No niin, nyt se 120 tähti tarttui meikäläisellekin sitten hyppysiin. Tämän jälkeen olikin hyvä jättää peli rauhaan ja laskea ohja.. Eikä mitä! Aloitin välittömästi toisen pelirundin ja keräsin kaksi ensimmäistä tähteä. Veikkaan, että Galaxystä tulee itselleni (ja varmasti myös monelle muulle) sellainen peli, jonka ääreen palataan säännöllisesti. Nyt kunnollisen läpäisyn jälkeen listaan mielessä pyöriviä asioita ylös.
- Viime aikoina monessa torpassa on keskusteltu siitä miten paljon paremman näköinen peli Galaxy on verrattaessa Sunshineen. Mielestäni vastaus on, että jos katsotaan puhtaasti tekniseltä kantilta, niin ero ei ole "yhden sukupolven pituinen". Molemmissa peleissä vesi on suht yhtä hienoa (Sunshinen teema on tosin vahvasti vesipainotteinen), Galaxyssä taas tekstuurit ovat tarkempia ja miellyttävämpiä kuin ajottain todella karun näköiset vastaavat Sunshinessa. Wiin Mario esittelee myös joitakin teknisiä kikkoja (esim. bumb mapping), jotka eivät olisi olleet GameCubella samalla tavalla mahdollisia. Nämä näkyvät muun muassa Melty Moltenin mustissa hyppyalustoissa.
Graafisesta erosta näiden kahden pelin välillä tekee suuremman kuin se onkaan asia jota taiteelliseksi puoleksi kutsutaan. Galaxyn taidelinja on niin paljon parempi kuin Sunshinessa, jossa Delfino-saarta kansoittivat hassut, mutta persoonattomat otukset. Yleisilme oli hieman jäykkä. Galaxy tekee tässä niin hyvää työtä, että loppupeleissä tämä nostaa sen Wiin toistaiseksi komeimmaksi peliksi.
- Pelissä on perinteiseen tapaan 120 tähteä saatavana. Ja kun todetaan, että tästä tähtimäärästä alle 10 "tehtävää" ovat keskinkertaisia (ei siis huonoja), loppujen ollessa enemmän tai vähemmän upeita, niin voidaan sanoa tasosuunnittelun todella olevan jotakin erityistä. Loppupuolella on toki joitakin tehtäviä joissa alkaa näkyä hiven toistoa. Ja myös laajoilla alueilla tapahtuvat purppurakolikko-tehtävät olisi voinut vaihtaa aikarajallisiin. Ne olivat niin paljon mielenkiintoisempia ja haastavampia.
- Kaikki 3D-Mariot huomioiden, on Super Mario Galaxyssä ylivoimaisesti eniten uudelleenpelattavuus-arvoa. Vaikka peli on lineaarisempi kuin kaksi aikaisempaa, se on juuri tästä syystä hauskempi. Tekijät ovat todella kyenneet muuttamaan kaksiulotteisten Marioiden taian 3D:ksi. Esimerkiksi SMB3:n kentät ovat lyhyitä rypistyksiä, jonka johdosta peli on yksi miellyttävämpiä pelata läpi. Galaxyssä on täysin sama juttu: kun kentät eivät veny liian pitkiksi, palaa peliin ääreen mielellään uudemmankin kerran.
- Äänimaailmaa ja pelin enimmäkseen orkesterin kanssa tuotettua soundtrackia ei yksinkertaisesti voi kehua liikaa. Kun yhdessä paljon vettä sisältävässä kentässä ratkottiin ensin pari "puzzlea" maalla, ja sen jälkeen singahdettiin täysin toisenlaisiin maisemiin pomppimaan SMB3:n musiikin vaihtuessa taustalle, syntyi yksi monista "wow"-elämyksistä Galaxyn parissa.
- Seison täysin aiemman mielipiteeni takana; tässä on uusi kaikkien aikojen suosikkipelini. Jos omaan TOP5-listaan saisi kelpuuttaa vain yhden osan jokaisesta pelisarjasta, menisi oma ainakin tällä hetkellä näin:
1. Super Mario Galaxy 2. Legend of Zelda: Ocarina of Time 3. Super Metroid 4. Perfect Dark 5. Final Fantasy IV
Ups, nyt mentiin hieman sivuraiteille, mutta ei se mitään.
Mitään täysin varmaa on mahdotonta sanoa, mutta arvioita voi aina tehdä.
Perfect Dark
Jo yksinpeliin itsessään upposi kiitettävän monta kuuskytminuuttista, mutta vasta moninpelin äärellä aikaa tuntui hukkuneen roimasti. Tätä tuli parin vuoden ajan pelattua säännöllisesti kavereiden kanssa ja luulen, että tuntimäärissä se on Goldeneye 007:n edellä. PD:n moninpeli oli sen verran vaihtelevampi ja omasi enemmän optioita, että sen parissa oli helppoa viihtyä pitkiä jaksoja kerrallaan.
Colin Mcrae Rally 2.0
Toinen KilinKalinKolin kesti kulutusta 4-pelaajan championship-moodin tähden määrättömästi. Laskelmieni mukaan reilusti sadoissa tunneissa liikutaan. CMR 2.0 voi olla jopa eniten pelaamani peli koskaan, mutta kuten sanoin, varmoja lukuja on mahdotonta sanoa. Colin 2 on myös harvoja pelejä, joita pelatessa on tullut tunnettua "tässä olen oikeasti tosi hyvä!" fiilikset. Tarkoitan, että hioin CMR2.0:ssa taitoni äärimmilleen. Ja se on oikeasti totta, ei turhaa kehuskelua. Nettilistauksien perusteella haastoin time attack -ajoissa jopa maailman kärjen.
Nämä kaksi ovat olleet varminta ajansyöjää. Enää nykyään ei ole aikaa pelata näin paljoa, joten ihmettelen suuresti jos nämä pelit tältä henkilökohtaiselta pikku listaltani onnistutaan syrjäyttämään.
Sarjan fanina tuli peli pelattua aikoinaan PS1:llä läpi pariinkiin otteeseen. Vaikka siinä oli mukana kaikki genren pelien tyypilliset ongelmat ja ärsyttävyydet, jaksoi kuitenkin filu-tunnelma oikeine näyttelijöineen ja tapahtumapaikkoineen kantaa kohtuu pitkälle.
Tässä vaiheessa on selvää, että vuoden 2007 versio tästä listasta ei ole ihan tavanomainen. IGN on pudottanut jo pommeja:
- Final Fantasy VII sijalla 76? Miiiiitäää?
Muun muassa Megaman 2 on reilusti sitä edellä (67). Itseasiassa Megis kakkonen lämmittää nähdä noinkin korkealla (ja listalla ylipäätänsä), sillä ehdottomasti yksi suosikkejani se on.
Mielenkiintoista seurata mitä muuta radikaalia näemme. FFVII sijalle 76 nimittäin on radikaalia isolla R:llä.
Pyhät pallit, Luigi´s purple coins oli tosiaan kaikkien juttujen mukaisesti vaikea tehtävä. Parinkymmenen kuoleman jälkeen alkoi jo hieman pelko hiipimään puseroon siitä, että miten ihmeessä kentän voi mennä läpi. Pelasin myöhään illalla ja väsymyskin painoi. En vain meinannut päästä sitä millään läpi.
Kolmisenkymmentä kuolemaa myöhemmin onnistuin! Mutta sekin tuli sellaisen sydän henkitorvessa tasoloikkailun jälkeen ettei tosikaan. Ehdottomasti pelin tyydyttävin tähti.
Minulla on kaikki nämä pelin vaikeimmat tähdet jo plakkarissa, joten loput 14 ovat hieman rennompia. Todella uskomatonta, että Wiin logien mukaan olen pelannut Galaxyä reilusti yli 20 tuntia ja kyllästymistä peliin on havaittavissa 0%! Pelaan yhtä innokaasti nyt kuin päivänä, jolloin pelin käsiini sain. Painotan, että mikään peli ei ole ennen pystynyt omalla kohdallani tähän. Siis että 20 pelatun tunnin jälkeen pelaaminen maistuu yhä kuin maailman herkullisimman suklaalevyn nakertaminen.
Tuota pakettia mainostettiin ainakin DigiExpoilla. 239 euroa Excitestä ja Wiistä on/oli kyllä erinomainen tarjous.
Mitä aiheeseen tulee, niin eipä huoleta enää yhtään omistaa Wiitä. Pelattavaa on ollut viime kuukausina paljon ja tulossa on paljon lisää, pysyn kiireisenä. VC-vuortakin on purettu jo hieman.
Itse olen mennyt muistaakseni jo 6-7 näitä purppurakolikkohaasteita. Onneksi niiden lisäksi on vielä runsaasti ns. normaalisti saatavia tähtiä jäljellä. Aikarajatut kolikkohaasteet ovat olleet loistavia, mielenkiinto on pysynyt. Homma ei tosiaan ole yhtä hauskaa suurilla kentillä, joissa kolikot on hajotettu laajasti ympäri rataa. Yleensä muutama niin, että pienen hölmöilyn jälkeen on mahdollista joutua mustan aukon imemäksi. Ja se ei ole kivaa jos on hiki hatussa kerännyt kolikoita kymmenen minuuttia.
Yhdessäkään kentässä ei ole tullut vastaan isoa turhautumista. Poikkeuksetta on vaikeissakin tapauksissa päässyt aina etenemään vähän jokaisella peluukerralla ja keksinyt pelaamista helpottavia kikkoja. Melty Moltenin daredevil pamahti läpi muistaakseni kolmannella kerralla. Toisella kerralla pääsin jo sen tähteä vartioivan ölliäisen luo, se pisti minua pataan kun olin about 10cm päässä tähdestä! Muutama miehekäs prrrrrrrrrrrrkele irtosi
Odotan innolla näitä muita, pelin vaikeimmiksi sanottuja tehtäviä. Muutaman sellaisen tosiaan olen jo mennyt, toinen mokoma jäljellä.
Summaus: vaikeustaso on Mario Galaxyssä yksi niistä monista asioista, josta minulla ei ole yhtikäs mitään valitettavaa. My bueno.
Wow, Galaxyllä oli jenkeissä todella vahva ensimmäinen viikko: George Harrisonin mukaan peli myi yli 500 000 kappaletta. Se tekee siitä parhaiten ensimmäisellä viikollaan myyneen Mario-pelin koskaan. Ja joulu on tulossa, luulisi näitä päätyvän kuusenkin alle "jokusen".
Uusista Okami selvitti tiensä sijalle 89. Pelistä en osaa itse sanoa juuta enkä jaata, koska koen sen tulevaisuudessa vasta Wiillä.
Jos Tuulistia kaiversi SH2:n surkea huono sijoitus, minua otti päähän vähintään yhtä paljon se, että yksi omaan TOP10:een päätyvistä peleistä on sijalla 86. Peli, jonka multiplayer-optio kesti kulutusta usean viihdyttävän vuoden ajan ja jonka salaisuuksien selvittämisessä ja saamisessa oli liikaa haastetta minulle. Kyseessä on tottakai Perfect Dark.
Varmasti Goldeneye 007:aa arvostetaan tälläisissä listoissa enemmän siksi, että se yksinkertaisesti tuli ennen PD:a. Se oli kuitenkin ensimmäinen, todella hiottu konsoli-FPS. PD on kaikin puolin parempi, mutta vuonna 2000 se ei ollut samanlainen yllätys enää.
Mutta silti aamupuuro meinasi mennä väärään kurkkuun
Voisin yrittää tulla paikalle kuuden jälkeen, mutta sitä ennen en pääse kyseisenä päivänä ja kuuden jälkeenkin pääseminen on vielä hiukan epävarmaa, mutta melko varmasti pääsisin illaksi kuitenkin.
Toinen "Monkey ball" rata ja niin ikään toinen inkarnaatio vesisurffauksesta olivat nautittavia. Jälkimmäisessä kuolin monta kertaa, mutta joka yrityksellä pääsin kuitenkin aina vähän pidemmälle kuin aiemmin, joten turhautuminen oli siitä kaukana. Lisäksi nämä osuudet saavat vakavasti toivomaan, että Wave Race tekisi paluun Wii-version muodossa mahdollisimman pian! Aaltojen päällä pomppiminen sopisi kallisteluohjaimelle tosi hyvin.
Parikymmentä minuuttia yritin miettiä yhtä salatähteä Gusty Gardenissa. Jos voitte vihjaista suoraan ratkaisua kertomatta, se olisi siistiä.
Anthologysta muuten, minimimäärä krediittejä millä voi pelata on 10. Pitäisikö minun sitten tapattaa itseni gameoveriin yhden krediitin kulutettuani? Vai onko minulta jäänyt jotain huomaamatta?
Kyllä, tapatat juuri noin, annat laskea loppuun.
Huh, kun näitä on kiva tahkota nyt himassa! Puolen tunnin pelaaminen tuotti tälläiset alkupojot, huomenna varmaan yritän parannella.
Aaah, Anthology-paketti tipahti tänään postiluukusta. Katsotaan, josko sitä tänään jonkinlaista tulosta nakuttelisi Mario Galaxyn pelaamisen ohella. Siellä on jo hyvää osanottoa näköjään.
Palkinnon vilauttelu ennen itse suoritusta toimii upeasti!
Muistatteko villiintymiseni kun Tuulisti laittoi NSMB-pehmosienen esille tennisturnauksen yhdeksi voitoksi? Se oli käsinkoskeltavaa. Huusin innoissani "mahdoton palautustemppu!" kun sain palautettua pallon mahdottomalta tuntuneen tilanteen keskeltä. Luulen, että se todella oli melko mahdoton pallo. 90% WiiSportsin pelaajista olisi ehkä missannut sen. Näin luulen.
Ai niin, siitä kamerasta. Tähän mennessä vain muutama kuvakulma on ärsyttänyt. Se on tasoloikkaluonteen huomioon ottaen melkoinen saavutus. Enemmän painoarvoa sille, että kamera antaa pelaajan keskittyä itse akrobatiaan eikä sitä tarvitse juurikaan holhota. Sunshinen manuaali kamerasta pidän, mutta näin on parempi.
Onhan Galaxyssakin ainakin osittainen vapaa kamera. WiiMoten suuntanapeilla voi joissain paikoissa kääntää kameraa tai ottaa kuvakulman Marion silmien takaa. Ikävä kyllä vapaa kamera ei ole käytössä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi maisemien tarkkailun vuoksi.
Tarkoitin pääasiassa sitä, että Galaxya voi pelata koskematta kameraan ollenkaan. Jos samalla tyylillä pelaa Sunshinea, joutuu nopeasti todella pahoihin ongelmiin.
Taas on aika IGN:n valita viisaan toimittajajoukon voimin 100 kaikkien aikojen peliä. Vuoden 2007 aikana ilmestyneet pelit eivät ole tässä listassa, vaan mukana sitten 2008 painoksessa.
IGN paljastaa kymmenen peliä kerrallaan ja sijat 100-91 ovat jo esillä.
Tää on taas niin jännää, onko Ocarina ykkönen?
Valittakaa jos oma suosikkinne oli liian alhaalla ja iloitkaa jos toisinpäin. Kaikki keskustelu koskien listaa ja IGN:n valintoja siis tänne.
Peli meni eilen läpi ja jatkoin Bowserin kukistamisen jälkeen heti 74 tähteen asti. Pelasin niin myöhään illalla, että en meinannut saada yöllä unta adrenaliiniryöpyn takia!
Mutta:
1. Super Mario Galaxy, 1. Legend of Zelda: Ocarina of Time
Valta on vaihtunut muuallakin kuin Gamerankingsin listoilla: Mario Galaxy on nyt uusi suosikkipelini. Nämä ovat ainakin fiilikset heti läpipeluun jälkeen. Katsotaan, laskeutuvatko tuntemukset kuukausien päästä alas ja Zelda palaa paikoilleen kärkeen? Mutta sitä en kyllä usko. Minulla on keräämättä tässä tähtiä melkoinen pino ja hienoja kenttiä kokematta. Jopa purppurakolikkohaasteet tuntuivat kivoilta, kun ei tarvitse saalistaa kentän jokaista vihua kolikoiden joukossa. Jokainen kolikko kun on valmiina ja odottaa poimimistaan.
Varmaa on, että Mario Galaxy tulee viihtymään Wiin sisällä pitkään. Ensimmäisen 120 tähden jälkeen odottaakin jo toinen 120 tähtösen rundi. Malttaako sittenkään jättää peliä rauhaa? Ehkä se pitää läpäistä joulun tunnelmassa uudelleen ja nollasta.
Ai niin, siitä kamerasta. Tähän mennessä vain muutama kuvakulma on ärsyttänyt. Se on tasoloikkaluonteen huomioon ottaen melkoinen saavutus. Enemmän painoarvoa sille, että kamera antaa pelaajan keskittyä itse akrobatiaan eikä sitä tarvitse juurikaan holhota. Sunshinen manuaali kamerasta pidän, mutta näin on parempi.
Alue on kyllä hieno. Meinasi vain mennä kovasti hermot kun pelasin alkuperäistä MGS3:a aikoinaan tuossa kohdassa, surkeiden näkyvyyttä rajoittaneiden kuvakulmien takia. Ei samanlaista karttaa kuin edeltäjissä ja olin heti hirveissä ongelmissa kun ei hahmottanut millään miten vartijat olivat alueella ryhmittäytyneet.
Tuo alue herää varmasti täyteen loistoonsa MGS3: Substencessa, jossa parantunut kuvakulma poistaa ärsytyksen aiheet. Ja varmasti muutkin Snake Eaterin hienosti tehdyt pelialueet.
Majora´s Maskin VC-versiota todellakin odotellaan. Mutta luoja sentään, toivottavasti tulevan virtuaalikonsoli-version emulointi on täydellistä eikä sitä ole tehty niinkuin Cube-Majoraan huitaisten. Pelihän kaatuili paljon, mikä MM:n tallennussysteemi huomioon ottaen oli paha juttu.
Täydellisesti emuloitu Majora VC-versiona on my bueno.
Käsite pelialue on valtavan laaja, joten antaa palaa. Kuitenkin vastaukset tyyliin "Okamin koko maailma" ovat hieman suurieleisiä. Määritelkää joku tietty kenttä, rata ja niin edelleen. Jos mahdollista, kaivakaa siitä esiin kuva tai video youtubesta.
Kaikista Marioa Sunshinen kentistä suureksi suosikikseni nousi tämä. Vesiefektit olivat vuonna 2002 hämmästyttäviä; kun kiipesi Mariolla sataman rakennustelineiden huipulle, sieltä avautui henkeäsalpaava näkymä. Alue ei ollut erityisen suuri, mutta siellä riitti mielekästä tekemistä paljon. Varsinkin Bloobereilla surffaaminen oli vänkää touhua.
Tämä on tarina sarjassa "inhokista tulee suosikki".
Ensimmäisellä läpipeluukerralla Ocarinan vesitemppeli ärsytti todella: vesitason nousut ja laskut sekä jatkuva jalkineiden vaihtaminen ärsyttivät. Jäin pariin puzzleen kiinni tolkuttoman pitkäksi aikaa huolimattomuuteni takia. Kuitenkin, tästä paikasta tuli läpipeluu läpipeluulta mieluisampi ja tällä hetkellä nostan sen suosikkitemppelikseni koko Zelda-sarjassa.
................
Metroid Prime (Phendrana Drifts)
Arktinen jäämaa, joka on suunniteltu täydellisesti aina raikkaan talvista musiikkiaan myöten. Valkoinen kauneus kätkee kuitenkin sisään myös täysin odottamattomia asioita. Muistatteko kun ensimmäistä kertaa astuitte sille kuuluisalle lumiaukiolle? Erittäin hieno hetki.
...................
Goldeneneye 007 / Perfect Dark (Facility / Felicity)
Raren N64-mestariteosten monenpelaajien keskuudessa tästä kentästä tuli legenda. "Mikä kenttä otetaan" ja vastauksena kuului usein "Vessa!". Kenttä oli juuri sopivan kokoinen, siellä oli mahtavia cämppihuoneita ja nurkkia. Ja siellä saattoi mennä piiloon vessaan! Ruutua kurkkiva epeli ei edes tiennyt missä kohdassa vessaa oli piilossa, sillä kaikki ovet näyttivät samanlaisilta.
PD:n tekijät ymmärsivät ottaa edeltäjän legendaarisimman areenan mukaan pienin muutoksin. Ne oli pakko tehdä, sillä Bond-lisenssiä ei enää ollut. Kenttä oli silti entisensä ja muutoksien myötä myös entistä parempi: ilmastointihornista pääsi nyt oikeasti pudottautumaan alas toisessa osassa kenttää. Todellinen legenda.
Ja sitten vielä ässä hihasta: Mario Galaxyn KAIKKI kentät!
No ei paha. Galaxyssä on kuitenkin kierrätystähtiä huikeasti vähemmän kuin Sunshinessa, jossa oli mm. siniset kolikot, punaiset kolikot, juoksukisa ja sinisen Marion jahtaaminen.
51 tähteä jemmassa. Aika hassua toistaa itseään, mutta täytyy totisesti ihmetellä miten ihmeessä yksi ainoa peli voi olla näin täynnä puhdasta mahtavuutta! Jos olisin pari vuotta sitten, niinkuin ajattelin, lopettanut peliharrastuksen täysin, olisin todennäköisesti kitunut nyt suunnattomasti Mario Galaxyn arvosteluiden äärellä. Tätä peliä pelattuaan todella ymmärtää mitä tämän harrastuksen äärellä voi parhaimmillaan kokea. Sellaista, mitä mikään muu ei voi antaa.
22-vuotiaana Mario Galaxyn ääressä, tunnen olevani se sama lapsen uskolla maailmaa katseleva poika, joka avasi Super Mario Bros 3:n joululahjakääröstään tai pelasi ensimmäistä kertaa Super Mario Worldia kaikessa 16-bittisessä loistossaan. Tai ehkä vielä sopivimmin: harhaili ensimmäistä kertaa aidossa 3D-maailmassa prinsessan linnan ympärillä Super Mario 64:ssä, tarkalleen kymmenen vuotta sitten.
Näytä kirjoitukset
