Tänä aamuna koin ehkäpä elämäni tähän asti suurimman pettymyksen: etsin ammattikorkeakoulun hyväksyttyjen listalta epätoivoisesti nimeäni, mutta sitä ei löytynyt. Parin minuutin ajan fiilis oli maailman huonoin.
Tälle ei vain voi mitään. Suoriuduin pääsykokeissa parhaani mukaan eikä hampaankoloon siltä osin jäänyt mitään. Muut olivat vain parempia tällä kertaa.
Tämä tietää sitä, että ensi vuonna valmistaudun ja keskityn hakuun paljon enemmän kuin mitä tänä keväänä. Minulla on puolellani myös se etu, että koeprosessi on minulle jo tuttu ja tiedän mitä tuleman pitää. Se tulee olemaan suuri henkinen etu.
Ihmisen vahvuuden määrittelee tietyltä osin miten kestää ja käsittelee pettymyksiä. Tälläisillä hetkillä osaan olla itsestäni tietyllä tavalla hyvin ylpeä.