Valitse Settings--> System Settings ja sieltä sitten jokin System Information tms. Olisikohan se ollut listassa toiseksi alimpana vaihtoehtona.
Vähän epätarkka vinkki näin ulkomuistista heitettynä, mutta eiköhän tuolla jo pitkälle pääse.
E: Kovalevyn vaihtamiseen pitäisi löytyä pientä apua ihan konsolin omasta ohjekirjasesta. Lisäksi jopa suomeksi tuntuisi muutamia apuja löytyvän ihan näin netistäkin.
DS:n Shin Megami Tensei: Strange Journey:a olen aloitellut.
SMT:t kyllä uppoavat ja kiehtovat aina vähintään universuminsa puolesta, mutta tämä ja Devil Survivor ovat ainakin toistaiseksi jääneet väliin. Strange Journeyssa minua varsinkin ahdistaa tuo Etrian Odysseysta tutuhko lähestymistapa. Ei sillä, ettäkö ratkaisulla olisi välttämättä järin huono vaikutus pelimekaniikkoihin muuten, mutta pelkään tuollaisen first person -tyylin puuduttavan jo vähän lyhyemmänkin ajan pelailun jälkeen, vaikka japsiropet muuten ovatkin lähellä sydäntä. Edes Etrian Odyssey -sarjan pelejä kun en ole kuitenkaan pelannut, on tämä kaikki toki vain arvailua.
Lisää vaan fiiliksiä kehiin jos innostaa lisäpureskelujen jälkeen jotain kertoilla. Ties vaikka tässä itsekin vielä innostuisi.
Ja itsehän muuten kirosin pelin julkaisun aikaan tuota kannen ulkoasua. Tuo kypärä on vaan niin ruma...
Hulluille päiville tuli tänään mielenkiinnosta eksyttyä, kun muun muuassa perus-Borderlands sieltä kuulemma kohtalaiseen 20 euron hintaan irtoaisi. Vesiperää ei tarvinnutkaan vetää, vaan sen sijaan Borderlandsin lisäksi hyllyyni vastoin suunnitelmia suunnisti vielä kymmenen euroa kustantanut Bayonetta - PS3:lle.
Näin varsin paljon pahaa Bayonetan pleikkariversiosta kuulleena oli ensimmäinen testisessio pelin parissa varsin positiivinen kokemus. Aikoinaan lisätyn asennusmahdollisuuden ansiosta paljon puhutut lataustauot tuntuvat aika hyvin vetäytyneen sivummalle, miksi pelaaminen on kertaheitolla nautinnollisempaa kuin pelkäsin. Ruudunpäivitys ei toki pysy vieläkään smootheimpana mahdollisena, mutta häiritseväksi dia-showski ei toiminta ole vielä ehtinyt oikein menemään, vaan pelatessa on hyvin saanut keskittyä olennaiseen. Toistaiseksi näyttääkin lupaavasti siltä, että tämäkin tekele voidaan saada loppuun asti pelattua ihan hyvin fiiliksin.
Mitenköhän nykyään tuntuu siltä, että puolet Youtuben sisällöstä on blokattu juuri Suomessa?
No jaa. Ei ole muuten tullut törmäiltyä moiseen, mitä nyt jostain naurettavasta syystä Raptorin uusimmat musavideot eivät näy virallisen channelin kautta Suomessa lainkaan. Se on jo aika komea saavutus.
E: Näemmä aika moni kyseisen channelin suomalainen biisi nykyään blokattu. Liekö jokin upea idea senkin takana...
Nyt kyllä jää nähtäväksi tulenko Mustaan ja Valkoiseen koskaan mitenkään erityisen tarkkaan tutustumaan. HeartGold on viimeisin Pokémon-aiheinen sijoitus enkä siinäkään ole jaksanut tätä kuuluisaa "lopparia" tuoda vielä maihin. Pidän pelistä toki paljon, mutta edes paluu Johtoon ei ole estänyt Poké-ähkyn syntymistä.
Mitään en kyllä uskalla vielä lupailla. Blackin ja Whiten suunta on ainakin kuvissa ja videoissa hieman poikkeavamman näköinen, mikä toistaiseksi lupaa ihan hyvää. Näin nimekäs sarja tuskin muuttuu kerralla paljoa, joten pienemmätkin erilaisuudet ovat enemmän kuin tervetulleita.
Juu postasin, mutta sain lopulta itse löydettyä joitain vastauksia ja sitten tulikin jotenkin typerä olo Selvennyksen vuoksi viestin voisi toki palauttaa (Edit: Done).
Mutta mutta, kaipa tässä sitten vain naatiskellaan tuosta ilmaisesta alphasta. Pieninä annoksina tuo tonkiminen ja rakentelu meneekin silloin tällöin, mutta maksamisvalmis en kyllä ainakaan vielä oikein ole. Pc:llä peluu ja näpertely iskee harvoin, eikä Minecraft ole tuonut tilaanteeseen hauskoista ideoista huolimatta muutosta.
Kehitystä kuitenkin jatkossa seurataan ja kaipa pieni promoaminenkin voisi olla paikallaan.
Kiinnostus peliä kohtaan on kyllä ollut olemassa, ja testailinkin Minecraftia offlinessa tuossa viikko sitten, mutta tuolloin en vielä tiennyt murto-osaakaan pelin ominaisuuksista. Nyt noita Welcome-videoita katsoneena oman kaivostukikohdan perustaminen houkuttaakin ajatustasolla todella paljon, mutta vähän silti pelkään, ettei Minecraft tulisi minua kauhean kauaa kuitenkaan koukuttamaan.
Mutta oli minulla ihan asiaakin. Miten nimittäin nuo pelin eri versiot ja niiden päivitykset nyt menevät? Latasin pelin tosiaan viikko sitten ilmaiseksi, kun virallisella saitilla oli toinen jalka haudassa, mutta yllätyksekseni pystyn vieläkin pelaamaan tuolla ainakin offlinessa. Versiokseenkin peli näyttäisi ilmoittavan tuon Alpha v1.1.2:n. Eikö tuon tovi sitten järjestetyn ilmaisviikonlopun päättyminen tarkoittanutkaan siis myös sitä, että ilmaiseksi pelin poimineet pakotetaan ostamaan peli, jos se vielä kiinnostaa, vai miten on? Onko tulevaisuudessa odotettavissa kenties jotain mystistä päivitystä, joka jossain vaiheessa eväisi mahdollisuuteni pelata, vai olenko tosiaan nyt saanut ainakin yksinpelin kokonaisuudessaan ilmaiseksi?
Kaikista yksityiskohdista ja pikkuhetkistä ei sitten kannata kertoa jatkuvasti erikseen. Pelatkaa sitä peliä ihan rauhassa ja kirjoitakaa myöhemmin mieluummin yksi vähän pidempi yhteenveto kokemuksista ja fiiliksistä sen sijaan, että pommittaisitte ketjuun kymmenen pientä parin virkkeen pituista viestiä lyhyessä ajassa. On innostavampaa lukea hieman pidempiä ja todennäköisesti vähän panostetumpia tekstejä kuin lyhyitä heittoja, joita saa kasaan ilman ajatustyötäkin.
Etköhän simppelisti sitten vain kirjautuessa valitse, että olet salasanasi unohtanut. Näin voit saada uuden salasanan. Operaation onnistuminen vaatii tosin muistamaan syntymäajan, jolla aikoinaan rekisteröidyit. Jos käytit oikeaa syntymäaikaasi, ongelmaa tuskin tuolloin muodostuu, mutta jos aikoinaan "valehtelit" etkä enää muista laittamaasi ajankohtaa, on edessä uuden käyttiksen teko.
Palataas formulaan, mutta tosiaan mietitään myös vähän, mitä on järkevää kirjoittaa. Ei kaikkea odotustuskista ja innostumisista kannata kertoa.
Syntilistaa oli jälleen aika hieman lyhentää, joten Batman: Arkham Asylumin GotY-versio tuli noudettua tuossa pari päivää sitten 30 eurolla. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta peliin kohdistuneet odotukset ovat olleet varsin vähäisiä, eikä tämä nyt niin erikoisen huikealta teokselta olekaan lopulta tuntunut. Itse tarinassa eteneminen ei ole juurikaan saanut aikaan erityisempiä tunteita muun muuassa vähäisen haasteen takia, vaan lähinnä juoni onkin nyt yritetty hakata nopeasti läpi, jotta Arkhamin salaisuuksia ja muita yksityiskohtia pääsisi kunnolla etsiskelemään.
AA onkin juuri yhtä etsimisen juhlaa, sillä sitä nuuskittavaa onkin tuntunut olevan toistaiseksi enemmän kuin kiitettävästi. Jo pelkkien potilasnauhojen etsimisen lomassa löytää vahingossakin kaikenlaista muuta mukavaa, ettei turhautuminen tule varmaankaan missään muodostumaan ongelmaksi. Harhailu on hauskasti saatu jopa hyödylliseksi.
Ainoa valitukseni kenttien koluamiseen liittyen kohdistuukin lähinnä etsintöjen hyödyllisyyteen, sillä aarrejahti olisi voinut olla vielä vähän palkitsevampaa puuhailua. Batmanin ja tämän lelujen upgradetus ei nimittäin ole meikäläisessä mitään erityisempää iloa saanut aikaiseksi. Tämä ja vähän jopa ankealta tuntuva pääjuonen koluaminen eivät kuitenkaan ole pilanneet reissuani hullujen saarelle, vaan kyllä minäkin Arkham Asylumia varsin laadukkaana lisenssipelinä kykenen silti pitämään. Viime vuoden parhaaksi en tätä kuitenkaan hehkuttaisi.
Pari tuntia päädyin paikalla pyörimään, ja aikalailla kaikki tarpeellinen tuli aina Gran Turismosta satojen metrien kassajonoon nähtyä. Kinect oli tietysti se kovin juttu ja hauskaahan sillä oli kieltämättä varsinkin pingistä vedellä, mutta eipä testailu kuitenkaan epäilyksiä kaatanut. Kyllähän se laite kivasti omia liikkeitäni rekisteröi, mutta varsinkin tuo paljon puhuttu viive pisti todella pahasti silmään, jos oikea-aikaista ajoitusta vaadittiin vähänkin perusheilumista enemmän. Kinect Sportsin valikon kanssa kikkailukaan ei ollut järin sujuvaa.
Katsellaas kuitenkin lisää sitten Digiexpoilla, jos vaikkapa tuolloin uskaltaisin Dance Centralinkin pariin hypätä. Se vaikuttaisi edelleenkin olevan se toimivin Kinect-peli tähän asti.
Vika kenttä saatiin kyllä auki, mutta jätimme pelin kuitenkin siihen. Viimeisin hakattu bossi osoitti varsin hyvin, etteivät ajatukset olleet tuossa seitsemän maissa enää kauhean huikeassa terässä.
Hieno miitti kyllä kaikinpuolin. Erityiskiitos paikalle saadusta tuoreesta pelitarjonnasta Move-kamoineen päivineen, jotka kyllä pitivät pelaamisen lippua korkealla jo yksinäänkin. Jutustelussakaan ei tarvinnut tyytyä aina vain naisista ja homoista jauhamiseen.
Ymmärrän kyllä, että ihmisiä hämmentää tuo uusien käyttäjien virta, jonka joukosta löytyy muutamia varsin mielenkiintoisia persoonia. Tapaus on huomioitu. P,P,P:n postauksessa en näe kuitenkaan muuta vikaa kuin lyhykäisyyden, josta jo ihan vakkarikäyttäjienkin viestit myös välillä kärsivät. Viesti kun oli vieläpä käyttäjän ensimmäinen ja muutenkin kohtuu mallikkaasti kirjoitettu, on minun hankala ymmärtää tetsuon reaktiota. Nimimerkki on kyllä erikoinen, sitä en kiistä.
YLEn tahtiin on tullut mentyä, ja varsin mielellähän tätä on tähänkin asti katseltu. Ensimmäisessä kaudessa aikoinaan häiritsi hieman jopa liiallinen keskittyminen vain tähän tuppukylään keskellä ei mitään, joten tapahtumien siirryttyä pyörimään vähän suuremmassa mittakaavassa, on toisen kauden seuraaminen tuntunut todella hyvältä. Mukavaa nähdä viimein hieman laajemmin vampyyriyhteisön puuhasteluja ja sopeutumista alun maistiaisten jälkeen. Maryannista olen tosin teidonin kanssa varsin samaa mieltä.
Toistaiseksi ei ole vielä tiedossa, miten katseluni jatkuu YLEn laittaessa sarjan tauolle. Periaatteessa nopea jatko olisi kieltämättä kiva juttu, mutta taidan viimein käyttää aikani mieluummin siihen, että pääsen Housen kanssa lähemmäs jenkkitahtia.
Viime vuoden tarjonta jopa yllätti kaikellä krääsän ja jopa pelien määrällään sen verta positiivisesti, että eiköhän tuolla tule taas tänäkin vuonna käväistyä ainakin ilmaa vähän haistelemassa. Kinect ja Move tietenkin kiinnostavat, mutta saapas nähdä, millaisia tungoksia muun muuassa tapahtuman ilmaisuus sitten saakaan taas aikaan. Onneksi allekirjoittaneella piisaa aikaa, niin ainakin paikalle voi käytännössä mennä milloin mielii/kannattaa
Tattista muuten tästä. Satuin ajan kuluksi kurkkaamaan lähi-Anttilan PS3-hyllyn ja siellähän yksi kipale samaan hintaan seisoskeli. Poistoon lähti, vaikka demo ei täälläkään mitään järin suurta intoilua saanut aikoinaan aikaan. Katsoopikin nyt, miten kokoversio putoaa, kun noita kehuja peli on kuitenkin kerännyt.
Julkaisu alkaa olla hyvin lähellä, joten on myös luonnollista, että arvosteluja ilmaantuu nettiin jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Mielipiteet näyttävätkin vähän jakaantuneen, vaikka muutamista osa-alueista ollaankin kyetty olemaan myös yllättävän samaa mieltä. Käsikirjoitus ei esimerkiksi ole saanut niinkään ylistystä osakseen, mutta erityisesti monia on hiertänyt silloin tällöin eteen hyppäävät skannauskohtaukset, joissa pelaaja pakotetaan etsimään ensimmäisessä persoonassa "jotain" ennalta selittämätöntä jopa lähes pikselin tarkasti. Näissä kohtauksissa eteneminen jatkuu vasta, kun etsittävä asia on löydetty, mikä onkin aiheuttanut monille niitä kuuluisia harmaita hiuksia. Onneksi kyseessä on sentään vain pieni osa peliä.
Itse pääosaa esittävään toimintaan mentäessä mietteet sitten haarautuvatkin. Meininkiä on verrattu muun muuassa taistelusta toiseen toistuvaksi kissa ja hiiri -leikiksi, jossa Samus ramppaa alueilla ees taas auto-lockin paikoittaisen heikkouden takia välillä laukoen vihollisia ladatulla säteellään, mutta myös muun muuassa mättöjen tarjoamaa jännitystä ja intensiivisyyttä ollaan kiitelty. Ainut varmahko asia lieneekin lähinnä se, että bossimatseissa taistelusysteemi on parhaimmillaan, mutta tiedäpä sitten, onko sekään kaikille tarpeeksi.
Joidenkin arvostelujen heikohko vastaanotto ei ole kuitenkaan tuonut muutosta suunnitelmiini ostaa Other M heti julkaisun aikaan. Toiminta voinee toistaa itseään, mutta uskon silti vakaasti, että energiatankkien ja ohjusten etsiminen tuovat mukavaa vastapainoa, jotta nopeaa mättämistä jaksaa harrastaa loppuun asti. Muuten tutkimisen väheneminen vähän harmittaa, mutta tähänkin ollaan jo ensimmäisestä trailerista lähtien sentään henkisesti valmistauduttu, joten mieleen pulpahtavilta arvilta varmasti vältytään. Enemmänhän tältä peliltä tuli aikoinaan toki odotettua, mutta eipä pienoinen pettymys tarkoita, etteikö tässä voisi olla kyseessä vieläkin hyvin viihdyttävä peli.
Suosittelen johanf1-fani, että laitat kielioppisi selkeämpään kuntoon (pisteiden, pilkkujen ja isojen kirjainten oikeanlainen käyttö). Ei liene myöskään pahitteeksi, jos tutkiskelet lisäksi hieman, miten foorumeilla yleensä muutenkin kirjoitellaan. Siitä se sitten lähtee.
Jatketaan tästä taas Formuloilla. Pidetään kuitenkin silmät auki.
Muutama päivä sitten satuin poimimaan ensimmäisen Klonoan wiimaken 20 eurolla Prisman alelootasta. Aiemmat kokemukseni pelisarjaan liittyen ovat jääneet lähinnä kohtalaisen lyhyisiin Lunatea's Veilin sekä Empire of Dreamsin testaamisiin, joten sijoitus tuntui jo pelkän sivistyksen kannalta varsin oivalta ratkaisulta, mutta myös pelisarjan hieman erilaisempi lähestymistapa loikkimiseen oli omiaan vaikuttamaan ostopäätökseen.
Lähinnä ainut asia, jota peliltä osasin kuitenkin varsinaisesti odottaa, oli sen lyhyys. Loppupomo saatiinkiin maihin jo ostopäivää seuranneena yönä, mutta tapa, jolla matkaa taitettiin, ei ollut aina mieluisa. Erityisesti kismitystä sai aikaan erikoinen idea sulloa välipätkiä milloin mihinkin aukkoon, mikä tapasi joka ikinen kerta pilata kenttien flow'n, vaikka sormi kuinka skippausnappulalla kävisikin. Dialogin ollessa koko komeudessaan muutenkin vielä mitä karmaisevinta, on käsittämätöntä, miksi moista on edes lähdetty tuuppaamaan näinkin innolla loikinnan rinnalle. Nyt ratkaisu saakin turhan useat kentät tuntumaan jopa harmittavan huonoilta, mikä jo muutenkin paikoin jopa tylsien ilmestysten kohdalla tuntuu pahalta. Sentään loppupäässä tasot paranevat ja välipätkät vähenevät, mutta tuolloin lopputekstit pistävät pisteen tällekin ilolle hyvin nopeasti. Onneksi pientä bonuspuuhaa on saatu ahdettua mukaan, jotta Klonoa käy vähän muustakin kuin loikintalämmittelystä.
Hieman pidempi tovi sitten satuin myös täydentämään PS2-kokoelmaani muutamalla käytetyllä pelillä, kun VPD:stä moisia sattui irtoamaan kolme vajaan 20 euron yhteishintaan. Mukaani lähtivätkin niinkin radikaalit pelit kuin TimeSplitters 2 sekä Second Sight, kuin myös jo jonkin aikaa passiivisesti havittelemani Gran Turismo 4.
GT:n ja Second Sightin toimivuuden olen toistaiseksi vasta ehtinyt tarkistamaan, mutta TimeSplitters vei sydämeni testauksen yhteydessä jo sen verta nopeasti, että peliin oli pakko palata jatkossa vähän väliä, vaikka muukin puuhailu olisi painanut kyseisellä hetkellä päälle. Moista vaikutusta en osannutkaan ihan näinkin vanhahkolta FPS:ltä odottaa, mutta onnekseni TS sijoittuu ikänsä puolesta sittenkin varsin hyvään väliin. Kyseessä on nimittäin ehdottomasti peli, joka on tarpeeksi vanha ollakseen erilainen, mutta myös tarpeeksi uusi, jotta sitä kykenee vielä ilman aivoverenvuotoa pelaamaan. Oikeastaan ainoana suurempana ongelmana näenkin pelin checkpoint-systeemin, joka varsinkin loppupuolella tuntuu palautumattomine healtheineen ja vähine tarkastuspisteineen (yksi per kenttä) turhankin armottomalta. Noh, onnistuessa fiilis on sentään aina vähintään puolitangossa.
EDIT: Vai saiko tänne edes ilmoittautua tuosta noin?
Jollei finngamer ole yks kaks alkanut uusia naamoja karsastaa, niin enpä luule, että mitään lomakkeita täytyy vieläkään täytellä Uutta miittiketjua kun pukkaa, niin ilmottelet vain kiinnostuksestasi.
Ja päivä sopii näillä näkymin taas loistavasti. Toistaiseksi lähinnä ainut mahdollinen este voi muodostua, jos duunihakemus alkaa poikia tuloksia, mutta tuskinpa moinenkaan tuloani ikävä kyllä estää.
Fiilisten ja sen myötä myös musiikkimaun heitellessä välillä laidasta laitaan, ei levyjen ostaminen ole koskaan ollut mikään erityinen pakkomielle minulle. Silloin tällöin täytyy kuitenkin tehdä poikkeuksia, joista tällä kertaa yhden on saanut aikaan Sigur Rós.
Kaveri esitteli minulle kyseisen bändin lähemmäs vuosi sitten tohkeissaan, ja vaikkei tarjonta vielä tuolloin erityisen kummoiselta tuntunutkaan, palasin kuuntelemaan biisejä useaan otteeseen, jos esimerkiksi jotain menevämpää tavaraa ei kyseisenä hetkenä huvittanut kuunnella. Spotify-kutsun saatuani kasvoi Rósin kuuntelu kuitenkin merkittävästi. Suurehkon osan tarjonnasta oltua helposti ja nopeasti käsissä, menivät useat yöt tätä rauhaisaa ja erilaista musiikkia kuunnellessa. Samalla pikku hiljaa aloin huomata, että mitä enemmän päädyin biisejä kuuntelemaan, sitä enemmän ne alkoivat myös upota. Enää olikin vain ajan kysymys, milloin levyjä täytyi alkaa kanniskella kotiin asti.
Viimeisen kuukauden levyostokset näyttävätkin nyt seuraavalta:
Sigur Rós - Agætis Byrjun
Ostoskasan vanhin levy, joka ei Spotifyssa kerännyt minulta mitään järin suurta suosiota. Jo pelkkä Starálfurin studioversion mukanaolo riitti kuitenkin loistavaksi syyksi poimia lätty mukaan, vaikka tokihan myös mukana olevat muutkin biisit ovat ehdottomasti hienoa kuunneltavaa. Itse asiassa levy olisi varmaankin arvokkaampi silmissäni, jos siitä ei löytyisi selkeäksi suosikikseni muuttunutta Starálfuria. Nyt kyseinen biisi vie nimittäin huomion muilta tuotoksilta.
Sigur Rós – Takk...
Mahdollisesta bändin paras levy tai ainakin parhaimpia ()-albumin kanssa (Vonia en ole kuullut). Starálfurin tasoista biisiä ei löydy, mutta muuten levy on varsin tasaisen laadukas alusta loppuun muutamalla varsin kovalla helmellä varustettuna (Hoppípolla, Sé Lest).
Sigur Rós – Hvarf-Heim
Eräänlainen levy-yhdistelmä, josta löytyy niin vanhoja tuttuja biisejä livenä, mutta myös muutamia aiemmin julkaisemattomia biisejä. Setti olikin poimittava jälkimmäisestä syystä mukaan, vaikka suurimmassa kulutuksessa onkin tosin - yllätys yllätys - ollut Starálfurin live-versio.
Jónsi – Go (Experience Edition)
Sigur Rósin levyjen tapaan kuuntelin Jónsinkin sooloalbumia silloin tällöin Spotifysta, mutten kuitenkaan ehtinyt lämmetä sille mitenkään erityisemmin. Jónsin tyyli oli kulttibändiin verrattuna yllättävän erilainen jo pelkästään runsaan englannin kielen käytön takia, mutta samalla Go on myös paljon ”menevämpi” ja ”hilpeämpi”, mikä vaati odotettua enemmän totuttelua. Näin ollen Go'ta voidaankin pitää heräteostoksena. Se ei ollut ehtinyt niinkään vakuuttaa minua, mutta kun kaupassa levy osui ensimmäisen kerran tähtäimeeni, ei pakotietä ollut – onneksi.
Sigurin tapaan Jónsi iskee aluksi vähän kerrallaan, mutta tuntuu paranevan joka kuuntelukerralla vielä viikkojenkin jälkeen. Kun levyn ilmeeseen pääsee sisälle, on Go mukavaa kuunneltavaa, josta saan lähes poikkeuksetta aina hyvän mielen, jollaista harvemmin muusiikkia kuunnellessa tulee vastaan. Toki mukaan mahtuu muutama tyyliltään tutumpikin kappale, jotka nekään eivät kuitenkaan tunnu laadullisesti yhtään heikommilta. Go on alusta loppuun todella tasapainoinen, enkä ole kyennyt löytämään siitä yhtään biisiä, joka nousisi esiin heikkona esityksenä. Koko setti putoaakin todella hyvin, eikä kyllästymisestä ole tietoakaan.
**********************
Kuten jotkut kuitenkin tietävät, on tämä kaikki vasta alkua. Olen ehdottomasti enemmän kuin mielelläni suunnittelut vielä jäljellä olevien Sigur Rós -albumien (Von, (), Með suð í eyrum við spilum endalaust) hommaamista, eikä levyjen ostaminen ylipäätänsä taida vielä jäädä tähänkään. Pian Disturbedilta pukkaisi nimittäin uutta albumia, joka sekin täytynee varmaan ostaa. Näin ollen tämä vuosi taitaakin olla minulle aika historiallinen, sillä näin paljoa en ole aiemmin levyjä ostellut.
Nuo matsit ovat kyllä PW:n ankeinta antia. Kannattaa kuitenkin myöhemmin Extra Opseja vääntäessä tehdä niitäkin tasaista tahtia, sillä muuten tehtävätarjonta voi hetkellisesti alkaa koostua pelkästä toiminnasta. Itse hölmönä ihmisenä ajauduin tähän ojaan, miksi pelin pelaaminen onkin nyt vähän jäänyt.
Peace Walker tosiaan julkaistiin Euroopankin puolella jo pari viikkoa sitten, joten PSP:lle on löytynyt jälleen ajoittain töitä. Pelin eräänlaisen päätarinan olenkin tässä ehtinyt tuoda päätökseen, minkä lisäksi Extra Opseja on tullut suoritettua onnistuneesti varsin kohtalainen läjä. Pelikello näyttääkin nyt hieman vajaata 30 tuntia, eivätkä alustan aikoinaan tuomat pelot tunnu pahemmin toteutuneen – päinvastoin.
Erityisesti olen ollut kiitollinen, miten pelaaminen ei niinkään koostu pelkästään siitä perinteisen hiippailun ja toiminnan yhdistämisestä. Kyllähän sniikkailu on edelleen pääroolissa ja sitä pääsee myös harrastamaan erilaisissa merkeissä, mutta tästäkin huolimatta huomioni oli ensimmäisten tuntien aikana lähes vääjäämättä kiinni kuitenkin MSF:n luotsaamisessa. Sotilaiden kaappaaminen ja töihin laittaminen on kaikessa keveydessään varsin rattoisaa puuhaa, mikä pelin edetessä vieläpä muuttuu vielä vähän monipuolisemmaksikin räpellykseksi. Odottamastani todella ontosta ideasta päästiinkin yllättävän kauas, kun ahkerahko pelailu oli lopulta avannut muun muuassa mahdollisuuden lähettää sotilasryhmiä taistelukentälle resursseja keräämään, jotta esimerkiksi aseiden ja itemeiden kehitys pysyisi kamojen kovetessakin kunnolla toiminnassa.
Varsinaisessa ”toiminnassakaan” ei suurempia ongelmia ole vastaan tipahdellut. Kuten demoja pelatessa jo aikoinaan selvisi, toimii Snaken ja kumppanien ohjaus pienen totuttelun jälkeen hyvin, enkä ainakaan muista karsintojen kuten ryömimisen poistamisen häirinneen niin milläänlailla. Pelaaminen tuntuukin oikeastaan juuri sopivan simppeliltä näin käsikonsolilla ainoan ongelman muodostaessa lähinnä tähtääminen keskellä toimintakohtauksia, joita muuten näin varoituksen sanana sanottakoon löytyy varsin paljon. Tehtävien määrän ollessa kuitenkin niinkin huikeahko kuin se on, toimivat toiminnallisemmat osuudet hyvänä vaihteluna ongelmistaan huolimatta.
Suurin pelin minulle tuoma yllätys oli tämän tapa kuljettaa juonta. Tiesin jo etukäteen Peace Walkerin koostuvan juurikin lyhyehköistä tehtävistä, jolloin kuvittelin juonenkin kulkevan ontuvasti pätkissä ja vieläpä hyvin hitaasti, mutta aivan näin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka sivutehtäviä voikin tehdä jo päätarinan rinnalla, pyörivät niin sanotut Main Opsit silti todella tiiviisti tarinan ympärilla. Snake ei periaatteessa koskaan jätä juonessa asetettua päätehtäväänsä taakseen tai käy edes Mother Basessa päivän lehtiä lukemassa, vaan tapahtumasta toiseen edetään yhtä sujuvasti kuin kolmessa ensimmäisessä kotikonsoli-MGS:ssa ikään. Juoni ei näin pääsekään pahemmin tökkimään, miksi sitä on myös rutosti mukavampi seurata. Dialogipuolestakin kun suurin osa on jätetty suoraan vapaaehtoisiin Briefing fileseihin, etenee kaikki pelaajan halutessa varsin nopeasti ja sujuvasti. Välipätkissä ei muutenkaan aina edes anneta hengähdystaukoja, kiitos eräänlaisten varsin siistien Quick Time Eventtien käytön.
Odotukseni Peace Walkeria kohtaan olivat varsin varovaiset, miksi peli pääsikin lopulta yllättämään minut todella positiivisesti. Moni pelkäämäni asia oli onnistuttu kääntämään toimivaksi, miksi parhaimmillaan PW koukuttikin niin pahasti, että pelaaminen pääsi silloin tällöin venähtämään oikein kunnolla. Ja kyllä, nimenomaan pelaaminen. PW on selkeästi painottunut juurikin pelillisiin elementteihin, sillä kun puskissa ei kykitä, vietetään aikaa muuten enemmänkin pienen säätämisen kuin välipätkien katsomisen parissa. Juoni tuntuu muutenkin jääneen välillä hyvin sivuosaan, vaikka kiinnostavia elementtejä onkin ripoteltu sinne jos tänne, kuten vaikkapa alun tarjoama länsimaalaisittain vähän poikkeuksellisempi näkökulma osoittaa. Ilman juonellisiakin koukkujakin peli on kuitenkin varsin siisti kokemus.
Niin ja jenkkiversiohan löytyy täältäkin, mutta täytyy melkein itsekin kahtella, jos tuonkin nyt vielä mukaan poimisi.
Ja tietenkin itsehillintä petti.
DS:a on tullut pelattua varsin epätasaisesti päälle puolen vuoden ajan, mutta nyt taas iski sytytys Pyykkösen videoiden jälkeen. Samaisen kipinän avustamana Black Phantomkin lähti juuri ostoon, mutta vaikka strategiaopas nyt hyllystä löytyykin, välttelen sen käyttöä ainakin vielä toistaiseksi. Läpihän tuo täytyy toki nopeasti plärätä, mutta mieluiten teen pelatessa vielä jatkossakin omat (typerät) päätökseni ja tutkintareissuni. Katsellaan sitten myöhemmin, miten äijän on käynyt.