En tiedä, ehkä me vaan luetaan suomea tosi eri tavalla, mutta kyllähän tuo ratsastaa nimenomaan miehen hienoudella. "Ensin kansamme vihatuin roskaläjä Bile-Dani" ei kuulostaisi ihan samalta. Mutta kun asia suistui jo tuossa sun aiemmassa viestissä raiteilta, niin ei jatketa kielipolitiikkaa väkisin. Takaisin asiaan siis.
Niinistöltä varsin fiksunoloinen analyysi, enkä tästä syystä olekaan nähnyt rasistikorttien heilahtelevan. Samoin zoukan pointti Persujen liittymättömyydestä tähän käänteeseen on validi, sillä Persujen suuntaan rasistikortti on heilahtanut useasti, koska porukassa on ihan oikeita rasisteja. Millä taas ei ole mitään tekemistä pakolaiskriisin kriittisen analysoinnin kanssa, kuten me kaikki toki jo tiedämme.
Gba varmaan voi selventää mitä tarkoitti. Tosiaan luetaan erillailla, koska mielestäni tuon viestin sisältö ei muutu mitenkään vaikka Teemu olisi jätetty siitä pois.
Persuissa on kaikenlaista huutelijaa. Heillä on kuitenkin ollut pitkään tavoitteena kiristää maahanmuuttoa ja ovat myös sitä mieltä, että nykyiset sopimukset eivät toimi. Samaan viittasi Niinistö puheessaan.
Vasemmisto, vihreät, SDP ovat ilmoittaneet olevansa hämillään, surullisia, pettyneitä ym. Jos tuon saman puheen olisi pitänyt vaikka Halla-aho, rasistia ois huudettu niin lujaa kuin vain kurkusta lähtee.
Näyttäisi olevan. Vihjaat, että rasistikortti on viuhunut koska kohteet (persut) ovat olleet helppoja, vaikka se oikeasti riippuu nimenomaan vain siitä mitä nämä tahot ovat sanoneet. Mikä tässä on niin vaikeaa?
Edelleenkin, analysoin Gban viestiä. En vihjannut mitään. Viittasin vain, että Teemu ja Teemun status/meriitit ei ollut viestin pääpointti.
Gban viestin pointtihan ei ollut se minkälainen mies Teemu on tai mitä hän on tarkalleen sanonut. Pointti lienee siinä, että yhä useampi julkisuuden henkilö on nykymenoa vastaan. Ja lisäksi se, että suvaitsevaistolla alkaa olemaan ajattelun paikka kun rasistikortti on jo oikeasti merkityksetön. Varsinkin kun sitä heitellään Niinistön naamalle. Persut olivat helppo kohde.
Sinulla olisi pointti jos persut ja Niinistö olisivat lähelläkään toisiaan lausunnoissaan ja niiden tarkoitusperissä.
Onko tänään joku luetun ymmärtämättömyyden päivä? Ei ollu kyse mun pointista.
Kuinka niin? Jos henkilön A kommentit tuodaan esille arvokkaina, koska kyseessä on nimenomaan henkilö A, ja joku ei pidä henkilö A:n kommenttia arvokkaana juuri siitä syystä, että kyseessä on henkilö A, eikö juuri tämä kannata keskustelun hengessä tuoda esille? Terkuin hämmentynyt lukija.
(Sivuhuomiona Teemusta. Toivottavasti hieno mies, sillä tahto uskoa suomalaiseen sankariin on kova, mutta aika paljonhan siitä on myös vuosien aikana kuulunut juttua, että kyseessä on kevyitä narsistipiirteitä omaava mieslapsi, joka menee just niinku itse haluaa ja esimerkiksi vaimo ja lapset tulee perässä, kun on pakko. Ihan vaan perspektiivinä, että julkkiksista ei aina tiedä, oli ne haastiksissa kuinka reiluja ja lutuisia tahansa.)
Gban viestin pointtihan ei ollut se minkälainen mies Teemu on tai mitä hän on tarkalleen sanonut. Pointti lienee siinä, että yhä useampi julkisuuden henkilö on nykymenoa vastaan. Ja lisäksi se, että suvaitsevaistolla alkaa olemaan ajattelun paikka kun rasistikortti on jo oikeasti merkityksetön. Varsinkin kun sitä heitellään Niinistön naamalle. Persut olivat helppo kohde.
Ulkomaalaisilla jälleen reilu yliedustus useissa kategorioissa. Pahoinpitelyt: ~25% epäillyistä ulkomaalaisia Raiskaukset: ~48% epäillyistä ulkomaalaisia Seksuaalirikokset: ~34% epäillyistä ulkomaalaisia
Jos miettii, että pääkaupunkiseudun väestöstä olisi n. 15% ulkomaalaisia joista reilu puolet miehiä. Niin ~8% pääkaupunkiseudun väestöstä tehtailee aika hyvin noita rikoksia.
Musiikkimaku on niin yksilöllistä, että sen hehkutus menee yleensä hukkaan. Mutta kuten todettu, niin sehän on mukavaa. Itsellä on tällä hetkellä kuuntelussa jenkkien 1988 Crystal Light Aerobic mestaruuden theme biisi.
MTS:n mukaan turvapaikkaa Euroopasta hakevien määrän kasvusta on jonkin verran tai paljon huolissaan kaikkiaan 75 prosenttia vastaajista.
– Mielipidetutkimuksen mukaan suomalaisilla on hyvin yksiselitteinen kanta siihen, että tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan EU:n yhteistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa, Vikman kertoo.
Suomesta turvapaikkaa hakevien määrän kasvu huolettaa 71 prosentin osuutta vastaajista.
Lainaus
MTS:n kyselytutkimuksen teki Taloustutkimus. Vastaajia oli 1005. Otos muodostettiin kiintiöpoiminnalla, jossa kiintiöinä ovat ikä-, sukupuoli-, alue- ja kuntatyyppijakautuma. Haastatteluja tehtiin 104 paikkakunnalla.
Vain tuhat tyyppiä kyselyssä ja heitä ei ole valittu suoraan MeilläOnUnelma-konsertista -> ei ole uskottavaa dataa. Vai mitä?
Toisaalta suurin osa on kastettu kirkkoon alunperin vauvana, vasten tahtoaan, eikä kirkkovero taida olla kaikille tarpeeksi suuri syy mennä nettiin ja klikkailla itseään eroon. Yllättävämpäähän olisi, että se 70% suomalaisita uskoisi vielä tänäpäivänä raamattuun ja oikeasti kävisi siellä kirkossa.
Tottahan tämä. Olisikin kiinnostavaa nähdä dataa kuinka moni suomalaisista oikeasti uskoo maailmanluontisatuihin ym. vs kuinka moni on kirkossa perinteen takia.
Olihan toi kissajuttu mainittu jo heti ekan jakson alussa.
Joo oli siitä maininta, mutta muistaakseni se oli vähän kaunisteltu. Eläinrääkkäys kuulosti huomattavasti lievemmältä kuin kissan uittaminen bensassa ja heitto nuotioon. Vaikka alkuun tulikin juttua, että Awery ei ole puhdas pulmunen, niin olihan siinä vähän kaunisteltu silti.
Tuohon HS:n tekstiin vielä, että suhteellisen naurettavaa verrata dokkaria johonkin MV-lehteen. Lisäksi eihän tuo teksti sinänsä vastaa Zoukan kommenttia viihteestä ja journalismista. Eli MV-lehti on viihdettä?
Muistutus (Making a Murderer esimerkkinä), mikä on viihteen ja journalismin ero.
Todellakin kannattaa lukea lisää dokumenteista ja taustoista (ei siis tuota Hesarin paskatekstiä). Toisaalta, se mitä tämäkin tutkija on netistä lueskellut on todennäköisesti kaukana journalismista.
Dokumentista oli jätetty paljon asioita pois, jotka antaisivat negatiivisen kuvan Awerysta (esim. että dippasi kissan bensaan ja heitti nuotioon), mutta itse dokumentin pointtihan (poliisin ja oikeusjärjestelmän toiminta) tuli hyvin selville. Aika paljon on tullut lueskeltua dokkarista/keissistä, mutta ei ole vielä tullut mitään vastaan joka olisi muuttanut dokkarin antamaa mielikuvaa/tapahtumia.
Uutena vuotena poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset ovat sekä lukumäärien että tekotapojen osalta poikkeavia aiempiin vuosiin verrattuna. Poliisin tiedossa on tällä hetkellä 15 eri seksuaalirikostapausta, mitä voidaan pitää erittäin suurena määränä. Poliisin tietojärjestelmän mukaan Helsingin poliisille ei ole koskaan aikaisemmin raportoitu näin monesta yhden vuorokauden aikana tapahtuneesta eri seksuaalirikoksesta, Helsingin poliisi kertoo.
Suunnitelmallisuutta ilmassa:
Lainaus
Poliisi kertoo, että ”päivää ennen uutta vuotta levisi huhu, jonka mukaan Aavarannan vastaanottokeskuksessa Espoossa aiotaan koota joukko irakilaisia aiheuttamaan häiriötä kaupungilla sekä tekemään seksuaalirikoksia”. Helsingin poliisilla oli jo tässä vaiheessa tietoja, joiden mukaan ”Helsingin keskustassa oli loppuvuoden aikana tapahtunut seksuaalista ahdistelua ja tekijöinä on todennäköisesti ollut turvapaikanhakijoita”.
- Länsi- Uudenmaan poliisilaitoksen tekemien selvitysten perusteella otettiin Aavarannasta kiinni muutamia turvapaikanhakijoita, joita epäiltiin julkisesta kehottamisesta rikokseen. Helsingin osalta vastaavaa huhua ei havaittu, mutta ainakin Tampereella poliisipartioille oli kerrottu siellä olevien irakilaisten toimesta vastaavaa tarinaa, poliisi kertoo.
Tähän voisikin kuitata: Suomi muuttuu, ei auta kuin hyväksyä ja muuttua mukana.
Mielenkiinnosta, kun nyt Tarantino-päissään ollaan: mitkä kohdat Basterdsissa olivat sinusta kovia ja miltä osin leffa oli paska? Kyseessä ei ole omissakaan kirjoissa Tarantinon paras tekele, mutta siitä löytyy ehdottomasti pari kohtausta, jotka mahtuvat leffahistorian siisteimpien joukkoon. Olisi kiva vertailla kokemuksia.
Katselukertoja on vain yksi, kun sen aikoinaan elokuvissa kävin katsomassa. Alla olevat pari kohtaa jäi kuitenkin hyvin mieleen.
*Christoph Waltzin hahmon esittelykohtaus, kun jutteli maajussin kanssa. *Baarikohtaus, jossa jutustelivat natsien kanssa
Lisäksi jäi mieleen jotain hauskempia kohtauksia, jotka eivät sinällään olleet mitään erikoista. Brad Bittin italia-aksentti esimerkiksi.
Pitäisi varmaan katsoa toisen kerran. Isoin pettymys oli kuitenkin leffan musiikki. Yleensä olen jopa ostellut Tarantinon leffojen soundtrackeja, mutta Basterdsin musat ärsyttivät.
Hienosti vedät taas mutkia suoraksi, voisit ryhtyä tarjoamaan palveluksiasi viranomaisille niin ei tarvitsisi asioita tutkia lainkaan. Kyseessä ei ole ensimmäinen eikä viimeinenkään uimahallipervoilija eikä asiaa voi kuitata pelkästään sillä että "teki koska on turvapaikanhakija". Sekopäitä niidenkin seassa on, olosuhteiden johdosta varmaan enemmän kuin kantaväestössä.
Niin no, mielenvikaisuushan siellä on tavalla tai toisella taustalla. Siihen päälle vielä nuo mainitsemani tekijät niin ei sitä millään avohoitopaketilla kuntoon saa. Missä vaiheessa kuittasin, että "teki koska on turvapaikanhakija". Sanoin, että teki koska: kulttuuri ja teoilla ei ole todellisia seurauksia.
Olet kyllä oikeassa ettei ole ensimmäinen tai viimeinen. Kevään ja kesän tullessa alkaa näkymään näitä pervoilijoita enemmän muuallakin kuin lämpimissä uimahalleissa.
Mainitsi mm. *Hyviä tyyppejä pakolaisten joukossa hänen mielestään noin 10% *Eivät kunnioita naisia. Naistyöntekijät joutuvat usein kertomaan asiansa mieskollegan kautta, koska pakolaismiehet eivät kuuntele/asioi naisten kanssa. *Joutunut muuttamaan pukeutumistapojaan, koska tunsi olonsa uhatuksi *Ei uskalla mennä enää julkisilla töihin, koska jotain työntekijöitä on alettu seuraamaan *Pakolaiset ovat vaativia - asunto, työpaikka, rahaa pitäisi saada heti
Ehkä. Mutta eivät nämä yksinään käyttäytymistä voi selittää, tai sitten siellä naisten puolella olisivat kaikki vastaavassa tilanteessa olevat miehet.
Ei niitä mielenvikaisuudellakaan selitetä. Tai no syvästi uskonnollisesti ihmiset nyt sinänsä ovat mielenvikaisia, mutta se on toinen juttu.
Suurin osa noista ahdistelutapauksista on johtunee tuosta miehen asemasta. Tämä pätee osaltaan myös ihan suomalaisiin ahdistelijoihin, jotka näkevät naisen objektina eikä tasa-arvoisen ihmisenä. Luonnolisesti näitä suomalaistapauksia on vähemmän, kun meillä on kuitenkin suhteellisen sivistynyt kulttuuri/opetus verrattuna turvapaikanhakijoiden lähtömaihin. Tasa-arvon puuttumisen lisäksi tulee tosiaan tuo ei-muslimi "bonus", joka antaa enemmän "valtaa" näille ulkomaisille ahdistelijoille.
Ihmiset nyt tuppaavat kulkemaan samanlaisessa seurassa kts: katupartiot. Harvoin järkevät ihmiset hengailevat idioottien kanssa.
Jeps. Se on vain hassua kuinka paljon näitä avohoitotapauksia löytyy nykyään niin paljon Euroopan maista. Lisäksi mielenkiintoista, että niillä on avohoidon tarpeen lisäksi muitakin yhteneviä piirteitä.
Jos nyt jätetään nämä "avohoito"-läpät omaan arvoonsa. Eihän tuohon kukaan usko. Tuo uimahallityyppi on käynyt kurkkimassa/ahdistelemassa todennäköisesti alla olevista syistä: *Oman kulttuurin & uskonnon kautta opittu "asema" varsinkin ei-muslimi naisia kohtaan *Mahdollisesti tietää jo, että ei saa turvapaikkaa, joten teoilla ei ole enää paljoa seuraamuksia
Näitä avohoitotapauksia ollut enemmänkin liikkeellä. Näyttäisi vielä siltä, että nämä yksittäistapaukset tykkäävät liikkua useampien avohoitotapausten ryhmissä. No mut, ei ongelmia. Lääkkeet ja hoitoon. Sen jälkeen ei enää varmasti halua ahdistella naisia/tyttöjä.
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan ulkomaalaistaustainen miesjoukko piiritti äidin ja alaikäisen tyttären, kun nämä olivat kulkemassa Helsingissä Unioninkadulla Senaatintorin liepeillä.
Miehet eristivät heidät toisistaan ja alkoivat nuolla tyttären kaulaa ja naamaa. Kun äiti yritti mennä väliin, häntä ryhdyttiin lyömään lapsen edessä.
Haukiputaan uimahalli Vesi-Jatulissa torstai-iltana aikaa viettänyt nainen koki elämänsä järkytyksen mentyään pesulle uinnin jälkeen pienen vauvansa kanssa.
- Olin siellä naisten suihkutilassa alasti, ja suihkussa oli myös yhtä aikaa useita ala-asteikäisiä tyttöjä. Yhtäkkiä suihkutiloihin tuli ulkomaalainen mies, jonka tunnistin turvapaikanhakijaksi, nainen kertaa.
Naisen mukaan mies jäi paikoilleen tuijottamaan suihkussa olleita.
- Hän katseli ja hymyili ja alkoi omille jaloille suihkuttamaan vettä. Minulla tuli hirveä puolustusvietti, varsinkin kun tytöt tietenkin menivät ihan paniikkiin. Aloin huutamaan miehelle englanniksi, että häivy ja siinä vaiheessa hän vasta tajusi lähteä, nainen kuvailee.
Nainen kertoo tapahtuman olleen nöyryyttävä, järkyttävä ja pelottava.
- Voitko kuvitella, kun siellä on vastasynnyttänyt nainen vauvan ja pienien tyttöjen kanssa. Kuka voi keksiä haavoittuvaisempaa tilannetta, nainen toteaa järkyttyneenä.
Nainen kiskoi vihoissaan pyyhkeen päälleen ja meni välittömästi raportoimaan asiasta uimavalvojalle. Naisen mukaan uimavalvoja vain totesi, ettei hän nähnyt mitään.
- Osoitin vielä, että se oli tuo mies, etkö voi tehdä mitään. Sitten henkilökunta kävi hymyillen sanomassa turvapaikanhakijoille englanniksi, ettei naisten puolelle saa mennä. Heillehän olisi pitänyt tehdä selväksi, että missään olosuhteissa ei ole hyväksyttävää mennä sinne, nainen kertaa tuohtuneena. -Se oli niin epätodellinen tilanne. Tuntuu, ettei tuollaista pitäisi pystyä tapahtumaan.
Eiköhän tuo ole ihan kaikille alusta asti selvä, että uimahalleissa on naisten ja miesten puolet. Nämä mitään vahinkoja ole. Kohta Suomen naisunioni kai väittää, että uimahalleissa on ahdisteltu iät ajat ja suomalaiset miehet käyvät vakituisesti katsomassa naisia suihkussa.
Katsoin huvikseni ampparit.comista uutislistausta eri lähteistä ja varsinaisen vahvahsti korostuu paljous turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista. Siis aivan käsittämätöntä, että päivästä toiseen tämä porukka hallitsee sitä mitä tässä maassa tapahtuu.
Jep. Jos joku on joskus meinannut, että näitä negatiivisia uutisia on pitänyt tosissaan kaivella niin ei tarvitse enää. Kaiken lisäksi tuskin pienempiä tapauksia edes uutisoidaan. Tietenkin tämä on ihan luonnollinen seuraus sille, että tänne tuli 20000+ miestä rellestämään. Samalla Sipilä ja muut maailmanparantajat heiluttelee Welcome-kylttejä. Tosin ei taida enää kylttejä heilutella kuin kaikista sekopäisimmät tai sitten nämä jotka hyötyvät rahallisesti.
The Jewish Agency, which works closely with the Israeli government and acts as a link to Jews around the world, told The Associated Press that 9,880 western European Jews immigrated to Israel in 2015 — the highest annual number ever. The figure is more than 10 percent over the previous year and over double the 2013 level.
Lainaus
Though Jews make up less than 1 percent of the population, French officials say more than 50 percent of all reported racist attacks in 2014 were directed against them.
Äärioikeisto on nostanut niin paljon päätään Ranskassa, että juutalaiset joutuvat lähtemään karkuun?
Mikko Paatero sanoi eilen radiossa ongelman olevan se, että poliisin resurssit ovat tunnetusti rajalliset ja nyt niistä joudutaan osa kohdistamaan normaalitehtävien sijaan SOO:n valvontaan, sillä avoimen rasistista katupartiointia ei voi oikein jättää huomioimatta vaikka katupartioinnissa sinällään ei ole mitään laitonta.
Tuskinpa niillä on aikaa kohdistaa mihinkään muualle resursseja kuin VOK:eissa lappaamiseen ja hakemusten käsittelyyn.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan viime joulukuun kahden ensimmäisen viikon aikana oli 26 hälytystehtävää alueen vastaanottokeskuksiin ja hätämajoitusyksiköihin. Hälytystehtävien lisäksi poliisi vieraili keskuksissa 44 kertaa kuulusteljen ja rikostutkinnan takia.
Kävivät siis kahden viikon aikana 70 kertaa VOK:ssa eli vain 5 kertaa päivässä. Lisäksi siellä todennäköisesti pitää käydä hälytystehtävissä useamman partion voimin, kun pitää turvata poliisien turvallisuus myös. Pitää vielä muistaa, että tästähän puuttuu VOK:n ulkopuolella tapahtuneet hälytykset, joissa turvapaikanhakijat ovat olleet osallisena.
E: Mikko muuten sanoi, että Suomi ei kestä samanlaista vyöryä kuin mitä vuonna 2015 tapahtui. 35000 tulokasta, joista yli puolella ei ole todellista tarvetta turvapaikkaan, aiheuttavat niin paljon ongelmia ja kustannuksia että Suomi kestä.
Bildin haastatteleman poliisi "Bernd K.:n" mukaan pakolaisiin liittyvät rikokset raportoidaan väärin "raivon estämiseksi".
– Jos turvapaikanhakija viiltää toiselta kurkun, me saatamme sanoa raportissa että kyseessä on vakavien vammojen aiheuttaminen murhayrityksen sijaan, hän kuvailee.
Saksan Itävallan-rajalle komennetun poliisimiehen mukaan hän on viime kuukausina joutunut vain kerran pidättämän Saksan kansalaisen.
Muut kiinniotetut ovat olleet pakolaisia, jotka hänen mukaansa häiritsevät seksuaalisesti naisia paikallisella rautatieasemalla.
– Kun sanomme sen olevan kiellettyä, he sanovat meitä rasisteiksi.
– Jos pakolainen yrittää paeta kontrollistamme, emme saa edes pidättää häntä. Näin on ohjeistettu. Niin tekeminen olisi fyysistä väkivaltaa.
"Berndin" mukaan poliisilla ei ole tällä hetkellä poliitikkojen tukea. Hän varoittaa pahempaa olevan tulossa.
Onneksi Suomessa onnistutaan 100% kotiuttamisessa ja meillä on reilusti poliisejakin, niin voidaan välttää samat ongelmat kuin mitä esiintyy Saksassa, Ruotsissa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa jne.
Läpi meni viikonloppuna. Varmaan tuli joku 50h-70h pelikelloon. Paska pelihän tuo oli, ei voi mitään. Ei tuosta juurikaan mitään positiivista jäänyt käteen. Helposti huonoin Fallout.
*Paskat grafiikat *Buginen *Paska juoni *Paska tekoäly *Aseiden modailu oli aika turhaa. Mielummin olisin ottanut enemmän erilaisia aseita. Nyt peli meni käytännössä yhdellä pyssyllä.
Turvapaikanhakija pettyi oloihin Suomessa: ”Nyt he pyytävät meitä siivoamaan ja osallistumaan keittiöhommiin…”
Lainaus
Ensikokemus Tampereesta oli patjat lattialla.
– Kun tulimme Tampereelle, täällä ei ollut edes sänkyjä. Nukuimme lattialla. Kaksi viikkoa sitten sängyt tulivat. Meitä pyydettiin kasaamaan niitä itse, koska se kuulemma maksaisi muuten 50 euroa tai jotain sellaista per sänky, jos joku firma kasaisi ne, turvapaikanhakija sanoo.
Lainaus
Nyt he pyytävät meitä siivoamaan, osallistumaan keittiöhommiin ja niin edelleen. Kyllä me teemme mitä he käskivät, mutta tiedäthän, ettemme ole tottuneita tähän kohteluun.
Lainaus
HÄTÄMAJOITUSYKSIKÖN asukas kertoo myös yksikössä tarjottavan ruuan olleen pettymys.
– Meille annetaan 92 euroa kuukaudessa. Täällä tarjotaan ruokaa, muttemme pysty syömään sitä. Meidän perhe Irakissa lähettää meille 200–250 euroa kuukaudessa, jotta voimme ostaa ruokaa kaupasta, asukas kertoo.
Huttunen sanoo, että ruoka on pääosin samaa, jota tarjotaan Tampereen kaupungin muissakin yksiköissä, esimerkiksi kouluissa.
Lainaus
Kaiken kukkuraksi, meistä tuli taakka omaisillemme Irakissa. He kantavat huolta, pelkäävät henkemme puolesta ja vielä elättävät meitä.
Ok, hyvä juttu. Olin tässä kuvitelmassa, mutta kun meni chromecastin sivuille, meni pääsekaisin. Ensimmäinen teksti on lievästi harhaan johtava: Suoratoista lempiviihdettä puhelimesta suoraan television näytölle Itse saan tuosta käsityksen, että softa tulee puhelimesta, eikä Chromecastista. Vähän siis outoa markkinointia. Miksi eivät viittaa puhelimeen ainoastaan kaukosäätimenä? Mutta, hyvä kuitenkin että laite on parempi mitä markkinointi kertoo.
Jeps, kyllä tuo on ihan hyvin toiminut. Mikäli koneelta/NAS:lta haluaa toistaa mp4, mkv-pätkiä niin kannattaa hommata Plex media server koneelle. Sitten kännykkään/tablettiin Plex app ja sillä voi kontrolloida Chromecastille videot.