Uusi iPhone voi olla ihan näppärä puhelin/soitin, eikä sille kytkyn kanssa tule mitenkään hirveästi hintaa, mikäli liittymän vaihto ei rassaa. Ymmärrän siis moisen hankinnan. Yksinään se on kuitenkin sikahintainen, mutta niin ovat kaikki muutkin samoissa hintaluokissa pyörivät puhelimet. Näin siis siksi, etten itse koskaan ostaisi noin kallista luuria. Ymmärrän siis vehkeen disauttelun. Ikävä kyllä kaikki eivät, ja siksi alkaa paini.
Pääsyy miksi itse en todennäköisesti tule iPhonea ostamaan on se, etten halua yhdistää puhelinta ja soitinta. Akku loppuu kuitenkin kesken tärkeän puhelun tai vaikkapa tanssitreenin, joissa tulee paljon soitettua musiikkia soittimen muistista. Tai sitten vehjettä saa olla lataamassa joka ilta. Ei kätevää.
Persaukisuus on suuri paha. Varsinkin, jos se sattuu jollekin muulle. Kaverilla ei ole varaa ostaa itselleen MGS4:sta, enkä näin ollen ole vieläkään päässyt tätä pelaamaan. Yhyy.
Eilen pelasin toisen kaverin luona vanhasta savesta ykkösen loppumätöt REXistä eteenpäin. Ei auttanut yhtään, kaipuu sen kun kasvoi. Voisi ihan hyvin odotellessa aloittaa suurempaakin MGS-maratoonia, kun ei tästä elämisestä muuten tule mitään.
Mega Man 9 on kyllä tämmöisenään ehdottomasti tyylikkäin pelisarjan revival-osa, ja saman tien tyylikkäin pelijulkaisu, ikinä. Ulkoasu-valinta on huikea. Vielä kun tosiaan tätä saisi ihan kätösiinsä asti, musiikit tulisivat jäädäkseen ja kenttäsuunnittelu pelaa, niin hihhei. Sopii venailla.
Saas nähdä mihin tätä pitää tunkeutua pelaamaan...
Vol1 tuntui lähinnä sample-levyltä, mutta elokuvan muodossa. Suunnilleen jokaisen kohtauksen voi jäljittää johonkin honkkariin, westerniin tai animeenkin. Eipä siinä, tapa se on tämäkin tehdä elokuvaa ja en ymmärrä miksi jotkut jaksavat siitä Tarantinolle tillittää. Miehellä kuitenkin on taitoa ja näkemystä ja kokonaisuus toimii. Vol2 oli jo lähempänä "oikeaa" elokuvaa ja minusta se parempi puolisko. Täynnä hienoja hetkiä hauta-arkusta ja Pai Meistä aina Billin eeppiseen kuolemaan. Tuli mieleen länkkäreiden viimeiset showdownit, jossa katsoja kyllä tietää kuka kuolee, vaikka jännitys onkin tapissaan. Bill on jo kuollut noustessaan tuolilta kuten länkkäreiden pahikset lyijyn palanen sydämessään. Ja olihan se lopun "aka mommy" aika loistava veto.
Mä taidan pitää ykkösestä enemmän, vaikka on tietty selvää että molemma volat ovat perkeleen hyviä elokuvia. Ykkösessä on vaan sitä Tarantinon fanihenkeä, jotain kummaa särmää, outoutta ja monipuolisuutta juuri sopivassa suhteessa. Kuvasuunnittelu on puhdasta kultaa ja kaikki osiot animepätkästä lähtien ovat juuri siellä ja sellaisia kuin pitää. Alku on järkyttävän vahva, leffan aikana toiminta on tylyä, ja splatterointia keventävä keinot(eritoten Crazy 88-kohtauksessa) nokkelia. Eeppisen hienoja hetkiä ja kuvia, kuten Oreen Ishii-mätön lumimaisema, tarjoillaan kovalla syötöllä, ja loppu on kanssa sellaista shokkiefektointia että itku pääsee. Musiikki on tietty vähintään puolet kokemuksesta, ja lopussa melkeinpä enemmän: siinä panhuilu-biisissä on jotain, mikä särkee sielua.
Toisaalta kakkonen on eheämpi, tyynempi ja vaikuttava kokonaisuus sekin, aina katkeraan loppuun asti, mutta samalla se on myös tavallisempi. Yhdessä leffat ovatkin sitten mitä ilahduttavin kokonaisuus. Mainittakoon myös, että näiden pätkien soundtrackit ovat niitä harvoja pakkohankintoja, yleensä mä kun en leffalevyjen ostamista harrasta. Uskomatonta settiä, molemmissa.
Fair To Midland sen sijaan vakuutti jo parilla kuuntelukerralla.
Ja jatkaa vakuuttamistaan edelleen. En ole pariin viikkoon malttanut kuunnella melkein mitään muuta, sen verran tämä on imaissut mukaansa. Monipuolisia vokaaliosuuksia, muutenkin omintakeinen, monista genreistä ammentava saundi, vahvoja melodioita, ja kaiken päälle levyn upeista biiseistä muodostuu vieläpä varsin eheä kokonaisuus.
Niin, ja kuuntelussahan on siis ollut bändin uusin platta, viime vuoden puolella julkaistu Fables From a Mayfly: What I Tell You Three Times is True. Musiikkia pojat ovat vissiin työstäneet jo monta vuotta, lähinnä omakustanne-tuotoksin. Vanhempaa matskua olisi kyllä ilo tämän jälkeen löytää jostain.
Poistin jo joku aika sitten Playsta Hellboyn kolmen levyn Director's Cutin, alta kympillä. Nyt kun kakkonenkin on jo tulossa, ja vaikutti erityisesti kuvapuolella melko mielenkiintoiselle, on viimein aika tiirailla tämä ensimmäinen. Vielä en ole kuitenkaan ehtinyt, pitää ensi viikolla yrittää.
Mielenkiintoisesta bookletista ja erittäin kattavan oloisesta extra-tarjonnasta heitän varauksettoman peukun jo nyt.
Heh, aivan noin murtunut mä en tästä sentään ollut, vaikka pettymys Happeninki on ehdottomasti. Idea sinänsä ei ole huono(sopivasti yliviedyssä järjettömyydessä on aina jotain viehättävää), roolit ja dialogi itse asiassa parhaimmillaan varsin viihdyttäviä(lue. outoja), alku vähintäänkin sykähdyttävä, ja jännitettä riittää suurimman osan ajasta, mutta sitten päästäänkin siihen loppupelin hoitamiseen, joka lienee elokuvahistorian suurimpia antikliimakseja. Koko leffan henki suorastaan huutaa jotain suurta, ihmeellistä, uskomatonta, odottamatonta ja silmät sulattavaa selitystä kaikelle tapahtuneelle, mutta....ingenting.
Saa nähdä vieläkö meno heikkenee entisestään mösjöön seuraavassa tuotoksessa.
Ensikerralla takuuvarmasti uusiksi, ellei se sitten satu elokuulle, kuten tässä ehkä vähän on kuulostanut. Moon jenkeissä silloin(ja tässä tapauksessa me sitten juopotellaan Snaken kanssa myöhemmin, vaikka ilman miittiä). Vaan jännitetään sitä kesän kuluessa.
Älä nyt vaan sano että koko elokuun olet jenkeissä? Sua olen tulossa katsomaan ja jätkä lähtee alta pois!?
No arvaa vaan kuinka harmitti kun kuulin, että sä just elokuussa tulet käymään. Mulla on nimittäin reissuunlähtö heinäkuun lopussa, ja takaisin vasta 1. syyskuuta. Näin se elämä pientä ihmistä viskoo...
Ja onhan muutkin rauhallisemmin kun saadaan toista sukupuolta miittii
Lukuunottamatta minua. Samat läpät, mutta sen lisäksi muistan hehkuttaa Tuulistin tissejä joka välissä. Toisin kuin muut, jotka hehkuttavat niitä vasta kun Tuulisti on lähtenyt...
Hoh, herrasmies all the way. Finngamerinkin oli pakko lähettää eukkonsa pois, kun ei sun käpälissä olisi muuten ollut tilaa padille koko iltana.
No niin, pojat, sensuroidaan niitä juttuja ainakin täällä netissä. Sovitaan, että aviorikokset, siskot ja makkarat jätetään ainakin täällä internetin puolella rauhaan
Niin just, makkara piiloon siskoon vaan, ja sitä rataa. Ihan normaalisti.
Aivan käsittämätön miitti. Huulimopo lähti käsistä siinä kahden paikkeilla, eikä paluuta entiseen sitten enää ollutkaan. TK:n aihelista kattoi ihailtavasti ne päivän kuumimmat aiheet, ja jos nauru tosiaan pidentää ikää, niin tämä jengi ei kuole koskaan. Onneksi pelaamisestakin irtosi iloa huonojen juttujen ohella. Olihan sentään turnaus-teema.
Heti alkumiittiin pistelin porukan EA-maisteria(arvaajalle keksi) turpaan NHL 08 rankkariturnauksen tiukassa Suomi-Ruotsi-finaalissa(ja melkolailla koko miittiä ennen sitä), ja homosvenssoneilla vielä. Palkinnoksi Snakulilta Wiin Crash of the Titans, josta kotelo oli paskana. Avostan.
Muut turnaukset eivät sitten menneet ihan yhtä hyvin. Virtua Strikerin tiukka (ja vahvasti Epin ja Snaken inspiroima) sääntö, että tasapelin sattuessa molemmat osapuolet tippuvat, lopetti leikin omalta osaltani lyhyeen. Smash-turnauksesta en itse asiassa tiedä yhtään mitään, kun kyylättiin parvekkeella pähkinöitä koko sen ajan, ja Halo-mätöissä Jedimestari suoriutui täysin kuten oli odotettavissakin. Voitettiin me sentään TK:n kanssa yksi matsi, luonnollisesti miehen you hide, I shine -taktiikan takia. Ylpeyden rippeetkin romukoppaan, sano.
Wario Ware on tietysti aina kultaa(tässäkin voitin jopa kerran), ja Boom Blox oli kyllä erittäin kiva yllätys. Moninpelinä todella monipuolista viihdettä. Kiitokset Lantulle siis sen esittelemisestä, ja samalla kiitokset Target Terrorista, kun se viimein saatiin toimimaan. Hirveää paskaa. Chicken Shoot sen sijaan on kuin Fight Club - siitä ei puhuta. Olin puhaltaa itkun. Neo Geon pelaaminen jäi ikävän vähälle, kun ei sinne rakoon sen uuden Naomin ansiosta mahtunut kuin Fraeon. Ensikerralla panostamme tähän.
Huhhei, se siitä katharsiksesta. Kiitokset kaikille homoille jotka olivat paikalla ja kiitokset illan isännälle taas kerran pirun mukavasta miitistä, yöpaikasta ja muusta. Ensikerralla takuuvarmasti uusiksi, ellei se sitten satu elokuulle, kuten tässä ehkä vähän on kuulostanut. Moon jenkeissä silloin(ja tässä tapauksessa me sitten juopotellaan Snaken kanssa myöhemmin, vaikka ilman miittiä). Vaan jännitetään sitä kesän kuluessa.
Helsingissä harmaa huomen. Noh, miittipäivää ei sekään voi pilata. Itse lähden junaan stadista joskus kahdentoista jälkeen, eli olen yhden aikaan paikalla. Sillon näkyy.
Perkeleen perkele, tämän pelaaminen jää nyt auttamatta hamaan tulevaisuuteen, ellen sitten heti ensi viikolla pääse muuttamaan pariksi päiväksi PS3-kaverin luokse. Viikonloppu kun kerta menee reissatessa. Huoh. Tuli jotenkin kumma tarve kompensoida tätä surua pelaamalla jotain aikaisempaa MGS:ää läpi.
Hahhah, noilla hinnoilla, never. Uuden puhelimen tarve olisi kyllä, kun vanha hajoaa liitoksistaan ihan just, mutta katselen kyllä suosiolla jonkun tavallisten kuolevaisten luurin itselleni. Ehkä sitten joskus.
Mäkin pidin Half Nelsonista, vaikka välillä leffan tietty, sanotaanko päämäärättömyys, pisti vähän häiritsemään. Kyllä, osaltaan juuri se tekee pätkästä niin maanläheisen, seepiansävyisen ja elämänhajuisen, mutta jonkinlainen (taas, paremman termin puutteessa) suunta olisi silti ollut kiva. That being said, Half Nelson kätkee tällaisenaankin sisäänsä kiehtovan tarinan, joka viihdytti, ainakin tämän yhden kerran. Katsastamisen arvoinen.
Itse katselin eilen brittiläistä kauhukomediaa leffan Verisempi Viikonloppu(orkkisnimestä ei hajua) muodossa. Alkupuolisko oli itseasiassa vielä ihan jees, mutta niillä tienoilla missä splatteri alkoi, se vähäkin hauskuus loppui, eikä jännitystä tai muitakaan fiiliksiä saatu tilalle. Tylsä, kuiva ja kasvoton. Shaun of the Dead suoriutuu genressään monta kymmentä kertaa paremmin, ja siksi tämän filkan voikin suosiolla jättää pimeään metsään lojumaan.
Kakkosesta kutoseen on katsottu, oikeastaan melkein pelkän tavan vuoksi, sillä jo parin viime kauden aikana on meininki ollut tosi väsynyttä. Ykkönen mulla on hyllyssä ollut jo pitkään, ja ajattelin sen nyt viimein katsoa, kun tuo kutonen on maikkarilla loppuun asti käyty.
Oh well, toistosta huolimatta huonoimmillaankin varsin viihdyttävää ja tyylikästä toimintaa. Ja jotenkin onnistuin taas kevyesti hypettymään seiskakaudesta, pienten raikkaiden tuulahdusten vuoksi. Sitä odotellessa, ekaa vuorokautta soittimeen.
Vuokrailtiin tämmöinen pätkä viime viikolla, lähinnä pääosakolmikon(P. S. Hoffman, Tom Hanks sekä Julia Roberts) houkuttelemina, ja löydettiin näköjään viihdyttävin politiikkaleffa pitkiin aikoihin. Käsikirjoitus on sulaa kultaa, roolityöt A-luokkaa, poliittista jargonia koko vuoden tarpeiksi ja kaupan päälle vielä pilkettä silmäkulmassa. Eritoten muutamat Hanksin ja Hoffmanin yhteiset kohtaukset olivat sellaista dialogin riemujuhlaa, että teki mieli kusta hunajaa. Oli mukava pitkästä aikaa yllättyä positiivisesti.
Heh. Saman leffan samasta mainoksesta minäkin nämä ilouutiset bongasin. Kaikki alkavat sarjat ovat tietty jo tuttuja Canalilta, vaikka vain joitakin on tullut oikeasti katsottua. Louie on hassu.
Yle näyttää muutenkin panostavan sarjoihinsa tulevaisuudessa. Canalilla juuri alkanut In Treatment kiinnostaa erityisesti, mutta oli niin kiireinen viikko, etten onnistunut katsomaan. Pitää toivoa jotain maratonia.
Nyt on paljon uutta matskua kuuntelussa. Soilworkin uusin on pyörähtänyt muutaman kerran ympäri, enkä ole ihan vielä tarpeeksi vakuuttunut ostaakseni levyn. Juuri nyt fiilis on, että kiekolla on ikävän paljon sellaista sekavaa, latteaa matskua, ja riffistä toiseen pompitaan vähän epäloogisesti. Peräänkuulutetaan flow'ta ja Stabbing The Draman veroisia kertsejä. Pari selkeää hittiäkin kuitenkin löytyy, joten perehdytään vielä.
Fair To Midland sen sijaan vakuutti jo parilla kuuntelukerralla. Mukavan letkeää ja omaleimaista settiä. Samaten 45 Degree Woman, jota sain viimein syvällisempään kuunteluun todettuani poppoon viime kesänä Tuskassa lupaavaksi, miellyttää. Molemmat lähtevät ostoon.
Hupaisana uutena tuttavuutena mainittakoon Diablo Swing Orchestra. Pitää vielä kuunnella lisää, mutta kuten nimestäkin voi päätellä, tarjolla on melko moninaista, erikoista ja melkeinpä härskiä metallia. Jos kävelee jossain vastaan, suosittelen tutustumaan.
Seuraavaksi pitäisi sitten perehtyä tarkemmin Hauntediin, Danko Jonesiin, myGrainiin, In Flamesin tuoreeseen, Green Carnationiin, Kilven uuteen, vanhempaan Volbeatiin, Monsterizeriin ja moneen moneen muuhun(kävin isoveljen luona hamsterireissulla). Osaa on jo hieman fiilistelty, osaa ei. Mutta melkein toivoisin etten tykästy ihan kaikkeen, lompakko kun itkee verta jo nykyisen ostoslistan nähdessään.
No jo on perkele, tuli näköjään pari pakko-ostosta saman tien. VHB:n Approach on sen verran upea kiekko, että uudeltakin kehtaa odottaa paljon. Disturbedin klassikkostatus taas on niin kiistämätön, että uuteenkin on tutustuttava, vaikkei kahden ekan albumin tasolle taatusti enää päästä. Ten Thousand Fistskin jäi vähän vajaaksi.
Ja vittu mitä kansiarttia tuossa Indestructiblessa.
Pikkukylää kiusaa eräänä yönä pirunmoinen myrsky, ja seuraavana päivänä nousee hernerokkasumu jonne ihmisiä tuntuu katoavan karmeiden huutojen kera. Suuri joukko asukkaita jää loukkuun lähikauppaan, ja pian sekä usva salaisuuksineen että kanssatoverit alkavat todenteolla rassaamaan asukkaita. Mikä avuksi!?
Piti mennä katsomaan, kun ei teatterissa torstaina muutakaan pyörinyt, ja ohjaaja Frank Darabont on kuitenkin tuupannut melko tiukkaa paskaa ulos aikanaan(Green Mile ja Shawshank Redemption). Nyt parin päivän jälkeenkään en ole ihan varma pidinkö leffasta. Sen parasta antia olivat ehdottomasti suvantohetket, sillä leffan henkilökemiat, erilaiset kriisinhallintamallit, kevyt ihmispsyykeen tutkiskelu ja jännittynyt odotuksen tunne olivat mielenkiintoista ja antoisaa matskua. Mutta heti kun homma meni otusten kanssa tappeluksi, tuli sellainen ikävä deja-vu- ja myötähäpeä-fiilis. Vaan ehkä näitä purkauksia tarvittiin pitämään painetta yllä.
Kokonaisuutena Mist oli kuitenkin ihan viihdyttävä pätkä. Lopusta isot propsit(Stephen Kingille), todella vittumainen ratkaisu. Toimi.
Kaikenlaista pientä ja noloa on kyllä sattunut. Velipojan sylistä syöksyin joskus leuka edellä lattiaan(hetkellinen molempikäsihalvaus kenties...?), kun leikittiin tippuu-ei tipu-leikkiä, ja sitten tippuikin. Aukesi ihan hyvällä voimalla, mutta selvittiin muutamalla tikillä.
Kerran taas leikittiin skideinä läheisellä rakennustyömaalla, ja päätin viihdyttää itseäni viskaamalla rautatangonpätkän kohti sellaista verkkoaita-kerää. Tanko kiilautui sopivasti johonin rakoon, ja kerän joustaessa se sinkoutui helvetillisellä vauhdilla takaisin ja suoraan silmäkulmaan. Tuloksena ainoastaan pieni reikä ja turvotusta, mutta osuma sentinkin alemman olisi tehnyt silmästä selvää. Puhalsi pienen paniikin. Naurettava tilanne sinänsä, ollakseen pirun vaarallinen.
Isommilta jutuilta on onneksi sitten vältytty, niin nolojen kuin kauheidenkin juttujen saralla. Pitäisi vissiin joku päivä pudottaa Stockmannilla housut ja heittää valtaisa pieru, niin olisi kerrankin jotain tuntuvaa kerrottavaa.
No niin, tietty täällä on ehditty juonia kaikki yöpaikat jo jakoon, mutta rohkenen vielä ehdottaa itseänikin yökuntiin. Näin pitkänmatkalaisena siitä on totutusti suuri apu. Ja sisäkkäinhän mahtuu aina.
Niin, ja mullahan on sunnuntaina treffit valtiomme pääkaupungissa, eli ei tarvitse pelätä että jään nurkkiin lojumaan.
Kun vaihtaa ensitöikseen Käynnistä-valikkoon klassikkonäkymän, ja karsii muuta turhaa paskaa pois, niin kyllähän tätä käyttää. Lähinnä Vistan innokkuus hoitaa kaikka asiat omin päin tuottaa silloin tällöin kontrollifriikille harmaita hiuksia.
No mitähän helvettiä nyt... Tuohon Sansaan (rockbox o) olen aina drag & drop menetelmällä pistänyt musiikit sinne MUSIC kansioon, mutta nyt sitä ei helvetti enää ole siellä. Musiikit kyllä löytyy kun ite Sansan käynnistelee. Mhä?
USB-moodi vaikuttaa siihen, miten soitin ja sen sisältö näkyy koneella(ja konekin vaikuttanee). Oman Sansan kanssa totesin ainakin, että kun olen dragdroppaillut biisit Media Transfer Protocollassa, ja sitten yhdistän soittimen koneeseen Mass Storage Classissa(jolloin vehjettä vissiin käsitellään usbitikun kaltaisena massamuistilaitteena...ehkä), niin soittimessa ei näytä olevan biisin biisiä.
Liekö tästä sitten mitään apua, mutta yrittänyttä ei laiteta.