Mä olin tosi pitkään ihan kuivin suin, varmaan melkein täysi-ikäiseksi asti. Se ei johtunut niinkään siitä, että olisi ollut jotain alkoholia vastaan, kävin kyllä aina kotibileissäkin, mutta juominen ei vain kiinnostanut. Ehkä se ei sitten ollut kaiken sen hakurumban arvoista. Nyttemmin, kun kaikki on niin paljon helpompaa, on viinakin alkanut maistumaan, vaikka "oikeasti" kännissä en siltikään ole melkeinpä koskaan. Juhannuksena saatoin jo ollakin, ja tietty se yksi klassikkokooma löytyy kaapin perältä(ew). En juo mitään hirveitä määriä(niin no, miten sen kukin määrittelee) yksillä silmillä, pää kestää ihan hyvin ja krapulakin on harvinainen vieras. Väittäisin, että miellyttävä yhdistelmä.

Kiitollinen saa olla siitä, ettei juominen omissa käsissä ole räjähtänyt missään vaiheessa. Liekö se sitten johtunut hyvästä kasvatuksesta, omasta fiksuudesta tahi pelkästä munkista? Veikkaan ettei mistään niistä, suoranaisesti. Nyt vain kävi näin. En tietenkään voi mennä sanomaan, että kaikkien pitäisi olla alkoholin suhteen samanlaisia, vaikka vähän tekisi mielikin, mutta, no, moni meni myös huonompaa reittiä. Yhteiskunnan asia on selvittää miksi.

Sinä maagisena yönä kun ihminen täyttää 18 vuotta hän muuttuu kuin taikaiskusta kypsemmäksi ja vastuuntuntoisemmaksi?

No ei ihan, mutta väite "ihminen käyttää sitä fiksummin alkoholia mitä myöhemmin sitä aloittaa käyttämään" liikkuu vahvasti faktapohjalla, mielestäni.  On ihan sikakunnioitettavaa, että nuoriso on alkanut entistä enemmän puolustamaan omia näkökantojaan eikä juo enää vain siksi, että muutkin ikäisensä niin tekevät.

Melficellä on kyllä sinänsä pointtia, että voisin aivan hyvin kuvitella, että esimerkiksi joku, joka on pidetty tiukassa lieassa kaikkien päihteiden suhteen täysi-ikäisyyteen asti, saattaa helposti lisenssin viimein saapuessa vetää elämänsä (vievät) koomat. Ihan vaan kun se kerran viimein on sallittua. Näin nyt esimerkkinä. Pääpointti tässä on se, että jokainen kuitenkin on yksilö, eikä patenttiratkaisua ole. Joku on kypsä 16-vuotiaana, joku 25-vuotiaana, joku ei koskaan. Kypsä voi olla myös dorka, ja fiksullakin voi mennä jossain pieleen. Eikä kypsyminen tosiaan tapahdu taikaiskusta. What to do?

Jos räppiä kuuntelen, niin vain sekoitettuna metalliin; eli Limp Bizkit.

Bändi saattaa aluksi kuulostaa naurettavalta yritykseltä yhdistää kaksi aivan erillaista genreä, mutta pari kuuntelukertaa, ja se vie mukaansa.
Eli bändin laulaja "laulaa" rappia, ja muu bändi (paitsi DJ Lethal) soittavat sitten metallia. Tuloksena on omaperäistä, mutta jollaintavalla kiehtovaa musiikkia, suosittelen.

Naah, vanhaa kamaa. Chocolate Starfish And The Hot Dog Flavoured Waterilla on sellainan nostalgia-klassikko-status, että sitä voi soittaa ajoittain edelleen, mutta muuten ei Löysä Keksi ole kiinnostanut enää vuosiin.


Niin, itsehän kuuntelen vaekka ja mitä. Rockia ja metallia, soulia ja funkkia, räppiä(niin uutta kuin oldschool-kamaa), jazzia. Jopa muutaman irkku-biisit kolisevat kuin itsemurhaloikkari katuun. Jos ei Michael W. Smithin Tribute To Rich Mullinsia ole kuullut, on aika perehtyä. Shit.

Pyrin kyllä nukkumaan ihan terveitä yöunia, sillä mun univaatimukset ovat varsin epäinhimillisiä. Alle yhdeksän tuntia, ja heti sattuu. Eilenkin heräsin puhelimen soittoon puoli kahdeltatoista rehellisten yhdentoista (11) tunnin unien jälkeen(en siis mennyt edes mitenkään myöhään nukkumaan). Saakohan näillä ansioilla vapautusta intistä...?

Tietenkään moinen nukuskelu ei voi aina onnistua, tänäkin aamunhetkenä on sellaiset seitsemän tuntia takana, ja ylhäällä ollaan. 4-5 tuntiakin on tullut nukuttua joskus, ja itseasiassa siitä nousu onnistuu pienellä väkivallalla ihan hyvin. Kun nukkuu tarpeeksi vähän, ei aamulla väsytä niin paljon. Se taas vaikuttaa kuitenkin staminaan, ja jo alkuiltapäivästä alkaa nuokkua.

Lisäksi ainakin minulla menee niin, että jos joudun pakosti heräämään kesken unen näin, niin se väsymyksen tunne on uskomaton. Vaikka olisi nukkunut 9 tuntia! Kesken unen herääminen tuntuu korostavan tuota väsymystä ilkeästi.

Niin, ihminenhän nukkuu neljällä eri syvyystasolla, jotka vaihtelevat sykleissä yön aikana tietynpituisin väliajoin. Syvemmästä unitilasta herääminen on luonnollisesti aina kivuliaampaa. Toisaalta taas, unia nähdään juuri siinä pinnallisimmassa unen vaiheessa, jotenka se, että kesken varsinaisen unen herääminen olisi vielä vaikeampaa ei pitäisi pitää paikkaansa. Ettet vain sekoittaisi tiettyä sekavuutta äkillisestä tapahtumien vaihdoksesta väsymyksen kanssa. Tiedehän ei valehtele, u know.

Kävinhän tyttöjen kanssa rannalla. Viihdyin.




Njoo, pelkäsin myös aamulla että vasen silmäni meinaa tulehtua uudelleen juuri nyt, kun oikea on parantunut(it might sound slightly mad, but I think I may see a pattern here), mutta saatoin myös olla vain vainoharhainen, sillä ei se enää siltä tunnu. Toisaalta otin tänään vainoharhaisuuksissani sateenvarjon mukaan lähtiessäni pilvettömän taivaan alla biitsille, ja eiköhän päivän aikana satanutkin. Saattaa siis huomenna taas pukata peilistä kyttyräselkää. Jos, niin mä NIIN vedän itseni kiikkuun.

Kortti on, isi maksoi. Autoa ei ole, ajan isin autolla kun mahdollista. Isi on mun homeboy.


Noniin, eli joo, inssi napsui läpi tuossa maaliskuun alussa, ja sittemmin olen kyllä koittanut ajaa niin paljon kuin vain mahdollista. Välillä kuljetellut noita porukoitakin jonnekin, mutta lähinnä olen kulkenut treeneissä bussin ja pyöräilyn sijaan autolla, jos isällä ei ole ollut biililleen käyttöä. Meidän perheessä on siis Subaru Outback -farmarinmöllykkä, automaattivaihteilla tietty. Sairaan vaivaton ajaa. Hieman olen körötellyt myös veljeni uudenkarhealla Volkswagen Jettalla, jonka automaattivaihteisto eritoten on aivan omaa luokkaansa. Vaikka miten kaasua polkisi, lähtee Jetta liikkeelle rauhassa kuin mummo lumessa, ja lisäksi se tekee kaasu ylhäällä manuaalivaihteisista tutun moottorijarrutuksen, toisin kuin meidän Subaru, joka ei hidastu piiruakaan vaikka lopettaisikin acceleraation. Pitkällä matkalla Subbis kuitenkin pieksee hieman herkkäohjauksisen ja muutenkin kevyen Jettan mennen tullen. Ja tietty vakionopeussäädin on kaasujalalle kultaa.

Ajamisesta pidän, mutta autojen sielunelämä ei kyllä hirveästi kiinnosta, ainakaan tuollaista perusajettavuutta pidemmälle. Hyvä kun tietää minkälaista litkua näille pitää milloinkin juottaa. Huomattavaahan tässä meikäläisen ajohistoriassa on se, että sitten inssin olen tainnut ajaa manuaalivaihteisella autolla tasan kerran, ja tottunut siis aivan liian hyvälle. Voi tulla uusi itsenäinen ajokoulu, kun joskus oman rupuisen ensiauton myötä totuus jälleen valkenee. Ai mikä "kytkin"?

Tuli tuossa mieleen yksi asia, josta ei täällä ole vielä puhuttu. Eli armeijan mahdollinen hyödyllisyys työmarkkinoilla.

Niin, kuten Melfice sanoi, ei mitään sotilasarvoja taida saada enää kysellä, eivätkä ne virallisesti saisi vaikuttaa rekrytointiin. Silti, varmaa on että asepalveluksen suorittamisella on väliä ja se vaikuttaa tietyissä tapauksissa. Näinä päivinä se vaan voi olla huonokin juttu, jos oikea heppu sattuu sinne tiskin taakse, joten asialla laskelmoiminen ei lienee sen arvoista.

Sain sen Emmanuel Carrèren Viikset -teoksen lopeteltua jokin aika sitten, ja sanonpa vain, että kannattaa perehtyä. Aihe on kauniisti sanottuna erikoisuudessaan varsin viehättävä, ja Carrèren tyyli vetää kyllä helposti mukanaan. Loppukin oli sitten jotain ihan muuta. Tekisi kovasti mieli lukea muutakin miehen tuotantoa jonain näistä päivistä.

Nyt on sitten työn alla James McBriden The Color of Water, omaelämänkerrallinen tarina McBriden äidistä, valkoisesta rabbin tyttärestä, joka nai mustan miehen ja kasvattaa reilun tusinan mustia lapsia köyhissä oloissa. Mukavaa huumoria, pohdintaa niin uskosta, minäkuvista kuin rotukysymyksistä(saako näin enää sanoa?) ja kaiken kaikkiaan miellyttävää luettavaa.

[THE CUNT HUNTERS OF THE NIGHT]

DragonForce veti odotusten mukaan erittäin energisen ja kitaroinnin osalta kovin epävireisen keikan. Fuck sanaa viljeltiin kyllästymiseen saakka, eikö englannin kielestä tosiaan löydy muita kirosanoja.???

Heh, todellakin. Kai sitten yleisön tituleeraaminen fucking cunteiksi on HC.

Tästä tulikin mieleen eräs Dimmu Borgig -paita, jonka Tuskassa näin. Selässä seisoo isolla, että THE CUNT HUNTERS OF THE NIGHT. Korniusmittarini räjähti ilmiliekkeihin.

Tämän jälkeisiä Brother Firetribeä ja Legin of the Damnediä emme olleet aiemmin kuunnelleet, joten suunnittelimme seuraavan molempia jonkun aikaa, tällä kertaa Firetribe oli ensimmäisenä. Ja perhana muuten että vetivät hyvin! Siinä missä kaverini lähtivät 15 minuutin jälkeen Legionia katsomaan, kuten aluksi oli suunniteltu, itse jäin Paloheimoa seuraamaan. Hetkeäkään en tätä päätöstä katunut. Ehdottomasti suurin yllättäjä Tuskassa omalta osaltani, ja jälleen yksi uusi levy loputtoman pitkään levyostoslistaan.

Ai että lämmittää sydäntä. Itselle Veli Paloheimo oli ehdottomasti niitä odotetuimpia ja kovimpia keissejä. Poppoota ei koskaan oltu nähty livenä, mutta levyhän on loistava, siitä ei pääse mihinkään. Ja vetivät kyllä pirun hyvän keikankin. Lauloin mukana, fo' sho'.

------------------------------------------

Jahas, ja niitä omia kokemuksia. Perjantai oli sellainen perushyvä päivä. Parhaita vetoja olivat Maj Karma(joka on tosin kuuleman mukaan vetänyt joskus paremminkin) ja Turisas, jota olin kuunnellut yhden biisin ennen festejä. Show'ssa oli meininkiä ja biisit kuulostivat livenä hyviltä. Päivä päättyi C.O.B:iin, joka toimi myös silleen ihan jees. Parisenkin kertaa ennenkin nähneenä ei silti jaksanut housuihinsa pissatta innosta, ja Needled 24/7:in jälkeen ei ollutkaan enää mitään syytä jäädä. Mäkin kautta hotellille ja unta palloon, aamuinen Oulu-Helsinki-ajomatka oli nimittäin selvästi vaatinut veronsa.


Lauantai oli mulle se kovin päivä. Brother Firetribe ja Thunderstone oli selkeästi koko viikonlopun kovin kaksikko, niin ennakko-odotuksilta kuin loppujen lopuksikin. Veljemme käsiteltiin jo, ja Thunderstone ei todellakaan jäänyt pekkaa pahemmaksi. Uudet biisitkin kuulostivat hyviltä, joten Evolution 4.0 on ehkä tsekattava, mutta kyllähän ne vanhan kunnon The Burning -albumin hitit veivät voiton. Forth Into The Black, Break The Emotion sekä keikan päättänyt Until We Touch The Burning Sun räjäyttivät potin, ja oli pakko huutaa. Mainittavaa on myös, että poppoo on ehkä yksi kovimpia live-bändeja. Soundin selkeys on jotain ihan muuta.

Myös Pain veti hyvän keikan, ja uudetkin biisit toimivat hyvin, vaikkakin se hassu teknopohjainen tiluttelu on selkeästi vaihtumassa rehelliseen hevitamppaukseen. The Same Old Song on eri hieno biisi. Lisäksi 45 Degree Womania diggailin kovasti, ja oli harmi, että keikalla oli sairaan vähän porukkaa. Levy on ehkä tsekattava. Muuta katsottua matskua oli tietty W.A.S.P.(ei tosin kokonaan), ja lähinnä anniskelualueen puolelta kuunneltu Isis, jonka härö, hieman opethmainen tyyli ja biisirakenteet eivät toimineet livenä laisinkaan. Hissimusiikkia.


Sunnuntai oli sitten taas se heikoin päivä. Sturm Und Drang veti perushyvän keikan, pojathan osaavat siis soittaa, mutta ikävä kyllä biiseistä ei ole hiteiksi. Samanlaista text-book-malliheviä kaikki. Finntroll oli positiivinen yllätys, sillä meno oli parantunut huomattavasti sitten viimenäkemän. Uudessa laulajassa oli energiaa vaikka muille jakaa, ja muutenkin soitanta kuulosti jotenkin paremmalta. Tämän keikan katsoi mielellään. Oli mahtavaa miten Trollhammaren-humpan soidessa jopa väki siitä mäeltä lavan edestä alkoi juosta alas ja hyppiä hervottomasti. Moonspelliä katsottiin hetki, mutta painuttiin sitten istuskelemaan. Hävyttömän pitkä soittoslotti näinkin oudolle poppoolle(jotainhan niiden on täytynyt poltella). Japanilainen D'Espairs Ray oli ihan mielenkiintoinen tapaus, ja soittivat hyvin, ja viimein Stratovarius paketoi festit sillä perushyvällä tyylillään. Kokonaan ei tosin jaksettu tätäkään katsoa.


Kokonaisuudessaan Tuskasta jäi hyvä maku suuhun. Viimeksi kun festeillä kävin, 2005, saattoi nähtävää olla piirun verran enemmän, mutta kyllä tälläkin saatin rahoille vastinetta. Aurinkoinen keli helli miestä koko viikonlopun, ennusteista huolimatta, joten faktahan se on, että yläkerrassakin kuunnellaan metallia. Ensivuonna taas uudestaan, toivon.


Peeäs. Alkaa joka kerta Tuskassa käydessä hajottaa, etten ollut mestoilla vuonna 2004. SE lineuppi on ollut USKOMATON! Perkele.

Selvä ku pläkki. Keskustelua niin nähdyistä kuin tulevistakin keikoista, festareista ynnä muusta, genreen sen enempää katsomatta.

Ja eiköhän juuri topikin perustamisen aikana tullut kiiruslähtö, joten aloitusviesti jää nyt tähän mittaansa. Tuska-raporttia menneeltä viikonlopulta tulossa kuitenkin tuota pikaa. Beware!

Asenteiltani olen varmaankin melkoinen väliinputoaja, eli monesta taatusti munaton julli. Seuraavassa miksi:

Ensin asevelvollisuudesta, ja -palveluksesta yleensä. Minulla ei asenteellisesti ole mitään asepalvelusta vastaan, muttei myöskään sivareita vastaan. Jokainen valitsee oman tiensä, omin syinsä. Itkekööt ne itsensä öisin uneen, joiden mielestä omat tai toisen syyt ovat perseestä. Itse menen inttiin koska, noh, siitä selviää puolessa vuodessa. Otan palvelusaikani kokemuksena, ikäänkuin lupana leikkiä sotaa, enkä toivottavasti näinollen hajoa sinne. Nopsaan se lopulta menee kuitenkin. Minkäänlaista erikoishinkua minulla ei silti inttiin ole, ja käymättä jäisi mikäli ei olisi pakko.

Entäpä miksi jäisi käymättä? En tunne sitä tarpeelliseksi, sillä sotaanhan tässä ei olla menossa, mihinkään ilmansuuntaan. Tuskin edes, vaikka NATO joku päivä tappaisi oletetun puolueettomuutemme ulkopoliittisissa kiistakysymyksissä, kuten monet pelkäävät(ei tästä enempää juuri nyt). Tästä päästäänkin sujuvasti asevelvollisuuden tarpeellisuuteen, tai kuten tulemme huomaamaan, sen puutteeseen. Bottom line lienee selvä: jos ei sotaa näkyvissä, hervoton asevarustelu ei vaikuta järkevältä. Suomen kokoiseksi valtioksi meillä on pirun jyhkeät puolustusvoimat, mikä on tavallaan ymmärrettävää, koska juuri pienuutensa vuoksi oikeassa sotatilanteessa Suomen kaltainen valtio olisi vahvasti alakynnessä(ja on läpi historian ollutkin). Nykytilanne ei kuitenkaan anna syytä moiseen. Eihän maailma sotavapaa ole, mutta täällä Euroopan perukoilla ei ole hätää kädessä eikä housuissa. Lisäksi jaksan edelleen epäillä heikkomotivaatioisen asevelvollisuus-armeijan ylivertaisuutta vaikkapa nyt palkka-armeijaan nähden, kun sotatilanteessa kaikki kynnelle kykenevät koulutettaisiin kuitenkin, sivareista lähtien. Tällaisenaan armeijamme on ylilentoineen ja marsseineen lähinnä ohjelmantäytettä mummoille. Niin paljoa en edes minä tähän maailmaan luota, että lakkauttaisin armeijan täysin. Esihistoriallinen asevelvollisuus vain joutaisi mäkeen. Samoin liikenisi pienilläkin leikkauksilla melkoisia summia rahaa puolustusvoimien budjeteista muihin, pardon me, tärkeämpiin kohteisiin.

Tässä on tietty sanottava sekin, että omista asenteistani huolimatta kaikki kunnia sotiemme veteraaneille siitä, että tänä päivänä ollaan missä ollaan. Nykytilanne vain on eri. Sotaisaan historiaan kaikissa toimissa tukeutuminen on hieman kuin Raamatun ottaminen sanasta sanaan totena käskyineen kaikkineen vielä nykyäänkin.

Lienee hyvä muistaa, ettei muutosta saada aikaan ainakaan menneisyydessä elämällä ja elämää pelkäämällä.

Varataan paikka, ettei TK:lle jää yhtään.

Tähän mäkin lähden.

Tuota, intti alkaa 9.7. mutta mikäli tuolle viikonlopulle sattuisi ensimmäinen viikonloppuvapaa(ja sehän on kahden tai kolmen viikon päästä palvelukseenastumisesta), niin olen enemmän kuin mielelläni mukana. Ikävä kyllä asiaa ei voi varmistaa kuin vasta palvelukseenastumisen jälkeen, eli reilu viikko eletään vielä tietämättömyydessä.

KOVAA! Uuspaavalniemi kehään.

Oho, joku vielä muistaa sen, vaikka tein sen Torinon olympialaisten aikaan. :D

Täytyy yrittää löytää, mutta pelkään että on kadonnut kyberavaruuteen.

Whoohoo, Uusis on back! Nyt ei muuta kuin pilkunnussintakuva aktiiviseen käyttöön, ja saattaa tulla nostalgiaitku.

No on se jumalauta. Nousin tänäänkin iloisena uuteen päivään, niin eiköhän pari viikkoa takaperin vasenta silmää vaivannut tulehdus ole päättänyt raiskata oikeankin silmän. Yleinen ilmiö itseasiassa, ja mulla tuntuu tulehtuvan nämä okulaarit muutenkin varsin helposti, mutta kyllähän se riipii joka kerta yhtä paljon. Ja tänäänkin on miljoona paikkaa missä käydä ja ihmistä joita tavata. The hunchback is back!

 

Pieni plussa tosin on se, että tipat löytyy valmiiksi. Ei muuta kuin kuuria kehiin.

Naispelaajiahan tällä mainoksella ei haalita, mutta rajaveto miesten ja naisten välille on kyllä kampanjassa niin tiukka, että joko Intiassa naiset eivät pelaa, tai sitten peli on menetetty ja kaikilla naisilla on jo Wii.

Shaatana, Intiassa naiset eivät vielä tee oikein mitään, paitsi käyvät köyhempiä seutuja kiertävillä kahden markan ultraäänipuoskareilla tsikiditsekkauttamassa sikiönsä. Ettei kyseessä vaan olisi uusi tyttölapsi perheeseen...

No näinpä. Luulisi kyllä pelaamisen olevan poikaa sitä...poikaa...odotellessa. "Because all them no-good baby girls bore you shitless?"

Tuossa uudessa koneessa - kunhan se saapuu - on VHP defaulttina, joten tuomiota sitten. Taitaa tosin nyt olla ensimmäinen kerta, kun siitä kuulee hyvääkin, joten en ole tanssinut alasti kuutamossa uuden käyttikseni tähden. Vaan toisaalta taas, nykytilanteeseen taitaa mikä vain olla parannus...

Noita Pleikkarin ohjaimia kyllä on tullut osteltua. Syystä että? DMC3, ja nykyään GoW2:n Titan Mode. Ennen näitä eivät ohjaimet ole juurikaan lennelleet.

Hohhoh, milloinkahan tule peli, joka alkaa hajottaa minuakin niin, että pädi oikeasti irtoaisi kädestä. Joskus harvoin olen saattanut vihaisesti heiluttaa, ja kerran Guitar Herossa kämmäilyn jälkeen piti potkia seinää. Sitä ennen asetin kuitenkin ohjaimen huolella sohvalle.

Tasan yksi DualShock on hajonnut, ja siitäkin kakkos-olkanapit sanoivat sopimuksensa irti. Samaisesta ohjaimesta oli kylläkin myös aivan ohjaimen tyvestä kuoriutunut johdon eriste hus helvettiin jonninkin matkaa, ja paikkailin pitkään sitä mustalla kiiltäväpintaisella(tyyli ennen kaikkea) teipillä. Tämä taas oli ikävä kyllä täysin huonon säilytyksen ansiota, ja todennäköisesti vaikutti niihin olkiinkin...

Jouluna vedetään pohjat. Se on satavarmaa.

En ehkä malta odottaa.

Mielestäni kysymys kuuluu, pidätkö 50 centistä vai vihaako perheesi sinua vain todella paljon?   

Tai sitten poikaa ei ole paljoa kotona näkynyt, ja kuva mieltymyksistä on pikkasen päässyt erkanemaan todellisuudesta.

Transformers lupaa hyvää varttuneemmalla tyylillään, mutta muutenhan leffa voi olla kamalaakin huttua. Toivottavasti kuitenkaan ei. Pakko varmaan tsekata.

Die Hard on tietty pakkokatsastus myös, vaikkakaan en usko alkuperäisten(ensimmäisen eritoten) meininkeihin päästävän. Kunhan munakasta toimintaa löytyy, niin toimii.

Simpsons-leffa ei yllättäen kiinnostakaan niin paljon. Mitä siltä sitten pitäisi odottaa? Erikoispitkää Simpsons-jaksoa? En näe miten se voisi olla muutakaan. Taatusti viihdyttävä pätkä, mutta samoin on itse sarjakin, ja sen kausien laskemiseen eivät evää sormet riitä. Joten yllättämään tuskin päästään. Vuan voihan sen silti käydä tsekkailemassa, jos sille päälle sattuu. Niin, ja ei ole dubattu, ainakaan defaulttina. Todennäköisesti sellaistakin versiota pyöritetään.

Huom! Yhtä syrjähyppyä lukuunottamatta kaikki mahtavan Nintendon laitteita. Mistähän syystä sinulla ei ole konsoleita hajonnut? 

Hyvä pointti Nintendo tekee kyllä kestäviä laitteita. En muista että SNESit tai GBAt olisvat hajonneet mietnkään paljon vaikka myyntiluvut ovat kymmeniä miljoonia. Itseasiassa en ole kuullut kenenkään Nintendo laitteen hajoavan...No okei NESissähän oli niitä käynnistys ongelmia, pitkän käytön jälkeen. Siis yleisesti, ei minulla

Höhhöh, se oli sitä vanhaa hyvää aikaa. On tainneet nuo Wiit jo muutamilla kenkkuilla, kuten muutkin nykykonsolit. Ja muutenkaan, kuten filosofian tunneilla opimme, "en ole kuullu" ei ole sama kuin "ei ole".

Mullahan ei ole yksikään konsoli hajonnut, vanha '02 PS2:kin toimii kuin unelma edelleen. Samoin käsikonsolit, mutta ne nyt ovatkin verrattain tuoreita. Kieltämättä joskus käy silti mielessä, että halvan slimmi-pleikkarin tullessa vastaan sellainen pitäisi ostaa talteen, ettei sitten joku päivä satu ikävää ylläriä. Vanha on silti vanha, vaikka toimiikin toistaiseksi.


EDIT. Ai niin, näistä puhuessa pitää aina koputtaa puuta.

Tuota, kuinkas suoraa jatkoa tämä nyt tosiasiassa aikoo WW:lle olla? Kysellen siis sellainen, jolta tuo GC:n helmi on pelaamatta(oh the shame).

Erittäinkin suoraa ymmärtääkseni. Peli alkaa melkeinpä siitä mihin WW loppuu.  Pelaa ihmeessä Wind Waker alta nyt kun vielä ehdit, rakastat sitä.

Tiedän, mutta ei tässä oikein enää ehdi. Intti nääs kolkuttaa jo ovelle. Tai no, kai sen viikonloppupelaamisillakin saa tahkottua. On ehkä otettava työn alle. Kaverilta Cube lainaan, se pelaa kuitenkin Wiitä nykyään. Voisi sivistää itseään samalla muutenkin.

Hei joo!!  :D

Pakko-ostos, ei kait siitä pääse mihinkään. Vaan ei tässä silti importtaamaan aleta, tällaisesta pelistä ei kyllä pysty nauttimaan läheskään täysillä japsilan kielellä. Ja minä ainakin haluan pystyä.

Tuota, kuinkas suoraa jatkoa tämä nyt tosiasiassa aikoo WW:lle olla? Kysellen siis sellainen, jolta tuo GC:n helmi on pelaamatta(oh the shame).

...niin määrätietoinen nainen etten uskalla olla kuuntelematta.

Domina?


Niin, tästä mainoksesta. Olisinko itse koskaan tehnyt tällaista? En. Onko se tyylikäs? Ei. Seksistinen? Kyllä. Toimiiko se? Todennäköisesti.

Ehkä olen jotenkin turhankin liberaali, taikka vain puutunut, mutta ei tämä mainos nyt mitenkään maailmaani järisyttänyt. Hupaisa idea, ja taatusti tarkoituksella rönsyilevä tyyli toiminee juuri siinä missä niiden on tarkoituskin. Sonylta voi odottaa mitä vain, ja faktahan se tosiaan on, että mieleen nämä jäävät. Ainoa, mikä tässä mietityttää on se, että Sonyn mainoslinjasta on tulossa varsin rönsyilevä. Third place -aikoihin(you sentimental fool!) häröiltiin ihan yhtä paljon, mutta tyylilinjaus oli kuitenkin tiukka. Näin värikästä ja sarjakuvamaista matskua ei heti Sonyyn yhdistäisi. Vaan liekö se sitten monipuolisuutta vai dorkuutta...?

Naispelaajiahan tällä mainoksella ei haalita, mutta rajaveto miesten ja naisten välille on kyllä kampanjassa niin tiukka, että joko Intiassa naiset eivät pelaa, tai sitten peli on menetetty ja kaikilla naisilla on jo Wii.

Ero esim iPodien perusnappeihin on merkittävä.

iPodien perusnapit ovat muuten yllättävänkin kamalat, ottaen huomioon itse laitteen laadun. Toista se oli esimerkiksi (nyt jo edesmenneissä) Sony Beanin defaulttinapeissa. Huikea muotoilu ja todella hyvä äänenlaatu bassoista diskanttiin. Laitteen mukaan pakatuiksi erittäin laadukkaat pelit, vaikka tietty aina rahalla saa parempaakin.

Itsehän olen jo pidempään soitellut mp3:sia sellaisilla Sonyn parinkympin norminapeilla. Sekä muotoilu että äänenlaatu perushyvää. Syy tähän valintaan kuitenkin pääasiassa on se, etten siedä ajatustakaan mistään korvanraiskaus-penetraatio-kuulokkeista, joita suurin osa laadukkaammista napeista nykyisin on. Ehkä sillä pääsisi syvempään musiikkikokemukseen, mutta mielenterveys menee edelle. Korvatulpat keikoilla ovat jo tarpeeksi.

Tuli sitten täytettyä 20 vuotta. Ilmeisesti perhe oli saanut vihiä pienestä motivaation puutteesta opiskeluun, kun lahjaksi tuli A2-kokoa oleva 50 Cent -juliste, kuulapyssy, pääkalloilla varustettu huivi ja 50 Cent Bulletproof -peli. Koko setti maksoi kuulemma ruhtinaalliset 25 euroa. Olisihan ne rahat muuhunkin kelvanneet.

Että tämmöinen perhe täällä. En todellakaan tiedä, mitä sanoa. Varmaa on vain se, että jouluna vedetään pohjat.

Tuota, haluttiinko tässä nyt että vedät kuulan kalloon, vai?

Kyllä perhe on paras.

Edelleen varsinaisena MP3-soittimena 1,5 vuotta vanha Sony "Bean" E305, 512 megainen pikkujätti radiolla. Tosin kyseinen vehjas on jo jonnin aikaa ollut epäkunnossa, jotenka näinä päivinä reissun päällä musiikin soittaa PSP, joka ei itseasiassa ole ollenkaan huono peli siinäkään käytössä, koostaan huolimatta. Mulle tärkeintä on kuitenkin se, että shuffle löytyy ja musiikki soi, joten vaatimukset täyttyvät. Kun vielä biisejä on helppo ja nopea selata, kansioiden avulla jonkinlaista ryhmitystäkin voi tehdä, ja useinmiten mukana on myös reppu jossa itse soitinta on kätevä pitää, niin no problemo. Eipähän tarvitse olla miljoonaa eri laitetta mukana, kun ajelee päivät pitkät bussilla kaupungin ja himan väliä, välillä pelaten ja välillä musaa kuunnellen.

Tilausta toimivalle, nimenomaan Beanin kaltaiselle, pienelle soittimelle olisi kuitenkin silti. Illanvietot ja baarisreissut, tai vaikkapa päivä jona mukaan haluaakin ottaa DS:n, eivät oikein ole romuluisen PSP:n ystäviä. Paljon huolettomampi olo olisi, mikäli taskun pohjalla ei heilu hurjaa laajakuvanäyttöä. Pitäisikin siis käyttää Beania jossain liikkeessä näytillä, jotta saisi tietää, kannattaako sille enää mitään tehdä, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi.

Vika on käyttäjääkin hajottava, sillä soitin reagoi kyllä esimerkiksi USB-yhteyteen ja lataa itseään ilman mitään ongelmia, ja samoin vehkeen sisältöä voi manageroida aivan kuten ennenkin. Ongelma piileekin siinä, että mihinkään napinpainalluksiin soitin ei reagoi mitenkään. Soitinta ei siis saa päälle, eikä se myöskään reagoi holdin käyttöön, vaikka pitäisi. Todennäköisesti mahdollinen korjaus tulisi maksamaan niin paljon, ettei se ole kannattava, ja sitten ollaankin uuden soittimen oston edessä. Mitä haluaisin välttää, sillä näillä eväillä pärjäisin vallan mainosti jos vain Bean toimisi. Se kävisi jokapaikansoittimesta, ja radion(joka on yhtäkuin Groove FM, suurin osa elämästäni näinä päivinä muutenkin) ansiosta pieni tila ei menoa haittaa. Muille reissuille taas kävisi PSP, johon saa tilaakin tarpeen vaatiessa ihan kiitettävästi(gigan kortti alla nyt) ja voisi kuitenkin tehdä raakajakoisia soittoryhmiä vaikkapa tanssitunteja varten.

Jep, mitkään avautumiset ei kyllä merkkaa tasan mitään. Ihminen kun voi dorkailla ihan oikeastikin mikäli sille päälle sattuu.

Ja intissähän sitä tosiaan tuolloin ollaan, joten liveseuranta taitaa jäädä. Ehtiihän niitä megapaljastuksia myöhemminkin...

Tämä on vähän sama juttu kuin se, että siinä ei ole mitään erikoista että tykkää käydä töissä ja sitten käy siellä. Työn sankareita on ne, jotka vihaa töissä käymistä ja menee silti joka aamu.

Entä jos tykkää käydä töissä, mutta jättää menemättä, ja potee vaikka vielä päälle huonoa omaatuntoa?

Tottapuhuen taas, niin tietysti. Eihän se häpeäminen enää mihinkään auta, kun viina on jo mahassa, laatta toisen kengässä tai mitä vaan, mutta tietääpähän ainakin sisimmässään että voi olla parempikin. Että haluaa olla. On se kaunista. Tässäkin nyt on kuitenkin ääripää olemassa, sillä jokin on kyllä pielessä jos pitää joka viikonloppu olla häpeämässä. Se ei ole enää kovaa.