Viime vuonna tuli vähän liikaakin hyviä pelejä. Itsellä ainakin jäi monet pelit pelaamatta läpi, kun tuli koko ajan jotakin uutta testattavaa. Osa kyllä jäi ihan pelin paskuuden takia kesken, mutta olipahan aina jotakin uutta mihin siirtyä. Tarkemmin mietittynä tuliko niitä läpäistyjä pelejä vähemmän kuin kesken jääneitä.
Tähän ketjuun voi siis avautua viime vuoden pelisuorituksista ja -kokemuksista.
Läpi meni:
Mass Effect ~ Jaksoi kiinnostaa tarinan kannalta niin paljon, että hujahti helposti läpi. Toisenkin kerran vielä jaksoi alienlesboseksin ja achievementtien voimalla.
Portal ~ Sen verran lyhyt peli, että pelin pelasi illassa läpi. Ei haitannut sinänsä yhtään, vaikka olikin lyhyen puoleinen. Itse peli oli kuitenkin yksi vuoden parhaista.
Castlevania: SOTN ~ Tämä on jo ennenkin pelattu ja pelasin sen mielellään uudelleenkin kun XBLA-versio tuli.
Halo 3 ~ Jaksoin muka tämän vääntää loppuun. Yksinpelinä jopa. Cooppi ei enää sen jälkeen kyllä innostanutkaan eikä kyllä moninpelikään.
Crackdown ~ Coop-peleistä puheen ollen Crackdown oli parhautta.
Lost Planet ~ Hermot meni pariin kertaan muutaman bossin kanssa, mutta muuten hyvää tykitystä.
The Darkness ~ Yllätti positiivisesti. Lyhyehkö, mutta hyvä.
Taisi olla vielä pari muutakin peliä, mutta niistä ei ole kyllä mitään muuta sanottavaa kuin achievement-huorausta.
DS:ltä tuli pelattua ainoastaan Ouendan 2.
Kesken jäi:
Bioshock ~ Pari tuntia jaksoin pyssyjä paukutella, mutta ei jaksanut kiinnostaa sen enempää. Tunnelma oli silti hyvä sen parin tunnin ajan.
Call of Duty 4 ~ Oli virhe aloittaa Veteranilla pelaamaan. Pilasi pelin mahdollisesti hauskan yksinpelin kokonaan. Tosin ei ole nämä skriptatut-äijiä tulee loputtomasti-paskat kiinnostanut ennenkään.
HL2, EP1, EP2 ~
Joo, ei.Blue Dragon ~ Hyvillä mielin pelailin ekan discin, mutta sen jälkeen peli vain jäi ilman mitään järkevää syytä.
Puzzle Quest ~ Vaikka onkin superpeli, alkoi se tietyn jauhamisen jälkeen olemaan paskaa. Kunhan sai tietyt kamat ja spellit, ei vihuista ollut enää mitään vastusta.
Assassin's Creed ~ Juoni ja hahmot ei voineet juurikaan vähempää kiinnostaa. Jaksoin pelata juuri niin kauon, kun parkouraaminen ja vartijoiden tappaminen oli hauskaa.
Hotel Dusk ~ Jäi vain kesken. Ehkä joskus jollakin matkalla tämän jaksaisi pelata.
Phoenix Wrightit ~ Sama kuin Hotel Duskin kanssa.
Loppujen lopuksi on mennyt aika tasan pelatut ja pelaamattomat pelit. Täytyy myöntää, että ilman achievementtejä olisi varmasti muutama peli vähemmän tuolla läpäistyjen listalla.