GH: On Tour on todellakin tiukinta paskaa sitten pitaleivän taskun.

Beyond Good & Evilistä sen sijaan voisi ihan oikeasti innostua.

Vaikka Lady in the Water jäi aikanaan katsomatta, niin kyllä Sayalaimalahnan nimessä on sen verran voimaa, että The Happening kiinnostaa ehdottomasti. Hancockistakin mulla on jotenkin jäänyt positiivinen mielikuva, vaikken just nyt osaa sanoa vähääkään, mistä se edes kertoo. Noh, teatteriin seikkailemalla se kait selviää. Ja ottaen huomioon, ettei Taistelu Tulevaisuudestakaan ollut mitenkään huono, niin ehkä uusi filufilkkakin on katselemisen arvoinen.

Muuten en sitten jaksa stressata, ennen Wall-E:n tulemista. Se enskari on jo merkattu kalenteriin.

Borat täydessä teatterissa oli tosiaan jotain ihan muuta, kun jokainen ihminen ulvoi suunnilleen koko leffan ajan kuin yhdestä suusta. Aika huimaa.


Muuten hauskin kokemus oli kolme lukiovuottani, jotka kulutettiin yhden oppitoverin kanssa nauramalla päivästä toiseen muutamille samoille Fresh Prince of Bel Air -laineille. Niihin ei vaan kyllästy.

"Old raggedy halter-top that says 'JAM'."

Mä tykkäsin Ranskan biisistä. Miehekkäitä partanaisia ja naisellinen partamies. Kansakunnan sielu?

Siivosin taas yhden luurangon kaapistani katsomalla Vanilla Sky. Päräyttävää matskua. Nyt tekisi kovasti mieli tsekata vertailun vuoksi se espanjalainen orkkisfilkka, kun hassun sattuman vuoksi se on parikin kertaa viimeaikoina sattunut Canalilla kohdalle. Toivottavasti löytyy vielö ohjelmistosta.

Subwayta on tullut itselläkin tiukkojen treeniputkien aikana tuettua aika paljon. Safka on semikallista, mutta pirun hyvää ja ravitsevaa. Ja lisäksi toimipiste on ihan tanssikoulumme tuntumassa.

Fuck MGS4:n välidemot. Popkornia ja tämä keskustelu viihdyttää muutaman tunnin paljon paremmin.

Paljon ikimuistoista kamaa ja musiikkien takia en kertaakaan käyttänyt mermaid coineja, vaan taitoin matkani aina juosten ja kukkia maalaillen (Shinshuu Plains!)(ruokkimismusa *itku*).

Mä taas tapasin juosta Ryoshima Coastia edestakaisin huvikseni, sillä sen teema on helvetin upea. Ja merinäköala kans.

Muiksi feivoreiksi kehittyivät matkanvarrella katkeran suloinen Okin teema, sekä lopun rukoilufesteissä soinut Reset("Thank You" versio). Vaikka täynnähän Okami on upeaa musiikkia, ja ääniraita lähteekin tilaukseen jonain näistä päivistä. Ja eipä silti, Colossus ja Icokin pitäisi ehdottomasti hommata. Niillä pärjäisi sitten hetken.

[Okami]

Nyt on kaikki nähty, sillä Okami napsahti läpi. Mähän en ole tämän kanssa pitänyt mitään kiirettä, ja välillä olin pitkiä aikoja kokonaan pelaamattakin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö pelin parissa olisi viihtynyt. Enemmänkin halusin joka kerta levyn koneeseen lyödessäni varmistaa, että voin antaa Ammylle huomiostani satakymmenen prossaa, sen verran kokonaisvaltainen kokemus Okami on ollut. Musiikin, ulkoasun, mytologian ja pelaamisen riemun yhdistelmä on juoksuttanut kylmiä väreitä selkäpiissä lukemattomia kertoja, ja nyt loppukahinoissa tuli viimein tirautettua ne parhauden kyyneleetkin. Beautiful.

Tekisipä pirusti mieli aloittaa uusi pelikerta saman tien, mutta en silti aloita. Se jäisi jossain vaiheessa lojumaan kuitenkin, ja lisäksi miljoona muuta peliä on ollut jonossa Okamin vuoksi, joten nyt on niiden vuoro. Toinen pelikerta, ja ne muutamat rästiin jääneet featuret(kuten se viimeinen pirun blockhead, johon kyrvähti hermo), jääkööt siis jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Vakuutuin nyt viimein myös siitä, että soundtrack on laitettava tilaukseen. Kuumaa kakkaa, alusta loppuun. Seuraavaksi korkkaantuu God Hand(tätä onkin jo venailtu). Saa nähdä löytyykö siitä lopullinen syy hylätä muut jumalat ja palvoa Cloveria.

Hemmetti. Surffailen tässä ipod kosketuksella. Aika cool Pakko myöntää että alkaa iphonekin kiinnostamaan. Kun aikalailla sama laite kun tämä taitaa olla.

Onhan se, mutta velipoika oli ainakin sitä mieltä, että iPhonen puhelinominaisuudet ovat aivan hirveät(soittimena laadukas vehje). Eikä se ole missään vaiheessa kyllä vakuuttavalta kuulostanutkaan, vaikkei omakohtaista kokemusta ole. Itse pitäisin siis touchin touchina ja ostaisin ihmisten puhelimen.


Nyt saavuttiin viimein siihen tienristeykseen, että terminoin oman Pelaaja-tilaukseni. Kestoasiakkaan rooli on yleensä aina varsin ei-palkitseva, mutta vielä kun paria viime lehteä on juuri ja juuri tullut edes luettua, niin eipä siitä maksamisessa ole enää mitään järkeä. Silti tuntuu jännän haljulta, kun pari kolme viime vuotta on lukenut yhtä tiettyä lehteä kuukausittain, ja nyt se ei enää kolise postilaatikkoon. Noh, uusille ulapille, sano.

Kävin eilen yhdessä talonäyttelyssä Tampellassa ja se asunto oli täydellinen. Harmi vaan, että ottajia oli jotain 10 eri henkilöä, joten ensimmäiseksi tullut sai ottaa sen... Ja se oli joku turkulainen.

Tässä vaiheessa olin pudota tuolilta, mutta tietty se hopeareunus tuli heti perään. Senkin rohmukuoriainen.


Ollaan juopoteltu sunnuntaina, tiistaina ja keskiviikkona. Tänään oli sitten viimein se kuuluisa "se on loppu nyt" -fiilis. Saa nähdä miten viikonlopun tullen taas käy. Kirottu liiallinen vapaa-aika.

Pysykää lapset koulussa.

Olen tässä kahden vaiheilla, että ostanko plesen pelkästään yhden pelin takia... onko se 399+prolo tarjous enää käytännössä saatavilla?

Samat aatteet. Meinannut tilata monta kertaa, mutta yhtä monta kertaa päättänyt että olkoot koko vehje ja kahtelee sitten joskus kun tulee slim versio halvemmalla. Kuitenkin aina jotain kautta tulee ajateltua että uusi Metal Geari... uusi Metal Geari...

Samaa on pyöritelty paljon täälläkin, mutta kyllä mä nyt olen päätynyt siihen, että saa jäädä toistaiseksi. Kesätöitä ei ole, elokuun mittainen jenkkilänmatka tulee imemään suurimman osan säästöistä, opiskelu alkaa syksyllä ja omaa kämppääkin pitäisi katsella, joten ilman PS3:een sijoittamistakin mä tulen olemaan varsin pian financially fucked. Ja eipä mulla uudelle konsolille - MGS4 put aside - olisi edes käyttöä juuri nyt. Käsikonsolit(äh, se heavy-ass-PSP:kin pitäisi uusia) ja PS2 viihdyttävät tyydyttävästi edelleen, uutuudet kuokitaan kavereilla mikäli tarve vaatii.

Kolmospleikkarin omistavan kaverin kanssa onkin jo lyöty lukkoon, että jatketaan parin viime MGS:n ajan jatkunutta traditiota, ja hakataan nelonen vuorokausimaratonina yhdeltä istumalta, heti julkaisussa. Se saa luvan riittää janon sammuttamiseen.

[Phantom Menace]

En mäkään montaa paskaa peliä ole ostanut. Edelleen voiton vienee PC:n Phantom Menace, josta skidinä tykkäsin paljon, ja jotenkin oli jäänyt tosi positiiviset mielikuvat, joten heräteostostelin sen joskus vuosi pari takaperin. Läjä kamalan näköistä ja hajuista paskaahan se oli, ja näillä eväillä tuhottiin yksi setti kultaisia muistoja.

Kyllä se ajan patina voi joskus kusta linssiin.

Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä? 

Toki, otetaan siinä vaikka 1 vs 1 matseja, 10 taposta poikki. Tai onko parempia formaatteja?


Eli heittäkää vaan turnausideoita ilmoille, ja sitten jossain vaiheessa kerään niitä kaikkia tuonne avausviestiin.

Haloa ei varmaan ole järkeä ihan 1 vs 1 ottaa, mutta 2 vs 2 sopisi jo paljon paremmin. Ja mulla on taas muutama peli palkinnoksi. Jännitys tiivistyy..

Palkinnot voi sitten lähettää jo suoraan mulle. Vaikka mä luonnollisesti omistelisin vielä pykälää kovemmin Gears of Warissa(as seen last time), niin aina Jedimestarille Halokin maistuu.


Nyt menenkin itkemään itseni uneen.

Taitaa noilla suunnitelmilla olla kohta sama hankkia pelkkä varastotila. Aina siellä jossain nurkassa yönsä nukkuu.

Discshopilta tuli sähköpostia, että hopea-asiakkaana(mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan, kun en moisesta tittelistä ollut lafkan yhteydessä koskaan kuullut) irtoaa MGS4 vajaalla 52 eurolla. Ei edes mitenkään hirveä hinta, olettaen että perusversio maksaa reilun kuusikymppiä normaalisti muuallakin kuin DS:ssa.

Täytyy kurkkia kalenteria vielä tarkemmin, mutta en tähän hätään keksinyt mitään tekosyytä. So count me in, brother!

Eihän universumin tiukinta Virtua Striker -turnausta(todennäköisesti pelkkiä nollapelejä, eh?) pidä mennä missaamaan.

Niin, kyllä Apollolla ainakin homompi letti on. Ja joo, tietty AJ:ta voi pelata ilman Phoenixien pelaamista, mutta silloin kokemus on taatusti alta puolet tarkoitetustaan. Niin ja missaahan siinä yhden historian tiukimmista pelitrilogioista. Vaan pientähän se...

  Okei, I rest my case.

Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."

No siis... íhan normaalisti....

Se on myös todennäköisesti ainoa peli, jolla on munaa haukkua pelaajaansa kananpaskaksi, jos koettaa lopettaa pelaamisen. Hahhehhuh.

Heh eeppisten leffojen putkihan tässä on päällä kun eilen tuli tsiigattua ensimmäinen Godfather. Taisi jopa olla ensimmäinen kerta kun näin leffan alusta loppuun ja keskittymisen kera.

Hoh, tämän minäkin olen sentään kerran katsonut(vahvaa kamaa), mutta muita Setiä en, vaikka nekin koko boksin muodossa ovat istuneet hyllyssä jo pitkän tovin. Pitäisi varmaan näidenkin kanssa ottaa itseään niskasta kiinni, ja katsoa koko setti. Ekakin olisi mukava nähdä taas.

Niinhän siinä sitten kävi, että sorruin eilen ekan Lethal Weaponin katsomiseen, ja nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin kokea kaikki. Kakkonen lähtee pyörimään kohta. Tavallaan vähän masentavaa, että tämän maailman parhaimmat toimintafilkat on tehty jo parikymmentä vuotta sitten...

[Abe's Exoddus]

Vaikka olin näköjään jo ajat sitten manannut, etten tähän listaamiseen rupea, niin toisin kävi. Järjestyksen jätän kuitenkin pois, se kun olisi todennäköisesti eri jo tunnin kuluttua.

Abe's Exoddus: Vivahteikas oddworld-universumi, sympaattisin päähahmo ikinä, (pieru)huumori, kenttädesign, aivopähkinät ja pelaamisen riemu. Haastetta löytyy perkeleesti, ja peli kestää aikaa ja pelikertoja Mariojen ohella parhaiten tässä maailmassa.

MGS2: Ykkönen on tasapainoisempi ja kompaktimpi, kolmonen taas pelattavampi ja monipuolisempi, mutta mä en vaan pääse tästä yli enkä ympäri: Sons of Libertyssa on SITÄ JOTAIN, ja heti kerralla enemmän kuin laki sallii. Miljoonat salaisuudet ja yllätykset sekä huuruisin, monipuolisin, pelottavin, naurettavin ja mahtavin stoori ikinä kantavat tätä peliä täältä ikuisuuteen.

Shadow of the Colossus: Koskettava, erilainen, lopullinen ja megalomaaninen. Colossuksen pelaaminen on pirun kivaa, sen maailma on kaunis ja koruton kuin parhaimmissa westerneissä konsanaan, musiikki yksinkertaisesti upeaa ja sen pienet virheet antaa anteeksi enemmän kuin mielellään. Kirsikkana kakun päällä istuu täydellinen lopetus, viimeistä bossia myöten.

ICO: Colossuksen aseveli, joka huokuu täysin samaa henkeä ollen kuitenkin täysin erilainen. Pieni, harmaansävytteinen ja henkilökohtainen tarina kuljettaa pelaajan läpi upean linnan täynnä varjo-olentoja, ansoja ja pulmia. Jälleen kerran ei missään nimessä täydellinen, mutta teknisen puolen puutteet korvataan tunteilla ylivertaisesti. Musiikki ei jää mieleen(lukuunottamatta todella kaunista lopetusbiisiä), mutta on silti hienoa ja tukee kokonaisuutta loistavasti. Tämänkin pelin parissa ei voi olla välittämättä.

Phoenix Wright: Ace Attorney: Sarjan kolmas peli, Trials & Tribulations, on parempi, mutta näin fiilispohjaiselle listalle debyytti-Phoenix kuuluu silti ehdottomasti mieluummin kuin T&T. Se on selkeä kokonaisuus, jossa ei ole yhtään heikkoa keissiä, ja jota jaksaa edelleen pelata sarjan peleistä parhaiten. Huumori(kiitos terävän enkkukäännöksen), törkeän hieno hahmogalleria, vaikuttava musiikki, jännittävät stoorit ja koskettava lopetus - tässä on kaikkea.

Jak & Daxter: The Precursor Legacy: Tasoloikkafanin unelma. Tämän jälkeen on tullut monia monipuolisempia, pidempiä ja pelattavampia seikkailutoimintaloikkahybridejä, mutta jos puhtaasta 3D-loikinnasta puhutaan, niin eka Jak vie sen kirkkaimman pystin. Sen maailma on mukavan laaja, yhtenäinen ja ennen kaikkea kaunis(vielä tänä päivänäkin, ja lisäksi mä olen vähän heikkona näihin precursor-designeihin). Ohjaus on tarkkaa ja kenttädesign monipuolista. Päälle vielä huumoripitoinen tarina, ja hommahan toimii.

Super Mario World: Tätä piti nyt hetki miettiä, mutta kyllä kaikista Marioista sydämeni sykkii eniten tälle. Worldissa on kaikkea.

Donkey Kong Country/Sonic the Hedgehog: Näistä mä en sitten osannut päättää, eikä viitsisi kuluttaa Top 10:n paikoista liian montaa klassikkoloikinnalle, vaikka ne sen ehkä ansaitsisivatkin. Sonic on lyhyehkö, mutta tylyn tyylikäs ja vauhdikas, DK taas upean näköinen ja mukavan mittainen. Molemmissa on hienoa musiikkia, juuri oikeanlainen kontrollifiilis, nokkelia kenttiä ja todennäköisesti molempia jaksaa pelata aina.

Guitar Hero: GH aloitti aivan uuden pelikulttuurin, ja onkin puhdasta hauskuutta, niin yksin kuin kaverin kanssa. Ykkösessä on parhaat biisit, ja se yksin tekee siitä sarjan parhaan.

Okami: Koska Okami on vieläkin vähän kesken, niin aioin jo olla mainitsematta sitä, mutta goddamnit, se on vaan niin hieno peli. No can do. Ja taitaa muuten olla ainoa full-length-seikkailupeli johon olen koskaan oikeasti syventynyt, joten propsit jo siitäkin.


Jäähän sieltä aina kilokaupalla kultamatskua pois, mutta nyt ei jaksa stressata. Siitä ei saa kuin harmaita hiuksia. Mukavampi tehdä listaa fiilistellen, vaikka se sitten olisikin vain vähän sinne päin. Jotain aitoa seikkailumatskua olisin tosin varsin mielelläni ottanut listaan mukaan, mutta juuri nyt se ei vain olisi ollut perusteltua. Ehkä ensi kerralla.

Kauan huhutusta uudesta MacGyver-leffasta näyttää ehkä sittenkin tulevan totisinta totta. Jos Richard Dean Ardersson hyppää Angusin kenkiin, niin jukopliut olenko niin leffateatterissa ekana päivänä.

Heh, MacGyver-leffa olisi kyllä tosiaan jotain, mikä tullessaan olisi yksinkertaisesti pakko nähdä, vaikka sillä mitä todennäköisimmin pilaisi yhden tämän universumin suurista klassikoista. Uhkapeliä, sano.

Vaan eikös Riku oo läski liimaletti nykyään...? Kuntokuurille!

Hankkikaa ja katsokaa.

Ei helvetti, tajusin juuri, että mulla on ollut tämä hyllyssä varmaan pari vuotta, mutta jostain syystä se on edelleen katsomatta. Otanpa itseäni niskasta kiinni hetimmiten.


Helsingin reissulla kävin katselemassa Sweeney Toddin. Kuvallinen puoli kaikessa kuraisuudessaan oli upeaa, biisit perkeleen hienoja(vaikkakin näin jälkeenpäin ajatellen leffassa ei kyllä tehdä mitään muuta kuin lauletaan, vähemmälläkin olisi pärjännyt), näyttelijäkaarti vaikuttava(mitä nyt se Harry Potter -kaksikko, hyvistä suorituksista huolimatta, huvitti ajoittain pakostakin) sekä stoori ja sen käsittely brutaalia, traagista ja kyllä, myös koomista. Kun Herra Todd pääsee kunnolla vauhtiin, on yleisfiilis kuvattavissa yhdellä sanalla: hämmentävä. Ei oikein tiedä pitäisikö itkeä, nauraa, kunnioittaa, vavista, vai katsoa muualle. Ja viimeistä lukuunottamatta selkäpiin ja aivojen välillä kulkee taatusti kaikkea tuota, ja paljon enemmänkin.

Loppuratkaisukin on, pakko myöntää, pirun toimiva. Näinä päivinä sattuu harvoin sitä, että lopputekstien rullatessa ruudulle on pakko tuijottaa niitä pitkä tovi silmät tyhjinä ja hiljaa, kaikkea näkemäänsä sulatellen. Sweeney Toddin jälkeen kävi juuri näin. Vangitsevaa paskaa. Minä pidin.



Kotipuolessa olen taas harrastanut leffasarjojen koluamista. Ne Extended LOTRit katselin jo jokin aika sitten(beautiful), ja seuraavaksi pitäisi sukeltaa extrojen maailmaan. Alkuperäinen Die Hard -trilogia on myös mätetty, ja nyt on aika ostaa nelonen. Kolmesta Austin Powers -leffasta taas on tsiigailtu kaksi ensimmäistä(eka ei yllättänyt, mutta The Spy Who Shagged Me oli huomattavasti parempi kuin muistin ja pudotteli jatkuvasti). Kolmatta pätkää en olekaan koskaan nähnyt, se siis pyörimään lähipäivinä. Näiden jälkeen tekisi kovasti mieli luukuttaa pitkästä aikaa huumorilla höystetyn toiminnan kirkkaimmat timantit, eli neljä kappaletta Lethal Weaponeita, mutta toisaalta taas hyllyssä on vielä katsomattomia pätkiä, ja uusiakin on jo matkalla, joten nostalgiatrippi saattaa siirtyä vielä hieman.

Wikipedian mukaan viidettä ja kuudetta kautta ei edes olla julkaistu DVD:llä. Tiedä sitten tullaanko niitä ikinä julkaisemaankaan, koska neljännen kauden DVD-boksi julkaistiin jo parisen vuotta sitten eikä (edelleen wikin mukaan) sitä seuraavien kausien julkaisemisesta ole ilmoitettu mitään.

Tätähän minä vähän pelkäsinkin. Voi näitä rikoksia ihmiskunnan hyvinvointia vastaan...

Huhhei, miten kuluttavat pari viikkoa. Streettanssin SM-kisat ovat taas takana, ja Oulun kultasaalis oli varsin mittava, mikä on tietty ihan oikein. Ei sinne Espooseen asti kannata turhan päiten täältä perukasta edes lähteä. Itse pokkasin neljä kärkisijaa, paljolti ryhmälajeista tosin. Kisojen jälkeen vietin viikon verran Helsingissä omaa lomaa, mutta ikävä kyllä kotipuolen tanssikoulun kevätnäytökset pakottivat kotiutumaan takaisin ankeaan arkeen. Viikonlopun verran täysin palkatonta työtä univelkaisena. Dope.

Nyt se kaikki on kuitenkin viimein ohi, ja voi alkaa keskittyä vähän leppoisampiin projekteihin(streettanssi-show Soulful Love Oulun Valveella 30.5. klo. 19, luvassa sen verran pommi juttu että kannattaa tulla kauempaakin), kesän odotteluun(Oulun Katutanssit 5.7. Oulun rotuaarilla, vuoden päräyttävin ja täysin ilmainen ulkoilmatapahtuma, ole siellä tai ole kuutio) sekä hieman myös lomailuun, pelailuun ja lautailuun. Ei hassumpaa.



Mutta ennen kaikkea tätä, suihkuun. Eilisen stressinlievityskaljoittelun jälkiodööri on varsin läpitunkeva.

Laitoin Playsta tulemaan...

...Vanilla Sky, seitsemisen euroa.

...Tenacious D: The Pick of Destiny, yhdeksisen euroa.

...Fresh Prince of Bel Air, naurettavat neljätoista euroa.

Pitkästä aikaa taas aitoa leffaviihdettä tulossa.


Asiasta kukkaruukkuun, saako mistään tästä maailmasta Prinssin viidettä ja kuudetta kautta devuna? Playn tarjonta kun loppuu ikävä kyllä tuohon.

Joo mä hajosin tänään kaupungilla, kun ohi ajoi teekkaridorkien 69-numerolla varustettu Koskilinjojen vappubussi. Kun mokoma pysähtyi liikennevaloihin, alkoivat sisälläolijat kuin yhtenä henkilönä heiluttaa linjuria puolelta toiselle kuin jenkkigangsterihydrauliikat konsanaan.

Yliopistolla ollaan kyllä aina niin hyvissä ajoin tähän aikaan vuodesta liikenteessä, ettei varsinaiseen vappuun asti kestä pelikunto enää kellään. Hulluja nuo suomalaiset.

Meilläpäin ehdottomasti odotetuin elokuva just nyt(vähän niinkuin läpällä, mutta ei sitten kuitenkaan), on Wall-E. Hajosin sen trailerille täysin.

Jostain syystä mä muistelen nauraneeni T3:sen aikana paljon. Liekö se sitten hyvä juttu...

Niin, riippuu mistä roikkuu. Kaveri sano leffan jälkeen sillon aikanaan, että se ei ollu hyvä juttu, koska kyseessä ei tämän takia ollu Terminator.

No aika nihkeä kaiffari, jos iso-T:tä katsellessa pitäisi koko ajan olla naama norsunvitulla. Kyllä T2:senkin aikana sopii hymyillä useampaankin kertaan.