Hieno miitti joutsenlauluksi. Sharkie on päihitetty Dr. Mariossa ja loppuillan Wario Waret tappoivat sitten sen mitä jäljellä oli. Mihin tästä voisi muka enää jatkaa?

P.S. Oli muuten näin lähellä, etten joutunut ottamaan saikkua näin maanantaiksi. Värit... Ne kaikki värit kummittelevat yhä sarveiskalvollani. Onneksi on PC.

Sovin TK:n kanssa yhteisautoilusta Tampereelta miittiin ja takaisin. Yö olisi mukava viettää paikan päällä. Olikos siellä paikanpäällä sohvan lisäksi mitään patjan kaltaista tms vai pitäisikö varautua makuualustan tms mukaan nappaamisella?

Minua voisi yöpyminen myös kiinnostaa, jos sille mahdollisuus on.

Onko muuten yöpymismahdollisuutta. Ihan perseestä lähteä liian aikaisin Tampereelle tai sitten keskellä yötä ajelemaan, jos autolla tulee. Tosin ajattelin ehkä nyt tulla junalla, kun ei jaksa yhtään ajella.

Jos kiinnostaa, niin voisin hypätä Tampereelta kyytiin ajovastuita ja bensoja jakamaan. Tyttöystäväni on joka tapauksessa suuntamassa puoleksi päiväksi Tampereen seudulle koiranpentuja katselemaan, niin Tampereelle siirtyminen hoituisi luontevasti. Samalla selviäisi rasittavalta ja aikaa vievältä julkisten kanssa kikkailuilta.

Jawohl!

Mahdollisia murheita LG55B7 kanssa? Olen tässä television kautta foorumeita selatessa huomannut, että värit ruudun värit eivät ole täysin tasaiset. Melkein heti yläreunan jälkeen alkaa hieman sinertävämpi alue, jonka jälkeen väri palaa lämpimämmäksi, mutta melkein heti sen perästä alkaa toinen sinertävä alue. Sitten n. näytön puolesta välistä alas värit ovat taas tasaiset.

Selkeän väripoikkeavat alueet jatkuvat myös saman paksuisina reunasta reunaan. Mistään yksittäisen saman värin liiasta ruudulla pidosta ei siis voi olla kyse, sillä ei tuollaisia alueita voi mitenkään saada poltettua vahingossa.

Hetken pohdin, josko kyse olisi vain huonosta hdmi-kaapelista, mutta natiivin Youtube-appin kautta pyöritetty täysin valkoinen video näytti samat sinertävyydet. Ajoin myös juuri ensimmäistä kertaa pixel refreshin, mutta sillä ei vaikuttanut olevan mitään vaikutusta.

En muista vastaavasta ongelmasta aiemmin lukeneeni. Jatkuvaa ja pitkäkestoista tietokonekäyttöä on toki suositeltu välttämään, mutta siitä ei tosiaan tässä tapauksessa voi olla kyse.

Tavallaan hieman harmi, että ehdin ostaa jo oman televisioni aiemmin, sillä C7 on omaan silmään ehkä hieman B7 parempi. Jalka vaikuttaa hieman tukevammalta ja mustat reunukset olisivat kieltämättä olleet paremmat, vaikka nuo hopeiset eivät ole vielä päässeet häiritsemään. Toivottavasti eivät häiritse jatkossakkaan. Aika vähän olen vielä itse televisiota käyttänyt, joten sinänsä huono vielä sanoa.

En kuitenkaan jaksanut mihinkään vaihtohässäköihin ryhtyä. Meinasin käydä Gigantissa kyselemässä mahdollisuudesta hyödyntää hintatakuuta B7 tuon C7 varjolla, mutta mokoma olikin liikkeessä tismalleen samassa 1399 tarjouksessa, joten meni ilman mitään kikkailuja. Tavallaan loppuhinnaksi jäi n. 1320 euroa (+ ostamani takuut, jotka voisi toki vielä palauttaa...), sillä ehdin käyttää puolen vuoden 4k Netflix -tarjouksen, jonka arvo lähentelee satasta.

https://www.vpd.fi/sony-ps-vr-ps4.html

Halvin PSVR mihin olen törmännyt.

Citymarketissa 10 euroa kalliimmalla (299€), mutta mukana tulee PS4 kamera ja VR Worlds -peli.

Puolilta öin tulee tarjolle LG 55B7 1500 eurolla Powerilta. Luulisi, että muiltakin tulee tuolla hinnalla tarjolle black fridayn aikana. Sen verran olen viime kuukausina lueskellut ja seurannut, etten usko alhaisemmaksi hinnan vielä putoavan.

Itse aloin pohtimaan uuden television muutama kuukausi takaperin. En ollut perehtynyt asiaan etukäteen oikeastaan mitenkään, joten toiveena oli selvitä max tuhannella eurolla. Kuitenkin OLEDeistä lukiessa nälkä alkoi kasvaa syödessä. Tyttöystäväkin painosti pikemminkin OLEDin suuntaan, koska onhan se vaan hyvä. Kerran jo hieman katselin edellistä 55B6 mallia, kun oli Gigantissa tarjolla 1500 eurolla. Television loppusijoituspaikka (= uusi asunto) oli tuossa vaiheessa kuitenkin sen verran kaukana, etten vielä viitsinyt ostaa.

Viime viikolla Jyväskylän uuden Gigantin avajaisista sitten ostin lopulta 55B7 samaisella 1500 euron hinnalla. Jälkikäteen olen oikein tyytyväinen päätökseen odottaa. On tuossa kuitenkin sen verran pieniä mukavia uudistuksia, joista pelejä ajatellen varmaan tärkeimpänä input lagin pieni väheneminen. Ehkäpä voisi jossain vaiheessa 120 herzin pelailua testailla tietokoneella, että onko se oikeasti vielä niin paljon sulavampaa.

Vähemmän yllättäen aiempiin televisioihini on "varsin" suuri. Onhan mm. pari viime vuotta käyttämäni teleiviso kotoa napattu HD ready -paske, jolla ei kyllä tehnyt mitään kuin hankkinut pahan mielen. Toisaalta aiemmin käyttö onkin ollut hyvin vähäistä. Nyt olisi vihdoin tarkoitus kasata vähitellen melko jykevä viihdekeskus olohuoneeseen.

Ostaessa koitti myyjä tarjota "vain tänään erikoistarjouksella" kalibrointia ja 5 vuoteen jatkettua teknistä takuuta 149 eurolla. Kalibroinnin luin netistä olevan täyttä kusetusta (yksi televisio kalibroitu Norjassa tms, kopioidaan asetukset kaikkiin muihin), joten kohteliaasti kieltäydyin. Kuittia tehdessä ilmenikin, että 5 vuoden takuun saisi myös erikseen 49 eurolla. Mitään yhteiserikoistarjousta ei siis edes ollut, sillä kalibroinnin hinta on 99 euroa... 5 vuoden takuun otin, mutta hieman pohdin onko siinä järkeä. Takuulla oli toki 30 päivän peruutusoikeus eli sinänsä voi vielä perua vielä myöhemminkin. Toisaalta aika halpa vakuutus, jos tekninen vika iskeekin siinä 4 vuoden kohdalla. Lisäksi tyttöystävän painostamana otin 3 vuoden täysturvan n. 220 eurolla, jotta ei tarvitsisi pelätä kaverin 4- ja 5-vuotiaiden lasten vierailuja. Saa nähdä...

Tuskin maltan odottaa, millaisia speedruneja tähän peliin tulee. Liikkumisen vapaus ja monipuolisuus on palannut jälleen takaisin Mario 64:n tasolle, joka salllii melkoista kikkailua.

Liikkeiden ja optioiden määrä on kyllä aika kiitettävä. Aavikolla katsoin yhden erään välin olevan liian pitkä millekään hypylle. Vieressä oli bullet bill, jolla välin olisi helposti ylittänyt, mutta pakkohan tuota oli testata liikkeitä combottamalla. Kyykystä pitkänmatkan hyppy, ilmassa hatun heitto ja syöksy hatun päälle, josta hyppy vielä eteenpäin. Tuli muuten hyvä fiilis, kun tuon sai ensimmäisen kerran tehtyä. Tuonkin perään voi vielä yhdistää hatun heiton ja toisen syöksyn.

Sentään pidemmälle tuota comboa ei voi jatkaa, vaikka tavallaan siistiä olisikin. Kyllä tuokin vähän jo taitoa vaatisi, jos pidempään haluaisi samaa kombinaatiota jatkaa. Vaan ei sillä. Kyllä tuollakin jo aika kiitettävän matkan saa taitettua, ja kenties vielä tärkemmin tuo tuntuu todella siistiltä tehdä.

Itse pelailin illalla neljä viisi tuntia. Cap Kingdom ammottaa vielä keräilyjen osalta tyhjyyttään. Cascade Kingdomista keräsin kaikki violetit kolikot ja 15 kuuta. Sand Kingdomissa riittäisi kolikoita kerättäväksi vielä 17 verran. Kuita innostuin tässä vaiheessa keräämään 47. Tämän jälkeen pääsikin valitsemaan Lake Kingdomin ja Wooded Kingdomin välillä, jolloin ratkaisun edessä päädyin ensimmäiseen.

Selvästi hyvä ratkaisu, sillä Woodedissa vaikuttaa olevan paljon enemmän kerättävää. Valtavan aavikon jälkeen pienempi kenttä teki hyvää. Koitin nuohota kentän mahdollisimman hyvin, mutta silti jäi vielä 7 kolikkoa ja 12 kuuta löytämättä. Keräiltävää siis tosiaan löytyy. Odyssey näyttää nyt 90 kuuta kerätyn.

Tämän hetken fiiliksillä saattaa hyvinkin nousta parhaaksi 3D-Marioksi ikinä. Sunshinestä en koskaan suuresti innostunut ja Galaxyn kohdalla jäin kaipaamaan edes muutamaa isompaa maailmaa. Tässä sitä selvästi niitä selvästi riittää.

Kaiken kaikkiaan mahtavat ensifiilikset. Harmi, ettei loppuviikonloppuna niin paljoa ehdikään enää pelata.

Jyväskylän Gigantissa oli -20% muuttoale kaikesta, joten kyllähän sitä piti ostoksilla käydä.



Koko paketti n. 415 euroa. Kysyi kassalla tarvitsenko asennusapua, ja koska en tarvinnut, sain vielä 50 euron lahjakortin kaupan päälle. Tai jotain sinne päin. En täysin ymmärtänyt, mutta enpä tuota pahaksenikaan pistänyt. Lisäksi, kun juuri toissapäivänä ostamastani keittiökokonaisuudesta sain vielä välittömästi 95 euroa hintahyvitystä takaisin nyt olleiden parempien alennusten takia, niin oli kieltämättä varsin mukava alku päivälle.

Suurimmaksi murheeksi tämän Pixelin kanssa luulen lopulta koituvan tallennustilan. 32 gigaa on aika vähän, kun sitä ei saa muistikortillakaan kasvatettua.

Mitä sä tallennat puhelimeen? En oo ite oikeen koskaan saanu puhelimien muisteja täyteen, kun kaikki tulee striimattua nykyään.

Nykyinen 16 gigaa huutaa jatkuvasti täyttymisestä, joten eiköhän tuon 32 gigaakin ennen pitkää saa samaan jamaan. Etenkin, jos 4k-videoita alkaa kuvaamaan. Olen jokseenkin laiska tyhjentelemään esimerkiksi valokuvia, ja tykkään pitää pientä musiikkikirjastoa puhelimessa niitä hetkiä varten, kun nettiä ei ole syystä tai toisesta saatavilla.

Myydäänköhän noita SNES Classic:in ohjaimia jossain erikseen (tai jos ei niin haluaako joku täällä eroon mahd. ylimääräisestä kappaleestaan sopivaa hintaa vastaan)? Käsittääkseni ohjain toimii myös Wii (U):n kanssa ja Virtual Consolesta pelejä on tullut ladattua jo melkoinen kasa joten ei kovin paljoa napostaisi ostaa koko pakettia varsinkaan tuolla hinnalla kun suurin osa peleistä löytyy jo muuta kautta.

8Bitdon SFC30 pitäisi ilmeisesti toimia Wii (U) kanssa myös. Todella laadukkaiksi haukuttu, ja varmasti saa helpommin toimimaan useammalla alustalla. Itsekin harkitsin tuollaisten ostoa, kun oli cdonissa tarjouksessa 30 eurolla.

Kauan siinä meni, mutta nyt se on vihdoin kätösissä. Google Pixel. Johan tuo ehdittiin seuraava mallikin julkaista.

Paljoa en ole ehtinyt vielä säätää. Lähinnä asetuksia kuntoon ja eniten käytettyjä ohjelmia ladata. Mihinkään erikoisuuksiin tai Android 8.0 uutuuksiin en ehtinyt vielä perehtyä. SIM-korttikin pitäisi vaihtaa vanhasta puhelimesta.

Hieman kahden vaiheilla olen uskallanko ottaa täyspäiväisesti käyttöön ennen suojakuorien saapumista. Olisin nekin voinut toki ennakkoon tilata, mutta kun tässä on touko-kesäkuusta asti odotettu, josko puhelimen vihdoin voisi saada. Työpaikan kautta, kun tämä tuli saatua, eikä Pixeleitä tosiaan ihan joka paikasta löydy. Omanikin tilattiin lopulta Verkkokauppa.comin kautta. Brittilaturista päätellen ei paketointiakaan ole tehty ihan Suomen markkinoita varten.

Alkufiilikset ovat loistavat. Käyttö on suorastaan orgastisen pehmeää. Sormenjälkitunnistin on erityisen miellyttävä ominaisuus, vaikka ihan perusjuttuhan tuo on nykyään. Edeltävä Nexus 5 vaan sattuu olemaan neljä vuotta sitten julkaistu. Kokoluokkakin on täydellinen. En ymmärrä mikä 5 tuuman puhelimien valmistamisessa niin mahdotonta, kun kaiken pitää nykyään mennä 5,5. Yhden käden käyttö muuttuu omalla kohdallani noilla mahdottomaksi. Saati sitten, että puhtaalla Androidilla.

Suurimmaksi murheeksi tämän Pixelin kanssa luulen lopulta koituvan tallennustilan. 32 gigaa on aika vähän, kun sitä ei saa muistikortillakaan kasvatettua. Nopeammalla toiminnalla olisin voinut saada 128 gigan versionkin, joka hieman harmittaa. Toisaalta viimeiset 3 vuotta olen kituuttanut 16 gigalla, joten ehkä tämän puutteen kanssa selviän. Onhan tämä muuten varmasti parhautta.

Tähän astiset Androidin ovat menneet seuraavasti: HTC Desire S -> Galaxy Nexus -> Nexus 5 -> Pixel. Huimia hyppyjä parempaan jokainen, ja tähän asti olen joutunut vain Nexus 5 itse maksamaan. Siitäkin vain 185 euroa. Kyllä pelottaa hetki, kun Pixelistä aika jättää, jos joudun itse ostamaan seuraavan puhelimen. Vastaavaa hyppyä parempaan, mitä tähän asti olen joka kerta kokenut, ei varmasti enää kovin halvalla saa.

Mikä oli muiden eka indie? Ja milloin? 

Äkkiä muistelemalla Liero, joskus ala-aste aikoina 90-luvun lopulla.

Itse käsitin kysymyksen pikemminkin ensimmäisenä ostettuna indie-pelinä. Tuohan on aina ollut freewarea. Kaiken lisäksi eihän Liero mikään indie ole, vaan ihan ehta suomipeli.

Jos suomipelit lasketaan mukaan eikä pelin maksullisuus tai siitä maksaminen ole rajoite, niin itsehän olen koko lapsuuteni pelannut indie-pelejä. Mikrobitin Huvi & Hyöty -levyjen huvipuolet tuli koluttua hyvin tehokkaasti, ja "oikean" internetyhteyden omanneen kaverin luona suomipelit.com(?) sisältö sitäkin tehokkaammin. Hauskaa oli.

Oikeastaan viime vuosina (eli oikeastaan Braidista eteenpäin) pelaamani yksinpelit ovat voittopuoleisesti olleet indie-tuotantoa tai vähintäänkin pienempien tiimien tuotoksia. Pelituntien mukaan laskien tilanne on varsin fifty-fifty (kiitos Civilication V), mutta määrällisesti indieitä on tullut pelattua enemmän. Niihin tarttuminen tuntuu olevan niin paljon vaivattomampaa. Sieluakin niistä löytyy usein aivan eri tapaan.

Epin mainitsemaa Stardew Valleytakin tuli pelattua useampi tunti tuossa alkuvuodesta. Peli jäi johonkin syksyn lopputietämille. Innostus ei niinkään lopahtanut, vaan pikemminkin halusin säästellä peliä tulevaa co-op varten. Stardew Valley jos jokin toimii varmasti pimeinä talvi-iltoina tyttöystävän kanssa pelattavaksi. Soundtrack-vinyylikin tekisi mieli tilata.

Pitipä katsoa mikä oli Steamissa ensimmäinen ostettu indie-peli. Väittää olleen Audiosurf 5.11.2018.

Braid oli ainakin muistaakseni ensimmäinen, jonka äärellä tiesi kokeneensa jotain erityistä. Mahdolliset sitä vanhemmat indie-tapaukset pitäisi kaivaa googlaten erikseen.

Mielenkiintoista.

Melkein vuosi siinä meni (tilattu 28.11.2016), mutta vihdoinkin sain pakettini iam8bitiltä. Kyllähän se tiedossa oli, että pitkälle kevääseen menee, mutta että syyskuun lopulle, kun viimeiseksikin viivästynyt Abzun soundtrack julkaistiin kesäkuussa. Aivan onnetonta toimintaa. Lisäksi parit kannet olivat hieman vääntyneet ja Rocket Leaguesta tuli väärä versio.

Vaan eipä tässä, tärkeintä, että vihdoin sain nämä. Seuraavaksi pitäisi etsiä kehykset tuolle kartalle. Ja kuunnella levyt läpi, että ovat vähintään tarpeeksi laadukkaita. Itse asiassa yllätyin tuosta Rocket Leaguesta. Nimenomaan tarkoituksella otin normaalin version kuvavinyyleiden sijaan, mutta mutta pari levyä kolmesta kuunneltuani laatu on hyvinkin hyvä. Ei oikeastaan lainkaan taustakohinaa, joka ilmeisesti on kuvavinyyleiden yleisin ongelma. Vain pientä napsumista yhden puolen alussa.

Tuli itsekin haettua muutama vinyyli postista, tällä kertaa pelkästään peliteemaisia.

Axiom Verge on toinen painos valkoisella vinyylillä. Alkuperäinen oli läpinäkyvä oranssi, joka on omaan silmääni miellyttävämmän värinen, vaikka valkoinen sopiikin ehkä marginaalisesti paremmin kansitaiteeseen. Itse peliä en ole (vielä) pelannut, mutta musiikki toimii oikein kivasti. Alkuperäisen painoksen vinyyli-rip.

Hotline Miami tuskin tarvitsee mitään selittelyjä. Taattua tykitystä. Vinyylillä myös digitaalisesta poikkeava kappalejärjestys. Vinyyli-rip

Hieman harmittaa, että jahkailin alkuperäisen painoksen kanssa, sillä siinä olisi ollut (oletettavasti) hienot glossy-painatukset ja hintaakin pari euroa vähemmän. Toisaalta silloin Axiom Verge, Snatchet ja Everything olisivat mitä luultavimmin jääneet tilaamatta. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia.

Snatcher ei oikeastaan sanonut entuudestaan yhtään mitään, mutta pienellä perehtymisellä ilmeni, että sen käsikirjoituksen takanahan on tuntematon suuruus Hideo Kojima. Ns. hauska bonus, vaikka musiikki ratkaisikin täysin. Eipähän sillä, jokunen todella hieno biisi mukana. Vinyyli-rip triplaväriversiosta, omani on läpinäkyvä.

Donkey Kong Countryn soundtrack yhden miehen bootleg-lafka Moonshaken käsialaa. Hieman mietin haluanko tukea bootleg-toimintaa, mutta sitten tuumin, että Nintendoon ei ole luottamista näiden tuomiseksi vinyylille, joten sorruin. Laatu on erittäinkin pätevä, vaikka jotkin kappaleet loppuvatkin hieman liian aikaisin ja toiset looppaavat vain kerran. Lisäksi B-puolella on täysin turhakkeena alkuperäisen Donkey Kongin musiikit, jotka kaiken lisäksi tuntuivat tulevan DKC:ta kovemmalla voluumilla. Mieluummin olisi ottanu Fear Factoryyn ja kumppaneihin kuuluvat toiset looppaukset, mutta näillä mennään. Vinyyli-rip

Everything oli ja on yhä täysin tuntematon peli minulle. Soundtrack tuli vastaan Vinyl Digitalin valikoimaa tutkiessa, Hotline Miamille kavereita etsiessä. Erittäin tunnelmallista musiikkia, jonka ajattelin hyvin toimivan pimeisiin syysiltoihin. Nopealla vilkaisulla itse pelikin saattaisi toimia minulle. Näyte levyltä: Ben Lukas Boysen & Sebastian Plano - Winding and Unwinding

Metroid-trilogia niin ikään Moonshakelta oli helppo napata Donkey Kong Countryn kylkeen. Ensimmäisen vinyylin ja C-puolen alun Super Metroidin jälkeen loppuosa C-puolesta koostuu Metroid 2:n musiikeista D-puolen ollessa omistettu alkuperäiselle Metroidille. Valitettavasti splatter-vinyyli tuo tässä tapauksessa jokseenkin kuuluvaa taustarahintaa. Noin niin kuin muuten ääni on hieman tukkoinen, mutta sitäpä se oli alkuperäisessä pelissäkin. David Wise oli kyllä taikuri SNES:in äänipiirin kanssa... Vinyyli-rip.

Itse muutama kuukausi takaperin Äxän alennuksista 200 kpl mustia sisäpusseja ja 100 kpl valkoisia pusseja (jotka Partajeesus linkkasikin). Mustat ovat todella laadukasta tavaraa, luultavasti hommaan jatkossakin, kun vanhat loppuvat. Ei valkoistenkaan laadussa sinänsä ole mitään vikaa, mutta ovat hieman ohuempaa paperia eikä väri ole puhdas valkoinen. Siinä mielessä tulee hieman vintage mieleen.

Olen noita sitten vaihdellut vanhempiin ja aina uusiin sitä myöten, kun on tullut hankittua. Harmittavan harvoin, kun uusissa tulee laadukkaita sisäpusseja. Isommista lafkoista tulee mieleen vain Music on Vinyl, joiden levyt nyt muutenkin ovat laatua alusta loppuun. Jos jostain levystä on useamman lafkan vaihtoehtoja tarjolla, niin käsittääkseni käytännössä aina kannattaa valita Music on Vinyl, jos mahdollista. Laadukkaat, vinyyliä varten tehdyt masteroinnit ja erittäin laadukkaat prässäykset. Yleensä täysin hiljaisia ilman sivuääniä. Pienistä, tuoreemmista tuttavuuksista synthwaveen keskittyvällä Electronic Purification Recordsilla on myös antistaattiset pussit valmiina ja laadukkaat painokset muutenkin.

Noissa pusseissa ero on oikeasti huomattava. Etenkin, kun ottaa uutta vinyyliä ensimmäistä kertaa pussukastaan. Paperiset suojukset ovat miltei poikkeuksetta "lähmääntyneet" levyyn kiinni, eikä levy siten sujahda nätisti ulos pussia suu alaspäin napauttamalla. Pitää siis vähän nostella reunoja irti ja välillä sähköisyyden oikein kuulee. Antistaattisista pusseista taas tulevat kuin unelma eikä sähköisyydestä ole tietoakaan.

Samoista taannoisista alennuksista ostin 200 kpl suojamuoveja. Todella jämäkkää ja laadukasta tavaraa. Suuri ero esimerkiksi Blood Musicilta tilattuihin levyihin, joissa välillä suojamuovit ovat jo saapuessaan hieman ratkenneet toisesta yläreunasta. Tuo ja "laadukkaat" mustat sisämuovit ilman muovikerrosta ovatkin suurin miinus heidän julkaisuissaan, sillä muuten painokset ovat huippuluokkaa. Harva firma panostaa tuotteisiinsa yhtä täyspainoisesti.

Vinyylien huoltoon liittyen pitäisi vielä keksiä ja opetella jokin tapa pesemään niitä. Jotkut levyt tuntuvat raksahtelevan sen verran paljon, että pesu lienee ainoa tapa saada ongelmat poistettua, jos ne poistettavissa ovat. Olen lukenut, että joskus ero on huomattava. Toisaalta etenkin splatterit tai swirlit ovat joskus suoraan menetettyjä tapauksin. Etenkin, jos ovat hutaisten painettuja. Omassa kokoelmassani pahimpia esimerkkejä, valitettavasti, ovat Carbon Based Lifeformsin splatter-vinyylit, joiden kohdalla todellakin toivon, että pesu auttaisi.

Oli pakko googlettaa ja tietenkin vasta nyt löysin tietoa, että esim uudet 180 gramman levyt saattaa aiheuttaa tuota lp60:n kanssa ja nuo metallican levyt on juurikin 180 grammaisia.

Onko tämä nimenomaan soittimesta johtuva ongelma vai voisiko ratketa esimerkiksi neulapainoa säätämällä? Itse ostin Äxästä Radioheadin OK Computerin, jossa toinen levy pompautteli erittäin häiritsevästi neulaa alkupuolella. Levyssä oli selkeästi pieni kohouma, mutta käydessäni kysymässä vaihtoa myyjä testasi sitä kaupan soittimella, eikä mitään ongelmaa ilmennyt. Hieman siinä sitten nolotti, kun sanoi, että kyllä se ongelma ihan neulapainossa on. Liekö soittimen laadulla mitään merkitystä, sillä omanihan on tosiaan varsin kehno. Vaihtoi kuitenkin uuden muoveissa olevan version vanhan levyn tilalle, joten hyvä palvelu sen suhteen.

Btw nuo sabatonin last stand kiekot on kyllä hemmetin hienot.

Vaan miltä kuulostavat? Itse en ole kuullut mitään positiivista sanottavan kuvavinyyleistä äänenlaadullisesti. Siksi en ole vielä ainuttakaan kokoelmaani ostanut. Ehkä joitain harvoja valittuja voisin keräilymielessä harkita. Esimerkiksi Gunshipin nimikkolevyn sain ostettua vasta viime kuussa, sillä ensimmäiset kaksi painosta olivat kuvavinyylejä. Ilmeisen laadukkaita sellaisia, mutta silti heikompia kuin normaali musta tai edes erilaiset värikikkailut olisivat olleet.

P.S. Tätä viestiä kirjoitellessani olen kuunnellut Laced Recordsin versiota (myös iam8bit on painanut oman versionsa) No Man's Sky soundtrackista. Kaikin puolin huippulaatuinen julkaisu. Hyvä äänenlaatu, ei mitään sivuääniä, antistaattiset suojat, tyylikäs paketointi. Siis käytännössä täysi vastakohta itse pelille, jota ei kiinnosta edes testata.

Pääsin itsekin tänään sattumalta pelailemaan Armsia split screen 1v1, ja eihän siitä mitään tullut. Monta peliä pelasin toista kokematonta vastaan, enkä onnistunut voittamaan kuin yhden matsin. Senkin 2-1. Kuitenkin loppua kohden aloin pääsemään paremmin peliin mukaan. Olisi varmasti kiva pelata silloin tällöin jatkossakin. Peli näytti myös oikein kivalta ja rullasi timanttisen tasaisesti.

En ole millään tapaan perehtynyt peliin aiemmin, enkä oikeastaan tiennyt siitä mitään. Ilmeisesti kuitenkin aika moninpelipainotteinen. Perstuntumalta jäi tunne, ettei laadukkuudestaan huolimatta ole millään 60 euron hintalapun väärti. Siinä mielessä jäisi takuulla ostamatta, vaikka Switchin omistaisinkin. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa alelaarista, jos Switchin joku päivä hankin (mikä on todennäköistä).

(Ehdin laittaa tämän jo Switch-ketjuun, mutta tännehän tämä sopikin paremmin)

[Bosen QuietComfort 35]

Itse tulee asuttua paperin ohuessa kerrostalossa ja ei oikein kehtaa edes TV:tä pitää kovin kovalla. Kaikki äänet kuuluu selvästi läpi. Alakerran piltti huutaa kerran päivässä "PYYYYHKIMÄÄÄN" ja yläkerran emäntä ähkii kovempaa kuin Sasha Grey. Tästä johtuen tulee itse yleensä pelattua, katsottua leffat ja kuunneltua musaa aina kuulokkeet päässä. Musaa tulee kuunneltua muutenkin jatkuvasti ja pakko antaa suositus noille Bosen QuietComfort 35:lle. Muistan kun ensimmäisen kerran kokeilin noita verkkokaupassa ja tajusin miltä musiikin pitäisi kuulokkeilla kuulostaa. Iso suositus noille, vaikka kotiteatterinkin rakentaisi. Eipä ole mitään parempaa tullut testattua ikinä. Kätevät myös lentäessä, kun ei kuule lentokoneen huminoita tai ihmisen toukkien elämää.

Itse en ole noilla QC 35 musiikkia kuunnellut, mutta vastamelutoiminnon päälle laittaminen Gigantin testiyksiköllä oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Työpaikallani on myös alettu tilaamaan noita työntekijöille pyytäessä, koska avokonttorissa melun taso nousee ajoittain hyvinkin korkealle. En ole vielä kokenut tarvetta, mutta katsotaan miten asiat etenevät.

Toisaiseksi olen töissäkin käyttänyt omia Audio Technican ATH-M50x -kuulokkeita, joita Kubskin tässä ketjussa kolmisen vuotta takaperin mainosti. Omat vanhat UE6000 lahosivat lopullisesti kesällä, jolloin päivitin ATH-M50x. Näihin olenkin sitten ollut erittäin tyytyväinen. Mitään valitettavaa en vielä toistaiseksi ole näistä löytänyt.

Minulla on jotenkin hyvin kaksijakoiset fiilikset tämän pelin suhteen. Välillä se tuntuu parhaalta ikinä ja välillä sen puutteet alkavat raastamaan ikävästi. Mitä pidemmälle olen pelannut, sitä enemmän tietyt asiat ovat alkaneet ärsyttämään. Toisaalta viimeisin pelisessioni oli noin kolmen tunnin mittainen ja nautin pitkälti joka hetkestä. Kun niitä tunteja on yhteensä takana noin 90, niin eihän tätä millään tapaa huonoksi voi sanoa.

Yksi tärkeimmistä asioista missä pelissä on onnistuttu, on tuntuma. Kaikessa on sopivasti painoa. Kaikki toiminnot tuntuvat kymmenienkin tuntien jälkeen yhtä hyvältä kuin pelin alussa.

Maailmassa tulee jatkuvasti löydettävää ja pientä tekemistä vastaan. Matkalla kohteesta A kohteeseen B on helppo eksyä kohteeseen C, D ja E. Lopulta huomaa, että on avannut kaksi uutta osiota kartasta pelannut kokonaisen Dungeonin ennen sinne B pääsemistä. Ei mitään rasittavia opastajia tai käsistä pitelemistä. Viholliset antavat turpaan armotta, jos ei ole varovainen. Zeldan ja kenties vielä vahvemmin Nintendon peruskaavaa on rikottu hienosti.

Toisaalta täydellistä tasapainoa ei ole vielä löydetty. Alunperin hyvin monimuotoiselta tuntunut pelimaailma on omalla kohdallani kärsinyt kovasti inflaatiota vihollisten monimuotoisuuden puutteen vuoksi. Juuri mikään paikka ei tunnu aidosti uniikilta, sillä joka paikassa törmää täsmälleen samoihin vihollisiin mahdollisilla pienillä variaatioilla.

Rajoittamaton kiipeily on samalla siunaus ja kirous. En missään nimessä hankkiutuisi siitä eroon, mutta toisaalta juuri kiipeily ja jatkuvat vuoret tekevät esimerkiksi hevosista turhan rasittavia käyttää. Niin moni mielenkiintoinen asia on hevosen tavoittamattomissa. Kun usein mielenkiinnon kohdetta seuraa yksi jos toinenkin, on hevonen usein niiden jälkeen liian kaukana haettavaksi. Jos sen hakeekin, on se pian taas jätettävä jonnekin odottamaan. Kovimman kolauksen hevosen käytön mielekkyyteen aihetti pelimaailman pohjoisosa Death Mountainin pohjoispuolella. Olin matkalla Rito villagesta Akkalan laboratorioon, kun muuten semitasaisella tiellä tuli yksi kohta vastaan, joka oli hieman liian korkea ja esteinen hevosen kuljettavaksi. Jätin hevosen paikalleen tutkiakseni edessä olevaa reittiä. Todettuani reitin olevan hyvä, palasin hevosen luo etsiäkseni reittiä sen kuljettavaksi, mutta eihän sieltä mitään löytynyt. Lopputuloksena puolisen tuntia tuhrattua aikaa ja turhautuminen. Hermanniksi ristimäni hevonen jäi sinne nököttämään aina siihen asti, että kesytin paremman hevosen, jota rekisteröitäessä Hermanni teleporttautui talliin jäädäkseen sinne pysyvästi.

Koen myös, että peruskaavan rikkomisen myötä tietty Zelda-taika on kadonnut. Kun kaikkialle voi suunnistaa ja päästä välittömästi, on tietty odottamisen taika kadotettu. Toki mukana voi olla nostalgiaa, mutta tietyssä mielessä koen, että A Link to the Pastissa tasapaino oli parempi. Dark worldissa suurin osa dungeoneista oli pelattavissa missä järjestyksessä tahansa, mutta samalla pelimaailma oli täynnä paikkoja, joihin ei välittömästi päässyt käsiksi. Maailma tuntui mystisemmältä ja samalla progressio konkreettisemmalta, kun osa aukesi dungeoneista saatavien varusteiden myötä. Ensimmäistä kertaa dark worldin aavikolle pääseminen oli ikimuistoinen kokemus. Breath of the Wildissa progressio tapahtuu enemmänkin oman mekaanisen osaamisen kehittymisen myötä, joka toki sekin on omalta osaltaa palkitsevaa.

Onkin ehkä jotenkin nurinkurista, että itselleni kaikista parhaat hetken Breath of the Wildin parissa olivat poikkeukselliset tilanteet, joissa osa vapauksista on riistetty. Shrouded Shrine, Lost Woods, Eventide Island... Etenkin Eventide Islandilla pääseminen viiden minuutin jääpalaruljanssin jälkeen oli yllättävä kokemus. Hauskana välitapauksena tuolla matkalla päädyin valtavan kalaparven luo, jonka "kalastin" pinnalle yhdellä pommilla. Yksinkertainen asia, joka tuntui aivan pirun hyvältä.

Osa shrineistä on loistavia, osa taas vähemmän mielenkiintoisia... Muistan, kun löysin ensimmäisen moderate test of strenght shrinen Hatenon laboratorion eteläpuolelta. Sieltä suunnistin merellä olevalle pienelle saarelle, jonne tuossa vaiheessa peliä pääsin juuri ja juuri. Siellä odottanut major test of strenght tunti eeppiseltä esteeltä, jota ei ollut vielä toivoakaan voittaa. Odotin innolla sinne paluuta ja sen voittaminen tuntuikin lopulta hienolta. Tuon jälkeen noita alkoi kuitenkin ilmestyä kuin sieniä sateella, joten se siitä uniikkiudesta.

Dungeonit ovat heikoimpia mitä minulle on koskaan Zeldoissa tullut vastaan. Jo ensimmäisenä vastaan tullut Rito oli mitäänsanomaton, ja kun kaikki muutkin olivat tyyliltään samanlaisia (osa myös pudotti hirvittävän määrän frameja) ja noudattivat samaa kaavaa (huonosti ääninäytellyt "one more remaining!"), niin vähän nihkeä olo niistä jäi. Dungeoneiden avaaminen poikkeuksetta itse dungeoneiden sisältöä mielenkiintoisempaa. Riton olisi suonut olla pidempi, mutta muut olivat oikein miellyttäviä. Ylipäätään sivutehtävinä saadut shrine haasteet ja muut arvoitukset ovat pitkälti kaikki olleet itselleni dungeoneita miellyttävämpää sisältöä.

Teknisesti peli on valitettavasti anteeksiantamattoman huono suoritus. En tiedä kuinka paljon Switch-versio on parantunut päivityksien myötä, mutta Wii U:lla frameja putoaa aivan liian usein. Erityisesti moblinit aiheuttavat välillä 1-2 sekunnin täydellisiä jäätymisiä. Kakariko village olisi upea paikka ihastella, etenkin yöllä sateella kuten ensimmäisellä kertaa sinne saapuessani, mutta hidastelu pilaa koko homman. Immersiosta ei ole jäljellä rippeitäkään, kun kontrollitkin tuntuvat ahdistavan tahmeilta. Vaikka 60 fps tekisi pelistä (kuin pelistä) suoraan paremman, on tämänkaltainen peli täysin pelattavissa 30 fps:kin, kunhan se vain pysyisi siinä tasaisesti. Tämä peli, jos jokin ansaitsisi parempaa rautaa sitä pyörittämään. Ehkä sitten mahdolliseman remasteroinnin yhteydessä joskus tulevaisuudessa...

Kaikesta huolimatta parhaita pelejä mitä olen lähivuosina pelattu. Vaikkei se missään nimessä täydellinen olekaan, niin aika harvassa ovat kuitenkin pelit, jotka saavat syyhyämään pelaamaan lisää. Breath of the Wild aiheutti tuota paljon ja usein ensimmäisten 40 tunnin aikana. Pitäisi varmaan Ganon käydä tappamassa pian ennen kuin mahdollinen yht'äkkinen väsymys iskee. Jo nyt tautot pelikertojen välillä ovat pidentyneet huomattavasti. Aika näyttää kuinka korkealle tämä nousee omissa kirjoissani. Zeldojen osalta jää ainakin jälkeen ALttP:sta, se on jo varma.

Päätin vihdoin alkaa päivttämään äänentoistolaitteistoani nyt, kun on säännölliset tulot ja levyhyllykin jatkaa kasvamistaan. Mitään konkreettisia budjetteja minulla ei ole, mutta jokin 1500 euroa kuulostaa osapuilleen järkevältä. Saattaa toki kasvaa, sillä tarve on kaiuttimien ja vahvistimen lisäksi vinyylisoittimelle.

Aloitin urakan tilaamalla Verkkokaupasta Aurelia Aniarat pienellä alennuksella 400 eurolla. Nyt päästyäni testaamaan noita pariin otteeseen, ovat fiilikset hieman kaksijakoiset.

Parannus omiin vanhoihin kaiuttimiini (käytännössä ilmaiseksi saadut Maestro 350 3-tie) on selvä. Erityisesti laatuero kuului esimerkiksi Jazzin ja alataajuuksellisesti haastavan Carbon Based Lifeformsin kanssa.

Vertailin näitä Aniaroita kuitenkin myös isäni Dali Zensor 1 -kaiuttimiin, eikä ero ollut laadullisesti läheskään yhtä huomattava. Sen sijaan tunnuin harmikseni suosimaan Zensoreiden äänimaailmaa. Se tuntui jotenkin erottelevammalta ja kuulaammalta. Harmillistahan tämä on siinä mielessä, että olen kuitenkin omani jo ostanut ja Zensor 1 ovat myös hinnaltaan halvemmat. Toki palautus varmasti onnistuisi (vaan saako koko hinnan takaisin, kun on jo avattu ja testattu?), mutta se tuo taas lisäsäätöä.

Olen kyllä harvinaisen tietoinen kaikista neuvoista, että kaiuttimia olisi hyvä käydä kuuntelemassa ennen ostopäätöstä. Tässä tilanteessa päädyin kuitenkin ostamaan sokkona, koska en ole varma olisiko Jyväskylässä ollut missään mahdollista kuunnella Anairoita etukäteen ja toisaalta alennettu hinta oli väliaikainen. Netistä ei löytynyt juuri kuin kehuja. Pitää käydä vielä työkaverin luona testaamassa subwooferin kanssa ja samalla verrata äänimaailmaa tämän Zensor 3 -kaiuttimiin. Kotonakin vielä eri levyjä kuunnella ja antaa korvan hieman tottua. Sen jälkeen osannee tehdä valistuneempia ratkaisuja.

Olikos mitä junia ihmiset suunnitelleet? Kiva olisi kuitenkin porukalla mennä. Itse olisin mieluusti mahdollisimman lähellä isännän asettamaa aikaa miittipaikalla, kun odottelua pitänee kuitenkin puoli kahdelta Kamppiin saapuvan bussin kanssa harrastaa. Jos ei muuten ja Migge oli (suunnilleen) kolmeksi ajatellut miittiin suunnistaa, niin pystyn toki Malmillekin suuntaamaan ja kyytiin hyppäämään.

Yöpaikan sovinkin kaverini luo, joka nykyisin asuttaa vanhaa asuntoani Haagassa.

En tiiä jeesaako Kamppiin pääsyssä mutta tarvittaessa voin kyyditä välillä Malmi - K-nummi.

Ei tarvitse Kamppiin asti, mutta jos johonkin paikkaan matkasi varrella, josta pääsisi (mieluusti Helsingin sisäisillä) julkisilla Kamppiin kolmeksi, niin uskaltaisin ostaa yöbussiin lipun vaikka heti.

Paluu vaatinee vielä hieman pohtimista. Viimeinen juna lähtee 00:44, joten euron maksavaa 3:00 linjaa joutuisi odottelemaan Helsingin keskustassa puolisentoista tuntia. 23:59 Onnibussista joutuisi maksamaan 10 euroa ja poistumaan pelipaikoilta jo 22:44 junalla.

Luulisi että joku menossa Helsinkiin päin tuossa aikavälillä 0.44-3.00, mutta en nyt voi muiden puolesta puhua.

Niinno, jos joku tietää tulevansa paikalle autolle, epäilee lähtevänsä vasta yöllä ja pystyisi heittämään johonkin järkevään sijaintiin, josta pääsisin Kamppiin, niin voi ilmiantaa itsensä ja tehdä päätöksestäni helpomman. Tuo euron lippu tuskin on loputtomiin saatavissa.

Oma paluumatka menee sunnuntain puolelle, niin kannattanee varmaan valita julkiset.

Savonlinjan sivuilla näytti muuten olevan vielä muutama euron matka tuolle lauantaille, kannattanee vilkaista.

Tämä Savonlinjahan oli vallan mainio vinkki. En olisi tajunnutkaan. Nyt on ainakin menomatka ostettu 9:00-13:20 eurolla.

Paluu vaatinee vielä hieman pohtimista. Viimeinen juna lähtee 00:44, joten euron maksavaa 3:00 linjaa joutuisi odottelemaan Helsingin keskustassa puolisentoista tuntia. 23:59 Onnibussista joutuisi maksamaan 10 euroa ja poistumaan pelipaikoilta jo 22:44 junalla.

Matkustelen varmaan Vantaalle asti jo perjantaina ja suoritan sieltä käsin sitten täsmäiskun pääkallopaikalle. Autoakaan en omista joten julkisilla mennään.

Ok. Periaatteessa minä saisin hyvin luultavasti tarvittaessa auton käyttöön, jos lähtisitkin vasta lauantaina liikkeelle. Yksin ei vain oikein autolla viitsisi lähteä. Etenkään molempiin suuntiin. Tällä hetkellä kun menopaluun (paluu 23:59 bussilla) saisi Onnibussilta 25 eurolla (päälle vielä junamatkat Kirkkonummelle toki).

Toisaalta, jos palaisit tuolta suoraan Jyväskylään ja haluaisit tarvittaessa auttaa yöllisessä paluuajossa kuskina, voisin ehkä yksin paikalle ajoakin harkita.

Voisipa tässä vaiheessa jo kysellä taas, että mikä on Vinin sotasuunnitelma matkustuksen suhteen? Ilmeisesti taas Jyväskylässä sijaitset.

Joo!

[she]

Onko porukalla suositella jotain hyvää Synthwave artistia/musiikkia vokaaleilla varustettuna? Itseä tahtoo kyllästyttää noi instrumentaalilevyt. Muutama hyvä on löytynytkin, kuten she ja Gunship. she on kyllä enemmänkin chiptunea, mutta menköön.

Confrontational

Raskaampaampi ja synkempi tunnelma kuin vaikkapa Gunshipissä. Itse olen kuitenkin toistaiseksi pitäytynyt pääsääntöisesti instrumentaalisessa materiaalissa, joten ovat nämä vokaaleilla varustetut jääneet vähemmälle kuuntelulle. Pitäisi varmaan ottaa kuitenkin repertuaaria monipuolistamaan, jotta ei kyllästyminen pääsisi iskemään.