Kysymys. Olen nyt tovin hoitanut arki-PC:ilyt, joka on verkkoselauksen lisäksi suurimmaksi osaksi video- ja valokuvaeditointia, seuraavilla ydinkilkkeillä:
4K-videon pyörittäminen editissä on onnistunut ihan jeppis ja Afteriakin käytän silloin tällöin, vaikka toki hidastelua ja kaatumista on myös nähty isompien projektien kanssa.
Päivittäminen kuitenkin kiinnostelisi pikkuhiljaa, ja helpointa olisi näin alkuun hakea lisää sujuvuutta käyttöön nostamalla vaan RAM-muistin määrä 32 gigaan. Mutta, onko tässä vaiheessa mitään järkeä ostaa DDR3-muistia kuvatunlaiseen käyttöön, vai kannattaisiko saman tien overhaulata tuo emolevypuoli ja vaihtaa 32GB RAM -satsiin kasvattamisen yhteydessä tyypiksi DDR4? Isomman projektin kulut ei varsinkaan muistin nykyhinnoilla kauheasti naposta, mutta toisaalta, pitkäikäisyyskin kiinnostaa. Ja näen kuitenkin, että reilusti enemmän etuja omaan käyttöön saan tuosta muisti-/suoritinpuolesta kuin GPU:sta, kun pelaaminen on käytännössä nolla, vaikka toki graffakortistakin on jonnin verran iloa noissa edittihommissa.
No niin, useimmat kryptot ovat loppuvuotta kohti entistä kovemmassa syöksyssä. Joko kohta kannattaa laittaa pari leikkisatasta kiinni suosituimpiin ja jäädä odottelemaan helppoja touhutonneja?
Joo, taisi jonkun kanssa olla Monster Hunter Worldin aikoihin kans puhetta, että normi-PS4 kuulostaa lähtevän sen alta lentoon, mutta Pro hiihtelee oikein nätisti ja hissukseen.
Ja itse käyn myös enintään kuukausittaiset Plussa-pelit lunastamassa konsolilla. Kaikki muu Store-asiointi hoituu yleensä sleepyn tavoin koneelta tai puhelimelta. Vahva suositus sille.
Kattelin tuossa vähän, että onko mitään tekkivarustusta tarpeen päivittää tänä vuonna Black Fridayn saapuessa, ja eniten ehkä hotsittaisi oikeasti hyvä pari vastamelukuulokkeita lennoille ja muuhun matkailuun. Iänvanha pari on toiminut ihan okei, kun ei paremmasta tiedä, mutta selvää on, ettei niillä todellisuudessa hirveästi juhlita.
Bosen QC35 -luurit ovat aika selvästi edelleen se overall golden standard näissä hommissa (Sonylla ja Sennheiserilla hyvät mallit kans samassa hintaluokassa), mutta hieman tyyriit ovat omiin tarpeisiin. Tällä hetkellä tutkalla ovatkin vahvimmin Senkun 4.50 BTNC -kuulokkeet, joita on suitsutettu surutta <200€ hintaluokkansa kovimmaksi tekijäksi. Näillä näkymin suht. varma valinta, eritoten jos normihinnoilla lähden shoppaamaan.
Tämän postauksen tärkein pointti onkin, että jos näette tässä kuussa kovia tarjouksia vastamelukuulokkeista, niin hit yo boy up!
Kai jäbä taas laittaa parit telkut tilaukseen mustana perjantaina, ja hoitaa vakuutuskorvaushakemuksia kevään ratoksi? :b
Itse voin tässä kertoa, että viime vuoden Sony-ostos on kyllä palvellut loistavasti. Käyttis on auttamatta kankea markkinoiden parhaimpiin verrattuna (esim. uusimmat Sampan telkut laittaa sulavuudellaan parhauden kyyneleet vahvasti virtaamaan), mutta kuvanlaatu/hinta-suhde on kohdallaan.
Ei OLEDin jälkeen ole paluuta muihin paneeleihin. Huonona puolena leffateatterit ja kaverien telkut näyttävät aika rupuiselta. En ole muita OLED-telkkuja käyttänyt kuin omaa LG'tä ja se on toiminut aika hyvin. Käyttis on tarpeeksi nopea ja Netflix appi 100x nopeampi kuin PS4:sen vastaava. HBO'n appia ei valitettavasti löydy.
Sivunoottina, PS Prota ei voi suositella kenellekään.
Löytyykö HBO:n appi kuinka yleisesti telkkareista? Toki sitä Ps4:llakin voi pyörittää, mutta aina sitä vähän sähkölaskussa säästää kun ei tartte konsolia huudattaa päällä telkkarin kanssa. Ja mikä vika Ps4 Prossa on?
Ei ole HBO:n telkkusovellusta esim. Sonyn Androideissakaan. Luotettavimmin taitaa löytyä juuri Samsungeista.
Queenin musiikista pitäville suositus. Muuten ei kannata vaivautua. Elokuva ei kauheasti paneudu yhtyeen historiaan, enkä tiedä onko se vähäkään kerrottu kuinka historiallisesti oikein. Enemmän keskitytään Freddieen ihmisenä ja musiikkiin. Elokuva on hyvin rytmitetty ja hyvää viihdettä. Loppukohtaukselle varsinkin iso peukku.
9/10. Viihdytti. Jos haluan tiukkaa historiaa ja faktoja, valitsen kirjan.
Tämän kävin itsekin eilen tyyppaamassa, ja yhdyn pitkälti näkemykseen. Leffa tosiaan ennen kaikkea juhlistaa Queenin musiikkia ja keskittyy siinä ohella Freddien tiettyihin vuosiin. Juuret ja bändin nousu vedetään nippuun melkoisen vauhdilla ja niin, että kaikki menee aina pelkästään vaan nappiin. Loppupäästä tarjoillaan vasta sitä sekoilupaatosta ja hieman ryhmän sisäistä dynamiikkaa. Oikein viihdyttävä kertakatselu.
Sen sijaan vuoden parhaan teatterikokemuksen titteli menee näillä näkymin Bad Times at the El Royalelle. Ensiluokkainen jännäri kaikin puolin: nerokkaasti kirjoitettu ja aika lailla täydelliseen tahtiin avautuva vyyhti, joka herätetään eloon tyylikkään kuvauksen ja todella kovien näyttelijäsuoritusten avulla. Pisteenä i:n päällä musiikin hyödyntäminen on El Royalessakin upeaa. Vahva suositus, jos nyt tämä on jollain vielä näkemättä.
No niin! Inhimilliset hinnat ja asioilla pyöriminen kohtasivat viimein sopivasti, niin napattiin NES ja SNES Classicit talteen. Tämän myötä ajattelin karsia vähän tuota omaa SNES-kokoelmaa, kun keräily jäi aikanaan vähän puolitiehen ja tässä vaiheessa tärkeintä on vaan, että suosikit on tarvittaessa pelattavissa. Todennäköisesti jätän pari timanttisempaa settiä fiilisteltäväksi, ja loput myyntiin.
Jos siis jotakuta kiinnostaa Super Mario World, Yoshi's Island tai A Link To The Past PAL CIBeinä, niin huikatkaa. Muussa tapauksessa menee sitten huudeltavaksi muualle. Myös toimiva ja hyväkuntoinen PAL SNES -konsoli uudemmalla SCART-johdolla ja parilla ohjaimella voisi olla myytävänä, jos pelin rinnalla tulee konsolin tarve.
Tarkempia infoja ja kuvia myöhemmin/tarvittaessa. Tämä nyt tällainen esi-ilmoitus lonkalta.
3DS (tai siis konsolin ultimaattinen versio, 2DS XL) on edelleen kovassa käytössä. Pelattavaa riittää ja formfactor on Switchiä kätevämpi. Vaihto/laajennus Switchiin/Switch-seuraajaan tapahtunee jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi siihen ei ole ollut tarvetta. 2DS XL kattaa nykytarpeen paremmin.
Soccer Tennis Donkey Kong Mario Bros. Super Mario Bros. Balloon Fight Ice Climber Dr. Mario The Legend of Zelda Super Mario Bros. 3
Nintendolla on kyllä joku fetissi päästä julkaisemaan nuo samat paskat kerta toisensa jälkeen. Ketään ei oikeasti kiinnosta Balloon Fightit ja Soccerit. Hirvee valikoima vanhoja klassikkoita nes ja snes-ajalta, mutta aina pitää aloittaa julkaiseminen noista samoista. Kerralla koko kirjasto esiin.
Toki voi olla kyse siitäkin, että kerta toisensa jälkeen kuluttajat näyttävät olevansa valmiita näistä maksamaan, hekumoiden vieläpä. Mitäpä sitä turhia enempää jalokiviä ripottelemaan.
Kuinkas tämä toimii nykyään? Eli maksatko kuukausimaksua vai näkeekö sieltä ilmaiseksikin jotain?
Toimii ilmaiseksikin, mutta muistaakseni vain 720p-laadulla ja mainoksilla. Maksullinen tilaus on 8 euroa kuussa ja takaa sujuvan kokemuksen sekä 1080p-laadun. Helposti sen arvoista heittää aina välillä kuukaudeksi tai pariksi tilaus päälle, katsoa kiinnostava sarja tai pari pois alta, ja laittaa sitten tilaus taas tauolle.
Ai niin, ja sovelluksen saa esim. PS4:lle tai Androidille, eli toimii aika lailla kaikissa tilanteissa.
Mushishin anime on mielestäni yhtä hyvä kuin manga, eikä sen ääniraitaakaan voi kyllä kehua liiaksi. Äärimmäisen terapeuttinen ja kaunis sarja.
Tosiaan, aika paljon veri vetää toiminnallisten tai trillerinomaisten sarjojen pariin, mutta vastapainona tällaiselle tunnelmoinnille on ehdottomasti tilausta. Vaikuttaa upealta!
Musiikista puheenollen, Your Name -elokuvan (upeaa animea sekin) soundtrack on soinut napeissa melko paljon heti leffan ensikatselusta lähtien. Toimii erittäin hyvin rauhallisiin aamuihin ja iltoihin, minkä lisäksi mukana on pari vauhdikkaampaakin raitaa. Lisäksi nämä vievät välittömästi elokuvan maisemiin ja tunnelmiin, kiitos Your Namen yksityiskohtaisen ja vertaansa vailla olevan taiteen sekä miljöökuvauksen.
Berserk on se kolmas ehdoton suosikkini kaikista anime- ja mangasarjoista (kaksi muuta ovat siis Monster ja Mushishi).
Ottaen huomioon, kuinka kiehtova sarja Monster on, piti nopsaan hieman tutustua Mushishiin. Vaikuttaa siltä, että katselulistoille lähtee. Samoin Shinsekai yori vaikutti tutustumisen arvoiselta.
(Nämä kaikki tosiaan siis vain anime-vinkkelistä, mangaa ei juurikaan tule luettua.)
No huhhuh! Enpä muistanut, että Laudalta tällainen ketju edes löytyy. Piti heti selata läpi, aika todella kovaa paatosta parhaimmillaan. Ai että, vanhat hyvät Lauta-ajat!
Hauska sattuma myös sinänsä, että viime vuosina on tullut huomattavasti aiempaa enemmän katsottua animea (pitkään se oli aika lailla vaan Ginga Nagareboshi Gin ja Death Note), kiitos yllättäen jopa Neflixin valikoimien, mutta pääasiassa Crunchyroll-palvelun. Esimerkiksi herran vuonna 2009 Joelin tuossa yllä hehkuttama Code Geass ei aikanaan sanonut mitään, mutta on tosiaan erittäin mukaansatempaava ja eeppinen seikkailu. Suosittelen.
Näistä animetiirailuista voisi itse asiassa ihan huvikseen jotain tuoreempia lemppareita nostaa esiin, kun nyt kerta tälle linjalle ruvettiin.
One Punch Man & Mob Psycho 100 Niputin nämä kaksi nyt yhteen, kun originaali kirjoittaja on sama ja tämän myötä tyylillisesti sarjoissa on paljon samaa. Aidosti omintakeisia sankareita, maailman timanttisinta huumoria, syvyyttä ja fiiliksiä, sekä järkyttävän näyttäviä taisteluita niputtavat samaan pakettiin molemmat. Lisäpisteitä kompakteista kokonaisuuksista, olen aina ollut huono katsomaan kymmenien jaksojen mittaisia megasarjoja. Jos vaan anime yhtään nappaa, ja melkein vaikka ei nappaiskaan, niin näille kannattaa antaa mahdollisuus. All-time-listojen kärkikamaa, helposti.
Parasyte Ulkoavaruuden parasiitit laskeutuvat maapallolle, ottavat ihmisiä haltuunsa ja alkavat kulisseissa hommata maailmanvalloitusta. Yhden näistä reissu ei kuitenkaan mene putkeen, kun täyden haltuunoton sijaan tämä saa valtaansa vain nuoren teinipojan käsivarren. Kun parasiitin biologisena tarkoituksena on ennen kaikkea taata oma selviytymisensä, ja sitä kautta nyt myös pääosa-kaiffarin selviytyminen, päästään äkkiä seikkailun makuun. Sarjan headlining feature ovat tietysti grafiikan puolella todella groteskisti ihmisiä orgaanisiksi tappokoneiksi muovaavat parasiitit, jotka mahdollistavat mielikuvitukselliset taistelukohtaukset. Gorea siis on, mutta pidin kyllä sarjan draamankaaresta noin niinkuin muutenkin. Ei mitään all-time-lempparikamaa, mutta erittäin kiehtova ja näyttävä sarja, jos tämä kauhu- ja toimintaelementtejä yhdistelevä tyyli napostaa.
FMA: Brotherhood Fullmetal Alchemistin täysikatseluun meni ihan rikollisen kauan, ja lopulta se vaati näemmä sen, että sarja saapui ihan Suomi-Netflixiin katsottavaksi. Valitsin ihan jo modernimman ulkoasun vuoksi katseluun uudemman Brotherhood-iteraation, mistä varmasti sarjasta pidempään nauttineilla on kovasti mielipiteitä. Lopputulema? Tämä on nyt yksi suosikkisarjojani koskaan. Tietystä keveydestä ja huumorista Brotherhood saa käsittääkseni pääasiassa kakkia niskaan, mutta minua se ei näin nyyppänä haitannut. Siististä konseptista ammennettu järkyttävän kova tarina, joka myös paketoidaan tyydyttävästi, sekä huima hahmokaarti takasivat penkkiin liimautumisen alusta loppuun. Nautin FMA: Brotherhoodista jopa niin paljon, että pitänee jossain vaiheessa katsella verrokiksi myös se vanhempi, oli siinä sitten järkeä tai ei.
Kill La Kill Tissejä, niiden melkein näkymisestä revittyä huumoria, ja muuta kriippailevaa sisältöä? Kyllä vain. Mutta myös ihan järkyttävää taistelupaatosta ja yleisesti eeppistä epistolaa, jolle mulla on aina ollut hellä kohta sydämessä. Piti piipahtaa ihan vaan katsomaan, kuinka naurettavasta sarjasta nyt olikaan kyse, mutta niin se vaan (pun intended) ui liiveihin. Viimeistään siinä vaiheessa kun Kill La Kill onnistui jotenkin universuminsa fysiikan lakien avulla perustelemaan nämä vaatepolitiikat, oli pakko vaan hersyvän naurun alta nostaa kädet pystyyn ja nauttia kyydistä. Dorkaa viihdettä parhaimmillaan.
Devilman Crybaby Devilmania on tituleerattu heti kärkeen vuoden parhaaksi animeksi ja Netflixin ensimmäiseksi onnistuneeksi animeprojektiksi. Ensimmäisestä en tiedä, mutta todella onnistunut teos joka tapauksessa kyseessä. Huuruista visuaalia, yllättävän nopeasti lapasesta lähtevää kertomaa ja karvat pystyyn nostattavaa musiikkia. Ei sovi varmasti kaikille, eikä kannata katsoa julkisissa jos siellä on lapsia. :b Mutta! Kannattaa kyllä antaa mahdollisuus.
Tokkopa näistä kukaan täällä enää mitään irti saa, mutta yrittänyttä ei laiteta! Also, Berserkkeihin pitäisi kanssa joskus tutustua tarkemmin, nekin ovat jääneet vähän paitsioon.
Päällimmäisenä jäi tosiaan mieleen dream team -tason mikroautoilu Sneikin kanssa, Kirbyn meteoripeliin hakkaamani absoluuttinen maksimipistemäärä, maagisen satasen rajan ylitys moukarinheitossa ensimmäisenä, sekä tietty joka ikisen Dr. Mario -matsin voitto. Ja taisi siellä välissä olla jotain poliittisesti korrektia huumoria sekä hillittyä keskusteluakin!
Isoa kiitosta jälleen! Mikäli vain isäntäväelle passaa, niin sopii kyllä ottaa uusiksi heti ensi vuonna.
Joo, tietyiltä osin arkipelaaminen voi olla aika kylmää kylpyä Worldin sulavuuden jäljiltä, mutta onhan siellä silti se tärkein tallella eli sikamaisen syvällinen ja palkitseva taistelumekaniikka. Päälle vielä järkyttävä määrä tehtäviä ja hirviöitä, niin eiköhän tuo tosiaan Worldin rinnallakin palkitse.
Summa summarum: todella kova juttu, että näitä saadaan länteenkin! Tämän XX-käännöksen kanssakin moni oli vissiin jo luovuttanut.
Arvostan vakuuttavaa argumentointia, mutta ikävä kyllä näin on. Taaperon kausiesittelyjä pohjoisen sukulaisille ei ihan noin vain siirretä.
Ai niin, onneksi olkoon, ukko!
Ja nyt siirrä Oulun reissua, Tony Hawk -mittelöt kuitenkin luvassa!
Kiitosta vaan! Aikuistuu ne paatuneimmatkin skeittiraggarit ja Tekken-rämpyttäjät.
Katson ehdottomasti, mitä voin tehdä! Siinä on ympärillä aika paljon synergiaa, mikä tekee paletista vaikean, mutta vi ska se.
Peeäs. Tervetuloa Laudalle ja finniksen nurkkiin, Norppalapsi! Ensimmäisessä on paremmin tilaa kuin jälkimmäisessä, mutta molempiin olet (varmasti) tervetullut.
Seisokki pehmeni kuitenkin nopeasti, kun kalenterissa seisoo 9.6. sijaintina Oulu. Viikkoa aiemmin olisi ollut täydellinen, mutta ymmärrän toki, että ei näitä pelkästään Sharkkis-sedälle järjestetä.
Jään jännittämään, mitä kriittinen massa ajankohdasta sanoo.
Quiet Place. Hyvä genre(kauhu)leffa. Logiikkaa ei voi näihin liikaa soveltaa jos haluaa nauttia, mutta presentaatio oli loistavaa ja yleisö aivan hipihiljaa koko leffan ajan. Äänisuunnittelu on oleellinen osa tämän leffan nautintoa, joten kannattaa tsekata kinossa kotisohvan sijaan.
Ai niin, kävin katsomassa myös tämän. Yksi lähivuosien siisteimpiä teatterikokemuksia ja todella mainio trilleri! Ei tosiaan kannata jättää kotioloihin, ellei omaa viimeisen päälle kotiteatteria.
Spoilerivapaasti vielä, kyllä tämä toiseksi paras Avengers-elokuva oli. Parashan on tunnetusti Captain America: Civil War, hehheh. Teatteriin mennessään on kuitenkin viimeistään nyt tärkeää hahmottaa, että elokuvalta ei voi odottaa yksittäin toimivaa kokemusta perinteisessä mielessä. Infinity War on lähes 20 elokuvan kulminaatiopiste, josta saa kaiken irti vain tietyt avainelokuvat nähtyään, eikä hahmoja tosiaan aleta enää uusiksi esittelemään - mikä on pelkästään oikein. Kyseessä on esimerkki uudenlaisesta elokuvantekoprosessista, eikä mielestäni ole mitään järkeä arvoida filkkaa klassisilla mittatikuilla. Omassa lajissaan Infinity War on kuitenkin erittäin onnistunut tapaus, sillä tarina pysyy kasassa, framille nostetut hahmot kiinnostavat, Marvel-leimainen sanailu on edelleen läsnä ja kaikki toiminta tapahtuu orgaanisesti tarinan edetessä.
Switch näköjään hacksattu. Koska Nintendo ei saa sitä Virtual Consolea ikinä ulos, niin tällä pitäisi vanhempienkin pelien pyöriä joskus tulevaisuudessa.
Tämä tarkoittaa sitä, että Nintendo Switch DSi XL 3DS Color 2DS -versio tulee entistä nopeammin ulos, kun eivät kuitenkaan osaa korjata noita haxoreita ilman HW päivitystä.
Ai saakeli, tota versiota mä odotan. Ei turhaa dockausta, pienempi koko, parempi näyttö 3D-efektiä varten joka on kuitenkin myöhemmin pudotettu pois häiritsemästä, kaikki Switch-pelit timanttisesti taskussa.
Eipä tuo PS4-ohjain muutenkaan mikään erityisen hyvä ole, kun vertaa esim. Xboneen. Oikean puolen tattikin luonnottomassa paikassa. Finngamer voi vahvistaa.
Ai että, innolla jään kyllä odottamaan vahvistusta siitä, mikä ohjain nimenomaan oikean puolen tatin on sijoitellut parhaiten.
Rayman on lähinnä automaattisesti scrollaava 2d-tapahtumaputki vailla sen kummempaa haastetta ja puolet kentistä hyvin unohdettavia.
Triggeröidyin.
Ei vaan, kohteliaasti olen tästä hieman eri mieltä. En tiedä, kuinka paljon olet Originsia ja eritoten Legendsiä pelannut, mutta kyllähän ne ovat kenttäsuunnittelun ja ohjattavuuden epäpyhän liiton priimaesimerkkejä. Kun oikeasti löytää kaikki ne pienet nyanssit, joilla hahmon saa liitämän mahdollisimman nopeasti hypystä, liu'usta ja hyökkäyksestä toiseen, on fiilis suorastaan kaikkivoipainen. Itse asiassa efekti on hyvin samanlainen kuin Super Mario Odysseyn liikkeiden mahdollistamat kombot ja liikkumisen vapaus - vaikkakin paljon simppelimmällä komentojoukkiolla.
Mulla on myös aivan vastaava kokemus Legendsistä kuin sulla Donkkareista - speed runnauksessa vasta tajuaa, kuinka tarkkaan kaikki on sijoiteltu. Rytmin löytyessä ja ohjaimen sulautuessa selkärangan hermostoon kohdat, joissa ekalla peluulla meni hyvä tovi vääntäessä ja hengissä pysyessä, yhtäkkiä vain liitävät läpi. Yleensä en koskaan jaksa hinkata time trial -tyyppistä sisältöä, mutta molemmat uudet Reiskat on tullut kompliitattua täysin - enkä kyllä menisi kehumaan näitä helpoiksi. Eritoten Origins koetteli täydellisiä suorituksia metsästävää toden teolla. Legends on haastetasoltaan hieman helpompi, mutta sisältö on muuten monin verroin robustimpaa, grafiikat entistä upeammat ja kenttäsuunnittelu luovempaa. Hemmetti, tässä pelissä on jopa hiippailukenttiä, jotka ovat pelkkää nautintoa - ja jotenkin maagisesti nekin ovat hiottavissa nopeaan ja sulavaan suoritukseen kentän tunnelmasta tinkimättä. En tajua.
Ai niin, ja ne verkkohaasteet Legendsissä! Koska pelattavuus on täydellistä ja hiton koukuttavaa, näihinkin meni aikanaan kymmeniä tunteja päivä- ja viikkohaasteita maailmanlaajuisella pistekentällä hioessa. Tuskin koskaan enää tulee toista yhtä täysivaltaista tasoloikkakokemusta allekirjoittaneen makuun - elleivät Montpellierin nerot vetäise päätä hanurista ja tykittele jotain Rayman Universeä pihalle.
Hyvä että Tropical Freeze portattiin Switchille. Wii U:lla peli meni täysin hukkaan pienille markkinoille.
Tämä olisi edelleen itselle se kovin syy ostaa Switch - vaikka toki Odyssey ja uusi Zeldakin ois varmaan ihan jees. Nautin DKC Returnsista todella paljon, ja TF näyttää kaikin puolin kovemmalta. Mutta kyllä Returns silti kokonaisuutena jäi Rayman Legendsin aiheuttaman hurmoksen alle. Siksi olisikin mielenkiintoista nähdä, miten TF vertautuu all-time-lemppari tasoloikkaani.
Näytä kirjoitukset
Piti heti selata läpi, aika todella kovaa paatosta parhaimmillaan. Ai että, vanhat hyvät Lauta-ajat!
