Eikä valkoisen suden perässä oikeasti kasva ruohoa kun se juoksee.

Ei ei, mutta Amaterasu on silti paljon parempi hahmo kuin Crash. Minusta pelin ei tarvitse olla realistinen, mutta Crashissä oikeasti ollaan menty hieman liian yli. Sitä paitsi ruohon ja kukkien kasvaminen valkoisen suden perässä on kiva yksityiskohta, joka luo Amaterasusta enemmän jumalkuvaa. Se on siis täysin perusteltua.

Miksi sinun piti käyttää vanhaa konetta, jossa näppikset toimivat? Mikset ottanut vanhasta koneesta näppikset uuteen?

Typo. Piti kirjoittaa vanhan koneen vanhaa näppistä. Etköhän sinä sen jo muutenkin ymmärtänyt, mutta kiitos kettuilusta.

Muistetaan että kyseessä on sama heppu joka pitää talouspaperirullaa tietokoneen vieressä. Ihan vaan siksi ettei näppäimistöön mene juustoa.

En ole puhunut juustosta, vaan tomaattikastikkeesta.

Mutta vastauksia ja suosituksia ongelmaan olisi kiva saada.

Näppisongelma:
Menin sitten kaatamaan vahingossa noin lusikallisen verran kolajuomaa näppikselleni. Mitenkään pahoihin paikkoihin sitä ei mennyt ja sain kaiken kuivattua. Enimmäkseen sitä loiskui nuolinäppäimien yläpuolelle, sekä oikealla oleville numeronäppäimille. Mitään vikaa ei ole näkynyt tuolla alueella. Kuitenkaan 8-, i-, k-, ja ,-näppäimet eivät enää toimi. En itse ainakaan näe näillä kahdella tapahtumalla mitään yhteistä, mutta osaisiko joku toinen todistaa mielipiteeni vääräksi? Voiko tässä olla kyse jostain muusta?

Tällä hetkellä pitää sitten käyttää vanhan koneen vanhaa näppäimistöä, jonka näppäimet pitävät hirveää ääntä, ja jonka space-nappula on oikea kiikkulauta. Pitänee sitten ostaa uusi, jos en tuota toista saa kuntoon. Jos nyt en saa sitä kuntoon, niin heittäkääpä vinkkejä edullisista, mutta hyvistä pc-näppiksistä.

EDIT: Joo, ei toimi näppiksessä edellämainitut painikkeet. Menee siis uuden ostoon.

– Firefoxilla satunnaisia poikittaisviioja viestien päällä

Ongelma palannut, joskin vain kuvien päällä.

Lol indeed.

Käytän siten Firefox 2:ta.

[Bald Space Marine]

Bald Space Marine
jne jne. (Myös Master Chief lasketaan tähän kategoriaan)
Yhdellä sanalla? Hohhoijjaa

FUCK YOU! Eräs äijjämäisimmistä pelihahmoista ikinä. Murea ääni ja kylmä luonne. Rockylle pisteet Mario dissistä 

Ja mikäs tuossa on niin hyvää? Äijähahmot on oikeasti takapuolesta. Pissa päässä, eikä persoonallisuutta ole nimeksikään. Kaikki kopioita toisistaan.

Mario ei kyllä tosiaan löisi enää nykypäivänä läpi.




Miten tämä muuten on unohtunut täältä?

Siis oikeasti. Pussirotta ei puhu, näyttää epämuodostuneelta, pukeutuu housuihin ja tennareihin. Mitä ihmettä tässäkin on ajateltu?

Minulle kaikki pelit ovat liian vaikeita. Olen aivan paska pelaaja. T: MasterTK:lle puolella kierroksella MKDS:ssä hävinnyt, joka luuli olevansa hyvä

Sama juttu osittain, vaikken TK:ta vastaan olekaan pelannut. Luulin olevani hyväkin Metroid Prime Huntersissa ja MKDS:ssä, kunnes pelasin niitä netissä. Sen jälkeen en olekaan niihin koskenut. Voi itku, kun kukaan ei enää pelaa Tony Hawk's American Sk8landiä DS:n Wi-Fi-verkossa.

Hyödynsin vihdoin GameStopin tarjousta ja vein kuusi GameCube-peliä Jumboon. Kahdella eurolla lähti mukaan SingStar '90s mikrofonineen ja varaukseen Guitar Hero II kitaraohjaimen kanssa PS2:lle. Vähän yllätyin, kun kysyessäni ohjainpaketeista sain vastauksen, että nekin kuuluvat tarjouksen piiriin. No mikäs siinä. Loppusummaksi olisi ilman tarjousta noussut 139€.

Nyt vain odotellaan puhelinsoittoa GHII:sta. Tahdon jo päästä tiluttelemaan.

Tuo vanhojen pelien vaikeus on kyllä jotain käsittämätöntä. Pienenä niitä jaksoi pelata tunnista toiseen yrittäen yhä uudelleen ja uudelleen eteenpäin, vaikka vastustajat kirjaimellisesti potkivat pelihahmon Helvettiin. Nykyään taas niitä ei pysty pelaamaan kovinkaan kauan. Kai siinä on syynä nykyajan helppojen pelien rappioittaminen: kun on tottunut helppoon peliin, olettaa myös, että muutkin pelit on helppoja. Jollain masokistisella tavalla pidän kyllä peleistä, joissa on haastetta, kunhan se ei mene mahdottomuuksiin asti.

Teki mieli perustaa "ai että tää on hyvä -fiilis" -ketjun vastapainoksi "ai että tää ärsyttää/turhauttaa -fiilis" -ketju. Millaisissa kohdissa kiroatte pelin turhauduttuanne? Millaiset ratkaisut ärsyttävät niin, että peliohjain kohtaa seinän?

Tällä viikolla on tullut tutustuttua ja tahkottua Okamia, joten en pysty olemaan puhumatta mistään muusta. En kuitenkaan ala nyt sepostamaan mitään sen ihmeempiä Issunista, vaan päädyn haukkumaan sen tallennussysteemiä, joka on kohtalaisen tuttu monesta muustakin pelistä. Okamissahan peli tallennetaan taivaallisten peilien avulla, joita on ripoteltu sinne tänne pelimaailmaa.

Tallennusratkaisu on eritoten pelin ensimmäisessä luolassa onnistuttu suunnittelemaan todella huonosti. Ensimmäiseltä peililtä toiselle on matkaa on paljon ja siinä välissä on monen monta pahaa vastusta. Jos pelaaja kuolee juuri ennen peilille pääsyä, on kaikki vedettävä taas uudelleen. Eikä siinä mitään muuten, mutta kun Issun heittää aina vähän väliä läppää, ja välivideoita pukkaa ruutuun muutama. Siinä hermostuu toden teolla.

Ja onhan Okami helppo, mutta tuossa vaiheessa ainakin minä olin ihan uunona ensimmäistä kertaa, kun jouduin kamppailemaan sitä sipulioliota vastaan. Kesti vähän aikaa ennen kuin tajusin, mitä pitää tehdä.

Sama tallennusratkaisuhan löytyy monesta muustakin pelistä. En kuitenkaan itse ole quick saven puolella, vaan pidän enemmän viisaasta tallennusjärjestelmästä. Etenkin sellaisesta, mitä useimmissa Zeldoissa on käytetty. Tallentaa voi missä tahansa vaiheessa, mutta kuoltuasi aloitat joko luolaston sisäänkäynniltä tai viimeisen läpikuljetun oven takaa (jälkimmäinen vain luolastojen ulkopuolella). Se on minusta todella toimiva ratkaisu.

[Issun]

Seuraavaksi varmaan Toadista Watoad?

Kannatetaan! Ja sitten vielä sekaan Wadaisy. Vielä turhempi hahmo.

Issun

Okami on hyvä peli, mutta mieleni tekee keittää Issun omissa kyyneleissään. Olen tästä jo monta kertaa jauhanut, mutta Issun ottaa välillä pattiin todella rajusti, ehkä jopa pahemmin kuin itse Zeldojen Navi.

Ei Issunkaan ärsyttävä olisi, jos tämä ei kertoisi ratkaisuja pulmiin heti kättelyssä, tai jos tämä ei kertoisi koko ajan itsestään selviä asioita. Issun on välillä oikea Captain Obvious. Muutenkin superhemulin hokeminen joka ikinen kerta, kun Issun alkaa puhumaan ärsyttää. Olisivat Cloverin pojat ja tytöt hieman paremman äänen voineet antaa hänelle. Ja olisivat voineet pistää Issunin kutsumaan Amaterasua Amaterasuksi vammaisen Ammyn sijaan. Ärsyttää englannistetut lempinimet.

Olisihan näitä muitakin hahmoja, joita tulisi haukkua, muttei energia riitä. Pakko ajatella positiviisia asioita.

Tullut pelattua liikaa Okamia maanantain jälkeen.

Ja vaikka sinun suojissa onkin kivat värit, omaan silmääni tuo läpinäkyvä suojus toimii paremmin. Se vain sopii paremmin yleiseen Wiin valkoiseen ilmeeseen.

Noh joo, minä kun en valkoisesta pidä värinä siten lähes yhtään, pidän WiiMoteistani hiukan värikkäämpinä. Noin ne on muuten myös helppo erottaa toisistaan. Tietää juuri tarkkaan, kummassa ohjaimessa on enemmän virtaa paristoissa.

Noita tulee lähinnä käytettyä moninpelibileissä tai kuljetustilanteissa. Muuten pelaan kyllä suosiolla ilman.

Riippuu tietty ihan kotelosta/suojasta. Minä pelaan mieluiten nuo suojat päällä, sillä ne tuntuvat mukavilta kämmeniä vasten, ja tuntuu, että niistä saa paremman otteen. Toisekseen suojia käyttämällä ei pienet lovet ja aukot kerää hikeä ja pölyä. Jos katsot vaikka kaukosäätimiä, niissä tuppaa yleensä olemaan raoissa likaa, joka tulee juurikin hiestä. Minulle tulee hyvä olo, kun saan ohjaimet suojattua lialta ja säröiltä.

Mutta en minä noista virallisista vielä osaa mitään sanoa. Ne näyttävät niin epäkäytännöllisiltä ja epämukavilta. Jostain syystä näppäimiä ympäröivät leikkaukset näyttävät siltä, että ne tulevat käymään kämmeniin epämukavasti. Käytännön kokemustahan ei vielä ole, mutta olettaisin näin. Pitää tietenkin vielä testata, kunhan suojat ensiksi lähetetään.

Ulkonäöstä voi olla montaa mieltä, mutta kyllä nuo minusta voittavat ne, joita Frank esitteli boardeilla aikoinaan.

Ei kyllä minun mielestäni. Vertaapa vaikka tähän kuvaan:

Tuossa minun versiossani ei ole tuollaisia rumia, epämukavan ja epäkäytännöllisen näköisiä ulokkeita päässä. Toisekseen tässä päällisosa on suojattu paljon paremmin kuin Nintendon omissa vastaavissa. Hiki ei pääse niin helposti tahrimaan ohjainta. Eikä nuo Nintendon viralliset tule niin kivoissa väreissä kuin nuo nykyiseni, saati sitten ole yhtä kaksimielisiä.

Tilasin noita silti kaksi kappaletta testiä varten. Onhan nuo hyvä olla itsellä, jos tulen vielä kaksi ohjainta ostamaan lisää.

Todella hyvää palvelua muuten Nintendolta. Minä en ainakaan olettaisi, että saisin tuollaisen ilmaiseksi, jos yritys muuttaa paketin sisältöä. Erittäin hieno juttu tämä.

Up Beat
Kyseessä on siis Guitar Hero kohtaa koskettimet. Tietokoneen näppäimistölle tehty kosketinsoitinrytmipeli.

[sai]

Ja olihan se aika noloa, jos joutui Luigilla pelaamaan kaksinpelissä.

Meillä taas tuli riitaa siitä, kumpi sai olla Luigi. 

[lähes]

Ensinnäkin täydellistä peliä ei ole olemassa, eikä tule olemaankaan. Täydellinen on idea, joka ei koskaan toteudu käytännön asteella. Se että Halo sattui saamaan kympin ei tarkoita varmasti edes arvostelijan mielestä että peli olisi täydellinen. Se vain sattuu olemaan asteikon korkein arvosana. Minusta on typerää että kympistä edes tehdään jotenkin pyhä asia. Voin sanoa vaikka kymmeniä kympin pelejä, vaikka kaikissa niissä on varmasti omat ongelmansa.

Juuh, no tarkoitinkin lähinnä lähes täydellistä peliä. Siis sellaista, joka saisi maksimipistemäärän kuvitellusta arvosteluasteikosta. Muutan siis otsikkoa hiukan.

Itse kuitenkin pyrin jähmettämään pelin sen omaan aikakauteensa enkä yritä arvostella sitä nykymittapuiden mukaan. Esim. A Link to the Past on 90-luvun alun täydellisyys ja Ocarina of Time 90-luvun lopun.

Niin teen minäkin. Viime aikoina olen tutustunut hieman vanhempiin peleihin, sillä aikaisemmin minulla ei ole ollut niihin varaa tai muuta mahdollisuutta. Etenkin Ocarina of Time hipoi täydellisyyttä omaan aikaansa nähden, mutta eihän se missään nimessä pärjää teknisesti Twilight Princessille. Molemmat ovat äärimmäisen hyviä pelejä, jotka sidon julkaisuajankohtaan. Onhan se nimittäin jo selvää, ettei NES-aikoina voitu edes uneksia nykykonsolien tehoista ja nykypelien tasosta. Ja jos joku lähtee nykyään tekemään uutta peliä NES-grafiikoilla ja -tehoilla, se saattaa silti nousta todella hyväksi ja merkittäväksi peliksi, kunhan vain se onnistuu hyvin.

[Nick Wii Nick Code]

Nick          Wii Nick          Code

CurryFrank   Kaba     7129 2127 7207 6493

Mieluiten ottaisin sähköpostilla tiedon uusista lisäyksistä, sillä aika harvoin yhdistän Wiitäni internettiin, kiitos Wi-Fi-palikan, jonka vuoksi minun on suljettava palomuuri... Lisäilen kuitenkin porukkaa silloin kun käytän Wiin nettitoimintoja.

Mitä jos lelusi heräisivät henkiin?
Repesin aika pahasti etenkin lopussa.

[hieman]

Millainen peli ansaitsisi sinusta täydet 10/10? Tuleeko pelin olla realistisempi kuin oikea maailma, vai riittääkö karkkigrafiikat tai ilmaan iskusta lentävät autot? Kuinka tärkeää roolia tarina ja juoni näyttelee täydellisessä pelissä? Onko juoni ihan sama, kunhan meno on kovaa, vai tarvitaanko megalomaanisia draaman kaaria? Keskustelua täydellisestä pelistä tänne.

Olen sitä mieltä, että realistisuudella ei ole niinkään väliä, kunhan ihan liiallisuuksiin ei mennä. Ja jos mennään liiallisuuksiin, ne on perusteltava hyvin (esim. "Valkoista limaa putosi silmäkulmaani. Sain hypersupermegavoimat!" ei nappaa). Jollain tapaa pidän siitä, jos peli on jollain tapaa hieman erikoinen ja jollain tasolla psykedeelinen. Peli, joka on mahdollisimman realistinen, ei periaatteessa sisällä mitään uutta. Tahdon kokea uusia maailmoja, enkä sitä, minkä voin kokea oikeassakin elämässä. Siitä ei niinkään iloa löydy.
Tietenkin jossain määrin on oltava realistinen. Hyvänä esimerkkinä tästä on Ace Attorney -pelisarja. Vaikka se onkin todella hyvä pelisarja, yksi suosikeistani jopa, muutamat ristiriidat ärsyttävät. Esimerkiksi kolmannen pelin kolmannesta tapauksesta löytyi tällainen, jota hieman kummeksuin.

Tarina ja juoni on minulle aika tärkeitä. Ilman kunnollista tarinaa peli jää liian helposti wiisportiksi, jossa pelaaminen perustuu toistuvaan ja paikoillaan junnaavaan tapahtumaan. Hyvä tarina taas lisää pelaamista. Pelit ovatkin kuin hyviä kirjoja: jos tarina on hyvä, on pakko mennä eteenpäin, vaikka kello näyttäisikin jo puolta yötä. Hyviin tarinoihin jää vain koukkuun.
Juonessa on myös oltava twistejä. Inhoan, jos kaikki tapahtuu pelihahmon suunnitelmien mukaan, tai pelissä ei juuri mitään ihmeellistä tapahdu. Oli twisti sitten vaikka pelihahmon mentaalinen sukupuolenvaihdos tai kongreettinen muutos toisen rodun edustajaksi, puhumattakaan sivuhahmojen noususta, päähahmojen kuolemisesta tai pahiksen ymmärtäväisyydestä, peli tarvitsee niitä todella paljon.

Minusta täydellisessä pelissä ei tarvitse olla vapaata maailmaa. Putkimaiset kentät sopivat minulle oikein hyvin, jos tarina toimii. Kovinkaan useinhan tarinaa on vaikea kertoa, jos pelimaailma on täysin avoin. Kohdasta A kohtaan C kohdan B kautta siirtyminen ei siis haittaa yhtään, vaikkakin toisessa pelissä olisi mahdollista mennä kohdasta B kohtaan A kohdan C kautta. Minusta se ei muuta juurikaan mitään.

Täydellisessä pelissä on mielestäni oltava toimivat musiikit ja äänitehosteet. Ilman niitä peli on aika torso. Musiikit voivat myös ärsyttää niin kauan kuin ne toimivat pelimaailmassa. En kuitenkaan suostu kuuntelemaan pop-laulantaa peleissä, ellei se niihin olennaisesti kuulu. Jos esimerkiksi Hyrulen kentillä soisi Britney Spears, veisin pelin mahdollisimman nopeasti pelikauppaan takaisin. Tunnelmaan pohjautuvat vokaalit hyväksyn täysin (esim. Twilight Princessin alotusruudun upea kuoroversiointi Zeldojen tunnusmusiikista on mahtava).

Kiinnitän täydellisen pelin metsästyksessä siis huomiota tarinaan, musiikkeihin, juonenkäänteisiin, innovatiivisuuteen ja hahmoihin. Näistä pari voi olla hieman köykäisemmin toteutettu, kunhan muut ovat lähes ääritasoa. Viihdyn toki sellaistenkin pelien parissa, joissa kaikki osa-alueet eivät ole täydellisesti toteutettuja, mutta en luokittele niitä täydellisiksi. Aika harva peli loppujen lopuksi minulta täyttä kymppiä saisi.

Tämän aiheen idea tuli Pelaajaboardien käyttäjien arvosteltua Pelaaja-lehden antamaa Halo 3 -arvosanaa. Peli sai lehdeltä maagisen 10/10, kun taas Metroid Prime 3 nappasi "vain" 9.

Olisi muuten kiva kuulla kolmannen vaihtoehdon valitsijoiden syitä.

Harrastan vähän sitä sun tätä, aina sen mukaan, mitä mieleen juolahtaa.

Kuntosalilla olen käynyt jonkin aikaa, lähinnä polvieni takia. Olenkin keskittynyt lähes ainoastaan jalkalihasliikkeisiin, jotta polvet kestäisivät paremmin (toisekseen ortopedi sanoi, että pitäisi käydä salilla, enkä ole uskaltanut mennä hänen pakeilleen uudelleen ennen kuin olen salilla käynyt). Lasken tämänkin harrastukseksi, vaikka elvyttelin sitä taas vasta viimeviikolla.

Kuuntelen musiikkia aika ahkerasti. Ulkona on aina mukana mp3-soitin, ja kotona kuuntelen aika usein lähes aina musiikkia. Jopa suihkussa ollessani. Musiikki antaa sen verran paljon, että sitä en jätä ikinä. Soitan lisäksi koskettimia, joskin aika kehnosti, joten musiikki on lähellä sydäntäni. Olen keskittynyt huonojen kappaleiden tekoon, äänitykseen ja videoimiseen. Siinä on jotain hauskaa.

Piirtelen silloin tällöin sarjakuvia tai pelkästään hahmoja. Aina silloin kun huvittaa. Tästä olen ajatellut tekeväni kunnon harrastuksen, kunhan vain jostain löytäisin aikaa ja jaksamista.

Lisäksi teen Mario-hahmoille dioramoja, joista otettuja kuvia on nähtävillä Pelaaja-lehden verkkosivuilla. Niiden teko on aika hauskaa ajanvietettä, etenkin kun lopputulos näyttää siltä kuin olisin ala-asteella. Tällä hetkellä olen työstämässä viidettä dioramaa, josta on myös luvassa videopätkää.

EDIT: Lisäksi katselen elokuvia ja vanhoja tv-sarjoja, joten olen audiovisuaalisen viihteen kuluttaja (pelit, elokuvat, musiikki).

Tuo video nostatti kyllä minunkin odotuksiani! Tästä tulee kyllä taas yksi pakko-ostos. Ihan kuin niitä ei jo nyt olisi tarpeeksi.

Ääni meni tällä kertaa Luigille.

Todella vaikeaahan tällaista on valita, etenkin kun molemmilla on eri pelejä tullut pelattua, ja kun pidän molemmista lähes yhtä paljon. Väritkin on molemmat minun sydäntäni lähellä.

Luigiin kuitenkin päädyin. Pidin lapsena SNESillä pelatessani Luigin hyppyvoimista enemmän kuin mistään Marion ominaisuudesta. Pelasinkin aika usein Luigilla SNES-aikoina. New Super Mario Bros. on sekin vedetty läpi Luigilla.

Valintaan vaikutti ehkä sekin, että Mario on aina ollut se päähahmo (jossei Luigi's Mansionia oteta huomioon). Luigi on aina ollut syrjitty ja kakkosvaihtoehto, joten hän saa minun sympatiani.

Jokainen pienikin dialogin pätkä, jokainen upea sprite-animaatio, jokaisen pienenkin ratkaisun löytäminen, jokainen uusi juonenkäänne ja jokainen kokonaisuuden ymmärtäminen ja arvaaminen nostatti peliä entisestään. Lähes koko ajan oli mielessä juuri tuo lause, "ai että tää on hyvä", eikä se ole lähtenyt mielestä vieläkään, vaikka peli on pelattu läpi. Ja pelihän oli pakko pelata mahdollisimman nopeasti läpi, koska se kuumotteli koko ajan mielessä.

Minulle ne hetket tulivat voimakkaimmin, kun musiikki pyörähti soimaan. Ei mikä tahansa musiikki, yleensä jokin niistä viipyilevistä. Ne viipyvät vielä senkin jälkeen, kun pelin laskee kädestään. En pystynyt pelaamaan Trials & Tribulationsia nopeasti, oli pakko viivyttää sitä vielä hetki...

Olen samaa mieltä musiikkien suhteen. Niitä jäi välillä vain kuuntelemaan, kun pelkäsi, että hetken päästä seuraa hiljaisuus. Ei sillä, kyllä ne hiljaisetkin kohdat toimivat äärimmäisen hyvin.

Minun oli pakko pelata peli läpi mahdollisimman nopeasti, sillä en tahtonut, että T&T häiritsisi yo-kokeeseen valmistautumista enempää kuin mitä se jo teki.

Asiaan: Nyt on 8 tuntia Okamia takana ja "ai että tää on hyvä" -fiiliksiä on läjäpäin takana. Heti alkuun alkudemo antoi kyseisen käsityksen ja heti kun näin pelin liikkeessä, ajattelin, että voi mahoton, miten hyvä peli onkaan kyseessä. Amaterasun liikkuminen japanilaisen taiteen maailmassa on jotain uskomatonta ja erittäin hienoa. Neljän tunnin aikana en ole pettynyt kuin alhaiseen vaikeusasteeseen ja Issunin Navimaiseen ärsyttävyyteen. Muutoin on ollut kaikki kohdallaan ja fiilikset pinnassa.

Päätin vihdoin tänään käydä ostamassa Konsolinetistä Okamin. Kävin toki tarkistamassa, josko Gamestoppiin olisi sitä tullut, tai josko siellä olisi ollut Super Paper Mariota, johon olisi voinut vanhoja pelejä vaihtaa. No eipä tietenkään ollut, joten menin suoraan Konsolinettiin. 29,00€ maksoin ja kahden tunnin kokeilun jälkeen olen täysin tyytyväinen ostokseen.

Tuntuu todella hyvältä peliltä, jossa ei niinkään vikoja ole. Mitä nyt Issun muistuttaa Navia ärsyttävyydellään (hemulihemulihemuli). Siinä on toinen pelihahmo, jonka tekisi mieli keittää omissa kyyneleissään. Toinen ikävä puoli on Disneymäinen nimien lyhentely. Olisin paljon onnellisempi, jos Issun kutsuisi Amaterasua Amaterasuksi, eikä Ammyksi. Mutta nuo nyt on pieniä murheita.

Vaikea sanoa, miten kannattavaa toimintaa Suomen osastolle mutta tuskin tuntuu kokoisuudessa kovin paljoa. Maailman suurin pelikauppaketju kuitenkin kyseessä. Ehkä niillä on varaa tehdä hieman tappiotakin uuteen maahan rantautumisen yhteydessä...

Näinhän se on. McDonald'skin tekee Suomessa tappiota koko ajan.

Ja kertonee muuten hieman myyjien suhtautumisesta tuotuihin peleihin eri kauppojen välillä, kun myyjä katsoi läpi sormien, vaikka yhteen peliin olikin vahingossa jäänyt EB Gamesin käytetystä pelistä kertova keltainen lappu...

Gamestopistako ostit? Sehän on samaa ketjua... Eniten kyllä ihmetyttää se, ettei tuosta ajateltu, että huijaisit tuossa kampanjassa, kuten jotkut.

Joo tiedän että pelkoni on kohtuuton, mutta on vain vaikea olla luottavainen Gamestopin strategian suhteen kun näkee ne roskapelivuoret joita ihmiset kantavat päivittäin sisään. Tampereen liikkeessä on joka kerta ollut jonoa siellä käydessäni, kun myyjäparka viivakoodittaa sisään kymmeniä vanhoja pelejä. Tiskin takana on valtava pelivuori ja se vain kasvaa... Ehkä näistä vanhoista peleistä rakennetaankin asuntoja kolmansiin maihin.

Täällä Helsingissä ei ainakaan Asematunnelin Gamestopissa ole ollut jonoa nimeksikään, kun olen siellä käynyt. Veikkaan, ettei tarjouksesta ole kellään täällä tietoa, kun mainos on piilossa sisäänkäynnin edessä olevan pahvimainoksen takana. 
Eikä pelitarjontakaan ole täällä niin hyvä. Yritin etsiä muun muassa Okamia sekä Asematunnelista, että Jumbosta, mutta kummastakaan ei löytynyt. Uusia Gamecube-pelejäkään ei löydy sitten yhtään mistään. Jäi siis vaihtamatta pelit.

Nyt sitten koen ilon ja pelonsekaisia tunteita, sillä pelkään että koko lafka menee konkkaa ennen kuin saan pelin, ja siinä tapauksessahan sisäänmaksetut "rahat" menettää.

Tuskinpa tuo konkurssiin menee, kun on kyseessä monikansallinen EB Games. Free Record Shopillahan meni huonosti sen takia, että sen piti pienentää valikoimaansa tuhottomasti, kun uusi tekijänoikeuslaki kielsi levykauppoja myymästä ei-EU:n alueella tuotettuja levyjä. Tuota ainakaan toivottavasti ei laajenneta koskemaan pelejä vähään aikaan (useimmissa peleissähän on muutenkin aluekoodit). Uskoisin sitä paitsi, että moni alkaa ostamaan pelinsä Gamestopista. Jos ei muut, niin alle kymmenvuotiaat fanipojat, jotka tahtovat pelinsä siitä paikasta, mistä ne ensiksi löytää.

Ihme ja kumma, hain töitä. Puoli vuotta on ollut tarkoituksena ja nyt löysin työpaikan, jossa voisi olla mukava työskennellä. Nyt on muutenkin asiat siinä kunnossa, että pystyisin käymään töissä (syksyn yo:t vihdoin ohi!).

Tuskin tuota työtä saan, kun en tiedä, vaaditaanko minulta valmista koulutusta tai työkokemusta, mutta eihän se mitään ota, jos ei annakaan. Toivotaan nyt kuitenkin parasta.

EDIT: 6.10.2007:

Tuli tänään vastaus: "Kiitos haustasi, mutta valitettavasti haku ei kohdistunut sinuun." Taitaa siis olla tiedossa vielä pitkä aika ilman töitä.

[Phoenix Wright: Ace Attorney: Justice for All]

Hiukan vaikeaa kirjoittaa Top 10 -listaa, mutta yritetään.

10. Phoenix Wright: Ace Attorney: Justice for All - Trilogian toinen peli, joka oli pienoinen pettymys. Hyvä osa loistavaan sarjaan, mutta juoni ja ideat eivät nousseet samalle tasolle kuin sarjan muissa osissa. Vain viimeinen keissi pelasti paljon.
9. The Legend of Zelda: The Wind Waker - Kaunis ja hyvä Zelda, joskaan ei paras. Vapaan kameran olisin tahtonut nähdä myös TP:ssä.
8. Unirally - Yksipyöräiset kaahailevat SNESillä. Hyvä moninpeli.
7. Jak and Daxter: The Precursor Legacy - Mukava tasoloikinta Crash Bandicootin hengessä. Hyviä ideoita ja loistava tarina. Me like!
6. Super Mario World - Tätä tuli tahkottua pienenä ja paljon. Yksi parhaista sivuttain skrollaavista tasohyppelyistä ikinä.
5. The Legend of Zelda: Ocarina of Time - Pitkähkö ja mukava peli. Nautin tästä paljon, mutta se ei silti pääse kärkikolmikkoon.
4. Phoenix Wright: Ace Attorney - Trilogian avaaja, mahtavan pelisarjan ensimmäinen osa. Loistavaa dialogia ja mukava aihe. Lähes täydellinen.
3. Jak II: Renegade - Jak and Daxter -sarjan ehdoton ykkönen.
2. Phoenix Wright: Ace Attorney: Trials and Tribulations - Phoenix Wright -trilogian viimeinen peli, joka on erittäin hyvä. Vaikkei pelimekaanisia uudistuksia sarjan aikaisempiin peleihin ole luvassa, T&T päihittää AA:n ja JFA:n juonellaan ja dialogillaan. Apollo Justicea odotellessa.
1. The Legend of Zelda: Twilight Princess - Ensimmäinen 3d-Zelda, jota koskaan pelasin, eikä peli pettänyt. Ehdottoman kaunis ja upea teos, jonka ääressä menee helposti yli 60 tuntia. Tässä pelissä on lähes kaikki kohdillaan.

Listan ulkopuolelle jääneitä helmiä:

- Muut The Legend of Zeldat - Sarja ei ole vielä tähän päivään mennessä pettänyt, mutta kaikki eivät mahdu kymmenen parhaan pelin joukkoon.

- Jak 3 - Jak and Daxter -sarjan kolmas paras peli. Peli on todella hyvä, mutta se on liian paljon Jak II:n kaltainen.

- WarioWaret - Hyvä minipelisarja, joka ei tosin ihan kymmenen parhaan joukkoon pääse.

Lista on siis painottunut aika pitkälti kolmeen pelisarjaan, mutta pidän niistä enemmän kuin muista sarjoista. Listalle saattaa vielä nousta Okami, kunhan olen sen saanut hommattua.