Frasier – The Simpsons Aivan ehdottomasti. Simpsonit on parhaimmillaan mahtavaa kamaa, mutta niin on Frasierkin, eikä siitä heikkoja hetkiä oikeastaan löydy. Tyylikäs ja aidosti hauska sitcom.
Freaks & Geeks – The Wire
OZ – Game of Thrones
Buffy the vampire slayer – Beavis & Butt-head
Anthony Bourdain: no reservations – Muumilaakson tarinoita
70´s Show – Seinfeld
Friends – Alfred J. Kwak Alfred on lastenohjelmaksi mainio, mutta kyllä Frendit vie sitä silti heittämällä.
Täällä päin on myös kuunneltu pitkästä aikaa uutta musiikkia, kun löysin bändin nimeltään Soen.
Kyseessä on jonkinlaisen progehtavan alternativen supergrouppi, jossa siis pyörivät mm. Opethin entinen rumpali Lopez sekä kovasti arvostettu, mutta itselleni tuntemattomampi basisti Steve DiGiorgio. Vokalisti on Willowtreesta. Bändi on saanut tasaiseen tahtiin noottia siitä, että meno muistuttaa kovasti Toolia, mutta koska en itse ole ko. bändin musiikkia juurikaan kuunnellut, eivät mahdolliset yhtäläisyydet ole päässeet häiritsemään. Toisaalta veljeni metallikallo kommentoi asiaa niin, ettei hän ole yhtään Toolin levyä jaksanut kuunnella alusta loppuun, mutta Soenin kiekko heilahti helposti. Ja Martin Lopez taas kuittasi asian jotakuinkin niin, että vaikutteita ei toki voi mennä kieltämään, ja että hänen silmissään Tool on enemmänkin genre kuin bändi.
Debyyttialbumi Cognitive(kansitaide ja Spotify-linkki yllä) julkaistiin tässä vuoden alussa, ja se on nyt ollut aika kovassa kuuntelussa. Ensimmäisenä levyltä kuulin tämän biisin:
Rakastuin kappaleeseen samoin tein(se ääni!). Levy kokonaisuudessaan ei ole ihan näin kovaa kamaa, mutta mieltäkutkuttavia rytmejä ja jänniä tunnelmia riittää ja levy on tosiaan mielekästä kuunneltavaa alusta loppuun. Paras puoli minulle on ehdottomasti sopiva tasapaino suoraviivaisuuden ja taidemaalailun välillä. Liiallinen pumpulin ja kikkailun määrä karkottaa minut aika nopeasti muille maille, mutta vaikka Soenin riveistä löytyy skilssejä herkutella, pelkkään matemaattiseen showcaseen ei sorruta. Kaiken kaikkiaan siis mainio levy, ja varsinkin bändin seuraavalta odottelen jo tässä vaiheessa paljon. Vähän kovempia panoksia kehiin, ja luvassa voi olla mind explosion.
Kyllä, kiinnostaa. Roolipelit eivät ole koskaan olleet ihan se mun juttu, vaikka niissä hyviä puolia onkin. Grindaamista en ole jaksanut kuin Pokemoneissa, ja JRPG-tyylinen jäykkyys ei natsaa yhtään. Myös pelien mammuttimaisuus pelottaa, kun parinkymmenen tunnin peleillekään ei välillä tunnu aikaa riittävän. Viime aikoina on kuitenkin enemmän ja enemmän alkaneet tietyt genren pelit kiinnostaa. Xenoblade-hehkutukset nielin kokonaisina, ja Skyrimin hankkimistakin olen kymmenien kuultujen/luettujen juttujen perusteella ihan oikeasti harkinnut. Samaten DS:n pelivalikoimaan pitäisi lisätä ainakin yksi rope, kun noilla matkoilla on usein aikaa hieman eri lailla kuin kotikoneen ääressä.
Näissä fiiliksissä Dragon's Dogma kuulostaa juuri sopivalta sekoitukselta kaikkea hyvää, että siihen saattaisi jaksaa oikeasti itsensä upottaa. Jos julkaisun hetkellä peli vaikuttaa vielä yhtä hyvältä, niin on ehkä vaan repäistävä ja koitettava. Julkaisuajankohta olisi ainakin puhdasta bonusta, kun kevään kiireet loppuvat juuri.
Omassa Desiressä taas ei moisia ongelmia ole ollut. Suurin fiba on varmaan se, että tietyissä ohjelmissa (kuten Irssi ConnectBotissa) home-nappi saattaakin viedä pari ruutua oikealle keskimmäisestä kotiruudusta. Ja optinen hiiri on aiheuttanut pari kertaa ongelmia tekstiviestiä kirjoittaessa, kun vahinkopyyhkäisy voi siirtää valinnan tekstikentästä pois. Muuten mahtava puhelin.
The Pacific – OZ Taas yksi hahmonkehityksen ja uskottavuuden kuninkaita.
Futurama – Stargate SG-1
Game of Thrones – Miami Vice
Freaks and geeks – Battlestar Galactica (2004)
C.S.I Miami – 24 Idea on nerokas, ja muutama eka kausi oikeasti hyvää kamaa. Ei kokonaisuutena parasta, mutta vie Horation one-linereita mennen tullen.
Mentalist – Alfred J. Kwak Yksi kovimpia piirrossarjoja.
Muumilaakson tarinoita – Gilmore Girls Ja heti perään toinen kovimmista. Elämän iloa ja oikeaa kuumotusta.
Alias – Star Trek: Next Generation Kaudet 1-3 puhdasta timanttia, ja kokonaisuutena erittäin palkitseva setti, vaikka lopussa horjuttiinkin hieman. Lisäksi sarjalla on yksi kovimmista piloteista ikinä.
Salatut elämät – C.S.I Äänestyksen skippaaminen oli jo trendi, niin piti jotain laittaa. Ja oli C.S.I sitä paitsi aluksi sangen jees sarja, mutta on sittemmin kussut kaiken potentiaalinsa moneen kymmeneen kauteen ja spin-offiin.
Beavis & Butt-head – Arrested Development
Prison Break – Look around you Menisi toisin, jos PB olisi yksikautinen. Ikävä kyllä se ei ole.
Friends – Emmerdale Vasta tinttasin kaikki 10 kautta lävitse, tuskin koskaan kyllästyn näihin täysin.
Mad Men – Walking Dead Eka kausi vasta katsottu, mutta tykkäsin pirusti. Mad Menistä en oikein koskaan saanut kiinni.
Matlock – 30 Rock
Seinfeld – My name is Earl Yh miten kamalalta tuo Earl on vaikuttanut aina, kun olen sitä erehtynyt katsomaan. Seinfeld on kovis, ja pitäisi nuokin melkein hommata.
Pitäisi ehkä ottaa itseään niskasta kiinni ja pelailla ME:t läpi, kun kohtalaisen isosta pelieepoksesta on kuitenkin kyse. Lisäksi tällainen lähempänä toimintaa oleva rpg-tyyppi vois sopia mulle kivasti. Ongelmaksi nousee kuitenkin ekan pelin uupuminen PS3:lta, jolla sarja olisi toki kätevintä kokea. Pelattavaa on sen verran paljon tällä hetkellä, ettei mulla oikeastaan ole pelkän peli-ilon vuoksi mitään tarvetta kiskoa ekaa osaa esim. PC:llä heikohkoilla asetuksilla läpi(varsinkaan kun seivejä ei saisi hyötykäyttöön), vaan pääasiassa sarja kiinnostaa stoorina ja ilmiönä. Eli mites se ME2:n sarjakuvaintro Pleikkarilla, ihan susi vai pääseekö siinä tarinan harjalle edes kohtalaisesti?
Postinkantaja oli käynyt oven takana n. 10:30, mutta epäonnekseni olin suihkussa ja näin ollen missasin iPadini kotivelle toimituksen. Onneksi en kuullutkaan suihkuun ovikellon pimputusta, sillä olisin todennäköisesti rynnännyt kulkuset iloisesti kilkahdellen postimiestä/naista halaamaan. Jälleen yksi syyte siitä olisi napsahtanut!
No, hätä ei ole tämän näköinen. Ihanuus palautuu lähimpään postiin ja sen voi käydä tänään noutamassa klo 16.00 alkaen, jos kaikki menee hyvin. Nyt jänskättää!
EDIT:
Se on siellä!
26.03.2012, klo 11:48 Saapunut toimipaikkaan/terminaaliin 02770 ESPOO 77/ESPOON KESKUS
No niin, nyt voitkin sitten odottaa ihan viimeiseen postin säilytyspäivään asti ennen noutoa, ja testata näin miehisyyttäsi. Challenge accepted?
Formuloita en ole oikein ikinä jaksanut seurata, vaikka on toki lajissa kuin lajissa kiva tietää, miten suomalaiset siellä pärjäävät. Ja pakkohan niiden on pärjätä hyvin, sillä Kimi on hieno mies.
Studio julmahuvi – Sopranos Mahtava sketsisarja, what can I say.
Deadwood – Dragon Ball Z Deadwood on aina kiinnostanut, mutta kun en ole sarjaa katsonut kuin parin jakson verran, niin ei pysty sanomaan.
The Simpsons – Two and a half men Vaikka laatu alkaakin laskea kuin lehmän häntä, niin ~10 tuotantokautta puhdasta parhautta vie kyllä Miehen Puolikkaita mennen tullen.
Top Gear - Lost
Dallas – 70´s Show Ei parasta, mutta parempi kuin Dallas.
Flashforward – Buffy the vampire slayer
Californication – House Urh, tämä alkaa jo ihan oikeasti jännittää. Californication on ihan nokkelaa ja viihdyttävää köyrimistä, mutta ei pärjää yhdelle aikamme upeimmista hahmogallerioista mitenkään. House on niitä harvoja sarjoja, jotka oikeasti onnistuvat tunnesiteiden rakentamisessa katsojan ja hahmojen välille, ja muutenkin käsikirjoitus loistaa kerta toisensa jälkeen niin dialogissa kuin pidemmällä tähtäimellä. Pari ajoittaista notkahdusta on toki 8 kauteen mahtunut, mutta kaiken kaikkiaan laatu on pysynyt hämmästyttävän tasaisena, ja tilanteita on pyöräytetty päälaelleen todella sopivalla tahdilla. Erittäin rakas sarja.
Olenko ainoa joka vain karttaa peliä tämän kaiken hehkutuksen takia?
Uskoisin näin. Ja kysyisin myös, että miksi?
Kai se on joku luonneenpiirre. En sitä tunnetta osaa tarkemmin selittää, mutta yleensä juuri nämä "elämys"-pelit ovat saaneet näitä reaktioita aikaan. Icot, Shadow of the Colossus ym. hehkutukset ovat menneet samaan kastiin. Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli kokeilla tai edes nähdä peliä.
Kai tuon tavallaan ymmärtää, kyllä liiallinen hehkuttaminen vie mullakin joskus asioista maun. Ja on toki ihan okei, jos "fiilispohjaiset" pelit eivät irrota ikinä mitään fiiliksiä. Ei kaikesta tarvitse tykätä. Suosittelisin kutenkin, eritoten ottaen huomioon Journeyn kompaktiuden, omintakeisen nettipelielementin sekä visuaalisen näyttävyyden, polttamaan sen reilun kympin ja tsekkaamaan mistä kohu on peräisin.
Jos ei muuta, niin ainakin voi hyvällä omalla tunnolla tuomita tekeleen paskaksi, kun tietää mistä puhuu. :b
Pakko taas kerran ihmetellä, että huononisiko näiden laitteiden käytettävyys ihan oikeasti radikaalisti, jos niihin lisättäisiin mahdollisuus muistin laajentamiseen vaikkapa kortilla? Jengi tuntuu aina olevan näistä elämä-tai-kuolema-kokovalinnoista ihan hajalla, ja tuleehan tällä tavalla gigoille ihan hyvä hintakin.
Mukavata.. Katsoin tilin ja ihmettelin että mihin rahaa on kadonnut. Tilin mukaan olin eilen käyttänyt 50e Playstation Storeen. Asiaa tutkittuani selvisi että +jäsenyys uusii itsensä automaattisesti kun aika loppuu. En ois halunnutkaan mihinkään kahville naisystävän kanssa
Toivottavasti olet nyt vaihtanut automaattiveloituksen asetuksista pois, ettei unohdu ja satu toista kertaa.
Todellakin. Tällaisia viboja ei olekaan tullut sitten Shadow of the Colossuksen. Noin vartti tuli aluksi pyörittyä yksinään, kunnes kohtasin jonkun jonka kanssa matkasin pelin loppuun asti. Ja yhdeltä istumalta tuli läpäistyä, yhteensä matkaan kului noin 90 minuuttia.
Torstai-iltana pimeässä kämpässä pelasin itsekin viimein Journeyn lävitse. Aivan uskomattoman hieno peli, joka toimii niin monella tasolla että vieläkin kummastuttaa. Parhauden kyyneleet eivät olleet kaukana. Tälle reissulle tullaan vielä palaamaan.
Myös Sly 1 napsahti aika totutusti läpi, ja nyt ois sitten eka Platinum Trophy plakkarissa. Jeejee. Helppoudestaan huolimatta peli on kuitenkin oikein sujuvaa loikintaa, ja nostalgia auttaa toki kans viihtymään.
Vanhan avan kaamea laatu alkoi viimein harmittamaan, ja päivitin kuvaa hieman(rosoiset on laidat tässäkin, mutta olkoot taas toistaiseksi). Samassa teemassa on kuitenkin pysyttävä, sen verran vahvasti olen tuohon ulkoasuun tottunut.
Mä kokeilin kans foam rolleria tuossa joku viikko takaperin, ja on pakko saada sellainen himaankin! Korvaa pitkälti venyttelyn nimenomaan treenien jälkihuoltona, on erittäin näppärä käyttää ja saa monet paikat ihan eri tavalla auki kuin mitenkään muuten. Esim ulkoreisien kanssa ei aluksi voi maata koko painollaan tuossa millään, niin herkässä ne useinmiten ihmisillä ovat.
Testailin tuossa äsken tuota putkiloa ja ei kyllä tuntunut yhtään missään mikään(vaikka tuli kyykättyä raskailla painoilla pari päivää sitten). Millä tavalla teet tuon ulkoreiden venytyksen?
Makaan siinä putkilon päällä koko painollani kyljelläni niin, että roller on reiden alla. Käsillä joutuu toki tukemaan yläkropan maahan. Sitten rullailen rauhassa koko reiden mitalta itseäni edestakaisin, yleensä kymmenisen kertaa. Ja samaan tyyliin kaikille tarpeellisille lihaksille. Eli enemmän se on hierontaa kuin venytystä, ja pehmittää ainakin mulla todella tehokkaasti paikkoja.
Heh, myönnettäköön ettei tämä näin pelaamattomana tullut edes mieleen, kun lähinnä huonoa palautetta tuosta on kuulunut. Ja siltikin väittäisin, että noinkin erikoinen jelppi ois kiva saada pois päältä. Mutta hyvä jos sen pystyy edes halutessaan väistämään.
Super Mario 3D Land. Ihan kivasti toimi, hauskaa vaikkakin aika nähty. Mutta kertokaa miksi se oli niin järkyttävän helppo? Vaikutti lapsille ja lyhytpinnaisille tehdyltä.
Oliko vielä helpompi kuin NSMB? Sekin kun meni läpi sangen heittämällä, vaikka olikin toki kivaa pelattavaa silti. Selvästi sieltä ei uskalleta oikeasti haastavia pelejä juurikaan julkaista, kun koko perheen on saatava/voitava Nintendon pelejä pelata.
En tiedä kumpaa tarkoitat, Wii-versio oli nelinpelinä suorastaan infernaalinen mutta hauska. DS-versio oli helppo. Mutta tämä 3D menee niin pitkälle että kentät saa kerralla koluttua puhtaaksi, ja jos jostain syystä menee mokaamaan muutaman kerran ja delaa, niin peli antaa erikoisitemin joka tekee kuolemattomaksi.
Joo, DS-versiota tosiaan meinasin. Ja noista armonpaloista taisinkin PA:sta lukea. Varma pahan mielen tuoja. Miksei moista ominaisuutta ole voinut laittaa vapaavalintaiseksi asetukseksi?
Super Mario 3D Land. Ihan kivasti toimi, hauskaa vaikkakin aika nähty. Mutta kertokaa miksi se oli niin järkyttävän helppo? Vaikutti lapsille ja lyhytpinnaisille tehdyltä.
Oliko vielä helpompi kuin NSMB? Sekin kun meni läpi sangen heittämällä, vaikka olikin toki kivaa pelattavaa silti. Selvästi sieltä ei uskalleta oikeasti haastavia pelejä juurikaan julkaista, kun koko perheen on saatava/voitava Nintendon pelejä pelata.
Näytä kirjoitukset
