johtunee lumisesta ympäristöstä ja skideistä Tylypahka-viboista. Ja yksi koulun pääjehuista näyttää ja kuulostaa Gandalfilta!
Minulle suurin nautinto Skyrimissä syntyy siitä samoilusta ja pelimaailman tarjoamasta tunnelmasta. Esimerkiksi kun nousee jonnekin vuorenhuipulle aamuauringon juuri valaistessa näkymän. Haaste ja tavaroiden kerääminen ovat minulle toissijainen juttu. Kivaa saada parempaa rompetta ylle ja niin edelleen, mutta se ei ole syy miksi peli niin minua kiehtoo.
Kävin äsken vetäisemässä Labyrinthianin ja olipahan se mielenkiintoinen luolasto. Ehkä jopa paras tähän astisista isommista luolastoista. Erittäin tunnelmallinen ilmapiiri, josta aisti miten vanhasta ja historiallisesta tapahtumapaikasta oli kysymys.
Olen muuten aika ihastunut tuohon daedric-panssariin. Se näyttää niin hemmetin viileältä. Hahmoni pahaperse-kerroin kyllä nousi huimasti.
Täytyy muistaa, että 2009 Kimi voitti varsin keskinkertaisella Ferrarilla Span osakilpailun. Brawn, BMW-Sauber ja ihmeen kaupalla ajanut Force-India (Fisichella paalulla) olivat sinä viikonloppuna kaikki nopeampia kuin Maranellon orhi. Mutta silti Kimi altavastaajan roolista kyykytti jälleen Spassa kaikki.
Mikään ei ole siis mahdotonta, jos -12 Lotus-Rellu ei ole täysi susi.
Niin mutta Button ja Vettel lähtivät siihen kisaan huonoista lähtöpaikoista ja Button kolaroi ekalla kiekalla. Tietenkin toivon, mutten usko.
Kaikkeahan voi aina sattua. Aina silloin tällöin sattuu näitä kisoja, joissa tarjotaan mahdollisuus vähän huonommankin auton ajajalle voittoon, kunhan lahjoja piisaa.
Tänä vuonna varsinkin Monacossa ja Spassa Kimi voi tehdä ihmeellisiä asioita, vaikka auto ei olisikaan aivan kärjen luokkaa. Vähään samaan tapaan Kubica otti Monacossa -10 Kelta-musta Rellusta jokaisen sekunnin kymmenyksen irti mikä vain oli mahdollista ottaa. Ei toki ihan voittanut, mutta tallikaveriinsa verrattuna oli kuin toiselta planeetalta.
En siis minäkään Kimin voiton puolesta mitään vetoja ala lyömään, mutta en vähättelekään hänen mahdollisuuksiaan.
Täytyy muistaa, että 2009 Kimi voitti varsin keskinkertaisella Ferrarilla Span osakilpailun. Brawn, BMW-Sauber ja ihmeen kaupalla ajanut Force-India (Fisichella paalulla) olivat sinä viikonloppuna kaikki nopeampia kuin Maranellon orhi. Mutta silti Kimi altavastaajan roolista kyykytti jälleen Spassa kaikki.
Mikään ei ole siis mahdotonta, jos -12 Lotus-Rellu ei ole täysi susi.
Eilen jatkoin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Skyrimiä. Vajaa viisi tuntia vielä ja pelikello puhkoo 100 tunnin lukemat.
Sain nostettua takomisen tasolle 100, joten rynnistin toki oitin hakemaan Whiterunin kodistani kaikki lohikäärmeen luut ja suomut. Tarkoituksena oli siis tehdä niistä Lohikäärme-panssari.
Pettymys oli suuri, kun huomasin että nämä suojat eivät ole ollenkaan niin makean näköisiä kuin vastaavat deadric-suojat. Heikompiakin ovat hieman. Annoin sitten Lydialle lohharikamat ja itse päädyin deadric-kamaan. Pitäisi vaan löytää daedran sydämiä lisää, jotta pystyisi tekemään loputkin haarniskan osat. Ja toki sitten vielä nostamaan enchantment-kykyä, jotta saisi näistä suojista mahdollisimman kovikset.
Otin myös käyttöön ensimmäistä kertaa kahden käden aseita, kun yhden käden taistelu saavutti tason 100 eikä se täten enää kasvata kokonaistasoa. Tuntui aika jähmeältä eikä tosiaan niin tehokkaaltakaan, koska en ole panostanut siihen yhtään. Tasot tosin nousee aika haipakkaa kun käy nirhaisemassa jättejä ja mammutteja jollakin kahden käden hullun kokoisella miekalla.
Questeja on vino pino pöydällä ja nyt pitäisi päättää mitä seuraavaksi tekisi. Maagi-koulun juonilinja patistaa Labyrinthianiin erästä taikasauvaa etsimään, mutta minulla on tunne, että se luolasto tulee olemaan aika iso. Pari kertaa olen kulkenut siitä ohi ja ihastellut sitä ulkoapäin.
- 2000 juoksukilometriä rikki. Menee hyvin todennäköisesti, jos ei satu mitään onnettomuuksia. - Cooper ja kolme tonnia. Viime syksynä jäi sitten juoksematta kokonaan tämä testi. - 10 000 metrin aika lähemmäksi 40 minuuttia kuin 45 minuuttia.
JOKERI
- Jonkin maratonin yritys, JOS kunto näyttäisi loppukevään ja alkukesän kohdilla olevan hyvällä mallilla. Nyt talvella ainakin näyttää hyvältä, sillä olen jatkanut juoksemista säännöllisesti ja askel tuntuisi olevan vallan hyvässä lyönnissä. Jos kevään korvalla nakuttaa enemmänkin 15-25 kilometrin settejä, niin mikä ettei.
Niin juu, TV-sarjojahan se meikäkin melkeinpä vaan PB:stä napsii. En vaan jaksa odottaa vuotta uusia jaksoja. Elokuvia en lataa melkein koskaan, ne vuokraan mielelläni tai katson teatterissa.
Hyvä artikkeli virhevastuusta ja Applen hämärähommista siihen liittyen.
Apple myöntää koneilleen ja laitteilleen vain yhden vuoden takuun, jota voi jatkaa maksullisella AppleCare-turvalla. En ole ottanut AppleCarea uuteen iMaciin, koska tiedän, että jos siihen ilmaantuu yhden ja kahden vuoden välillä jotakin komponenttivikaa, sen saa runnottua virhevastuun nojalla huoltoon. Monet ovat kuitenkin pelästyneet tätä Applen yhden vuoden takuuta periaatteella "ne ovat niin kalliita laitteita, pelkään että kone hajoaa heti yhden vuoden jälkeen ja joudun ostamaan uuden". Virhevastuu on tosiaan monelle sellainen juttu, josta ei tiedetä hirveästi.
Itse kohtasin konkreettisesti virhevastuun viime vuonna, kun sain sen nojalla neljä vuotta vanhan PS3:n tilalle uuden takuuhuolletun laitteen, vaikka ostokuititkin olivat hukassa. Tässä kohtaa Sonyn maahantuoja oli kyllä erityisen reilu.
Elisa ja Saunalahti blokkaavat siis tästä päivästä eteenpäin kasan torrent-sivustoja. Kielto astuu tod.näk myöhemmin voimaan myös muiden operaattoreiden kohdalla.
Aika harvaa tämä kuitenkin tulee estämään, ottaen huomioon kuinka helppoa tuon eston kiertäminen on.
Jokin vainoaa New Jerseyn synkimpiä alueita. Katutarinat kertovat mystisestä "New Jerseyn pirusta", joka on kulkenut alueella jo vuosikymmeniä. Kokonaisuutena jakso ei yllä neljän ensimmäisen tasolle ja kertoo varsin keskinkertaisen tarinan ilman suuriin mittoihin kasvavaa jännistystä.
Shadows on X-Filesin ensimmäinen yritys kertoa kunnon kummittelutarina. Poltergeist-meininkiä sisältävä jakso on loppujen lopuksi, ja varsinkin kummitusjuttujen faneille, ihan kiinnostava, mutta paras terä silti jää uupumaan. Ei ensimmäisen kauden huippuja, mutta myöskin kaukana huonoimmista jaksoista. Keskitasoa.
Oikutteleva supertietokone ottaa kokonaisen toimistorakennuksen valtaansa ja alkaa toimia täysin omin päänsä mukaan. Mulderin ja Scullyn täytyy löytää tähän lääke. Yliluonnolliset ainekset jäävät uupumaan ja jakso tuntuu vähän laahaavan. X-Files kajoaa tähän aiheeseen vielä myöhemmillä kausilla ja tekee sen silloin huomattavasti paremmin.
Kolmen peräkkäisen keskitason jakson jälkeen X-Files ampuu jälkeen napakympin: Ice on tiivistunnelmainen, paljon The Thing -elokuvalta lainannut jakso, jossa fiilis nousee parhaissa paikoissa katon tasolle. Eristäytyneessä tapahtumapaikassa kokonaan tapahtuva jakso leimaa X-Filesin parhaita puolia. Poikkeuksellista on myös se, että koko jakson ajan tutun agenttiparin apuna on muutakin porukkaa. Mutta kuten sanonta kuuluu: kun väki vähenee, pidot paranevat.
Seurasin viime vuoden putousta lähinnä silloin tällöin, joten en ole ehkä paras ihminen vertaamaan tämän vuotisia hahmoja viime vuotisiin. Kuitenkin meikällekin jäi ensimmäisen jakson perusteella se kuva, että eivät nämä olleet millään viime vuoden tasoisia. Eihän putous 2011 sekään ollut mikään jatkuvasti nauruhermoja kutkuttanut komediapläjäys, vaan lähinnä kotomaan mittapuulla katsottava setti.
Näytä kirjoitukset
