Pelätty, mutta samalla odotettu kypsyminen LBP:tä kohtaan alkaa viimein pukkaamaan päälle. Story-moden oikeastaan lähes läpikotainen tutkiminen on pakottanut minut perehtymään muiden pelaajien kenttiin taikka oman vastaavan puuhailuun, mutta eipä näistäkään ole tarjoamaan minulle hupia pidemmälle aikavälille. Tietenkin netissä pyörii useita kovan luokan tekeleitä, jotka tarjoavat hienon kokemuksen sekä parhaimmillaan jotain muutakin, mutta silti se valtaosa on niinkin tylsää peruspuuroa, että pelaisin lopulta mieluummin Super Mario 3:n sen ties kuinka monennen kerran läpi. Pelin alussa todella mukavasti yllättänyt palkitsevuuskin on enää vain hieno muisto menneisyydessä.

Viikko sitä tuli peliä iloisesti siis mätettyä, mutta tästä eteenpäin LBP toiminee silkkana tylsien hetkien täyttäjänä, jota silmällä pitäen pelin oikeastaan alkujaan lähdinkin hankkimaan. Rakentelu kun ei ole oikein meikäläisen heiniä.

[You have earned a trophyPlay]

You have earned a trophy
Play

Elikkä eilen illalla sain LBP:n jokaisen tarinakentän pelattua kuolematta läpi, mikä ei muuten ollut mikään helppo homma. Yllättävän moni kenttä sattui nimittäin aiheuttamaan jopa minulle harvinaisia raivonpurkauksia, kun kuolema yllätti vähintään naurettavissa tilanteissa, mutta sitäpä se fysiikka ja hieman arvaamattomat kontrollit saavat aikaan. Suuri harmihan tämä on ja ehdottomasti LBP:n suurimpia syntejä ellei jopa suurin, mutta yllättävän hyvin sen kanssa olen silti osannut elää. Itseasiassa tälläkin hetkellä pelaamaan tekisi mieli päästä ja sehän tässä olisikin seuraavana "To Do" -listalla. Tarinatilan tulenen kuitenkin jättämään viimein omaan rauhaansa joitain poikkeuksia lukuunottamatta, sillä jäljellä olisi enää pisteiden parantamista sekä nurkissa lojuvien tavaroiden keruuta. Jälkimmäinen toki houkuttelisi vieläkin, mutta se saa jäädä nyt hyvin vähälle sopivien pelikaverien puutteen takia.

Jotain kehittävää puuhaa on onneksi vielä jäljellä. Toki koluan varmasti vielä pitkään pelaajien itse tekemiä väännöksiä, mutta nyt viimein olisi aika alkaa itsekin vääntämään joitain omia teoksia. Mikään kamala luova ihminen en missään nimessä tällaisten asioiden kanssa ole, mutta pakkohan sitä on ainakin koettaa. Ties vaikka sitä innostuisi räpeltemään oikein kunnolla. Epäilen kyllä vahvasti.

Monikohan enää koskaan ravaa Prismassa.

Ei sentään ihan se 69.95

EDIT: Ja ihan varmuuden vuoksi sanotaan, että kuva ei ole minun ottamani. Poimin Pelaajan Boardeilta.

Unesta putkaan

Nykyään puhutaan siitä paljon, kuinka suomalaiset nuoret voivat pahoin ja tarvitsevat hoitoa, mutta ovatkohan asiat sittenkin toisinpäin...

Tai no.. olihan tuossakin tapauksessa toki nuoriakin mukana.

Fire Leohan kyseessä oli, enkä ihmettele yhtään jos kyseinen vastustaja on muutkin saanut raivon partaalle. Ilmeisesti myös Cloverilla bossin "vaikeus" huomattiin, sillä Viewtiful Joe 2:ssa oleva Ice Leo on aivan järkyttävän helppo kaataa, vaikka kyseisessä matsissa onkin pyritty hieman jäljittelemään tuliversiota.

EDIT: Niin ja Fire Leohan ei ole Viewtifulin loppari. Sori jos tekstin muotoilu kusee.

Dexterin toinen kausi loppui viimein täällä suomenmaallakin ja alusta loppuunhan se tuli katsottua joka jaksoa myöten, sillä ensimmäinen kausi iski minuun aikoinaan televiissiosta tultuaan todella kovaa. Harmillisesti uudemmat jaksot eivät kuitenkaan tuntuneet yltävän täysin vanhempien tasolle. Alku toki veti hyvin puoleensa tiukalla setillään, mutta puudutus alkoi kuitenkin painaa nopeasti päälle. Mitään kovinkaan erikoista ei vain tapahtunut ja välillä tuntuikin kuin olisin katsonut pehmopornoleffaa, jonka tarjonta oli köyhää oikeastaan joka osa-alueella.

Kauden viimeiset jaksot pelastivat onneksi paljon ja onnistuivat palauttamaan mielenkiinnon sarjaa kohtaan. Luotto sen sijaan tulevaa kautta kohtaan ei ole enää suuri, mutta toivon toki silti parasta.

LittleBigPlanet voinee olla viimeisin peli, jota olen pelannut, mutta tällä kertaa puheenaiheenani ei ole Sackboyn seikkailut vaan Viewtiful Joe, jonka sain tuossa pari päivää sitten viimein läpäistyä jumiteltuani pelissä noin viikon ajan. Syy jumiin jäämiselle oli kuudennen episodin lopussa päällekäyvä pomovastustaja, joka sai aikaan ensimmäisten kymmenen yrityksen jälkeen sellaisen järkytyksen, etten pystynyt katsomaan edes hyllyssä lojuvaa pelikoteloa vähään aikaan tuntematta raivoa ja häpeää. Totaallinen luovuttaminen ei siltikään tullut kysymykseenkään, joten muutaman päivän paussin jälkeen oli pelin pariin jälleen palattava. Ensimmäisten matsien menestys ei kuitenkaan luvannut vieläkään hyvää, mutta kun yrittää vain jaksoi ja tuuria riitti, onnistuin lopulta löytämään niin keinon blokata pomon iskuja kuin myös saamaan tämän puollustuksen pirstaleiksi, jolloin myös taistelun vaikeustaso putosi lähes olemattomaan. Pääasia nyt kuitenkin oli se, että matka sai jatkua.

Ja matkahan veikin loppuun asti, sillä viimeinen episodi bosseineen eivät onnistuneet tuottamaan edellistä kovempaa haastetta, mikä onkin hermoja ajatellen vain ja ainoastaan hyvä homma. Toki pariin kertaan muutamat aikarajat kävivät jo vähän liiankin lähellä sitä maagista game over -pistettä, mutta siinäpä se. Viimeiset eeppiset matsitkaan eivät tuntuneet enää miltään kiitos aiempien kokemusten.

Hieman samanlainen tunne iski myös Viewtiful Joe 2:n viimeisessä Repellissä, johon olin onnistunut pääsemään sillä välin kun vielä jumittelin ensimmäisessä osassa. Nyt kun se kuitenkin saatiin pois tieltä, pääsin viimein jatkamaan itse jatko-osaa, joka napsahtikin heti samassa käsittelyssä läpi sen suuremmitta ongelmitta, vaikka myönnän viimeisen vastustajan olleen tällä kertaa jopa kovahko pala, vaikkei mikään erikoinen kuitenkaan. Matsissa kun riitti, että suurimman osan ajasta pompiskeli eestaas ja tilaisuuden tullen antoi nyrkkien heilua oikein olan takaa.

Nyt on kuitenkin Clover Studiosin kova nelikko eli Okami, God Hand sekä Viewtiful Joe 1-2 koettu, joten ainakaan ihan hukkaan en ole elämääni onnistunut heittämään

Peliä on nyt hakattu kolme päivää välillä jopa aika tiheäänkin tahtiin, ja hyvältä meno on tuntunut vielä betankin jälkeen. Kontrolleja on toki kirottu pariin kymmeneen kertaan, mutta mitään varsinaista muuta vikaa en ole oikeastaan nähnyt. Tarina-moodin kentät ovat olleet hauskoja ja todella monipuolisia, Trophyjen haaliminen ei vaadi järkyttävää suorittamista ja pelin kenttäeditori selkeästi venyy vaikka mihin, sillä eteen on tullut pari todella ovelaa kenttää mukaanlukien esimerkiksi aiemmin mainostettu shoot em' up -väännös. Samalla on myös todella yllättävää miten paljon hakattavaa pelin valmiissa kentissä on. Sain tänään lopparin tipautettua eeppisen taistelun jälkeen, mutta silti oikeastaan jokaisessa kentässä on vielä saavutettavaa. Joko tavaroita on jäänyt mitä mutkikkaampiin koloihin taikka sitten kenttä on vain yritettävä vetää kuolematta läpi, jotta taskuun rapsahtaisi lisää krääsää ja joskus tulevaisuudessa vieläpä kultainen trophy.

Hehkutus ei ole ollut siis ainakaan minusta mitään aivan turhaa, vaikkei tämä kyllä mikään täydellinen kokemus missään nimessä ole. Hieno tekele kuitenkin

ROKI AINAKI SANO ET NIIT SAA PARIL KYPÄL JOSKUS!

No en ihmettelis jos lähtisi kympilläkin. Suomessa joskus näitä nähnyt ihan ~50€ hintaan.

Mielipiteiden ilmaisu on usein hieno ja ihan tärkeäkin asia, mutta koitetaan ihan sitä tekstiäkin saada kuitenkin kehiin, ja jätetään hymiöt suurimmaksi osaksi taustavahvistuksen puolelle. Vähän paha saada spämmiviesteistä kenestäkään mitään irti.

Ja nyt itse keskustelu jatkukoon varsinaisesta aiheestaan.

[Mixbahan]

Tuli tuossa eilen selattua uusinta Pelit-lehteä (kyllä, mäkin tilaan sitä), ja silmiini sattui osumaan Far Cry 2 -aiheinen kilpailu, jossa palkintona olisi peliin liittyvää krääsää, kuten FC2-"brändätty" iPod Nano, olkalaukku sekä ilmeisesti yhden Far Cry 2:n hahmon käyttämä pusero.

Mietitte varmaan nyt, että miten tämä liittyy millään tapaa miittiin? Noh, Mixbahan uteli yli viikko sitten, että olisiko kellään tietoa siitä, mistä pelistä hänen paitansa on peräisin. Kukaan ei vastausta tuolloin tiennyt, mutta ilmeisesti nyt asia on selvitetty. Pelit-lehden FC2-kisassa kun palkintona oleva paita/pusero/takki sattuu nimittäin olemaan samanlainen kuin Mixban ...ainakin logoltaan.

Meikäläisen osalta Expot päättyivät sitten eilen, ja vaikka tarjonta olikin hieman laimeahkoa lähes jokaiselle hyvinkin aktiivipelaajalle, oli minulla silti hauskaa. Ensimmäisen päivän kiertelyt sujuivat hyvin mielin monista pettymyksistä huolimatta, eikä lauantaikaan ollut yhtään hassumpi, vaikka ajastani suurin osa meni Pelaajan ständillä jutellessa ja istuskellessa samalla tapahtumia seuraten. Toki yritin samalla ottaa hitusen kuvia paikanpäältä, mutta kameran kanssa olleet ongelmat johtivat siihen, etten esimerkiksi salamaa saanut käytettyä, jolloin myös parista kuvasta tuli hyvinkin epätarkkoja, Tässä nyt kuitenkin muutamat otokset pienennetyssä koossa, jotta kenenkään ei tarvitsisi aivan kauhiasti järkyttyä.

[muutenkin huonosti valaistut paikat]

Millonkahan olen hämärässä tuota viimeksi pelannut... En koskaan?

Niin kaipa sitä kirkkautta on alettava laskea, mutta linja-auto ja muutenkin huonosti valaistut paikat vaativat kyllä sen maksimin.

Yleensä tuo termi tulkitaan siten, että puhutaan hämäristä paikoista eikä valossa kylpevistä alueista. Ei täällä sentään selvännäkijöitä olla.

Itse olen pelannut jo vuosien ajan tuolla fatass-DS:llä, jossa vaihtoehtoja valaistukseen on tasan kaksi: päällä ja pois päältä. Hyvin olen tähän päivään asti selvinnyt ongelmitta paistoi se aurinko tai sitten ei. Kaipa tämäkin tosin on enemmälti tottumiskysymys.

Pelaajalehden sivuille on ilmestynyt Fallout 3:n arvostelu, jonka perusteella ilmeisesti aika monella olisi jonkinasteinen pettymys edessä. Omalla kohdalla Laskeuma 3 kuulostaa tosin juuri siltä, mitä olen odottanut. Täytynee siis taas kaivaa kuvetta.

Postiloota muuten oksensi äsken pari vapaalippua DigiExpoon Messuthan vaikuttavat jo todella hyviltä, vaikkeivat ole vielä edes startanneet.

Fire Emblem muuten yllättävän positiivinen ylläri Nintendolta. Tokihan se Wii Music on myös koettava, mutta muuten en ole kyllä odottanut kyseiseltä porukalta mitään "jännää".

Expoille mennään, se on varmaa. Panostuskin on tällä kertaa kovempi, sillä paikalle raahautunen niin perjantaina koulun jälkeen sekä heti lauantai aamuna, joten eiköhän siinä kaikki tarvittava tule koettua/testattua/jne. Mitään muita kummoisia suunnitelmia tai odotuksia ei tosin löydy. Pääasia, että saa hieman chillailtua virkistävässä ympäristössä, ja että aika kuluu mukavissa merkeissä.

Hauskoja pelejä tuli pelattua. Klassikkojen Wario Waren, Laser Hockeyn ja Worms Armaceddonin lisäksi myös Pixel Junk Racers ja Bomberman Blast osoittautuivat mukaviksi kokemuksiksi.

On mulla kyllä taas hyvä muisti, kun pari kovinta oli pyyhkiytynyt jo mielestä Kahdeksan pelaajan Bomberman-sessiot olivat kyllä parhaimmillaan aivan helvetin hienoja, vaikkakin suurin osa menosta olikin järkyttävää tuuripeliä. Pixel Junk taas osoitti, miten yksinkertaisuus on loistava asia, varsinkin jos porukalla pelaa.

Mutta Armageddonista ei enää koskaan puhuta...

Hengissä peräti selvisin kotiin asti, mutta kieltämättä hauskaa oli, vaikka jopa vähän myöhäiseksi säätämiset menivätkin eikä menestys kisoissa ollut se aivan paras. Paha kuitenkaan valittaa, kun pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa muun muuassa Virtual Boyta sekä nauramaan NES:n Pro Wrestlingille. Jostain syystä se ainainen "homo"-sanan viljely ei myöskään päätynyt kaivelemaan

Ja kiitokset tietenkin isännälle jälleen tästäkin tilaisuudesta.

Oma Wii -konsoli (Bomberman), DS ja kamera. Siinä olisi minun varustukseni miittiin. Oliko tarvetta muuhun kamaan?

Eli Riepuko on vielä tulossa 12:14 (Espoossa) junalla ja Lanttu ja tiong 13:14? Entä muut? Arvon tässä vielä mihin junaan hyppään.

12.14 on joo se, jolla olen menossa. Pomppaan takavaunuun, jotta mut ainakin löytää jos vaan on tarvis. Pistän päähän vielä tuon mustan Formula 1 -lippikseni, jotta varmasti erottuu.

Warhawkin pelailu ei todista mitään Se on ehkä sieluttomin ja munattomin nettipeli mitä tiedän. Oikeasti, kaikki muu paitsi hävittäjillä lentäminen on niiiiiiiiiiiiin nähtyä. Ulkonäkökin on masentava.

Aikalailla tottahan tuo, mutta olen kyllä muutamaan otteeseen pelannut paria muutakin vähän laajempia karttoja omaavampia pelejä, enkä vain ole oikein saanut niistä kiinni.

Näillä näkymin tulen Pasilasta 11.54 lähtevällä E-Junalla, jolla olisin 12.14 Espoossa. Eiköhän siinä mene vielä vartti harhaillessa, kun tämä muisti on vähän mitä on 

Mitä taas Wii Musiciin tulee...

...ScrewAttack yritti kerätä irtopisteitä samaan tapaan kuin niillä hirvittävillä TOP-10 listoilla. Minä en itse voisi välittää Wii Musicista paskaakaan, mutta se on selvää että pelin suhteen on käynyt paljolti se, että monet ovat kantaneet peliä vastaan kantamansa kaunan arvosteluun asti.  Erityisen selväksi tämä homma tulee silloin kun katsoo arvostelijoiden ja tavallisten kuluttajien tekemiä Wii Music videoita Youtubessa. Ihmeen hyviä virityksiä porukka on saanut aikaan pelistä jossa ei arvostelijoiden mukaan ei ole mahdollisuutta vaikuttaa säveliin tai oikeasti improvisoida.

Juu kyllä minä nuo ennakkoluulot käsitän, enkä koskaan varsinaisesti (ainakaan muistaakseni) ole epäillyt sitä, etteikö Wii Musicilla voisi oikeasti soittaa jotakin, mutta jättääpi tuo silti kylmäksi. Tosin, eipä se meikäläiselle nyt olekaan suunnattu. Jammailu ja orkesterin johtaminen ei ole aivan minun alaani. Tyydynkin pistejahtiin sillon tällöin GH:n parissa. Piti se nyt kuitenkin vielä vain tarkistaa, että olisiko Wii Musicissa peräti jotain, joka iskisi.

[Eternal Sonata]

Pakkohan tämä hieno ominaisuus on jossain välissä ainakin kunnolla testattava, joten teenpä sen nyt, enkä edes tyylillä.

Viime aikoina demotarjonta on ollut kyllä todella kovaluokkaista. On Eternal Sonataa, Warhawkia,  ja muun muuassa Valkyrie Chroniclesia, joten kovinkaan tylsiä hetkiä ei ole eteen mahtunut. Tässä nyt vähän fiiliksiä muutamista demoista:

Eternal Sonata

Näkemieni videoiden perusteella peli on vaikuttanut muuten perushauskalta roolipeliseikkailulta, mutta taistelusysteemi on arveluttanut. Toki suhteellisen suuri taistelukenttä, jossa liikkuminen on tietyllä tapaa jopa vapaahkoa kuulostaa ideana tähän asti hyvältä ja se tuokin mieleen muun muuassa Star Ocean - sekä Tales of -sarjat. Kuitenkin kun mukaan on tungettu vielä jokaiselle taistelijalle vuorot sekä niukka aikaraja, jonka sisällä vuoron toiminnat on saatava pakettiin, heräsi minulla mielikuva samalla tylsistä, kuin myös jollain tapaa häslingiksi menevistä taisteluista.

Mutta oi kuinka väärässä olinkaan. Taistelut ehkä näyttävät sivustakatsojana ollessa tylsiltä, mutta kun itse pääsee nappeja hakkaamaan ja suorittamaan vuorossa aiottuja asioita mahdollisimman nopeasti, on pelaamisenilo kyllä kumman hyvin havaittavissa. Aikarajakaan ei tunnu kuin positiiviselta asialta. Nyt hahmojen sijoituksia, iskuja ja oikeastaan kaikkia toimintoja joutuu miettimään tarkoin, mutta siltikään pelatessa ei paniikki iske päälle. Samalla tiettyyn aikaan rajatut vuorot tekevät taisteluista todella nopeita makupaloja, toisin kuin esimerkiksi Breath of Fire: Dragon Quarterissa, jossa vuorot toimintoineen määritellään pisteillä ja taisteluiden pituudet lasketaan minuutteina.

Hienoa taisteluissa on myös niiden yksinkertaisuus. Jokaisella hahmolla on kerrallaan käytössä tavaroiden hyödyntämisen lisäksi kolme erilaista hyökkäystä, joista kaksi määräytyy siitä, onko hahmo pelialueella valossa vaiko varjossa. Juuri jälkimmäinen mainitsemistani kikoista korostaakin jälleen hahmojen sijoittumisen tärkeyttä ja pakottaa joissain tilanteessa oikeasti miettimään tekosiaan. Taktikointista onkin pyritty saamaan sitä pelin kovinta sanaa, mutta olen ikävä kyllä kuullut pelin olevan suht helpohko, joka voikin johtaa pelkkään aivojen hermolomaan.

Hauskaa pelaaminen on kuitenkin ollut, ja voinkin nyt kymmenen kertaa demon läpäisseenä sanoa, että kun Eternal Sonata tänne Eurooppaan PS3:lle ilmestyy, on se vain saatava. Hauskojen taisteluiden lisäksi kun puoleensa on vielä vetämässä kaunis ja mukavan värikäs grafiikka sekä hienot musiikit!

MotorStorm: Pacific Rift

Ensimmäinen MotorStorm ei varsinaisesti koskaan iskenyt. Toki ajelu oli aikansa hauskaa ja grafiikkaa tuli ihailtua, mutta lopulta ratojen vähäinen määrä, rasittava soundtrack, vauhdintunteen puute sekä järkyttävä tekoäly veivät kiinnostuksen pelistä nopeasti. Näin ollen Pacific Riftiäkään ei ole kauhean suurella innolla tullut odoteltua, vaikka muun muuassa maisemat ovatkin muuttuneet sekä kehitystiimi on jälleen kokemusta rikkaampi.

Ja pakko se on oltava iloinen, etten tätä odottanutkaan. Demo ei nimittäin iskenyt mitenkään kummoisesti. Ajelu itsessään on sitä perushauskaa menoa, jota nähtiinkin jo ensimmäisessä MotorStormissa, mutta se taas johtaa siihen, että vauhdintunne on jälleen täysin tiessään ja pelaaminen muuttuu lopulta tylsäksi säätämiseksi. Samalla minun on myös ihmeteltävä demossa olevaa kenttää, josta tuli hyvin paljon mieleen jo ensimmäisessä Moottorimyrskyssä nähty pienrata, joka tällä kertaa oli tosin siirretty hieman vehreämpään maastoon.

Jos jotain edistystä on kuitenkin lähdettävä hakemaan, niin tekoäly ainakin näinkin laajan radan omaavassa kentässä tuntui parantuneen. Oikeastaan kertaakaan en joutunut pelaamisen aikana kiroamaan sitä, kuinka romurallia rakastava AI roikkuu hanurissa ja kyljessä kiinni seuraavat kymmenen minuuttia. Täytyyhän sekin myös myöntää, ettei musiikki saanut aivoni vuotamaan verta...vielä.

Valkyrie Chronicles

Harvoin kyllä tulee odoteltua peliä, josta ei varsinaisesti ole tiennyt muuta kuin, että sillä on jotain yhteistä sellaisten sanojen kanssa kuten ”taktinen” sekä ”roolipeli”. Tosin, eipä sitä välttämättä muuta tarvitsekaan, sillä nuo kaksi sanaa kuulostavat korviini jo hyvältä.

Juuri tiedottomuudesta johtuen myönnänkin Valkyrie Chroniclesin demon tulleen minulle täyttenä shokkina. Tuliluikkuja? Toisen maailmansodan fiilis? Puolireaaliaikaiset taistelut?!! Ummehtunut japsiropemeininki saisi siis kunnolla tuuletusta, ja ilmeisesti todella raikasta sellaista. Juuri tästä johtuen olinkin demoa pelatessani todella innoissani jo tutoriaalin ensiaskelista lähtien tietämättä edes siitä, että pelillä oli vielä parit muut ässät perstaskussaan. Näistä ominaisuuksista eniten minut vakuutti se tyyli, jolla peliä pelataan: ensin valitaan hahmo, liikutetaan tarpeeksi hyvään ampumapaikkaan, mutta kuitenkin suojaisaan sellaiseen, ja pistetään tuulemaan. Yksinkertaista puuhaa, mutta silti niinkin pieni asia kuin suoja tuo peliin lisäksi yllättävän paljon iloa sekä mietittävää.

Ja hauskuus sen kuin lisääntyi, kun puikkoihin saatiin lopulta vielä erilaisia yksiköitä, jotka ainakin demossa tuntuivat juuri sopivan vaihtelevilta ominaisuuksiltaan, mutta silti käytännöllisiltä. Tankki jyrää rivisotilaita, sinkomies kiusaa tankkeja, scoutit heikentävät vihollisten etu- ja takalinjaa sekä tietenkin suosikkini, eli sniper napsii taustalta muutaman häirikön pois sieltä sun täältä.

Kuitenkaan mikään ei kestä ikuisesti. Ensimmäisen testisession lopussa oli selkeästi jo havaittavissa pientä tympääntymistä, joka viimeistään toisella peluukerralla nousi kunnolla esiin. Toki suojapainoitteinen juoksentelu tuntuu edelleenkin ideana hauskalta, mutta tylsäksi se siltikin käy väkisin, ja selkeästi ikävän nopeasti. Eivätkä taistelut edes ole pelin ainoat osa-alueet, jotka tähän luokkaan lasketaan, sillä samalla myös peli graafinen ulkoasu tuntui omiin silmiin alkujaan komealta ja tyylikkäältä, mutta alkoi lopulta risoa liiallisella ”vaaleudellaan”. Kypsyin myös kumman nopeasti 1900-luvun puolenvälin maaseutumaisemaan.

Demo siis iski kuin salama, mutta alkoi myös samalla rasittaa lähes yhtä nopeasti ja yllättäen. Jos siis kokoversio ei lisää mukaan jonkinlaista monipuolisuutta taikka muuten vain vaihtelua, jää tämä tekele kyllä väkisinkin hyllyyn.

Brothers in Arms: Hell's Highway

Muutama vuosi sitten kaivoin lahjakääreestä BiA: Route to Hill 30:n PC:lle, ja joudun myöntämään, että pidin siitä. Olin noihin aikoihin hyvinkin kokematon, mitä FPS-genreen tulee, joten mikään kauhean hektinen meno ei minulle maittanut, kun taas rauhallinen, hieman jopa jonkinsortin mietintää vaativa eteneminen tuntui jopa hauskalta. Kuitenkin pelin ollessa PC:lle, jäi se nopeasti hyllyyn, kuten moni muukin PC-pelini, sillä jotenkin intoa tietokoneella pelaamiseen ei vain ole kuin pasianssin ja Soldatin kanssa, joista jälkimmäistäkin pelaan kaksi kertaa puolessa vuodessa parin tuttavan kanssa. Nyt pelisarja on kuitenkin tullut uudelleen minua vastaan, mutta tällä kertaa PS3-demon muodossa ja vieläpä entistäkin kehittyneempänä, joten mielenkiinto sarjan nykymenosta oli pakko tarkastaa.

Mutta mitäpä tässä voisi sanoa. Tutussa WWII-menossa tietenkin odotetusti mennään maalaismaisemia haravoiden ja natseja ampuen, mitä vastaan ei minulla pahemmin mitään ole. Kuitenkin asia, josta en päässyt yli, on se täysi identtisyys Road to Hill 30:n kanssa. Kentät ovat samallalailla ahtaita pieniä alueita, kavereita käskytetään samoin tyylein, natseja huijataan täysin samoin kuin ennenkin ja tietenkin suojassa voi tuttuun realistiseen tyyliin lakata vaikkapa kynsiään seuraavat puolitoista tuntia ilman, että taistelussa tapahtuisi niin minkäänlaista edistystä. Ehkäpä turhan kuuloista valitusta, mutta ainakin itse olisin tahtonut hieman enemmän edistystä siihen, mitä ensimmäinen osa tarjosi. Okei, pelaaja voi suojautua ja päät räjähtelee, mutta muuten tuntuu kuin pelaisin grafiikkapäivitysken saanutta ensimmäistä osaa. Joillekin tuo toki kelpaa, minulle ei.

Warhawk

Warhawk sen sitten todisti. Nettiräiskinnät, joissa soditaan suurehkoilla kartoilla ajoneuvojen voimin ei vain ole minua varten. Välillä ei vaan mitään tunnu tapahtuvan, ja kun tapahtuu, löydän itseni ensimmäisenä kuolleena ihmetellen samalla, että mitä helvettiä juuri tapahtui. Koitin toki antaa pelille vielä pari mahdollisuutta, mutta edes outo onnistumisputki ei enää auttanut asiaa. Aika kävi tylsäksi ja hinku MGO:n luokse iski.

http://screwattack.com/OotB/Ep6Archived

ScrewAttack pisti tutustuen kahteen kovan nimen omaavaan peliin, eli Fable 2:een sekä Wii Musiciin. Jos siis kaipaatte jotain pientä infoa peleistä, pelikuvaa, kommentteja etc. niin eikuin videota katsomaan.

Itse myönnän jopa tykästyneeni Fable 2:een hieman, vaikka taistelu kaikkine hienouksineen ei aivan näyttänyt olevan siitä vakuuttavimmasta päästä, mutten usko, että sen edes tarvitsee. Jos XO:n omistaisin, voisin melkeinpä jopa uskaltautua ostamaan tämän.

Mitä taas Wii Musiciin tulee...

Ja sitten takaisin itse aiheeseen.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa visiitillä VPD:n upouudessa myymälässä (joka muuten hakkaa vanhan kevyesti), ja siinä sivussa tuli huomattua aika kovahko tarjous. Myymälästä nimittäin irtoaisi nyt neljä käytettyä PS2-peliä yhteishintaan 19.90.

Itse totta kai ainakin hyödynsin kyseisen tarjouksen ja kaappasin mukaan Viewtiful Joen, Viewtiful Joe 2:n, Zone of the Endersin sekä Makai Kingdomsin.

http://www.gametrailers.com/player/40712.html

Joku asioista tietävä (tai muuten vain Capcomia, Hondaa ja Kawasakia puhuvat, ja mulkosilmäpiirretyille runkkaavat) kertokee, että mikä peli tuossa vilahtaa noin minuutin paikkeilla, juuri ennen Chrono Triggeriä.

Vandal Hearts?

Näyttäisi kyseessä olevan DS:n oma Valkyrie Profile -sarjan peli. Tekele kaiketi kulkee nimellä Valkyrie Profile: The Accused One.

Osa rivivihuista osaa välillä kyllä yllättää totaallisesti, ja joissain kohdin peliä pelkkä juokseminen onkin hahmojen treenaamisen sijaan se parempi ratkaisu. Pomovastustajatkin voivat pahimmillaan muutamassa kohdassa repiä hermoja, mutta ainakin itse olen lopparia lukuunottamatta aina löytänyt jonkinlaisen taktiikan taistella näitä vastaan.

Ja vinkkinä JayeizH: paikassa, jossa olet tällä hetkellä, löytyy muutamat hyvät varusteet, jotka helpottavat menoa jonkin verran. Kannattaa myös kokeilla hieman keitä vihuja vastaan kyseisellä alueella pärjäät ja keitä kannattaa vältellä. Näin varmistat sen, ettet ainakaan jää täysin ilman kokemusta.

FF Tactics A2 vaikuttaa aika hyvältä. Vasta alle viitisen tuntia tuota on pelattu, mutta hiton kaunis tuo on ja musiikkikin tuntuu mainitsemisen arvoiselta. Juoni nyt varmaan on mitä on, mutta tärkeimpänä elementtinä taistelut tuntuvat mukavilta ja ammatteja ilmeisesti pirusti sekä romua voi tehtailla ties minkämoista. Täytyy pelailla ja katsella miltä maistuu pitemmän päälle.

Ainakin eräs tuttava on turhautunut pariin otteeseen peliä pelatessaan, mutta silti samalla kehunut sitä. Pitäisi varmaan itsekin joskus tuo kaupasta metsästää.

Mutta mitä omiin pelailuihin tulee, niin Final Fantasy IV:sta on jälleen vähän väliä pelailtu, tosin suurin osa siitäkin ajasta on mennyt grindaten. Eilen kuitenkin uskaltauduin viimein pelin viimeiseen luolastoon, jossa menestys olikin vihollisia vastaan kumman hyvä. Hirviöitä kaatui ja leveleitä satoi, mutta samalla itku tallennuspaikan perään oli siltikin kova. Moinen kuitenkin löytyi kuin löytyikin, mikä johti samalla kovaan itseluottamukseen. Loppariin siis lähdettiin hyvin fiiliksin, ja matsi itse asiassa alkoikin hyvin, kunnes ruudulle pamahti sanat Big sekä Bang. Yhtäkkiä viisi urheaa soturiani, joilla oli vielä hetki sitten olleet hp:t maksimissaan, makasivatkin kuolleina edessäni, kunnes peli lopulta heitti minut aloitusruutuun.

Tuskin tarvitsee siis sanoa, että olo oli hieman musertunut. Edessä kun olisi vielä kerran hahmojen treenaamista, josta kuvittelin jo pääseväni eroon. Toki matsia voisi väkisin vielä yrittää tuuripelillä läpäistä, mutta eipä taida meikäläisellä energia siihen riittää. No, onpahan nyt syy koluta viimeinen bonusluolasto sekä hommata eidolonien kuningas.

Eikös Timesplitterssit nyt ole ainakin yksinoikeuksia?

Sarjan osat ensimmäisestä kolmanteen löytyy myös PS2:lta.

LBP ilmeisesti myöhästymässä Euroopassa

Syynä on kuulemani mukaan pidetty jonkinlaista pelistä löytyvää biisiä, jossa olisi pari sanaa lainattu koraanista, ja siitähän ei muslimit diggaa.

Hajottaa jos tämä pitää kutinsa.