|
751
|
Yleinen / Vapaa sana / Vs: Asevelvollisuus, NATO, palkka-armeija, YLEINEN TAKTISUUS
|
: 01.03.2008 01:47
|
Teittekö te niitä viestiyhteyksiä yvi-tyyliin tekasta tekaan, vai oliko teillä jotkut muut systeemit? Leireillä meinasi aina palaa vähän pinna niiden viestitekojen kanssa kun ei mikään tuntunut toimivan kunnolla. Kösseliyhteydet varsinkin oli aina tukossa ja yleensä ongelman sai ratkaistua heiluttamalla jotain random piuhaan tekan seinästä. Kösseli RLZ!"""""#E!E#!"#! Mikä on teka? Joku viestikontti vai? Ei meillä mitään kontteja ollut VK:ssa. Erilaisia paseja vaan. Vipoja, epoja ja kopia. AUK–linja hoiteli nuo vipat ja esikuntalinja (eli viestimiehet) epat. Yleensä yhteydet toimi ihan hyvin vipojen välillä. Se laitteisto koulutettiin meille todella huolella. Viimeisillä leireillä osa porukasta laitettiin muihin hommiin kuten kopalle tai telejoukkueeseen. Itse jouduin telemieheksi. No sai siinä nukkua enemmän kuin vipa-asemalla, jossa oli öisin päivystämistä, poterovartiointia ja vielä kipinävuorotkin. Tele huolehti öisin vain omasta kamiinasta, kun kopan porukka piti vartiota. Kurssikaudella tutustuimme alvikontteihin, koska niitä käytetään rauhanturvaamisoperaatioissa. Niistä ei nyt oikein muuta sanottavaa ole kuin, että jos ne saa toimimaan, paras olla koskematta mihinkään enää. Minusta vipojen YVI2–kalusto oli paljon varmatoimisempaa ja viat oli helpompi löytää. EDIT: Teka on näköjään telakuorma-auto.
|
|
|
752
|
Yleinen / Vapaa sana / Vs: Asevelvollisuus, NATO, palkka-armeija, YLEINEN TAKTISUUS
|
: 27.02.2008 20:20
|
Jeh. Maanantaista lähtien on ollut 1. JK:n viestijoukkueella (meillä) asutuskeskustaistelua eli aketusta. Helvetin siistiä ja piristävää vaihtelua kurssikauden viestikurssin jälkeen. Viestilaitteet me kyllä osataan ja ollaankin varmaan ihan kohta opiskeltu koko Puolustuvoimien viestikalusto läpi. Taistelukoulutusta ei puolestaan ole ollut ollenkaan tarpeeksi, joten se on nyt tämän J–kauden aiheena. VK:ssa leireilläkin vedettiin vaan kaapelia mettään tai konffattiin vipan laitteistoa, mukaan lukien kösseliä. Tänään harjoittelimme aketuksen käytännön temppuja sellaisessa isossa kaksikerroksisessa talossa. Yksi ryhmä hyökkäsi, toinen ja kolmas seurasi. Toisen kerroksen päällä oli tasanne, josta seuraajat seurasivat, mitä alhaalla tapahtuu. Osa ylimääräisistä miehistä oli maalimiehinä eli terroristeina. Tarkoituksena oli vallata rakennus ja eliminoida viholliset. Hyökkäyksen jälkeen vaihdoimme osia. Aseina oli RK:t paukkupatruunoilla ja käsikranaatteja simuloi tulenosoituspanokset. Koko iltapäivä aketettiin putkeen. Porukka otti mukaan kännykänsä ja muutaman kameran, joilla kuvattiin tasanteelta alhaalla tapahtuvaa toimintaa. Pistäisin yhden clipin, mutta file on turhan iso. Pitää koittaa viikonloppuna pakata sitä vähän. Lohdutukseksi kuva minusta, the urban warfighterista.
|
|
|
753
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Kipin kapin Steamiin - Audiosurf on täällä!
|
: 24.02.2008 13:18
|
Hauska peli kieltämättä, joten meninpä sen ostamaan. Satunnaisessa käytössä oikein oiva peli, koska minulle ainakaan ei oikein avautunut eri pelimuotojen syvämekaniikat. Esimerkiksi Ninja Monossa ei oikein tiedä pitäisikö pyrkiä väistelemään niitä harmaita palikoita vai käyttää niitä combottamiseen. Combottamalla menettää ison loppubonuksen, mutta isoilla comboilla saa paljon enemmän pisteitä. Toisaalta taas en osaa oikein combottaa ja usein comboista irtoaa hikinen 1500 pistettä. Käytännössä saadut pisteet vähenevät puoliin, kun pitää käyttää sitä 777 pistettä maksavaa harmaat palikat hävittävää shuriken–liikettä. Eli vissiin sitten olisi parasta minun taidoillani vaan väistellä niitä harmaita palikoita, mutta se on hieman tylsää. Muista monivärisistä pelimuodoista en sitten tajua juurikaan mitään. Hirveä vilinä niissä ainakin on.
|
|
|
754
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: The Witcher
|
: 23.02.2008 12:30
|
Mitä nyt olen arvosteluja peleistä lukenut, niin olenpa positiivisesti yllättynyt pelistä ja siitä, että se on osoittautunut rauhallisemmaksi ropeksi kuin osasin odottaa. Odottelin huomattavasti yksinkertaisempaa actionropea. Pelaamaan en ole vielä päässyt enkä heti pääsekään, mutta jossain Joulun paikkeilla, kun on pidempiä lomia, Witcher voisi olla kova sana.
EDIT: Loistava peli tämä Witcher. Etenkin 1.2 pätsin jälkeen, joka lyhentää huomattavasti alunperin melko pitkiä lataustaukoja. Noin 30 tuntia olen peliä tähän mennessä tahkonut. Eli vasta alussa ollaan. Pelin maailma on hyvin mielenkiintoinen ja ote fantasiaan on piristävän synkkä. Noitarovioita, rotuerottelua (kääpiöt ja muut ”epäihmiset” asuvat slummeissa) ja korruptiota. Eikä pelaaja ole missään maailmanpelastajan roolissa. Pelin takakanteenkin nostettu slogan ”There is no good, no evil – only decisions and consequences” pitää hyvin paikkansa. Valinnat ja päätökset näyttäisivät myös oikeasti vaikuttavan pelin ja juonen kulkuun. Tämähän on tietysti hyvä juttu myös uudelleenpeluuarvon kannalta. Taistelusysteemi ei nyt ehkä ihan niin monipuolinen ole, kuin ennen julkaisua annettiin ymmärtää, mutta ei se haittaa. Ainakaan minua. Alkemia ja varusteiden kanssa kikkailu tuovat siihen sopivasti taktisuutta ja syvyyttä. Irtopäitä nyt mainitsemattakaan.
Peli toimii myös aika hyvin kokoonpanollani. Muutamia vipuja olen joutunut vetämään mediumille ja AA:n olen joutunut kytkemään pois päältä, mutta muuten kaikki on high–asetuksilla. Eikä pelistä tosiaan kovin rumaa saa, vaikka tyytyisikin alempiin asetuksiin. Jos vaan löytyy tarpeeksi tehoja myllystä ja tykkää edes vähän roolipeleistä, suosittelen lämpimästi The Witcheria. The Witcherissa jotenkin tuntuu vanhojen hyvien CRPG:den henki. Sellaisia roolipelejä ei nykyään turhan usein julkaista.
EDIT: Sain The Witcherin eilen illalla päätökseen. Aika monta kymmentä tuntia ja velviä siihen upposi. Harvoissa peleissä on hyvä loppu, joten Witcher pääsi siinäkin asiassa yllättämään. Mukavasti pelissä tehdyt valinnat vaikuttivat ihan pelin loppuun asti. Ainakin melkein. Loppupomoa kohti rymytessä sai nimittäin tiettyjä bonuksia tehtyjen valintojen perusteella, jotka helpottivat taistelussa. Harmi sinänsä, että bossia vastaan joutui taistelemaan ilman niitä.
Taistelusysteemi kävi lopulta jopa vähän tylsäksi, mutta, kuten aikasemmin sanoin, alkemia piristi sitä kiitettävästi. Ennen loppubossia vetäisin sellaiset kahdeksan erilaista potionia naamaan, jotka olin juuri sitä varten valmistanut. Kyllä siinä sai vähän kattoa, ettei Geralt kuole jo ennen taistelua potioneiden myrkkyihin.
Juoni ja dialogi olivat aivan omaa luokkaansa. Hyvä dialogi tekee kyllä ihmeitä. Pelimaailma on niin paljon kiinnostavampi, kun vastaantulevilla NPC:llä on muutakin sanottavaa kuin että ”Have a nice day”. Toki dialogi töksähtelee ajoittain, koska ainakin englanninkielistä käännöstä on jouduttu leikkaamaan kustannussyistä. Musiikki oli loistavaa.
Pelin varsinaisina heikkouksina olikin hieman yllättävästi tietyt roolipelielementit. Hahmonkehitys kompastui siihen, ettei Geraltia saanut oikein erikoistumaan mihinkään. Viimeistään loppua kohden Geraltin taitopisteet olivat jakautuneet melko tasaisesti, koska erikoistuminen ei enää onnistunut taitopuun haarojen päättyessä. Osa saavutetuista bonuksista oli tylsiä ”25% poison resistance”–juttuja, josta ei sitten ollut mitään käytännön hyötyä vihollisten käydessä jatkuvasti kovemmiksi. Alkemian keinoin pystyi myös nostamaan resistanseja väliaikaisesti, joka oli huomattavasti kiinnostavampaa. Geraltin varusteiden parantelu oli myös todella pienessä roolissa. Pelissä on ainoastaan kolme erilaista panssaria ja muutama erilainen miekka. Miekkoja pystyi myös itse takomaan, mutta saatuasi sen parhaan miekan, ei parempaa pystynyt takomaan, vaikka miten oli inventoorio täynnä raaka-aineita. Kolmantena jokaisessa pelissä epäonnistuva osapuoli, raha. Tai sanotaan, että Witcherissä saannin ja tarpeen suhde on paras tähän mennessä. Pelin alussa se on jopa täydellinen. Silloin kaupat notkuvat erilaista ostettavaa eikä rahaa juurikaan ole. Joutuu tekemään työtä sen eteen, että voi ostaa jotain. Noppaminipeliäkin pelasi paljon mielummin, kun siihen sisältyi tuntuva riski. Vaivalla kerätyt ja sitten jonkun juopon taskuun menetyt rahat vituttivat. Tasapaino kuitenkin heilahtaa loppua kohden, kun pelaaja on saanut ostettua kaiken kiinnostavan ja questeista saa entistä enemmän rahaa.
Kaiken kaikkiaan The Witcher on parhain roolipeli pitkään aikaan ja kirkkaasti viime vuoden paras peli. Witcheristä on tulossa toukokuussa paranneltu Enhanced Edition, jonka mukana toimitetaan muun muassa soundtrack, modieditori, jokunen uusi questi, bugikorjauksia sekä leikkaamaton ja uudelleenäänitetty englanninkielinen dialogi. Alkuperäisversion omistajat pääsevät toki lataamaan uuden sisällön, korjaukset ja dialogit ilmaiseksi. Oikeasti, hankkikaa The Witcher viimeistään silloin. Ette kadu.
|
|
|
755
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Bugeja ja parannusehdotuksia
|
: 22.02.2008 09:26
|
Ja nyt se viimeinen bugi/ominaisuus on saatu liiskattua. Eli uusista viesteistä ilmoittavat ”merkkivalot” pääsivulla eivät sammu ennen kuin alueen sisällä kaikki uudet viestit on katsottu. Otanpa tämän kunniaksi kupin kaakaota.
Minä kun luulin, että se oli ominaisuus... Siis se oli käytännössä ominaisuus, koska SMF:n kehittäjät eivät olleet implementoineet kyseistä ominaisuutta nykyisen kaltaiseksi resurssisyistä. Tarvitaan huomattava määrä enemmän tietokantahakuja, jotta systeemi pystyy seuraamaan uusien viestin tilannetta kuten nyt. Meille se ei ole ongelma, koska meillä noita resursseja riittää.
|
|
|
756
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Bugeja ja parannusehdotuksia
|
: 22.02.2008 00:32
|
Ja nyt se viimeinen bugi/ominaisuus on saatu liiskattua. Eli uusista viesteistä ilmoittavat ”merkkivalot” pääsivulla eivät sammu ennen kuin alueen sisällä kaikki uudet viestit on katsottu. Otanpa tämän kunniaksi kupin kaakaota. Mitenköhän tuon asia laita lienee, koskeeko muutos vain tästä eteenpäin tuleviin uusiin viesteihin vai koskeeko jo olemassa olevia viestejä? Tästä eteenpäin.
|
|
|
757
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Bugeja ja parannusehdotuksia
|
: 21.02.2008 23:50
|
Ja nyt se viimeinen bugi/ominaisuus on saatu liiskattua. Eli uusista viesteistä ilmoittavat ”merkkivalot” pääsivulla eivät sammu ennen kuin alueen sisällä kaikki uudet viestit on katsottu. Otanpa tämän kunniaksi kupin kaakaota.
|
|
|
758
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Osto/myynti/vaihto-ketju
|
: 21.02.2008 21:24
|
Kaupankäynti tuntuu käyvän siihen malliin, että on syytä avata sille oma alueensa. Aluksi ainakin myyminen, ostaminen ja vaihtaminen tulee tapahtumaan kaikki saman alueen sisällä. Uuden alueen myötä kaupankäynnin säännöt muuttuvat hieman. Käykää lukemassa uudet säännöt sääntötopikista. Itse alue aukenee huomenna.
EDIT: Kaupankäyntialue on auki. Tämä aihe pysyy kuitenkin siirtymävaiheen ajan auki, jos täällä ilmoitettuja tavaroita haluaa kaupata. Suositeltavaa on toki tehdä niille oma aiheensa kauppa-alueelle.
|
|
|
759
|
Basaari / Kaupankäynti / Kaupankäynnin säännöt
|
: 21.02.2008 21:15
|
SÄÄNNÖTOsto, myynti, vaihto:1. Olkaa reiluja ja rehellisiä. 2. Kauppaa käydään omalla vastuulla. Mikäli joutuu huijatuksi, ylläpito ei ole missään vastuussa. Autamme kuitenkin tapauksen selvittämisessä muun muassa luovuttamalla huijarin IP– ja muut tiedot. 3. Kun teet kaupankäyntiaiheen, merkitse otsikon eteen kirjaimella, oletko myymässä (M), ostamassa (O) vai vaihtamassa (V). Esimerkiksi: O: Aromipesä. Muista myös kuvaava otsikko ja riittävän tarkka kuvaus kohteesta/kohteista. 4. Aiheen otsikkoa ei muuteta, kun kohde on saatu myytyä tai aihe halutaan kiinni. Myöskään viestin sisältöä ei pyyhitä olemattomiin, vaan viestin alkuun tai loppuun lisätään vaikka lihavoituna ilmoitus, että kauppa on suljettu tjms. On myös suositeltavaa ilmoittaa ylläpidolle asiasta yksityisviestillä. 5. Kun kaupat on saatu tehtyä, ilmoita siitä aiheessa ja anna kauppakumpanille palautetta. 6. Anna vain asiallista palautetta. Epäasialliset poistetaan. Älä anna palautetta, jos et ole oikeasti käynyt kauppaa. Trade countin boostailusta seuraa rangaistus. Muista syöttää aiheen osoite ”topic URL”–kenttään. 7. Kaupankäyntiaiheiden elinikä on kaksi kuukautta. Jos aiheen viimeisestä viestistä on kulunut yli kaksi kuukautta, ylläpito tiedustelee yksityisviestillä aiheen aloittajalta, onko aihe vielä ajankohtainen. Jos yksityisviestiin ei tule vastausta viikossa tai aiheen aloittaja toteaa, ettei aihe ole enää ajankohtainen, aihe lukitaan/poistetaan. Mikäli aihe on vielä ajankohtainen, aiheen aloittaja käy laittamassa aiheeseen elossaoloilmoituksen (katso seuraava pykälä). 8. Aiheita ei nostella eli upita. Aiheet, joissa kaupat on saatu tehtyä, ovat lukossa ja listauksessa viimeisinä, joten ajankohtaiset aiheet ovat aina ensimmäisinä. Aiheisiin saa kuitenkin lähettää elossaoloilmoituksen, kun aiheen viimeisestä viestistä on kulunut yli puolitoista kuukautta. 9. Linkkaus ulkoisiin kohteisiin, eli vaikkapa Huuto.netiin on sallittu, mutta niiden sulkeutumisesta (joko tavara on onnistuneesti vaihtanut omistajaa tai kauppa halutaan sulkea) tulee ilmoittaa täällä, jotta ylläpito tietää laittaa aiheen lukkoon/poistaa sen. Loput foorumin säännöistä näet täältä.
|
|
|
760
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Wiiware
|
: 10.02.2008 10:33
|
Vähän olisit voinut panostaa lisää aloitusviestiin. Minulle ainakin jäi hyvin epäselväksi, mikä on WiiWare.
|
|
|
761
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Macworld 08
|
: 19.01.2008 15:30
|
Tuosta koodikielestä en taasen tajunnut mitään. Ilmeisesti jotain linuxistasi. Teikäläiseen en viitannutkaan, koska kommenttisi ovat asiallisia, eikä mitään kuvaspämmäämistä ilman järkevää sanottavaa, kuten Rockyllä on aina ihanasti tapana tehdä, tai naurettavaa vauhkoamista, kuten Joelilla. Ephram kertoo hyviä pointteja, ja jopa myöntääkin, että Air olisi voitu tehdä toisinkin, mutta Joel hyökkää heti kimppuun kuin se aivopesty apina. Melkoista liioittelemista. Vaikka en Applesta juuri perusta, voin myöntää, että Macbook voi olla oikeasti hyvä matkakone joillekin. Sen sijaan Air on minusta hyvin monella tapaa erittäin typerä tuote. Siitähän minä vain puhuinkin. Vetoaminen joihinkin kohderyhmiin tai ammattivalokuvaajiin on sen tapauksessa aivan jäätävää bullshittiä.
|
|
|
762
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Bugeja ja parannusehdotuksia
|
: 19.01.2008 10:10
|
Vieläkö vaaleanpunainen otsakeväri iljettää vai oletteko jo tottuneet siihen? Tottumalla minä ainakin opin siitä pitämään ja sen takia se nyt on ollut tuossa jonkin aikaa palautteesta huolimatta. Jos se nyt teidän mielestänne oikeasti on huono värivalinta, toki se vaihdetaan. Onko tälle foorumisoftalle mahdollista tehdä useampi vaihtoehto ulkonäön suhteen, joista valita accountin asetuksien kautta?
On mahdollista, mutta sitä ominaisuutta ei tulla Pelaajalaudalla käyttämään. Se on jotenkin halvan oloista, että jokaisella foorumi näyttää erilaiselta. Lisäksi se vaikeuttaa uusien juttujen lisäämisessä, koska se pitää saada monen teeman kanssa yhteensopivaksi ja testatakin vielä. Pelaajalaudalla pitää olla ihan oma yksilöllinen look, jonka kaikki käyttäjät näkee. Emmehän me halua näyttää samalta kuin kaikki muutkin internetin foorumit. Sinällään nykyinen teema ei ole yksilöllinen, koska se on yleisessä jaossa. Teemaa on tosin muokattu paljon paremmaksi ja sopivammaksi meidän käyttötarkoituksiamme varten.
|
|
|
763
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Macworld 08
|
: 18.01.2008 19:31
|
MacBook Airin kanssa käytetään tietenkin Applen omaa bluetooth-hiirtä. Muuten harmonia hajoaa. Jos USB-portit loppuvat, voi sujauttaa parinkympin USB-jakajan olkalaukkuun. Ja samalla ulkoisen kovalevyn ja DVD–aseman? Onpas kannettavaa. Bluetooth–perustelullesi ei voi kuin nauraa. Siinä tapauksessa tarvittavat softat on helppo asentaa Applen nerokkaalla remote install -työkalulla. Reissun päällä ohjelmia ei yleensä tarvitse asentaa, ja jos tarvitsee, ne haetaan yleensä verkosta ja asennetaan sitä kautta. Vai että nerokas? Minusta se on lähinnä hankala purkkaratkaisu siihen, ettei koneessa ole optista asemaa. Minä voin puhua vain omasta puolestani. Ottaisin koska tahansa työkoneeksi reissuun Airin, koska se on ohuutensa takia laukussa lähes huomaamaton. Mutta kuten sanottua, en missään tapauksessa ainoaksi, ykkösmasiinaksi. Airin hinnalla saa kannettavan ykkösmasiinan. Silloin saa oikeasti kaiken tarvittavan mukaan reissuille. Muillekin kuin koulun bussimatkoille. Minä ainakin ottaisin aina ykköskoneen mukaan, koska ei sitä tiedä vaikka tarvitsisi jossain vaiheessa käydä *GOSH* netissä tai katsoa vaikkapa elokuva, jonka osti halvalla matkailessaan. Apple tuottaa vuodessa tuhansia ja taas tuhansia uusia faneja, jotka katsovat yhtiön tuotteiden puutteita läpi sormien, taputtavat Steven "Nyt iPhonella voi lähettää tekstareita yhtäaikaa vaikka kuinka monille!" hehkutuksille, suojaavat kiiltävän valkoiset läppärinsä kallein samettisuojin, samalla kun hellin kosketuksin valitsevat uuden kappaleen iPod Touchistaan. Kaipa minä sitten olen jonkinlainen aivopesun tulos. Mutta en ole siitä yhtään pahoillaan. Ehkä Matrixin luomassa harhamaailmassakin oli parempi elää kuin tietää karvas totuus? Itsepetos on siistiä?
|
|
|
764
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Macworld 08
|
: 18.01.2008 19:01
|
Vaiossa on enemmän liitäntöjä ja ominaisuuksia, mutta suurin osa on siitä sellaisia, joita miniläppäriä tarvitseva kohderyhmä ei tarvitse. MacBook Airissa on kaikki tarvittava, jotta paljon matkustava liikemies/nainen voisi sitä käyttää. Tai ammattivalokuvaaja. Oletko töissä Applen markkinointiosastolla vai oletko oikeasti aivopesty apina? Kuka ammattivalokuvaaja voi luottaa siihen, että joka paikassa on aina tarvittaessa WLAN–verkko, kun mahdollisuutta johdolla nettiin liittymiseen ei ole? Photoshoppia varten tarvitsee USB–hiiren ja sen lisäksi koneeseen pitäisi saada vielä kamera ja muistitikkukin kiinni. Onko se sitten hienoa, että siirtääkseen tikulle jotain kuvia, täytyy ottaa hiiri pois koneesta? Milläs muuten ne liikemiehet/valokuvaajat asentelee tarvitsemansa ohjelmistot ilman DVD–asemaa?
|
|
|
765
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Hype - uutiset, uutuudet ja mielenkiintoiset asiat and things of that nature
|
: 15.01.2008 19:41
|
OCZ:n ”ajatusohjain”Tässä on aika scifi vekotin. Kyseessä pään ympärille laitettava panta, joka tarkkailee aivoissa kulkevia signaaleja. Tietyt signaalit voidaan bindata tekemään tietokoneella tiettyjä juttuja. Esimerkiksi kulmakarvoja nostamalla voi saada pelihahmon ampumaan. Toki teknologia on vielä lapsen kengissään, mutta idea on jännittävä ja varmaan joskus tulevaisuudessa ihan käyttökelpoinenkin. Panta ei tietenkään pysty lukemaan ajatuksia, joten ajatuksilla ”käänny vasemmalle” ja ”käänny oikealle” ei laitteen mielestä ole mitään eroa ellei nämä kaksi ajatusta aiheuta erilaisia signaaleja. Teknologiaa esitellyt ukkeli oli bindannut pelihahmon hyppäämään, kun hän ajattelee jotain kirosanaa, koska se ilmeisesti aiheuttaa normaalista ajatusvirrasta eroavan signaalin.
|
|
|
770
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Bugeja ja parannusehdotuksia
|
: 30.12.2007 18:43
|
Jos oikein hyvin lähtee käyntiin kaupankäynti täällä laudalla, niin eikös vois laittaa ihan oman Osto/myynti/vaihto-alueen? Silloin olisi selkeämpää etsiä mitä haluaa ostaa yms. Joo. Toistaiseksi pärjätään kuitenkin yhdellä aiheella.
|
|
|
771
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Bugeja ja parannusehdotuksia
|
: 30.12.2007 18:05
|
OK. Tässä vielä tämän päivän testailen, että kaikki toimii ja huomenna varmaan lyön päivityksen käyntiin täälläkin. Uusia juttuja voi käydä katsomassa Testilaudalla. Uutta on siis tradermodi, jonka avulla laudalla kauppaa käyneet voivat antaa toisilleen palautetta Huuto.net–tyyliin. Trade count eli positiivisten, neutraalien ja negatiivisten palautteiden eräänlainen keskiarvo näkyy käyttäjän profiilissa. Se siis kertoo, kuinka luotettavasta kauppamiehestä on kyse ja kannattaako hänen kanssaan kaupitella.
|
|
|
772
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Re: Konsolirauta/toimivuus ongelmat
|
: 29.12.2007 20:08
|
8800 GT on paras vaihtoehto tällä hetkellä. Todella halpa ja hintaansa nähden yllättävän tehokas. Pyyhkii lattiaa 8800 GTS:llä ja on lähes tasoissa GTX:n kanssa.
8800 GTS:n saat 640mb:n mallisena. Se on yhtä paljon kun GTX:ssä. Ja overclocked malli on vielä kellotettu myös samoihin taajuuksiin. Ja hinta on alle puolet GTX:stä. Ei se siitä parempaa vaihtoehtoa siltikään tee. GT voittaa kummatkin GTS–mallit jokaisessa testissä ja maksaa noin 80 euroa vähemmän. GTX:ssä on muuten 768 megaa muistia.
|
|
|
773
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Osto/myynti/vaihto-ketju
|
: 29.12.2007 00:01
|
Pari päivää loppuvuotta vielä jäljellä, joten ensimmäiseksi ehtinyt saa ilmaiseksi Pelaaja-lehden taannoin tuoman HubiHubi-kupongin, jolla saa viikon vuokrauksen ilman maksuja. Tässäpä minunkin koodi jollekin käyttöön. 7372-DEE7-9B19
|
|
|
774
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Bugeja ja parannusehdotuksia
|
: 28.12.2007 23:59
|
Tiedoksi ihmisille vain, että olen tässä hautomassa pientä päivitystä, jonka pyöräytän tänne varmaan viikon sisään. Uusia ominaisuuksia ja layoutparannuksia tiedossa. Muun muassa tuhiksen toivomus viestien värierottelusta on otettu huomioon.
|
|
|
775
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Re: Konsolirauta/toimivuus ongelmat
|
: 26.12.2007 23:49
|
Jatketaan kysymyksellä tämmöisestä adapterista jolla saa PS2-ohjaimen tietokoneeseen kiinni, eli ovatko toimivia ja hintansa väärtejä vai pitäisikö pulittaa jonkinmoisesta PC-pädistä aikuisten oikeasti. Tämä lienee hyvä vaihtoehto. Tuota saa myös langattomana versiona, jonka mukana toimitetaan pieni vastaanotin laitettavaksi USB–porttiin. Toimii toki Xboxinkin kanssa.
|
|
|
777
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Anime ja manga
|
: 25.12.2007 12:54
|
Aarrgh, vihaan megapilkottuja viestejä kun joka hiton sanan olemassaoloa saa perustella sadalla sanalla ja tämmöisenä pihvisilmänä menee tunti ennenkuin noista saa selvänkään. Ei se ole analyyttistä vaan pelkästään vaikeilua. Kyllä sitä sen verran sisälukutaitoa on jokaisella ettei tarvitse äyskäröidä turhia pisteitä ja pilkkuja. Wou, man. Ei minulla ainakaan riittänyt sisälukutaidot, jotta olisin ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt, mitä milläkin asialla tarkoitit. Vaikket nyt kohta kohdalta vastanutkaan viestiini, kuten minä vastasin sinulle, oli tämä toinen viesti kaipaamani selvitys useaan kohtaan. Kuten vaikkapa tuohon geneerisyyteen, jonka merkitys ei olisi ikinä selvinnyt minulle ”vaikeilematta”. Joka tapauksessa homma taisi lopulta mennä niin, että minulle TK oli satu. Sinulle epäonnistunut fantasia tjms.
|
|
|
778
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Anime ja manga
|
: 25.12.2007 01:02
|
Koska nyt tekee mieli analysoida, niin lähdempä leikkiin mukaan ja pilkon viestiäsi pienempiin ja helpommin ymmärrettäviin paloihin. Kirjailijan tekemän työn takia ns. tukikivi on melko vankka ja sille on ollut hyvä rakenata. Päähahmot olivatt omia persooniaan ja nimiviidakosta huolimatta sitä oppi pikkuhiljaa millä tarkoitetaan mitäkin. Geneeristä kaikki tyynni, sanottiinpa sitä mitä tahansa. Tähän asti ollaan melko samaa mieltä. Geneerisyyteen voin yhtyä sen verran, että onhan samankaltaisia hallitsijahahmoja ja muita sellaisia tavattu monissa länsimaisissakin saduissa. Minusta tämä ei ole mikään miinus ollenkaan, koska hahmot toimivat eikä ne sentään ihan mitään kliseitä ole. Tällaisia hahmoja käytetään hyvin harvoin animeissa. Sehän vasta jotakin olisi ollutkin, jos kaikki olisi aivan originaalia eikä mitään sidoksia aikaisempiin satuihin olisi havaittavissa. En etsinyt sarjasta mitään erityistä (vai ennakkoluuloistako puhut), mutta tyypillisesti katsojana sitä jotain jokga saisi kastomaan seuraavan jakson. Slice of laiffiksihan tuota voisi sanoa, mutten itse saanut mistään kulmasta kiinni millään merkittävällä tavalla. Minulle tuo maailma tarjosi aivan riittävästi kulmia, joihin tarttua. Suorastaan jopa käsinojallisen tuolin. Koko Taikin tarinan tumppaaminen, joka oli sen kymmenisen jaksoa?, keskelle varsinaista stooria oli jotenkin puuduttava ratkaisu rytmityksen takia eikä sitä yksinkertaisesti enää kiinnostanut Nakajiman räpellykset kun kaikki oleellinen taivaallisen maailmakuvan åyörinnän eteen oltiiin jo käyty oleellisesti lvävitse. En nyt kuollaksenikaan muista kuka hitto oli Taiki tai mitä hänen tarinansa jälkeen käsiteltiin, joten enpä sano tähän yhtään mitään. Jos jotain kaipasin niin se oli konkreettisesti hallinnollisia asioita, enkä lapsenomaista mielikuvatusta siitä, että kun maa saa jumalten osoittaman oikean henkilön hallitsijakseen niin kaikki on kuin taikaiskusta paremmin. En pitänyt ollenkaan siitä että käytäntö jätettiin kuvaamatta ja heitettiin silmille jotain siitä että nyyh kaikilla on kärsimystä ja tuskaa kun on paha jooseppi ruorissa. Hmm.. Ei se maailma mielestäni mitenkään taikaiskusta parantunutkaan. Minusta siinä edettiin ihan realistisesti askel kerrallaan ja aluksi varsin haparoivin askelin. Mihinköhän viittaat tuolla viimeisellä lauseella? Hyvä että tuli nyt huomattua että jostain syystä olin alkanut jakamaan sarjoille pisteitä, vaikka ajattelin aluksi vain selostaa jotain ylimalkaisesti ja listata perään plussia ja miinuksia jos niikseen tulee. Pisteitä tai ei, olisin joka tapauksessa älähtänyt. Tarinoimistasi sarjoista, TK oli ensimmäinen, jota minäkin olen nähnyt lukuunottamatta Claymorea, jonka mainitsit lyhyesti muutama viesti sitten.
|
|
|
779
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Anime ja manga
|
: 24.12.2007 23:16
|
Juuni Kokki - Twelve Kingdoms 2002 45 jaksoa
--
1 / 5 Mitä vittua? Twelve Kingdomshan on aivan loistava animesarja. Yksi suosikeistani. Meinasi jopa kiilata NGE:n ykköspallilta. Taisit etsiä sarjalta aivan vääriä asioita kuin Nakajiman ja hänen ystäviensä tarinoita. Ehei, Twelve Kingdoms on kertomus upeasta fantasiamaailmasta, poliittisesta juonittelusta ja myyttisistä olennoista. Toisin kuin useissa muissa sarjoissa, maailmaa ja sen asioita tutkitaan kiehtovalla ja jännittävällä otteella. Jokaiselle myyttiselle olennolle on olemassa järkeenkäypä sekä syvällinen tarina. 45 jaksoa pitkäksi sarjaksi, TK onnistuu pitämään otteessaan uskomattoman hyvin. Jokainen jakso tuo mukanaan jotain uutta tietoa. Hahmodesign on myös onnistunutta tarkoitukseensa nähden. Hahmot ovat hyvin uskottavia ja aitoja. Heidän asusteita ja kuvadesigniä muutenkin on pakko kehaista. Kaunista, kaunista. 5 / 5 + Twelve Kingdoms - tuhis
|
|
|
780
|
Yleinen / Vapaa sana / Vs: Kysy & Vastaa
|
: 24.12.2007 14:56
|
Kyllä se tili kannattaa aktivoida. Jotkut eBay-myyjät eivät suostu myymään, jos on unverified. Minulla tuo aktivoimishärdelli taisi mennä siten, että jonkun aikaa se 1,5 euroa näkyi varauksena, jonka jälkeen se veloitettiin ja näkyi tilitapahtumista. Maksun viestistä sitten sain sen koodin kaivettua.
|
|
|
|