Itse kuulun niihin, joiden mielestä Silent Hill 3 on sarjansa paras osa. Se ja kakkonen toki kalpenevat kuumottavuudessaan ykköselle, mutta onhan kolmonen silti aika karu tapaus. On muuten myös ehdottomasti konsolinsa komeimpia pelejä; muistaakseni hahmomallinnukset ja -animaatiot olivat aikansa parhainta antia silloin joskus, kun muutkin kuin Capcom jaksoivat tehdä hyytäviä kauhupelejä.
Minä todella rakastan Red Dead Redemption 2:sta. Tämä ei myöskään varsinaisesti yllätä minua siksi, koska tiesin pelissä olevan valtavasti juuri niitä elementtejä, joista pidän. Moni tämän pelin ystävistä tykkää myös The Last of Us -sarjasta, mikä käy erittäin hyvin järkeen; näissä on niin paljon samaa, vaikka ovatkin lopulta melko erilaisia kokemuksia ja loistavat hieman eri osa-alueissa. Se tärkein asia, joka kuitenkin yhdistää molempia, ovat aivan törkeän hienot ja realistisesti toteutetut hahmot. Hitto, näistä saa parhaimmillaan samoja viboja kuin hyvistä kirjoista. Tällaiset spektaakkelit nostavat videopelien kerronnan tason rimaa huolella ja haastavat jopa elokuvat. Jonkun mielestä tämä varmaan kuulostaa todella hölmöltä ja liioitellulta, mutta minulle RDR2:ssa on niin pieniä kuin suuriakin hetkiä, jolloin tuntee oikeasti elävänsä Rockstarin fiktiivisessä maailmassa.
Seuraava tekstinpätkä sisältää juonipaljastuksia:
Iso kiitos ja kumarrus Rockstarille tästä hurjasta matkasta. Vielä olisi pelattavana epilogin toinen osa, mutta se tärkein etappi matkasta on jo takanapäin. Tämä tarina on todella kaunis ja toivon, että yhä useampi antaisi mahdollisuuden sille siitäkin huolimatta, ettei sen tempo ole mistään nopeimmasta päästä. Tuon ratkaisun ymmärtää sitten, kun peli alkaa lähestyä loppuaan.
Olen jo vuosia toivonut, että Konami tekisi oikeasti hyvän ja virheettömän Silent Hill HD Collectionin, joka sisältäisi kaikki neljä peliä. Tämä vain lienee turha toive. Se edellinen räpellys on yksi pelikelvottomimmista tekeleistä, joita ei olisi koskaan pitänyt edes päästää markkinoille. En ymmärrä, miten heillä oli kanttia julkaista se.
Miten ihmeessä näin on päässyt käymään? Kyseessä on kuitenkin kohtuullisen tunnetun sarjan uusin, joka varta vasten tehty Switchille ainakin alkuun? Peliä ei todellakaan olisi saanut julkaista tällaisessa kunnossa.
Muistan lukeneeni jostakin, että myös sarjan kolmannen osan Switch-portissa olisi joitakin ongelmia. Taitaa olla kyseessä vanha kunnon From Software -syndrooma eli pelit ovat täyttä rautaa, mutta pyörivät sitten miten sattuu.
RDR2 lähestyy loppuaan. Erään nimeltämainitsemattoman antagonistin väsähtänyttä juonikaarta lukuun ottamatta peli on ollut niin tarinallisesti kuin hahmojensakin osalta täyttä rautaa. Pientä väsymistä olen havaitsevinani jo itsessäni, mutta jollakin perverssillä tavalla se myös tekee järkeä tämänhetkisen juonen suhteen. Pelin pelanneet tietävät, mistä puhun. Pitää varmaan varata kohta nenäliinapaketti käden ulottuville.
Suosittelen Scarfia tsekkaamaan sellaisen kanavan YouTubesta kuin Nomad Colossus, mikäli kiinnostaa oppia lisää Team Icon peleistä. Kyseinen asiantuntija tietää aivan kaiken Fumito Uedan peleistä ja löytää niistä edelleen uutta sisältöä käsiteltäväksi. Taisi jopa saada nimensä Shadow of the Colossusin remaken lopputeksteihin. Muistaakseni hänen kanavaltaan löytyy mukavat määrät ICOa koskevaa betamateriaalia.
Kaikille sarjasta pitäneille suositellaan tietysti seuraavaksi sitä alkuperäistä Squid Gamea, eli Kaiji: Ultimate Survivor.
Katsoin molemmat kaudet Kaijista joskus lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Jonkinlaisena weebinä voin todeta, että tämä jos mikä on erittäin kova anime. Intensiivistä kuumottelua ja juonenkäänteiden sekamelskaa sekä varmaan ainoa sarja, jossa päähenkilö on yhtä aikaa maailman idiootein ja älykkäin ihminen. Suosittelut siis täältäkin.
Aloitin viimein Red Dead Redemption 2:n. Ei näitä avoimen maailman pelejä jaksa yleensä kuin maksimissaan kaksi per vuosi, vaikka viime vuonna taisinkin pelata jopa kolme sellaista läpi. AC Odysseyn jälkeen oli melkein vuoden pituinen tauko, joka kieltämättä teki erittäin hyvää, sillä nyt tähän jaksaa uppoutua. Olen pelannut varmaan sellaiset 15 tuntia tätä eikä pelin toinen chapter taida olla vielä lähellekään lopussa. Pitkä "projekti" siis tiedossa, jälleen kerran. Se ei varsinaisesti haittaa, sillä RDR2:lla on tarjottavanaan lukuisia eri asioita, jotka kahlitsevat television ääreen kasvattamaan pelitunteja. Minun on turha edes luetella niitä erikseen; sisällön ja yksityiskohtien määrä on niin päätä huimaava, että tätä voisi pelata vaikkapa ihan vain tutkimusmielessä – siis kartoittaen, mitä kaikkea Rockstar on saanut aikaiseksi peliinsä.
Pidän juonesta ja hahmoista. Niihin liittyen tässä on monta aspektia, joiden ansiosta maailma tuntuu elävältä. Parhaiten se tulee esiin pelin leirissä, missä elämä jatkuu päivästä toiseen ja mihin palatessaan saattaa löytää itsenä vaikkapa keskeltä ryyppyjuhlia. Arthur on todella lupsakan oloinen hahmo, minkä lisäksi häneltä löytyy myös se vakavampi puoli. Iso peukku tälle osa-alueelle, peli varmaan toimisi samalla kokoonpanolla ihan vain lineaarisena tarinapelinä. Tämä, TLoU-sarja ja muut vastaavanlaiset teokset asettavat pelien tarinankerronnan rimaa koko ajan ylemmäksi, mikä on hieno asia.
Persona 5 tuli pistettyä tänään pakettiin haikein mielin. Olisin halunnut fuusioida vielä Alicen, mutta eihän siinä olisi ollut mitään järkeä, kun kyseisen personan saa vasta aivan pelin lopussa ja olisin joutunut hankkimaan leveleitä lähemmäs kymmenen. Ihan sen arvoisena en pitänyt sitä.
Tuskin lakkaan koskaan ylistämästä tätä jumalten JRPG:tä. Viisi tähteä viidestä, helposti. On todella harvinaista herkkua, että pelaan japanilaisen roolipelin yhdessä kuukaudessa läpi. Tämänkin kanssa tuli pidettyä välillä muutaman päivän taukoja kiireiden vuoksi, puhumattakaan keskimääräisten pelisessioiden maltillisuudesta. Mutta parhaimmillaan – silloin kun tämä oikeasti imaisi mukaansa – laskin ohjaimen käsistäni vasta useamman tunnin jälkeen. Pieniä säröjäkin löytyy toki, kuten se, ettei P5:n juoni pysynyt mielestäni läheskään yhtä eheänä kuin kahdessa aikaisemmassa ja etten aivan ymmärrä pelin soundtrackin hehkutusta. En tiedä, asetinko liian suuren riman, kun Rivers in the Desert oli kulutettu puhki jo kaksi vuotta ennen peluuta ja Shoji Meguron jammaavat sävellykset ovat tuttuja jo aikaisemmista peleistä. Tässä nyt kävi vähän niin, että samoja rallatuksia kierrätettiin liikaa ainakin taisteluissa, minkä lisäksi arkisten aherrusten aikana soivat musiikit ovat vähän liian valjuja siihen nähden, millaista tykitystä sarjassa on tullut vastaan. Kokonaisuudessaan soundtrack on ihan muikea, mutta koska vertailukohtaa aikaisempiin löytyy enemmän kuin tarpeeksi, jättää se hieman kylmäksi.
Nyt vain odottamaan sitä kuudetta Personaa. Minun puolestani siihen voi mennä vaikka kymmenen vuotta, kunhan laatu pysyy yhtä korkeana. Pitää varmaan katsella se vitosen animaatiokin jossakin välissä.
(viimeisin huhu on siis se, että Nintendo on pilkkonut trilogian, mutta antanut ainakin ensimmäiselle osalle aiemmin luultua suuremman kasvojenkohotuksen)
Tavallaan tämä olisi "turha" remake, kun en varmasti ole ainoa, jonka mielestä Prime-pelit näyttävät edelleen jumalaisilta. Grafiikkapäivitykset vain taitavat olla nykyään muodissa, mihin liittyen Dead Spacekin tehdään kai uudestaan.
ActRaiser Renaissance oli aika random. Enpä osannut odottaa moista, mutta kiinnostus kyllä heräsi. Minulla oli joskus kauan sitten se alkuperäinen kasetti enkä päässyt peliä koskaan läpi. Muistaakseni homma kaatui aina viimeistä pomoa edeltävään haasteeseen.
Tämä on ihan tajutonta. Kaikki ylimääräinen aikani menee Persona 5:n parissa ja pelisessiot sen kuin venyvät välillä jopa viiden tunnin mittaisiksi. Minulla on aina ollut japanilaisten roolipelien kanssa se ongelma, että niiden läpäisemiseen voi mennä pahimmillaan jopa useampi kuukausi. Sen sijaan tässä sarjassa käy joka pelin kohdalla niin, että vastaan tulee jokin asia tai tehtävä, joka saa minut etenemään Personan omassa kalenterissa. Esimerkki: olen juuri läpäissyt luolaston kolmen tunnin koluamisen jälkeen ja lopettelemassa pelailuja, kunnes joku päähenkilön kavereista lähettää viestin ja pyytää hengailemaan. Tämän tehtyäni menen illaksi kotiin eli kahvilaan (päähenkilö asuu siis rakennuksen yläkerrassa), missä paikan pitäjä kysyy apua askereisiin. Kun olen auttanut häntä, alkaa uusi päivä ja jotkin muut jutut vievät taas kokonaan huomioni. Sitten sitä jo tajuaakin, että on kulunut yli viikko ja uppouduttua taas antaumuksella P5:n maailmaan. Täyttä huumetta koko peli.
Kaikkien japsiropejen ystävien tulisi vähintään kokeilla tätä. Teos on niin täydellä rakkaudella tehty, ettei mitään järkeä. Ja kun ajattelee vuotta 2017 pelien suhteen, niin tuntuu aivan sairaalta, että silloin julkaistiin tällaisen viiden tähden tekeleen lisäksi Breath of the Wild, Resident Evil 7, NieR: Automata, Yakuza 0, Super Mario Odyssey ja muita hyviä pelejä. Varmaan paras pelivuosi ikinä, mikäli 2013 ei olisi niin lähellä omaa sydäntä.
En ole pelannut yhtään sarjan peliä, mutta uskoisin tykkääväni niistä paljon. Ainakin Tokyo Mirage Sessions maistui minulle helvetin hyvin.
Voin jo tämän perusteella todeta, että Persona 3, 4 ja 5 olisivat teikäläisen pelejä helposti. Varsinkin nelonen on melkeinpä synonyymi sanalle "comfy", vaikka toki siinäkin tapahtuu jännittäviä asioita ja tarina rakentuu synkän mysteerin ympärille. P4 Goldenin julkaisu pelkästään Steamissa ihmetyttää kyllä kovasti, toivottavasti Nintendo ottaa tästä kopin ja peli saadaan Switchillekin. Toimisi meinaan aivan perhanan hyvin sillä laitteella, kun sitä peliä pystyy poraamaan myös pienissä paloissa.
Jopa P4:n tapahtumapaikka (Inaba) on täyttä rautaa ja ehdoton suosikkini koko sarjasta. Olen myös katsonut Persona 4: The Animationin ja tykkäsin siitäkin, vaikkei se olekaan kuin hyvin karsittu "kokemus" varsinaisesta teoksesta.
Persona 5 potkii ja lujaa. Uusi hahmokaarti pääsee jo nyt lähes Persona 4:n vastaavan tasolle, eikä sekään vaivaa, että Ryuji on eräänlainen Yosuken ja Kanjin fuusio. Tämän hetken suosikkini on ehdottomasti Morgana, joka kissamaisen olemuksensa vuoksi ymmärretään jatkuvasti väärin. Pelissä on kyllä omanlaisensa taika muiden sarjan pelien tapaan ja vähän on myös herännyt mielenkiinto Shin Megami Tensein seuraavaa tulokasta kohtaan. SMTIV:n pelasin aikoinaan ja tykkäsin kovasti, mutta vitonen ja kolmonen pitäisi ehdottomasti laittaa myös pelitykseen.
On se Atlus vain epeli näiden peliensä suhteen. SMT/Persona on heittämällä varmaan paras pinnalla olevista JRPG-sarjoista ja en voi muuta kuin kiittää heitä siitä, että julkaisevat kumpaakin. P5 pitäisi saada Switchille ja PC:llekin ehdottomasti, puhumattakaan P4:n (ja miksei muidenkin Personien) konsolijulkaisusta.
Sanopa muuta. Nämä ovat ainakin itselleni selvästi sellaisia pelejä, että pelaan korkeintaan yhden per vuosi. Toista en jaksaisi heti perään, mutta tiedän henkilöitä, jotka ovat sitäkin tehneet. Hemmetin hyvä ja kreisi pelisarja, joka kuitenkin vaatii tietynlaisen mielentilan. Jos nuo taistelut olisivat parempia, niin en keksisi paljoakaan moitittavaa.
Vedin ikuisuusprojekti Yakuza 0:n pari päivää sitten läpi. Olihan se helkkarin kova, vaikka meinasikin tulla harmaita hiuksia umpisurkean combatin vuoksi. Onneksi pelillä on niin paljon muutakin tarjottavaa ja tulen varmasti pelaamaan muutkin osat sitten, kun iskee taas isompi Yakuza-kuume.
Aloitin heti perään Persona vitosen. Tässä on kyllä peli, joka näyttää jo pelkästään valikoissa taivaalliselta. Uskomattoman tyylikäs.
Unchartedin korkealentoisuus pistää kyllä aina huvittamaan, kun tietää, että saman studion toinen jättimenestyssarja on täysi vastakohta sille melkein joka suhteessa ja pistää pelaajan kiemurtelemaan penkissään tiukkaakin tiukempien moraalisten kysymysten edessä. Ovat kirjaimellisesti kuin yö ja päivä; toisessa paistaa lähes koko ajan aurinko ja tykki laulaa iloisesti, toisessa taas pulahdetaan koko ajan sakeampiin vesiin sekä koetaan suorastaan epämiellyttäviä hetkiä vastustajan koristessa tai anellessa armoa. No, samaan synkkyyteen ovat kyllä myös elokuvat ja televisiosarjat menneet. Realismi on erittäin jees ja on hienoa, että tällaisia vaikeita aiheita uskalletaan käsitellä videopeleissäkin eikä vain esimerkiksi kirjoissa. Mutta joskus on myös kiva istua aloilleen ja pelata ihan vain jotakin lennokasta mättöä.
Tänä vuonna kuitenkin otin pitkästä aikaa vähän uutta otetta lukemisesta yleisesti, ja siinä samalla päätin viimein repäistä ja testata jokusen mangan läpiselailun samalla. Ensimmäisenä suuntasin paikalliseen kirjastoon tsekkaamaan tarjontaa, ja isoimpia normie-sarjoja olikin tarjolla jo ihan hyvin. Berserk (kevyet mullat Miuralle) olisi kiinnostanut eniten, mutta sitä ei tietysti tietokannoista löytynyt. Jos jollain on kovia vinkkejä siitä, mistä sarjan pääsisi lukemaan helpoiten (fyysisenä tai diginä) ilman tarvetta täyttää omaa kirjahyllyään pysyvästi monenkympin pokkareillla, niitä otetaan mieluusti vastaan.
Esimerkiksi täältä Berserkin pystyy käsittääkseni lukemaan kokonaisuudessaan, jos ei vain häiritse tuo verkkosivuformaatti.
Orkkis-kaseteista taidetaan pyytää jotain sataa euroa.
Onkohan japsi versiot yhtä arvokkaita. Mulla on molemmat ihan virheettömässä kunnossa kun joskus ne ostin play-asiasta kun taisi maksaa 20e/kpl ja ainoastaan zero mission on käynyt kerran koneessa.
Eivät ole todennäköisesti yhtä arvokkaita kuin eurooppalaiset versiot. GBA-peleissä tuppaa käsittääkseni olemaan niin, että eurooppalaiset versiot ovat niitä halutuimpia, mutta kyllä hyväkuntoisille japanilaisille versioillekin löytyy kysyntää ja noista varmaan saisi nykyään moninkertaisena tuon parikymppiä takaisin.
Itsellä on täysin moitteettomassa kunnossa olevat Fusion ja Zero Mission. Ensimmäisen näistä löysin joskus alennusmyynneistä ja toisesta sai jo pulittaa jonkin verran, kun sen eBaysta kymmenisen vuotta taaksepäin ostin.
Niin ja siis puhe nimenomaan CIB/NIB. Pelkät kasetit menevät halvemmalla, mutta niistäkin on kai liikkeellä ovelia väärennöksiä.
Skyward Sword on juuri niitä pelejä, jotka eivät todennäköisesti maistu sellaisille pelaajille, joita ärsyttää kaikenlainen niin sanottu "turha bullshit". Tuota samaa pelisuunnittelua on esimerkiksi Okamissa, jossa Issun kimittää muistaakseni ehkä jopa Fitä enemmän. Silti se peli onnistuu olemaan ainakin itselleni hyvin taianomainen kokemus, vaikka tiedostankin sen puutteet. Samaa voisi kai sanoa SS:stä.
Ainoat Zeldat, joista en ole erityisemmin nauttinut ovat Four Swords ja DS:n kaksikko. Spirit Tracksia kehutaan usein, mutta itselläni se kaatuu hieman siihen maailman epäkäytännöllisyyteen ja kaiken maailman mikrofoniin puhalteluun.
Täähän oli hyvä. Tarinan käänteet kummittelee päässä vielä näin läpäisyä seuraavanakin päivänä. En tule mieleen toista peliä joka oli päätynyt näinkin synkkään ja alakuloiseen lopputulokseen. Yleensä pelin lopussa - vaikka kaikki muu olisi mennyt päin seiniä - edes joku mörkö saadaan hengiltä (tms.) ja sitä kautta saavutetaan jonkinasteinen katarsis. Tässä tuntui että kirjaimellisesti kukaan hahmoista ei saanut mitä halusi tai päässyt edes lähelle sitä.
Ja joo, kyllähän tämä pelisarja on lunastanut itselläni sen ykkössijan. Myönnettäköön, että alkaa olla fanipojan vikaa. Mutta enpä olisi uskonut silloin vuonna 2013 ensimmäisen TLoU:n hankkiessani, että näin kävisi. Pelin teema ja ideat vaikuttivat jo ennen julkaisua hyvin mielenkiintoisilta, mutta suhtauduin siihen silti samalla tapaa kuin Unchartedeihin: peli tulee hankittua ja se varmaan tarjoaa riittävästi hupia. No, sitä hupia on parhaimmillaan riittänyt niin, että peli on läpäisty kaksi kertaa putkeen antaumuksella ja harkittu vielä kolmattakin kertaa perään.
Kaikki 3D Zeldat, mukaanlukien SS on täyttä kamaa.
Tästä olen samaa mieltä. Jopa ylempänä parjaamani TP on itselleni kympin tekele, vaikka se sattuukin olemaan "vähiten hyvä" 3D-Zelda. Kaikki nuo ovat tehty suurella hartaudella pelaajien iloksi ja jokaisessa tuntuu olevan jokin valttikortti. Esimerkiksi TWW:ssä on seikkailufiilistä merellä ja mukavaa tutkimusmatkailua, kun taas TP hakkaa sen mennen tullen luolastoissa. Majoran sivutehtävät puolestaan ovat edelleen sarjan parhaimmat heittämällä.
En koskaan ymmärtänyt Skyward Swordiin kohdistuvaa vihaa. Peli ei ole täydellinen, mutta teki silti monet asiat Twilight Princessiä paremmin. Tuossa sentään on keskusalue, missä avautuu pelin edetessä lisää sivutehtäviä ja josta on pyritty tekemään edes jokseenkin eloisampi kuin jostakin Castle Townista. Samaa ei voi sanoa TP:stä. Onhan tuossa muutamia hölmöjä osuuksia ennen luolastoa, mutta poikkeavatko nekään lopulta paljoakaan TP:stä? Muistelkaapa hetki, mitä kaikkea TP:ssä piti tehdä päästäkseen seuraavaan luolastoon. Sitä paitsi SS:n Lanayrun aavikko aikakivineen on paljon hauskempaa puuhastelua kuin iltahämärän maailmassa samoaminen joidenkin viheliäisten ötököiden perässä.
Oma kolmiulotteisten Zeldojen paremmuusjärjestys on mitä luultavimmin tällainen:
1. Breath of the Wild 2. The Wind Waker 3. Majora's Mask 4. Skyward Sword 5. Ocarina of Time 6. Twilight Princess
Pakko kompata MasterTK:ta. Joy-Conit ovat rehellisesti sanoen kamalin käyttämäni ohjain. Esimerkiksi Luigi's Mansion 3:n peluu oli niillä hämmentävän tuskastuttavaa, enkä muista sarjan kahdessa aikaisemmissa pelissä olleen noin pahoja tähtäysongelmia, mitä siis tulee imurin käyttöön. Joskus noista myös katkeaa yhtäkkiä yhteys ja tatit ovat jotenkin kämäset verrattuna vaikkapa Nintendon aikaisempiin ohjaimiin. Hulluinta on kuitenkin se, että nuo pökäleet maksavat miljoonan.
Rokin pyytämiä E3 2021 -lempparihetkiä kuulisi kyllä jengiltä mielellään. Silleen oikeasti hyväntahtoisessa hengessä.
Tämän vuoden E3 oli itselleni melko vaisu, mutta noh. Vaikka uuden Zeldan traileri olikin lyhyt ja varmaan töötätty ulos siksi, että olisi edes jotakin näytettävää malttamattomille faneille, niin kyllähän se kieltämättä antoi taas pohdittavaa seuraaviksi kuukausiksi. Hassua, että ikivanha arvaukseni Laputa-henkisyydestä osui oikeaan. Veikkasin siis joskus BotW:n pelattuani, että Mononoke-Zeldan jälkeen tehdään Nausicaä- tai Laputa-Zelda.
Paras juttu oli silti Elden Ring. Silloin joskus pari vuotta sitten, kun näytettiin se ensimmäinen (CGI-)teaser, niin ärsytti suoraan sanoen. Inhoan koko sydämestäni tuollaisia trailereita, joissa ei esitetä yhtään gameplayta. Nyt kun näytettiin se oikea traileri, niin sai edes jonkinlaisen kuvan siitä, millainen maailma on. Fromin tuntien se on varmaan pieni ja tiivis, mikä on hyvä vastakohta nykyajan avoimen maailman peleille.
...ja pistää jälleen miettimään mitä Nintendolla on nykyään mielessä.
Ovat laskelmoineet, että julkaisemalla porttauksia ja remakeja sekä panostamalla vain Marioon ja Zeldaan saadaan riittävästi tuohta. Mitäpä suotta tekemään muuta, kun näilläkin jo pääsee pitkälle. Välillä kaipaan uutta Pikminiä, Motheria, Kid Icarusta, Punch-Outia, F-Zeroa ja muita klassikoita, mutta kun katsoo pelaamattomien pelien sekä muiden valmistajien julkaisujen määrää, niin aika se ja sama kai. Nintendo on itselleni nykyään melkein sama asia kuin vaikkapa Capcom – julkaisevat muutaman vuoden välein sen pakkohankinnan ja se on siinä.
No joo, mutta toisaalta myös turhankin samannäköiseltä kuin edellinen. Enkä siis tarkoita mitään taidetyyliä tai pelattavuutta, vaan tuota maailmaa. Maan kamara tulee olemaan ainakin jossain määrin sama kuin aikaisempi. Videosta välittyy jotenkin se, että murikoita on ilmassa hyvin maltillisesti, mikä voi tarkoittaa sitä, ettei maailma ole muovautunut tarpeeksi erilaiseksi. Suurin huolenaihe ovat nuo viholliset; vieläkin näkyy esimerkiksi samoja bokoblineja, minkä lisäksi videossa ei tainnut esiintyä kuin yksi tai kaksi uutta vihollistyyppiä.
Peli kyllä kiinnostaa, mutta maailmansa ja ideoiden puolesta Elden Ring vie kyllä tässä suhteessa pidemmän korren tällä hetkellä. Saa nähdä, kumpi lunastaa odotukset paremmin vai tuleeko sieltä kaksi jättihittiä.
Metroid Prime 4 on pelkkä vitsi tässä vaiheessa. Ei siitä oikeasti tule ikinä kuvaa. Saakeli varmaan Switch 3:lla vieläkin odotellaan.
Tämänhän tekeminen aloitettiin alusta siksi, koska se ensimmäinen projekti oli jokin sekamelska. Nyt Retron pitäisi työstää sitä, joskin vaikuttaa siltä, että heilläkin on ongelmia. Metroid Prime 4:n logo on kyllä hauska juttu näin neljä vuotta myöhemmin.
Aika vähän videota BotW:n jatko-osasta. Ensi vuoden loppu lienee todennäköisin ajankohta pelin julkaisulle, tai sitten se venyy seuraavalle laitteelle.
Metal Gear Solid 3 - Snake Eater Xenosaga Episode III - Abel's Ark Metroid Prime - Underwater Frigate
Paras pelimusiikki, part V -äänestyksen voittaja on Metal Gear Solid 3 - Snake Eater. Kiitokset kaikille osallistuneille. Toivokaamme, että tämä perinne jatkuu tulevaisuudessakin.
Näytä kirjoitukset
Pelissä on kyllä omanlaisensa taika muiden sarjan pelien tapaan ja vähän on myös herännyt mielenkiinto Shin Megami Tensein seuraavaa tulokasta kohtaan. SMTIV:n pelasin aikoinaan ja tykkäsin kovasti, mutta vitonen ja kolmonen pitäisi ehdottomasti laittaa myös pelitykseen.