Tzibo toi biisihän oli ihan mainion kuuloinen, miksaus ehkä kaipaisi pientä säätöä, mutta jatka samaan malliin!!!
Tullut metskattua viimeaikoina vähän kirppislevyjä, hauskaa hommaa ja älypuhelimilla on näppärä tsekkailla hintoja ja muuta faktaa discogsista. Tänäänkin tuli ostettua puolivahingossa ~60 euron arvoinen jazz-levy joka oli vielä lähes täydellisessä kunnossa
Edit: niin siis hupsis, kolmella eurolla tuo kyseinen levy
REmake tuli flunssaa potiessa pelattua läpi muutamassa päivässä, mahtava peli. En ole aiemmin pelannut vanhoja ressuja (1-3) ollenkaan, peli ei iästään huolimatta tuntunut yhtään vanhentuneelta. Tankkiohjauskaan ei aiheuttanut pahemmin harmaita hiuksia. Ensimmäiset peitunnit olivat suhteellisen kuumottavia kun kartano oli vielä täysin tuntematon ja jokaisessa uudessa huoneessa sai olla varuillaan. Loppupuolella pelin viehätys alkoi vähän hävitä ympäristöjen muuttuessa tylsemmiksi, mutta jokatapauksessa yksi parhaista Cuben peleistä, ehdottomasti.
Seuraavaksi sitten RE 0 työn alle. Harmi ettei RE 2:sta ole tehty uutta versiota.
Itsekin tykkään Video Gamesista ja oikeastaan vielä enemmän kappaleesta Blue Jeans. Uutta plättyä en ole vielä kuunnellut, mutta hieman yllättäen jenkeistä on kuulunut ihme vihausta. Ilmeisesti henkilön persoona ja imago ei ole ihan yksinkertainen... väliäkö tuolla, kun ainakin nämä pari biisiä ovat kovuutta.
Enemmän taisi kritiikkiä kuulua siitä, että laulaja on pitkälti muokattu hipsternörteille sopivaksi tuotteeksi. En nyt tiedä onko tämä huono asia jos olet hipsternörtti.
Ei kelpaa enään niillekkään, kun Pitchfork antoi albumille 5.5/10
Mutta jos nyt ihan vakavia ollaan niin ihan kivaa musaahan toi on, mutta ei mitään (mun) maailmaa järisyttävää. Kyllä tää ainakin Marc Anthonyn voittaa heittämällä, soitetaaks tätä jo Ylexillä ja Novalla?
Mielenkiintoinen pari sinäällään, että molemmat pelit ovat vielä ensimmäisissä osissaan aika ''raakoja timantteja''. Crash Bandicootin hasardi kenttäsuunnittelu lämmittää mieltä niin paljon, että pakko taipua siihen suuntaan.
Keikka meni ihan täydellisesti, klubi oli täynnä ja jengi mehuissa. Jotain tuntemattomia tyyppejäkin tuli keikan jälkeen kiittelemään, outo tilanne
Tunnin setin soitin ja omia biisejä ei tullut soitettua kuin muutama, tuppaa aina unohtumaan joidenkin biisien soittaminen ja muutenkin yleensä aina aola intuitiolla joutuu biisejä heittelemään kehiin. Suunnitelmat muuttuu
Suomiräppi on kyllästyttänyt aika paljon jo pidemmän aikaa, ASAP Rockyä on tullut luukutettua huolella, muuten ollut muutenkin vähän suvaintovaihe räpin kuuntelun kannalta.
ASAP Rockyä on tullut tosin luukutettua aika paljon.
Pietari vaikutti viikonloppureissun perusteella mahtavalta paikalta vaikkei kaupunkia kovin laajasti kerennytkään näkemään. Jengi osaa bilettää ja votkaa tarjottiin perjantai-iltapäivänä jo siihen tahtiin, että piti passata aika monta kierrosta. Ilta oli kuitenkin pitkä kun klubilla piti nuokkua aamuviiteen ja känniset deejiit ei yleensä ole mikään maailman siistein juttu. Röökiä tietysti vedettiin joka paikassa mikä oli ihan ok.
Yöpaikkana toimi joku keskustassa oleva hipsterhostelli jossa pyöri tosi mielenkiintoisia tyyppejä. Huonekaverit veteli nenäkarkkia aamupalaksi ja facebuukkas macbookeilla. Normi meininki siis.
Kaikki ihmiset vaikutti todella mukavilta ja vieraanvaraisilta ja mitään kovin kuumottavia tilanteitakaan ei ollut tarjolla. Oudoin juttu ehkä näin suomalaisena oli se, että paikalliset liikkui kaupungilla aina paikasta toiseen pimeillä takseilla Tien laitaan vaan käsi ojossa niin muutamassa minuutissa kyyti oli taattu. Tällä metodilla päästiin lentokentällekin iisisti.
Huomenna lähtö Pietariin ja pikkuveljeltä saatu päiväkoti-ikäisten tauti ''enterorokko'' ei tunnu laantuvan. Kuumetta tai kurkkukipua ei onneksi enää ole, mutta kädet ovat kuin toxic avengerilla ja öisin SYYHYÄÄ NIIN PERKELEEESTI. Jalkapohjatkin muuttuneet hieman kipeiksi.
Nooo tämänhetkiset mielenkiinnon kohteet on sen verran nicheä ettei hittibiiseistä ehkä tarvitse huolehtia. No kuka tietää. Unelmana olisi että saisi vinyylijulkaisun vielä joskus ulos jollain arvostamallani levylabelilla. Saa nähdä, tyyli poukkoilee vielä aika paljon eikä oikein jaksa jumiutua yhteen juttuun.
Itse kun olen "skenessä" mukana vähän vasemmalla kädellä, niin olen unohtanut melkein kaikki muut, paitsi tämän tyypin. Uskomaton kaveri oli kyllä kyseessä.
Mitäs meriittejä Tepolla oikein oli? Ei ole jäänyt oikeen mitään muistikuvaa koko tyypistä.
Ja Petri vaikuttaa ainakin PIF:in foorumeilla (punkinfinland), joskus muutama vuosi takaperin tuli itseasiassa kaljoteltua jossain epämääräisessä punkkariporukassa ja Pete oli muistaakseni mestoilla. En tosin paljastanut tuntevani netistä
Tuntuu kyllä hyvältä kun kerrankin hommat rullaa eteenpäin ihan mukavasti miltei omalla painollaan. Toissapäivänä tuli yhteydenottoa yhdeltä tuoreelta berliiniläiseltä levylafkaltakin, melko pienimuotoista toimintaa, mutta mukavaa että alkaa löytyä kontakteja.
Ero on siinä, että ennen oli hyvää bilemusaa, nykyään ei. Vrt. Bee Gees, Boney M, Michael Jackson, Abba yms... En toki ollut vielä edes ponnistanut tähän maailmaan tuolloin, mutta onhan jokainen noista bilemusaa vieläkin. Ja vatusti parempaa kuin nykyinen YleX/NRJ/Voice -jööti.
Jos tarkoitat että ennen oli hyvää suosittua bilemusaa niin ymmärrän jollain tasolla.
Jos taas et niin sitten en ymmärrä.
Tämän hetkinen eurohouse-vatkaus jota jokapaikassa tuutataan on kyllä aikamoista rääkkiä, onneksi ei tarvitse muulloin kärsiä kuin paikallisessa kaljotellessa.
Täydellisyyttä peli ei kyllä lähentele oikeastaan millään osa alueella, mutta kokonaisuus toimii ja koukuttaa silti ihan eri tavalla kuin monet muut pelit. Outoa.
Ja joo, ei se PvP mitään herkkua ole, boxilla ainakin toimii edelleen välillä aika kehnosti ja ylipäätään systeemi on liian kömpelö ja yksitoikkoinen jotta siitä saisi hirveästi irti. SL1 hefellä sain tosin Anor Londossa 200 000 soulia kun invasioin jonkun. Se oli ihan jees.
Low-level runia voi kyllä varauksettomasti suositella jos haluaa kokeilla vähän erilaista läpipeluuta, ei ollut läheskään niin vaikeaa kuin luulin, mutta lisähaaste tekee kuitenkin monista bosseista ja helpommista alueista huomattavasti mielenkiintoisempia. Pelin vaikeustasohan tosin riippuu muutenkin lähinnä siitä millaisia varusteita ja aseita käyttää.
Kai sitä pitää vielä joskus lainata Ps3:n joltain ja pelata se DeS läpi. Ja toivottavasti sarjalle tulee vielä jatkoa...
Uskomaton himo taas ollut jo pari viikkoa tähänkin peliin. Pitää varmaan jatkaa tämänkin jyystämistä taas pitkästä aikaa. Jokin tässä vaan kiehtoo, vaikka en osaa sanoakaan että mikä.
Älä muuta sano. Itse vedin tämän jokin aika sitten läpi, pelikello näytti reilua sataa tuntia. Luulin keränneeni kaikesta kaiken mutta vitut, netistä kun katselin, niin olin missannut ihan helvetisti asioita. En ole varmaan ikinä addiktoitunut mihinkään yksinpeliin näin pahasti.
Ylivoimaisesti tämän sukupolven paras peli ja paras peli sitten RE4:n.
Aamen.
Läpipeluukertoja taitaa nyt olla yhteensä neljä, viimeisimmällä kerralla kokeilin edetä suht jouhevasti ja pelikello näyttikin vajaata 8 tuntia läpäisyn jälkeen.
SL 1 hahmolla jäin totaalisesti jumiin NG+:ssa Four Kingsiin, Nito oli jo aikas hankala mutta siitä vielä selvisin. No, ihan hyvä suoritus mielestäni päästä noinkin pitkälle.
Pelin vetovoima on kyllä käsittämätön, jotain mustaa magiaa tähän liittyy. Nyt on ollut taas vähän taukoa, mutta jos uudella hahmolla taas aloittaisi niin se on varma ettei paljoa muuta enää kerkeä tekemäänkään.
Mitäs mieltä Scarf olet Demon's Soulsista tähän verrattuna? Muistan lukeneeni sulta jotain siihen liittyvää joskus (?)
En varmasti, pitää vielä kysellä jos jonkun frendin saisi houkuteltua reissuun mukaan niin ei olisi ihan niin tyhjän päällä
Toi venäjän viisumisysteemi on kyllä ihan vitun tyhmä, hirveetä säätöä ihan tyhjän takia. Ei onneksi mene omasta pussista. Toivottavasti maksavat rahat ajallaan, että kerkeää varata kaiken hyvissä ajoin.