En mä puhunutkaan siitä mikä osa sillä oli kirjassa, vaan siitä että Dracon funktio elokuvassa oli lähinnä ottaa turpaan Harryltä ja se loppukohtauksen epäröinti. Mutta kun elokuvassa tapahtui Dracon omien kohtausten lisäksi niin paljon enemmän ettei niille osannut antaa kovinkaan paljoa painoarvoa.
Aika lailla samat setit se vetää kirjassakin, mitä nyt tosiaan vieläkin epäselvemmin. Minusta nopea muutos aiemmin niin ylimielisestä ja aina varmasta Dracosta on varsin nerokas.
Katselin kanssa Potterin tänään, ja pidin jonkin verran edellä kirjoittaneita enemmän. Elokuvan suurin ongelma, ja sama joka tuntuu vaivaavan Potter-filmatisointeja kasvavaan tahtiin, on kiire. Kirjoissa on niin monenlaisia juonikuvioita päällekkäin ja niin paljon pieniä nyansseja, että niiden esittäminen yhdessä leffassa on todella vaikeaa. Leikkuuta ja priorisointia olisi pitänyt tehdä kovemmalla kädellä, vaikka se raakaa peliä onkin, sillä tällaisenaan mihinkään ei kunnolla päästä käsiksi. Minäkin pidin kyllä nuorten tunnekuplinnan ja toilailujen seuraamisesta, joka sekin oli vain liian suorasukaista, eikä Dracon haahuilua olisi missään nimessä voinut jättää pois, se kun on suurimpia segmenttejä tämän osan selkärangasta. Kaiken tämän keskellä kuitenkin eniten kärsi itse Voldemort-juonikuvio, koska uhan ja jännityksen tunnetta, saati edellisen osan draaman jälkijäristyksiä, ei tällä tahdilla vain saada rakennettua.
Viihdyin siis leffan parissa oikein hyvin, mutta hötkyily vain jäi harmittamaan. Eritoten nyt, kun Ephraminkin mainitsemat näyttelijäsuoritukset ja henkilökemiat alkavat oikeasti olla kunnossa. Pari ensimmäistä Potteria, vaikka ovatkin tietyllä tavalla paljon lapsenomaisempia ja jäykempiä kuin myöhemmät, toimivat kuitenkin leffoina edelleen melkeinpä parhaiten. Ne ovat tasapainoisia ja kertovat stoorinsa sujuvasti.
Toivottavasti kaksiosainen finaali tappaa viimein tämän bugin, niin maaliin voidaan jyristellä hyvillä mielin.
Jep, Buckista tuli kyllä pisteet kotiin. Todennäköisesti hahmo saattaa olla liian överi joidenkin mielestä, mutta meillä ainakin hajoiltiin jatkuvasti.
Eilen piipahdin tiirailemassa viimein ensimmäisen 3D-leffani. Teatteriin meno oli ensimmäistä kertaa aikoihin oikeasti vähän jännittävää. Ovelta lasit, ja testailemaan niitä ruudulla pyörivään mehusteluanimaatioon. Siinä ajatus oli, että ihan hauska efekti, mutta saas nähdä. Kuva vaikutti jotenkin epäskarpilta lasien läpikin, vaikkakin värikylläisyydestä yllätyin. Myös lasit olivat yllättävän hyvät päässä, mitä nyt tuppasivat valumaan ajoittain. Ei häirinnyt kuitenkaan leffakokemusta.
Kun itse elokuva alkoi, rupesi hommassa olemaan mieltä. Jo ihan tavallisten taustojen syvyysvaikutelmat olivat miellyttävän näköisiä, ja se tietty blurrautuneisuus kuvasta joko hävisi tai siihen tottui. Vertailukohtaa ei tietenkään ole, kun leffa oli allekirjoittaneelle ensimmäinen lajiaan, mutta sanoisin, että Ice Age 3 on todella hyvin tehty 3D:n kannalta. Monet kohtaukset ja niiden 3D-vaikutelmat pistivät hymyn huulille, eikä hommaan puutunut missään vaiheessa. En mene näihin sen tarkemmin, sillä tilanteista on silloin kivempi nauttia teatterissa, mutta voitte kyllä kuvitella, että dinosaurus-aihe tarjoaa paljon millä pelata. Isot pedot, nopeat ruutua kohti tapahtuvat liikkeet, rotkot, kielekkeet ja muut ovat upean näköisiä.
Vielä kun itse leffakin oli paljolti loistava, ei jää hirveästi nokan koputtamista. Pidin tästä enemmän kuin esimerkiksi kakkosesta, joka oli jollain tavalla vähän väsähtänyt. Nyt toimintaa ja huulenheittoa taas riitti, pakollista "draamankaarta" tietenkään unohtamatta. Leffa tuntui tuoreelta, mistä luonnollisesti iso kiitos 3D-aspektille. Uskon kuitenkin, että tästä nauttii devulta - ja miksei teatterissakin - todella paljon normiversionakin. Hyvähyvä.
Samalla onnittelen myös itseäni tämänpäiväisestä suorituksesta. Pidin grillibileet kavereille, ja kaikin puolin onnistunut setti olikin. Siinä määrin jopa, että viimeisen sinnikkään tyttöporukan kanssa kiskottiin juomapeliä varmaan viiteen, ja sen jälkeen hakattiin Guitar Hero 3:sta aamuun. Yksi osasi jopa pelata, ja saattoi pirulainen vetää paremmin kuin minä. Menee humalan piikkiin. Perkeleen kivaa oli silti. Kello on kohta puoli yhdeksän aamulla, mikä ei tiedä yhtään hyvää huomiselle( = tälle) päivälle. Kokeilen kuitenkin nukkumista, saas nähdä milloin pääsee ylös.
Olen tässä haeskellut uusia nappikuulokkeita, kun vanhoista Sennheisereistä paistaa piuhasta kupari melkein koko matkalta(ja siitä huolimatta toimivat yhtä täydellisesti kuin ennenkin, mitä on kyllä arvostettava). Pätäkkää ei tällä hetkellä ole lainkaan ylimääräistä, joten en edes yritä hifistellä, ja lisäksi haussa on korvien hyvinvoinnin ja vaivattomuuden vuoksi perinteisemmän malliset napit, eikä siis korvakäytävän raiskaavia. Vaikkakin siinä jonkinverran äänenlaatua jo melun suodatuksen kanssa menettää.
Parin illan katselulla homma alkaa pinpointtautumaan joko Sennheiserin MX 660 -malliin, taikka hybridimallisiin Sony MDR-ED21LP -nappeihin. Noissa Sonyn kuulokkeissa kiinnostaa eniten tuo muotoilu, kun sillä hivutellaan kanaalikuulokkeita, mutta palaute niistä on ollut vähän ristiriitaista. Äänenlaadun pitäisi kuitenkin olla vissiin hyvä ja eritoten tehoa riittää, eikä mulla ollut niiden kanssa ongelmia, kun pikaisesti testasin joskus inttiaikoina melkein pari vuotta sitten. Sennheiserit taas ovat Sennheiserit, ja vahvoilla ihan vain siksi. Palaute on ollut hyvää, ja malli on myös huomattavasti Sonyja uudempi.
Tällä hetkellä menisin Sennheisereillä, eikä tässä hintaluokassa ihan hirveitä eroja tietenkään esiinny, mutta ajattelinpahan silti kysäistä, että onko jollain omakohtaista kokemusta jommistakummista? Ja saa myös sekoittaa pakkaa jollain muulla suosituksella, hintaluokassa ~30e taikka alle. Tattis.
Nyt sitten seuraavia proggiksia. Kesken olevaan Grim Fandangoon voisi syventyä, ja poistaa vaikka Braidin. Tai testailla Halffis 2:sta. Kattoos ny.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanoisin, että ota Grim Fandango ehdottomasti ensiksi pöydälle. Braidissa, vaikkakin todella kiperä puzzlepeli onkin, häiritsi minua suunnattomasti taustatarinan teennäisyys. Tuntuukin, että pelisuunnittelija olisi kirjoittanut muka syvällisen ja monisyisen tarinan, kun todellisuudessa ei ole vain osannut. HL2 on tietysti todella kova kokemus, joka kannattaakin heti Grim Fandangon jälkeen ottaa käsittelyyn.
Jep, kyllä mäkin ajattelin Grimin nyt seuraavaksi pelailla läpi, se kun siis on jo ihan hyvässä vaiheessa, mutta jäi sitten hieman Aben loppurutistuksen alle. Pelihän on osoittanut loistavuutensa moneen kertaan, joten sen pariin palaa enemmän kuin mielellään. Ja kieltämättä HL2 - sekä tietty Portal - kuumottavat myös, joten joutuu varmaan menemään suunnilleen noilla suosittelemillasi spekseillä. Jos siis maltan edes antaa Halffiksen aloittamisen odottaa GF:n läpäisyä.
Braidikin pitää kyllä päästä kokemaan, mutta olisihan se mukava ensin nämä omassa hyllyssä odottelevat tapaukset tuhota alta pois.
Pori Jazzeille pitäis lähteä perjantaiksi, kun lojuu pari ylimääräistä lippupakettia nurkissa. Kun sais vaan jonkun kaveriksi...
Eiks siel oo Saadiq perjantaina? Kelpais.
Joo, tosin se taitaa olla klubikeikkana illalla eikä päästagella. Päiväohjelmassa mm. Erykah Badu ja Booker T. Pitäis olla kuumaa kakkaa, vähän vaan ahdistaa kun flunssaa on edelleen, eikä kukaan tietenkään tunnu olevan menossa tänä vuonna. Kattoos ny miten äijän käy.
Koomikko Jon Lajoie pistää räppikulttuurille jauhot suuhun: Everyday Normal Guy
Klipille on jatko-osakin, mutta se ei enää ollut niin hauska. Sen sijaan Show Me Your Genitals ja sen jatkari I Kill People ovat kumpikin aika posahduttavaa matskua. Hämmentävintähän näissä on se, että biitit ja lyriikat ovat tavallaan ihan tyylikkäitä. Paitsi etteivät ole. Loistavaa läppää.
"My lyrics are like the movie Shawshank Redemption.................they're really good."
Sam & Max Season One alkoi tökkiä mulla. Jotenkin koko episodimaisuus tekee siitä tylsän ja ennalta-arvattavan. Jokainen arvoitus ratkesi sen yhden episodin aikana ja sen jälkeen taas uusi vain vähän edelliseen liittyvä pikkutarina. Aina aloitettiin alusta tutuista kuvioista pienin muutoksin. Kaava tuli ennätysnopeasti tutuksi. Eka saadaan tehtävä, sitten jututetaan kaikkia, kunnes saadaan joku johtolanka ja sitä rataa. Samat hahmot vielä joka jaksossa. Missään ei ollut sellaista suuren tai edes keskisuuren seikkailun tuntua. Lisäksi pulmat olivat tosi helppoja.
Melko pitkään edellisen keissin tiimoilta aloittelu ja tietty kaavamaisuus oli minusta aika hauskaa erilaisten viittausten ja mukana kulkevien kaskujen vuoksi. Asiaahan alleviivattiin ihan tarkoituksella monissa asioissa. Kuuden episodin jälkeen tietty uutuudenviehätys hommasta kuitenkin kieltämättä katosi, ja vaikkei minulla missään vaiheessa tylsää ollut, ottaisin ehkä minäkin seuraavaksi mielummin täysimittaisen pelin. Vaikka toisaalta taas pienemmissä paloissa tuleva purtava on sinällään mukavaa vaihtelua näinä päivinä.
Itse pelaamisesta muuten en hirveästi osaa valittaa. Ehkä hieman yksinkertaista settiä, mutteivät pulmat silti liian helppoja olleet(näkökohta-asia luonnollisesti aina tämä), ja huumorilla pääsee pitkälle. Kiinnostusta riittää ehdottomasti myös Season 2:een, kunhan kerkeää. Ja edelleen se Hit The Road vertailuksi jonain näistä päivistä.
Abe's Exoddus sujahti läpi tänään, ja jopa pelastaen kaikki 300 mudokonia. Se onkin suoritus, johon en skidinä koskaan venynyt, vaikka tahkosin pelin läpi useita kertoja. Nyt onkin ihan kiva fiilis, ja peli on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Kontrollit toimivat kuin unelma, kenttäsuunnittelu ja pulmat viihdyttävät, taiteellinen design ja esirendatut kentät ovat upeita(tästä johtuen peli kestääkin ajan hammasta loistavasti), ja plussaa heruu myös huonosta huumorista. Pierujen hallinta -ominaisuuden selostus takakannessa on näiltä osin aika tyhjentävä: "No other game has it, no other game wants it!"
Ai niin, ja palkintona täydellisestä suorituksesta oli...
Nyt sitten seuraavia proggiksia. Kesken olevaan Grim Fandangoon voisi syventyä, ja poistaa vaikka Braidin. Tai testailla Halffis 2:sta. Kattoos ny.
Räkätaudin ollessa ensimmäinen vaihe, saavutettiin tänä aamuna se toinen, eli infernaalinen kurkkukipu ja french lover voice.
Tänään oli sitten ne viikonlopun pakolliset riennot, eli kaiffarin häät. Voi pojat että oli kaikin puolin hienot bileet, mutta kondis on sen mukainen. En usko kuumeen nousseen vieläkään, mutta nyt on jo niin paljon karstaa äänessä(ja kipua nielemisessä) ettei tiedä tuulettaako vai masentuako. Onneksi huomenna saa viimein aloittaa paranemisen, kun ei tarvitse tehdä mitään.
mitenkäs niitä Monkey Islandeja ynnä muita Schaferin teoksia pystyikään pelaamaan? ScummVM ja lataamalla vai voiko ostaakin jostain?
Uudemmilla koneilla joudut noita vanhoja LucasArts-seikkailuja pelaamaan ScummVM:n kautta eniveis, vaikka olisikin ihan oikeasti levy koneessa, kun eivät toimi oikein muuten. Ja kyllä niitä aina löytää ostaakin, vaikkakin pääasiassa irtolevyjä tahi uusintapainoksia. Oman harkinnan mukaan siis, että ostaako vaiko ladatako.
Meillä taas pyöräiltiin pääasiassa, mikä lienee kesän saapumiserälle ominaista. Varsinkin yksiköissä, joissa golgatanmarsseihin ei panosteta ihan niin paljoa, vaikka patikoitiin sitä meilläkin. Suksilla kävin kerran, ja silloinkin huvikseni, kun oli leirillä luppoaikaa. Sanoisin, ettei sauvakävelyyn ole hirveästi eroa, kun lankuillakin joutuu kuitenkin kävelemään.
Mäkin luin tuosta tarkemmin vasta nyt. Ehdottomasti pakko-ostos, kuulostaa hervottomalta. Chuck Norris tuntuu yllättäen olevan jengin ensimmäinen toive. Instant voitto?
Osoitteluseikkailut on kyllä helvetin jees genre. Omissa haaveissa on muutamat kovimmat - paljolti siis LucasArtsin tuotantoa - saada kerättyä orkkis-läskibokseina hyllynkoristeeksi. Eri asia kuinka monet noista onnistuu löytämään, ja mihin hintaan. Sam & Max Hit The Road sentään on jo omistuksessa, ja kunhan Grim Fandango ainakin on pelattu läpi, ajattelin jatkaa sen pariin viimein. Niin, ja uudempi Season 2 pitäis sitten kanssa pelailla jossain välissä.
Beneath A Steel Sky alkoi myös kiinostamaan. Ilmainen ei koskaan ole väärin.
Suositelkaas jotain muita AA:iden ja Hotel Duskin tyylisiä pelejä DS:lle.
Muutaman vuoden takainen Another Code: Two Memories on ainakin tutustumisen arvoinen tuotos, ellei vielä ole tuttu. Peli on kovasti Hotel Duskin tyylinen - kehittäjäkin kun on sama - muttei ainakaan minun mielestäni aivan niin hyvä. Pelillä on kuitenkin hetkensä, niin tarinallisesti, musiikillisesti kuin puzzlejen ja tunnelmansakin puolesta. Jos tätä siis vielä löytää jostain huokeaan hintaan, niin suosittelen.
Pelille on myös jatkoa Wiillä, mutta siitä en osaa sanoa mitään.
Joo, satanuthan se on jo viikon, ja ollut perkeleen kylmäkin. Pistänyt kieltämättä harmittamaan. Tänään on kuulemma lämmintä. Kauhee flunssa vaan päällä, joten en ole asiaa todennut itse.
On kaikki tämä sentään aika ihana tekosyy puskea pelejä ja leffoja sisällä!
EDIT. Kyllä tämä nyt alkaa jo vituttaa. Räkätaudin ollessa ensimmäinen vaihe, saavutettiin tänä aamuna se toinen, eli infernaalinen kurkkukipu ja french lover voice. Tästä perinteisesti seuraavana ollut kuume, tai jossei sitä, niin kyllä tässä vähintäänkin viikko menee kituuttaessa. Ei kait siinä jos sais levätä, mutta eilenkin piti käydä treeneissä, tänään kaikenlaisia asioita hoidettavana myös, ja huomenna parikin tanssikeikkaa kaverin häissä. Miksipä tästä siis olisikaan saanut selvitä säikähdyksellä?
Onneksi ulkona on ankeat kelit, lohduttaa edes vähän. Nyt muutama kuppi aamuteetä, höyrynhengittelyä, C-vitamiinipumppausta ja Studio Julmahuvia. Jospa se tästä.
Orange Box lähti Rovaniemen Anttilasta ( ) parilla kympillä parempaan talteen. Menee varmaan hetki, että tätä ehtii pelaamaan, ja vähän jännittää että köhiikö kama omalla koneella, mutta ainahan aikuisella miehellä on hyvä Halffis hyllyssä olla. Skibiduweinau.
Tänään olen viihdyttänyt itseäni leffoja in 5 seconds -konseptilla. Joukossa on paljon paskaa, mutta Rocky hajottaa kyllä joka kerta. Myös Titanic on aika tyhjentävä, kuten myös Matrix.
Kombona Star Wars Episodit II ja III(broken versio, parempi löytyy all in 5 seconds part 5:stä) osuu myös nappiin.
Propsit rillipäälle näistä, vaikka usein äijä myös ärsyttää.
Tämäkin filkka on pyörinyt hyllyssä varmaan useamman vuoden, joten fiilis oli kiva kun viimein sain sen katsottua. Leone on loistavuutta, ei siitä pääse mihinkään. Ne kuvakulmat, sommittelut (erityisesti näihin mä olen heikkona) ja lähikuvat pistävät pakosta jonkinlaisia väreitä kulkemaan selkäpiissä, eikä Morriconen musiikkia myöskään tule väheksyä. Verrattuna vaikkapa Dollari-trilogiaan, oli tämä vielä hieman hidastempoisempi, ja varsinkin startti vaati keskittymistä, mutta se palkitsee kyllä, sillä ei tällaisia tunnelmia ja jännitteitä kiirreellä rakenneta.
Rooleissa loistaa myös monta kovaa tekijää, joista Henry Fonda nyt tietenkin on sieltä nimekkäimmästä päästä. Itse digasin silti Bronsonin Harmonicasta eniten, aivan törkeän hieno hahmo.
Itsekinhän katsastin Transformers 2:n eräs päivä. Vakavasti otettavana filmatisointina tätä ei voi pitää millään muotoa, ja tavallaan siksi tykkään ykkösestä enemmän(kuten Scientistkin sanoi, se pysyy paremmin kasassa), mutta en kyllä millään voi väittää, ettenkö olisi samalla viihtynyt jumalattoman hyvin. Aivot räjäyttävää toimintaa, perkeleen isoja koneita, härskiä huumoria vaikka muille jakaa ja tuomiopäivän meininkiä(jota runsas kaskunheitto vähän tosin latistaa). What's not to like? Oikeastaan se huumorimatskun määrä oli suurin yllätys(Foxin kuolaustahan tarjottiin jo ekassa leffassa melko samoissa määrin), ja sillä leffa vedetäänkin paikoitellen aika läskiksi, mutta onneksi olin äijäporukalla katsomassa, mikä tehosti menoa hyvin. Toinen valituksen aihe on ekan leffan tyyliin melko antikliimaksinen loppu.
Näytä kirjoitukset
