On kyllä konsolisukupolvi kerrakseen, kun perinteisten hinnan alennusten sijaan perusmallienkin hinta on tuntunut olevan vain ylöspäin jos johonkin. Rautamarkkinat tosin ovat muutenkin olleet pilalla jo pidemmän aikaa. Ensin tuli minerit ja kun niistä vihdoin selvittiin, niin heti perään alkoi tekoälysekoilu. Saa nähdä milloin sekin hypekupla puhkeaa. Taitaapa sekin osaltaan vaikuttaa tämän PS5 Pron järjettömyyksiin noussutta hintaa, kun pitää taistella tuotantokapasiteetista. Ei se silti oikeuta levyaseman poisjättämistä "Pro"-mallista.

Oikeastaan yllättävintä tässä koko sotkussa on ollut Mark Cernyn kommentit siitä, että 75% pelaajista suosisivat performance-tilojen käyttöä. Sinänsä hämmentävää sillä yllättävän moni ei tunnu moisista välittävän tai jopa väittävät, etteivät huomaa tilojen välillä eroa. Harvemmin tuo performance tuntuu myöskään olevan oletuksena päällä. Joskin ainakin osa peleistä taitaa ennen aloitusta kysyä minkä käyttäjä haluaa valita.

Erilliset liukuesteet ovat kyllä aivan ehdottomat talvikeleillä. Aina käytössä, jos on yhtään pidempää kävelyä tiedossa kuin matka ulko-ovelta autolle. Ja täällä Keski-Suomessa tiet ovat sentään paljon etelää harvemmin pääkallomoodissa.

Parit kerrat koiraa ulkoiluttaessa tuli männätalvina kaaduttua ihan lumisellakin pohjalla turhaan, kun ei esteitä vielä ollut. Suosikkini oli kaatua metsässä alamäessä suoraan selälleen täydellisellä pehmeydellä, joka ei tuntunut missään. Kolme minuuttia myöhemmin metsästä poistuessa kaaduin kovettuneen aurauskasan päälle, joka iski ilmat pihalle ja aiheutti järjettömän kylkikivun loppuillaksi. Kumpaakaan ei olisi liukuesteiden kanssa tapahtunut.

Voin estoitta suositella Devisys Blue-Icejä. Toista ellei jopa kolmatta talvea jo käytössä ja ovat yhä ehjät. Kenties kiitos kengänkokoni 42, joka on kerrankin keskellä kokohaitaria eikä sen jommassa kummassa päässä. Joidenkin aiempien, halvempien liukuesteiden kanssa ongelmana oli helposti irtoavat nastat (joita alun alkaenkin oli vähemmän) ja lopulta venyvä muovi katkesi pituussuunnassa.

Lantun pyhä viha kapitalismia kohtaan on osittain perusteltua, mutta näkisin itse että pelaajat hyötyvät kun yhdellä omistajalla on monta IP:tä ja näin pystyvät tarjoamaan edullisella tilausmaksulla koko kirjaston pelaajalle. Kilpailua tarvitaan, mutta myös koolla on väliä. Vertailua voi tehdä erilaisten striimipalveluiden kautta, niin musiikissa kuin elokuvamaailman puolella kuluttja on hyötynyt valtavasti kun massiiviset talot Netflixistä Disneyhyn tarjoavat isoja kirjastoja tavaraa lähinnä tuopin hinnalla. Tietenkin huonoja esimerkkejäkin on, kuten Viaplayn 44,90e/kk.

Pyhää vihaa minulla on lähinnä noita Bobby Kotickin kaltaisia kapitalismin irvikuvia kohtaan (ei sillä etteikö rajoittamaton kapitalismi sekin olisi älytön ajatus). Eivät tuota mitään hyödyllistä, mutta käärivät järjettömät rahat päältä ja pilaavat lukemattomien ihmisten elämiä. Toisaalta eikös tuosta ole tutkimuksiakin, että korporaatioiden huipulla psykopaattiset luonteenpiirteet ovat täysin yliedustettuna normaaliin väestöjakaumaan verrattuna.

Kaikessa on puolensa. Viime aikoinahan on noussut pinnalle käsite enshittification, josta Netflix on malliesimerkki. Nykyään kaikilla (ja heidän koirillaan) on omat striimauspalvelunsa, jonka takia kaikki hajautuu useampaan eri palveluun. Moni on palannut jo piratismiin. Siinä mielessä mainitsemasi iso koko tuo kieltämättä etuja. Kysymys vaan on kuinka kauan.

Ei Microsoftkaan pidä hintoja hyvää hyvyyttään matalina, vaan nostavat kyllä sillä sekunnilla, kun kokevat markkina-asemansa olevan tarpeeksi vahva. Pelien puolella tilanne voi mennä vielä kinkkisemmäksi kuin leffojen/sarjojen ja musiikin, koska piratismivaihtoehto ei ole yhtä yksioikoista. Pahimmassa tapauksessa vievät pelitkin striimausmalliin / poistavat mahdollisuuden niiden lunastamiseen ilman palvelumaksupakkoa.

Ei sillä ettenkö itsekin ostaisi kaikien digitaalisena nykyään (poislukien Switch, koska Nintendo on Nintendo ja heidän luotettavuutensa mihinkään internetiin liittyvän kanssa on surkeaa). PC-puolella kaikki tiedoston sijaitsevat kuitenkin omalla koneella helposti hallinnoitavissa, ja vaikka julkaisijat pelit hylkäisivätkin, on ne paljon helpompi pakottaa toimiviksi kiitos alustan avoimuuden. Tuo ei välttämättä omin avuin helposti onnistu, mutta internet on onneksi täynnä innokkaita yhteisöjä ja teknisesti taitavia ihmisiä.

Vaikea nähdä tässä yhtään mitään muuta positiivista kuin Bobby Kotickin poistuminen toimitusjohtajan pallilta. Valitettavasti siinäkin yhteydessä saanee miljoonien bonukset, vaikka onkin läpimätä rikollinen, jonka oikea paikka olisi rahattomana telkien takana. Oikea kapitalismin irvikuva, joka vihaa kaikkea muuta, etenkin pelejä, kuin rahaa.

Ei ole kenenkään etu, että kaikki IP:den ja kehittäjen omistukset valuvat aina vain hupenevan pienelle määrälle massiivisa korporaatioita. Lyhyellä aikavälillä saatetaan jotain positiivisa vaikutuksia nähdä, mutta pitkällä aikavälillä edetään kohti monopolia.

Pelaajaboard sulkeutuu.

https://pelaaja.fi/foorumin-aihe/pelaajaboard-sulkeutuu

Tämä tapahtuu osana sivupäivitystä. Samalla loppuu myös uutisten kommentointi.

Ainakin se on tullut huomattua, että Discordin kaltaiset palvelut ovat korvanneet aivan kaiken keskustelun jopa semmoisissa asioissa, jotka ei ole optimeja. Miettikää jonkun Discord-keskustelun arkistoimista, aivan kamalaa puuhaa.

Tämä tuntuu pitävän paikkansa, mutta kovin on niidenkin kanssa vaihtelua. Aktiiveja ei riitä kaikkialle. Liityin tuossa huvikseni Pelaajan Discord-kanavalle, jota usein mainitaan Pelaajacastissa. Lähinnä kysy Pelaajalta -osion yhteydessä ja nyt tuoreimmassa Niklas mainitsi, että uutisia voi jatkossa kommentoida siellä. Valitettavan hiljaiselta näyttää sielläkin.

Juuri kävin pari päivää sitten boardeilla, kun pohdin laittaisinko lehdenkin tilaukseen ihan vain kannatusmielessä. Ei taida lehdelläkään ihan kaksisesti mennä. Ilmeisesti Panukaan ei ole enää vakituisena, vaan puhtaasti freelancer jos olen oikein ymmärtänyt.

Itse olen tilannut aivan alusta asti, joten en ole osannut / hennonnut sitä lopettaakaan. Junnumpana tuli luettua aina kannesta kanteen, mutta nykyään on jäänyt harmittavan vähälle. Sieltä täältä jutun pari. Sitä aina ajattelee lukevansa hieman myöhemmin mutta se myöhempi ei koskaan tule.

Toimituksen suhteen tuossahan ehti Pyykkönenkin olla hetken aikaa sivussa avustaja-tittelillä. Hienoa, että pääsi hyppäämään takaisin remmiin. Hänen juttujaan on mukana lukea ja kuunnella. Castin puheiden perusteella Panun jättäytyminen sivumpaan vaikutti olleen ainakin osittain omakin valinta. Eipä hänkään enää parikymppinen ole, joten pitkällä tähtäimellä taloudellisesti on varmasti järkevä koittaa kohdistaa energiaa ja aikaansa muille aloille. Itsehän olisi tietenkin paras sanomaan, mutta tokkopa hänkään on heti tänne enää eksymässä.

Vaan onhan noita muutoksen tuulia lehdenkin osalta ollut. Johan siitä on kaksi vuotta, kun Pop Media ostin H-Townin ja Pelaajan. Tänä vuonna siirtyivät julkaisemaan kaksi lehteä pelkästään diginä, koska printti on aina vaan kalliimpaa eikä levikkikään varmasti entisen kaltaista ole. Toisaalta castilla on ilmeisesti tai ainakin toivottavasti ihan hyvin kuuntelijoita. Nythän he ovat panostaneet siihenkin puoleen enemmän ja maksullista lisäsisältöä tulee säännöllisesti. Jatkuvaa en tuota viitsi pitää yllä mutta aina silloin tällöin kuukauden pari tukemismielessä. Samalla voi kuunnella varastoon kertyneet lisäjaksot.

Ei kieltämättä olisi ensimmäinen kerta, kun Epi pitää pidemmän tauon foorumeilta, mutta nykyisellään se näkyy harmillisen vahvasti. Tämä sota kaipaa yhtä miestänsä sikäli mikäli tätä voi enää sodaksikaan sanoa.

Foorumit ovat kuoleva voimavara muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pelaajalauta on pysynyt edes kohtuullisen tekohengitettynä kiitos Epin. Kun yksi jaksaa postailla yhtä paljon kuin hän, on positiivinen riski, että muutkin jaksavat edes silloin tällöin. Ilman hyperaktiivia tällaiset pikkupaikat näivettyvät hyvin nopeasti. Sääli, koska tämä on aina ollut niin mukava ja sympaattinen lauta. Mutta ymmärtäähän se, että iän karttuessa ihmisten innostuksen kohteet muuttuvat ja etenkin aikaa pitää allokoida aivan toisella tapaa. Siinä jää nettifoorumit helposti prioriteettilistan pohjalle.

Pitäisikö Finngamerin pitää vielä viimeinen pelimiitti kaikkien vuosien kunniaksi ennen kuin lauta kuihtuu aivan kasaan? Olisihan se harmillista, jos hieno tapahtumasarja jäisi yhden päähän pyöreästä ja komeasta 30 lukemasta. Alkaa ensimmäisestä miitistäkin olla pian jo 20 vuotta...

Enkä myöskään edelleenkään pääse yli siitä, miten rapaa soundtrack on. Varmaan kaikkiena aikojen huonoin "ison" pelin OST. Pelisarja, joka tunnetaan lukemattomista ikimuistoisista kappaleista, kuulostaa nyt kuin joku paskoisi onttoon metallitynnyriin samalla kun kissa kävelee pianon päällä. Ja ihan liikaa aiemmasta otettu.

Onhan tuolla hyviäkin kappaleita välissä. Jotain lentelyminipeliä pelatessa tuli ehkä koko pelin vahvimmat Zelda-vibat juuri perinteisten musiikkien ansiosta. Harmi vain, että silloin kun musiikkia ylipäätään kuulee, on suurin joko mitäänsanomatonta tai suorastaan rasittavaa sekameteliä. Taistelumusiikki suurimpana murhekryyninä.

Lähtökohtaisestikin pelin suurin miinus itselleni on taistelut. En pidä näiden uusien Zeldojen tappelumekaniikoista juurikaan. Ne kyllä periaatteessa toimivat mutta vihulaiset tuntuvat imevän niin paljon osumaa, että koko hommasta menee maku. Hajoavata aseet eivät auta tilannetta laisinkaan. Tähän kaikkeen, kun lisätään päälle ehkä pelihistorian hirvein taistelumusiikki, niin combo on valmis.

Muuten peli on hyvässä ja huonossa Breath of the Wild 1.5. Maailman tutkiminen ja jatkuva uusiin suuntiin eksyminen on yhä pelin suurimpia vahvuuksia. Ihan Breathin kaltaisia fiiliksiä Tears ei ole kuitenkaan onnistunut enää synnyttämään. Osasyynä saattaa itse asiassa olla Elden Ring. Siinä maailman tutkiminen on jokseenkin antoisampaa aivan eri sfääreissä olevien taistelukemaniikoiden ja vihollisten monipuolisuuden ansiosta. Zeldan hevoset ovat myös auttamattoman kankeita käyttää, kun on kerran Elden Ringin muuliin tottunut. Horisontaalisen liikkumisen hitaus on syönyt maailman tutkimisen innostusta.

Tässä vaiheessa minun pitäisi luultavasti yrittää pikapelata peli loppuun. Jo nyt edellisestä pelikerrasta on jo yli kuukausi. On suuri riski, että käy kuten Breath of the Wildin kanssa, jossa en koskaan Ganonia peitonnut. Ajattelin, etten sen jälkeen jaksaisi enää koluta muuta maailmaa, joten halusin jättää sen viimeiseksi. Sitten tuli pieni tauko pelaamiseen, joka muuttuikin lopulliseksi. Breathia ehdin pelata n. 80 tuntia, Tearsia tämän hetkisen tuntimäärän arvioisin ehkä johonkin 40-50 väliin.

Ehdottoman hyvä peli valituksen aiheista huolimatta. Omilla fiiliksillä ehkä sellainen vahva kasi. Tämän jälkeen kuitenkin toivon, että seuraava Zelda tekisi jotain täysin muuta. Palaisi vaikka vanhaan perinteisempään Zelda-kaavaan. Tämän kaltainen avoin maailma tuntuu ainakin tällä hetkellä täysin nähdyltä.

Positiivisena yllätyksenä täytyy mainita kuinka hyvin peli on toiminut emulaattorilla alusta asti. Sain emulaattoriasiat kuntoon lopulta yllättävän helposti ja pienet kaneusvirheet (isoimpana tausta muuttuu mustaksi, kun pikavalikkoja (aseet yms) käyttää) ovat häirinneet sen verran vähän, etten ole jaksanut nähdä vaivaa mihinkään päivityksiin. Peli näyttää huomattavasti tarkemmalta kuin Switchillä ja pyörii suurimman osan ajasta 60 fps. Kannettavuuden menettää mutta muutoin ehdottomasti ylivertainen tapa kokea peli.

Tämän kanssa kävi itselleni ainakin näin alkuun se mitä eniten pelkäsinkin. Teknologia-ahdistus. Toisin sanoen olen totuttanut itseni liian hyvään suorituskykyyn PC-pelien kanssa, jonka takia Zelda switchillä tuntui aivan hirveältä. 30 ruutua sekunnissa tuntuu todella huonolta tämän tyyppisissä peleissä. Bonuksena kuvanlaatu etenkin 55 tuumaiselta OLEDilla oli hieman kärjistettynä täyttä suttua ja sahalaitaa. Jompikumpi yksinään ehkä vielä menisi mutta vähät ruudut sekunnissa yhdistettynä huonoon kuvanlaatuun sattuvat sieluun.

Switchin nuhapumppuus iski niin pahasti päin näköä, että päätin lopettaa pelaamisen 10 minuutin kuluttua pääpelin alkamisesta ja pitää pienen tuumaus- ja tutkiskelutauon emulaattorimaailman puolelle. Jos se puoli toimii, niin turha tuhlata aikaa Switchin kanssa. Jos kannettavuutta ei oteta huomioon, niin emulaattorihan on absoluuttisesti paras tapa pelata Breath of the Wildia. Sama tulee hyvin todennäköisesti tapahtumaan Tears of the Kingdominkin kanssa. Itse asiassa peli vaikuttaa toimivan yllättävän hienosti jo nyt. Jopa 60 fps modi on saatavilla, vaikka toistaiseksi bugeja sisältääkin. Ero Switchiin on kuin yöllä ja päivällä.

Mitään ylitsepääsemätöntä syyhyä itselläni ei pelin suhteen vielä onneksi ole. Saatankin hyvin tässä ihmetellä jonkin aikaa miten etenen sen suhteen. Kyseessä on sen verran massiivinen peli, että mieluusti pelaisin sen parhaana mahdollisena versiona.

Pitää myös korostaa, että suurin häviäjähän tämän säädön kanssa olen minä itse (paitsi sitten, jos lopulta pääsenkin pelaamaan paremman version pelistä ). Mieluummin vain nauttisin pelistä sellaisenaan, mutta tällaisenaan se ei ole mahdollista ilman totuttelua ja mahdollisesti pitkääkin sisäänajoa. Olen kateellinen niille, joita tällaiset teknologiset puutteet eivät haittaa.

Vieläkin täysin käsittämätöntä että alkuperäinen peli oli jo 60fps.

Onko tuo nyt loppuviimein käsittämätöntä? Viimeeksi juuri eilen oli ruudunpäivityksistä eräässä ryhmässä keskustelua, ja ainakin oma perstuntuma on, että ko. generaation aikaan 60 fps oli vielä normi. Toki poikkeuksiakin oli, mutta ne olivat nimen omaan juuri niitä, poikkeuksia. Ei sillä, onhan Prime yhä varsin näyttävä. Lähinnä pointtini on, että omasta mielestäni ihmettelyaspektia olisi parempi lähestyä ulkonäkö kuin fps edellä, koska tuolloin kehittäjät olivat vielä järjissään eikä 30 fps ollut erityinen optio. Sen jälkeen sitten mentiinkin metsään ja pahasti kahden konsolisukupolven ajaksi...

Nyt kun olen katsellut tästä videoita aamusella, niin tuntuu että Nintendo alimyy tätä "Remasterina". Lähempänä remakea tämä on, vaikka ei kuitenkaan Nintendon näkökulmasta. Mukana on – ilahduttavasti - myös kontrollityylejä joka lähtöön. Modernisti voi pelata myös gyrolla, mutta ilmeisesti Cube-adapterilla ja -ohjaimella voi pelata myös sillä ihan alkuperäisellä tavalla, jos haluaa kunnolla fiilistellä.

Remasterin ja remaken raja on häilyvä. On tähän selkeästi pistetty paljon enemmän paukkuja kuin vain nostettu resoluutiota ja alkuperäisten tekstuurien tarkkuutta. GameSpotin vertailuvideon perusteella vaikuttaa erittäin tyylitietoiselta päivitykseltä. Ohjaustapojen moninaisuudesta myös iso plussa. Tuli lämmin fiilis, kun julkaisutrailerin kaksoistikkuohjauksen jälkeen mainittiin alkuperäinen ohjaustapa vaihtoehtona. Wiin trilogian kanssa tuntui järjettömältä, että poistivat mahdollisuuden GC-ohjaukseen, vaikka ohjaimet pystyikin suoraan (alkuperäiseen) Wiihin kytkemään. Ovathan ne alkuperäiset kontrollit hieman erikoiset eivätkä toimisi missään muussa pelissä, mutta kyllä ne vaan Primessä hyvältä tuntuivat. Jotenkin fundamentaalinen osa pelikokemusta omassa mielessäni.

Tavallaan suurimmalla mielenkiinnolla odotan kaverin kommentteja pelistä. Ko. henkilö on mitä suurin Metroidvanioiden ystävä, mutta on sen verran myöhäisherännäinen, ettei ole Prime-sarjan pelejä koskaan pelannut. Olen kyllä alkuperäistä Primeä muutamaan otteeseen hehkuttanut ja tarjonnut emulaattori + lainaan adapteri + GC-ohjain -komboa, mutta tuo on jäänyt aina toteuttamatta. Tämä uusi versio lienee erittäin todennäköisesti paras tapa kokea peli jatkossa.

EDIT: Unohtui mainita, että videon perusteella ainoa miinus vaikuttaa olevan päämenun tylsistetty ulkoasu. Modernin tylsän näköinen. Alkuperäisessä oli enemmän tunnelmaa. Jos tuo on ainoa silmään pistävä "nillitettävä" asia, niin aika hyvältä vaikuttaa. Onneksi menu-musiikki on yhä sama vanha paras menu-musiikki ikinä.

Eli juoksevat karkuun, kun jengi yrittää heittää seteleitä naamalle. Voi sinun kanssasi Square Enix...

Tämähän on kuin suoraan Disneyn kirjasta. Ei niitä klassikoita sovi noin vain myydä. Vain rajoitettuna erinä rajoitettuina aikoina. Mielellään vielä järkyttävään ylihintaan.

Toivottavasti noita fyysisiä versioita on tosiaan vähintään noiden fonttien osalta päivitelty. Muutoin homma menee kyllä törkeän puolelle. Nopeasti kaivettu Youtube-video emulaattorilla ajetusta GBA-versiosta 4K-resoluutioon skaalattuna näyttää kokonaisuutena tunnelamillsemmalta yksinomaan alkuperäisten pikselifonttien ja -laatikoiden ansiosta. Waretuksesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta siinä vaiheessa mennään metsään, jos maksamalla ei saa parasta versiota.

Näyttäisi olevan Steamin talvialessa Wolfensteinia tarjolla pikkurahalla. Ovatko nuo kaikki (The New Order, Youngblood, The New Colossseus) pelaamisen arvoisia vai minkälaiseen paremmuusjärjestykseen nuo menevät? Muistelisin että ainakin The New Order otettiin aikanaan hyvin vastaan.

Steamin arviothan ovat yllättävänkin hyvä tapa arvioida yleistä konsensusta. 90% positiivinen keskiarvo kymmenien tuhansien arvioiden jälkeen lupaa hyvää, jos pelin genre yhtään kiinnostaa. En siis ole näitä uusia Wolfensteineja itse (vielä(kään)) pelannut, mutta käyttäarvioiden perusteella järjestys (suluissa tuoreet / kaikki arviot) on melkoisen selkeästi The New Order (95% / 90%) > The New Colossus (86% / 79%) >>>> Youngblood (37% / 46%). Seuraavat jokseenkin mielikuvaa, jonka olen itsekin keskustelujen ja videoiden perusteella saanut.

Vielä raskauttavamaksi tämän järjestyksen tehnee se, että kahdella ensimmäisellä tuoreimpien arvioiden keskiarvo on ollut vielä korkeampi kuin koko elinkaaren keskiarvo, kun Youngbloodilla keskiarvo on vain laskenut. Viimeisimmistä vain kolmasosa on positiivisia. Joskus pelaajat äityvät arviopommittamaan pelejä mielipiteitä jakavien päivitysten tai kehittäjää koskevien uutisten yhteydessä, mutta tässä tapauksessa peli vain lienee ainakin osittainen pommi. Arviosivun graafin ("Show graph" tuoreiden arvioiden alapuolella) perusteella alun pettymyksestä ei ole koskaan toivuttu. Aika karu kokonaiskuva, jos vertaa vaikka No Man's Skyhyn, jonka kaari on ollut suorastaan dramaattinen positiivinen karun alun jälkeen.

Mielenkiintoisesti Wolfensteinien hinta näyttää menevän myös tässä mielipidejärjestyksessä. Vaikka prosentit menevätkin hieman miten sattuu, niin The New Order on yhä näistä hintavin. Kertonee jotain sekin.

Fraeonin blogipostaus Twitteristä ei ole vikavalasta lukuunottamatta vanhentunut päivääkään, ja viimeaikaisen uutisoinnin perusteella tekninen velka kasvaa siinä määrin, että kohta sekin lienee taas arkipäivää.

Itse ostin vuosi takaperin Samsungin HW-Q800T 350 eurolla makuuhuoneen TV:n kaveriksi. Toimii oikein hyvin, kun TV:kin on budjetti-OLED eli A-mallistoa, josta puuttuu mm. 120hz tuki. TV on seinässä kiinni, eikä sinne mitään "oikeaa" äänentoistoa olisi saanut millään ilveellä mahtumaan. Tärkeintä oli korvata TV:n omat kaiuttimet, jotka olivat kuulematta paskaa. Ja olivathan ne aivan hirveät, kun äänenlaatu tuli jälkikäteen kaikkien asennusten jälkeen testattua.

En voi väittää, että olisin supersyvällisesti perehtynyt Unreal 5, mutta itselleni jäi nimenomaan kuva, että pyrkivät mahdollistamaan hulppeamat visuaalit vähemmällä vaivalla ja nimenomaan tehokkaammin. Tiedä sitten. Ei kai sitä kaikkia kelloja ja pillejä tarvitse yhtä aikaa käyttää, jos niillä suorituskyky tuhoutuu. Tai ainakin voisivat käyttäjälle antaa vaihtoehtoja. Kyllähän sitä vaikka mistä saa tehtyä halutessaan raskasta. Uudet Pokemonitkin näyttävät hevonperseeltä siihen nähden kuinka huonosti ne pyörivät.

EDIT: Tuntuu että Unreal Engine kaipaisi kilpailijaa. Käytännössä yksi moottori päättää kehityssuunnan seuraavaksi 5-10 vuodeksi. Unity on mukava pilkahdus Unrealin alla, mutta sekin taitaa olla sopivampi pienemmän budjetin peleille.

Tämä on kyllä totta. Tehokaampien konsoleiden ja nopeampien tallennustilojen hyödynnys vaan vaatii aina vain enemmän tietotaitoa ja aikaa kehittäjiltä. Yleismaallisesti toimivien pelimoottoreiden kehittäminen tuntuu myös olevan varsin vaikeaa. Käytännössä ne pitäisi suunnittella sitä varten tai lopputuloksena on Mass Effect: Armadan kaltaisia pannukakkuja. Vaikka moottori kuinka hieno olisikin, niin eihän siitä tule kuin sanomista, jos se on tarkalleen tiettyyn tarkoitukseen suunniteltu ja prakaa aktiivisesti vastaan muussa käytössä. Mitään yksinomaan tuohon pelimoottoriin keskittynyttä tiimiäkään ei ilmeisesti ollut olemassa. Jos yhden puoliloputtoman budjetin omaavan julkaisijan studioiden kesken homma on noin vaikeata, niin kuinka ne pitäisi saada toimimaan täysin erillisten studioiden kanssa?

Unitysta on vaikea kuvitella yksi yhteen vastustajaa Unrealille. Onhan sillä tehty huikean näköisiä pelejä. Orit vievät 99% peleistä kuin pässiä narusta, mutta se ei brassailekkaan tuoreimmilla teknologisilla saavutuksilla vaan äärimmäisellä rautataidolla toteutetulla tyylillään.

Talonsisäiset moottorit käyvät aina vain harvinaisemmiksi, mutta niitäkin on vielä jokunen. Remedyn Northlightin ray tracing -toteutus on alan huippua. En ole Controlia vielä pelannut, mutta käsittääkseni sijoittuu pitkälti sisätiloihin. Oletettavasti Alan Wake 2 tulee sisältämään enemmän (puoli)avoimen maailman alueita, joten on mielenkiintoista nähdä mihin Northlight nykyisellään taipuu. Ulkopuolisille studioille pelimoottorista tosin tuskin tulee juuri iloa olemaan.

id Softaren id Tech on aina vaikuttanut erinomaisen optimoiduilta ja näyttävältä. Pelit pyörivät vaikka leivänpaahtimella, mutta silti pyörivät kuin unelma. On jotenkin outoa, etteivät ole koskaan tuntuneet sitä kauppaavan ulkopuolisille, koska kuivempina aikoina tuntuivat olevan kuuluisia nimenomaan lähinnä teknologiansa kyvykkyydestä.

Konamin johdon täydellinen sekoaminen on viime vuosien suurimpia syntejä pelialalla moneltakin kantilta. Fox Engine oli lupaavin uusi pelimoottori viimeisen kymmenen vuoden aikana. Liekö missään pelimoottorissa ollut koskaan yhtä paljon hukattua potentiaalia?

Voisikohan Guerrillan Decimalla olla potentiaalia Unrealin yksinvalituden kanssa kilpailuun? Sitä on sentään ehditty käyttää Death Strandingissa, joka ei ole edes julkaisijan välittömän varjon alla, vaikka Sony julkaisijana toimikin. Tämän pari kuukautta vanhan artikkelin perusteella Famitsun haastattelussa PlayStation Studiosin Hermen Hulst oli sanonut, että moottoria tultaisiin käyttämään useammassakin tulevassa PS5-pelissä. Horizonit ovat molemmat teknisesti hävyttömän hienoja pelejä. Suorituskykykään ei ole hassumpi. Zero Dawnin PC-version varmasti lisäsi myös roppakaupalla moottorin skaalautuvuutta. Vaikka alkutauteja sen kanssa olikin, niin nykyään toimii hienosti.

Ei auta kuin toivoa parasta. Jos pelissä ei ole 60 fps mahdollisuutta, on suunnittelussa menty pahasti metsään. Nykypäivänä tuolle ei ole mitään teknisiä perusteita. Siinä vaiheessa ollaan panostettu perusteettoman paljon silmäkarkkiin pelattavuuden kustannuksella. Teknologia taso on jo sillä tasolla, että sulavalla pelattavuudella saadaan pelit näyttämään paremmalta kuin mitä viimeiset pisarat tiristämällä saavutetaan, jos se samalla pudottaa ruudunpäivityksen alas.

Ehkä tässä tilanteessa 4K hehkutus ja mainostus voisi auttaa? Jos tavoitteena on 4K 30 fps, niin ei pitäisi olla mahdoton urakka saavuttaa 1080p 60 fps. Puhutaan kuitenkin nelinkertaisesta erosta piirrettävien pikselien määrässä. Normaalilla television katseluetäisyydellä nykyaikaisilla televisioilla kuvan terävyyden lasku on kuitenkin luokassa "ihan sama".

Lämmittää kyllä mieltä miten nopeasti FPS-hyppy on tapahtunut konsoleilla. Sen sijaan, että joutuisi pohtimaan voisiko tulevassa pelissä X vihdoin olla performance mode, jolla voisi valita 60 fps "elokuvamaisen" kokemuksen sijaan, niin nyt tuo 60 fps tila vaikuttaa olevan normi ja sen sijaan pääsekin pohtimaan olisiko pelissä 120 fps tila. 120 on kivaa plussaa, mutta 30 ja 60 välisessä erossa puhutaan usein pelikelvottomasta täydellisen pelattavaan hypystä. Vaikka 30 fps voikin tottua absoluuttisen pakon edessä ei se lähes ikinä hyvältä tunnu.

Vielä, kun Nintendo pistäisi laitteisiinsa sen verran tehoja, että tasainen 60 fps olisi useammassa pelissä mahdollista. Tai pakottaisi muutkin sisäiset / ulkoiset omien sarjojensa kehittäjät kuin Mario-tiimit 60 fps tavoitteeseen.

Kiitos kaunis. Eihän täällä edelleenkään ole vuosien takaista aktiivisuutta, mutta aina välillä tulee mukavia pieniä keskustelunpyrähdyksiä. Vaikka välillä tyhjäkäyntiä onkin, niin kyllä se alkaa tuntumaan vielä tyhjemmältä, kun yht'äkkiä ei pääsekään sitä tyhjäkäyntiä todistamaan. Never stop the madness jne.

Warzonea on pelailtu täälläkin tässä parina iltana. PC:llä tietenkin. Alkuun olin aika hukassa, koska en ole alkuperäistä Warzonea tai Call of Dutyja ylipäätään koskaan ennen pelaillut. Aseista ei ole oikein vieläkään mitään käryä mikä on minkäkin tyyppinen ja mikä sopii mihinkin tarkoitukseen. Asetuntuma on "jokseenkin" erilainen kuin vaikkapa Counter Strikessä. Näppäimet eivät ole vieläkään selkärangassa.

Mutta kyllähän tämä silti aika hyvältä tuntuu. Melkolailla sitä mitä odotin ja toivoinkin. Tähän asti olen pelannut pelkästään soolona, koska moninpeli tuntemattomien kanssa ei ole napannut. Tänään tuli vihdoin ensimmäinen voittokin. Vieläpä melko rehdillä ja monipuolisella pelisuorituksella. Tappoja tuli lopulta neljä. Usein tuntuu menevän pitkiäkin aikoja ettei näe ketään muita pelaajia, ja sen näkemisen jälkeenkin pääsevät helposti luikahtamaan johonkin piiloon.

Pelin pyörimisessä on vielä toivomisen varaa. Tein itselleni karhunpalveluksen ja menin päivittämään 2560x1440 näytön 3440x1440 näyttöön viikko sitten. Alkaa 1080ti jo köhimään tämän kanssa. Natiivia pienempi reso tekee kuitenkin helposti kaikesta sellaista mössöä, että peli-ilo menee jo sen takia. Aivan minimiasetuksillakaan en ole koittanut. Kuvittelisi, että tällaisessa pelissä aivan kaikkia asetuksia ei yksinkertaisesti nolliin kannata pistää, koska sitten alkanee kärsiä jo asioiden eroteltavuus. Nyt minimi fps:t pyörivät jossain 40 tietämillä ja keskiarvo lähempänä 60. Pääsin myös kätevästi testailemaan prosessorisukupolvien eroja, kun pari viikkoa sitten tilaamani osat saapuivat vasta maanantaina. Ruudunpäivitys nousi siirryttäessä 2013 julkaistusta i7-4820K 2022 julkaistuun 5800X3D kevyet 50%. Vielä, kun näytönohjaimen uusisi. Yhtä aikaista black friday tarjousta ehdin jo hieman pohtimaan, mutta siinä pohtiessa menivät nenän edestä.

Warzone 2.0 tullee olemaan se suola. Kiva jos saadaan lautalaisten kanssa joku peliporukka muodostettua.

Itsellä oli tarkoitus testailla. Alkuperäistä en koskaan tukenut. Jos peli tukee crossplayta kuten alkuperäinenkin ilmeisesti tuki, niin voisin kyllä matsin tai pari testailla lautaporukankin kanssa. Itsehän en siis likaisena, anteeksi ei kun siis mestarirotu, PC-pelaajana räiskintöjä pysty konsolilla pelaamaan, vaikka taloudesta PS5:kin löytyy. Pitäisi tuohon mennessä tulla sopivasti päivityspalojakin koneeseen, jotta ei tuoreiden pelien pyöriminen jää kiinni lähes 10 vuotta sitten julkaistusta prosessorista.

Tulipahan itsekin vihdoin aloitettua ja pelattua Dread läpi viime viikon lomamatkalla. Eipä tuohon mennyt kuin vuosi. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

TK:n höpinät voisivat melkein kaikki olla omasta kynästäni. E.M.M.I.t eivät aiheuttaneet vastaavaa inhoärsytysreaktiota (olen varsin neutraali niiden suhteen), mutta noin niin kuin muuten.

Ehdottomasti parasta pelissä on Samuksen lisääntynyt ketteryys ja power-upit yleisesti. Etenkin vapaaehtoiset power-up puzzlet olivat todella mukavia. Vastaavia ei vanhemmissa 2D-Metroideissa olisi voitu tehdä. Power-upeista kaikki uudet tuttavuudet tuntuivat hyviltä lisiltä tulevaisuuden pelejäkin varten. Ehkä Phantom Cloakia lukuunottamatta, joka on selkeästi lisätty yksinomaan E.M.M.I. varten. Myös power-upien saantijärjestykseen oli lisätty mukavaa kierrepalloa perinteisiin verrattuna. Useamman kerran odotin tietyn kyvyn olevan seuraavana vuorossa, mutta sitä ennen saattoikin olla vielä useampi muu.

Pelin suurin miinus on tunnelman puute. Isoin tekijä on musiikki. On suorastaan synti ja häpeä kuinka huono pelin soundtrack on. Yhtään valehtelematta huonoimpia ikinä kuulemiani ikinä verrattuna muun peli tasoon ja tuotantoarvoihin. E.M.M.I. tilanteissa oli kohtuullinen tunnelma. Muutoin pelin musiikki oli parhaimmillaankin unohdettavaa ja taustalle hukkuvaa. Pahimmillaan musiikki oikeasti ärsytti. Valitettavasti noita hetkiä oli useampia. Samaa vikaa oli Samus Returnsissa. Kuinkahan paljon Kenji Yamamotolla on ollut roolia music director -nimikkeensä kanssa? Hänen (ja Kouichi Kyuman) säveltämässä Metroid Primessä on samanlaisia ambientkaikuja, mutta vastavuoroisesti Dreadista puuttuu kaikki tyyli sekä pienet koukut ja melodiat. Yhdestä parhaista soundtrackeista ikinä yhteen huonoimmista ikinä saman pelisarjan sisällä. Saavutus sekin kai.

Muuten tunnelmaa laski jonkin verran pelin lineaarisuus ja usein hieman tylsät ympäristöt. Tämän tyyppisissä peleissä tutkimisen, eksymisen ja selkeyden tasapainon täydellinen löytäminen on aivan omanlaisensa taiteenlaji. Omaan makuuni Dread ei ollut napakymppi. Sinänsä arvostan kuinka hyvin ja luonnollisen tuntuisesti peli onnistuu ohjastamaan pelaajaa oikeaan suuntaan. Samaan aikaan se kuitenkin sulkee ns. vääriä reittejä turhankin aggressiivisesti. Tilaa omille oivalluksille ei juuri jää. Peruspelaajalle reittejä lienee myös enemmän tai vähemmän tasan se yksi ja tietty. Dread on hyvin kaukana Hollow Knightin mestarillisesta maailmasuunnittelusta, jossa alun jälkeen suunniteltuja potentiaalisia etenemisreittejä on useampia. Puhumattakaan mahdollisista ei suunnitelluista, joihin niihinkään ei välttämättä tarvitse bugeja hyödyntää.

Ympäristöjen kanssa ehkä isoin ongelma on loppuviimein 2.5D tyylinen grafiikka. Erityisesti en pidä lattioiden, seinien ja kattojen 3D-efektistä. Se ei ole koskaan näyttänyt erityisen hyvältä omaan silmääni eikä Dread tee tässä poikkeusta. Jotenkin Dreadin tyyliset 3D-taustat on myös vaikeampi saada hyvällä tapaa eläväisiksi. Niistä jää usein helposti laimeampi fiilis mitä ne oikeasti ovat, kun niihin erikseen kiinnittää huomiota. Toisaalta onnistuessaan kolmiulotteisuus nostaa tunnelman aivan uudelle tasolle. Ensimmäistää Bureniaan saapuessa, aaltojen lyödessä rakennuksiin nousi ensimmäisenä ajatus "Ei saatana, nyt on muuten siistin näköistä".

Oikeastaan molemmat Ori and the... ovat melko hyviä vertailukohtia Dreadiin. Puhtaasti pelillisiltä arvoiltaan molemmat jokseenkin verrannollisia. Hyviä tai jopa erittäin hyviä genrensä pelejä ilman massiivisia erikoisuuksia. Orien audiovisuaalinen toteutus nostaa ne kuitenkin aivan eri tasolle. Orista on usein hyvällä tapaa vaikea sanoa mikä on toteutettu kolmiulotteisesti ja mikä kaksiulotteisesti, koska lähes kaikki on ladottu perinteisemmille eri syvyyksillä sijaitseville 2D-tasoille. Hieman samaan tyyliin kuin vaikka Donkey Kong Country -trilogia SNES:llä mutta luonnollisesti modernimmin ja monipuolisemmin. Uskon, että tähän tyyliin toteutettuna Dreadinkin tunnelma olisi noussut aivan uuteen potenssiin. Päälle vielä hyvä soundtrack, niin johan olisi aivan eri peli käsissä.

Loppuun täytyy vielä henkilökohtaisena miinuksena mainita kartta ja sen täyttyminen. Tummat tutkimattomat pienet pisteet siellä täällä sattuvat sieluun, joten vanhempien pelien isommisa tutkituista kartan palikoista siirtyminen tarkempaan versioon teki pahaa. Jokaisen jokaisen huoneen jokainen nurkka piti koluta, jotta kartta olisi nätisti täytetty. Luonnollisesti tämä piti myös tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, kun kaikkia liikkumista helpottavia kykyjä ei oltu vielä avattu. Kuinkahan paljon ylimääräistä turhaa aikaa tuohonkin meni.

Näin reilun puolen vuoden käytön jälkeen täytyy valitettavasti yhtyä Heinzin vanhoihin ristiriitaisiin fiiliksiin Zenfone 8:sta. Joskin eri tavoilla. Puhelin tuntuu miltei joka osa-alueella heikennykseltä aiempaan S10e nähden.

Leveydeltään puhelin on pieniin kätösiini optimaalinen, mutta korkeutta alkaa olla jo liikaa. Muutama milli ylimääräistä pystysuunnassa S10e nähden tuntuu konkreettisesti ja negatiivisesti. Takapaneelin materiaaleista ei osaa kommentoida kummankaan osalta, koska puhelin on sujahtanut välittömästi erillisiin suojakuoriin.

Sormenjälkilukija on suorastaan laaduton verrattuna S10e, jossa se oli integroitu virtanäppäimeen. Toimintavarmuus ja -nopeus olivat aivan omassa luokassaa tähän Zenfoneen verrattuna. En ole perehtynyt kuinka muissa puhelimissa kosketysnäytön alla majaileva tunnistus toimii, saati päässyt testaamaan, mutta tämä ei ole kyllä vakuuttanut. Välillä lukee sormen hienosti, välillä ei millään ilveellä, vaikka sama sormi samoissa olosuhteissa käytössä kuin minuutti kaksi aiemmin. Pimeässä huoneessa aiheuttaa myös sokeutumisriskin, koska puhelin valaisee tunnistinkohdan maksimikirkkaudelle. Jos kokemus vastaa yleisellä tasolla nykyaikaisia sormenjälkilukijoita, niin olen valmis tuomitsemaan tämän kehityksen paskaksi innovaatioksi.

Yleinen käytettävyys on myös tuntunut bugisemmalta kuin S10e. Käytössä taitaa olla pykälän uudempi Android-versio enkä tiedä tarkalleen Asuksen omista muokkauksista, joten tarkkaa syyllistä on vaikea nimetä. Arkikäytössä en kuitenkaan muista mitään ongelmia kohdaneeni S10e kanssa.

Zenfonen kanssa konkreettisin ärsytys tulee oikeastaan kaikkien videoiden kanssa. Käytännössä aina videoiden ensimmäinen pysäytys ei toimi oikein, vaan video jatkuu automaattisesti muutaman sekunnin kuluttua. Vasta seuraava pause toimii oikein. Vika myös toistuu, jos esimerkiksi Youtubessa menee kelaamaan videota 5 sekuntia taaksepäin ja koittaa keskeyttää videon uudestaan. ERITTÄIN ärsyttävä "ominaisuus".

Pienempiä ongelmia on ollut alarivin toimintanäppäinten katoaminen (ruudun sammutus ja uudelleen avaaminen on korjannut), kameran hitaus ja toimintavarmuus (kuvien prosessointi on hidasta ja välillä kuva on jäänyt kokonaan ottamatta / tapahtumatta) ja videoiden mini-ikkunassa (picture-in-picture) ajaminen. En tiedä onko tuoreempi Android tuonut videoihin muutosta vai onko tämä kiinni Asuksesta, mutta erot S10e verrattuna ovat rasittavia. Videoikkunan kokoa ei voi enää muuttaa ja sitä liikutellessa puhelimen alareunaan tulee valtava X-alue, jolla video on helppo vahingossa sulkea. "Vääränlainen" mini-ikkunan sulkeminen saattaa myös välillä rikkoa koko Youtuben (Vanced) sovelluksen, jolloin appi pitää sulkea manuaalisesti ja toistettu video hakea takaisin katseluhistoriasta. Twitch sen sijaan meinaa helposti jumittaa koko puhelimen tuota ominaisuutta käyttäessä.

Onneksi tästä harmituksesta ei ole tarvinnut itse konkreettisesti maksaa, vaan sekä puhelin että liittymä tulee työpaikan kautta yhdellä inhimillisellä verotukseen 20 eurolla vaikuttavalla puhelinedulla. Silti useamman kerran on tullut fiilis, että olisiko pitänyt ottaa vain uusi S10e edellisen tilalle, vaikka olikin tuolloin jo yli 2 vuotta vanha malli.

Olisipa inhimillisen kokoisten puhelinten saralla valikoimaa. Vaan ei. Ilmeisesti S10e ei myynyt tarpeeksi, kun Samsungkaan ei enää tuoreempien lippulaivojen kanssa tuonut vastaavaa hieman pienempää mallia markkinoille. Valmistajilla tuntuu olevan joku pakottava tarve tehdä aina vain pidempiä puhelimia. Patonkimallia odotellessa...

https://www.8bitdo.com/ultimate-bluetooth-controller/

8bitdo:lta jälleen hyvää settiä: uusi Ultimate-ohjain sisältää Hall effect -sensorit tikuissa, jotka eivät ole alttiita driftaukselle. Softa on sama kuin Pro 2:ssa, eli oikein hyvä. Hinnaltaan sama kuin virallinen Pro-ohjain.

Kun en voi ainakaan vielä käyttää XIM Nexusta Switchin kanssa, tällä on potentiaalia nousta uudeksi vakkari-ohjaimekseni alustalla. Toki kaikkien asioiden täytyy osua kohdilleen. Pro 2:ssa on joitakin valuvikoja, kuten gyro-sensorin huonompi tarkkuus verrattuna Nintendon viralliseen ohjaimeen. Eron huomaa selvästi, kun pelaa vuoronperään vaikka viitisen minuuttia ohjaimilla. Tästä toiminnosta on kuitenkin aika vaikea ottaa selvää ilman omakohtaista kokemusta, sillä harva arvostelija osaa oikeasti arvioida sitä kunnolla. Tyypit eivät yleensä käytä sitä ollenkaan ja niinpä pari kertaa kallisteltuaan kirjoittavat "toimii mainiosti."

Plus tikkujen asettelu on tietenkin GOD TIER.  

Kuinkahan helposti nuo toimisivat suoraan Windowsia käytettäessä. Jos mutkattomasti, niin ehkä voisi harkita moisen hankkimista kera adapterin, jos tikut ovat luotettavempia. Alkaa johdot vähitellen ärsyttämään.

Itse olen käyttäny viimeiset 10 vuotta Xbox 360 ja Xbox One ohjaimia puhtaasti niiden helppokäyttöisyyden takia. Ohjain kiinni ja kaikki pelit toimivat ongelmitta. Esim. pari viikkoa sitten PS5-ohjaimen oli vaikea saada toimimaan (voi toki johtua johdostakin) 5 pelaajan Duck Gameja varten. Senkin jälkeen, kun ohjain oli yhtenä iltana saatu toimimaan, ei Windows edes tunnistanut sitä seuraavana päivänä. Onneksi löytyi lisäjohto vielä viimeiseen mukana olleeseen Onen ohjaimeen, niin ei jäänyt pelit ohjaimista kiinni.

Tuon samaisen mainitun viikonlopun aikana huomasin kuitenkin pikkuongelmaa enemmän käytetyssä Xbox Onen ohjaimessa. Aina silloin tällöin hahmo pistikin katsoen vasemmalle, kun tatit vapautti oikealle päin liikkumisen jälkeen. Reilu viikko myöhemmin Binding of Isaacia pelatessa taas huomasin, ettei hahmo liiku yhtä hyvin ylös päin. Erityisen huomattavaa tämä oli, jos koitti liikkua ylös välittömästi alas liikkumisen jälkeen. Isaacilla on toki pieni kiihdytyshetki liikkumisessaan aina, mutta nyt efekti oli suorastaan dramaattinen. Windowsin köppäisistä ohjainasetuksista tuli tämän jälkeen tsekattua, että yläsuunnassa tatti saavutti liikkumisradasta vain puolivälin ja senkin hitaasti.

Itse olin tähän asti välttynyt kaikilta driftausongelmilta eikä tämäkään taida suoranaisesti driftaamista olla. Kunhan vain todistaa tattien yleisesti surkeutuneen laadun. Kaikkia kolmea omistamaani Xbox 360 ohjainta on käytetty enemmän kuin Xbox Onen vastaavaa oli, mutta niissä ei ole ollut muuta ongelmaa kuin yleinen pintojen kuluminen. Yhdessä tosin tatti alkanut pitää pientä ääntä, joka häiritsee itseäni pidemmissä sessioissa. Jonkinlainen öljyäminen tai vastaava luultavasti auttaisi.

Meillä menee sellaiset 250-350 kWh kuukaudessa. Ihan Gba-lukemiin ei pääse, kun ei ole massikeisari (eli pitää olla joskus kotonakin) ja kun lasten kanssa pelkästään pyykkikone pyörii sen 1-2 kertaa päivässä. :D

Hintapolitiikka on syyskuun puoleen väliin saakka vanhaa n. 5 sentin sopparia, ja sitten jatkuu seuraavat pari vuotta n. 13 senttiä / kWh. Varmistin laiskana miehenä vähän riskillä hinnan tuossa kesällä jo, mikä näyttää ainakin toistaiseksi olleen ihan kannattava veto - vaikka toki hinnat voi olla taas vuoden päästä matalalla ja sitten maksellaan ylihintaa tovi. C'est la vie.

Samoissa lukemissa ollut kulutus meilläkin. Ei vaan sopimusjutut ole ihan yhtä hyvissä kantimissa, kun saatiin täysosuma sähkölotossa ja Lumo Energia ilmoitti konkurssista siinä vaiheessa, kun määräaikaisten hinnat olivat jo raketoineet sinne vähintään 30 sentin tietämille. 5 senttiä olisi jatkunut kevääseen, mutta nyt pitikin sitten solmia uusi sopimus syyskuulle. Kvartaalihinnoilla seuraava kuukausi on vielä siedettävä 13 senttiä ja risat, mutta loppuvuosi kärvistelläänkin miltei 50 sentin hinnoilla. Ei tuo onneksi vielä riitä taloutta millään tapaa heilauttamaan. Ei vaan jaksanut uskoa, että olisi ollut järkevä sitoa itseään tällä hetkellä mihinkään määräaikaisiin sopimuksiin, niin maksetaan ainakin hetki vielä enemmän sitten.

Maverick oli kieltämättä aivan loistavan viihdyttävä elokuva. Ja nimenomaan elokuva. Aivan käsittämätöntä kuinka ison eron oikeat käytännön tehosteet ja lentokoneet tekevät kokonaisuudelle. Tämän takia kasarielokuvatkin ovat kaikessa korniudessaan aivan ylivertaisia suurimpaan osaan nykyelokuvia verrattuna.

Maverickin innottamana pidimme kaverien kanssa pienimuotoisen Top Gun -maratonin ja katsoimme ensin alkuperäisen elokuvan kotioloissa. Tönkköhän se on kuin mikä, mutta marginaalisesti parempi ja viihdyttävämpi kuin ensimmäiseltä muutaman vuoden takaiselta katselukerralta muistin. 45 minuuttia hengähdystä ja elokuvateatteriin jatko-osan pariin.

Periaatteessa juonen perusrakenteessa on paljon samaa, mutta joka osa-alue oli vain toteutettu paremmin ja kauniimmin. Kun kaikki on toteutettu näin laadukkaasti, niin mahdolliset epäloogisuudet tai pikkuhölmöydet tuntuvat nekin vain viihdyttäviltä.

Toivottavasti elokuvastudiot ottaisivat mallia Maverickista. Kuinka kaiken ei tarvitse olla CGI:llä täytettyä (supersankari)roskaa, ja kuinka käytännön tehosteiden käyttämisen ei välttämättä tarvitse räjäyttää pankkia. Eihän 170 miljoonan budjetti millään mittarilla pieni ole, mutta ei sillä vielä mahduta esim. Wikipedia kalleinten elokuvien listoille. Ei puhtaalla rahasummalla eikä etenkään inflaation huomioimalla.

Kiinallekaan ei tarvitse olla joka välissä olla pylliselemässä enemmän tai vähemmän tärkeiden myönnytyksien muodossa. Taiwanin lipun palauttaminen Cruisen rotsiin trailerikohujen jälkeen ei selvästi ole lamaannuttanut rahantuottohanoja. Toisin kuin kalleimpien elokuvien listalle, eniten tuottaneiden listalle Maverick lennähtää heittämällä.

Toivottavasti Maverick myös jouduttaisi ihmisten väsymistä loputtomaan supersankaritauhkaan, ja elokuvateattereihin saataisiin taas enemmän omilla jaloillaan seisovia ison budjetin tapauksia. Ihan rehellisesti sanottuna en kykene yhdistämään Marvel-tuotoksia päässäni termiin elokuva samalla tavalla kuin vaikka juuri Maverickin. Ne ovat vain muuttuneet epämääräiseksi, tylsäksi ja homogeeniseksi audiovisuaalisuusmassaksi, jota joskus viihteeksikin haukutaan. Ehkä en vain ymmärrä.

Viimeisenä pitää todeta, että on se vain suoraan sanoen perseestä, kuinka Tom Cruisen tasoinen tyyppi on hurahtanut skientologiaan. Olisi paljon mukavampi ja helpompi hehkuttaa häntä ilman tuota massiivista taakkaa. Nimittäin ihan sama mitä Cruisesta on ihmisenä (vähintäänkin erikoinen) tai näyttelijänä (ei kaksinen) mieltä, niin en usko, että kukaan voisi väittää, etteikö hänessä olisi tiettyä visiönäärin vikaa ja etteikö osa hänen suorasta hulluudestaan johtaisi positiiviseen lopputulokseen. Tämä elokuva nykypäivänä EI olisi voinut syntyä ilman Cruisen kaltaista ihmistä, jos isot kihot pääsisivät vapaasti vaikuttamaan kaikkiin osa-alueisiin ja valitsemaan "turvallisimmat" ja "helpoimmat" lähestymistavat elokuvan tuottamiseen. Elämää suurempi näyttelijä hyvässä ja pahassa.

Mitenkäs nuo Jenkkilän hinnat käytännössä toimivat? Tuleeko $499 suositushinnan päälle vielä osavaltiosta riippuvat verot päälle? Vähintäänkin suuri osa valtiosta taitaa olla järjetöntä perähikiää, jossa kaupoissa näytettäviin hintoihin ei ole laskettu veroja lainkaan, vaan ne pistetään vasta kassalla päälle.

Jos verot pistetään vasta tuon suositushinnan päälle, niin sehän helpottanee Sonya selittelemään hinnan nostoa. Euroopassa ilmoitettuun hintaan pitää kuitenkin sisällyttää verot, jonka päälle euron laskenut kurssi ja yleinen inflaation toimii varmasti riittävinä (teko)syinä.

Mitenhän tulevat näkymään Suomen hinnoissa, kun niistä on tähänkään asti ollut vaikea sanoa. Tuntuu, että vähintään puolet ajasta kylkeen pakkomyydään milloin ohjainta milloin peliä.

Omani sain ostettua Powerista vuosi sitten punaisen ( ) lisäohjaimen kanssa 600 eurolla toimituksineen, joka oli melkolailla tasan Suomi-hinta (529€) + normaali törkyhinta ohjaimesta (69€). Viime aikoina myynnissä on näkynyt lähinnä Horizon-bundlea ~600 eurolla. Nähtävästi DNA (saatavilla joistain myymälöistä) taas myy konsolia 627,84 eurolla Pulse 3D -kuulokkeiden kanssa naitettuna. Gigantti myy pelkkää konsolia tällä hetkellä 549 eurolla (muutamassa myymälässä saatavilla). Liekö hinta jo päivitetty vai tätä pyydetty jo pidempään, koska saatavuus on mitä on.

Symmetriset tatit ei sinänsä ole ongelma vaan se että ne ovat väärässä paikassa.

Tämä on toki totta. Noita virallisia konsolijulkaisijoiden ohjaimia ei ole tainnut vaan koskaan olla kuin Wii U:n pro controller, jossa symmetriset tatit olisivat ylhäällä. Tai ainakaan itse en moisia muista. Siksi symmetriset tatit on helppo synonyymittaa Playstationin ohjainten ja niiden tattien sijainnin kanssa.

Välillä on tullut mietittyä pitäisikö jollekin genren pelille antaa parempi mahdollisuus. Ajatuksen tasolla nämä kiinnostavat melko paljonkin.

Fortniteä tuli mielenkiinnosta testattua kymmenkunta peliä joskus 2017-2018 vaihteessa. Peli tuntui periaatteessa ihan mukavalta, mutta rakentelumekanismi tuhosi täysin halun jatkaa pelaamista. Portaiden yms rakentelu oli ihan mukavaa maailmassa liikkumisen kannalta, mutta se muutti tulitaistelut on amatööritasolla mielestäni armottomaksi perseilyksi. Vaikka videot oikeasti osaavien pelaajien rakentelukikkailusta tavallaan ovatkin siistejä, niin itse en moisesta lainkaan perusta. Kerrankin siis mekaniikka, joka toimisi paremmin hitaampana ja kankeampana. Vähän aikaa sittenhän taisivat parin viikon ajaksi poistaa rakentelun kokonaan, josta monet tuntuivat pitävän. Itse en jaksanut nähdä asennuksen vaivaa.

Apexia ovat jotkut kaverit pelanneet paljonkin. Itsellä jäi yhteen kokeiluun, koska jostain syystä peli toimi sietämättömän huonosti. Tuo tosin johtui epämääräisestä viasta koneesta, sillä ongelmia oli muissakin peleissä. Olisikohan vika lopulta korjautunut näyttiksen irroittamalla ja takaisin pistämällä. Uusiksi en kuitenkaan koskaan enää testannut. Hieman epäröivä olen sen suhteen olisinko lukuisten liikkumismekanismien fani. Titanfall 2 yksinpelissä olivat ihan mukavia, vaan kuinka moninpeliympäristössä? Olen kuitenkin pohjimmiltani enemmän hitammaan ja "taktisemman" ammuskelun ystäviä.

Oikeastaan eniten pelaamani battle royale on sen "kevytmuoto" CS:GO:ssa, Danger Zone. Pelaajia, kun on perinteisen 100 sijasta vain 16-18 ja pelikartta huomattavasti pienempi. Erinomaisen hyvää viihdettä siitä huolimatta. Vai kenties juuri sen takia?

Pidän kovasti CS:n perusmekaniikoista, liikkumisesta ja ampumisesta, mutta perus defuse-pelimuodon peluu peruskartoissa ei innosta. Erikoisemmat pelimuodot ja kartat ovat paljon hauskempia, ja Danger Zone kattaa molemmat enemmän kuin hienosti. Silti tätäkään ei ole tullut pelimuodon julkaisun jälkeen pelailtua. Julkaistuista kartoista olen pelannut vain kahta ensimmäistä. Onpa noita jonkun tason erikoiskykyjäkin taidettu lisätä ja viilata sitten viime peluun. Ehkä pitäisi taas jossain vaiheessa testailla.

Aikanaan PUBG kiinnosti vähän, mutta ei kuitenkaan silloisen hintalapun verran. Nykyään näyttää olevan ilmainen, vaan liekö silti ajan ja vaivan arvoinen. Steamissa positiiviset ja negatiiviset arviot ovat miltei 50-50, joka ei yleensä lupaa erityisen hyvää.

Warzone on vaikuttanut videoiden perusteella sellaiselta coctaililta pelattavuutta ja mekaniikkoja, joka voisi itselleni toimiakin. Ehkä Warzone 2 voisi vihdoin pistää testiin, jos se(kin) julkaistaan free to playna. Hyvällä mäihällä tuohon mennessä seuraavan seuraavan sukupolven prosessoreja ja näyttiksiäkin on julkaistu ja niiden hinta/saatavuus ovat sellaisia, että olisi vanha työjuhtatietokonekin päivitetty nykypäivään taas.

Symmetrinen tikkuasettelu on jäänne 90-luvun puolivälistä. En vaan voi puoltaa sitä. 8Bitdo Pro 2:llakin pelaan mielelläni 2D-pelejä, mutta tikkuja vaativat pelit eivät tunnu hyviltä pelata. En ymmärrä miten Sony pitää tästä kiinni kuin hukkuva oljenkorresta.

Lienen onnekas, kun tikkujen asettelulla ei ole koskaan ollut kummempaa väliä itselleni. Pääsääntöisesti käytössä on toki ollut Xboxin ohjaimia, koska ne toimivat niin paljon helpommin ja paremmin PC-käytössä. Silti Playstationilla pelaillessa tatit eivät ole missään vaiheessa häirinneet.

Oikeastaan ainut kerta, kun nykyohjainten tatit ovat häirinneet, tapahtui nimenomaan Xboxin ohjainta käytettäessä. Katamarin ohjauksen kanssa piti nimittäin hieman nyrjäyellä aivoja, että pelin onnistui edes aloittelemaan. Missään vaiheessa pelaaminen ei tuntunut yhtä hyvältä kuin Playstationin symmetrisillä tateilla.

[Deus ex (ps2)]

Deus ex (ps2)

Tätä aloittaessa oli pelko siitä kuinka aika on varmasti kullannut muistot eikä tämä enää iske, mutta olihan tämä edelleen ihan helvetin hyvä eikä tekniset ongelmatkaan haitanneet.
Ruudunpäivityshän tässä on usein varsin tökkivä ja jos tulee tulitaistelu vaikka neljän vihollisen kanssa niin aletaan olemaan jo diashow tunnelmissa joten vaikka teknisesti sä voisit pelata räiskimällä niin ei se ps2 versiossa ole mikään oikea vaihtoehto.
Sama pätee myös tähtäämiseen ja mä oikeasti suosittelen jokaista ottamaan hiiren käteen kun tätä pelaa tai muuten aika varmasti menee tärkeät headshotit ohi ja taas on hälytys päällä.
Itsehän pelasin tämän jo 20 vuotta sitten padi+hiiri kombolla eli normaalisti vaan paikkoja tutkiessa käytän pelkkää padia ja jos kuulen tai näen vihollisen niin sitten otan hiiren käyttöön.
Toki näppistäkin voi käyttää, mutta mä käytän mieluummin ohjainta liikkumiseen koska kahdeksan eri suunnan sijaan sulla on täysin portaaton liikkuminen ja nopeus.
Se kannattaa muistaa, että jos tän ostaa ps3:n storesta niin siinä ei sitten hiiri ja näppis toimi.

Latausruutuja on myös varsin paljon ja esim se alun liberty island on jaettu neljään eri alueeseen kun pc versiossa se on yks alue ilman latausruutuja.
Nuokaan ei pahemmin häirinneet kun yleensä tulee edettyä varsin hitaasti, mutta kohtuu hidas tallennus kyllä hieman häiritsi.
Toisaalta ei kukaan pakottanut mua tallentamaan minuutin välein.

Tämä oli myös ihan pirun pitkä ja mietinkin miten ne tyypit tätä on pelanneet joiden videot katsoin ennen aloittamista kun toinen sanoi, että sillä kestää nykyään sellainen kasuaali läpäisy 9 tuntia, mutta ekakertalaisella voi mennä jopa 20 tuntia ja toinen valitti kuinka sen energiamiekan saa jo pelin alkupuolella ja se tavallaan rikkoo koko pelin jos sitä käyttää, koska se tappaa laakista melkein kaikki ihmis viholliset.
Mulla meni melkein 30 tuntia ja tuon miekan sain 13 tunnin jälkeen.

Ei voi kuin hattua nostaa, että joku jaksaa vetää nostalgiapärinät niin pitkälle, että pelaa selkeästi köppäisempää versiota pelistä, joka nykyään pyörii vaikka leivänpaahtimella. Ei sillä, Deux Exin PS2-versio on yhä ainoa, jonka olen läpi asti pelannut. PC:llä olen kerran pari koittanut aloitttaa, mutta on jäänyt aina nopeasti kesksen.

Tämän kaltaisessa pelissä pitäisi päästä eroon pakottavasta tarpeesta optimoida kaikki tavaroiden yms käyttö, jotta saisi nähtyä ja löydettyä maksimaalisen paljon sisällöstä. Itse asiassa onnistuin tässä vihdoin kohtuullisesti Human Revolutionin kanssa, joten ehkä pitäisi joskus koittaa uudestaan alkuperäistä. Vaikka HR hyvä peli olikin, niin luulen, että pitäisi alkuperäisestä yhä enemmän.

Harmi, että Elden Ringin tasoinen peli on pitänyt pilata surkealla teknisellä toteutuksella.

Kommentoidaas tähän päivitystä hyvin paljon myöhässä. Peli on selkeästi hyvin prosessoririippuvainen peli. Siinä missä käytännössä kaikki muut pelit (avoimen maailman esimerkkeinä AC: Valhalla, Far Cry 6, Horizon: Zero Dawn) tuntuvat vieläkin ilmoittavat minimivaatimukseksi Intelin keskitason 4000-sarjalaisen, ei Elden Ringin 8400-vaatimus ole selkeästi hatusta vedetty. Harmi homma, koska verrattuna aiemmin listaamiini peleihin pitäisi tämänkin pyöriä vallan hienosti. Vaan eipä pyöri. Varmasti jää osalta peli kokematta sen takia.

Omalla kohdallani vaihtoehtotietokone ratkaisi ongelmat. Ryzen 5600x + GTX 1070 combolla peli pyörii lähes tasaisella 60 fps 1080p high asetuksia käyttäen (motion blur ja depth of field poistaen, koska hyi). Televisioiden skaalaimet toimivat nykyään sen verran hienosti, etten pystynyt järkevää testaamista resoluutioiden välillä tekemään. Nosto 4K ei parantanut kuvanlaatua niin merkittävästi, että olisin sitä huomannut laskeneen ruudunpäivityksen yli, joka varasti kaiken huomioni. Parempi näin. Pientä nykimistä on havaittavissa silloin tällöin, mutta se ei onneksi enää pilaa kokemusta. Ruudunpäivityksen laskuun olen kunnolla kiinnittänyt huomiota vain muutamia kertoja. Pahin lasku on tainnut tapahtua Minor Erdtree pomotaistelun taikojen aikana.

Peliä on takana reilu 25 tuntia. Hahmoksi päädyin valitsemaan samurain, joka onnistui inspiroimaan pelien pahimman show starterin yli: hahmon nimeämisen. Jorma Himomuki suorastaan huokuu samuraille tyypillistä stoalaisuutta.

Aika on mennyt enemmän ja vähemmän määrätietoisesti maailmaa tutkien. Myrskylinnaa lähdin tutkimaan muutaman pelitunnin jälkeen, mutta jokusen yrityskerran jälkeen totesin, ettei Margariini pomona ollut sen arvoinen. Rasvaprosentti oli vielä liikaa. Reilun kymmenen tunnin lisäsamoilun jälkeen ~30-tasoinen hahmo päivitetyllä aloituskatanallaan käsitteli Margariinia kuin sulaa voita ja pomo sulikin vaivatta ensiyrittämällä. Sitä seurannut linna olikin suunnittelultaan sellaista hunajaa, ettei parempaa palkintoa olisi voinut toivoa.

Vapaus onkin pelin ehdottomasti paras osa. Tekemistä ja nähtävää on niin paljon, ettei yhden pomon tai alueen kanssa tarvitse jäädä hakkaamaan päätänsä seinään. Sen kun palaa myöhemmin vahvempana. Ihan tajutonta kuinka paljon erilaisia vihollisdesignejä peliin on onnistuttu pistämään. Tuo yhdistettynä tappelun sulavuuteen pistää hankkiutumaan pikkutaisteluihin ihan sen itsensä ilosta, vaikka tarkoituksena olisikin edetä maailmassa tiettyyn paikkaan. Saisi Nintendon ottaa mallia Breath of the Wildin jatko-osan kanssa. BotWissa uniikkien vihollisten naurettavan pieni määrä sai maailman tuntumaan peinemmältä ja tylsemmältä mitä se oikeasti oli. Näin muutaman vuosi myöhemmin pystyn laskemaan yhden käden sormilla muistamani vihollistyypit, joilla koko maailma oli täytetty.

Hieno peli, joka tuntuu vain paranevan mitä pidemmälle sitä pelaa. Suurimmat pelilliset harmitukset tähän mennessä ovat olleet satunnainen pelitilanteen lukemisen vaikeus isompien vihollisten kanssa ja suunnittelun "laiskuus" tavaroiden nimeämisessä. Aiemmin sielut ja takomistavarat olivat erikseen nimettyjä, mutta nyt ovat vain numeroituja kokojärjestyksessä. Tylsää! Samalla kertoo jotain pelin laadusta, jos "miinuksia" pitää hakea tämän luokan asioista.