Sonic Rushia pelasin. Ensin hajosin(hyvällä tavalla) pelin juonelle, kun se pääsi kunnolla "vauhtiin", ja sitten hajosin(ei niin hyvällä tavalla) itse peliin, kun kokeilin ensi kertaa Blazea ja jumahdin heti ensimmäiseen(ehkä toiseen...) kenttään. Saatan olla vain huono, mutta ei siinä paljoa itku auta, kun se fakin trampoliini ei yksinkertaisesti ammu pelihahmoa vaadittavaan korkeuteen. Noh, onpahan syy tukea Sonicia.

Itse pelaamisessa on kyllä varsin rehellinen sinisiilimeininki. Bonuskentät on varmaan letkeintä pelattavaa aikoihin.


Sonicin vituttaessa olen rauhoitellut itseäni bit Generations -sarjan Boundish-pelin parissa. Pongin pohjalle rakennettuja pikkupelejä, eikä mitään muuta päämäärää kuin olla häviämättä omaksi iloksi. Toimii. Kulutan tätä vielä hetkisen, ja korkkaan sen jälkeen Digidriven.

Mä oon Volbeatilta soittanut eniten bändin toista levyä, ja se on kyllä törkeän hyvä. Vaati aikanaan vähän kuuntelua, kun aluksi tuntui että jokainen biisi on samanlainen ja se puoliksi tanskaa/norjaa/jotain niistä kuuma-peruna-suuhun-kielistä oleva extra-folkahtava raita lähinnä nauratti, mutta pian sille lämpenee ja lujaa. Munakasta, omintakeista ja yllättävän monipuolista settiä alusta loppuun. Eka levy löytyy kans koneelta, mutten vielä ole ehtinyt hirveästi perehtyä. Ehkä nyt, kun uuttakin jo pukkaa, niin pidän pienen Volbeat-session.

Tammikuun Teatrian keikalle pitää ehdottomasti raahautua, jopa ilman Brother Firetribea, mutta se ei silti estä toivomasta muutosta tilanteeseen. Olisi meinaan melko muhkea kirsikka tälle kakulle.

Mitä nyt vilkaisin, niin tällä kaudella viimeistään näyttää tuo draaman, viinan ja limomisen osuus lähteneen lapasesta. Eihän se yllättävää ole, sehän meinaan sitä Viihdettä on, mutta surullista kyllä. Ei tarvi katsoa.

Meidän kodissa aukesi tänään laajakaista. On muuten voittajafiilis.

\o/ Whoop, there it is!

Synttärilahjaksi velipoika ostaa paukautti Volbeatin livedevun. Helvetin munakas bändi, saas nähdä miten pojilta keikkaruljanssit onnistuu. Uuteen levyyn en ole vielä tutustunut, pitänee koittaa jonain näistä kuukausista keretä.

Donia on jo pakko arvostaa.

R.
I.
P.

Hajotkaa noihin.

Alkaa näyttää ihan perkeleen hyvältä. Arvostan.

Lissee lissee.

Om nom nom, NeoGAF Candy Swapin karkit saapuivat. Parini oli Jenkeistä ja karkkeihin sovittiin käytettäväksi $30. Itse ostin karkkia parilleni noin 17 eurolla ja postikulut olivat mukavat 21 euroa. Lisää kuvia täällä

Et saanut Skittlessejä taikka Starbursteja? Lähetä sille äijälle pommi.

Mulla on jo tosi kova ikävä suomalaista karkkia.

Load/Reload ajan "rekkahevi" meiningeissähän hetfield laulaa teknisesti parhaiten ikinä. Ja on yksi niistä asioista joka tekee ne albumit edes kuunneltaviksi. En tiedä mihin oikeen perustat omat kriteerisi.

Mä tuun kans aina surulliseksi kun ihmiset disauttaa tunteetta Loadia. Joo, eihän se ollutkaan ihan sitä samaa Metallicaa, mutta missä universumissa tämä sitten on huono asia? Biiseissä on monipuolisuutta, makeita soundeja, rapeita riffejä ja kuitenkin pohjalla se tuttu ja turvallinen rehellisen tekemisen meininki. Jo pelkästään Until It Sleeps on yksi Iso-M:n upeimpia julkaisuja ikinä(velipoika sanookin aina, että harmi miten näin hyvä biisi on näin huonolla levyllä; tietty hän on jälkimmäisestä täysin väärässä). Matkan varrella on kuitenkin monta muutakin perkeleen hienoa biisiä, kuten King Nothing ja starttiraita Ain't My Bitch(hell yes). Levyn alkupuolisko voi ehkä olla hieman kovempi kuin loppuosa, ja ei, eihän tällä pelkkiä superhittejä ole. Load on silti ehdottomasti hyvä levy, ja vielä kun The Outlaw Torn paketoi kokemuksen upeasti, niin ei todellakaan ole tarvista itkeä lauantaina.

Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että Load oli suunnilleen ensimmäinen levy, mitä koskaan olen kuunnellut. Ja Reloadille ei silti heru sympatiaa edes minulta.


EDIT. Niin, ja Larsin meikit bookletissa: total radness.

[The Dark Knight: The IMAX Experience]

The Dark Knight: The IMAX Experience

Ollaan vähän viimetingassa, ja sitä koettaa kovasti hoputtaa muita salin ovelle katsomaan, miten siellä on porukkaa. Nyt ei auta jäädä huonoille paikoille. Matka teatterin aulasta käytävää pitkin on täynnä peilejä ja ikkunoita, joihin on taiteiltu jokerin sloganeita, verisiä kädenjälkiä ja muuta tunnelman kohottajaa. Tässä kohden hämmentää vähän, kun joku perhe on vaahtosammutinkokoluokkaa olevan lapsen kanssa menossa samaan leffaan. Menikö se nyt ihan oikein? Noh, viis siitä, sillä salin ovi häämöttää, tuoden mukanaan pahaa enteilevää musiikkia. Kun kävelee ovesta sisälle ja näkee sen kankaan, alkaa naurattaa; se on meinaan ISO. Järjettömän iso. Ei varmaankaan edes paljoa Suomen suurimpia leveämpi, mutta korkeutta onkin sitten riittämiin. Kangas on melkein tasasivuinen neliö. Haetaan hyvät paikat, ja jäädään odottamaan. Kellon lyödessä tasan jostain kaikuu kuuluttajan ääni kertoen elokuvan, IMAX-speksit, muistuttaa puhelinten sulkemisesta ynnä muuta normaalia. Salin pimetessä mainoksia ei tule laisinkaan, ainoastaan pari kolme tulevan IMAX-leffan traileria(mm. Eagle Eye), ja sitten päästäänkin asiaan...

Homman ideahan nyt on se, että melko iso osa elokuvasta ammutaan ihan normaalissa laajakuvaformussa, vaikka tietty silloinkin sangen tyydyttävän isona ja hyvänä kuvana. Mutta elokuvassa on myös kohtauksia, jotka on kuvattu IMAX-teräväpiirtoteknologialla, ja nämä kohtaukset täyttävät täysin sen massiivisen kankaan. Äänenlaatu on myös läpi elokuvan syvää, järisyttävää ja yksinkertaisesti parasta A-luokkaa. Näin ollen, kun Dark Nightin ensimmäisen kuvan valtaisa kaupunkimaisema työntyy täysissä mitoissa kankaalle täyttäen katselijan koko näkökentän, fiilis on huikea! Koko ensimmäinen kohtaus on kuvattu IMAX-formaatissa, ja näyttää(sekä kuulostaa) perkeleen hyvältä. Sitten vaihdetaankin takaisin 16:9:iin. Nämä kuvaformaatin vaihdokset ovat erittäin hyvin sijoiteltuja, eivätkä herätä huomiota. Välillä sitä vain havahtuu siihen, että taas mennään täysillä. Todella paljon IMAXia käytettiin nimenomaan maisemoissa, mikä on tietty komeaa, mutta ei leffan kannalta erityisen merkittävää. Onneksi muutamaa mättöä, mukaan luettuna koko loppukahinat, saadaan myös katsella jättikuvana. Toimii.

Uutuudenviehätyksen kadotessa, ja leffastoorin ottaessa vallan, fakta on kuitenkin se, ettei IMAXista NIIN paljon enemmän irti saa. Äänipuoli on varmaan melkein sitä parasta, ja kuvapuoli tietty erityisesti silloin kun sitä osaa arvostaa. Elokuvan kannalta on hyvä, ettei formaattienvaihdoksista tuli itseisarvoa, mutta samalla tulee tottakai fiilis, että olisiko pätkä ollut sama katsoa normaalistikin. Ehdottomasti kokemisen arvoinen näytäntö. Jos tällainen teatteri löytyisi kotikonnuilta, voisin tietty käydä katsomassa tällaiset erikoistapaukset IMAXina, mutta monessa tapauksessa tyytyisin taatusti "perusversioonkin". Niin kuin näyttävät tekevän jenkitkin, sillä ainakin tässä näytöksessä oli todella vähän porukkaa(okei, onhan kuva pyörinyt jo hyvän tovin). Ja ovathan nämä näytökset kalliimpiakin.



Niin, ja entäs sitten se itse elokuva? Minä pidin. Eihän se maailman paras elokuva ole, mutta kun ei sellaista odottanutkaan, niin teatterista saattoi kävellä pois varsin tyytyväisenä. Tämän kuuleminen alkaa varmasti jo ärsyttää, mutta ei voi mitään: Jokeri vaan on niin tylyn tyylikäs äijä. Ledgeriltä suorastaan karmiva suoritus. Nolanin visiossa on munaa.

Korgista vois kyllä vaikka innostuakin. Tuubapätkä oli perkeleen douppi. Tuolla sais suloisia deep house -säveliä kehiteltyä. Ja sitten hajotaan siihen kun kukaan ei ollut todistamassa vuosisadan mestariteosta...

Ikävän kallis tosin näytti ainakin Play-Asiassa olevan.

[OLEVANI SYVÄSTI KATEELLINEN SINULLE!]

Lähipäivinä olisi sitten tarkoitus hankkiutua IMAXiin katselemaan Dark Knightia

En ole mitenkään kateellisuuteen taipuvainen ihminen, mutta nyt voin sanoa todellakin OLEVANI SYVÄSTI KATEELLINEN SINULLE!

Mä voin kirjoittaa vaikka syväluotaavan tunnelmaraportin jälkeenpäin. Ehkä se helpottaa.

Hei kuulostaapa kivalta! Mulla oli tästä hyvät vibat ekasta traikusta lähtien, ja nyt odottelen vielä vähän innokkaammin. Kävisin jo, mutta sovin rakkaani kanssa että katsotaan se yhdessä, eli vielä pari viikkoa joutuu ainakin venaamaan. Noh, tuloo se sieltä.

Uskomatonta kuinka monta kertaa voi leffateatterissa hajota yhdellä kertaa pelkille trailereille. Oli aika hyvä suma huumoria sattunut. Suokkareiksi nousivat mm. Nick and Norah's Infinite Playlist sekä tietty Hamlet 2. Rock me sexy Jesus!

 

Lapsuuden TMNT-sarjikset olivatkin vähän hämärämpää kamaa mitä muistelin.

Jep, Tulevaisuuden Raphael vetää menneisyydessä hitleriä turpaan. Aika hilpeetä settiä :D

Ei perkele, mä muistan ton! Vaan kävihän ne avaruudessakin ja paini jonkun Loch Ness -kopion kanssa. Dopeness.

Kunhan Suomeen taas pääsen, on aika kaivaa vanhan Kilpparit naftaliinista.

Laitetaan se logo ja teksti siihen eteen, kuten edellisellä sivulla, ja sitten selkään lainaus: "...kuin vasara kirkkaalta taivaalta!"

Ostan.


(sommitelkaa joku nyt tästäkin mallikuva, minen kerkee)

[Pineapple Express]

Pineapple Express

Lakihaasteita välittävä ruohopää saa harvinaista blossia, todistaa murhan, ja näistä kahdesta sekoitellaan sitten melkoinen soppa. Pitkästä aikaa rehellisen aivoton, hervoton ja hulvaton komedia. Nauroin ääneen, ja paljon. Tällainen elokuva on juuri täydellinen katsottavaksi teatterissa Jenkeissä, sillä kyseinen huumori putoaa täällä taatusti, ja ihmisten reaktiot sen kun naurattivat lisää. Huhhei.

Subien puute harmitti aluksi, mutta siihen tottuu yllättävän pian. Mä en tiedä pyöriikö tämä suomessa, tai onko tulossakaan, mutta suosittelen kurkkaamaan mahdollisuuksien mukaan. Ja jättämään aivosolut vaikka jonkun puzzlepelin ääreen siksi aikaa. Toimii.


Tropic Thunder

Ja lisää dorkakomediaa pukkaa. Puitteet ovat komeammat, näyttelijäkaarti perkeleen kova, ja kyllä tämäkin on hauska leffa, mutta ei niin hauska kuin Pineapple Express. Aivottomampi ja varsin samanhenkinen, muttei yhtä hauska. Liiallinen yrittäminen paistaa ajoittain läpi. Erikoispisteet roolisuorituksista tippuvat Robert Downey Jr.:lle sekä Tom Cruiselle. Voi helvetti. Lisäksi pätkässä on varmaan paras pohjustus pitkään aikaan. Se on nähtävä. Tätäkin voin siis hyvillä mielin kehoittaa menemään teatteriin katselemaan(sitten syyskuussa...), mielellään isolla porukalla ja jälleen tyhjin päin.


Lähipäivinä olisi sitten tarkoitus hankkiutua IMAXiin katselemaan Dark Knightia, se kun on edelleen näkemättä. Puitteet kuntoon, sano.

Entourage on juuri sellainen sarja, että jos sitä sattuu telkkarista tulemaan, niin sitä jaksaa kyllä katsoa. Useampaankin kertaan, mikäli jakso sattuu olemaan jo nähty(niinkuin Canalin tosiloogisella näytäntäjärjestelmässä se usein on).

Plus että Pivenin Ari Gold on yksi huikeimpia suorituksia tämän ajan telkkarissa. Pudottaa.

Tätä on venattu ekasta trailerista lähtien. Jokin siinä viehättää. Syyskuussa katsomaan.

[KUUMA!]

Vituttaa lentoyhtiöt.

Tarkoitus oli kuluvan viikon maanantaina singahtaa Helsingistä Pariisin ja Dallasin kautta Vegasiin. Ja ensimmäinen etappi menikin hyvin. Kun Pariisista Dallasiin lähtevä lento oli kuitenkin peruttu, repesi helvetti irti. Kun jumbojetillinen ihmisiä pitää uudelleen bookata samaan aikaan, syntyy aika infernaalinen jono. Siitä selvittyämme saimme kuitenkin viimein uuden lennon Bostoniin. Ei muuta kuin check-iniin, missä sielläkin huima jonotus. Tiskillä selviää, että lento on ylibookattu, ja osa kahdeksanhenkisestä seurueestame joutuu jäämään venailemaan seuraavaa lentoa. Itse olen siinä joukossa. Varmaan puolen tunnin seisoskelun jälkeen chekkaustyttö, jonka työpanosta ei todellakaan pidä mennä väheksymään, sai viimein taisteltua meidät Losiin lähtevälle lennolle, ja sieltä jatkoyhteyden Vegasiin. Huhhei, onko viimein kaikki hyvin?

Hoh. Lento on tunteroisen myöhässä, ja Losissa missaamme jatkolennon varmaan viidellä minuutilla. Lämpö nousee. Ei muuta kuin uutta lentoa hakemaan. Se saadaankin, mutta nousua odotellessa vituttaa se, että tässä kaupungissa katosivat myös matkatavarat. Noh, tuhannen myöhästymisen, uudelleen bookkauksen ja peruutuksen jälkeen se ei ollut kyllä mikään yllätys, ja kuulemma Ranskassa ollaan hyviä matkatavaroiden kadottamisessa normaalitilanteissakin. Pelkät käsimatkatavarat kourassa läksimme siis viimein kohti Vegasia.

Vegasin kentällä alkaa sitten huima kadonneiden matkatavaroiden raportointi ja etsintä. Täti tiskin takana hoitaa asian tatsilla ja antaa numeron josta asiaa voi seuraavana päivänä tiedustella. Sitten taksiin ja hotellille, jonne päästiin pikkasen ennen kolmea yöllä. Matkaan oli lähdetty Stadista 7.35 aamulla, jotenka aikaerot huomioon ottaen reissussa oltiin tässä vaiheessa oltu melkein kolmekymmentä(30) tuntia. Olo oli sanalla sanottuna krapulainen. Nukkumaan pääseminen ei ole sitten intin pahimpien leirien tuntunut niin hyvältä.

....

Tänään on torstai, meillä iltapäivä, ja matkatavarat saapuivat juuri. Kolme päivää ja lukuisia stressaavia puheluja(suomalaiset nimet on vaikeita perkele, tavattu on koko vuoden tarpeiksi) myöhemmin. Eihän se ihan putkeen mennyt. Helvetissäkö näitä lentofirmoja pitää olla niin paljon!? Jokainen delegoi lentävää asiakasta tiskiltä ja lafkalta toiselle, eikä mikään käsi tiedä kenen persettä se toinen rapsuttaa. Kaikki olisi paljon helpompaa, jos maailmassa olisi vain yksi lentoyhtiö, jonka sisällä kaikki tapahtuisi. Ja saman tien vain yksi valuutta, yksi digitaalisen tallennuksen standardi, yhdet mittayksiköt, yhdentyyppisiä puhelinnumeroita, yksi maailma, sisu, veri ja kunnia. HEIL!!



Huhhuh, noniin. Nyt päästään ehkä taas rentoutumaan, kun tavarat viimein saapuivat. Uskomatonta paskaa tuo lentäminen silti on. Taidan painua altaalle rauhottumaan. Toivottavasti se ei sitten rupea vituttamaan kanssa, sillä siellä on kuulkaa KUUMA!

Terveiset syntien kaupungista. Chingaling!

Nyt se alkaa lähtö olemaan lähellä.

Pesukoneessa pyörii viimeinen lasti reissupyykkiä, raha-asiat ovat kunnossa, liput plakkarissa, matkavaatteet(sitä on PALJON) laukkuun heittämistä vaille valmiina, elektronisten viihde- ja kommunikointilaitteiden akut täysinä ja mieli odottavaisena. Huomenissa loikkaan junalla viikonlopuksi Helsinkiin heilastelemaan, ja maanantaina 28. päivä aamuvarhaisella starttaa American Airlinesin kone ensin Ranskaan ja sieltä yli Atlantin. Päämääränä glamourin ja mielijohteisten avioliittojen mekka: Las Vegas.

Viikko siellä pitää sisällään uskomattomia kasinoiden ja hotellien vierustamia kävelykatuja, kuninkaallisille sopivia ravintoloita, monenkirjavia show-näytöksiä(Cirque Du Soleil -liput jo ostettuna, luonnollisesti) sekä Streettanssin MM-kilpailut. Kaiken kaikkiaan tarjolla on taatusti enemmän nähtävää kuin normaalisti koko vuonna. Puku päälle ja elämään herroiksi.

Onneksi matkallamme on mahdollisuus myös nollata tietotulvaista päätä: Vegasista lennähdetään neljäksi viikoksi Los Angelesiin, Huntington Beachille. Väsymätön aurinko, hellelukemat, kilometrien mittaiset hiekkarannat, mukava majoitus sekä verrattain läheltä löytyvät kauppakeskukset luovat todellista lomatunnelmaa. Nahka palaa, mieli lepää ja juhlavaatteet vaihtuvat uimashortseiksi.

Reissusta kannattaneekin ottaa kaikki irti, sillä kotiutuminen arkeen harmittaa varmasti. Koulu alkaa samantien(itse asiassa myöhästyn startista pari päivää), eikä jetlagin potemiseen ole liiemmin aikaa. Vaan se on sitten sen ajan murhe. Nyt on varsin hyvä fiilis.



Niinno, olisi kait tätä tuonne reissutopikkiinkin voinut heittää. Oh well. Ehkä innostun skrivaamaan syväluotaavan raportin tuon ylisuurten burgereiden luvatun maan sielunelämästä, ihmisistä ja politiikasta( ) matkamme edetessä. Sitä odotellessa, eh?

Onko sulla kainalossa piilossa alikehittynyt kaksoisveli, vai kenen kanssa shoppailit?

Mä taisin Play-asiakkuuteni alkuaikoina soittaa sinne asiakaspalveluun kahdestikin(britit sekä suomalaisten nimet ja osoitteet ei ole hyvä yhdistelmä puhelimessa...), mutta ei siitä mitään apua ollut. Kortin varmentamisen feilaamisen johdosta tili meni aina jäihin, jonka puhelu kyllä mursi, mutta seuraavan tilauksen kanssa sama ongelma. Lopulta jätin sinne jonkun tilauksen lojumaan jäädytettyyn tiliin, ja parin viikon päästä - aikalailla unohdettuani koko homman - se oli yhtäkkiä mennyt läpi. Voitontanssin paikka.

Sittemmin on kyllä toiminut moitteettomasti, todennäköisesti siitä syystä että korttitiedot on jo sisässä eikä sivusto enää kysele mitään security numbereita taikka muita. Nyt ei vaan enää uskalla muuttaa mitään tietoja(yhden osoitteenmuutoksen olen itseasiassa ongelmitta tehnyt), varsinkaan korttiin liittyviä. Harmonia pirstaleiksi, sano.

Mä käytän nappeja ihan jo siitä syystä, että ne on helpoimmat kuljettaa mukana. Sangalliset oli kova sana joskus vanhan koulun aikoihin, joten niitä tuli pidettyä mukana, mutta kokonsa vuoksi(mutu) niihin ilmaantuu kuljetettaessa helpommin ja nopeammin johtojen liitoskohtien kosketushäiriöitä tai muita vammoja. Vaikka olisivat kokoontaitettavat.

Napeista irtoaa myös ihan taatusti yhtä kirkkaita ja syviä soundeja kuin normikuulokkeista jo ~40-50e-hintaluokassa, eritoten jos kestää in-ear-raiskauksen. Mä preferoin normimallisia nappeja. Ei-niin-kultakorvaisena olen nyt käyttänyt Sennheiser MX 51 Street -nappeja, jotka ovat halvat kuin saippua mutta silti äänenlaadultaan hyvät. Reilun metrin mittainen piuha on kanssa täydellinen. Niin tässä sarjassa kuin Sennheiserin muissakin malleissa on taatusti joka lähtöön ja sopuhintaan laadukasta nappia tarjolla.

Kestävyys on sitten aina sellainen asia, mistä ei voi ostohetkellä mennä täysin takuuseen. Mullakaan ei ole ollut nämä kuin puoli vuotta, mutta so far so good. Stereoplugin kumisuojus on kummasti irrallaan, mikä säikäytti ensin, mutta itse liitoksiin se ei näy vaikuttavan ollenkaan.

Katu-uskottavat sakset sulla!

Mua se ei taas yllättänyt. Niinkin analyyttiselle käyttäjälle se on vain tutkimus muiden joukossa.


And besides, olihan kaiken sen paskanjauhannan lähde piiltävä jossain...

Oikeastaan se ei ole kovinkaan vaikea, kun se Hard ROCK -taso sisältää samat kentät kuin Sweatin' ylösalaisin ja sillä erotuksella, että osuttavat ympyrät ilmestyvät ja katoavat nopeammin. Erityisesti Jumpin' Jack Flash on sen takia helpompi, kun ruudulla ei koskaan ole kuin ehkä 4-5 ympyrää yhtä aikaa.

Joo, sorruin eilen kokeilemaan pari ekaa biisiä ja totesin saman. Veikkaan, että mulle tuo luo kuitenkin ihan kiitettävästi haastetta biiseissä, jotka eivät tule täysin selkärangasta. Slaidiympyrät kusee helposti, kun stylus irtoaa näytöstä sekunnin murto-osaa ennen kuin näköhavainto rekisteröi palleron pidemmän keston.

Mutta se on kyllä ihan totta, että vaikeampia sarjoja(kuten JJF) voi olla jopa helpompi soittaa, kun näyttö ei kulje reaaliaikaa paljoa edellä. Virheet sattuvat noissa lähes poikkeuksetta siitä, että laajan osumaryppään läpi tekee jostain syystä mieli kulkea jotain muuta reittiä kuin mitä numerot näyttää.

Pari vuotta takaperin mietin vielä aika vakavastikin nimenomaan pelimedian ja peleistä kirjoittamisen pariin pyrkimistä, sillä tykkään kirjoittaa, tykkään peleistä ja eritoten tykkään kirjoittaa peleistä. Sittemmin haaveesta on tullut lähinnä intressi, ja pelit ovat asettuneet rehellisen harrastuksen osaan. Eipä silti, uskon edelleen, että voisin nauttia pelitoimittamisesta paljonkin, mutta elämään on hiipinyt niin paljon muita intressejä(tanssi eritoten), etten osaa enää nähdä itseäni panostamassa vuosia hakemiseen, opiskeluun ja hanttihommiin alalla, josta jalansijaa ja tuoretta leipää ei välttämättä irtoa siltikään.

Toisaalta taas olen ainakin nyt alkuun lähdössä opiskelemaan tietotekniikkaa, joten siitä pelien koodaukseen ei välttämättä olisi pitkä matka, mikäli kärpänen sattuisi puremaan. Lukion parin ohjelmointitunnin perusteella olen kuitenkin vakuuttunut, ettei minua ole luotu koodariksi. Vähänkin vaikeampien juttujen kanssa keskittyminen herpaantui ja kiinnostus lopahti. Ellei sitten johonkin peliin tarvita välttämättä yksinkertaista java-pohjaista palkkalaskuria.

Masturboiva karhu on ehdottomasti vuosikymmenen kulttuuriteko.

Tässä tehdään kyllä vähän kärpäsestä härkänen. Bottom line: MGS2 on peli, ja se on viihdyttävä. Siis viihdyttää peli. Jos joku nukkuu yönsä huonosti sen vuoksi, että pelin tarinankerronta on elokuvamaista, niin minkäs sille voi. Itsehän annan itselleni luvan nauttia.

Valintojen maailma.