Hyvältä näyttää noin muutenkin Leijonien loukkaantumistilanne tällä hetkellä. Ainoastaan Tuomo Ruudun osallistuminen taitaa olla vielä kysymysmerkki.
NHL:n puolella taas Washingtonilla menee kovaa. Yhdentoista ottelun (seuran ennätys) voittoputkessa mennään viime yön Boston-voiton myötä. Eikä Ovechkinin panosta voi vähätellä: johtaa nyt ylivoimaisesti plus-minus tilastoa, on pistepörssissä toisena, pisteen päässä 7 peliä enemmän pelanneesta Henrik Sedinistä ja maalipörssissä kolmantena, yhden maalin 8 peliä enemmän pelanneita Crosbyä ja Marleauta perässä.
-09 Meni suurimmilta osin XO:n aikaisemmin julkaistujen pelien vuorta purkaessa, mutta tuli sitä myös muutamaa viime vuonna julkaistua peliä pelattua. Tässä nyt joitain poimintoja.
Fallout 3 (Xbox 360) ~100h tuli vuoden alussa pelattua kahden viikon sisään ja tykkäsin kyllä helvetisti. Iso pelimaailma ja tehtävää ja tutkittavaa riittää. Lisäosia pelaamisen alotin syksyllä ja pari ekaa tuli pelattua läpi. Kolme lisäriä olisi siis vielä jäljellä, pitää niitä tässä kevään mittaan pelailla.
Lost Odyssey (Xbox 360) Ensimmäinen pelaamani loistava vuoropohjainen RPG sitten ykköspleikan Final Fantasyjen. Jos joltain boksin omistajalta ei tätä vielä löydy, mutta saattaisi peli kiinnostaa niin Playstä näyttää irtoavan 12 egellä.
Resident Evil 5 (Xbox 360) Ei tässä nyt tietysti enää samaa kauhuntuntua ole kuin ekoissa ressoissa, mutta pidin silti. 4-5 läpipeluukertaa ekaan kahteen viikkoon ja Co-oppiin en ole edes koskenut.
Tales of Vesperia (Xbox 360) Cuben Symphoniasta diggailleelle tämä oli pakko-ostos. Ei kuitenkaan ihan yhtä mainio.
Gears of War (Xbox 360) En jaksanut paria ekaa tuntia pidemmälle pelailla. Katsotaan jos jossain välissä antaisi toisen mahdollisuuden.
NHL 10 (Xbox 360) Kavereiden kanssa tullut hakattua paljon, yksinpelillä varmaan kymmenen matsia Be A Prota. Ei jaksanut koukuttaa yhtä paljon kuin 09 kun kuitenkin käytännössä samasta pelistä kyse.
GTA IV (Xbox 360) Iso pelimaailma ja kaikkee, mutta tehtävät liian samantyyppisiä. Jalkasin liikkuminen täyttä paskaa ja checkpointien puute varsinkin pitkiä ajomatkoja vaativissa tehtävissä on hieno ominaisuus.
Batman: Arkham Asylum (Xbox 360) Paras pelaamani lisenssipeli ja viime vuonna julkaistujen pelien eliittiä.
Modern Warfare 2 (Xbox 360) Pari kertaa Story Mode läpi ja Special Opsit jättivät jo sen verran hyvän maun suuhun että piti laittaa eka Modern Warfare tilaukseen. Jos nyt lähiaikoina saisi tuon Liven toimimaan myös täällä kotona ylioppilaskylässä, niin voisi siirtyä moninpelin pariin.
Jeanne d'Arc (PSP) PSP:n pelitarjonta ei oo mua sytyttänyt yhtään tähän mennessä, mutta Jeanne d'Arcin bongasin melko halvalla keväällä eBaystä ja sen parissa tulikin vietettyä monta kymmentä tuntia loppukeväällä. 100-prosenttisesti tuli mentyä läpi. Selvästi paras pelaamistani PSP-peleistä.
Freshly-Picked Tingle's Rosy Rupeeland (DS) Taisi olla ainut DS-peli jota viime vuonna pelasin Scribblenautsin paria tuntia lukuunottamatta. Jatko-osaa odotellessa.
Muuta listaa Kameo, Tekken 6, Top Spin 2, Assassin's Creed, Call of Duty: World at War, Ninja Gaiden 2, Peggle, Mega Man 9.
Paljon mielenkiintoisia pelejä jäi toki pelaamattakin mm. AC 2, L4D2, Dragon Age: Origins, Star Ocean: The Last Hope ja uusi Prof Layton.
Wiillä en pelannut muuta kuin joitain Cuben moninpelejä, New Super Mario Bros. olisi vähän kiinnostanut, mutta ei niin paljoa että sen olisin heti julkaisussa jaksanut hankkia.
Toivottavasti on toipilaana. Ei tarvita kehäraakkeja kisoihin. Milloinkohan tajutaan oikeasti nuorentaa joukkuetta, ei niitä saku koivuja ja selänteitä tarvita. Heillä on ollut jo ihan tarpeeksi monta tilaisuutta näyttää mihin pystyvät, nuoremille tilaa.
Niin eihän niitä tarvita. Suomella kun on tunnetusti niin helvetisti pelaajia jotka pystyy maalintekoon. Kun katsellaan vähän tilastoja esim. nyt tältä kaudelta niin NHL:n suomalaistilastot maalien osalta näyttää tältä
Selänne 16 Hagman 16 Koivu M. 13 Ruutu T. 11 Jokinen J. 11 Miettinen 11 Koivu S. 10
Tuossa nyt listattuna kaikki vähintään 10 maalia tehneet ja kukas se siellä kärjessä majaileekaan. Ja mikä tärkeintä Selänteellä on alla vasta 30 peliä kun muut ovat pelanneet 9-18 ottelua enemmän. Totuus on se että Suomi tulee kyllä Selänteen panosta maalinteossa tarvitsemaan, jos halutaan edes jonkinlainen tulos näistä kisoista. Ja eiköhän se Teemu sinne tule tarvittaessa vaikka sitten jonkun maskin kanssa. Ja joukkuetta voi nuorentaa kyllä tulevissa MM-kisoissa, varsinkin tän keväisissä.
Mitä muuten noin Suomen joukkueeseen tulee niin Jussi Jokinen olis kyllä kuulunut joukkueeseen imo jo ihan pelkästään rankkarispesialistin ominaisuudessa; Olli Jokinen/ Peltonen vaan rannalle. Nummelinin olisin kyllä myös itse joukkueeseen ottanut, tosin en tiedä minkälainen on Petun loukkaantumistilanne tällä hetkellä.
Onko tällä hetkellä gamestopissa mitään vaihtotarjousta?
2 peliä vaihdossa + 1e tarjouksia taitaa olla ainakin Mass Effect kakkoseen, Dante's Infernoon, uuteen Spliter Celliin ja Battlefieldiin ja Army of Two 40th Dayhin.
Onko tuo ME2 varma? Melkein voisi käydä varaamassa, kun kumminkin tulisi ostettua jossain vaiheessa.
Onko tällä hetkellä gamestopissa mitään vaihtotarjousta?
2 peliä vaihdossa + 1e tarjouksia taitaa olla ainakin Mass Effect kakkoseen, Dante's Infernoon, uuteen Spliter Celliin ja Battlefieldiin ja Army of Two 40th Dayhin.
Itse diggailin kyllä kans John Doesta sillon aikoinaan. On pitänytkin jo pitkään katsella kaikki jaksot uudestaan, kun ne pari vuotta takaperin tuli hankittua. Pitää varmaan pistää viikonloppuna John Doe -maraton pystyyn, kiitos Sharkien muistutuksen.
Wikipedian "juonipaljastukset" oli kyllä aivan uutta mulle, pitää nekin lukasta läpi kunhan saa vanhat tapahtumat palautettua mieleen.
Voi helvetti, eipä löydy tuota Zeldan Tinboxia enää brittikaupoista.
Joo ei ole löytynyt moneen viikkoon enää, ja Gamesta taisi vaan löytyä alunperinkin. Itse huomasin tuon tarjouksen joskus marraskuun puolella, en vain pystynyt heti tilaamaan. Kun seuraavan kerran katsoin, niin ei löytynytkään enää listoilta. :F Ebayssäkin näyttää hinnat kohoavan melko suolaisiksi, joten jäi varmaan nyt ko. paketti hommaamatta.
Ostin pitkästä aikaa PSP:lle pelattavaa, TheHutista lähti Dissidia: Final Fantasyn Special Edition versio hintaan ~£19 postikuluineen tulemaan.
Tipuin sitten heti sunnuntain ekassa lajissa. Ekan pöytäjalkapallopelin voitin 7-6 (olin häviöllä 4-6), toisessa pelissä tuli sitten selvästi turpiin 0-7 (kaveri oli ilmeisesti tehnyt parhaan ajan lauantaina speed poolissa, olisiko voittanut jopa koko Gamer of the Yearin?). Kolmannessa pelissä olin aluksi häviöllä 1-3, sitten nousin 6-3 -johtoon, minkä jälkeen taisi hetkellinen hyvänolontunne yllättää ja kaveri iski 4 maalia putkeen ja vei koko pelin siten 7-6. Loppusijoitus taisi olla 5. tai 6. , kun pari kaveria tippui pöytäfutiksesta ilman voittoja.
Kisan kakkonen siis sai tallinnan matkan? Saiko muut top4:ssa palkintoja?
EDIT: niin ja btw olin se joka golfasi ensimmäisenä. Huidoin varmaan yli 20 kertaa sillä löylykauhalla, ennen kuin sain aikaiseksi simulaattorin havaitseman lyönnin.
Jepjep, Gamer of the Year-kisan kärkikahdeksikossa. Huomenna ratkeaa.
Heh, samiksia. Voi kyllä huominen mennä ihan reisille, kun pöytäjalkapallosta ei ole mitään kokemusta ja bilistäkin olen pelannut vain yhteensä 4-5 kertaa.
Muuten messuista sen verran että kivasti oli ilmaista tavaraa jaossa, vaikka suurin osa olikin syömistä/juomista. Pelaajan NHL 10- FIFA 10 -kisoihin tuli myös osallistuttua ja NHL:ssä voitin ekalla kierroksella jonkun nassikan 4-0, tokalla kierroksella finngamer arpoi jatkopaikan. Kolmannella (Top8?) tuli sitten takkiin 2-1 tiukan matsin jälkeen. Täytyy tosin myöntää että vastustaja oli juuri tuon yhden maalin verran parempi ja voiton ansaitsikin. Fifassa tipuin heti ekalla rundilla, olikin eka kerta kun pelasin jalista XO:lla. Pokerin karsinnoissa tulin omassa erässäni neljänneksi ja kolme ekaa sai virallisesti kai palkintoja. No sain sentään lohdutuspalkinnoksi hienon(?) Dealer-minttupastilliaskin.
Mutjoo, huomenna siis ilmaiseksi saavun paikalle ainakin pariksi tunniksi.
Pitäskö vahtimassa ja turnausten pidossa yms. olla siis mukana aina koko päivän, vai vaan osan siitä? Entä onko tossa sivussa mahdollisuus osallistua esim. tohon Gamer of the Year -kisaan?
Näillä näkymin ollaan saamassa tarpeeksi porukkaa ettei tarvitse koko aikaa pönöttää missään passissa, eli kyllä sitä vapaa-aikaakin järjestetään.
Jeps, pitää vissiin sit heitellä hakemusta tulemaan, kunhan tässä varmistuu että tulee tuo ko. viikonvaihde pääkaupunkiseudulla vietettyä.
Sattuuko sulla muuten finngamer olemaan tietoa millä alustalla tuo NHL10-turnaus järjestetään, kun näyttää olevan Pelaajan järjestämä?
Ja kun joku muu on avannut pelin, niin mainitaan myös että saa sinne tulla töihinkin.
Pelaajan/EA:n osastolla voisi tulla vahtimaan peliständejä ja huolehtimaan turnausten sujuvuudesta & kirjaamaan tuloksia ym. Ilmaiseksi sisään, ruoat ja juomat päälle ja sitten EA:lta palkaksi ilmainen uutuuspeli (vapaavalintainen, vaikka DragonAge kunhan ilmestyy tms.)
Laittakaa viestiä janne.kaitila@pelaajalehti.com jos kiinnostaa. Mieluiten mukana vähintään kahtena päivänä.
Pitäskö vahtimassa ja turnausten pidossa yms. olla siis mukana aina koko päivän, vai vaan osan siitä? Entä onko tossa sivussa mahdollisuus osallistua esim. tohon Gamer of the Year -kisaan?
Jos Scrubsista ja Zach Braffista diggasit, niin kannattaa ehdottomasti katsoa herran kirjoittama, ohjaama ja näyttelemä Garden State, jos et ole jo nähnyt. Yksi parhaista elokuvista ikinä. Loistava soundtrack(the shins) ja Zachin vastanäyttelijänä paras naisnäyttelijä ikinä Natalie Portman. IMDB arvosana 7.9/10. En viitsi liikaa hypettää, mutta vuoden 2004 paras elokuva.
Täysin samaa mieltä. Sekä Portmanista että itse elokuvasta.
Olisiko mitään ehdotuksia jostain Gilmore Girlsin ja Everwoodin kaltaisista TV-sarjoista? Siis sellaisia, joissa on hyvin kirjoitettua vakavaa draamaa sekä vahvoja hahmoja, mutta myös kevyempää läpänheittoa kaiken itkun keskellä? Just katoin Twin Peaksin, joten seuraavaksi tekisi mieli katsoa taas jotain jossain määrin "helpompaa" sarjaa. Mietin Six Feet Underia, mutta kaipailisin ehkä jotain vähän valoisampaa/optimistisempaa viihdettä tähän väliin.
Vastaus vähän myöhässä, enkä ole kauheasti Gilmore Girlsiä tai Everwoodia katsellut, mutta osuisko Jack & Bobby lähelle? Melkein koko kauden tuota aikanaan MTV3:n (?) mukana katselin, ja ainakin itse tykkäsin.
Madworld irtoaa Zavvista £9,95+PK. Jostain luin että olisi TheHutin omistuksessa tuo Zavvi, postikulut ainakin ovat saman verran eli £0,99. TheHutissa ei kuitenkaan Madworldia tuohon hintaan ole.
The Book Depository puskee taas tarjousta, -10% kaikista ostoksista syyskuun 10. päivään asti. Ohjeet täältä (tätä linkkiä on käytettävä tarjouksen hyödyntämiseksi).
Kiitän tästä ja edellisistä Book Depositoryn tarjouksista. Ylivoimaisesti paras kirjakauppa, johon olen törmännyt. Saa laitella jatkossakin noita tarjouksia jos osuu silmään.
Play-Asiassa -20% In Stock itemeistä, kun makselee Visalla ostokset. Alennus ei kuitenkaan koske viimeisen 30 päivän sisällä julkaistuja tuotteita. Voimassa 6.9 asti.
Uuden Potterin kävin viime perjantaina mäkin katsomassa. En itse aivan parhaaksi Pottereista tehdyksi elokuvaksi nostaisi, mutta ei missään nimessä ollut huonoimmastakaan päästä. Itse kirjat lukeneena tuli tietysti vertailtua pakostakin Puoliverisen Prinssin paperiseen versioon ja ainakin pari seikkaa jäi häiritsemään enemmän.
First appearing in Nintendo 64 game The Legend of Zelda: Majora’s Mask, Tingle will starring in Color Changing Tingle’s Love Balloon Trip, the sequel to 2006’s DS release Freshly-Picked Tingle’s Rosy Rupeeland.
Juuri eilen Freshly-Picked Tingle’s Rosy Rupeelandia aloittelin ja täytyy sanoa että pakko-ostos tuo jatko-osa myös.
Valko-Venäjän taktiikka voi toimiakin hyvin. Pelataan vähän samaan tapaan kuin Kreikka futiksen EM-kisoissa. Puollustaen, solidisti ja vastahyökkäyksin. Olisihan se aivan sairas pommi, jos mitaleille pääsisivät.
No pommi, mutta ei kovinkaan sairas. Onhan Valko-Venäjä jo monta vuotta haastanut tosissaan näitä "isoja" maita. Tänä vuonna esitykset tosin ennen eilistä Suomi-peliä eivät kuitenkaan ole hirveästi vakuuttaneet. Eikä se nyt vielä kauheasti merkitse, jos Suomen kanssa nyhjäävät 1-1 tasurin. Puolivälieriin nyt tosiaan ainakin pääsevät, mikä oli tosin jo aavisteltavissa ennen kisojakin, Slovakia kun on liikkeellä taas melko paskalla joukkueella ja sitäkin paskemmalla motivaatiolla. Oleg Antonenko on muuten hieno mies, luisteluvauhti ei päätä huimaa, mutta tässäkin turnauksessa neljä neljästä rankkarista sisään, ja vielä kaikki laukauksilla, kertaakaan ei ole yrittänytkään harhautusta. Mutta joo, eiköhän Tsekki tänään näytä pelaamisen mallia Valko-Venäjälle ja sitten Venäjä pudota ne puolivälierissä.
Tänään muuten Suomen jatkon kannalta melko jännittävä peli, Sveitsi-Ruotsi. Jos Sveitsi sattuisi voittamaan varsinaisella peliajalla Suomelle tulisi puolivälierissä todennäköisesti vastaan Latvia, muissa tapauksissa nähtäneen Suomi-Ruotsi tai Suomi-USA puolivälierissä.
Olihan pelit tosiaankin viime yönä! Lundqvist esitti kyllä taas tukun huipputorjuntoja, mutta menihän siitä lopulta sitten oikea joukkue kuitenkin jatkoon. Kyllähän Ruotsi saa Lundqvistista erittäin kuuman veskarin, jos mies päättää kisoihin lähteä. Carolina matsissa suomalaisten panos oli kyllä hieno ja New Jerseylle oli varmasti karvasta hävitä ottelu viimeisen kahden minuutin aikana muuten hyvin menneen pelin jälkeen.
Eiköhän Boston jyrää toisellakin kierroksella tiensä jatkoon, toivottavasti ei kuitenkaan yhtä selvin lukemin kuin ensimmäisellä. Anaheim voisi Hillerin avulla haastaa Detroitia oikein kunnolla, vaikka Detroit selvänä suosikkina sarjaan lähteekin. Chicagon nuoren joukkueen iloista hyökkäyspeliä olisi kiva nähdä vielä pitkään, mutta Vancouver vienee kyllä sen sarjan. Pittsburgh-Washinton tuleekin olemaan sitten mielenkiintoinen sarja. Pittsburgh lähtee varmasti suosikkina sarjaan, mutta Rangers-sarjan perusteella Varlamov on selvästi Theodorea varmempi maalilla, joten uskon että Washington pystyy pingviinit haastamaan Philadelphiaakin paremmin. Eikä Fleury Pittsburghin maalilla aivan Lundqvistin tasoinen maalivahti ole, joten tiukkaa sarjaa odotellaan.