Kuola valuu pelkästä ajatuksesta, että pääsisin pelaamaan esimerkiksi Bayonettaa, MGS HD Collectionia ja Ninja Gaiden II:sta 4K/60fps. Toki kaksi jälkimmäistä ei vieläkään pyöri Xbox Onella, mutta haluan silti uskoa, että tuo päivä vielä koittaa joskus.
Tänäänkö tuo päivä vihdoin koottaa? Microsoft järjestää illalla Inside Xbox -ohjelmansa, jossa luvataan julkistettavan jotain Backwards Compatibilityyn liittyvää — todennäköisesti läjä uusia 4K Enhanced -pelejä. Ninja Gaiden II:n julkaisupäivä vaihtui Xbox Storessa täksi päiväksi, joten pelin on vihdoin tultava taaksepäin yhteensopivaksi.
4K/60fps Ninja Gaiden II olisi minulle vuoden kovin pelijulkaisu.
Siitä on pitkä aika. Ihka ensimmäisen Pelaaja-lehden loppupuolella oli yhden sivun pituinen arvostelu jostakin omituisesta japanilaisesta Dreamcast-pelistä, jonka idea pyörii mustavalkoisen polariteettimekanismin ympärillä. Pelaajan alus ampuu joko mustia tai valkoisia ammuksia samanvärisiin vastustajiin, joiden ammuksia pelaaja voi puolestaan imeä. Nuo imetyt ammukset voi käyttää uudelleen ohjusten muodossa.
Tämä polariteettimekanismi ja tyyli, jolla arvostelu oli kirjoitettu, sai minut pauloihinsa, vaikka jutussa ei ollut yhtä ainutta kuvaa koko pelistä. Minun oli yksinkertaisesti päästävä pelaamaan tätä peliä. Ei mennyt kauaa, kun hallussani oli modattu japanilainen GameCube ja Ikaruga. Se kesä menikin pääasiassa Ikarugaa hakatessa, koska mitäpä muutakaan viriili teinipoika voisi kesälomallaan tehdä.
Tuosta on aikaa reilut 14 vuotta. Nyt latasin pelin Xbox Onelle ja on hämmästyttävää huomata, miten lihasmuisti on vieläkin olemassa - liikkeet tulevat jostain syvältä alitajunnasta. Peli on siis jättänyt jälkensä.
Ikaruga on mielestäni täydellisin videopeli, mitä on koskaan tehty. Se on peli, jota pelatessa tunnen suurempaa onnistumisen tunnetta kuin missään muussa pelissä. Sen pelattavuus sekä väri- ja äänimaailma saavat minut zen-tilaan, jossa olen parhaimmillaan yhtä pelin kanssa. Se on täydellisyyttä alusta loppuun. Peli kestää noin 20 minuuttia, mutta siinä on syvyyttä eliniäksi. Tiedän siis, että tulen aina palaamaan Ikarugan pariin, kuten pelin Game Over -ruutukin sen jo ennustaa:
We’ll meet again someday soon...
EDIT: Sattui olemaan 2000. viestini Pelaajalaudalle ja se koskee kaikista maailman peleistä juuri Ikarugaa.
Ikaruga oli alennuksessa PS Storessa, joten pitihän se ostaa. Taas. Omistan pelin nyt Dreamcastilla, GameCubella (japsi- ja kamala euroversio), PC:llä, Xbox 360 / Onella ja PS4:llä.
Peliä ladatessa hymähdin, sillä latausruudussa oli melko täydellinen kuvaus:
PS4-versio vaikuttaa erinomaiselta. PS4-padin olematon input lag takaa sen, että pelattavuus on äärimmäisen responsiivinen, ja yllätyksekseni tatilla pelaaminen on ihan pätevä tapa pelata peliä — poislukien viivasuora liikkuminen ylös tai sivulle, jolloin kannattaa melkeinpä vaihtaa ristiohjaimeen lennosta. PS4-ohjaimen ristiohjain on noin muuten shmuppeja ajatellen täyttä roskaa, koska viistoon liikuttelu on todella epätarkkaa. Toki, jos tätä ihan tosissaan haluaa pelata, niin kannatta hankkia arcade-tikku Seimitsun LS-32-joystickillä.
Leaderboarseilla oli luonnollisesti kovia tuloksia, koska se on täynnä japanilaispelaajia. 36 miljoonan pisteen haamurajaa ei tosin ole rikottu (T3-CYR-WIZ rikkoi tämän rajapyykin arcade-koneella jo yli vuosikymmen sitten), mutta se voi johtua siitä, ettei nämä HD-versiot pelistä ole ihan arcade perfect -käännöksiä.
Kyllä ne PC-versiot ovat olleet Dark Souls 3:sta lähtien laadukkaita (ja Xbox One X on arkkitehtuuriltaan hyvin pitkälti PC), joten jotain välinpitämättömyyttä tuon on oltava, kun Japanissa Xbox ei kiinnosta ketään, niin miksi optimoida sen versioita sen kummemmin.
Helvetin epäkunnioittavaa jopa mielestäni, että paskotaan joidenkin käyttäjien niskaan. Toki yksi syy voi myös olla se, että Microsoft painostaa vääntämään XBX-versiot liian suurella resoluutiolla, jolloin suorituskyky laskee. Tosin Sekiroa, Ace Combat 7:aa tai Monster Hunter: Worldia ei voi laittaa tämän syyn piikkiin.
Kyllä tuo Xbox-versio on niin luokatonta kuraa teknisesti, että jätän pelin kesken. PC:llä pelaava työkaveri sanoo koittaneensa peliä myös Xboxilla, ja huomasi kanssa jäätävän eron parry-ajoituksissa. Ei viitsi pilata pelikokemusta, jos kyseessä on tosiaan niin kova peli, mitä täälläkin hehkutetaan.
Pitää nopeasti selvittää, mitkä komponentit kannattaa hankkia ja kasata peli-PC. Pääsee myös pelaamaan PS4-padilla, joka soveltuu tähän peliin paremmin.
EDIT: Fuck it, douple dippasinkin pelin PS4:lle jenkkistoresta. Noh, saapahan pelata peliä paremmilla olkapäänapeilla, ja ilmeisesti input lag -ongelmakin on vähäisempi.
Olen nyt pistänyt peliin satasen, joten tästä on jo vähän pakko alkaa pitämään...
EDIT2: Joo, ihan järjetön ero pleikkarilla ja boxilla. Peli ei nyi läheskään yhtä paljon ja parryt tulee ulos just eikä melkein. Värien kontrastikin on paljon parempi.
EDIT3: Heräsin juuri henkiin kuolleista! Olen kaksi kertaa ollut videopelien kohdalla — ainakin tietoisesti — todella, todella väärässä. Ensimmäinen kerta oli, kun haukuin Vanquishin pystyyn ja vuosien jälkeen rakastuin siihen. Onneksi Sekiron kohdalla ei tarvinnut odottaa vuosia nähdäkseni valon. Kiitos siitä kuuluu finngamerille, Loharille ja zoukalle, pahoittelut tympeästä vinkumisestani. Olin väärässä.
Ja ihan oikeasti: Xbox- ja PS4-versioiden ero on kuin yöllä ja päivällä. Välttäkää Xbox-versiota kuin ruttoa. On myös jännä huomata, miten paska ensivaikutelma saa kaiken näyttämään... noh, paskalta. Nyt kun aloitin pelin uudelleen, niin ei ne naamat, musiikit ym. olekaan niin kamalia.
Olen suoraan sanottuna aivan kujalla, missä edes olen. En tiedä meneekö sen piikkiin, että olen ollut kipeänä oikestaan siitä asti kun peli julkaistiin (mikä saattaa selittää myös sitä, miksi näen pelin niin negatiivisessa valossa ja miksi on vaikea keskittyä kunnolla), vai mitä, mutta minulla on ollut vaikeuksi hahmottaa, mikä paikka on mikäkin. Tai minne kuuluisi ensiksi mennä.
Mutta joo, muistelumestassa taidan tosiaan olla tällä hetkellä. Sitä läskiä känniläistä kävin myös kokeilemassa, mutta siitä ei tullut mitään. Shinobi Hunter kuitenkin on ihan voitettavissa, jos vaan jaksaisi hakata ne kätyrit ensin pois alta.
Nää, lähinnä odotin, että vihut noudattavat samoja lainalaisuuksia. Olen aina vihannut sniikkailupeleissä sitä kun tekoäly flippaa ja jää johonkin kyttäysmodeen ikuisuudeksi. Splinter Cellit olivat tästä surullisenkuuluisia, samoin kuin ne Tenchut.
Miten helvetissä voisin tietää, että noita deathbloweja voi tehdä vain yhden, kun missään sitä ei sanota?
Tajusin kyllä jo ensimmäisellä kerralla, mutta yritä nyt vielä uudestaan saada mut näyttämään idiootilta. Miltä kyllä varmasti näytänkin, eipä siinä.
Mutta selvennän nyt vielä ajatuksenjuoksuani, jos haluat tähän kerran takertua:
Pelasin eilen Shinobi Hunteria vastaan. Sniikkasin deathblown. Menin viereiselle katolle piiloon. Katsoin huvittuneena, miten kaikki muut viholliset menivät seisomaan takaisin paikoilleen, kun Shinobi Hunter pyörii paikallaan kuin idiootti. Otin siitä videonkin! Tämä on mielestäni immersiontappaja. Kirjotin tänne vihaisen foorumipostauksen. Ilmeisesti minun olisi pitänyt ymmärtää, että peli rajoittaa sniikkailu-deathblow’t yhteen, eikä peliä saa kritisoida, jos siitä alkaa saumat hajomaan silmien alla.
Hehe, joo en huomannut, että Sekiro ei ole DMCV. Hauska juttu.
Okei, otetaan esimerkki. Ollaan siellä Shinobi Hunterissa jälleen, koska tähän lopetin eilen vittuuntuneena. Minun mielestäni koko tuo kokonaisuus checkpointilta minibossille on paskaa pelisuunnittelua alusta loppuun.
Kuinka moni vetää tän ekalla yrittämällä läpi? Aika harva. Ne kaikki muut pelaajat joutuvat tekemään ne samat rutiinit uudelleen ja uudelleen ja uudelleen:
1) Juokse ensimmäisten vihollislaumojen ohi, koska niiden tappamisesta et hyödy mitään. Perus Souls-kauraa, siis. No big deal. 2) Hyppää viereisen talon katolle ja sieltä heinikkoon, niin pääset tekemään deathblown Shinobi Hunteriin. 3) Tapa rivivihut yksi kerrallaan. 4) Nyt voit vihdoin taistella sitä saatanan minibossia vastaan. 5) Kuole parin epäonnistuneen dodgen/hypyn/parryn jälkeen.
Kohdat 1-3 eivät tuo peliin mitään. Teet ne samat pakkopullatoimet autopilotilla, jotta pääset harjoittelemaan itse minibossia pariksi sekunniksi. Soulseissa bosseihin juokseminen vielä menee, kun kuolema ei korjaa niin nopeasti, mutta Sekirossa tämä kaikki vain ottaa päähän.
Itsehän en ole hyvä pelaaja, mutta ei kauhean montaa videota tarvitse pelistä katsoa onko taistelu "arpapeliä".
Aika moni on sanonut, miten Sekiro toi sen vanhan Dark Souls -fiiliksen takaisin, nimenomaan siten että veteraanitkin oikeasti kuolevat tässä taas, ja joutuvat opettelemaan uusia asioita. Kevyesti vaikein From-peli, mutta yli puolen välin mennään jo.
Jeesaa kyllä paljon että saa mennä pelissä todella vapaasti joka paikkaan. Jos jää bossiin jumiin, voi aina edetä jossain muualla ja grindata vähän kykyjä ja kerätä tavaroita. Parhaimmillaan olin tilanteessa jossa minulla oli seitsemän eri bossia/mid-bossia kesken, sitten piti vaan alkaa ratkomaan niitä helppousjärjestyksessä. Koko ajan menee eteenpäin vitalityssä ja attack powerissa, kannustaa palaamaan jo lannistavien bossien pariin. Vaikka aseita on vaan yksi, tekevät proteesit, skillit ja Combat Artit loputtoman yhdistelmän aseita, joista pitää selvittää se sopivin kullekin bossille.
Stealth-meininki on kyllä tässä pelissä kunnon immersiontappaja. Kirjoitushetkellä ”pelaan” Shinobi Hunter Enshin of Misenia vastaan. Sniikkasin yhden deathblown, minkä jälkeen luikin karkuun talon katolle. Kaikki rivivihut kadottivat minut, mutta Shinobi Hunter on pyörinut 10min paikallaan tietäen tarkalleen koko ajan missä olen, vaikka olen piilossa. Ilmeisesti tätä ei saa voittaa liian helposti, vaikka pelintekijät ovat antaneet siihen kaikki avaimet.
Jos saat bossin kadottamaan itsesi, se saa kaikki isketyt deathblowt takaisin, pitää aloittaa nollasta. Ei, se ei ole negatiivinen asia että et voi istua 10 minuuttia paikallasi ja sitten juustottaa 100% jotain bossia.
Bossit koostuvatkin käytännössä kahdesta vaiheesta. Stealth-vaiheessa pitää selvittää reitti ja tapa millä saa iskettyä ekan osuman. Sitten toinen vaihe on matsia siitä toisesta osumasta. Suurin osa toimii noin, toki on sitten niitäkin bosseja joita ei voi yllättää ollenkaan.
Juttelin tänään työkavereille pelistä ja huomattiin, että melkein kaikki olimme pelanneet bossit eri järjestyksissä ja suurin osa oli missannut isoja pelialueita ja bosseja. Kenttädesign on kyllä jotain ihan käsittämättömän hyvää varsinkin kun siinä pääsee leikkimään Tenchua. Salamestat on myös hienosti vihjailtu esineissä ja NPC:itten/vihollisten dialogeissa, joten niiden löytäminen on oikeasti palkitsevaa.
Hillittömän hieno peli.
Jep, kentät ovat kyllä tutkimisen riemua, aina missaa jotain. Ja niin monta eri reittiä että melkein vaikea muistaa minne palata kun jonnekin muualle lähtee seikkailemaan.
Sekiro on ollut minulle suurimpia pettymyksiä vuosikausiin, en minä huvikseni täällä vingu.
Tuolta löytää paljon samaa kriitikkiä siitä, että peli saisi ilmaista selkeämmin, minkä kolmesta unblockablesta vihollinen tekee. Kerro ihmeessä, miten tämä ei ole validi pointti? Miten se helpottaisi peliä liikaa, jos kanji-merkki olisi eri värinen hyökkäyksestä riippuen? Shinobi Hunterissa esimerkiksi rivivihut huitoivat kuvan ulkopuolelta unblockableita, etkä voi mitenkään tietää punaisen kanjin perusteella, mitä sieltä tulee. Äläkä nyt vastaa tähän, että ”Olisit tappanut rivivihut ensin yksi kerrallaan”.
Miten helvetissä voisin tietää, että noita deathbloweja voi tehdä vain yhden, kun missään sitä ei sanota? Ja menkää nyt vittuun noiden git gud / höhö, älä yritä juustottaa -settien kanssa. Mulla ei ole mitään ongelmaa, jos peli tehdään vaikeaksi. Sekiro on tähän asti lähinnä ärsyttänyt keinoillaan, joilla se on tuota vaikeustasoa luonut.
Eli nopanheittoa, jos sinun pitää käytännössä lukea vihollisen nopeasta animaatiosta (jota kanji-merkki vielä peittää hienosti) millisekunnissa painaakko B:tä vai A:ta. Vielä mahdottomampaa, jos pitää taistella viittä vihollista vastaan samanaikaisesti. Kokeilin training modessa pitkään harjoitella tuota, enkä varmaan kertaakaan osannut lonkalta erottaa vihollisen sweeppiä ja thrustia.
Stealth-meininki on kyllä tässä pelissä kunnon immersiontappaja. Kirjoitushetkellä ”pelaan” Shinobi Hunter Enshin of Misenia vastaan. Sniikkasin yhden deathblown, minkä jälkeen luikin karkuun talon katolle. Kaikki rivivihut kadottivat minut, mutta Shinobi Hunter on pyörinut 10min paikallaan tietäen tarkalleen koko ajan missä olen, vaikka olen piilossa. Ilmeisesti tätä ei saa voittaa liian helposti, vaikka pelintekijät ovat antaneet siihen kaikki avaimet. Henkinen jatko-osa tosiaan Tenchuille, joissa oli ihan samanlainen tekoäly.
Oli pakko laittaa pelistä musiikit kokonaan pois päältä. Eihän tuota samaa taisteluränkytystä jaksa hullukaan kuunnella koko ajan. Yksi tunnelmanluojista Dark Soulseissa on nimenomaan ollut ambient-äänet ja minimaalinen soundtrack, joka ei todellakaan soi taustalla joka taistelussa. Tälläkin osa-alueella ollaan siis menty metsään oikein huolella.
En myöskään pidä pelin kontrolleista. Dodge-napille pitäisi olla oma nappi tai ainakin mahdollisuus erotella juoksu ja väistely toisistaan (ja mielellään ”toggle to run”-vaihtoehto). Juokseminenkin tuntuu paljon huonommalta kuin Dark Soulsissa, hahmo paahtaa liian nopeasti eikä lock on jaksa aina pysyä kiinni vihollisessa.
EDIT: Musiikin laittaminen pois päältä (ja Sound effectsien laittaminen täysille) parantaa peliä selvästi, sillä on paljon helpompi kuulla vihollisten hyökkäykset.
Siltikään en ymmärrä, miten voit erottaa, tekeekö vihollinen thrust-hyökkäyksen (jonka vastahyökkäys tapahtuu painamalla B:tä) vai alasweepin (jonka vastahyökkäys tapahtuu painamalla A:ta). Kummassakin hyökkäyksessä on sama äänivihje ja epämääräinen punainen kanji-merkki. Miksei äänivihje voi olla erilainen eri hyökkäyksissä tai kanji-merkki eri värinen? Kuten sanottua, taistelu on nopanheittoa.
EDIT2: Sound and Display -valikossa on näköjään ”Picture Quality Adjustment” -kohta, jota ei voi klikata. Enpä tätä haluisikaan pelata paremmalla ruudunpäivityksellä.
EDIT3: No nyt tämä peli alkoi vihdoin klikkaamaan. Silmät alkavat tottumaan paskaan ruudunpäivitykseen ja pelissä on ihan eri fiilis, kun kuulet vain ympäristön äänet etkä surkeaa soundtrackia.
Joo, hermot menee Sekiroon totaalisesti. Nykivää ja lagaavaa paskaa. En ole eläessäni pelannut peliä, jossa samojen kohtien loputtomassa hinkkaamisessa ei opi mitään. Tuntuu, että taistelu on pelkkää nopanheittoa koko ajan. Vastustajia on helvetin vaikea lukea: tuleeko sieltä nyt alasweeppi, heitto vai jotain muuta? Kuka vittu tietää. Omat liikkeet tulee järjettömällä viiveellä, kuten aikaisemmissakin Souls-peleissä, joten välillä on mahdotonta tehdä enää väistöliikettä, kun viisi tuntia sitten painettu miekan sivallus tapahtuu vasta nyt.
Aikaisemmista peleistä tuhanteen kertaan kierrätetyt viholliset/animaatiot alkavat olla myös nähty. Chained Ogre on käytännössä Father Gascoignen beast-muoto, mitkälie kanat ovat korppeja Bloodbornesta, koirat ovat samoja tönkösti ilmassa akselinsa ympäri kääntyviä paskoja kuin aina ennenkin jne. Ja olisiko sille mieskuoron hoilotuksella pomotaisteluissa voinut kenties keksiä jotain muuta tilalle? Sama kappale pyörinyt näissä peleissä kohta kymmenen vuotta.
Miyazakilla on myös jokin pakkomielle tunkea peleihinsä epämääräisiä systeemejä, joita ei selitetä mitenkään. Mikä helvetin Dragonrot tai Unseen aid? Nämäkin pitää ilmeisesti taas googlettaa, kuten aikaisempien pelien turhat Hollow/Humanity- ja Insight-systeemit, jotka olivat käytännössä täysin turhia. Resurrection-systeemikin tuntuu turhalta. Miksen vain saa sitä lisähelaa sen sijaan, että pitää ”kuollessa” herätä uudelleen henkiin?
Huvittavaa myös, miten arvosteluissa miekkailua ylistetään parhaaksi ikinä. Ninja Gaiden Black teki ninjailun oikein 14 vuotta sitten, ja siinä pelissä sentään hahmo tekee liikkeet nyt eikä viidestoista päivä.
EDIT: Ja minkä takia joudun painamaan X:ää pohjassa, jotta hahmo kerää lootin maasta? Miksei tämä voi tapahtua automaattisesti?
Itsehän en näistä jutuista mitään oikeasti ymmärrä, mutta käsittäkseeni input lag määräytyy frame pacingin mukaan. Jos ruudunpäivitys hyppelee jatkuvasti, niin input lag vaihtelee myös jatkuvasti. En tiedä paljonko Sekirossa on iFrameja dodgessa/hypyssä, mutta parry-ikkuna ainakin on suht tiukka ja parryttäminen on olennainen osa peliä. Yritä siinä sitten parryttää, jos ajoitus heittelee koko ajan.
Vaikea peli tosiaan, mutta ainakin Xboxilla suorituskyky tekee pelistä vaikeamman, mitä sen pitäisi olla.
Lainaus ResetERA:sta:
Lainaus
So I have terrible problem with input latency (input delay) on X. It’s clear as day that it is very bad.
At first, I thought something is wrong with me, but then i realized that “the game” is not listening to me at all, or it “listens” when it wants.
I played only till Chained Ogre, but damn I died 20+ times. I know how to beat him, the problem is that the game and input delay or variable framerate is betraying me. I just cant find sweet spot for controls at all. In one second it is good, in the other im clicking and character reacts obviously at later time, what results to my death.
I was (like a noob) testing on a smaller mobs and training, when I timed parry or dodge in the same time but it is nonconsistent at all.
I really want to like this game but input latency or variable framerate or both are just not letting me enjoy this game at all.
I’ve never had a problem with Nioh on PS4 for example or Dark Souls 1,2,3 on X like here... I really dont know what to do, because I dont want to play a game with roll of a dice (latency, frame) chance of a winning pretty precise moments, because the game revolves around being on time and precise
Jos (ja kun) From ei patchaa peliä, niin tuskin tätä jöötiä jaksan pelata. Ehkä sitten seuraavan Xboxin backwards compatibilityn kautta, kun peli pyörii siedettävästi. Hieno juttu myös, että demosivat peliä jollain buildilla, joka pyöri paremmin. Demokin olisi ollut kiva, niin ei olisi tullut ostettua sikaa säkissä.
Niin, sinähän noita pelimekaniikoita lähdit rankkaamaan. Jos pelimekaniikasta puhutaan, niin silloin mielestäni peli, jossa on enemmän syvyyttä ja uudelleenpelattavuutta, ”voittaa”.
En jaksa uskoa, että vuonna 2018/19 naamamallien tekeminen edes vähän sinne päin vaatii hirveästi resursseja. Nuo ovat olleet Fromin pelien kirous alusta alkaen. Ei tarvi kuin avata minkä tahansa Souls-pelin hahmoeditori, niin sieltä lävähtää naamalle ihan järkyttäviä röllejä.
Dark Souls Remastered ei tunnu pieneltä, mutta se kuitenkin pyörii 4K / lukittu 60fps Xboxilla.
Ja muistutan, että itselleni Dark Souls oli viime genin peli ja Bloodborne oli ilmestyessään tajunnanräjäyttävä kokemus ja ainoa peli, josta olen jaksanut kerätä platinum trophyn. Kyllä näitä pelejä voi silti kritisoida, ja mielestäni Bloodborne on vanhentunut kuin viikoksi pöydälle unohtunut maito, juurikin teknisen toteutuksensa vuoksi.
Sekiro pitäisi itsekin korkata huomenna, ja kauhulla odotan, miltä From Softwaren kusinen pelimoottori tuntuu kermaisen RE Enginen jälkeen. Digital Foundryn mukaan peli on suorituskyvyltään sitä samaa paskaa konsoleilla kuin aina ennenkin. Hämmästyttävää, miten siellä ei olla mitään opittu vuosien saatossa. Hienosti myös Xbox One X -versio ollaan saatu pyörimään Prota huonommin (samalla resoluutiolla), koska japanilaislafkoja ei tunnu kiinnostavan Xbox-versioiden optimointi. Sama juttu Ace Combat 7:n, Monster Hunter: Worldin ja kumppaneiden kanssa.
Fromin vahvuus ei vaan ole se pelien tekninen toteutus. Genre on myös jo lähtökohtaisesti haastava suorituskyvyn kannalta. Jos kuitenkin mietin vain pelimekaniikkaa ja tunnelmaa, en epäile hetkeäkään, etteikö Sekiro pieksäisi DMC:tä satanolla
Fromilla on ollut tässä aika monta peliä aikaa tehdä asioita toisin. Sekiro näyttää parin ensimmäisen tunnin perusteella jopa rumalta (etenkin hahmojen naamat ovat kuin viime genistä, eikä niitä Souls-pelien tavoin peitellä armoreilla, jotka From osaa sentään tehdä oikein), joten miten ihmeessä peli pyörii edelleen näin paskasti? Jos konsoleilla prossutehot ovat pullonkaula, niin miksei peliä voi alusta alkaen suunnitella niin, ettei tämä ole ongelma?
Tunnelma on toki From-pelien vahvuus, mutta pelimekaniikoiltaan Sekiro ei ainakaan alun perusteella eroa aikaisemmista From-peleistä juuri mitenkään. Liikkuminen, hyppiminen ja kielekkeillä roikkuminen/poukkoilu on tönkköä ja epäintuitiivista, kun taas DMCV:ssä (ainakin Nerolla) voit liikkua ja toteuttaa itseäsi 3D-tilassa luovemmin kuin missään tähän asti pelaamassani tämän tyypin pelissä - ja olen vasta raapaissut pintaa.
Aika näyttää pysyykö meininki yhtä kovana loppuun asti, vähän kiire meinaa tulla kun Sekiro kuumottelee jo perstaskussa. Saa myös nähdä tuntuuko uusi Bayonetta enää missään, kun vanha kuningas on palannut genreen ja alustalle, jolla pyöri päin persettä (heh).
Meininki pysyy mulkunkovana loppuun asti.
Sekiro pitäisi itsekin korkata huomenna, ja kauhulla odotan, miltä From Softwaren kusinen pelimoottori tuntuu kermaisen RE Enginen jälkeen. Digital Foundryn mukaan peli on suorituskyvyltään sitä samaa paskaa konsoleilla kuin aina ennenkin. Hämmästyttävää, miten siellä ei olla mitään opittu vuosien saatossa. Hienosti myös Xbox One X -versio ollaan saatu pyörimään Prota huonommin (samalla resoluutiolla), koska japanilaislafkoja ei tunnu kiinnostavan Xbox-versioiden optimointi. Sama juttu Ace Combat 7:n, Monster Hunter: Worldin ja kumppaneiden kanssa.
Kun joskus hankin peli-PC:n, niin en taatusti maksa senttiäkään niistä peleistä, jotka hankin (eli waretan) uudelleen PC:lle juostenkustujen Xbox-versioiden takia.
Jackpot! Capcom ja Itsuno korjasivat lopulta koko potin, sillä DMCV on helposti genin peli ja paras character action -peli, mitä on tehty. Ei videopelien pitäisi näyttää ja tuntua näin hyvältä.
Peli on myös tajunnanräjäyttävää tavaraa DMC-fanille, jolle DMC1 ja 3 ovat pyhiä pelejä. Sellaista fanipalvelua, josta Kojima voi vaan haaveilla. V:kään ei enää vituta niin paljoa, kun juonikuviot selittivät asioita.
Miinusta lähinnä turhan sekavasta rakenteesta ja soundtrackista, joka oli sillisalaattia.
Tätä tulee varmasti hinkattua pitkään ja hartaasti. Saa nähdä tuntuuko Sekiro miltään tämän jälkeen. Epäilen.
Vuosi 2019 on kyllä alkanut ihan sairaalla tavalla. Ensin saatiin REmake 2, sitten tuli Apex Legends ihan puskista, nyt ilmestyi DMC5 ja parin viikon päästä julkaistaan Sekiro.
DMC5 alkoi todella lupaavasti, mutta mitä vitun paskaa tää V:llä pelaaminen on? Ihan fiiliksissä pelaat Nerolla, kunnes yhtäkkiä pitääkin vaihtaa johonkin paskahahmoon, joka on kuin revitty jostain ihan eri pelistä. Ja toi hirveä biisi joka soi taustalla, korvat vuotaa verta. Tekisi mieli lopettaa pelin pelaaminen tähän.
Onneksi en lopettanut, vaikka V tekeekin kaikkensa pilatakseen pelin.
Mission 11:n bossin jälkeen ei voi muuta sanoa kuin, että tämä peli on ihan vitun käsittämätöntä tykitystä. Paras videopelibossi, jonka olen ikinä kohdannut - ennen tätä se oli DMC3:n loppuvastus, joka oli sekin Itsunon käsialaa.
Danten liikearsenaali antaa loputtomasti erilaisia lähestymistapoja taisteluihin, eikä Nerollakaan kauaksi jäädä. DMC-pelit ovat lisäksi ainoita Street Fighter III: 3rd Striken lisäksi, jotka tekevät parryttämisen oikein: parryttäminen ei tunnu vetelältä paskalta housuissa, vaan siinä on oikeanlaista jämäkkyyttä.
Kaiken kruunaa RE Engine, joka saa pelin paikoitellen näyttämään CGI-leffalta (reaaliaikaiset välivideot siltä jo näyttävätkin). Ei voi ymmärtää, miten tämä pyörii 60 kuvaa sekunnissa konsoleilla.
Toivottavasti pelin loppupuoli ei lässähdä, kuten REmake 2:n kohdalla tapahtui. Tällä hetkellä arvosanani on Smokin’ Sick Style!!!.
Vuosi 2019 on kyllä alkanut ihan sairaalla tavalla. Ensin saatiin REmake 2, sitten tuli Apex Legends ihan puskista, nyt ilmestyi DMC5 ja parin viikon päästä julkaistaan Sekiro.
Apex Legendsiä olen jyystänyt Xbox Appin mukaan 120 tuntia. Apex on jo nyt yksi parhaimmista peleistä, mitä olen pelannut, vaikka edes ensimmäistä Battle Passia ei ole vielä julkaistu.
Titanfallin pelattavuus sopii täydellisesti isoon battle royale -mappiin: mapissa liikkuminen slaidaten ja hyppien on äärimmäisen palkitsevaa, vaikka mitään ei varsinaisesti tapahtuisi. Asebalanssi on kohdillaan, mitä nyt Mozambique sopii lähinnä internet-meemiksi. Enpä muista toista fps-peliä, jossa olisi näin monta asetta, joilla on kiva ampua. Hahmobalanssi on myös ihan ok, mutta Wraith vituttaa pienen hitboxinsa takia.
Elite Controllerin parhaus nousi myös jälleen esiin, kun tajusin kokeilla ohjaimen mukana tulleita pidempiä vaihtotatteja. Pidempi tähtäykseen käytetty tatti tuo ihan helvetisti lisää tarkkuutta ampumiseen pidemmän vipuvarren ansiosta. Deadzonet voi pitää nollassa ja sensitivityn tapissa ilman, että tähtäin heiluu kuin löysä mulkku boksereissa. Slaidauksen ja hypyn mappaaminen takapedaaleihin toimii sekin täydellisesti. Toivottavasti ensi genissä jokaisen puljun ohjaimista nämä takanapit löytyisivät - ilman niitä ei enää pystyisi pelaamaan.
”Vielä yksi peli!” on ajatus, joka on viime viikot hakannut takaraivossa, vaikka yöunet ovat menneet vituiksi kerta toisensa jälkeen. Respawnin poppoo osaa tehdä fps-pelejä paremmin kuin kukaan muu.
EDIT:
DMC5 alkoi todella lupaavasti, mutta mitä vitun paskaa tää V:llä pelaaminen on? Ihan fiiliksissä pelaat Nerolla, kunnes yhtäkkiä pitääkin vaihtaa johonkin paskahahmoon, joka on kuin revitty jostain ihan eri pelistä. Ja toi hirveä biisi joka soi taustalla, korvat vuotaa verta. Tekisi mieli lopettaa pelin pelaaminen tähän.
Devil May Cry V Deluxe Editionin EU-digiversio kuluineen 49 euroa, eli parin kympin säästö Xbox Storeen verrattuna. Sekironkin voi ennakkotilata reilulla 40 eurolla (US-versio, koodin aktivointi vaatii VPN:n).
Huomenna voikin sitten töissä naputella aktivointikoodin Xbox Appilla, minkä jälkeen konsoli lataa ja asentaa pelin kotona valmiiksi. Hienoa tämä nykyaika!
Itselleni Switch on ollut turhin konsoli heti Wii U:n jälkeen. Mitään muuta en ole käytännössä pelannut kuin BotW:ia ja sekin jäi kesken. Tulevaisuuden peleistä kiinnostaa vain Bayonetta 3 (joka sekin olisi parempi muilla alustoilla) ja Metroid Prime 4, joka voi hyvinkin tulla vasta Nintendon seuraavalle laitteelle.
Käsikonsolina laitteen ergonomia on isokätiselle aivan hirveä ja telkkarilta pelaan pelejä mielummin tehokkaammilla konsoleilla. Siihen päälle vielä Nintendo Online -räpellys ja Virtual Consolen poissaolo. Pitää varmaan joskus hackata konsoli, niin voi pelata vanhempia pelejä.
Directissäkin vilahtanut Bloodstained näyttää kyllä uskomattoman paskalta graafisesti. Edelleen. Vaikka pelattavuus olisi kuinka timanttista tahansa, niin tuohon yrjökasaan en koske.
Apex Legendsin ping-systeemi on tosiaan ”miten kukaan ei ole keksinyt tätä aiemmin?!” -tason idea. Randomien kanssa pelaamisessa on kerrankin järkeä.
Tavaravalikoissankin tuota pingaamista voi muuten käyttää. Kypärä puuttuu? Klikkaa ping-nappia valikoissa ko. ikonin kohdalla, niin tiimikaverit tietävät, mitä tarvitset.
20h takana ja voin yhtyä edelliseen. Titanfall 2 räjäytti jo tajuntani pelattavuudellaan ja Apex Legends jatka samaa rataa. Respawn Entertainment näyttää jälleen, miten hommat hoidetaan.
Viikko sitten en tiennyt pelin olemmassaolosta ja nyt en mitään muuta pysty edes ajattelemaan.
EDIT: Niin joo ja noista zoukan mainitsemista peliäänistä. Kannattaa training modessa ottaa Kraber-kiikarikivääri (Legendary-tason droppi pelissä, tappaa yhdestä pääosumasta aina) kouraan ja painaa liipasimesta. Laukaukset kajahtavat kuin ukkonen jossain kanjonissa. Munakkain ase videopelien historiassa.
Näytä kirjoitukset
Hauska juttu.
