Windbound osuu aika otolliseen ajankohtaan, sillä Nintendo-fanit odottavat täpinöissä uutisia Breath of The Wild 2:sta. Ja sitten tulee peli, joka kumartaa uudelle Zeldalle syvältä, ottaen paljon vaikutteita myös toisesta sarjan rakastetusta osasta, Wind Wakerista.
Pelissä on toki 3D Indielle tyypillistä kankeutta, eikä sen joka kerta erilaiseksi rakentuva maailma salli kaikkein tarkinta ja hiotuinta pelisuunnittelua, mutta huomioni on silti tarkasti elokuussa tässä pelissä. En odota sen olevan Zeldan laatuinen. Jos se imitoi esikuviaan edes kohtuullisesti, se tulee olemaan minulle tod.näk mainio välipala, kunnes Nintendo saa seuraavan osan legendastaan ulos. Ei voi kuitenkaan sanoa, että 3D Zeldaa imitoivia pelejä kovin paljon tulisi pihalle.
Hankin julkkarissa, jos peli ei arvosteluissa paljastu täydelliseksi hutikudiksi.
Yhdistyy hyvin huhuihin, joiden mukaan Halo: Infiniten moninpeli tulee olemaan ilmaiseksi pelattava, tukien myös 120fps:n tilaa. Jos nämä kaikki pitävät paikkansa, Series X alkaa näyttää minullekin vielä aiempaa houkuttelevammalta.
Voi perseensuti, miten hyvä räiskintä Ion Fury onkaan! Sanottakoon, että Duke Nukem 3D ei herätä minussa nostalgisia fiiliksiä lainkaan. Harvalle konsolipelaajalle se tekee niin. Sen sijaan Goldeneye 007 ja Perfect Dark. Oh yeah!
Digital Foundryn John Linneman nosti Ion Furyn (silloin peli tosin kulki vielä nimellä Ion Maiden) esiin jo pari vuotta takaperin, ja jo silloin kiinnitin huomioni siihen, miten peli näytti ulkoasultaan hieman Perfect Darkilta. Pelin koukku oli se, että Ion Fury oli suunniteltu ulkoasultaan klassiseksi (toteutettu Build Enginellä), mutta sutjakkaalta pelattavuudeltaan hyvin moderniksi räiskinnäksi, jonka ei tarvitse kumartaa edes genrensä parhaita.
Eikä Shelly “Bombshell” Harrison kumarrakaan. Ketään. Toksisen maskuliinisuuden aika on ohi, kun Shelly reagoi pelaajan käskyihin kuin ajatus, ampuu vihollisen seulaksi ja täräyttää ilmoille erään ah niin ihanista onelinereistaan. Pelattavuus suorastaan sulaa käsiin, kunhan sen saa säädettyä mieleisekseen, ja silloin nappiosumien tykitys palkitsee hervottomasti. Switch-versio on virallisesti tällä hetkellä vain 30fps, mutta onneksi sen saa muutettua "60fps"-tilaan yksinkertaisella koodilla! Droppeja tapahtuu toki äksönin kiihtyessä, mutta otan kyllä kernaasti tämän semikuudenkympinkin vastaan. Sulavammasta ruudunpäivityksestä hyötyy myös gyro, jonka toteutuksesta huomaa, että kehittäjät ovat todella opiskelleet, miten toiminto tulisi toteuttaa oikein.
Ion Furyn ulkoasussa on kiistatta jotakin sellaista, mikä herättää N64-estetiikasta pitävän huomion.
Peli pitää huolen siitä, että liian nenäkkääksi ei silti kannata tuudittautua. Pari virhettä ja energiavarastot sulavat silmissä, eikä niitä voi palautella kökkimällä paria sekuntia varastokollien takana. Jokainen yhteenotto merkitsee, jokaiseen tulitaisteluun on keskityttävä kuin viimeiseensä. Jos on turhautunut nykyisten fps-pelien "hälläväliä"-mekaniikoihin, tuntuu Ion Fury kuin raikkaalta tuulahdukselta kesähelteellä. Se on tiukaksi jalostettu ja vaatii pelaajaltaan jatkuvaa huomiota. Kenttiä on pakko tutkia kunnolla, sillä reitti eteenpäin ei ole koskaan täysin suora. Päästäkseen etenemään on koluttava joka nurkka löytääkseen kentissä eteenpäin vievät avainkortit. Puhumattakaan salaisuuksista, joita on kaikkialla, mutta äärimmäisen ovelasti kätkettynä.
Pelattavuudessa ei ole juuri mitään ylimääräistä. Joillakin aseilla on toissijainen moodi, mutta siinäpä se. Turhuuksien sijaan pelattavuus on hiottu niin tiukaksi kuin ikinä mahdollista. Tässä on yksinpeliräiskintä, jossa itse räiskiminen nostaa hymyn huulille.
Switchin piti alunperin ilmestyä loppusyksystä 2016. Ei Tegra X1 -sirua voi pitää tuolle vuodelle alitehoisena. X2 olisi varmaan nostanut laitteen hintaa liikaa, eikä Nintendo halunnut Wii U:n jälkeen ottaa liian suuria riskejä hinnan kanssa. Switchiin eivät kaikki kehittäjäkumppanitkaan uskoneet. Gamefreakilta sanottiin suoraan, että laite olisi floppi, koska kaikilla on jo kännykät ja sitä myöten mahdollisuus pelata halpoja mobiilipelejä.
Me voimme ihan hyvin olla todistamassa uutta Nintendoa, joka suhtautuu raudan kehittämiseen uudella tavalla. Kotikonsoli- ja portable-divisioonien yhdistäminen oli jo suuri juttu, ehkä muutakin on tapahtunut? Jännittävää kuitenkin ajatella, mitä Switch 2 voi olla – ja miten en enää haikaile yhtään sen perään, että se olisi PS5:n kaltainen kotikonsoli.
Oli kyllä mielenkiintoista lukea mielipiteesi asiasta, Heinz, koska tunnut tietävän ns. raakoja faktoja asiasta paljon enemmän kuin minä. Kommenttisi on varmasti enemmän "kouluttautunut."
DLSS:n pitäisi olla seuraavassa Nintendon konsolissa no brainer, jos yhteistyö NVidian kanssa jatkuu. Osaavat toki olla arvaamattomia, joten sen takia ei voi vielä varmuudella liputtaa.
DLSS tulisi olemaan Nintendolle pelinmuuttaja grafiikoiden tarkkuudessa, ja tärkeää etenkin niille jotka eivät voi sietää blurria näytöillään. NS:n seuraajalle räätälöity DLSS tod.näk nostaisi Switch 2:n grafiikoiden näyttävyydessä lähemmäksi seuraavan sukupolven konsoleita kuin kukaan alunperin kuvitteli. En ymmärrä miten se voi toimia niin hyvin, että 540p-laatuisesta lähteestä saadaan 1080p-laatuinen ja jälkimmäisenä mainitusta 4K:ta, joka voi jopa olla paremman näköistä kuin natiivi 4K.
Ei AMD tämän suhteen nuku, mutta NVidia on pisimmällä, ja juuri siksi olen tyytyväinen että Nintendo on heidän kelkassaan.
Toisten pelaajien saarilla vierailu "unessa" on nyt siis mahdollista. Onkohan toiminto täysin randomi, vai saako halutessaan vierailla kavereidenkin saarilla, jos ne on asetettu auki uneksijoille? Toivottavasti.
Oman pelin voi myös vihdoin tallentaa pilveen talteen. Onkohan tallennus nyt mahdollista siirtää halutessaan esim. Liteen? Pianhan se selviää. Saaren siirtäminen tulossa vasta loppuvuodesta, nyt tuleva koskee vain varmuuskopion tekemistä.
BioShock Remastered ei parin ensimmäisen tunnin aikana vielä vakuuttanut. Pelin gunplay on auttamatta vanhentunutta, kömpelöä ja epätyydyttävää. Ja mitä tämä kenttädesign oikein on? Mennään radioviestien perässä sinne tänne ja kohdataan hölmöjä vihollisia, joilla ei ole tekoälyä nimeksikään. Ei jatkoon.
Mutta pian kävi selväksi, että pelasin peliä kuin ajatusmaailmaltaan ahdas idiootti – pelasin sitä kuin mitä tahansa sooloräiskintää, kuin vedenalaista Crysistä, ampuen kaikkea ja kaikkia. Heti kun aloin kokeilla ja testailla mitä pelimaailman manipuloinnilla voi saada aikaan, BioShockista avautui aivan uudenlainen hauskuus; valvontalaitteet, terveysasemat ja konekivääripesäkkeet voi hakkeroida "natiiveja" vastaan, IsotIsukit hypnotisoida mukaan auttamaan, ja käyttää ympäristöä luovalla tavalla taisteluissa hyväkseen (vesi+sähkö=nyt sattui). Jatkoon!
Pelistähän tulee tätä myöten melkoinen leikkikenttä, jossa kokeilu on täyttä iloa! Heti kun aseet alkavat laulaa, BioShock kääntyy pois vahvuuksistaan. Supervoimia kombottamalla ammuskelustakin tulee tosin siedettävää, ja siihen toki rohkaistaankin joka käänteessä.
Varmaan tämäkin sanottu sentiljoonaa kertaa eri foorumeilla, mutta hyvä hemmetti tätä Rapturea ympäristönä. Yksi tunnelmallisimmista lokaatioista koskaan. Kaikki on toki silmänlumetta, mutta äärimmäisen tiheästi pelaajan ylle kiertyvää sellaista. On painostavaa tietää, että yläpuolella vesimassat painavat niskaan, kun katsoo ikkunoista avautuvia näköaloja mystiseen vedenalaiseen kaupunkiin. Lorekin on äärimmäisen kiehtovaa ja vilisee hyvin kirjoitettuja henkilöhahmoja, joilla on kaikilla omat mielenkiintoiset motivaationsa. Tarinaa ei kuitenkaan survota kurkusta alas, vaan siihen voi halutessaan perehtyä enemmän.
Läpäisyyn meni reilut 15 tuntia fiilistelemällä näitä ympäristöjä ja kiehtovaa pelimaailmaa. Törkeän hyvä peli, enkä malta odottaa jatko-osien pelaamista. Otan kuitenkin joitakin viikkoja taukoa ennen kuin pistän kakkososan tulille tuoreemmilla silmillä. Näin osaan paremmin jäsennellä ykkösestä saamaani kokemusta enkä sorru ähkyttämään itseäni BioShockilla.
Saapa nähdä, tuleeko Nintendolta uutisia tällä viikolla. Animal Crossingin kesäpäivityksen toinen osa saapunee piakkoin (aiemmin puhuttiin elokuun alusta), joten siitä on ainakin odotettavissa esittelyvideo. First party -julkaisua on varmaan turha odottaa enää elokuulle näin lyhyellä varoitusajalla, mutta syyskuu on mahdollinen. Ehkä sieltä tulee jotakin Mario-aiheista, koska silloin putkimies juhlii kolmivitosiaan. Huhujen mukaan se olisi 3D Worldin Deluxe-versio tai 3D Mario -kokoelma. En kuitenkaan usko, että Nintendo julkaisee niitä ihan parin kuukauden sisällä toisistaan. Ehkä 3D World siirretään ensi kevääseen julkaisuaukkoja täyttämään?
Crysis on mainio sekoitus uutta ja vanhaa. Karttasuunnittelu on leveää, muttei kuitenkaan avointa maailmaa. Se kuitenkin sallii monenlaisia lähestymistapoja mitä tulee yhteenottoihin, ja pelin fysiikkamoottori tuo vielä taisteluihin yhden kerroksen lisää. Se on wanha kunnon fps ilman mitään loputonta sivutehtäväskeidaa. Tehkää nyt hemmetti lisää tällaisia!
On nimittäin perkeleellisen riemukasta viskata räjähtävä tynnyri pahiksista täyttyneeseen kojuun, tulittaa tynnyriä ja katsella, miten koko laitos ukkoineen räjähtää tuhannen pillun päreiksi. Fysiikkamoottorin ja AI:n tehdessä laskelmiaan Switch menee polvilleen ja fps:t dippaavat oikein kunnolla nykivien animaatioiden kera – eli Crysis on Crysis, vaikka Remaster-käsittelyssä paistaisi. On myös huikeaa kaahottaa parhaaseen actionleffatyyliin autolla kohti pahiksia, hypätä viime hetkellä kyydistä ja nähdä miten auto paiskautuu päin vihulaisia liekkeihin räjähtäen. Sitten syntyy uudenlainen kaaos, kun takavasemmalta joku nakuttaa konekivääripesäkkeestä niskaan, ja joku vielä nakkaa lähelle kranun! Häiveasu aktiiviseksi ja piiloon rauhoittamaan tilanne. Siinä tuntee itsensä oman elämänsä Predatoriksi! Juuri valinnanvara pitää ainakin pelin alkupuolella pelin hyvin viihdyttävänä. On tosin peloteltu, että laatu dippaa tästä selvästi pelin edetessä kohti loppuaan. Oli miten oli, näitä alun seikkailuja saarella voi hyvin pelata vaikka miten moneen kertaan erilaisia lähestymistapoja testaillen.
Aseiden äänet vääntävät myös suun virneeseen. Varsinkin snipu pamahtaa niin syvältä, että ihan pelästyin ampuessani sillä ensi kertaa.
Ja vielä pakollinen gyroraportti: antaisin sille arvosanaksi 7/10. Gyron herkkyyttä ei voi säätää erikseen, mutta onneksi se on kuitenkin reagoivampi kuin esim. Borderlands 1:ssä, jossa gyro soveltuu oikeastaan vain hienosäätöihin. Saber ja Crytek kuitenkin varmasti kuuntelevat molemmat pelaajilta tulevaa palautetta, joten eiköhän tähänkin vielä lisää säätöjä patchin kautta saada. Taistellessani ja manatessani BioShock 1:n kanssa (miksi hitossa siinä ei ole gyroa?!), tuntuu hienolta viskata auto aimit helvettiin Crysiksessa, ja tuntea olevansa kokonaisvaltaisesti kontrollissa.
Ei ole kyllä näiden esitysten perusteella mikään kiire hypätä uusien konsolien kelkkaan. Ei sillä, Nintendollakin on vuoden 2020 pakka aivan levällään, mutta loputtomienmahdollisuuksienlogini pitää kyllä huolen siitä, että tänä vuonna ei pelien kanssa tule aika pitkäksi; koko ajan lisää päivityksiä saavaa Dead Cellsiä tekisi mieli hakata vaikka kuinka, GRID Autosport saa ensi viikolla online-moninpelin, hyviä Mario Maker 2 -kenttiä tekisi mieli taas jauhaa (jopa luoda!), aloittaa Darksiders-sarja, ylläpitää Splatoon 2 -taitoja... Ja se Apexkin tulossa syksyllä! Eiköhän siihenkin saa upotettua tunnin jos toisenkin. Ja jos huhut eivät ihan väärässä ole, Mario-kokoelma tulee jossakin vaiheessa loppuvuotta ja se menee aikalailla kaiken muun edelle.
Ensi kuun aikana luulisi kyllä hintatietoja annettavan uusista konsoleista. Viimeistään syyskuussa. Todella pitkälle sitä tosiaan venytetään.
Vähän jäi valju maku tästä suuhun. Halo ja Everwild olivat itselleni shown kohokohdat. Aika vähän näytettiin jälleen gameplaytä, varsinkin Fablesta sitä olisi ollut hienoa nähdä.
Peli näyttää liikkeessä shokeeraavan hyvältä Litellä. Paljon sharpimpi kuin odotin. Kolmetoista vuotta vanha peli kiilaa heittämällä alustansa näteimpien joukkoon!
Laitoin B9:ään sisään Rtingsin kalibrointisäädöt valkotasapainolle sekä värihallinnalle, ja kuva näyttää ainakin omiin silmiin melko lailla paremmalta niiden kanssa. Näin ei pitäisi menetellä, kun paneeleissa kuitenkin voi olla suuriakin eroja. Tosin OLED-tekniikan näytöissä tämä varianssi on kai pienempää kuin LED-puolella, mitä miggekin aiemmin totesi. Enivei, hyvältä näyttää, vaikka sataprosenttisen tarkkaan lopputulokseen ei näin pääsekään.
Xbox Showcasen voi katsoa huomenna hyvään aikaan (klo 19), mutta millaisia odotuksia pressin suhteen on lautalaisilla?
Microsoft pudottaa maksumuurin online-pelaamisesta
MS sitoi online-pelaamisen ensimmäisenä maksulliseksi ja tulee myös vapauttamaan sen ensimmäisenä takaisin ilmaiseksi, yllättäen Sonyn ja Nintendon housut nilkoissa. Tämä ele tulee saamaan valtavasti positiivista palautetta pelaajilta ja medialta (niin kuin kuuluukin).
Perfect Dark 2 tai Perfect Dark Reboot
Tämä olisi minulle aika hemmetin kova juttu, varsinkin jos se onnistuisi hengittämään enemmän originaalin henkeä kuin PD Zero. N64-pelin tyyliä on kuitenkin äärimmäisen vaikea imitoida uudemmalla tekniikalla ja suuremmilla tehoilla, niin että peli vielä näyttäisi next geniin kuuluvalta. Mahdollista se toki on, mutta haastavaa.
>Halo Infinite, the Ring is not open-world, thrusters are in, sprint/clamber/spartan charge/drop attack are gone. No grappling hook. Fragments of Cortana's personality are found throughout various facilities and installations and serve an 'audiolog' function you'd see in other FPS games >Grounded release trailer >Devil May Cry 5 SE with playable Virgil (no unique story or cutscenes, just selectable in all main missions), and 'what-if' campaign of Lady and Trish >Forza 8 >Fable reboot back in a 1500's Exploration-era Albion so there will still be guns and a heavy nautical theme >Everwild, a Monster Hunter-esque combat game with an addictive base building customization gameplay option for herding monsters and turning them into tame, productive beasts of burden. Breeding mechanic, and the option to release them back into the wild to evolve and encounter their descendants with new properties to them. Visit other player's towns to discover their unique monsters and barter or trade for them. >Age of Decay (spiritually State of Decay 3) >Come Out, Come Out, Ninja Theory new horror game >Cuphead DLC + new Cuphead game in development >Elden Ring, story trailer that ends with 8 human players fighting enemies >King of Fighters XV, crossplay across all versions, Cel-shaded 3D models >Phantasy Star Online Episode 4, 5, and 6 trailers >Call of Duty Cold War >Battletoads with complete overhaul from the previous iteration, has some 3D light action and the trailer parodies Dark Souls with it in a scene >Contra 5, co-op and crossplay with the Switch, not releasing on Playstation >F-Zero SX (crossplay with the Switch and Xbox-themed levels like a race track in and around Halo 2 High Charity, not releasing on Playstation) >Perfect Dark reboot, we see a remake of the first level and Joanna has gadgets for movement, stealth, and hacking >Bayonetta 3 releasing also on Nintendo but not Playstation >Mega Man Battle Network + Star Force collection on all platforms
Ehkä vuodelle 2020 sopisi, että Bayo 3 esiintyisikin ensimmäistä kertaa Microsoftin tilaisuudessa...
Origami King on paluuni Paper Marion pariin. Erinomainen N64-originaali ja vielä parempi GC:n Thousand-Year Door opettivat faneille sarjan korkean laadun, joka kuitenkin alkoi Wii-osasta lähtien mitä ilmeisemmin laskea osa osalta, kun siitä revittiin pois RPG-elementtejä. Origami King kuitenkin herätti toivonkipinän siitä, että sarja palaisi kohti alkulähteitään, vähän kuin Mario Party uudella alustallaan vuonna lokakuussa 2018 jo teki.
Suurin valituksenaihe on jälleen se, että taisteluilla ei ole juurikaan pointtia, koska pelissä ei ole kokemuspisteitä tai -tasoja. Hahmo kehittyy kyllä vahvemmaksi, mutta tämä tapahtuu aikalailla lineaarisesti, tarinan määräämissä paikoissa, kun eteen ilmestyy esimerkiksi HP-pisteitä nostava sydänhyödyke. Mätöistä kilahtaa toki reilu määrä kolikoita tilille, joita tarvitsee hyökkäystavaroiden ja erikoisesineiden hankkimiseen. Aseet kuluvat, joten niitä pitää säännöllisesti ostaa lisää. Jonkinlainen tunne kehittymisestä on siis läsnä, mutta se ei yllä lähellekään kahden ensimmäisen osan fiiliksiä. Liikkumisrinkuloiden kieputtamiseen perustuva taistelusysteemi tuntuu aluksi erikoiselta, pyörän keksimiseltä uudestaan. Bossitaistot etenkin tuntuvat enemmän puzzleilta kuin vuoropohjaisilta taisteluilta, joka lienee ollut tarkoituskin. En vielä tässä vaiheessa osaa ottaa kantaa siihen, kuinka onnistunut järjestelmä loppujen lopuksi on, ja leipäännynkö siihen loppua kohden. En ainakaan juokse suinpäin jokaiseen vapaaehtoiseen taisteluun sen takia.
Paper Marion suurin vahvuus on ollut jo pitkään tarinankuljetus ja pelien viljelemä erinomaisen hauska huumori. Origami King ei alun perusteella petä, sillä hilpeää dialogia on tarjolla joka käänteessä. Pelin ympäristöihin on kätketty tolkuttomasti pelastamista odottavia Toadeja, jotka vitsailevat aina Mariolle apua saatuaan. Ne ovat vähän kuin tämän pelin versiot BotWin Korokeista. Mitään pakkohauskaa tämä dialogi ei kuitenkaan ole vaan oikeasti hersyvän riemukasta. Se kuljettaa peliä eteenpäin kepeällä tunnelmallaan, jota avittaa myös helposti kuunneltava soundtrack. Musiikki ei ehkä ole ikimuistettavaa, mutta hyvää seikkailupelien perustasoa kuitenkin.
Peli tuntuu nojaavan miellyttävän paljon pelimaailman tutkimiseen. Vaihtoehtoista löydettävää riittää, ja usein pääjuonessakin eteneminen vaatii huolellista alueiden läpikäyntiä. Olen aina pitänyt tämän kaltaisissa peleissä jokaisen sopukan taakse kurkistamisesta, joten tämä kyllä sopii minulle. Ensimmäisen "chapterin" aikana vieraillaan jo värikkäässä Toad-kaupungissa, kävellään läpi mystinen metsä, suunnistellaan synkän luolan uumenissa ja lopulta annetaan korkean tornin huipulla värikynistä koostuvalle bossille putkimiehen kädestä. Siis värikynistä. Nintendo ei kuulemma halua, että sarjaan luodaan liian paljon originaaleja Mario-hahmoja muistuttavia alkuperäisiä vihulaisia ja seuralaisia, joten ideoita niihin on haettu todellakin laatikon ulkopuolelta – tai siis tässä tapauksessa värikynäboksin sisältä!
Ai niin, peliä on todella ilo katsellakin; grafiikat ovat paperinteräviä ja näyttävät hienoilta Liten ruudulla. Sillä tätä enimmäkseen pelaankin, kuten useimpia roolipelejä tällä alustalla.
Crytek streamaa tänään klo 16:30 Crysiksen Switch-versiota.
Kertoisivatpa samalla, onko pelistä tulossa jossain vaiheessa fyysistä versiota, niin ei tarvitsisi arpoa ostaako peli eShopista vai ei. Julkaisu on jo ylihuomenna!
Nintendo näyttää vähän maistiaisia Shin Megami Tenseistä ja peli on tosiaan tulossa ensi vuonna kivaa
Internet: MISSÄ ON MARIO?!?!?!? Nintendo on kuollut.
Odotan itsekin innolla tutustumista kehuttuun SMT-sarjaan. Ilmeisesti kolmonen vielä todella hyvä ensikosketus siihen. Ykkönen lisättiin Japanissa Switchin SNES-peleihin viime viikolla, ja varmaan ilmaantuu täälläkin valikoimaan lähempänä kolmososan remaken julkaisua.
Ymmärrän kyllä toisaalta senkin, että kasuaaleille Megami ei sano yhtään mitään. Huvittavaa, että tubettajat reagoivat peliin innoissaan ja luulevat sitä Personaksi. Se oli itsellänikin ensimmäinen reaktio Atluksen logon nähtyäni, mutta sitten muistin SMT:n.
Eikä Cadence of Hyrulen lisämatskukaan paha uutinen ole. Hyvä peli genressään, ellei jopa erinomainen. Harkitsen jopa fyysisen version ostamista, koska DLC tulisi muutenkin maksamaan 15 euroa.
Sinänsä mielenkiintoista, että vuotajat kertovat Mario-kokoelman olevan 2-3 kuukauden päässä julkaisusta. Ehkä pistävät tämän kuun lopussa tai ensi kuun alussa Paper Marion tyyliin trailerin siitä ulos Tubeen ja Twitteriin.
Rogue Company on ainakin yksi peleistä, jotka tulevat olemaan tuossa Minissä. Twitterissä suora vihjaus siihen. Kertovat varmaan julkisen betan alkamisesta.
On 7/20 we'll debut the first #NintendoDirect Mini: Partner Showcase, a series focused on titles from our development & publishing partners. We'll share a few updates on a small group of previously-announced #NintendoSwitch games. Check out the full video release at 7am PT.
Tämä kehittäjäkumppaneille räätälöity uusi Mini tulee ilmeisesti olemaan vain 10 minuutin pituinen kestoltaan.
Nintendolla taitaa olla todellisia vaikeuksia vahvistaa loppuvuoden peliensä julkaisupäiviä. Kaikki odottivat, että tässä olisi mukana myös Nipan oma setti. Pettymyshän tämä on, kun haluaisi tietää mitä loppukesästä ja alkusyksystä on tulossa.
Bravely Default II ja DOOM Eternal olisi kiva saada mukaan tähän. Ja pelikuvaa Apex Legendsin NS-versiosta voisivat myös toimittaa tarkan julkaisupäivän kera.
BotWissa onkin piilossa monimutkainen xp-systeemi, joka määrittelee missä vaiheessa peli ottaa käyttöön vaikeammat versiot vihollisista ja tehokkaammat aseet. Luulin, että tämä olisi sidottu johonkin muuhun (esimerkiksi kartan tutkimisprosenttiin).
On kyllä suoranainen ihme, miten näin paljon monimutkaisia systeemejä (pelin fysiikkakalkuloinnit ovat jotain aivan muuta) sisältävä peli saatiin pyörimään WiiU:n raudalla. Jatkuvasti paljastuu uusia kikkoja, joilla kehittäjät ovat mestariteoksensa luoneet. Nostaa odotuksia tulevaisuuden suhteen, kun jatko-osan ei enää tarvitse ottaa huomioon vanhempaa konsolia. Uudemmasta alustasta voidaan ottaa kaikki irti.
Kyllästyin kahden mustan Pro-ohjaimeni kiukutteluihin (kyllä, ne surullisenkuuluisat vasemmanpuoleiset tatit harasivat välillä komentoja vastaan). Avasin ne molemmat ja tein niille perusteellisen putsauksen puhaltamalla ilmaa komponentteihin ja käymällä osat läpi pienellä harjalla. Samalla sain putsattua ohjaimista kaiken Splatoon-matsien aikana kertyneen suolan, mitä oli kertynyt saumoihin ja muihin hankaliin kohtiin, joihin ei ilman ohjaimen purkamista osiin oikein pääse käsiksi.
Ohjaimet näyttävät nyt kuin pakasta vedetyiltä. Mikä tärkeintä, ne toimivat myös vasemman tatin osalta jälleen hyvin. En kuitenkaan tiedä kuinka pitkäikäisestä ratkaisusta on kysymys. Jos oireet palaavat, avaan ohjaimet uudelleen ja otan elektroniikalle tarkoitetun kontaktienpuhdistajan peliin. Se onkin oikeastaan viimeinen keino taistella driftausta vastaan ilman komponenttien vaihtamista toisiin.
Itse operaatio on aika iisi, kunhan etenee maltillisesti. Olen aika mämmikoura, ja silti antaisin vaikeustasoksi 2/5. Avaamiseen tarvitsee vain Ph0--ristipääruuvimeisseliä. Avattavia ruuveja on kymmenkunta.
Nyt kun ymmärrän, miten helposti Pro-ohjaimia saa auki, tekisi melkein mieli tilata esim. AliExpressistä jokin custom shelli tai uudet, värikkäät gripit. Esimerkiksi Atomic Purple näyttää törkeän siistiltä (tosin jättäisin kaikki napit mustiksi):
Avaamista opiskelin tästä tutoriaalista:
Joy-Conin avaaminen ja putsaaminen onkin sitten ikävästi kertaluokkaa vaikeampaa, sillä pienempien osien käsittely vaatii enemmän sorminäppäryyttä. Nauhakaapeleita joutuu myös ottamaan enemmän väliaikaisesti pois piirilevyiltä, jotta tatin saa ruuvattua irti. Melkein kyllä tekisi mieli kokeilla putsausta mustalla joykkarilla, joka on todella huonossa jamassa. Driftaa kuin Vin Diesel Hurjapäissä. Ei siinä hävittävääkään toisaalta paljon ole, sillä tuskin kohta 3,5 vuotta vanhaa ohjainta saa enää korjaukseenkaan runnottua. Vaikka kyllä Nintendon pitäisi hyväntahdon eleenä tulla tässä vastaan ja aloittaa joykkareiden joukkokorjaamiset myös Euroopassa.
Ostin aikoinaan GameStopista Xbox 360:lle ison läjän potentiaalisia co-op-pelejä parilla eurolla kappale. Näihin peleihin kuului myös Borderlands. En kuitenkaan ehtinyt pelaamaan sitä ennen kuin tieto Switch-portista kiiri korviini. Sen jälkeen aloinkin odottamaan pelin julkaisua suosikkialustalleni.
Borderlands-kokoelmaa kääntäessään Virtuous on puolittanut ruudunpäivityksen kolmeenkymppiin PS4- ja XBox One -versioista. Peli on edelleen peräisin viime sukupolvelta, mutta NS-konversiossa onneksi kuitenkin säilytettiin valtaosa niistä graafisista parannuksista, jotka uudempiin versioihin aiemmin tehtiin. Nyt on mahdollista mm. säätää näkökulman laajuutta (fov), ja se onkin tällaisessa pelissä tervetullut ominaisuus. Oudosti kakkososassa säätöä ei ole, vaikka graafisesti vaativampi Pre-Sequel sen sisällyttää. En ihmettelisi, jos se ilmestyisi jossain vaiheessa päivityksen mukana myös kakkoseen. Toivon niin.
Kuvakaappaus Switch Litestä.
Kokoelman käsiin saatuani tein suunnitelman: pelaisin ykköstä enimmäkseen yksin, ja jatko-osasta nauttisin co-oppina kaverini kanssa, kahdella laitteella pelattuna. Suurin piirtein kaikki sanovat, että toisessa osassa asuu paljon suurempi hauskuus kuin ykkösessä – se on yksinkertaisesti laajempi, hiotumpi ja vaihtelevampi peli, kaikin tavoin.
Mutta, en kuitenkaan halunnut jättää ykköstäkään pelaamatta. Tämä oli selvää jo ensipuraisun jälkeen. Pelissä väreilee ihan oma tunnelmansa, sillä lokaatiot ovat aina sidottuja aavikkoteemaan. Hyvässä ja pahassa. Tiedän, että kakkosesta saan mielin väärin vaihtelua ympäristöihin, joten aavikolla shoottaaminen ja loottaaminen ei ole sen takia alkanut jurppia ykkösessä.
Kun aloin paukutella aseilla, joita voi käskyttää onneksi myös hieman liian laiskaksi säädetyllä gyrolla (tarvitsen puolet enemmän säätövaraa), minua ärsytti paljon, että varsinkaan alussa aseilla osuminen ei ole aina taidosta kiinni. Kamoon, onhan se ristikko pään kohdalla, mutta silti napsuu ohi. 80% osumatodennäköisyydellä pilattu snipu ei kuitenkaan armoa anna, vaan osa laukauksista viuhuu surutta harakoille, vaikka tähtäisi miten hyvin. Aloinkin nopeasti syöttää itselleni pajunköyttä siitä, miten nämä alkupään aseet ovat ruosteisia ja öljyämistä kaipaavia. Sen takia näin tapahtuu! Kun pelissä etenee ja osumatarkkuudet nousevat reilusti yli yhdeksänkympin, ei ominaisuus tunnu enää niin häiritsevältä. Täytyy myös muistaa, että Borderlandsissa kiertää RPG:n verta. Siinä on kykypisteitä ja kokemustasoja, jotka määrittelevät paljonko elinvoimaa hahmolla on. En vain oikeastaan ollut pelannut aiemmin mitään, joka olisi ollut täysin tämän pelin kaltainen mekaniikoiltaan. Sopeutumiseen meni siis hetki.
Borderlands on kuin kotonaan Switchillä. 1080p30fps on mallikelpoinen esitys Docked-moodissa, mutta peliä on melkeinpä vielä lystimpi tykittää kannettavana. Varsinkin, kun co-opissa kaveri pelaa isolta televisiolta ja minä Litellä. Tässä on kyllä myös yksi NS:n suuri vahvuus, kun Lanit voi halutessaan pistää pystyyn ilman kahta televisiota. Peliä voisi pelata toki myös jaetulla ruudulla, mutta omassa pienessä näytössä on aina viehätyksensä: oma näkymä, omat valikot, oma rauha. Ja suurena bonuksena peli toimii yleensä teknisesti aina paremmin Lan-moodissa kuin jaetulla ruudulla.
Jos olen ymmärtänyt oikein, Borderlands 1 on eräässä mielessä vähän samanlainen tapaus kuin Dark Souls. Se paukutti peruspilarit omaan aligenreensä, tai toi sen ainakin massojen tietoon. Looter Shooter ei välttämättä ole yhtä arvostettu juttu kuin pahaenteisesti resonoiva Souls-like. Silti, nämä ovat mielestäni kohtuudella pelattuna viihdyttäviä pelejä. Ehkä kolmonenkin aikanaan ilmaantuu alustalle, mutta sitä odotellessa tässäkin paketissa riittää vielä paljon nähtävää ja tehtävää.
Crysis Remastered myöhästyi... vai myöhästyikö sittenkään? Peli on nimittäin sittenkin tulossa Switchille 23. heinäkuuta. Muilla alustoilla peli kuitenkin ilmeisesti myöhästyy. Vihdoinkin NS-pelaajat pääsevät ensimmäisenä asiaan!
Nuo Giffit kyllä myyvät peliä aika komeasti. Switch-pelaajalle shooterin kanssa ei tarvitse sanoa kuin taikasana gyro, ja sormet alkavat jo syyhyämään.
Joo, ei ollut kyllä kovinkaan jännittävä julkistus.
Onneksi Paper Mario näyttää hyvältä. Harmi, ettei se ole pelimekaniikoiltaan samanlainen kuin kaksi ensimmäistä osaa, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa silti. Varsinkin kun olen jättänyt kokonaan väliin Super Paper Marion jälkeen ilmestyneet osat.
Näytä kirjoitukset
Malliesimerkki, miten peli päivitetään originaalin visuaalista identiteettiä kunnioittaen.
