Stocmannin verkkokaupassa on ilmeisesti KAIKKI elektroniikka -30% (puhelimet, tietokoneet, kamerat jne). Alennus tulee viimeistään ostoskorin puolella ja enää tämän päivän.
Kylläpä tulee aidosti aivan törkeän hyvä mieli Pillars of Eternitystä lukiessa. Metacriticissä pisteet tällä hetkellä 93 ja Redditin arvosteluketjuun poimitut pätkät arvioista ovat täynnä ylistystä. Päälle vielä Super Bunnyhopin ylitsepursuavan positiivinen arvio, niin kyllä tässä on selvästi jotain aivan ainutlaatuista käsillä. (Suosittelen tutustumaan muihinkin herran videoihin, jotka ovat äärimmäisen laadukkaita ja monipuolisesti eri asioita käsitteleviä. Toimittajan koulutus näkyy ja kuuluu. Kenties jopa korkeimmalle arvostamani pelijournalisti tällä hetkellä.)
En ole tämän tyyppisistä peleistä perinteisesti kiinnostunut, enkä välttämättä koskaan tule tätäkään pelaamaan, mutta sisäinen peliharrastajani on silti innoissaan. Tällaisista lähtökohdista (todellinen kickstarter peli, kaikki julkaisijat väittävät kuolleeksi genreksi) tulee peli, jota uskalletaan jo julkaisussa kutsua todelliseksi klassikoksi. Ei typeriä julkaisupaineita, vaan peliä lykättiin vielä muutama kuukausi eteenpäin viimeisiä viilailuja varten. Saisivat jätit ottaa mallia kuinka asiat pitää hoitaa.
Paradoxilla lienee juhlat menossa, kun kaksi timanttia ulkona näin lähellä toisiaan. Toinen siis kotimaista tuotantoa oleva Cities: Skylines.
Vähän paha sanoa tästä nimenomaisesta pelistä, kun aloite tuli Sonylta ja onhan tässä ollut Japan Studio mukana tekemässä Fromin apuna.
Lainaus käyttäjältä: Wikipedia
Sony approached From Software concerning cooperative development on a title, and director Hidetaka Miyazaki asked about the possibility of developing a game for eighth-generation consoles. The concept of Bloodborne developed from there.
Varmaa on, että Fromilta olisi tullut joku Souls-peli ilmankin, mutta ei välttämättä juuri Bloodbornea tälläisenä kun se nyt saatiin. Varmaan Dark Souls 3 tms (joka nyt on varmaan työn alla tälläkin hetkellä).
No joo, ehkä totta tuokin. Vaan onpa tuo Bloodborneen käytetty aika sitten pois joltain muulta From Softwaren laatupeliltä, joka olisi voinut tulla. Eipä siinä, sapettaa vain hieman. Totta puhuen sapettaisi vähemmän, jos peli toimisi 60 fps tai edes timantinkova 30, joka ei putoaisi ikinä, mutta nyt saatiin peli joka ei koskaan saavuta todellista potentiaaliaan.
Ärsyttää tällaiset pelit, jotka eivät ole edes valmistajien omia, mutta ovat saatavilla silti vain tietylle alustalle. En omista PS4, enkä tule luultavasti koskaan omistamaankaan, koska kiinnostavia pelejä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Ja silloinkin jos olisi, ärsyttäisi pelatessa tietää, että ne toimisivat PC:llä paremmin eikä konsoli tuo niille mitään lisäarvoa. Onhan tuo nyt ihan anteeksiantamatonta, että tämän tyyppiset pelit dippailevat siitä 30 fps:kin vielä alemmas, vaikka lähtkohdan pitäisi olla 60 tavoittelu.
Ei varmasti olisi jäänyt ilman Sonyakaan tekemättä, ovathan nuo Dark Soulsit sen verran hyvin menestyneet. Vaan minkäs teet, kun konsolivalmistaja lappaa rahaa taskuun. Olisi nyt silti ollut Microsoft, niin olisi saattanut olla edes etäinen mahdollisuus PC-porttaukseen joskus tulevaisuudessa.
Noh, ehkä pitää vain hankkia Dark Souls 2 nyt vihdoinkin, kun tuo Scholar of the First Sin on tulossa. Anttilasta lähtisi 30 eurolla...
Videon kommenteista osuvasti: "Lunk is the reaction when you play an RPG for hours on end. Die. Then realize your save was hours ago, and have to replay everything."
Olen käyttänyt Sharkien suosittelemaa Dolphinia reilun kuukauden, mutta olen alkanut harkita vaihtoa esimerkiksi Firefoxiin. Sen verran ovat muutamat asiat alkaneet häiritä, vaikka pääsääntöisesti hyvä selain onkin.
Tuorein ja tärkein seikka vaihtoon on kaatuilu. En tiedä syytä mutta viime aikoina selain on alkanut kaatuilemaan yllättävän usein. Mitään selkeää logiikkaa kaatumisissa ei ole, vaan sitä saattaa tapahtua käytönnössä pelkkää tekstiä sisältävillä sivuilla siinä missä raskaammillakin. Toisaalta eräskin sivu kaatoi selaimen säännöllisesti minuutin sisällä avaamisesta. Avatut välilehdet (nimenomaan tieto avatuista, ei vain ladattu sisältö) saattavat välillä myös kadota muita ohjelmia käyttäessä. Vertailuna Firefox on muistanut kaiken päivienkin tauon jälkeen, jos puhelinta ei ole välissä sammutettu.
Toisekseen tietyt sivut eivät yksinkertaisesti toimi Dolphinilla. Suurimpana riesana cdon.com, jonka linkkeihin törmää usein esimerkiksi tarjousketjuissa. Pidemmän päälle tämä on todella rasittavaa, kun pitäisi olla avaamassa toista selainta, jos haluaa nähdä tuotteen.
Toisaalta esimerkiksi Elisan sivujen ja joidenkin wikien toiminta korjautui viimeisimmällä(?) päivityksellä. Sitä ennen sivuvalikko oli jatkuvasti päällä ja peitti puolet kulloinkin näkyvästä tekstistä alleen. Miinuksena samainen päivitys tuntui muuttavan joidenkin asioiden oletustoiminta-asetuksia enkä tiedä mistä niitä voisi muuttaa. Esimerkiksi Youtube-videot eivät enää avaudu omassa ohjelmassaan, vaan pyörivät mobiilisivulla huonommilla säätömahdollisuuksilla.
Suurena ärsytyksen aiheena selain ei myöskään muista MuroBBS jatkuvaa sisäänkirjautumista. Pienikin aika muulla sivustolle tai toisen ohjelman parissa riittää uloskirjautumiseen. En tiedä johtuuko tämä enemmän hiljattain uudistetusta foorumialustasta vai Dolphinista, mutta uskaltaisin veikata jälkimmäistä, vaikka alusta toiminnallisuudeltaan keskeneräiseltä vaikuttaakin.
Dolphinissa ei lopulta ole kuin kaksi asiaa, jotka tulevat heti mieleen, joita jäisin kaipaamaan. Kätevät kirjanmerkit ja "älykkäästi" skaalautuva teksti. Oikeastaan jälkimmäinen on osoittautunut vielä tärkeämmäksi ominaisuudeksi eikä vastaavaa ole tullut vastaan muilla selaimilla. Dolphinista löytyy siis asetus, joka osaa skaalata tekstin aina näytön leveyteen sopivaksi, kun kuvaa zoomataan lähemmäksi. Tekstin koko on siis oletuksena mitä on ja efekti tulee voimaan vasta tarpeeksi zoomatessa. Efekti on myös sopivalla tapaa porrastettu, jolloin jokainen pieni zoomauksen muutos ei vaikuta tekstin kokoon. Joskus tekstiä haluaa lukea yksinkertaisesti lukea hieman isompana, jolloin on todella miellyttävää, ettei ruutua tarvitse siirrellä kuin pystysuunnassa.
Ohimenevä linkki, mutta Games Done Quick -sivulla menossa livenä Spyro the Dragon -speedrun juuri tällä sekunnilla. Tosi mahtavan näköistä menoa ja tajunnanräjäyttävää meikälle, joka oon läpäissyt kyseisen pelin jo lapsena täydellisesti, ja hiljattain fiilisteltiin peliä taas kotona.
Seuraavaksi vissin Crash 2, mutta tääkin näyttää tosi viihdyttävältä
Vielä pari päivää tätä parhautta jäljellä. Tulossa mm. Zeldaa ja kahden pelaajan Super Metroid 100% race. Tarkempi aikataulu täällä.
Tetris The Grandmaster Showcase on ollut tämän vuoden ehdottomia kohokohtia. Paljon mielenkiintoista tietoa, triviaa ja tietenkin huikeita pelisuorituksia. Miltei yhtä dominoivia kuin Sharkien Dr. Mario -pelit. Jos koko puolitoistatuntiseen ei ole aikaa, niin katsokaa vähintään 1:04:00 alkava pätkä. The Grandmaster 3 Grandmaster-arvosanan arvoinen pelisuoritus (sitä edeltävät vaatimukset eivät vain olleet täytettyinä). Vain viisi ihmistä koko maailmassa on onnistunut saamaan ko. arvosanan, kaikki japanilaisia.
Lisäksi viime vuodelta pitää nostaa 4 pelaajan Super Metroid any % race, josta ei jännitystä puuttunut.
Itse tilasin viikonloppuna pari kappaletta langallisia 360-ohjaimia Netanttilasta -10€ koodilla (NA5015EM), jolloin loppuhinnaksi tulisi n. 40 euroa. Toivottavasti vain ehtivät perille tämän viikon aikana, muuten joutuu perumaan koko oston.
Toivottavasti tuo on tosiaan loppuhinta molemmista eikä alennuksen jälkeen 40 euroa kappaleelta
Niin hintahan oli siis 70 euroa (noudolla Anttilasta) kahdesta ohjaimesta, joista sitten 30 euroa takaisin kampanjan kautta. Voi olla, että tuo 30 euroa tulee vasta kuun lopussa / helmikuun alussa, mutta mitäpä tuo haittaa. Tuolla Microsoftin sivuilla pitää ilmoittaa sarjanumerot sun muut 11. mennessä, jonka jälkeen nämä pitää vielä leikata paketeista irti ja lähettää heille 31. mennessä.
Jos on tarvetta halvoille Xbox 360 tai One -ohjaimille, niin Microsoftilla on moneyback-kampanja PC-oheislaitteista vielä tämän viikon loppuun asti. Maksavat 10 euroa takaisin väh. 29,90 ostoksista ja 30 euroa 59,90 ostoksista. Xbox-ohjaimiakin saa siis ostettua, kun paketissa lukee lisänä "for Windows".
Itse tilasin viikonloppuna pari kappaletta langallisia 360-ohjaimia Netanttilasta -10€ koodilla (NA5015EM), jolloin loppuhinnaksi tulisi n. 40 euroa. Toivottavasti vain ehtivät perille tämän viikon aikana, muuten joutuu perumaan koko oston. Netanttilasta näyttäisi löytyvän myös ohjainta Onelle 59,95 eurolla eli 30 eurolla cashbackin jälkeen. Itse hain mokoman Verkkokaupasta ja nappasin mukaan halvan hiiren, jotta 59,90 euron raja täyttyi.
Itselleni valtaosa mistään kategorionnista on turhanpäiväisen tuntuista. Yleisemmillä tasoilla kuten vuoden peli, yllättäjä tai pettymys ne toimivat, mutta miten määritellään vaikka lataus- tai käsikonsolipeli? Yksinoikeuspeleistäkään aika harva on aidosti yksinoikeus ellei julkaisijana ja rahoittajana ole sataprosenttisesti konsolivalmistaja itse. Silloinkin voi vielä yllätyksiä tapahtua myöhemmin.
Esimerkiksi minulle parillakin käsikonsolimaininnalla näkynyt Shovel Knight on yhtä paljon käsikonsolipeli kuin Ace Attorneyt ovat kotikonsolipelejä. Toki esimerkki on hieman äärimmäinen, sillä Ace Attorneyt ovat niin selkeästi kannettavien laitteiden pelejä, mutta silti Shovel Knight käsikonsolikategoriassa tuntuu vain hoopolta. Etenkin, kun Euroopassa peli oli myynnissä PC:llä yli neljä kuukautta ennen 3DS-versiota ja ensimmäisen kuukauden myynneistäkin 3DS kattoi vain kolmanneksen.
Latauspeli toki pitänee ymmärtää pelinä, jota ei voi fyysisenä kaupasta ostaa, mutta silti PC-jääränä on pakko kommentoida, että joka ikinen pelihän on nykyään latauspeli.
Eniveis, omasta mielestäni olisi mielenkiintoisinta, jos kategorioita olisi tosiaankin vain muutama yleisempi ja vuoden peli ihmiset voisivat mainita halutessaan useamman pelin. Näkisi paremmin mitkän pelit ovat oikeasti maistuneet eikä tulisi niin paljon näitä "no testasinhan minä tätä 5 minuuttia"-vastauksia, kun muita siihen kategoriaan sopivia pelejä ei löydy. Mitään rankingiahan ei näin pienellä foorumilla mistään kategorioita sisältävistä vastauksista kuitenkaan voi koostaa.
Ubisoft taas handlaa, vaikka rehellisyyden nimissä tällä kertaa heitä ei voikaan (täysin) syyttää. 5 minuutin aikana koettuja fiiliksiä voisi hymiöillä kuvata jotenkin näin: -> -> ->
Ovat siis tekemässä legendaarisesta Heroes of Might and Magic III HD-versiota, joka toimii Windowsin lisäksi myös Androidilla ja iOS:lla. Lähtökohdat vaikuttivat varsin hyviltä. Peli tukee nykyaikaisia resoluutioita ja grafiikoita on ehostettu käsityöllä. Jotkut örmyistä näyttävät ehkä hieman oudoilta (jokseenkin halvoilta?) mutta etenkin pelikartta näyttää todella makoisalta. Moninpelinkin luvattiin hyödyntävän Steamworksia, joka toivottavasti tarkoittaa Uplayn poissaoloa.
Pelissä on kuitenkin yksi fundamentaalinen vika: siitä puuttuvat lisäosat kokonaan eli vain alkuperäinen peli saa HD-kasvojenkohotuksen. Uusia pelaajia tämä ei varmasti haittaa, mutta itselleni ja varmasti hyvin monelle muullekin vanhalle pelaajalle peli on yhtä tyhjän kanssa tämä puutteen myötä. Alkuperäinen Complete-version saa tälläkin hetkellä 2 eurolla Gog.comin alennuksesta. HD-modilla senkin saa tukemaan käytännössä mitä tahansa resoluutiota.
Toki peruspelikin on todella toimiva kokonaisuus, mutta itselleni siitä puuttuu auttamatta liikaa lihaa ympäriltä. Tilanne on hieman sama kuin alkuperäisen Binding of Isaacin pelaaminen ilman Wrath of the Lamb -lisäriä nyt, kun vielä entisestään peliä parantava Rebirthkin on ulkona.
EDIT: Tuosta Nintendosta vielä. Jaksaa kyllä ihmetyttää heidän säätönsä kaiken kanssa. Sen ymmärrän, jos eivät saa tuotettua tarpeeksi tavaraa, mutta siinäkin tapauksessa voisivat kommunikoida paremmin. Jos tavaran tuottaminen ei ole ongelma, niin siinä tapauksessa ovat yksinkertaisesti idiootteja. Toki keräilijät ovat varmasti mielissään, jos jotkin Amiibot jäävät harvinaisuuksiksi, mutta se ei paljon Pentti Peruspelaaja lämmitä, jos tämä oikeasti jonkun hahmon haluaisi. Tässä häviävät sekä Pentti, joka jää ilman Amiiboaan ja Nintendo, joka jää ilman rahaa.
Vielä enemmän ihmetyttää säätö noiden GC-adaptereiden kanssa. Itselläni jää ainakin pelin ostamassa siihen asti, että sellaisen saa. Luulisi, että niitä olisi saatu enemmän markkinoille eikä ainakaan tarvitsisi odottaa epämääräiseen hetkeen ensi vuoden alussa. Ilmeisesti raha ei kelpaa vaan mieluummin annetaan "trokareiden" tehdä voittoa.
Pitkän puhelinvaihdon pohtimisen jälkeen tuli sellainen diili vastaan, ettei voinut enää kieltäytyä. Kävin eilen hakemassa kolme kuukautta vanhan, vähän työpuhelimena käytetyn Nexus 5 185 eurolla. Hyvin pitkälle moitteettomassa kunnossa siis, vähintäänkin samassa mitä itsellä olisi yhtä pitkän käytön jälkeen. Näytönsuojuksen voisi ehkä vielä hankkia, ettei tarvitse pelätä itse näytön ruhjomista. Onko kellään kokemuksia hyvistä?
Ensivaikutelmat pienen näpräilyn jälkeen ovat hyvät. Kaikki toimii todella sutjakkaasti ja silmät olivat sulaa laadukasta 1080p Twitch steamia katsellessa, niin tarkka oli kuva. Ehkä tällä jaksaa joskus jo jotain Humble Mobile Bundleista ostettuja pelejäkin pelata.
Fyysiseltä kooltaan puhelin on vain marginaalisesti aiempaa Galaxy Nexusta isompi, vaikka tuumia onkin tullut 0,3 lisää. Isompi muutos onkin muotoilu, johon pitää vielä totutella. Kuten myös puhelimen käyttöön mediaa toistaessa kaiuttimen kautta. Kaiutin kun sattuu sijaitsemaan pohjassa vasemmalla puolella puhelinta, jossa olen tottunut pitämään kättäni. Galaxy Nexuksessa se sijaitsi puhelimen takana, joten sen tukkiminen vahingossa oli haastavampaa. Positiivisena puolena kaiutin on laadukkaampi eikä puhelinta tasaisella alustalla pitäessä tarvitse kikkailla.
Juuri ilmestyneessä Android 5.0 on myös omat totuttelunsa. Tuntuu olevan monilla varsin ristiriitaiset kokemukset vielä tässä vaiheessa. Puhelimen vanha omistaja kertoi testanneensa nopeasti, että akku tuntui kestävän kauemmin which would be nice. Oli miten oli, eron vanhaan huomaa todella selvästi, sillä nyt testatessa Galaxy Nexus imi yli tuplasti yhtä paljon akkua samoja Youtube-videoita katsellessa kuin Nexus 5.
Omalta osalta on paha sanoa yhtä tarkasti Androidien välillä, sillä hyppäsin tähän suoraan toisesta puhelimesta ja versiosta 4.3. Alkukankeuksina mainittakoon vaikka näytön avaaminen johon on lisätty soittaminen pikavalintaan. Hyvä lisä joillekin, mutta itse olen onnistunut käyttämään sitä jo useamman kerran vahingossa. Pitää siis opetella avaamaan näyttö hieman pystymmässä kulmassa. Myös notification barin käyttö tuntuu kankeammalta, vaikka todellisuudessa taitaa ollakin itse asiassa nopeampi siihen tarkoitukseen mihin itse sitä pääasiassa käytän eli asetusten, kuten näytön kirkkauden, muuttamiseen. Sen sijaan taskulamppu näyttää vihdoin löytyvän oletuksena.
Suurin miinus tuntuu tällä hetkellä kuitenkin olevan tärinä, joka tuntuu todella löysältä vanhaan verrattuna. Galaxy nexuksessa se oli mukavan terävä ja nopea, mutta tässä Nexus 5 se on viipyilevä ja ponneton. Tämä koskee niin alareunan nappeja kuin tekstin kirjoitustakin, eikä niiden muokkaamiseen löydy tarvittavia asetuksia. Vain näppäimistön tärinän pituutta pystyy muuttamaan ja sekin on pienimmällä 1ms liian pitkä. Vanhassa 1ms oli lähes huomaamaton, joten jouduin asettamaan sen 4ms parhaan tuntuman saamiseksi. Eiköhän tuohonkin totu mutta vähän harmi silti.
Toinen lievempi harmituksen aihe on, että joudun totuttelemaan täysin eri nettiselaimeen, koska Galaxy Nexuksessa ollut oma nettiselainhärpäke Browser on vaihdettu Chromeen. Chrome taas ei tunnu järjestelevän kirjanmerkkejä yms yhtä hyvin osoiteriviä käyttäessä. Browserissa selain ehdotti kirjoittaessa alkamaan ensin kirjanmerkkejä, sen jälkeen sivuhistoriaa ja lopulta yleisiä Google-haun täydennyksiä. Kahdessa ensimmäisessä oli vielä erilliset ikonit, joiden avulla ne erotti toisistaan. Chromessa nämä tuntuvat menevät miten sattuu, vievät enemmän tilaa eikä näppäimistökään mene piiloon, jos haluaisi nähdä useamman Google-haun ehdotuksen yhtä aikaa. Toisena miinuksena uusiin välilehtiin ei voi siirtyä suoraan, jos niihin avaa linkkejä. Pitänee vielä testata Firefoxia, sillä ainakin tämän jälkimmäisen puutteen pitäisi olla siinä kunnossa.
EDIT: Ai niin, yksi tärkeimmistä päivityksen syistähän oli se, että saisin kaiken irti 4G-liittymästä. Harmittavasti en muistanut testata nopeuksia Galaxy Nexuksella ennen sim-kortin siirtoa, mutta eiköhän ne erot aika railakkaat olisi, kun wlanillakin latausnopeudet olivat 20mbps vs Nexus 5 40 mbps parillekin eri tesiserverille, kun käytössä on 50mb kaapelimodeemi.
Näinköhän korjaavat aseiden ylinopean hajoilun, jos nostavat FPS samalla 60. PC-porttaushan oli mitä loistavin alkuperäiseen Dark Soulsiin verrattuna, mutta mukavasti olivat kusseet osan moottorista naittamalla sen ruudunpäivitykseen. Tämä tarkoittaa sitä, että aseet ottavat sitä enemmän vahinkoa mitä korkeampi FPS, koska aseen kestävyyteen vaikuttavia damageframeja tulee enemmän. Onneksi ongelma ei aivan hirvittävä ole, vaikka joihinkin aseisiin saattaa hieman pahemmin vaikuttaakin. Yksi kaveri itse asiassa totesi asian olevan aika jees, tuli enemmän haastetta. Itse en ole vieläkään ehtinyt peliä ostaa, mutta eiköhän tämän jälkeen viimeistään, kun ilmeisesti DLC:t saa kaupan päälle.
Hmm, Bayonetan kanssa toimin järkevästi ja tilasin hyvissä ajoin etukäteen mutta uuden Smash Brosin kanssa tuli torspoiltua ja nyt näyttäisi olevan järkevän hintaiset GC-adapteri bundlet loppu. Ehkä yritän luottaa mäihän voimaan ja toivoa, että Verkkokauppaan ilmestyisi noita jostain lisää. Muuten pitää niellä tappio ja ostaa nuo myöhemmin erikseen.
Yllättävän vähän tämä asia kuitenkin häiritsee. Johtunee siitä, ettei peliä kohtaa ole mitään odotuksia. Meleen syrjäyttäjää tuosta ei koskaan tule, mutta voisihan tuota olla kiva pelata hetken aikaa kavereiden kanssa.
Koska kaikkia täällä kiinnostavat PC-pelit hirvittävästi, etenkin DRM-vapaina, niin nyt niitä olisi taas alennuksessa GOG.comissa viikon ajan. Tarjoavat myös vielä 40 tunnin ajan ilmaiseksi Mount & Bladea. Lisäksi jos nyt viikon ajan käy joka kerran painamassa etusivulla nappia leimaa (7 kpl yhteensä, ensimmäinen vielä 18 tunnin ajan) varten, saa vielä Witcher 2 ja The Gamers: Director's Cut -elokuvan ilmaiseksi.
Tokihan Humble Bundlellakin on taas ihan mielenkiintoista settiä tarjolla. Tällä kertaa Jumbo Bundle 3, jossa on mukana vähän perusindieitä "isompia" pelejä.
Äh, purkkaviritykset ovat ärsyttäviä. Olen pohtinut uuden puhelimen ostoa, joten pitihän sitä jotain vaihtoehtoja hipelöidä samalla, kun hain Bayonetan Verkkokaupasta.
Olen lukenut paljon suosituksia LG G2:sta 300 euron hintaluokassa ja kyllähän se spekseiltään hyvältä vaikuttaakin. En vain syttynyt yhtään takakuoreen sijoitetuista virta- ja ääninäppäimistä. Tuohon ehkä vielä tottuisikin, mutta kun itse käyttistäkin oli muokattu makuuni turhan paljon puhtaasta Androidista, niin taitaa kyllä pudota vaihtoehdoista. Harmi sinänsä sillä ainoa muu tällä hetkellä tuntuisi olevan Nexus 5. Ehkä jään vielä odottelemaan, sillä aivan välitöntä päivityksen tarvetta ei ole.
Vähän off topikkia, mutta otin kanssa nyt itsekin viimein tuon Soneran Jätti liittymän. 25-vuotias kun olen vielä kymmenisen kuukautta, niin ainakin siihen asti tuo hinta on ihan messevä. Ja paljon halvempi kuin nykyinen, Saunalahden vastaava mutta 3G-netin kanssa (nopeusrajoitus jtn. 20 megaa). Säästää sen kuutisen euroa kuussa sentään..
Eikös tuo halvempi hinta ole voimassa sinullekin 24 kuukautta? Ainakin tarjouksen ehdoista ymmärsin, että riittää, että on 25-vuotias liittymän avatessa.
Ikävästi vain akkukesto on siinäkin ilmeisesti yksi niistä harvoista merkittävimmistä miinuksista. Varmastikin parempi kuin nykyisessä mutta hieman epäilyttää silti.
Ei se huono ole mutta lukemani perusteella voisi olla parempikin. Yleensä ollut kuitenkin pikemminkin miinuksen kuin plussan puolella kaikissa keskusteluissa, jos ominaisuuksia ollaan listattu. Tuon listan perusteella vaikuttaisi kuitenkin ihan hyvältä. Mene ja tiedä, ehkä ihmiset ovat vaativia.
Harmi, että tuosta uudesta Nexuksesta tuli mitä tuli. Nyt, jos koskaan olisi sopinut samanlaisen linjan jatkaminen kuin parin edellisen mallin kanssa, koska olen viime aikoina pohtinut uuden puhelimen ostoa. Etenkin, jos tartun Soneran jättidiiliin, sillä liittymän 4G menisi hukkaan nykyisen Galaxy Nexuksen kanssa. Oma kipurajani on kuitenkin jossain 300 euron tietämillä tai tarvittaessa vähän yli, joten 500 euron tai jopa kalliimmista puhelimista on turha edes haaveilla.
Ehkä pitää odotella ja katsella josko Nexus 5 hinnat putoaisivat uuden mallin tieltä. Ikävästi vain akkukesto on siinäkin ilmeisesti yksi niistä harvoista merkittävimmistä miinuksista. Varmastikin parempi kuin nykyisessä mutta hieman epäilyttää silti. OnePlus Onekin kiinnostaisi hieman törkeän hyvällä hintalaatusuhteellaan mutta jälleen se koko... Nykyisen Galaxy Nexuksen 4,65 tuumaa on varsin ihanteellinen eikä juuri suurempaa voisi enää tarvittaessa yhdellä kädellä käyttää, kiitos todella pienien sormieni.
Törmäsin Redditissä Michael Ironsiden AMAan. Jatkuvastihan noita isompienkin nimien amoja tuolla on mutta tämä oli kyllä parhaiden lukemieni joukossa, vaikka ei minulle niin erityinen henkilö olekaan. Todella tarkkoja muisteloita ja mielenkiintoista triviaa. Loppupeleissä ei hirveästi vastauksia, mutta laatu todellakin korvaa määrän.
Käviskö muille junalla tuleville tuo 13:12 Pasilasta lähtevä S-juna? Olisi perillä Masalassa 13:40 ja kello varmaan lienee about 14 kun ollaan hipsitty finngamerille asti. Takimmainen vaunu?
Tähän voisin itsekin hypätä Huopalahden kohdalla eli Pasilasta seuraavalla pysäkillä.
Menee vain osittain ketjun aiheen alle mutta menkööt, kun ei kännykkäliittymille ole omaa ketjua ja noissa suurimmat erot tulevat kuitenkin netin toimivuudessa. Onko ihmisillä millaisia kokemuksia Sonerasta? Mieluusti vähän laajemmallakin skaalalla kuin vain pääkaupunkiseutua. Heillä olisi tarjouksessa liittymä rajattomalla puhella, viesteillä sekä 150mb/s netillä (50gt/kk datakatto) hintaan 17e/kk 24 kuukauden sopimuksella 18-25-vuotiaille (avaamisen hetkellä, muille 20e/kk).
Jos kyseessä olisi DNA tai Saunalahti (alla kirjoittamastani huolimatta) voisin ottaa tuon suoraan, mutta Soneraa kohtaan olen todella varautunut. Enkä vähiten periaatteellisista syistä kuten datakaton käytöstä. Olkootkin, että 50 gigaa tuskin puhelimella saisin täyteen koskaan. Toisekseen tuntuu, että nimenomaan Sonerasta kuulee kaikista eniten huonoja kokemuksia.
Tällä hetkellä on käytössä Saunalahti, joka on viime aikoina toiminut välillä hyvinkin epätasaisesti. Ei ihan niin pahasti mitä joillain mutta kuitenkin pari kertaa esimerkiksi netti on kadonnut kokonaan hetkeksi kesken bussimatkan. Lisäksi tuntuu, että vähänkään isommat väkimassat kyykyttävät verkon täysin, ihan sama missä päin Suomea ollaan. Viimeeksi eilen Jyväskylässä Kauppakadun Appron aikaan (5000 opiskelijaa keskustan alueella). Kesällä juhannuksena parin kolmen kilometrin päässä juhlittava Nummirock tappoi netin kokonaan (ei ainakaan yhtä pahasti aiempina vuosina) siinä missä tyttöystävän isän Sonera toimi ihan nätisti, joskin ehkä hieman hitaasti. Viimeinen niitti ärsytykseen tuli tänään junamatkalla, jossa netti ei toiminut nimeksikään oikeastaan koko matkalla. Ymmärrän, että nopea liikkuminen ja suhteellisen täysi juna ovat hankala yhdistelmä, mutta ei tuo aikaisemmin sentään näin huonosti ole toiminut. Tampereella pysähtyneenäkään sai hädin tuskin Pelaajalautaa auki.
Ja finngamer kysyi ekassa Laudan miittiketjussa, että "kuka olet?"
Järkytys oli miltei tapahtuneesta oli niin suuri, että itsesuojelumekanismi sai unohtamaan minut kokonaan. Tai sitten syynä oli laudanvaihdoksessa muuttunut nick (jonka finngamer sai itse asiassa vuosia myöhemmin vaihdettua Pelaajankin puolelle).
Tuossa oli Dreamcast lattialla siihen malliin, että taisi olla se miitti kun heitit Wii-remoten kädestäsi suoraan sen päälle. Onneksi ei mennyt mikään rikki. :lol
Eei, Dreamcastin milteilävistysmiitti oli ilmeisesti 12, joka olisi samalla ollut ensimmäiseni. Näytti keskustelu siihen viittaavalta ketjussa, jonka Saska sattui postaamaa aiemmin tässä ketjussa. 13 oli muuten samalla ensimmäinen Pelaajalaudalla sumplittu miitti, Pelaajaboardeilta siirtymisen jälkeen. Se oli niitä aikoja, kun Snakekin oli lohikäärme.
Siis pääsikö sinne nyt jotekin junalla näppärästi, koska minulla ei olekaan autoa käytettävissä ens viikonloppuna, kun eräs läskipää peruutti sen puskuriin ja se on korikorjaamolla.
Masalan juna-asemahan on kivenheiton tai enintään parin päässä siitä lähisalesta. Helpompi junalla on löytää perille kuin autolla.
Joo, noilla infoilla on ihan selvää, että pelin osto tapahtuu PS4:lle. Katselen tässä ensi kuun puolella sitä konsolin ostoa tarkemmin. Eiköhän tuo inspis kasva exponentiaalisesti niin, että laitetta ollaan yhtäkkiä tilaamassa ihan lähipäivinä. :b
Jos nyt olet ostamassa, niin NetAnttilasta saanee halvimmalla (ilmeisesti tulossa lisää varastoon perjantaina 3.10.). 379 euroa, josta saa 10 euroa pudotettua koodilla NETANTTILA15. Ilmeisesti aiemmin on toiminut myös -20e koodi NASPL3009, mutta ei ainakaan suoraan tuo ei enää mitään tee. Tiedä sitten auttaisiko Plussakortin tietojen lisäys.
Jahas, yritin vähän järjestellä ulkoisen kovalevyn kansio-oksennusta, jossa on sekaisin vähintäänkin kolmen eri aikakauden kovalevyjen varmuuskopioinnit, ja siinä samalla löysin raakamateriaalia miitistä numero 13. Tämä tarkoittaa siis aika lailla tarkalleen 7 vuotta, 2 kuukautta ja 1 viikko takaperin tästä hetkestä. Katselin nuo läpi, nimesin uudestaan ja heitin Dropboxiin, jos jotakuta kiinnostaa katsella tai latailla itselle talteen. Pidemmittä puheitta:
Ainakin itselläni videot näkyvät jostain syystä todella isoina, joka tuhoaa kuvalaatua yhdistettynä streamaukseen. Alkuperäisten koko on 640x480 ja koneelta katsottuna laatu on yllättävän hyvä. Yläreunastahan nuo voi ladata, jos siltä tuntuu.