Minäkin otan opikseni. Tämän topicin nimi ei ole "maailman hauskimmat elokuvat", ettäs tiedätte.
Niin, iskekäähän pöytään ratkihauskoja elokuvahetkiänne: mikä iski ensi kertaa poikkeuksellisen lujaa ja milloin leffateatterissa jotain komediaa katsellessa tunnelma oli tavallistakin hervottomampi?
Minä mainitsen hauskimpana elokuvakokemuksenani Borat: Cultural Learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstanin. Se tuli nähtyä teatterissa ensi-illan aikoihin. Tennari ykköseen oli silloin pakkautunut aivan poikkeuksellisen hyvä yleisö, jolloin tätä komediaa oli herkullista vaklata hyviltä paikoilta. Tunnettuahan on, että huonokin komedia voi muuttua siedettäväksi jos katseluseura on riittävän hyvää. Täpötäydessä leffateatterissa komediat nähdä pitää.
Täydellisiä repeämisiä tuli tuota Boratia katsellessa melkein kymmenkunta ja muutoin nauru oli jatkuvasti herkässä.
Atonementin voi karkeasti jakaa kahteen puoliskoon: fantastiseen ja... no vähemmän hyvään. Ensimmäiset 50 minuuttia ovat häkellyttävän liimaavaa, tunnepitoista ja intohimoista draamaa. Ilmassa leijuu uhkaa. Kohtaukset pitävät otteessaan pettämättömästi.
Mutta sitten notkahtaa.
Tyylinmuutos on raju, eikä niinkään toimiva. Ote yksinkertaisesti lipeää. Onneksi loppuosuus nostaa taas elokuvan laadullisesti hyvälle tasolle. Loppu on sekä tunnepitoinen, että yllättävä. Kaukana Hollywoodin peruskaurasta.
Alku ja loppu ovat niin vahvoja, ettei jälkimmäinen hallitseva osuus pilaa Atonementia, vaikkei se pidäkään otteessaan niin hyvin kuin muu elokuva.
Keiran pitäisi syödä joskus. Näyttävä nainen, mutta laihdutuksessa on menty liian pitkälle. Ei ole terveellistä tuollainen.
Kolmanneksi paras Indy. Tuomion temppeli voitetaan näin pikaisesti maisteltuna ruoskanmitalla.
Leffa starttaa todella lupaavasti ja vanhan trilogian tunnelmaa tarjoillaan herkullisesti. Valitettavasti Indy 4 ei vain ole kuin hyvä viini; se vain huononee mitä pidemmälle mennään. Lopun päälle sylkee moni. Onhan se ennalta-arvattava eikä tarjoa mitään unohtumatonta.
Toimintakohtaukset lyödään vähän liian överiksi. Kyllähän tämä mainiota veijariseikkailua on, kaksi tuntia meni kuin siivillä. Mutta fanikin näkee silti leffan väistämättömät puutteet/noloudet.
Huomenna meikäläisellä AMK-pääsykokeet. Viime vuodesta saadulla kokemuksella sinne mennään itsevarmana, mutta ei millään k-päisellä "olen paras" meiningillä kuitenkaan.
Valmistautumiseen kuuluu, että nukun todella mojovat yöunet ja tsemppaan itseäni muutenkaan henkisesti koko tämän kuluvan illan. Ja huomenna ei päästetä sitten klo. 09.00 - 17.00 välisenä aikana ajatuksia lipsumaan epäoleelliseen. Kun pääsykoe on toivottavasti ohi parhaani antaneena, sitten voikin aloittaa viikonlopun vieton menemällä syömään kaverin kanssa ja astelemalla klo. 21.00:n näytökseen Tennispalatsiin, katsomaan leffaa jota olen odottanut viimeiset 3 vuotta.
Niin, ja tuolle aiemmin mainitsemalleni kirjaprojektille kuuluu oikein hyvää. Tekstipuoli alkaa olla pikkuhiljaa valmista kauraa ja taitonkin viimeinen versio näytti oikein kivalta. Näen jo itseni hiipimässä Suomalaiseen Kirjakauppaan ja näpräilemään siellä meikäläisen kirjoittamaan kirjaa innoissani.
Aivan mykistävää! Jumalaisen kauniisti kuvattu The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford menee ainakin allekirjoittaneen kirjoissa yhdeksi 2000-luvun parhaimmista elokuvista. Mikään tuikitavallnen elämänkertatarina ei todellakaan ole kyseessä, sillä tekijätiimin kunnianhimon huomaa melkein kaikesta mitä katsoo. Surumieliset sävellykset antavat elokuvalle tunnetta, joka asettaa leffan tunnelman kireän jännittäväksi. Vaikka tietää miten kaikki päättyy, ovat kohtaukset niin hyvin rakennettuja, että jännitys on hyvin pinnassa. Verkkaisesti etenevää kerrontaa riittää 160 minuutin edestä. Jotkut nuhahtavat, kun toiset taas naatiskelevat kuvankauneista, lähes maalauksellisista näkymistä koko leffaystävän sydämellään.
Pitt on liekeissä. Miehen ei todellakaan tarvitse enää todistella kenellekään osaavansa näytellä, mutta tällä elokuvalle mennään jo hätyyttelemään legendoja. Arvaamaton Jesse James herää elokuvassa Pittin ansiosta loistavasti henkiin. Lähes jokaisessa kohtauksessa pelkää mitä James nyt saa päähänsä.
Kuvausta ei vain voi tämän elokuvan kohdalla liikaa suitsuttaa: maisemista on saatu puristettua kaikki irti, kun tuulessa heiluvat vehnänkorret, sateen piiskaamat ruohot ja jäätyneet vedet tuodaan kirjaimellisesti katsojan iholle sellaisella tavalla, joka nostaa kuuluisan "siellä olon" tunteen todella korkeille tasoille. Illuusio on ja pysyy.
Jos maksaisi 15 euroa per kisa, niin kävisin todennäköisesti katsomassa n. puolet kauden kisoista teatterissa, mutta tuo nykyinen taksa on tosiaan ainakin nykytuloilla liikaa. Silti käyn tällä kaudella tsekkaamassa ainakin yhden kisan. Todennäköisesti sellaisen, joka ratkaisee mestaruuden. Jäisipä se jännättävä viime kauden tapaan viimeisen GP:n varaan.
Tokihan se tarkempikin kuva kiehtoo. Urheilussa teräväpiirto on kiva juttu.
Tuollaisissa olosuhteissa nousee esiin myös suuren urheilutapahtuman henkeä, kun muut salissa olijat hurraavat omilleen ja kenties intoutuvat taputtamaan huimille ohituksille. Onhan siinä tunnelmaa varmasti erilailla kun kotona sohvalla löhötessä.
Ihan jees kisat oli kyllä. Finaaliparista Venäjä oli oikea maa voittamaan mestaruuden ja sitä myös loppumatsia katsellessani voittajaksi toivoin. Taitoa oli siinä joukkueessa aivan huikea määrä. Ja mikä parasta, tällä kertaa se taito saatiin valjastettua koko joukkueen hyödyksi. Kun esimerkiksi miettii niitä Suomi-Venäjä semifinaalissa tehtyjä maaleja punakoneen puolelta, niin olivathan ne nyt aivan helvetin hienoa katseltavaa.
Pronssipeli meni kuten arvelinkin: Suomi osaa tsempata itsensä yleensä pronssitaistoon paremmin kuin moni muu maa, jolle kolmas sija on yhdentekevää. Ruotsikin vaikutti tuossa ottelussa innottomalta. Hyvin Leijonat toki pelasivat, en heiltä kunniaa voitosta pois ota.
Stadista tuli löydettyä tuosta kampista (ei kauppakeskuksen sisältä) aika törkyhyvä Pizzeria. Siellä oli 4,90 e JÄTTIpitsa ja 0,5 limu, eli ei todellakaan pahan hintaista. Pizza itsessään oli yhtä iso kuin useimpien Pitserioiden perhepitsa, vaikka laadusta jäätiinkin vähän jälkeen. Mutta hinta/laatu -suhde on enemmän kuin kohdallaan.
Hitto kun ei nimi mieleen jäänyt, mutta kyllä tuonne palataan vielä monta, monta kertaa...
PS:n karmea Tomorrow Never Dies lojui ennakkotilauksessa puoli vuosisataa! Goldeneyen jälkeen odotin uuden Bond-pelin olevan vähintäänkin "ihan OK", mutta lopputulos on silkkaa roskaa ja TKmaisesti sanoen voisin nuolla ennemmin vessani putipuhtaaksi ennenkuin kyseistä peliä enää pelaisin. Ja täysihintaanhan se tuli hankittua.
Ja sitten tapaus NHL99. Pelin edeltäjähän oli aivan loistava, paras kiekkopeli mitä siihen mennessä oltiin nähty. Ensimmäinen ottelu 99-painoksessa ja epäusko hiipi tajuntaan: nykivä ja tökkivä ja kontrolleja sekä tekoälyä muutettu aiempaa huonompaan suuntaan. Eihän tämä voi olla totta! Peli on oikeasti täyttä roskaa verrattuna 98 ja 2000 painoksiin, joten rahat ne hukkaan menivät.
Jack (Affleck) on yksi hollykylän parhaimmista lahjakkuuksien metsästäjistä. Yhtä-äkkiä tämän vaivatta eteenpäin rullaava elämä kokee kuitenkin suuria mullistuksia kun tämä saa kuulla vaimon syrjähypystä. Vielä kun suuria salaisuuksia sisältävä päiväkirja pölläistään, niin siinä vahvempikin jannu on helisemissä.
Elokuvassa ei ole yhtään mitään erikoista: huumori on keskitasoa, samoin näyttelijät. Puhumattakaan ennalta-arvattavasta juonesta. Täytyy kuitenkin kehaista Ben Affleckin olevan tässä yllättävänkin kovassa lyönnissä. Harvoin katselen Benin elokuvia suuret kehut mielessä näyttelijätyön suhteen, mutta tämä meni kyllä hyvin.
Michael Douglas esittää huikean karismaattisena partajeppenä Charlieta, jonka pakkomielteenä on löytää 1600-luvulla kadonnut Espanjalainen kultarahakätkö Californian syövereistä. Hermoparantolasta tyttärensä luo muutettuaan Charlie alkaa toden teolla uhraamaan aikaa etsinnöille ja aarteelle, kun tytär Miranda puurtaa niska limassa Mäkin tiskillä tienaten rahat itsensä ja vinksahtaneelta tuntuvan isänsä elättämiseen.
Muun muassa Toronton elokuvafestivaaleilla mainettava niittänyt King of California on lämmin, omintakeinen, höpsö - ja mainio elokuva kaikin kaikkiaan. Tälläistä vaihtelua ainakin minä suurena leffafanina kaipaan; elokuvaa, jota ei todellakaan ole tehty dollarinkuviot silmissä kiiluen.
Parasta antia? Hulppean tyylikäs ja erikoinen soundtrack sekä mahtava Michael Douglas, joka yhtään liioittelematta taitaa vetää näyttelijäuransa upeimman roolisuorituksen... Tänä vuonna näkemieni elokuvien kastissa tämä taitaa mennä sijalle 3, heti Into the Wildin ja Junon jälkeen.
Takakannessa mainitaan iloisesti sellaiset elokuvat kuin Memento ja Usual Suspects. Hei, ihan hyvä leffahan tämä toki on, mutta ei nyt sentään liioitella: noiden kahden legendan kelkkaan ei ole mitään asiaa.
Viisi miestä herää keskellä aavikkoa sijaitsevasta lukitusta varastohallista huonossa hapessa ja muistinmenetyksistä kärsien. Miten ihmeessä miehet ovat tilanteeseen ajautuneet? Taas mikään ei ole varmaa ennenkuin lopputekstit valuvat ruudulle...
Twistien varaanhan tämä on selvästi kasaan naputeltu. Hyviä onneksi melkein kaikki käänteet ovat, mutta kyllä ainakin yksi kieputus pääsi meikäläistä ihmetyttämäänkin. Loppu ei ole oikeastaan kovin tyydyttävä eikä ollut sellaista "täysinäistä" oloa kun leffa loppui.
Alle 1,5 tuntia kestävä perusjännäri, jonka katselee kyllä kertaalleen ihan mielellään.
Minulla oli Batman Beginsia arvioidessani käytössäni ne tiedot jotka siitä elokuvasta sain, en tehnyt arviota sarjakuvien pohjalta. Sama koskee nyt Iron Mania. Eli en ole hahmosta yhtään tietoinen, joten en tiedä mitä jatko-osien varalle on hatussa.
Mutta elokuvan pitäisi toimia elokuvana eikä missään tapauksessa vaatia katsojaltaan ennakkotietoa sarjakuvista. Ja niin minä ne myös itselleni arvotan.
Mielestäni Iron Man ei nyt hirveän synkkää kuvaa Starkista antanut - ainakaan tässä ensimmäisessä elokuvassa. Batman Beginsissa taas tehtiin selväksi miksi Bruce tekee niinkuin tekee. Ja siitä minä vain diggaan: että miehen sisällä riehuu pieni taistelun liekki ja sielu on rauhaton.
Fakta: Minulla ei vielä pari kuukautta sitten ollut koko Iron Manin olemassaolosta mitään hajua. Vasta teatterissa trailerin nähtyäni ymmärsin tälläisenkin supersankarin olevan olemassa.
Fakta2: Ei ollut minkäänlaisia aikomuksia mennä tätä pätkää teatteriin katsomaan, mutta positiiviset kommentit, yleinen kehuskelu ja imdb:n 8.3 päättivät puolestani toisin.
Fakta3: Iron Man on oikeasti hyvä supersankarileffa.
Kiitos korkeimmille voimille roolituksesta: Robert Downey Jr. on loistava mies rautainen ja Jeff Bridges mahtava rautiksen vastavoima. Jeffin näyttelijätyöstä diggaan ihan suunnattomasti melkein leffassa kuin leffassa. Karisma tulee melkeinpä syliin suoraan screeniltä.
Tälläisiltä elokuvilta odotetaan, jos ei nyt törkeästi valehdella, ennenkaikkea supernäyttäviä action-kohtauksia. Iron Man ei tässä(kään) suhteessa petä. Muutama oikeasti vakuuttava rymistely koetaan, joita on kiva muistella jälkeenkin päin, jatko-osaa odotellessa. Iron Man jää mieleen, joten uusi Superman Returns se ei onneksi ole - siis nopeasti unhoitettava.
Joku ruoja kehtasi sanoa tämän olevan melkein Batman Beginsin veroinen! Kyllähän minä tälläisen kommentin tavallaan ymmärrän, molemmat ovat oikein onnistuneita oman genrensä edustajia. Mutta (ja se on suuri MUTTA) Tony Starkin hahmoon en vain saa juuri minkäänlaista kosketuspintaa, toisin kuin Bruce Waynen, joka traagisine menneisyyksine kaikkineen on läpeensä synkkä ja mitä mielenkiintoisin hahmo. Ja se on se ero, joka omalla kohdallani pitää huolen ettei Iron Man voi koskaan uhata Batman Beginsin asemaa.
Se ei silti estä minua odottamasta Iron Man 2:ta ja antamasta tälle kokonaista 3,5 tähteä.
No niin. Liput ostettu ensi-iltaan tennari ykköseen ensi viikon perjantaiksi. Mitä lähemmäksi mennään, sitä suuremmaksi Indy-kuume alkaa nousta.
Lähden realistina tätä elokuvaa katsomaan, joten en odota sen haastavan Raiders of the Lost Arkia paremmuudesta. Sen sijaan kahden muun Indyn se voi kyllä piestäkin, ei sitä tiedä. Aihealuekin vaikuttaisi olevan aika hyvin omaan makuuni uppoava - kenties jopa parhaiten näistä kaikista Jonesin seikkailuista.
Mielenkiintoinen juttu: Ford ja Lebeouf ovat ilmeisesti allekirjoittaneet esisopimuksen toisestakin elokuvasta. Ehkä tämä on normaalikäytäntö varmistaa, että tähdet ovat tarvittaessa messissä jos Indy 5 vielä tulee. Tekisivät nyt Indyynkin "uuden trilogian" Star Warsin tyyliin.
No niin, olihan se eilinen peli aikamoinen pettymys kyllä. Kanukit pääsivät liian helposti murtamaan Suomen puolustuksen ja kun sellaisia mailataitureita päästetään haastamaan veska, niin tuhoa tulee.
Ja huomenna sitten se peli, jolla on tässä turnauksessa kaikkein eniten painoarvoa, eli kuuluisa "tulos tai ulos". Jenkit me pystymme voittamaan. Varmasti muutoinkin kun runnomalla maalit verkon läpi. Tulossa lienee aika sähköinen ottelu, sillä jännitteitä on rakentunut näiden joukkueiden ylle varmasti.
Myin tähän mennessä keräämäni 9 BD-elokuvan "kokoelman" pois. Miksi ihmeessä?
No ne hinnat, ne hinnat! Päätin, että en ala keräämään BD-levyjä tosissani ennenkuin levyjä alkaa saamaan helposti ja yleisesti myös niistä kuuluisista alle 10 euron laareista. Tuntuu TODELLA pahalta maksaa levystä 30 euroa! Herranen aika, sillä rahalla käy esim. kuukauden aikana elokuvateatterissa 3 kertaa! Tämän lisäksi monista nyt alkutaipaleen aikana julkaistuista karvalakki-versioista julkaistaan parin vuoden päästä varmasti isommat ja hienommat deluxe-painokset.
Mielessäni on myös seuraavanlainen kauhuskenaario:
1) Massakuluttajat ovat vallan tyytyväisiä DVD-laatuun. Taulutelkan kaveriksi ostetaan skaalaava DVD-soitin ja ollaan, yllätys yllätys, vieläkin tyytyväisempiä laatuu. "Eikös tämä tämä nyt se HD-DVD olekin" Pertti perusmies rehvastelee.
2) BD-soittimien ja levyjen hinnat eivät laske riittävän nopeaan tahtiin.
3) Sitten tulee se musta pekka: verkosta ladattavat elokuvat. Nettiyhteydet alkavat olla jo niin nopeita, että H264.-pakattu 720p-leffa tulisi kotisohvalle parissa tunnissa heleposti perusyhteydelläkin.
Minä haluan, että BD yleistyy. Odottelen sitä jo malttamattomana. Nimittäin hyvälaatuinen BD-julkaisu pieksee jokatapauksessa jonkun isolla kädellä pakatun 720p-latauksen ihan mennen tullen.
Mutta kyllä se puhdas järjenkäyttö tässä tapauksessa minun kohdallani voitti. Leffoja vuokraan (ja käyn elokuvateatterissa katsomassa) tämän myötä ehkäpä aiempaa enemmän. Yritän pitää kiinni siitä, että seuraavan ostamani BD-leffan hinta ei saa mennä senttiäkään yli 10 euron. Mieluiten sen alle.
Oli ihan sairaan hyvä pätkä! Sai sitä odottaa, mutta kyllä hype täyttyi, ilman muuta.
Vertauskielellä puhuttaessa minun koosteeni oli kuin Ubisoftin nopeasti kyhäämä perusjulkaisu, kun TK toimitti meille Nintendo-laatuisen, vuosia ruutukuvien ja trailereiden voimalla eläneen jumaljulkaisun!
Ja sai myös odottamaan tulevaa miittiä vesi kielellä - eikä se onneksi ole enää kaukana.
Epille peukut pystyyn kirjan puolesta, minkälainen teos olisi tiedossa?
Etsivätarina hauskoilla hahmoilla. Ei mitään synkkää menoa kylläkään, vaan aurinkoista ja huumorin kyllästämää. Päivitystä tästä tulossa myöhemmin. Pitäisi joku päivä mennä painoon neuvottelemaan asioista ja valitsemaan kansimateriaali. Kovat kannet tai ei mitään, prkl!
Kun nyt "jeee, fiilis on maailman paras" julkistusten pariin päästiin, niin menköön...
Eli eräs suurimmista unelmistani uhkaa toden teolla muuttua todeksi: ensimmäisen kirjan julkaiseminen!
Olen naputellut tuollaista nuorten kirjaa viime aikoina kasaan ja kaikki vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta: kirja kustannetaan, teen läheistä yhteistyötä kuvittajan kanssa ja ensimmäistä, keskeneräistä versiota kehuttiin.
Sinällään jo ekan opuksen julkaiseminen on tosi iso juttu minulle, mutta kun miettii niitä mahdollisia myöhempiä vaikutuksia; jos tästä alkaakin kirjailijan ura?! Vaikka se ei olekaan sellaista työtä, jossa säännöllinen palkka tippuisi joka kuukausi ja työaikana ma-pe 9:00 - 16:00, niin jos saan tehdä sitä mitä rakastan, niin palkan kaltaisista asioista olen valmis karsimaan, jopa runsaasti.
Nuoleskelu Tällä tarkoitan lähinnä perseen nuolemista. Mikä vittu siinäkin on että pitää kysellä itsestään selvyyksiä ja voidella niitä opettajia. Saatanan ärsyttävää.
Mutta kannattaa muistaa, ettei nuoleskelua ja tunneälyä kannata sekoittaa toisiinsa. Tunneälystä ja small talkin puhumisen taidosta on elämässä todella paljon hyötyä.
F1-lisenssi + Codemasters + EGO-engine = Formula 1: CRAP
Pelottavinta tuossa on juuri se, että Codemasters tähtää miellyttämään mahdollisimman suurta yleisöä, jolloin simuelementtejä tod.näk karsitaan. Ralli ja vakioautoilu toimivat arcademaisuudessakin, mutta F1 taas ei millään.
Tuohan tuo hyviäkin asioita sitten; tulevaan formulaan tehtäneen paras vahingonmallinnus koskaan F1-pelissä, sillä se ainakin on asia jonka Codemasters osaa tehdä KUNNOLLA.
Colin Mcrae Rally 2.0 ja TOCA2: Touring Cars ovat Codiesin pelinkehittäjäuran kirkkaimmat kruununjalokivet ja niistä on vuosia vierähtänyt kohta kymmenkunta. Soisi uuden täysosuman pelitalolle, joka teki lapsuuteni suuria suosikkeja.
Näytä kirjoitukset
