Black Friday lähestyy! Harrastin nyt pitkästä aikaa ihan moderointia ja siirsin kuitenkin HeinZin aloituksen aiheesta telkkutopikkiin, kun muuta keskustelua aiheesta ei herännyt. Siellä voi siis jatkaa viikon TV-tarjousten väijymistä.
Ei tullut ostettua Sonya kun verkkis ei kertonut missään että kyseessä olisi tarjous. No nyt hinta onkin 1399,90€ -_- Kyrsii kun ei voi selvästi ilmoittaa noiden hintojen voimassaoloja. Todennäköisesti olisi ottanut sen tuolta verkkokauppa.comista jos olisivat sanoneet että hinta nousee tänään. Aamullakin hinta vielä oli siinä about tonnissa vielä.
No, Power on tehny joko vihjailuja tai jollain on tullut outo näppäinvirhe. LG:n 55B7V:n hinta on yhtäkkiä 2899€. Eli reipas tonnin kalliimpi (1699€) kuin eilen ja 100€ kalliimpi kuin 65" malli. Epäilyttävää...
Heh, itsekin harkitsin jo varovasti tuon Sonyn tilaamista Verkkokaupasta, mutta niin paniikki ei ollut, että olisin heti eilen alkanut tilaamaan. Saa siis jäädä taas toistaiseksi.
Tainnut käydä niin, että Verkkiksen hinta on ollut vain reaktio Powerin alennukseen, ja kun sieltä on tavara loppunut, Verkkis on nostanut hinnan taas entiselleen.
Brittiläinen 60v raksajätkä kirjoitti eroottisen romaanin, ja sitä lukee ääneen hänen poikansa. Studiossa olevat tyypit kommentoivat tekstin epäeroottisuutta ja paskaa kirjoittamista joka lauseen jälkeen, huikeaa kamaa. Joskus pitää nauraa vedet silmissä.
Kiittäkää myöhemmin!
Ai saakeli, tästä on joku tainnut joskus ohimennen puhuakin, kun nimi tuntuu tutulta. Kuulostaa, kuten TK aiheeseen sopien varmasti sanailisi, mulkunkovalta, eli kokeiluun lähtee!
Äänikirjat kyllä kiinnostelee kans, mutta toistaiseksi olen vielä nauttinut siitä, että kirjat ovat hyvä tekosyy olla joskus ihan hiljaakin ja irti kaikesta elektroniikasta. Vaikka ihan varmasti enemmän saisi kirjoja ahmittua läpi äänimuodossa.
Podcastit, mitä ne on!? Voiko niitä syödä, ja ovatko ne jääneet JNCO-farkkujen tavoin unholaan?
Itse huomasin tässä tänä syksynä, että mediankulutustavat ovat hieman ajan saatossa muuttuneet. Aiemmin paukutin musiikkia aina ja kaikkialla, tai katsoin YouTube-videoita, mutta jossain vaiheessa nämä kaksi tapaa ovat yhdistyneet siihen, että saatoin useinkin kuunnella podcastin omaisia lätinöitä Tubesta niin, että video pyöri itsekseen farkkujen taskussa. Mikä ei taas pidemmän päälle ole kauhean järkevää. Latailin siis suosiolla Pocket Castsin (briljantti sovellus, btw) ja loikkasin rehellisesti castien kuluttajaksi.
Omasta takaa kuuntelussa on ollut esimerkiksi Rooster Teethin alla toimivan Funhaus-kanavan Dude Soup -podcasti. Peliaiheita ja popkulttuurilänkyttelyä yleisesti. Siitä vähän hassu tapaus, että silloin tällöin kokemus on parempi rehellisesti videomuodossa, mutta on saatavina myös audiona ja toimii useinmiten hyvin niin.
Tuli myös kurkattua Laudan runsaat vinkit aiheesta ja laitoin kuunteluun sekä Stuff You Should Know -sarjan että Hardcore Historyn. Molemmat aivan loistavia tapauksia! Ensimmäinen menee rennompaan pikkuinfon ja leppoisan dialogin nälkään, kun taas tuo Danin epistola on todella vakuuttavaa ja vangitsevaa kuunneltavaa. Starttasin ilmaisjaksoista, eli Blueprint for Armageddon -sektorilta.
Mikäli jollain on takataskussa lisää podcasteja, jotka ovat kovia juuri Herran vuoden 2018 lähestyessä, otan tipsejä mielelläni vastaan.
Hitman GO ja Lara Croft GO tarjoilee oikein leppoisaa pulmailua tyylikkäissä paketeissa. Alto's Adventure taas, jälleen viehättävän ulkoasunsa lisäksi, on perin mainio lumilautailu-teemainen endless runner.
Niin, ja jos Netflix-tili löytyy, niin offline-lataukset on <3
Voi olla, että tuo suoraviivaisempi listausmalli toimisi nykylaudalla paremmin kuin vino pino kategorioita. Samoin Top 3 riittänee, honorable mentionit sit kehiin jos/kun lisää pakkomainintoja takataskusta löytyy.
Oletan, että official sijoituksia jaetaan vain tänä vuonna julkaistulle peleille?
En jaksa edes klikata, kun arvostelut ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta tuskin juuri kukaan mitään kaikkien aikojen peliä odottaakaan. Varmaan muutenkin alkaa kohta satamaan 4/10 yms. ja tyypillisiä "miksi peli X on paska ja yliarvostettu" -arvosteluja klikkailujen toivossa. Eiköhän kyseessä ole kuitenkin varmaan parasta, mitä genressä on julkaistu vuosiin.
Aivan varmasti. Mielenkiintoisinta tuossa ehkä oli se, että uusimpaan Zeldaan verrattuna Odyssey saattaa kuitenkin langeta hieman siihen Nintendo-ansaan, että tekemistä on pirusti, haastetta ei niinkään. Tai vähintään saa grindata reilusti vasurilla hoituvaa perusjuoksua ennen kuin pääsee perskarvoja kutkuttelevaan sisältöön.
Vaan onhan se nyt selvä, että kova tekele sieltä napsahtaa. TK rapsailee sitten viikonlopun jälkeen, oliko 6/5 ja poroerottelumerkki paikallaan.
Jou! Olisi karsinnan tuloksena lähdössä myyntiin seuraavat pelit:
- SNES: Super Mario Kart (PAL) - SNES: Earthworm Jim (PAL) - GBA: Kokonainen Nintendo bit Generations -pelisarja, eli seitsemän peliä (Boundish, Dialhex, Dotstream, Coloris, Orbital, Soundvoyager, Digidrive). Muistaakseni Japani-julkaisut, ei taida muina ollakaan, mutta aluekoodittomia ovat.
EJ ja nuo bit Generationsit ovat aika pitkälti minttiä, ja kaikki ovat tosiaan kompliitteja. SMK:ssakin on kaikki kilkkeet mukana, mutta boksin kunto nuhjuisempi.
Nämä olisi siis tarkoitus laittaa jonnekin oikeasti myyntiin, mutta ei ole vielä ehtinyt, niin kysäisen nyt ensin että kiinnostaako ketään Laudalla. Kattavat kuvasetit löytyy kanssa, mutta eivät ole tässä työkoneella saatavilla. Hinnat sovittavissa. Hihkaiskaahan, jos shoppailu kiinnostaa!
Täytyy sanoa, että kunhan löytyy uusi lähde peliuutisille, niin en jää kaipaamaan GAF:ia.
Tänä vuonna on kyllä ansat räpsähdelleet sormille monella taholle. Weinstein-lumipallon rinnalla myös aktiivisesti seuraamani Screen Junkies -kanava on nyt parisen viikkoa ollut kuolleena, kun Honest Trailerien co-isänä pidetty ja kanavia mielipiteitä jakaen luotsannut Andy Signore hukkui äkisti häirintäsyytösten alle.
Sitten kun saisi vielä Totoron, Mononoken ja Porco Rosson, niin olen tyytyväinen. Ghiblin ystävät toivottavasti ostavat tämän, niin saadaan Scanbox julkaisemaan ne loputkin..
Nyt on CDON:issa Totoro ja Mononoke ennakkotilattavissa, julkaisu 27. lokakuuta. Koodilla BENIFY17T lähtee vielä 15% hinnasta.
Kiitos tiedosta.
Tilasin samaan syssyyn vielä Planet Earth 2:n.
Laitoinpa kans nuo Ghiblit varaukseen. Samalla näytti Henkien kätkemää ja Liikkuvaa linnaa olevan edelleen saatavilla, ja ekasta hinta kans pudonnut sinne 9e tienoille, joten pamautin ne samaan pakettiin. Jäivät aikanaan ostamatta.
Tosiaan, kun tähän saisi vielä Porco Rosson, niin voi huoletta jaella loputkin DVD-versiot pois.
Arrival oli parempi ja sekin oli minun kirjoissani vain ok leffa.
Mutta Arrivalissahan se vasta olikin köyhä käsis, jonka loppukäänteet näki paljon ennen kuin ne tapahtuivat.
Lisäksi Arrivalissa oli muutama aivan kamala kohtaus:
Hmm, tuo Scarfin pointti Arrivalin tietyistä tarinaratkaisuista on kieltämättä ihan osuva. Mutta kokonaisuutena kyseessä oli eräs tunnelmallisimmista scifi-leffoista aikoihin, jonka roolisuoritukset ja lopun vahva katharsis (On The Nature of Daylight, hei bliis) tekivät siitä heittämällä yhden ko. vuoden kärkifilkoista omalla kohdalla. Sicariokin oli erittäin mukaansatempaava ja, kuten sanottua, upeasti kuvattu filkka, mutta kokonaisuutena Arrival ajatusmaailmoineen iski silti enemmän.
Uusi Blade Runner on vielä katsomatta, mutta kansan mietteiden perusteella vaikuttaa siltä, että Villeneuve&Co on onnistuneesti luovinut paskojen revival-jatko-osien syndrooman ohitse hyvään lopputulokseen. Odotan jo suht. optimistisesti.
Laitetaan vaikka tänne. Tuo SNES classic tuntuu koko ajan röyhkeämmältä ryöstöltä. Suomi hinnoissa. Jenkeissä myydään 79,99$ niin täällä pyydetään kaksinkertaista hintaa, joskus jopa enemmän. Pelaajashopkin mainostaa 169,90€. New 2DS:n saa halvemmalla
Mikä taho tuon hinnan on määrittänyt? Onko maahantuoja tullut liian ahneeksi, vai liikkeet? Niin kauan kun hinta on lähempänä 150€ kuin 100€, en edes harkitse. Käytännössä tuskin tulee ostettua jos hinta ei mene alle 100€.
Joo, käsittääkseni Bergsala vetänyt ässän hihasta. Kaikki elektroniikka on toki meidän markkinoilla kalliimpaa, mutta tuo tuplahinta on kyllä huima suoritus.
Mutta jos on massia ostaa kunnon putkia, niin en enää ikinä ostaisi itse croppikennoista kameraa. Se täyden kennon tuoma lisäpinta-ala on vaan niin kermaa erityisesti henkilö- ja maisemakuvauksissa. Toki jos kuvailee lähinnä niitä kukkasia naapuripellolta, niin ei niin väliä.
Jotakuinkin näin. Ja mitä objektiiveihin tulee, niin onneksi markkinoilla on nykyään vaihtoehtojakin. Esim. Sigman ja Tamronin uusimmissa putkissa saa todella terävää lasia huomattavasti L-sarjalaisia halvemmalla - vaikka laatu ei ehkä ihan niin tasaista putkesta toiseen olekaan.
Oon ite kuvannut yötaivasta Samyang 8mm f/3.5 manuaali kalansilmällä. Itse bongasin tollasen alle 200e:lla käytettynä.
Mulla on kans Samyangin 14mm laajis, cine-versiona. Testailin sitä viime talvena hieman noissa hommissa, mutta läheisen järven jäällekin vuoti aivan liikaa valoa taajamasta. Plus silloisen APS-C-kennon pimeäkyvyt alkoi kans vähän ottamaan vastaan kuvia käsitellessä.
Pitää ehdottomasti koettaa tulevana talvena päästä kunnolla skutsiin jatkamaan taivasharjoituksia.
Tää voi olla tyhmä kysymys, mutta miten se kennon koko vaikuttaa niihin pimeäkykyihin? Täytyy se varmaan itekin käydä sitten "täysi"-kennoinen kamera ostamassa, jos sillä on suurikin ero.
Ei se mikään tyhmä kysymys ole, eikä korrelaatio itse asiassa ole mitenkään suora. Yleensä täysikennoisissa hiipii kuviin hitaammin kohinaa korkeammilla ISO-arvoilla, eli potentiaalisesti saa enemmän valoa sisään / suljinnopeutta ylös ilman, että kuvanlaatu karkaa lapasesta. Auttaa eritoten liikettä kuvatessa, mutta tuo toki joustavuutta myös tähtitaivaiden kuvaukseen. Samoin raakakuvat kestävät täyskennosta tullessaan todennäköisesti hieman paremmin jälkieditointia.
Mutta se, miten esim. tietystä APS-C-kamerasta täyskennoon siirtyminen oikeasti parantaa kuvia tai helpottaa pimeäkuvausta riippuu täysin kyseisistä kameroista ominaisuuksineen. Pelkkä kennon koko ratkaisee lopulta aika vähän ja tiettyihin käyttötarkoituksiin kroppikenno voi olla jopa parempi, sekä usein edullisempi. Itsellä nyt vaan tulee kuvattua / editoitua niin aktiivisesti ja niin monenlaisia tilanteita, että päivitys astetta ammattimaisempaan tuntui luontevalta.
Äkkiä muistelemalla Liero, joskus ala-aste aikoina 90-luvun lopulla.
Itse käsitin kysymyksen pikemminkin ensimmäisenä ostettuna indie-pelinä. Tuohan on aina ollut freewarea. Kaiken lisäksi eihän Liero mikään indie ole, vaan ihan ehta suomipeli.
Eikö Lieron tullessa suurin osa ollut enemmän tai vähemmän indie pelejä? Tuossa aikaisemmin käytyjen kriteerien mukaan? Vai oliko freeware 90-luvun indie genre? Hmmm...
Niin, siihen aikaan on ollut niin paljon tuota free-/shovelwarea liikenteessä ihan vapaasti, että nykyisenkaltaisista indiepeleistä on vähän hassu puhua. Mutta toki useat noista ovat olleet yksittäisen ihmisen / pienen tiimin kikkareita, eli joo, mikä jottei - varsinkin, jos joku on noista joskus maksanutkin. Itse taisin ensimmäistä kertaa maksaa PC-pelistä kun sain 300MHz Pentiumin joskus 90-luvun lopulla, ja ne oli sitten ihan studiotuotoksia ne.
Indie on aika hatara käsite nykyään. Kuinka lopulta edes määrittelet sen. Onko Trine indie? Megaman10? No, Wiin LostWinds on ainakin, se oli varmaan ensimmäinen meikäläisellä. Sen jälkeen ei kauheasti ole tullut osteltua...
Bioshock Collectionin ostin eilen. Paikallisessa Citymarketissa 20€, niin ei vaan voinut ohittaa. Eihän sitäkään ehdi pelaamaan ties koska. Mutta perkele, halusin sen.
Eiköhän indiellä useimmiten tarkoiteta lähinnä julkaisija- ja kehitysmallia, joka on pääasiassa pienen tiimin tekemä peli ilman suurempaa julkaisijan rahoitusta. Genreä ja pelin kokoa tällä ei varsinaisesti haeta, vaikka tietenkin tiimin pieni koko asettaa rajoituksia sille, minkälaista peliä voi tehdä.
Joku Megaman 10 nyt ei ainakaan moisia kriteereitä täytä, vaikka verrattain pieni peli onkin. Trine ja LostWinds täyttävätkin nämä määritelmät.
Juurikin näin. Eroaa siis siinä mielessä esimerkiksi leffamaailman indiestä, joka käsittääkseni on yleisen konsensuksen mukaan määritelty vain tietyn budjettirajan alittavaksi elokuvaprojektiksi.
Mitäs helvettiä? Tätä en muistanutkaan. Mutta nyt kun sanoit, niin nousee hämäriä muistikuvia jostain maksuongelmista, joita väistettiin tällä lahjalla. Tai sitten olit vaan hyvä samarialainen.
Oon ite kuvannut yötaivasta Samyang 8mm f/3.5 manuaali kalansilmällä. Itse bongasin tollasen alle 200e:lla käytettynä.
Mulla on kans Samyangin 14mm laajis, cine-versiona. Testailin sitä viime talvena hieman noissa hommissa, mutta läheisen järven jäällekin vuoti aivan liikaa valoa taajamasta. Plus silloisen APS-C-kennon pimeäkyvyt alkoi kans vähän ottamaan vastaan kuvia käsitellessä.
Pitää ehdottomasti koettaa tulevana talvena päästä kunnolla skutsiin jatkamaan taivasharjoituksia.
Braid oli ainakin muistaakseni ensimmäinen, jonka äärellä tiesi kokeneensa jotain erityistä. Mahdolliset sitä vanhemmat indie-tapaukset pitäisi kaivaa googlaten erikseen.
Videota olen tykännyt kuvata ja leikata jo vuosikausia, ja kalustoakin siihen hommaan on kertynyt nurkkiin ihan mukavasti. Valokuvaaminen ei taas aikanaan purrut noita kasuaaleja puhelin- ja pokkarikuvailuja enempää. Jossain vaiheessa viime vuonna löysin kuitenkin itseni kuvaamasta nimenomaan järkkärillä entistä enemmän valokuvia, ja jossain vaiheessa pienestä harrastelusta tuli intohimo. Vanha Canonin 700D vaihtui vastikään entry-levelin täyskennoiseen 6D:hen ja Lightroom/Photoshop-ympäristöt tuntuvat yhtäkkiä tosi kotoisilta. Suoraan sanottuna tuntuu ihan järkyttävän hyvältä innostua pitkästä aikaa jostain uudesta.
Nyt on melko tuntuva draivi opetella jatkuvasti uutta. Maisema- ja luontokuvia, arkkitehtuuria ja makroa on tullut tähän mennessä tehtyä eniten - osaltaan, koska kohteet tuntuvat kiinnostavilta, ja ostaltaan, koska niiden kanssa ei tarvitse buukata aikaa. Astrokuvaus kiinnostelisi kuitenkin lisäksi todella paljon, tapahtumakuvauksessa olen hieman koetellut jo taitojani ja potrettikuvauksen opettelu on kans vahvasti listoilla. Plus, pitäisi ehkä napata joku pieni premium-kompakti katukuvaukseen lomamatkoille.
Alla muutama valittu otos parin viime vuoden ajalta. (Pienemmäksi runtattuina, ja silti varmaan vähän isoja tähän leiskaan. Sori.)
Itsellä nyt aika vahvasti Destiny 2 kierrossa ja Witcher 3 on kans kesken. Pienempinä ainakin Telltalen GoT:in vois katsella läpi jossain vaiheessa, ja napata jonkun muun pikkupelin backlogista noiden massiivisten rinnalle. Viimeisenä sillä saralla naputtelin Titan Soulsin, meni pari iltaa todella mukavasti.
GoTia en suosittele. Oli pakko vääntää läpi kerran tuli aloitettua, mutta aika hirveää paskaa niin teknisesti kuin tarinallisesti.
Mjoo, eipä se ole korkealla listalla ollutkaan ja jäi aikanaan ihan tietoisesti ostamatta. Plus, taisin jostain lukea, että jatkoa ei ole tiedossa tai jotain - eli ei silleenkään kriittistä aloittaa. Pitää fiilistellä.
Tässä alkaa olemaan taas pelattavaa ihan tarpeeksi. Pillars of Eternity olisi nyt menossa ja sen jälkeen varmaan pakko hommata tuo Dragon's Dogman PS4-versio. Aikoinaan sitä tuli jonkun verran Xbox360:lla pelailtua, mutta jäi puolitiehen. Sen jälkeen sitten Yakuza Kiwami.
Niin ja jos joku ei ole pelannut, niin MGSV on nyt PS+ pelinä.
Joo, PS+ nostanu kyllä parina viime settinä taas profiilia. Ei ole pelkkää indietä, vaikka siitäkin yleensä saa iloa enemmän kuin tarpeeksi.
Also, Dragon's Dogma <3
Itsellä nyt aika vahvasti Destiny 2 kierrossa ja Witcher 3 on kans kesken. Pienempinä ainakin Telltalen GoT:in vois katsella läpi jossain vaiheessa, ja napata jonkun muun pikkupelin backlogista noiden massiivisten rinnalle. Viimeisenä sillä saralla naputtelin Titan Soulsin, meni pari iltaa todella mukavasti.
No niin, ensimmäinen 100 tunnin rajapyykki lähestyy ja pääcontentti raidia myöten testattu, joten uskaltaa varmaan jotain pelistä sanoakin.
Tarinamoodi on lyhyt ja hyvin perinteinen. Verrattuna ekan vanilla-tilaan, tämä suoraviivainen lähestyminen teatteri-pahiksineen antaa huomattavasti paremman lähtölaukauksen toiminnalle ja end-gamelle kuin Destiny 1:n eteerinen hortoilu, jossa punainen lanka hukkui välittömästi. Samalla on kuitenkin selvää, että varman päälle pelaaminen on Destiny 2:ssa viety äärimmilleen, eikä yllätyksiä tai erityisen syvällisiä näkemyksiä ole luvassa. Pari ihan oikeasti kiehtovaa ajatusketjua Guardianeista ilman valoa on tarjolla, mutta niihin ei juurikaan pureuduta, koska ampumaan on kiire. Stoorin aikana käy myös heti ilmi, että pelattavuus on juuri niin kultaa kuin aina ennenkin, ja musiikki kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Parhaimmillaan Destiny 2 ihan oikeasti nostaa feelsejä pintaan - pääasiassa musiikillisen antinsa ansiosta.
Kaikki kuitenkin (toivottavasti) tietävät, että Destinyssä tarina on vain lähköluikaus, ja itse peli alkaa vasta level 20:n jälkeen. Tässä vaiheessa viimeistään tulee kiitolliseksi tietyistä rakenteellisista uudistuksista, jotka tekevät tehtävien, erikoisaseiden ja tapahtumien grindaamisesta huomattavasti aiempaa miellyttävämpää. Sellaiset pienet ja iänvanhat keksinnöt kuin kartta ja pikamatkustelu tekee Destinyn aktiivipelaajan arjelle ihmeitä.
Samalla alkaa kuitenkin hahmottamaan, kuinka paljon tekemisen paljoutta on leikattu verrattuna siihen Destinyyn, johon olemme viimeisen vuoden aikana tottuneet. Cruciblessa ei pääse toistaiseksi valitsemaan pelimuotojaan vapaasti, päivittäistä tekemistä bountien tai muun muodossa ei juurikaan ole ja ase- sekä varustepoolit tuntuvat hämmentävän pieniltä. Lisäksi planeettoja on hyvin vastaava määrä kuin aiemmin, viholliset ovat kaikki samoja (pienillä uusilla varioinneilla) kuin aiemmin eivätkä kentät ole erityisen suuria. Ikävästi haisee siis se, että selvästi tehty minimipaketti uusiksi, jotta voidaan taas helposti laajentaa lisärien kautta.
Niin, ja se TK:n mainitsema mikromaksuilu. Itseäni vituttaa tasan yksi asia, ja se on yhden käytön shaderit. Aiemmin kerralla koko asun värjänneet tyylielementit ovat nyt varustekohtaisia ja uuden shaderin laittaminen lanaa vanhan manalan maille ikuisiksi ajoiksi. Aivan idioottimainen valinta, joka on johtanut vain siihen, että kaikki vetää harmaissa perusgeareissa ympäri galaksia, kun varusteet kuitenkin vaihtuvat ja päivittyvät tiuhaan eikä shadereitä kannata näin ollen käyttää oikeastaan ikinä. Muilta osin uusittu Eververse ei kuitenkaan haittaa, vaan on jopa ihan kiva. Rahapussinsa kiinni pitävälle säännölliset, satunnaista hupikamaa sisältävät Bright Engramit ovat mukava bonus ja niin haluavat voivat sitten ampua oikeaa kolikkoa uusimpiin tanssiliikkeisiin ynnä muuhun visuaaliseen rojuun.
Raidaaminen on sekin edelleen siistiä. Leviathan on todella erilainen ja erikoisen matemaattinen kommunikaatiokokemus verrattuna aiempiin Destiny-raideihin, mutta mä pidin kyllä siitä silti. Eritoten Calus pomona ja lore world eaterin takana on hemmetin kiinnostavaa - vaikkakin tuttuun Bungie-tapaan tästä loresta ei juurikaan hiiskuta itse pelissä, ellei jaksa koluta kaikkia pikkutehtäviä ja aseiden lore-välilehtiä. Betassa oleva Guided Games -järjestelmä auttaa varmasti jo nyt yksinäisiä susia pääsemään näiden priimacontenttien pariin, mutta jonot ovat pitkiä ja järjestelmästä pukkaavat huumeveikot tuntuvat nopeasti lannistavan kokeneiden tiimien apuintoa - varsinkin, kun kunnon palkkiot puuttuvat.
Summa summarum, jännä tapaus. Aika lentää Destiny 2:n parissa siivillä ja se on edelleen mitä parhain tapa viettää sosiaalista etäaikaa kavereiden kanssa fps-viitekehyksessä. Hyvien uudistusten vastapainoksi Bungie on kuitenkin Taken Kingin jälkeiseen D1:een verrattuna heittänyt hämmentävän paljon hyvää kamaa roskikseen ja tehnyt lisäksi joitakin täysin idioottimaisia valintoja. Verrattuna Destiny 1:een sen julkaisun aikoihin, D2 on ehdottomasti viimeistellympi ja toimivampi kokonaisuus. Verrattuna Destiny 1:n lopulliseen tilaan taas, D2 tuntuu typistetyltä. Kyseessä ei mielestäni ole jatko-osa, vaan reboottaus. Parin kolmen vuoden sisään pelistä kasvaa varmasti jälleen massiivinen paketti laatusisältöä, ja alkukaan ei ole huono - mutta itse olisin toivonut, ettei Destiny 2 olisi vienyt konseptia uudestaan lähtöviivalle, vaan rakentanut enemmän vanhan varaan saavutetun scopen säilyttäen.
(Toisaalta uusille pelaajille nyt on mitä parhain paikka hypätä mukaan. Onhan sekin jotain.)
Sen jälkeen: miksi hitossa en ollut koskaan aiemmin pelannut tätä? Siis en koskaan, sekä Origins että Legends, molemmilla sama, tyly kohtalo. Peli oli tarjolla noin puoleen hintaan tyypillisestä, joten näin kuukautta ennen Mario Odysseytä tuli mieluusti hankittua tällä diilillä väliin jäänyttä supertasoloikkaa moninpelinä pelattavaksi.
Tämä versio on ensikertalaiselle todennäköisesti erityisen herkullinen, kun sisältää kaiken sen lisäkaman, mikä on hajoitettu muihin versioihin (sekä 40 kenttää Originsista), tiettyjä WiiU-tabletin toiminnallisuuksia lukuunottamatta. DigitalFoundry tosin sanoi, ettei peli ole teknisesti täydellinen (mm. pidemmät latausajat), mikä tietenkin on Definitive -tittelillä pröystäillessä hieman hampaankoloon jäävää. Noh, kukaties, ehkä näemme päivityksiä?
Joo, Originskin oli jo loistava, ja Legends lienee tämän vuosikymmenen paras tasoloikka. Mahtavaa, että peli saa edelleen uutta yleisöä!
Itse korkkasin Destiny 2:n heti puolilta öin eilen. Neljän tunnin perusteella voi ainakin sanoa, että aktiviteettien välillä sukkuloinnin sujuvuus ja tarinan mielekkyys ovat ihan eri tasolla kuin D1:ssä - eritoten jos aivan vanillaan vertaa. Ja kun pelattavuus on edelleen erittäin timanttista ja hiottua, ja uusia kykyjä suhteessa tuttuun on ihan jees määrä, niin eiköhän tähän kolminumeroinen summa tunteja uppoa taas helposti.
Mitä tiimiaktiviteetteihin tulee, niin D2:ssahan matchmakingia on laajennettu. Käsittääkseni jopa raidiin on jatkossa mahdollista hakea seura suoraan pelistä, eli sooloilijoillakin on tsäänssi päästä noiden kuningassisältöjen pariin.
No niin! Nokkelimmat pokkelimmat varmaan jo hoksasivatkin, mutta eilen tehtiin Dota 2:n The International -turnauksessa historiaa, kun Team Liquid voitti turnauksen pääpotin, yli kymmenen miljoonaa dollaria. Liquidin riveissähän on suomalainen Lasse MATUMBAMAN Urpalainen, josta tuli näin ensimmäinen TI:n voittanut finski - ja samalla kerralla miljonääri.
Seuraamisen arvoinen tarina muutenkin. Tiimi tippui heti ekassa matsissaan turnauskaavion alempaan haaraan ja joutui painimaan itsensä aika lailla pisintä mahdollista reittiä finaaliin. Finaali taas napsui Liquidille matsivoitoin 3-0. TI on aiemmin järjestetty kuusi kertaa, eikä finaalia ole koskaan voitettu puhtaalla rivillä.
Meillä oli kotona kisakatsomo ja tsekattiin finaalit suorana. Todella viihdyttävää kampetta, vaikka pitikin sinnitellä aamuviiteen että koko homma oli paketissa.
Houkutteleva laite, mutta yhtään uutta muovilaatikkoa en huusholliini enää tarvitse. Muuton aikana tuli taas sellainen ahdistus pelikonsoleista, lisälaitteista, VR-kypäristä, piuhoista ja pelikoteloista, että suosiolla suurin osa lensi häkkivarastoon.
Olen kääntynyt digitaalisen tulevaisuuden tielle!
Itsellä on vahvasti sama trendi, mutta ehkä juuri sen takia tämä kiinnostaa. SNES on täydellinen kombo nostalgiaövereitä ja universumin parhaita pelejä - ja Classicissa leijonanosa niistä olisi todella kätevässä paketissa ja (oletettavasti) suht. hyvälaatuisina versioina. Ajan kanssa tämä olisi helppo siirtää mihin huoneeseen milloinkin, tai vaikka mökille jos sellaisella viettää joskus oikeasti paljon aikaa.
Pieni kauneusryppy on toki se, että pari must havea puuttuu eikä valikoimaa saa laajennettua laillisin keinoin, mutta hinta-parhaus-suhde jää silti sangen tiukaksi. Ja voisi ehkä jopa taipua karsimaan fyysisestä SNES-kokoelmasta joitakin ei-niin-rakkaita tapauksia, jos ne olisivat kätevästi pelattavissa tällä - mikä taas tasapainottaa luonnostaan jatkuvasti virtaviivaistuvaa tavarapaljoutta.
Langattomat SNES-replikaohjaimet ovat kyllä must tämän kaveriksi, luotto noiden letkujen mittaan on aika nolla. :b
Näytä kirjoitukset
vinkit aiheesta ja laitoin kuunteluun sekä Stuff You Should Know -sarjan että Hardcore Historyn. Molemmat aivan loistavia tapauksia! Ensimmäinen menee rennompaan pikkuinfon ja leppoisan dialogin nälkään, kun taas tuo Danin epistola on todella vakuuttavaa ja vangitsevaa kuunneltavaa. Starttasin ilmaisjaksoista, eli Blueprint for Armageddon -sektorilta.
