Tätä on tosiaan tullut pelattua tässä opiskelujen ohella ja olen kyllä aivan myyty. Zelda-fanina piti hankkia vielä se Limited Edition ja pari amiiboakin, mutta Switchin kohdalla tuli sitten opiskelijabudjetti jo niin pahasti vastaan, että hommaan sen kyllä aikaisintaan vasta vuoden lopussa.
Vasta yksi Divine Beast vapautettu. En edes ajatellut kiirehtiä seuraaviin, vaan aion tutkia Hateno Villagen ympärillä olevaa aluetta rauhassa. Se on ehkä ollut tähän mennessä suosikkini kaikista, kun paikka huipentuu upealle kielekkeelle josta voi ihailla kaukaista merta. Tämä peli on niin satumainen, etten voi muuta kuin itkeä onnesta. Voi olla, että peli kiilaa jopa The Wind Wakerin ja Majora's Maskin ohitse suosikikseni kaikista Zeldoista. Suosikkipelin asema olisi jo ennenkuulumatonta, kun Bloodborne nousi sellaiseksi pari vuotta sitten, mutta aivan mahdollista sekin edelleen!
EDIT: ja tuo pelin musiikki on kyllä täysin oikeanlaista. Korostaa todella hyvin luontoa.
Näiden lisäksi vielä Dark Souls III - Abyss Watchers niin voisi sanoa kyllä suoraan, että tässä on oma TOP3 kaikkien aikojen parhaimmat pelibiisit. Aivan maagista tavaraa.
En uskonut ennen pelin julkaisua, että tämä olisi ihan näin hyvä. Toki minulla oli kutina, että pettymyksellisen Dark Souls II:n jälkeen From Softwarelta on tulossa varmaan taas kova ja virkistävä peli, kun pimeä fantasia onkin vaihtunut joksikin ihan muuksi. No, lopulta tämä olikin sitten Miyazakin Magnum opus. Kyllä makuhermoja hiveltiin uskomattomalla tavalla, kun tajusi peliä pelatessa, että tässähän pelissä yhdistyy kaikki parhaimmat jutut kuten goottilainen arkkitehtuuri, Lovecraftin kosminen kauhu ja unet. “The oldest and strongest emotion of mankind is fear, and the oldest and strongest kind of fear is fear of the unknown.”
2. Metal Gear Solid (PS1)
Nostalgisin peli itselleni ja samalla se suurin syy miksi olen lähes aina ollut Metal Gear -fani. Tavallaan tähän kohtaan voisi laittaa myös MGS2:n juonen takia tai MGS3:n tunnelman takia, mutta päädyin että näistä kolmesta suurin peli itselleni on se joka tutustutti minut sarjaan aikoinaan.
3. Final Fantasy VII (PS1)
Arvostuksensa ansainnut teos. Huikea peli huikealla tunnelmalla varustettuna, sisältää parhaimman soundtrackin koskaan.
4. Baten Kaitos: Eternal Wings and the Lost Ocean ja Baten Kaitos Origins (GameCube)
Huijaan vähän tässä kohtaa laittamalla samalle sijalle kaksi peliä, koska ne ovat mielestäni kokonaisuuden kannalta niin riippuvaisia toisistaan. Kyseessä on siis paras ja uniikein JRPG-pelisarja mitä olen ikinä pelannut. Taisivat olla viimeisiä genrensä pelejä, joissa oli vielä esirenderöidyt taustat ja kunnon meininki aina tappelusysteemiä, juonta sekä hahmoja myöten.
5. ICO (PS2)
Peli ei ole välttämättä kaikille tarkoitettu, mutta itseeni se iski nimenomaan tunnelmansa ja pulmanratkonnan vuoksi. Linna on aika kesy tapaus, jos on pelannut vähänkään Zeldoja, mutta silti tosi kivaa ja kevyttä puuhaa. Sitä jää myös mielellään ihailemaan maisemia ja pohtimaan pelin maailmaa.
6. Shadow of the Colossus (PS2)
Sitä samaa tuttua mitä ICO, mutta suuremmassa ja eeppisemmässä mittakaavassa. Linnan sijaan pulmat onkin isketty kolosseihin ja maailma on nyt avoin. ICOn tavoin myös Shadow of the Colossuksen tunnelma on jotain ainutlaatuisen melankolista.
7. The Legend of Zelda: The Wind Waker (GameCube)
Tämä on ollut aina suosikkini kaikista Zeldoista, vaikka Majora meinaa välillä viedäkin tämän tittelin salakavalasti. Luolastot eivät välttämättä ole ihan samaa tasoa kuin muissa kolmiulotteisissa Zeldoissa, mutta jotenkin pelin aurinkoinen fiilis ja mielenkiintoinen maailma vetoavat minuun parhaiten. Saa nähdä, yrittääkö myös Breath of the Wild viedä tulevaisuudessa tämän tittelin, vaikuttaa nimittäin jokaisen Zelda-fanin unelmalta.
8. Zone of the Enders: The 2nd Runner (PS2)
Paras mecha-teemainen toimintapeli. Zone of the Enders on myös pakko pelata joka kerta eräänlaisena "prologina" tälle pelille, koska pidän siitäkin pelistä (sen puutteista huolimatta).
9. Cave Story (PC)
Kaikkien indie-videopelien isoäiti, joka mullisti maailmaa. Olen vieläkin sitä mieltä, että jos Cave Story olisi aikoinaan julkaistu SNES:ille, se olisi ollut konsolinsa ikimuistoisimpia tapauksia Super Metroidin ja A Link to the Pastin ohella.
10. Metal Gear Rising: Revengeance (PS3)
Suosikkini Platinum Gamesilta. Outoa kyllä, tässä pelissä oli jopa enemmän sitä Metal Gear -fiilistä kuin MGSV:ssä. Ehkä se johtui siitä, että mukana oli pitkästä aikaa mielenkiintoisia ja hienoja pomoja taisteluineen.
Sataa peliä en varmaan keksisi, mutta esimerkiksi TOP10 kuulostaa ihan realistiselta (tosin se lista muuttuu itselläni vähintään parin vuoden välein jonkin verran).
Jostain syystä olen aina pitänyt tämän foorumin hieman rauhallisemmasta ja ehkä vähän hiljaisemmastakin menosta. Parhaiten mieleeni ovat jääneet ehdottomasti Bloodborne- ja Souls-ketjut aina julkaisun alla, jolloin pelit ovat vielä tuoreita ja jokainen kirjoittaa missä vaiheessa peliä on menossa. Tietenkin myös E3-ketjut ovat aina taattua laatua eivätkä nuo pelimusaäänestyksetkään hassumpia ole.
Peli korkattu ja vähintään pienissä paloissa yrittänyt tätä nyt tässä pelailla. Vaikuttaa lupaavalta, vaikka välivideoita onkin paljon ja sain vasta äsken pelattua ensimmäisen puzzlehuoneen. Taidetyyli on ehdottomasti paras tähän mennessä kyllä, mutta saa nähdä onko pelin juoni ja musiikki samaa luokkaa kuin aikaisemmissa sarjan peleissä. 999:ää on vaikea päihittää, mutta olisin jo tyytyväinen siihen, jos tämä yllättäisi olemalla Virtue's Last Rewardia parempi.
Itse tykkään enemmän Awakesta ja Images and Wordsista, mutta onhan tuo vähintään kolmanneksi paras levy Dream Theaterilta. Harmittaa, miten kyseisen yhtyeen laatu nykyään heittelehtii vähän laidasta laitaan tai sitten ne ns. kulta-ajat ovat jotenkin vain sokaisseet minut. Tuo heidän uusin levy on myös teemoiltaan ja jopa kansitaiteeltaan hieman geneerisen oloinen, ihan kuin ideat olisivat alkaneet loppumaan tai jotain.
Porcupine Tree ja ylipäätänsä Steven Wilsonin tuotanto jaksaa kyllä edelleen viehättää.
Olen itsekin huomannut viime aikoina pelaavani yhä uudestaan ja uudestaan vanhoja pelejä. Ei niihin omiin suosikkeihin koskaan kyllästy, nytkin mietin josko pelaisi taas Resident Evilin Remaken ties kuinka monennen kerran läpi.
Pelasin viikonloppuna VVVVVV:n läpi. Pakkohan tuo oli alle parilla eurolla Steamista ostaa kun kaikki aina ovat tuota kehuneet ja ihan hyvä vain etten tätä enempää siitä maksanut, oli nimittäin mielestäni aika jäätävä pettymys. Okei, pieni indiepeli, mutta kumminkin. Ehkä tällaiset pelit eivät sitten ole minua varten, kun kerran on tottunut FEZin tasoiseen tykitykseen.
Majora's Mask 3D on hyvä remake lukuunottamatta muutamaa pientä muutosta liittyen pomotaisteluihin ja Fire Emblem Awakening on yksi sarjan arvostetuimmista peleistä tällä hetkellä, suosittelen jos tykkää strategiasta.
Horizon Zero Dawn, Kojiman uusi peli ja The Last Guardian olivat ne parhaat eiliseltä mielestäni. Yllättävän vähän ollut puhetta tuosta Horizonista, vaikka se näyttää todella mielenkiintoiselta ja jännittävältä.
Tuntuu niin upealta, että vihdoin todella saamme tämän. Pitkä odotus on hyvitetty itselleni jo sillä, jos peli on laadultaan ICOn tasoinen elämys kevyillä puzzleilla varustettuna.
MasterTK: missä kohtaa peliä menet? Itselläni oli samanlaisia ajatuksia pelistä johonkin puoliväliin asti, kunnes sitten n. joka toinen pomo antoi vähintään kerran pari selkään ennen kuin taittui. Mielestäni tähän oltiin saatu ihan selvä vaikeuspiikki loppuun, kun niissä aikaisemmissa tuntui yleensä siltä, että loppupeli on vähän sellaista läpijuoksua.
Itse rankkaan nämä pelit nykyään näin: Bloodborne > Demon's Souls / Dark Souls / Dark Souls III > Dark Souls II.
EDIT: ja samaa mieltä siitä, että nämä pelit alkavat olemaan vähän nähtyjä. Siis mieletäni näistä on nyt melkeinpä puristettu kaikki mitä irti saa ainakin mitä tulee tuohon dark fantasy -teemaan mikä on Demon's Soulsissa ja Dark Soulsissa. Bloodbornelle en halua jatkoa, koska se peli on jo mielestäni niin täydellinen paketti kuin olla ja voi. Jonkinlainen sci-fi-teemainen Souls voisi toimia vielä ehkä, mutta mieluusti näkisin Miyazakilta jotain kokonaan uutta ja aivan eri pelimoottorilla.
Tuli tilattua Play-Asiasta Bloodborne: Official Artworks. Nyt on aika lailla koko paketti kasassa kun omistan lempipelini soundtrackin, virallisen figuurin, 3 eri versiota pelistä ja pian taidekirjan.
Voiko hienompaa art styleä olla? Tämän pelin tyyli vain iskee niin käsittämättömän kovaa omiin makuhermoihini, etten enää edes usko toista yhtä täydellisesti makuhermoa hyväilevää peliä tulevan koskaan. Lovecraftia, viktoriaanista tyyliä, goottilaisuutta... siis niin täydellinen napakymppi, että ihan heikottaa! Miksi edes pelaan muita pelejä, kun minulla on jo Bloodborne?
Pystyn jo menemään loppupomoon, mutta pitää vielä katsoa nuo pari vapaaehtoista aluetta läpi. Tässä pelissä on kyllä tiukat pomotaistelut, ei voi muuta sanoa.
EDIT: läpi. Loppupomo on ehkä paras Sous-bossi ikinä.
No niin, nyt tuli todistettua sitten itsekin DualShock 4:n surkeus. Oikean tatin tuntuma on ollut kämänen jo jonkin aikaa, mutta nyt se sitten teki sellaiset temput että vihollisia ei Dark Soulsissa hirveästi lukita tai kameraa käännellä kun homma menee pirun epätarkaksi tällaisella systeemillä. Kiva pelata esimerkiksi jotain pomoa vastaan kun yksi pienikin hipaisu tattiin saa kameran pyörimään hitaasti itsestään tai lukitseminen onnistuu vasta ehkä neljännellä painalluksella.
En tiedä miten tuo on mennyt tuollaiseksi. Aiemmissa DualShockeissa hajosi itsestään liipasimet ajan kanssa, tässä taas näköjään lahoavat tatit. Harmi, koska muuten ohjain on tosi hyvä akun kestoa lukuunottamatta.
Ihmiset ovat kritisoineet Dark Souls III:n kenttärakennetta putkimaisemmaksi kuin aikaisemmissa. Okei joo, olisihan sekin parempi kuin Dark Souls II:n vastaavanlainen jossa oli sitä epäloogisuutta kerrakseen, minkä lisäksi Demon's Soulsissakaan kentät eivät edes olleet yhteydessä toisiinsa, mutta vähän kyllä toisaalta hajottaisi ajatella, että vain Dark Souls ja Bloodborne olisivat onnistuneet kunnolla tuossa verkostoituneessa maailmassa.
Olen kohta listinyt päiviltä neljä pomoa ja pakko myöntää, että ei sitä valinnanvaraa etenemisen suhteen ole niin hirveästi ollut tarjolla tai sitten olen oikeasti missannut niitä reittejä, vaikka olenkin pyrkinyt tutkimaan mahdollisimman tarkkaan kaikki mahdolliset kolot. Tähän mennessä kuitenkin ollut sellainen tunne, että putkessa kuljetaan ja varsin tiiviisti.
Bloodbornen Yharnam oli ehkä kooltaan pienempi ja tiiviimpi, mutta ai että se kenttäsuunnittelu oli todella tiukkaa ja paikat tuntuivat olevan tosi mukavasti yhteydessä toisiinsa. Sama juttu oli mielestäni ekassa Dark Soulsissa, vaikka sinne sekaan mahtui filleriäkin. Mutta eiköhän tämä hyvä peli silti ole, pomot ovat ainakin olleet tosi nautinnollisia tähän asti.
Kohta kolmas pomo alhaalla. Kummallisen helpolta tuntunut ainakin tähän mennessä, mutta ainakaan peliä ei ole keinotekoisesti vaikeutettu joillain vihollislaumoilla niin kuin kakkosessa. Maisemat ovat todella komeita ja pelin hubi tuo mieleeni Nexusin.
Laitoin Final Fantasy XV:n ennakkovaraukseen. Tulee kyllä pelattua, oli huono tai ei. Musat on ainakin kohdillaan.
The Witcher 3: Wild Huntin hankkimista harkitsen tässä kesäpelattavaksi. Onko hyväkin avoimen maailman fantasiapeli ja pitääkö alla olla ne kaksi muuta peliä, jotta juonen ymmärtää?
Näytä kirjoitukset
Tuo heidän uusin levy on myös teemoiltaan ja jopa kansitaiteeltaan hieman geneerisen oloinen, ihan kuin ideat olisivat alkaneet loppumaan tai jotain.
