Haha, levyasennukset on kyllä kovia. Itse kans pitkästä aikaa olin fyysisissä hommissa kun lainasin kaverilta God Of Warin. Se ei onneksi ollut kovin iso projekti laitella valmiiksi, mutta olin silti unohtanut, ettei pelin sisään iskemällä pääse suoraan pelaamaan.

Last of Us 2 lähtee ostoon ja peluuseen meillä alkuviikosta. Ykkönen pelattiin kokonaan vaimon kanssa niin, että mä roplasin ohjainta ja hän myötäeli sekä kuumotteli vieressä. Yksi kaikkien aikojen kivoimpia yhteisiä pelikokemuksia, joten kakkonen pusketaan läpi samalla tyylillä. Mikä toki tarkoittaa, että ei tule menemään ihan viikossa läpi, kun aikataulut on vähän erit nyt kuin seitsemän vuotta sitten, mutta c'est la vie ja haste makes waste.

Hymiö ei ollut tarkoitettu mitenkään pisteliääksi eikä kohdistettu keneenkään erityisesti (viittasin sillä myös itseeni). Pahoittelut jos sattui väärinkäsitys.

Eipä hätiä! Näin olisin ehdottomasti postauksen lukenutkin, mutta jotenkin tuo rollaus huokuu aina enemmän ulos- kuin sisäänpäin kohdistuvaa ironiaa. Vaan se oletus voi kyllä johtua enemmän omasta päästä. :b

Olen nyt jo pariinkin eri asiaan aloittanut tässä vastinetta, mutta koko aihepiiri on niin lannistava, että taidan mieluummin ottaa päikkärit. Kuten sanottua, päivä päivältä katoaa enemmän usko politiikan kautta vaikuttamiseen, kun kenttä on läpensä täynnä ihme sooloilijoita ja sekä puolueet että me siinä sivussa huudellaan poteroistamme ilman mitään aikomusta katsoa maailmaa seuraavana päivänä yhtään aiempaa laajemmin. Eli täysin samaa mieltä despo kanssasi tuosta ihmisen luonteesta, vaikka toki toteamus olisi ollut tosi paljon kivempi ottaa vastaan suoraselkäisenä ilman pisteliästä hymiötä.

Ja mitä kirjajupakkaan tulee, saattaa kannattaa kurkata aiheeseen viimeistään seuraavien vaalien alla.

Yksittäisten urpoilujen esiin nostaminen vastineena kerta toisensa jälkeen juuriaan myöten läpimädäksi osoittautuvan puolueen kritisointiin haisee vahvasti whataboutismilta.

Mutta, onhan se totta, että koko politiikan kenttä on monesti yksi iso vitsi, sekä Suomessa että maailmalla. Itse olen ollut jo pitkään sitä mieltä, ettei tuohon sirkukseen ja mediaralliin kukaan täysijärkinen edes lähde - mikä taas tarkoittaisi sitä, että eipä sieltä parempaakaan voida koskaan odottaa. Ihmiskunta on demokraattisen kuoppansa kaivanut?

Olisi kyllä hauskaa saada joku globaali polli asiasta, sillä verkkoa selailemalla yllättävän moni tuosta luukista tuntuu aidosti pitävänkin.

Henk.koht. näin toisena päivänä DE näyttää ihan okeilta edelleen, ja levyversio taas näyttää melkein entistä pöljemmältä. Muuten nykyisillä pelitottumuksilla alkaisi olla ihan okei ostaa pelkkä digikonsoli, mutta haluaisin kyllä samaan pakettiin 4K Blu-ray -soittimen, joten your boy is shit out of luck. Todennäköisesti miggen tavoin myönnän itselleni, että nykygenissä ja backlogissa riittää pelattavaa vielä pitkään, joten seuraavaan sukupolveen ehtii palata esim. sitten, kun tekevät konsolista järkevämmän v2:n.

Ellei sieltä nyt jotain aivan killer appia pukkaa yhtäkkiä päälle.

Jotenkin uskomattoman ruma toi levyasemallinen versio, eivät oikein keksineet mihin sen aseman laittaa niin se on vaan tommosena syöpäsatelliittina tossa kyljessä.

Mitä enemmän noita kuvia katsoo, niin kyllähän tuo levyversio tosiaan aika afterthoughtilta haisee. Digital Edition on oikeastaan ihan hauska, symmetria tekee näin villissä muotoilussa paljon.

EDIT: Nää on kyllä nähtävä livenä about heti, kun mahdollista.

Olis nyt ollut edes musta...

Hahaha, no en tiiä. Ohjain toimii mockupien perusteella mustana, mutta tuo konsoli on niin härön muotoinen, että kun mustana siitä katoaa kaikki syyt noille linjoille, lopputulos on aika päämäärätön.

Kauanko menee, ennen kuin joku värittää vanhan bumerangiohjaimen valkoiseksi ja laittaa sen tuohon viereen? Match made in heaven (hell?).

Mietteitä:
-Tilaisuus oli päällisin puolin pettymys, olisi pitänyt näyttää edes yksi AAA-peli  enemmän (joku superyllätys). Nyt oli aika meh.
-Liikaa indietä. Oikeesti ketään ei kiinnosta indie-pelit, kun ihmiset haluavat nähdä mihin PS5-pystyy.
-Konsolin ulkoasu on kyllä aika friikki. Saako tuon levyasemallisen version edes vaakatasoon?

Aika lailla samoilla linjoilla. On kiva tietää, mitä kaikkea konsolille on tulossa sekä isojen pelien että indien saralla, mutta tätä striimiä katsoneet varmasti olisivat ennen kaikkea halunneet nähdä niitä silmät sulattavia grafiikoita tai aivot sulattavia fysiikoita. Toisaalta, jos ekan aallon todellisuus on about tätä, niin pitäisikö kuitenkin kiitellä bullshotien puuttumisesta? Plus, ainahan ne oikeasti kovat graffat tulevat vasta jokusen vuoden jälkeen.

Hardwaresta puhuttaessa, en edelleenkään tiedä, mitä mieltä olisin valitusta design-kielestä. Omintakeista ainakin, ei ole menty siitä mistä aita on matalin, eli propsit varmaan siitä. Ohjaimen luukkiin alkaa jo tottua, mutta ottaisin sen kyllä silti mieluummin mustana, jos/kun sitä joskus siinä värissä saa. Konsoli on yhtäällä aika kiehtova, mutta toisaalta se myös näyttää ihan WLAN-purkilta - varsinkin pystyssä. Veikkaan, että jakaa mielipiteitä täsmälleen samassa suhteessa kuin padikin. Omaan makuun vähän liikaa.

Ja mietin kanssa tuota, että erillisen näköisestä pohjaständistä päätellen konsoli pitänee kyllä saada vaakaankin, mutta en ihan heti hahmota että miten. :b

Oliko Horizonin jatko-osa about ainoa esitelty peli, joka käytti PS5:n tehoja näkyvästi? Se Capcomin Pragmata näytti jopa rumalta paikoin.

Gran Turismo? En ole autopelimiehiä, niin vaikea sanoa oliko pellin kiilto ottanut harppauksia eteenpäin.

R&C oli kanssa vakuuttavaa visua, mutta se nyt on näyttänyt jumalaiselta jo PS4:llä. Lähinnä vitonen varmaan mahdollista entistä enemmän liikkuvaa ja paremman näköistä kamaa maailmoihin taustalle, mitä Insomniac on tykännyt tehdä jo pitkään.

Haha, no nyt on futurismia designissa.

Pikkasen liikaa nyt näitä tyyliteltyjä indie-pelejä. Yksikään ei ole vielä näyttänyt siltä, etteikö olisi onnistunut PS4:llakin.

Tätä katselin itsekin, että isoilla visuaaleilla ei varsinaisesti nyt juhlita. Tai no, luovuutta toki löytyy monen pelin luukista, mutta silloin toivoisi konsolin tehojen olevan käytössä jossain muualla kunnolla - ja mikäli on, se ei toki pelkistä trailereista käy ilmi.

Saa nähdä saavatko pudotettua aitoa next gen -fiilistä loppuun.

Jumalauta kävikö niin, että tulevaisuuden konsolin odotetuin peli on 2D-Oddworld?

Vaihdan housuni ja katson striimin loppuun.

Joo'o, kyllä se PS4 on ollut tämän genin daily driver. 3DS hyvänä kakkosena.

Tarkkoja aikoja en jaksa pelikohtaisesti lähteä kaivamaan, mutta eniten tunteja on varmasti Destiny 1:ssä ja 2:ssa, vajaa kolmesataa per peli. Monster Hunter World lienee top 3:n täydentäjä parinsadan tunnin lukemilla. Joitakin muita, joita mutulla veikkaisin tunneissa pelatuimmiksi ovat esimerkiksi Hollow Knight, uuden sukupolven Ratchet & Clank (yksinoikeustiimi assemble), Super Meat Boy, Rogue Legacy ja Middle-Earth: Shadow of Mordor.

[KIERROS III]

KIERROS III

NieR - Song of the Ancients (Devola)
Deltarune - Field of Hopes and Dreams
Hemmetti, mikä pari heti kärkeen. Kuninkaallista kamaa molemmat, ja vielä niin erilaiset. Mutta, kyllä mulla menee enemmän sydänjuuriin Deltarune. Jokin noissa melodioissa kiehtoo ja rakastunkin raitaan joka kuuntelulla vähän enemmän. Viimeistään siinä synafonien kohdalla vajaassa parissa minuutissa selkäpii hyrrää hulluna.

Super Mario Odyssey - Steam Gardens
Catherine - It's a Golden Show
Steam Gardens on hieno. Golden Show on _erityinen_.

Batman - Stage 4
Axiom Verge - The Axiom (Title Screen)
Jos suoraan sanotaan, molemmat alkaa tässä vaiheessa vähän kyllästyttää. Mennään mainstreamilla.

Tekken 7 - Heat Haze Shadow
Megaman 8 - Electrical Communication
T7 potkii.

Hollow Knight - Resting Grounds
Cave Story - Wind Fortress
Tunnelma toimii edelleen. Wind Fortress on kans ihan kiva, mutta.

Persona 5 - Beneath The Mask
Final Fantasy VII - Anxious Heart
Kierroksen helpoin.

Assassin's Creed II - Ezio's Family
Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2
Ezion perhepotretti on oikeasti todella komea raita. Mutta, kun vastassa on Stockan Herkun juustotiskin parhaat palat yhdeksi valtavaksi tarjottimeksi kasattuna, ei voi muuta kuin äänestää alempaa.

Enter the Gungeon - The Breach in Victory
Double Dragon Neon - City Streets 2
Kasari on paskimmillaankin parasta.

No juu no joo, kerrankin on hypestriimiä hyvään aikaan. Just ehtii laittaa junnut nukkumaan ja nostaa safkat pöytään.

Kun niillä pelailee muutakin kuin AAA-pelejä, joissa kerran 5min painetaan X ja kävellään putkea pitkin, niin ne ei kestä mitään. Tämän genin ohjaimet ovat käsittämättömän surkeaa laatua.

Arvelinkin, että tämä näkökulma tulee esiin. Toki juuri nyt esimerkiksi tulee pelattua aika harvoin, koska tuoreen tuplaisän oravanpyörä, mutta on tuossa vuosien varrella hakattu noilla kapuloilla muun muassa aika monta sataa tuntia Destinyn ja Destiny 2:n raideja sekä Cruciblea, kunnianhimoisissa tiimeissä, täysin ongelmitta. Väittäisin, että ovat tositarkoituksella sisäänajetut.

Mutta, kuten sanottua, tässä on varmaan vaan käynyt superhyvä tuuri. Viimeisimpiä Nintendo-konsoleita en ole ajanut päivittäin, mutta kaikki 3DS-variantit ovat toimineet vuosia ongelmitta. DS Litessä alkoi aikanaan ristiohjain reistailemaan about 8 vuoden päivittäisen käytön jälkeen.

Onko Sharkie konsoliraudan TK, ja TK konsoliraudan HeinZ?

Molemmat PS4-ohjaimet ovat toimineet täydellisesti lähes konsolin julkaisusta lähtien. Ei taidolla, ei laadulla, vaan tuurilla? Akkukesto toki on ollut kakkia aina.

...eikä tällä tavoin saada mitään oikeaa muutosta aikaiseksi.

Boston Tea Party saattaisi olla eri mieltä.

Äänestysprosentit sen kun vahvistuu.

[KIERROS II]

KIERROS II

Pokémon Colosseum - Friendly Battle
Double Dragon Neon - City Streets 2
No ei kyllä mitään jakoja Poksulla.

Enter the Gungeon - The Breach in Victory
Mega Man 9 - Concrete Man
Kovahko, vähän kovempi. Ei tämä kyllä silti lemppari-Megiksiä lähentele millään.

Megaman 8 - Electrical Communication
Pictionary - Title Theme
Tämä M8 ei kyllä aukea mulle yhtään. Melkoinen oikeusmurha, että LINK tipahti tälle, mutta väärienkin tuomioiden kanssa on osattava elää.

KOF2002UM - Destiny
Catherine - It's a Golden Show
Destiny on ihanan juustoinen raita, mutta Catherine iskee vaan vielä enemmän. Se nousu, se groove, ne torvet. Mutta, mieluummin laittaisin näistä molemmat jatkoon kuin mitään tän kierroksen kolmesta ekasta parista.

Streets of Rage - Stage 3
Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2
Kyllä siinä nyt niin kävi, että Part IV:n kovin biisi ja aivan käsittämätön hidden gem löytyi Freijon taskusta. About joka skabassa on ollut joku tällainen tapaus, ja yksikin vastaava tekee aina koko tästä hässäkästä järjestämisen arvoisen.

Spyro: Year of The Dragon - Harbor Speedway
Axiom Verge - The Axiom (Title Screen)
Tunnelmallisempi.

Batman - Stage 4
Shovel Knight: King of Cards - The Crosswise Crosswinds
SK on pykälää liian hetkinen. Bättis puhdasta haippia.

One Step From Eden - Battle of Fire I
Tekken 7 - Heat Haze Shadow
Pysyy paremmin kasassa.

Cave Story - Wind Fortress
FFXIII - Main Theme (The Promise)
Aina vähän vaikea vertailla biisejä, joiden tyyli, äänimaailma, mitta, melko lailla kaikki, on ihan eri maailmoista keskenään. Mutta, isojen orkestrointinen kategoriasta tippui viime kierroksella FF:ää paljon parempia esimerkkejä, joten äänestetään tässä taas tiiviimmän ja iskevämmän teoksen puolesta.

Seiken Densetsu 3 / Trials of Mana - Where Angels Fear to Tread
Hollow Knight - Resting Grounds
Yksinkertaisesti vaikuttavampi. Käsinkosketeltavaa tunnelmaa.

NieR - Song of the Ancients (Devola)
No More Heroes 2: Desperate Struggle Music - Philistine (w/ lyrics)
Todella helppo. NieR erottuu upeasti edukseen erilaisella otteella tässä porukassa.

Final Fantasy VII - Anxious Heart
Goemon’s Great Adventure - Ryugu Castle
Ei suuria tunneryöppyjä kumpaankaan suuntaan.

Super Mario Odyssey - Steam Gardens
Turok 2 Music (Game Boy) - Jungle Stage
Edelleen veikeä raita!

Xenoblade Chronicles 2 - Counterattack
Deltarune - Field of Hopes and Dreams
Ffffuuuuuuuuu. Näistä laittaisin todella mielelläni molemmat jatkoon. Mutta, ei auta. Deltarunelle sydän sykähtää hieman enemmän, tosi sympaattinen ja monitahoinen raita. Yksi skaban parhaita tämäkin.

Persona 5 - Beneath The Mask
Shatterhand - Area B: Refinery
Molemmat on hyviä, mutta Shatterhand taitaa olla tällä kertaa skaban kovin NES-piippailu, eli siltä pohjalta jatkoon. PS. Vaihdetaan jo tämä nimi oikeaksi. :D

RDR2 - Thats the way it is
Assassin's Creed II - Ezio's Family
Tässä tapauksessa hillitty draama voittaa haikean rämpyttelyn.

Mihinpä tässä kiire, tulee kun tulee. Ainoa asia, joka vähän jännittää, on hintapolitiikka, eli että toistavatko huhujen mukaisesti PS3:n jäätävän starttilapun. Siinä olisi Xboxille varaslähdön paikka, jos saavat lyödä isommat numerot pakettiin ja pienemmät numerot hintalappuun lähtöviivalla - oli todellinen suorituskykyero ja pelivalikoima näiden kahden välillä mikä tahansa.

Toisaalta, mitäpä sitä pitkittämään. Istuu alas ja kuuntelee, ei teillä muutakaan tekemistä ole.

Noni, koko setti tuomittu. Get on my level nerds!

[KIERROS 1]

Aikajänne toimii, ja saskan tavoin päivittelen tähän myöhemmin ne, mitä en nyt ekalla sessarilla yön kähmässä ehdi kuunnella. Ai niin, ja pyrin laittamaan lyhyitä kommentteja valinnoista jo nyt, mutta tarkempaa analyysia sitten myöhemmillä kierroksilla.


KIERROS 1

RDR2 - Thats the way it is
Ridge Racer Revolution - Rotterdam Nation 94
En kuunnellut Ridge Raceria loppuun asti.

YIIK - The Mind Dungeon Theme
Hollow Knight - Resting Grounds
Ihanan aavemainen tunnelma. Viime vuosikymmenen Resident Evil -tallennusaluemusa?

Wacky Races - Arkansas
Persona 5 - Beneath The Mask
Ihan leppoisaa juustoa, mutta ei erityisen mieleenpainuvaa. Arkansas kuitenkin iski vielä vähemmän, aika perus piirisarjajyystöä.

Croc - Title Theme
Shovel Knight: King of Cards - The Crosswise Crosswinds
Välittömät bileet.

Xenoblade Chronicles 2 - Counterattack
Resident Evil 7: Biohazard - Go Tell Aunt Rhody
Komiata jylinätä.

Mega Man 9 - Concrete Man
Battlefield 1 - We will fight
Bäfä meni pykälää liian hyminäksi. Concrete Man oli _konkreettista_ ehehe.

Mega Man 3 - Snake Man
Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2
Herranen aika, mitä veluurifonduediskoa! Ehkä skaban paras biisi tähän mennessä.

Dark Souls II - Majula
Final Fantasy VII - Anxious Heart
Hyi, mutta hyvällä tavalla.

Doom (2016) - Rip and Tear
KOF2002UM - Destiny
Ei voi mitään, diskompi vie.

One Step From Eden - Battle of Fire I
SF5 - Zeku Theme
Molemmat vähän eh, mutta mennään näin.

Catherine - It's a Golden Show
Rescue Shot - Staff Roll
Riipivän ja kaoottisen alun jälkeen Staff Roll oli ihan hauska raita, mutta Golden Show'n tunnelmaa, kasvua ja groovea ei vaan voiteta.

"Deus Ex: Human Revolution" Soundtrack - Icarus by Michael McCann
Enter the Gungeon - The Breach in Victory
Yllättävän vastaavia fiiliksiä. Icarus pykälää väkevämpi.

Devil May Cry 4 - Shall Never Surrender
Seiken Densetsu 3 / Trials of Mana - Where Angels Fear to Tread
DMC ei nyt kyllä oikein lähtenyt.

Resident Evil 2 Remake - Last Judgment
Batman - Stage 4
Batman nyt kyllä lähti.

Tekken 7 - Heat Haze Shadow
Parappa The Rapper 2 - Come A Long Way
Teksu oli ihan okei jyystöä, mutta sitten laitoin Parappan soimaan ja muistin miltä tuntuu, kun kaikki on hyvin.

Pokemon Black/White - Emotion
Cave Story - Wind Fortress
Äh, olipa vaikea. Wind Fortressin ydinmelodia ei ole niin vahva, mutta tunnelma on silti kiva ja raita on tietty moniosaisempi. Tie braker omalle lehmälle.

Warhammer 40,000: Mechanicus - Children of the Omnissiah
Super Mario Odyssey - Steam Gardens
Vinkeä raita! Lempeä länkkäriviba kitaroinnissa.

Music: Zed Boss Battle (From Lollipop Chainsaw)
No More Heroes 2: Desperate Struggle Music - Philistine (w/ lyrics)
Näistä ei kumpikaan ollut ihan mun juttu. Jälkimmäinen meni vähän hitaammin yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Chocobo Racing - Mithril Mines
FFXIII - Main Theme (The Promise)
Äh, olipa huonolla tavalla vaikea. Mithril Mines ei varsinaisesti ollut mikään mun lemppari, mutta on se iskevämpi silti kuin tuo ainakin tässä hetkessä aika geneeriseltä tuntunut jättislovari.

Mega Man 2 - Crash Man Stage
NieR - Song of the Ancients (Devola)
Kovia nämä on molemmat. Mennään NieRillä ihan vaan siksi, että Megistä on lista jo täynnä ja varsinkin kakkosen biisit on jo suht. läpikuunnellut.

Battlefield V - Under no flag
Pokémon Colosseum - Friendly Battle
Hemmetin panhuilu. Onko se kornia? Onko se kaunista? En minä tiedä, hän sanoi alahuuli väpättäen ja siirtyi kautta rantain seuraavaan biisipariin.

Axiom Verge - The Axiom (Title Screen)
Dragon's Dogma - Into Free
Anteeksi nyt vaan, mutta tässä ei kyllä ole mitään jakoja. Dragon's Dogma on mulle monestakin syystä tosi rakas peli, mutta melkein ennen mitään muuta tulen aina muistamaan, kun käynnistin ensimmäistä kertaa pelin. Päävalikon auetessa taustalla on komea fantasiamaailma lohikäärmeen kera, ja lempeä pianomelodia lupaa viimeistä rauhallista hetkeä ennen viimeisen päälle timanttista miekka & kilpi -mallin fantasiaseikkailua. Sitten, mitäs outoa tuolla taustalla kuuluu? GOTCHA, tää raita onkin täysin törkeä engrish-jrock-mättö! Joko olet valmis kurmoottamaan lohikäärmettä? No, oletko! Ihan sama, nyt mennään boiiiiiiiii! ......hmm, missä olinkaan menossa? Ai niin, biisiäänestys! Elikkäs, yhteenvetona: Into Free on menevä raita jo sellaisenaan, ja tuo fantasiapeliodotuksen heittämä kierrepallo on yksi OST-maailman kovimpia vetoja. Jos ei käynyt vielä selväksi: tykkään.

Turok 2 Music (Game Boy) - Jungle Stage
Destiny 2 - Journey
Fucken, ensimmäinen pari jossa äänestäminen oikeasti harmittaa. Turokin viidakkoteema on erittäin tiukka piiriluritus, jota äänestäisin mielelläni - ja ennustan sen ainakin ensikuuntelijoiden äänestyksissä menevänkin jatkoon. Mutta en vaan voi äänestää Journeyta vastaan, sillä kyseessä on yksi lähivuosien kovimpia yksittäisiä musiikkikappaleita pelialalta. Riipivä melodia, joka sankarin matkan tavoin alkaa heikoista/herkistä lähtökohdista ja kasvaa kaikki odotukset ylittäviin mittasuhteisiin. Jos lopussa ei niskavillat vetele gigahertsejä ja housut sula liekehtien jalasta, niin en tiedä missä vika. Kokonaisuudessa on paljon samaa kuin MGS2:n teemassa tai ekan Xenobladen menukappaleessa, jotka molemmat on jo historiankirjoihin kultamusteella kirjattu. Chef's kiss, taidetta viimeisen päälle, Salvatori on nero Musiikki on myös aina ollut Destinyn vahvimpia puolia, ja eritoten tämän kappaleen käyttö kakkosen alussa oli ensiluokkaista.

Bastion - A Proper Story
Spyro: Year of The Dragon - Harbor Speedway
Ei riittänyt Spyron rahkeet. Bastionin soundtrack on todella kova edelleen, ja tämä avausbiisi potkaisee sen käyntiin asenteella.

Goemon’s Great Adventure - Ryugu Castle
Zool - Zoolrave
REIVIÄ

Shatterhand (NES) Soundtrack
Bomberman Quest - Forest Zone
Jos tarkkoja ollaan, äänestyksessä on Area B: Refinery. Sen tiedon voisi päivittää otsakkeeseen seuraaville kierroksille. Jonne raita on tietty menossa, koska se on erittäin kova - kuten on itse pelikin.

Professor Layton vs Ace Attorney - LINK
Megaman 8 - Electrical Communication
Tunnelma tiukkenee, panokset kovenee!

Rabi Ribi - Exotic Laboratory
Streets of Rage - Stage 3
Tää oli ihan okei.

Life is Strange: Before the Storm - Burn It Down
Pictionary - Title Theme
Eipä voisi paljoa erilaiset biisit olla. Näin tällä kertaa.

Double Dragon Neon - City Streets 2
NieR: Automata - Memories of Dust
DDN:n soundtrack on kyllä kovaa kamaa aina. Ei tämä mikään Countryside ole, mutta mennään sillä silti.

Shin Megami Tensei IV - Battle A2 (Tokyo Battle)
Deltarune - Field of Hopes and Dreams
Tämoli tosi kiva!

Baten Kaitos Origins - The True Mirror (Orchestral Version)
Assassin's Creed II - Ezio's Family
Sain paremmin kiinni.

Joo, ei noita klassikkopelejä enää kannata edes yrittää näissä, niiden biisit on kaikki jo koluttu. :b

Vaan olisko se nyssit kasassa?

[The Warning]

Haha, pitänee Sepulturaa kiittää välillisesti siitä, että sattui aikanaan jotenkin tutkan ohi mennyt The Warning -hehkutus nyt uudestaan silmään. Tuli testattua, ja on kyllä hemmetin hyvä meno mimmeillä. Debyyttikokopitkä on nyt soinut läpi useita kertoja, ja toimii joka kierroksella paremmin. Tämän parissa vierähtää varmasti vielä tovi, ja sitten pitää tsekata uudempaa albumikokonaisuutta kanssa.

Eniveis, kiitos Partis takautuvasti suosituksesta!

Professor Layton vs Ace Attorney - LINK
Pokemon Black/White - Emotion
Bastion - A Proper Story
Croc - Title Theme

Boku dake ga Inai Machi (ERASED) toi myös jotenkin mieleen Anohanan, vaikka onkin enemmän jännityssarja. Saattaa olla jopa, että tuo Erased löytyy jo ihan Netflixin tarjonnasta.

Joo, Erased on tosiaan Netflixin valikoimissa, ja loistava sarja sekin. Menee enemmän ehkä murhamysteeri-laariin, mutta toki siinäkin on elämänmakuiset ja koskettavat osionsa. Anohana sen sijaan on aika lailla rakennettu ihan vaan murtamaan raavaimmankin uroon henkiset puolustukset. Erehdyin itse katsomaan sarjan loppuun työmatkalla - enpä ollutkaan ennen vollottannut hallitsemattomasti junassa. :D

Mitä tulee vielä tuohon Attack on Titaniin, niin pitäisi ehkä siirtyä vain suoraan mangaan. Animessa rytmitys tökkii hieman siitä syystä, että tämä viimeisin kausi päätettiin jakaa kahteen osaan, mikä taas johti siihen, että ensimmäinen puolisko tuntui jokseenkin raskaalta ja puuduttavalta. Sarjanahan Attack on Titan ei ole missään tapauksessa huono, vaikka sisältääkin jonkin verran ristiriitaisuuksia. Parhaimmillaan se on mielestäni silloin, kun kyseessä on jokin yksittäinen mieleenpainuva kohtaus, esimerkiksi tämä (spoilerivaroitus).

Se on kyllä ihan totta, että kausien rytmitys ja pitkät odotukset eivät välttämättä ole olleet tämän tarinan etu. Manga voisi siis tosiaan olla kova tapa kokea mestariteos, ja animepuolelle suosittelisin vahvasti uudelleenkatselua viimeisen kauden alle. Kokonaisuus avautuisi todennäköisesti ihan eri tavalla.

[Promised Neverland]

Aijai, onko se taas bienniaalin animepostauksen aika? Otetaanpa ensin tärkein pois alta:

Esimerkiksi Attack on Titanin uudemmat kaudet ovat olleet loppujen lopuksi varsin yhdentekeviä, vaikka niitä katsookin lämpimikseen.

Jännä! Tai siis, jos esimerkiksi on ensimmäisen kauden jälkeen olettanut, että samanlainen toimintahurmos on sarjan ainoa jippo, niin toki ymmärrän silloin, ettei jatko välttämättä putoa. Mutta, jos on osannut ottaa tarjonnan sellaisena kuin se on tarjottu, niin kyllähän AoT on yksi viime vuosikymmenen merkittävimpiä ja moniulotteisimpia animeadaptointeja. Tarina uskaltaa ottaa aikansa, rakentaa pitkiä kaaria ja tarjoilla payoffeja monissa eri muodoissa. Pienilläkin jutuilla voi olla iso merkitys myöhemmin, eli tarkkaavainen katsoja palkitaan, ja nyt "loppua" kohden kerronta on melko lailla pelkkää loren juhlaa, kun vyyhti vyyhdiltä homma alkaa aina vaan vauhdikkaammin paukkua auki. Plus, pienenä bonuksena sarja sekä kuulostaa että näyttää upealta kautta linjan.


Muissa aiheissa, Dororon uusioversio on kyllä kiinnostanut, pitäisi ottaa työn alle. Sen sijaan olen parin viime vuoden aikana nauttinut kovasti muun muassa seuraavista:

Promised Neverland
Ihan kärkeen: jos on pienintäkään riskiä, että aiot tätä lähteä katsomaan, älä tsekkaa sen enempää trailereita tai muita matskuja, vaan mene sokkona sisään. Kannattaa. Sarjaa on vähän nihkeä katsoa laillisesti Suomessa, Crunchyroll + VPN lienee simppelein taktiikka, mutta se on kyllä sen arvoista. Promised Neverland on jo ensimmäisen kauden perusteella yksi tämän hetken tyylikkäimpiä ja kiehtovimpia sarjoja. Se leipoo saumattomasti yhteen Attack on Titanin ensimmäisen kauden eeppisyyden (vaikka sarjassa ei taistella) ja Death Noten älymittelöt, paketoiden koko setin jumalaiseen soundtrackiin ja taidetta lähentelevään "kameratyöskentelyyn". Tämän jatkoa odotan ehkä AoT:n loppuhuipentuman ohella eniten juuri nyt animen rintamalla.

Megalobox
Mikäli pitää altavastaaja-tarinoista, Rocky-filkoista ja/tai urheiluanimesta yleisesti, Megaloboxilla ei voi mennä vikaan. Tiukka, tiivis ja rosoinen kokonaisuus, jossa niin henkiset kuin fyysiset iskut todella tuntee. Lisäpisteet todella upeasti "retrotyyliin" tehdystä animaatiosta, vaikka kyse on ihan modernista sarjasta vuoden parin takaa.

Anohana
Kuuma kesä. Joukko tiensä hukanneita nuoria, joita sekä yhdistävät että ajavat erilleen monimutkaiset suhdesotkut ja yksi erityinen trauma. Jos on joskus tarve huutoitkumuotoiselle katharsikselle, tai vaan tykkää slice of life -henkisistä sarjoista pienellä twistillä, Anohanaa ei voi liikaa suositella. Löytyy näppärästi ihan Netflixistä.

Re:Zero
Putoaa alagenreen isekai, jossa päähahmo joko teleporttautuu tai uudelleensyntyy johonkin fantasia-/peli-/rinnakkaismaailmaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana näitä sarjoja on tullut kuin sieniä sateella, mutta konsepti ei ole allekirjoittanutta kauheasti koskaan kiinnostanut. Re:Zerossa on kuitenkin lisäjippona se, että päähahmolta lähtee jatkuvasti henki ja uusien starttien kautta virheistä on opittava. Lopputuloksena on sekä viihdyttävää/brutaalia visuaalia että päähahmo, joka saa suhteellisen uskottavasti olla inhimillinen ja usein varsin typerä. Konsepti antaa hyvän pohjan kasvulle sekä laajaan hahmokaartiin tutustumiselle eri vinkkeleistä. Kokeilin, viihdyin, ja nyt odotan jo kovasti kesän kakkoskautta.

Carole & Tuesday
Cowboy Bebop -isukki Shinichirō Watanaben uusin sarja, eli jo sillä meriitillä automaattisesti vuoden 2019 sielukkain tapaus. Itse sanoisin vielä päälle, että jos on koskaan esimerkiksi kuunnellut musiikkia jossain muodossa, tämä on must watch -kampetta. Jälleen Netflix tarjoilee, eli ei muuta ku pyörimään samoin tein.

JoJo's Bizarre Adventure
Jos JoJo on konseptina vähänkään tuttu, mutta vielä katsomatta, niin otetaan tärkein pois alta: tätä sarjaa ei voi kuin suositella. Pitkään virui omallakin listalla, mutta viimein viime vuoden aikana sain naputeltua kaikki viisi tähän asti julkaistua anime-osaa läpi. Ja matkahan meni kuin siivillä. Jos JoJo ei ole lainkaan tuttu millään tasolla, niin kyseessähän on varmasti yksi universaaleimpia popkulttuuri-ilmiöitä, joita Japanista on koskaan tullut. Jo kasarilla alkanut manga ja myöhemmin siitä adaptoitu anime ovat arviolta joka toisen nettimeemin takana jollain tasolla. JoJon tarina alkaa pienestä, mutta paisuu kausien edetessä vuosikymmeniä, sukupolvia ja maanosia läpäiseväksi erittäin omituiseksi seikkailuksi, josta ei oikein voi kuin nauttia. Ensimmäinen kausi on kankea, vaikka goottikauhutoiminnan ystävät voivat pitää aidosti siitäkin. Toisesta kaudesta eteenpäin homma ottaa kuitenkin vauhtia nopeasti ja jokainen uusi osa tarjoile jotain uutta. Aseistariisuva kombo kreisiä huumoria, brutaalia toimintaa, täysin naurettava(n mahtava)a hahmodesignia sekä monien eri elokuva-genrejen parhaimpia puolia. (Otsikkoon linkkasin vaan yhden mun lemppari-introista, kun ei tätä millään trailerilla kasaan saa.)

One Punch Man & Mob Psycho 100
Niputin nämä kaksi nyt yhteen, kun originaali kirjoittaja on sama ja tämän myötä tyylillisesti sarjoissa on paljon samaa. Aidosti omintakeisia sankareita, maailman timanttisinta huumoria, syvyyttä ja fiiliksiä, sekä järkyttävän näyttäviä taisteluita niputtavat samaan pakettiin molemmat. Lisäpisteitä kompakteista kokonaisuuksista, olen aina ollut huono katsomaan kymmenien jaksojen mittaisia megasarjoja. Jos vaan anime yhtään nappaa, ja melkein vaikka ei nappaiskaan, niin näille kannattaa antaa mahdollisuus. All-time-listojen kärkikamaa, helposti.

OPM:stä ja Mobista tuli kans toiset kaudet ulos. One Punch Manin visuaalit meni pilalle studion ja ohjaajan vaihtuessa aikataulusyistä, mutta stoori oli edelleen viihdyttävä. Mob taas sen kun parantaa juoksuaan, ja tämä taistelee entistä kovemmin mun kaikkien aikojen lempi-anime-sarjan tittelistä. Lämmintä suositusta edelleen.


No niin! Siitä taas vinkkejä todennäköisesti ei-oikein-kellekään. Mutta jos edes yksi uusi sarja nasahtaa jollain kohdalleen, niin onhan se sen arvoista. Nähdään vuonna 2022! :D

Enpä ollut varmaan vuosiin taas käynyt Nintendo-tilillä. Näemmä en esimerkiksi ole koskaan asettanut sinne omaa salasanaa, eli kirjaudun edelleen Nintendo Network ID:llä. Tokkopa tuo ketään siis kiinnostaa, mutta vanha salasana oli kyllä karmaisevan huono, joten samalla nyt sit se vaihtoon ja 2-step päälle. Set and forget taas pariksi vuodeksi, ellei nyt sorru esim. Switchin ostoon jossain vaiheessa.