Katamarit sen kun pyörii.

Se kilparata-kenttä on aivan mahtava! Ja We Love Katamarissa on helposti viime sukupolven ohjekirjanen! Olisivat tosin saaneet tuoda ensimmäisenkin pelin tänne!

Kilparadalla oli kyllä melkoista vauhdin hurmaa. Eniten bookletissa tykkäsin siitä alun selityksestä, että ei tässä muuta tehdä kuin pyöritellään, ja silti kaikki rakastaa peliä. Weird, isn't it? Niin ja screenshoteista, jotka oli itse asiassa piirretty, kuten kaikki muukin kirjasessa. Dope.


Naaa-na-na-na-na-na-na-naaa Katamari Damacyyyy....

Katamarit sen kun pyörii. Jännää miten se pirulainen kasvaa usein ihan huomaamatta, ja totuuteen herää siinä vaiheessa kun katamariinsa pyöräyttää ensimmäisen lapsen. Tai kun sattuu ajattelemaan, että missäs se pelihahmo on, ja sellainen piiiiieni kärpäsenmälli kipittelee siinä perässä. Viime tehtävässä menikin sitten jo taloja ja muuta bashaa. Se on sitä voimaa.

Fanit hajottaa edelleen, mutta koitan olla välittämättä. Keräillään planeettoja ja pyöritellään aurinkokin, jonain näistä päivistä.

-----

Paskareissuilla taas olen tökkinyt Quendania, ja yllätyin positiivisesti. Tässähän on ihan oikeasti kivoja biisejä! Pari kamalaakin joukossa joo, mutta suurin osa on viihdyttävää matskua. Stoorit olisivat varmasti kivoja, jos niistä ymmärtäisi hevon lerssiä. Graafinen ulkoasu on varsin samanlainen kuin EBA:ssa, eli sen käännöstyö on tehty onnistuneesti Quendanin hengessä. Joistain piirteistä pidän kuitenkin tässä jopa Eliteä enemmän. Piirroksissa on sitä jotain extra-fleivaa. Toisaalta taas pelimekaniikassa, eli lähinnä valikoissa ja muissa, on EBA:ssa uusia ideoita, jotka parantavat peliä. Jälleen tietenkin auttaisi, jos Quendanissa osaisi tehdä muutakin kuin valita yksin- ja moninpelin väliltä ja suorittaa itse pelaamisen. Jos feilaa biisin, pitää joka kerta heittää pitkäveto, että kumpi nappi se jatkaminen taas olikaan. Vasemmallahan se.

Quendan tuntuu muuten myös olevan rutosti helpompi kuin läntinen serkkunsa. Biisejä läpäistynä reilu tusina, ja feilasin vissiin kahdesti. Suurin osa biiseistä A:lle, heti, eikä B:tä huonompaa tunnu voivan saada, vaikka kuinka humalassa pelaisi. Näistä kahdesta pelistä olisi kiva koostaa sellainen Ultimate Musical Poking Experience, jossa yhdistyisivät molempien osien helmeimmät biisit, Elite Beat Agentsin valikkorakenne kaikkine ominaisuuksineen sekä tietysti englannin kieli, ja Quendanin taiteellinen silmä. Se olisi hitti!

Tällaisenaan Quendan kuitenkin jää aavistuksen EBA:in varjoon. Piirun verran heikompi biisivalikoima ja se japania koitui kohtaloksi. Vaan loistopeli tämä silti on.

Eli siellä vaan vihataan mua.

Filmifriikki on paikallisena pikkuliikkeen kiva mesta. Juuri sellainen paikka missä voi käydä kaivelemassa klassikoita, valikoima on ihan laaja ja tuonti-devuja löytyy hyvin. Mutta en minäkään sieltä nettikaupan kautta alkaisi mitään tilaamaan, sen perusteella mitä kerran taisin sille saitille eksyä.


EDIT. Todennäköisesti DS:n sivuilla on vain asennevamma tuota meidän vanhaa kotikalustoa kohtaan, mutta arsesta se on silti, kun paljon hifimmätkin sivut pystyvät sallimaan shoppailun jopa sen kautta. Eikä Discshoppikaan läheskään joka kerta auo päätä.

EDIT2. Jep, pitihän se kokeilla heti, ja uudemmalla raudalla sivusto wörkkii kuin unelma. Leffoja taas tulossa, ja mielessä rauha.

Discshop on kiva kauppa muuten, mutta nuo sivut ovat kyllä aivan järkyttävän bugista paskaa. Useammankin kerran on sattunut sellaista, että kun shoppailee sisäänkirjautumatta, ja sitten koittaa hoitaa maksuhommat, niin Kassalle-nappi päättääkin olla linkki etusivulle. Great. Voisi luulla, että tämän tilanteen voisi pelastaa vielä kirjautumalla ensin sisään ja koettamalla sitten uudestaan, mutta no such luck. Kunhan olet inessä, huomaat, että ostoskori on nykyään tyhjä. Tässä vaiheessa meinaa jo keittää yli, mutta kärsivällisenä ihmisenä, loistavan leffaviihteen vuoksi, sitä päättää vielä niellä kiukkunsa ja napsutella äkkiä tuotteet uudelleen koriin ja hoitaa homman alta pois. Ja tässä tullaan käännekohtaan: ensimmäiselle tuotesivulle päästessä ostoskori on taas yllättäen entisellään, mutta vasemmassa ylänurkassa seisoo myös kohtalokkaat sanat: "Et ole sisään kirjautunut."

*KABOOM!!*

Ja ei, vieläkään Kassalle-namikasta ei pääse kassalle, vaan etusivulle. Eivät vissiin ihan oikeasti tahdo, että kukaan ostaa lafkasta yhtään mitään.

Tänään jäivät leffat sitten ostamatta, sillä ei minun tuollaista paskaa tarvitse kestää. Katsellaan tässä joku toinen päivä uudelleen. Jos katsellaan.

Ei, en ole tainnut nähdä. Ja on niitä tietty muitakin hyviä Cage-leffoja - kun nyt vaan muistais yhdenkin - mutta noin niinkuin yleensä siinä naamarissa on vaan jotain mikä ei toimi. Tiedä sitten mitä.

Ostin viimein yhden niistä ikuisuusprojekteista, elikkäs We <3 Katamarin. Ja on pakko sanoa, että tämä on aika ihana. Pyörittely on paljolti rentouttavaa puuhaa, ja varsinkin kun katamariinsa saa vähän kokoa ja momentumia, on helppoa tuntea olevansa vähintäänkin Cosmoksen prinssi. Graffojen laatikkomaisuutta ei edes ajattele, niin tarkoituksenmukaista se on, ja värien paljous korvaa kaiken. Niin ja välidemojen sun muiden graafinen ilme ja design ovat vertaansa vailla. Musiikkipuolella oli ikävä kyllä joitain ihan hirveitä biisejä, ja vähän mitäänsanomatontakin matskua löytyy. Onneksi jo pelkkä Katamari On The Swing riittäisi.

Se minua kans vähän harmittaa, että miksi tällaisessa hyvän mielen pelissä pitää niiden fanien olla niin pirun nihkeitä. "Yhyy, onpas se pieni, vähän niinkuin prinssin pallit..." Hei, katsotaan vieläkö rassaa kun pyörittelen tuon liekehtivät katamarin sulle perseeseen ja viskaan koko paskan Cosmoksen syvyyteen!


...mutta tuota, muuten tosi kiva peli.

[Face/Off]

Face/Off

Lienee sitä Woon parempaa Hollywood-mättöä. Synopsis: Poliisimies Sean Archer on jahdannut criminal-mastermind Castor Troyta jo vuosia, ja nyt ollaan edetty siihen pisteeseen, että ainoa tapa saada Castor vastuuseen teoistaan on lainata miehen kasvoja ja muuntaa Archer samannäköiseksi(talk about extreme). Ikävä kyllä homma menee pahasti pieleen, kun Castor pääsee käsiksi Archerin naamariin ja tekee varsin kaksinaamaisen(hihhih) vastapalveluksen...

Aluksi jännitti tuo Nicholas Cagen mukanaolo, sillä olen vuosien varrella oppinut inhoamaan sen äijän pärstää melkoisesti. Yybermulkun ja limaisen Castorin rooliin Nikke kuitenkin natsasi loistavasti. Siksi onkin tavallaan harmi, ettei Cage saa vetää kyseistä roolia oikeasti kuin hetken. Ellei sitten Castoria näyttelevän Archerin näyttelemistä lasketa...? Travolta vetää kans suvereenisti molemmat roolinsa, ja hämmentävä identiteettisoppa toimiikin näillä avuilla kuin ne miljoona volttia.

Juoni on huuruisuudessaan loistava, toiminta aina ammuskelusta takaa-ajoihin on päräyttävää matskua ja niitä kuuluisia Woo-nyansseja on aina kiva bongailla. Kaiken kaikkiaan erittäin tiukka toimintapätkä. Thumbs up.

Kävin tiirailemassa American Gansterin. Denzellillä on edelleen isot pallit, Russel toimi ihan hyvin, leffa sisältää aikansa edellyttämää upeaa musiikkia ja loppu oli tyylikäs. Se, että tämän käytännössä henkilökemioilla ratsastavan kolmituntisen spektaakkelin jaksoi ihan hyvin tiirailla, kertoo jotain niiden toimivuudesta. Toisaalta taas jotkut aspektit leffasta jäivät uskoimattoman hämäriksi, kun aikaa olisi selventämiseen riittänyt. Oh well. Ei parasta paskaa markkinoilla, mutta varsin mukiinmenevä gansteripätkä. Semmoinen kolme&puoli tähtöstä.

Pelaajalauta hyökkäyksen kohteena

Noh, ainakin on ihailtava moderoinnin rakastavaa ja asiallista linjaa. Petrikö meidät tuhosi?

[Croc: Legend of the Gobbos]

Se voisi olla Croc: Legend of the Gobbos(ja heti ensimmäisellä päästään itse asiassa aika lähelle), joka oli aikanaan ensimmäinen peli, jonka ostin omilla rahoillani, ja myöskin ensimmäinen peli, jonka ihan oikeasti läpäisin täysin. Tämä oli heti kauppaan mennessä selkeä valinta, ja muistan vieläkin kuinka hypistelin sitä suunnatonta kivan pastellinväristä pahviboksia(nämä olivat muuten supertyylikkäitä, ja pieksevät nyky-devari-kotelot mennen tullen) automme takapenkillä ikuisuudelta tuntuneen matkan. Samaten muistan sen lauantai-aamupäivän, kun pyjamaan pukeutuneena ryntäsin ilmoittamaan äidille ja isälle, ylpeämpänä kuin mistään koskaan, että sataprosenttinen läpäisy on nyt takana. Ne pinkillä taustalla pyörivät platformit ja lopputekstit...sweet.

Btw, ennen pelin ostoa olin kaverilla hakannut pelin demon läpi valehtelematta montakymmentä kertaa - ja siihen sisältyi ensimmäinen kenttä. Lapsen stamina on jotain ihan muuta. Nykyäänhän tätä ei enää pelaa millään, mutta niitä aikoja ja lapsen väsymätöntä kykyä innostua on silti mukava muistella - nyt ja jatkossa.

...
...
...
...
...

 
Ei piru vie, muutin juuri mieleni. Olin aikonut edetä muutaman muun ehdokkaan kautta siihen lopulliseen voittajaan, eli Abe's Oddyseehen. Ja vahvoilla se tietty onkin. Aben superlyhyttä demoa hakattiin myös kaverin kanssa vähintään yhtä paljon kuin Crocia, ja useammankin kerran peli on tullut elon tiellä vastaan, aina yhtä iloisena yllätyksenä. En koskaan omistanut peliä itse, enkä myöskään pelannut sitä läpi asti(Exodduksen kylläkin, montakin kertaa), joten molempien osien ostaminen omaan hyllyyn tässä taannoin tuntui tosi hienolta. Ties milloin olisin viimeksi hypistellyt minkään pelin koteloa(actually, the last one might have been Shadow of the Colossus) samalla innolla tai lukenut manuskoja kannesta kanteen. Ja kaiken kukkuraksi peli on edelleen erittäin pelattava, yksi parhaista mitä on koskaan tehty - vaikka se jääkin pelillisesti monipuolisempia komentoja sisältävä Exodduksen varjoon. Mutta ei, ylle kirjoitettuja muistoja ja fiiliksiä ei vain voi voittaa. Tunnearvossa Abe siis jää kuin jääkin tiukasti hopealle.

Postin alkuosa jääkööt alkuperäiseen kuosiinsa tämän hämmentävän ajatuksenjuoksun todistamiseksi. Huhhei.

Twipsy.

Tämän minäkin jopa muistan. Ne meni tietokonemaailmaan jonkun fakin skanneri-tulostimen kautta. Profetia? Samassa aallossa(tai niillä main) alkoivat "Flipper ja Lopaka", se joku toinen, mikälie Korallifisut ja muuta shaibaa. Ja kyllä, taisin minä näitä katsella koulun jälkeen silti. Mutta moonkin junnu, u know.

[Gob]

Gob: I know what an erection feels like, Michael. No, it’s the opposite. It’s... it’s like my heart is getting hard.

Yksi täydellisimmistä kuvauksista mistään ikinä.

Ajattelin sinua Sharkie kun uutisissa oli juttua High School Musicalin koe-esiintymisistä. Olitko siellä?

Ei, en ollut. Vaikka kyseessä olisi varmasti siisti proggis. Näyttivät haluavan laulutaitoisia ihmisiä, joten kokoshh...

Oulun päässä aletaan tosin pian työstämään West Side Storya. Siihen saatan hakea, mikäli lupaat tulla katsomaan.

Muistatteko vielä sen orastavan ihastumisen tunteen? Sen, kun koko maailma tuntuu olevan toivoa täynnä. Bussissa, tai missä vaan, saattaa yhtäkkiä alkaa naurattamaan ilman sen kummempaa syytä. Pääkoppa tuntuu olevan täynnä puuroon verrattavaa materiaalia, sen verran vaikea on koettaa keskittyä mihinkään. Nihkeässä lumituiskussakin tuntuu olevan jotain tosi kaunista. Sisukset breikkaavat 24/7.



np: The Isley Brothers - That Lady

Mulla on töitä vakiona kerran viikossa, lauantai-aamupäivisin, kaksi (2) tuntia. Freeloading is the way to wisdom.


...


Njoo, joutuu sitä silloin tällöin paikkailemaan työkavereita tai käymään teatterilla, mistä lisätienestiä. Niin ja yks Hesan opetusreissu on luvassa. Huh. Kunhan en polta itseäni loppuun...

Tai sitten sieltä tuleekin Ubsoftin Assassin's Creedin kaltainen floppi. Following the dream!

[Holidayta]

Love Actually

No pakkohan tuosta on pitää vaikka se onkin niin ilmeisen ja oksettavan juuri se mikä se onkin. Hahmot ovat loistavia ja näyttelijät samoin. Ja on se vaan niin romanttinen, prkl. Jos tästä ei pidä, voi suosilla unohtaa romanttiset leffat kokonaan, eivät ne tästä enää parane.

Itsehän löysin itseni eilen katsomasta Holidayta, joka pudonnee täysin samaan laariin. Ärsyttävää tiedostaa, kuinka ilmiselviä suunnilleen kaikki leffan ratkaisuista on, ja liikuttua silti kympillä. Muutamia mukavan persoonallisia juttuja tästä kuitenkin löytyi, ja eritoten leffaviittaukset viihdyttivät.


Näitä kahta mainittua kuvaahan saa muuten tuplaboksina. Ellet ostanut sitä rakkaallesi jouluna, käy tuleva perjantai-ilta ihan yhtä hyvin.

Hihhih, piirakantekijä. Loistavaa.

Tuota, nimi oli tosiaan sattunut Canal-lehtisestä silmään, mutta en sen enempää tullut perehtyneeksi. Nyt voi kuitenkin olla, että tuosta on pari jaksoa ainakin pakko tarkastaa. Voisi toimia just piristävästi, kunhan tuosta söpöstä kieroudesta ei tehdä liiallista itseisarvoa. Niin käynee tällaisessa proggiksessa helposti.

Tosi raastavaa. Joka kerta kun tänne joku jotain on postannut, ensimmäinen ajatus rääkäisee: "TK:n miittikooste!" Vaan kun ei.


Olisikohan elämä mitään...?

Napsahdin aamulla kotiin Helsingistä. Takana yksi päräyttävimmistä viikonlopuista pitkään aikaan.

Lauantai-sunnuntai-akselilla järjestettiin kahdet suuret streettanssi-karsinnat Stadin Kulttuuritalolla. Lauantaina oli hiphop-ryhmien MM-karsinta, palkintona edustuspaikka sekä 6000 euron matkastipendi heinä-elokuun vaihteessa järjestettäviin MM-kisoihin Las Vegasiin. Ja nythän pääsi käymään niin, että oululainen Natural Hype -ryhmä(your's truly icluded) kävi viemässä sen kirkkaimman sijoituksen. Vegas odottaa, beibi! Ei tätä vaan tajua vieläkään. Luvassa hienoin reissu mihinkään koskaan. On helppo hymyillä.

(Haastis Bassoradiossa jonain päivänä tällä viikolla, ja kisaviikonlopusta on tulossa jonkunlainen keissi itse lehteenkin. Tsekkaa se, tai ole itse ignorance.)

Sunnuntaina taas kilpailtiin edustuspaikoista ja matkastipendeistä ranskalaisen Juste Debout -tapahtuman baltiankarsinnoissa. Happeninki sisältää lukuisten eri katutanssilajien 2 vs. 2 -battleja, ja meininki oli off the hook. Parissa sarjassa skabailin täälläkin, mutta voitot jäivät tällä kertaa.

Kirsikkana kakun päällä Justen kansainvälinen tuomaristo piti tanssitunteja eilen(ja itse asiassa tänäänkin), joilla kävin vielä sivistämässä itseäni maailman parhaiden seurassa. Sieltä olikin sitten hyvä lähteä junaan ja kohti kotia. Tältä reissulta jäi käteen PALJON. Nyt maistuu taas treenikin ihan eri tavalla.


 

Ja mulle se, miksi Liquidin on pakko heitellä perhosvoltteja kaiteella pitäessään genologista luentoa, on edelleen yksi maailman suurimmista kysymyksistä. Ylittää jopa ohjusloikinnat ja bullet-dodget.

Hyvää huumoria Twin Snakesista irtoaa kyllä, ja sitä on ihan kiva pelata. Kokonaisuus jää silti alkuperäisen alle satasella. Kauneus ei ole kaikki kaikessa.

Samaa poppimetallisarjaa (hieman kärjstin) noi Engel ja Passenger on kuin nyky Soilwork ja IF. Tylympää ilmaisua esittäviä bändejä ovat sitten Dark Tranquillity, Arch Enemy, Gardenian, Amon Amarth, At the Gates, Opeth (tosin huomattavan paljon progressiivisempaa kuin nämä muut), Hypocrisy, The Crown, Thyrfing, Scar Symmetry, Centinex ja Demonical osin, Disarmonia Mundi, Edge of Sanity, Dan Swänö's Moontower. Myös Eternal Oath ja Ebony Tears ovat muistaakseni ruotsalaisia. Lisäksi The Project Hate (sisältää industrial elementtejä), The Duskfall, Within Y ja melko uutena tulokkaana Zonaria.
Mutta voi olla, että nämä eivät uppoa suhun paitsi ehkä Scar Symmetry, Disarmonia Mundi ja Zonaria jotka ovat vähän lähempänä IF ja Soilworkia kuin nuo muut.

Joo, Scar Symmetry on ihan douppia matskua, tosiaan pikkasin Soiliin päin, mitä nyt isommilla palleilla. Opethiakin voi kuunnella valikoidusti, mutta paljolti päämäärätön hihhulointi ei lämmitä. Dark Tranquillity sen sijaan on yksi mun feivoreita(tältäkin se uusin platta kuuntelematta), mutta koska tykkään eritoten Projectorista, jossa siis vedellään kans reilusti kliinejä, olen todennäköisesti heikko hissukka. Fanien mielestähän kyseinen albumi on aitouden vastakohta, ja bändi luopuikin sen jälkeen monipuolisemmasta vokaalitarjonnasta pitkäksi aikaa. Mikä on täysin käsittämätöntä, sillä yhtä persoonallista ääntä saa hakea. Samalla tavalla esimerkiksi mainitsemani Amoralin uusin levy on vissiin monien mielestä ollut sellout-kamaa, ihan vaan sen takia että se myy ihan jees. Shees...

Useimpia mainitsemistasi bändeistä en kuitenkaan ole koskaan kuunnellut, joten niiden laadusta on paha mennä sanomaan mitään. Vaan joo, voi olla etteivät ne välttämättä maistuisi. Mulla on varmaan vähän keskiverto-metallipäätä alhaisempi örkkäyksensietokyky. Sen kanssa mennään niin helposti puuroksi. Munakasta ja selkeää, melodiasta tinkimättä, niin hyvä tulee.

Onko ultimullet-lopputulos taattu omasta hiustentilasta, -pituudesta tai muusta huolimatta? Vai onko Dean-Andersen kenties vanhoilla päivillään leikkelemässä ihmisten hiuksia jossain godforsaken-intialaisessa(whatever) parturinliikkeessä? Saako tuolta myös voiman tehdä sulakkeen purkkapaperista tai pommin kävyistä?


  Dopest ever.

En kyllä nostaisi Soilworkin uudempia levyjä siihen kastiin. Natural Born Chaosiin asti kyllä, mutta sen jälkeiset levyt ovat kyllä heikon puoleisia esityksiä. Ruotsista tulee monia paljon parempia bändejä kuin nyky IF ja Soilwork. Tietty jos tuollainen moderni amerikkalais tyyppisempi metalli uppoaa, niin ei siinä mitään. Itsehän kuuntelen niitä perinteisempää melodista deathia soittavia yhtyeitä enkä niinkään noita Amerikkaa kohti kumartelevia.

Heh, mulle taas Natural Born Chaos sekä Stabbing The Drama on ehdottomasti ne parhaat Soil-tuotokset(esim. Figure Number Fivellakin oli joku ihan jännä biisi, mutta muuten eivät ole iskeneet mitenkään erikoisesti). Niissä on molemmissa täysin samaa perusmeininkiä. Sillä erolla että STD on vielä piirun verran parempi, ja samalla yksi kaikkien aikojen lempialbumeistani. Uudesta levystä en tietenkään tiedä vielä mitään, mutta toivon "edes" hyvää matskua.

Kiintoisaa olisi kyllä tietää, miten tässä sitten kumarrellaan jenkkilään päin. Jos meinaan niin on, niin sitten svenssonit tekevät jenkkimetallin paremmin kuin jenkin koskaan. Paska mäihä. Ja tietenkin Ruotsista tulee muutakin kovaa kuin In Flames tai Soilwork. Passenger ja Engel esimerksiksi. 

Hihhih, täytyy kait se jonain näistä päivistä testata, kun noin sen asettelit.

Eilen hain postista oman kasigigaisen Sansani, and it is sweet. Helppokäyttöinen, nätti, kompakti, eikä edes se valiteltu käyttiksen hitaus ole itkettänyt. Ja uusilla Sennheiserin MX 51 -napeilla touhu kuulostaakin vietävän hyvältä. Vielä kun saa värkkäiltyä soittolistat kondikseen jotenkin, niin hyvä tulee.

Himoiso plussa irtoaa siitä, että valmis musiikkisisältö oli suurelta osin oikeasti hyvää matskua. Joukossa oli jopa ensimmäisestä GH:stakin tuttu The Slip biisillä Even Rats. Ihana ralli, niin soittaa kuin kuunnella. Näin, SanDisk.

[Amoralin]

Pari pohjoismaisen metallin tapausta ollut kuuntelussa viime päivät.

Ensimmäisenä Engel-nimisen poppoon debyyttilohkaisu Absolute Design(ja btw, poikien levykotelokin sisältää varsin absoluuttista suunnittelua). Olipa kerran yhtye nimeltään Passenger, jossa vaikutti mm. In Flamesin vokalisti Anders Friden sekä skilssi kitaristi Niclas Engelin. Passenger teki pirun tiukan levyn, mutta toista odotettiin pitkään, ja odotetaan edelleen. Pelastus on kuitenkin saapunut Engelinin uuden kokoonpanon muodossa, ja Absolute Desing on aivan järkyttävän tiukka levy. Tiukkoja riffejä, monipuolisia komppeja, niin kliiniä kuin raspista vokaalia sekä luihin ja ytimiin käyvät kertsit. Soundi on luonnollisesti semisti erilainen vaikkapa In Flamesiin tai Passengeriin verraten jo pelkästään eri vokalistin(Mangan Klavborn) vuoksi, mutta samaa henkeä löytyy tästäkin. Suosittelen satasella, jos Gothenburg-mättö uppoaa.

Toinen on Amoralin uusin kiekko, Reptile Ride. Tästä mulla on ollut vähän vaikea saada otetta, vaikkei levy missään nimessä huono ole. Jotenkin sitä ei vain ainakaan vielä ole sisäistänyt. Lukuunottamatta raitaa 4, Mute, joka on todennäköisesti viime vuoden paras yksittäinen biisi. Aivan hervoton ralli alusta loppuun, ja sen main-riffi kasvattanee pitkät mustat hiukset kenelle vain. Voi olla, että tuonkin biisin takia muu levy näyttäytyy vähän vaisuna, eikä siihen oikein jaksa perehtyä. Pitänee soitella vielä, nyt on vain tuo Engel vienyt enemmän mukanaan.


Seuraavaksi pitäisi perehtyä uusimpaan Soilworkiin, kun vain joskus ehtisi. Selvää on kuitenkin, että Suomi-Ruotsi-akselilta tulee tämän maailman tiukointa metallia. Sori vaan.

Olen tässä jo jonkin aikaa väijynyt uusia halvempia versioita Stargate-devuista, joissa näytti olevan kaikissa suomisubitkin mukana. Tänään bongasin sitten moisia lootia ihan kaupassa, ja tietty boksien mallikin on vaihtunut tuollaiseen X-filut ynnä muut tyyppiseen muovikoteloon. Äh, se vaatii siis ensimmäisen kauden korvaamista uuden malliseen, mikäli päättää kerätä loppusarjan tällaisina. Ja todennäköisesti päättää, sillä vaikkeivät nämä yhtä siistejä ole kuin massiiviset tuonti-boksit, niin halvempia ja kätevämpiä kyllä. Ei tuota säilytystilaakaan ole koskaan liikaa.

[Pulp Fusion]

Ja funkki senkun jatkuu.

Pulp Fusion on yksi aikamme tiukimmista kokoelmalevysarjoista, joihin on kerätty sitä parasta jazzia, funkkia sekä soulia 70-luvun tienoilta. Ikävä kyllä näitä on nykyisin melko lailla mahdoton saada mistään. Juuri sitä faktaa ehdin valitella ystävälleni tänään, ja noin tunnin päästä tartuin paikallisessa Musiikki-Kullaksessa levyyn, jonka hopeisessa kannessa komeilee teksti Pulp Fusion - Bustin' Loose. Ovat nähtävästi melko vasta julkaisseet sarjaan uuden platan, Harmless-levymerkin 10-vuotisen taipaleen kunniaksi. Kyseessä on vielä tuplalevy, eli kaksikymmentä (toivottavasti) yyberkovaa raitaa. Mukaanhan se lähti.

Viiden kipaleen jälkeen pari ensimmäistä ovat olleet vähän laiskoja, mutta nyt lämmetään jo. Jatkan soittelua. Kuumaa kakkaa.


Papa don't take no mess!
-The Godfather of soul, Mr. James Brown

Kiitän. Mukavaa, että se näyttää kodikkaalta muidenkin silmään kuin omaani. Ne on ne lämpimät sävyt.


Bill Dukelle putoaa tosiaan pisteet erityisesti funkysta matosta. Ja mätsää verhoihin. Näin.