Bio Menace. Näin kyllä kuvasta heti, että kyseessä on jokin vanha Apogeen peli mutta vähän joutui googlaamaan screenshotteja oikean pelin löytämiseksi.

Yksinkertainen yleistykseni jotensakin löyhän aatetuntemukseni perusteella on se, että tekijä näki maailmassa paljon korjattavaa. Tässä hän olikin oikeassa mutta hänen valitsemansa tapa vaikuttaa herättää vähintään hämmennystä. Mikä saa ilmeisen fiksunakin pidetyn kaverin ihailemaan ääriliikkeitä ja pitämään tällaista toimintaa jotenkin hyvänä tapana edistää asiaansa? Lukemani ja kuulemani perusteella hän vaihtoi aatetta kuin paitaa, kunhan se oli vaan "ääri" jotain (tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, lue lisää). Julkisuutta varmasti tuli ja onpahan hänen aivoituksiaan jo ehditty mediassakin käsitellä mutta tällaiset teot todennäköisesti vain lisäävät ihmisten vastustusta hänen ajatuksilleen vaikka pohjalla olisikin ajatus "maailman parantamisesta".

Illuusiot siitä, että hän on yli-ihminen ja että hänellä on oikeus tuomita muita omaan aatemaailmaansa nojaten todistavat vain, että kuppi oli nurin jo pitkään. Kuten sanoin, itse en ole suuri aatteidentuntija vaikka olenkin lukion jälkeen käynyt kursseja mm. sosiaalipolitiikasta, historiasta ja filosofiasta. Mutta ei ne aatteet sisäisty muillekaan niin helposti. Kommunismi on esimerkiksi ideatasolla varsin hyvä juttu mutta harva osaa edes yksinkertaisesti kitetyttää mitä se pitää sisällään (siihen ei kunnolla pystynyt edes minua opettanut kaksinkertainen maisteri). Kaiken kaikkiaan aatteiden sokeasta kannattamisesta pitäisi siirtyä edistämään yksittäisiä arvoja (aate on kokoelma arvoja). Auvinenhan teki juuri näin. Hänellä oli ohjenuoranaan arvoja, (demokraattisen hallinnon heikkous, kansanvalta pois ja kykenevimmät yksilöt johtoon koska kansa on tyhmä...) jonka johdosta on sanottu, että hän "kannatti sitä tai tätä aatetta". Ei hän suoranaisesti omaksunut mitään aatetta vaan rakensi eri aatteiden arvoista oman näkemyksensä. Tämähän on pohjimmiltaan äärimmäisen älykästä ja näin ajattelevan ihmisen pitäisikin toimia. Hänen valitsemansa arvot vain eivät ehkä olleet kaikkein terveimmästä päästä ja valittu toimintamalli oli täysin väärä.

Eräs laajalti inhottu ja yhtä laajalti ihailtu dokumentaristi, Michael Moore, esitti Columbine-dokumentissaan yhdeksi tekijäksi aseiden saatavuuden. Ei hän pohjimmiltaan löytänyt amerikkalaisesta yhteiskunnasta sen ihmeellisempiä ongelmia kuin mistään muualtakaan. Pahoinvoivia ihmisiä on kaikkialla. Erona on se, että Amerikassa näillä henkilöillä on suuremmalla todennäköisyydellä ase kuin jossain muualla. Jokelan tapaus osoittaa, että kun ihminen on tarpeeksi ahdistunut ja saatavilla on ase niin tällainen on mahdollista ihan missä tahansa.

Kuka tahansa voi lopettaa elämänsä minkä tahansa asian puolesta. Se on helppoa. Vaikeaa sen sijaan on elää ja tehdä töitä asiansa eteen. Siinä olivat minun ajatukseni.

Tulipa tuota XO-versiota, onlinea myöten, testattua Manjilla. Peli jatkaa AM2:n tuttua linjaa, eli VF4:een asti kaikki ominaisuudet vain paranivat. VF4Evon myötä itse peruspeli on jatkanut kehittymistään mutta kaikissa muissa ominaisuuksissa perseillään varsin käsittämättömästi. XO-versiossa sentään taitaa olla mahdollisuus kuskata oma hahmoprofiili kaverille (kuten oli VF4:ssa aikoinaan) mutta jostain käsittämättömästä syystä samalta koneelta kahden custom-hahmon valkkaaminen ei onnistu (tai siinä on joku jekku). Eli kun Manji lataa hahmoprofiilinsa niin toinen ei voi käyttää hänen profiilillaan olevia hahmoja, toisin kuin PS3-versiossa, jossa hahmot ovat "yhteisiä", eli siellä on maksimissaan 30 custom-hahmoa valittavissa, kyllä siitä jokunen paikka irtosi kavereidenkin käyttöön.

Online on kuten sanottua, alkeellinen ominaisuuksiltaan ja replayn tallentaminen olisi ehdottomasti oltava. Hahmon ja kentän vaihtamisen puute ei minua nyt niin paljoa häiritse mutta ymmärrän, että joillekin se on anteeksiantamaton puute. Sirlin.net mainitsee myös sellaisen hauskan ominaisuuden, että onlinea pelatessaan on syytä muistaa asettaa näppäinconfigit molemmille pelaajille samaksi, käytetty config kun riippuu siitä, että satutko olemaan 1P vai 2P. Käsittämätöntä. Kannattaa käydä muitakin aivopieruja lukemassa tuolta Sirlinin sivulta.

Sitten ne hyvät puolet. Pelihän on edelleen maailman paras mättöpeli (fakta, lol) ja tämä on sen kiistatta paras versio. Vaikka yritän uskotella itselleni, ettei se nyt NIIN paljon ole muuttunut PS3-versiosta, niin Wolfin ver.C tuplabounce-comboja tulee ikävä... Manji oli myös investoinut kahteen Horin EX2-tikkuun ja ne saavatkin minulta täysin puhtaat paperit. Loistava tikku perinteisen hyvällä Hori-tuntumalla. Toivotaan vaan, että siinä ei ole Horin Fighting Stickien tapaisia, halpanappuloita, jotka kuluvat lyhyemmiksi (tosi on! eivät osuu enää piirilevylle kunnolla!) noin kuukaudessa. Onlinea pelasin jotakin Manjin ruotsalaistuttua vastaan ja ihan kivastihan se pelitti, lagia oli mutta yllätyksekseni se ei minun pelityyliini juuri kauheasti vaikuttanut. VF:n bufferointisysteemikin auttanee asiaa jonkin verran ja esimerkiksi heittopakoja tuli tehtyä ihan normaaliin tyyliin (eli aika vähän, mutta mä olenkin huono).

Itse peli on siis rautaa ja onlinekin on puutteistaan huolimatta ihan mukava juttu. Eivätkä nuo kaiken maailman käsittämättömyydet custom-hahmojen käytössä ja sen sellaiset peliä varsinaisesti pilaa, nehän ovat vain ekstrasälää, mutta kun asiat on jo kerran tehty oikein (VF4) niin miksi ne pitää tieten tahtoen kusta täydellisesti? Nyt vaan odotellaan, että AM2 ilmoittaa VF5 Evon tulevan yksinoikeudella PS3:lle (tai Wiille). Miksi kusettaa vain kerran kun sen voi tehdä kahdesti?

Katselen aina kun pelikauppaan satun menemään jos löytyisi PS2:lle jotain hyvää 2D-mättöä, mutta niitä harvemmin näkyy.

Kesällä ilmestyi The King of Fighters XI. Suosittelen kokeilemaan, hintakin pitäsi olla ihan kohdillaan. Siitä löytyy 38 turnauskelpoista hahmoa ja vähemmän vakaville vääntäjille jokunen console only -hahmo (+ pomot) myös. Pelisysteemi on 3-vs-3 vapaalla tagauksella (ja tietty upeaakin hienomilla usean hahmon tagicomboilla!) ja paukkusäteitä ja laserräjähdyksiä löytyy ihan mukavasti. Ohjaussysteemikin on hieman anteeksiantavampi kuin vanhemmissa KoFeissa. Pelissä on kivasti vaihtoehtoja, matsia voi ottaa niin normisäännöillä (hahmon voi vaihtaa lennossa) kuin perinteisellä tiimisysteemillä (hahmo vaihtuu kun se puree multaa). Tietenkin myös yhden hahmon matsit onnistuvat, mikä on casual-mättäjälle ihan mukavaa varsinkin alussa kun ei tunne hahmoja.

Marvel vs. Capcom 2 olisi mahtavaa löytää jostain mutta ei ole tullut vastaan...

Eikös nyt pitänyt etsiä hyviä 2d-mättöjä?

Lähinnä tarkoitin tuolla bufferilla sitä, että juggleissa on mahdollista syöttää asioita liian aikaisin, jolloin haluttu liike ei yksinkertaisesti tule ulos (bufferia ei siis ole). Tämä häiritsee minua suunnattomasti vaikka ei se vakavasti puhuen varsinaisesti ole pelin vika (tai vika ylipäätään). VF:ssä systeemi tykkää enemmän "kaikki inputit mahd. pian. plz"-filosofiasta ja on lähes mahdotonta syöttää liikkeitä liian nopeasti juggleissa. Tosin VF5:ssa on menty vähän Tekkenin suuntaan ja tietyissä tilanteissa, tietyillä hahmoilla max damage -vaihtoehto vaatii liikkeiden viivyttämistä (tekemällä vaikkapa UNIVERSAALI crouch dash väliin). Tiesin kyllä, että Tekkenissäkin pystyy joitakin asioita bufferoimaan. Tottumisestahan tässä on kyse. Tekken on minusta/minulle monin verroin vaikeampi peli, se on siis pro-pelaajien valinta kun se vaatii enempi skilliä. Mutta en mä siitä silti tykkää.

Hienoa termistöä havaittavissa Shintan postauksessa

Tarvitseeko jotain selittää? Voisihan sitä välillä puhua jotain asiaakin ainaisen "kaikki on paskaa"-jauhannan ohessa.

Täällä tuntuu kaikki olevan tavalla tai toisella paskaa (perseessä), joten kerronkin nyt, että kaikki mättöpelit on ihan pelikelvottomia pökäleitä. Seuraava lista sisältää sekä omia että muilta kuultuja perusteluja. Kaikki ovat siis huonoja puolia.

(Super) Street Fighter 2 (Turbo)
- osa hahmoista omaa ylihyviä lockdown-taktiikoita
- combosysteemi on köyhä ja vaikea
- ilmassa ei voi torjua
- parry puuttuu
- mix upit köyhiä kun overheadeja on niin vähän
- keskittyy liikaa zoningiin
- animaatio on paskaa

SF Alpha 3
- custom combot on ylihyviä
- hahmot ihan epätasapainossa
- ilmassa voi torjua
- ilmassa ei voi torjua X-ismillä
- parry puuttuu
- hahmoja on liikaa mutta silti Yun puuttuu

3rd Strike
- pelissä on parry, se pilaa zoningin ja okizemen
- liian vähän ja liian outoja hahmoja
- ilmassa ei voi torjua
- vain yksi superi per hahmo
- mix up-helvetti
- loppupomo on cheap ja ruma
- custom comboja vain parilla hahmolla

Dead or Alive x (samaa paskaa perseessä ne on kaikki)
- reversalit ovat liian helppoja ja tehokkaita
- tissit heiluu liikaa
- okizeme puuttuu
- hit stunnit "puuttuu"
- löysät ja epärealistiset animaatiot
- pelattavuus on jäykkää ja munatonta paskaa
- väärällä konsolilla (paitsi DOA2 mut se onkin sarjan paras!!1!)
- Xboxin ohjain

Tekken (5+)
- bufferointi puuttuu
- liikkuminen on paskamaista sidestep/dash -helvettiä
- universaali crouch dash puuttuu
- backdash cancel
- just framet haisee ja on huono idea muutenkin
- jugglet riippuvat ihan kaikesta, missä kulmassa osuma tulee, oliko se counter, millä etäisyydellä, missä on seinä ja paljonko onkaan kala

Virtua Fighter (5)
- jäykkää, munatonta paskaa
- hahmot rumia
- jäykkää, munatonta paskaa
- animaatiot rumia
- jäykkää, munatonta paskaa
- musiikit huonoja
- ring outit
- seinät
- jugglet
- ai niin, jäykkää, munatonta paskaa

Mortal Kombatit
- kaikki (paitsi pari hahmodesignia)

Soul Calibur
- air control
- variable cancel
- hahmotasapaino
- heitot voi torjua GI:llä
- jugglet puuttuu
- stunnit kestävät noin kaksi viikkoa

King of Fightersit
- pitää pelata tiimeillä
- hahmot on hölmöjä
- hahmoja on liikaa
- graffat on anuksesta
- ei näistä oo ees kukaan koskaan kuullu
- super cancel maksaa asioita

Garou
- mikäs vittu tää on?

Marver vs. Capcom 2
- kts. Mortal Kombat

Guilty Gear XX #%&?^slashcore - The Midnight Reload feat. Isuka
- hahmot on liian outoja
- lol, ei 2d-peleissä oo syvyyttä
- taustamusiikki on jotain kikkeliä kakkaheviä
- rämpäämällä pärjää
- Boss I-no/HOS
- liikaa universaaleja puolustustekniikoita
- superit on turhia

Samurai Spirits/Shodown
- täh?

Animemätöt
- älkää nyt viittikö...

Ei siihen todistamiseen mitään videoita olisi tarvinnut. Se tiedettiin jo alusta asti, että animaatioon EI kosketa. Kaksi syytä: 1) Capcom JP on suoraan kieltänyt framemäärien muuttelemisen 2) kyseinen framemäärien muutteleminen aiheuttaisi hankaluuksia pelin toiminalle. Joskin se olisi ollut mahdollista mutta työlästä, jos alkuperäinen peli ei pyöri 60 fps (vai mikä 58,xx se arcadekoneiden vauhti nyt onkaan, minulla ei ole tietoa tästä).

Jooh, ja Street Fighter 4:n virallistaminen on suurin uutinen pelimaailmassa ikinä, ainakin minulle.

Menen siitä mistä aita on matalin ja sanon vain, että pelin hyvyys on täysin subjektiivista. Täydellinen (tai "lähes täydellinen") peli riippuu pelaajasta...

...mutta mielipidettähän tässä oikeastaan kysyttiinkin, joten kirjoitan muutaman rivin höysteeksi. Aloitan kuitenkin argumentilla, jota pidän universaalina hyvän pelin merkkinä riippumatta pelaajan mieltymyksistä; tärkeintä on, että pelin parissa viihtyy. Itse arvotan tämän lisäksi peliaikaa melkoisen korkealle, eli peliä on hauska pelata ja siinä riittää pelattavaa. Huomatkaa kuitenkin, että peliajalla voidaan tarkoittaa monia asioita, RPG-fanit tykkäävät kun peli on tarpeeksi pitkä ja sisältää paljon tutkittavaa, ehkä jopa New Game +:n. Toisenlaisessa pelissä itse pelin läpäisy ei välttämättä vie kauheasti aikaa tai ole edes pääasia. Hyvä mättöpeli tarjoaa opeteltavaa eliniäksi ja osaavassa peliseurassa pelin "uudelleenpeluuarvo" on noin loputon. Sama pätee esimerkiksi shoot'em uppeihin, joissa ennätyspisteisiin tähtääminen voi vaatia vuosien treenausta (jonka jälkeen voikin syöksähtää Youtubeen katsomaan jonkun superjapanilaisen ennätystä ja ryömiä sängyn alle häpeämään).

Se, että millainen peli sitten viihdyttää ja syö loputtomalta tuntuvan määrän pelitunteja on sitten jokaisen omista mieltymyksistä kiinni. Itse en anna paljoakaan painoarvoa grafiikalle, äänimaailmalle tai edes juonelle. Toki riippuu pelistä onko niillä merkitystä paljon, vähän vai ei ollenkaan. RPG:ssä juoni on mukava olemassa kuten myös tunnelmaa luova presentaatio, autopeleissä grafiikat pomppaavat selkeästi ylöspäin tärkeysjärjestyksessä pelattavuutta toki unohtamatta. Mättöpeleissä graafinen ilme on merkityksellistä, se että onko peli 2d:tä huimine ja epärealistisine superliikkeineen vai realistisempia hahmomalleja hakevaa 3d:tä ei sitten merkitsekään enää niin paljoa. Molemmat maistuvat. Eräs kestosuosikkini tippuu vieläpä kategoriaan, jossa ulkoasu on täysin merkityksetön tekijä (eikä juonestakaan kannata kauheasti puhua). Nethackista kun puuttuu niin grafiikka kuin äänetkin kokonaan!

Minä arvostan peleissä nimenomaan pelattavuutta. Hyvä peli tarjoaa opeteltavaa pitkäksi aikaa ja varsinkin toimintapainotteisten pelien pitää pystyä palkitsemaan harjoittelu jotenkin. Devil May Cryn taistelysysteemi pyyhkii vasemmalla kädellään lattiaa jollain God of Wareilla (Ninja Gaiden pistääkin sitten pystyyn jo tasaisemman väännön) ja kaiken lisäksi kaikkien temppujen opettelu on vaivan arvoista; kun Dante Must Die -vaikeustason saa auki niin ilman pitkää treeniä ja pelisysteemin läpikotaista tuntemista turpiin tulee ja lujaa. Joillekin toki riittää se, että pääsee pelin kerran läpi jollain vaikeustasolla ja näkee juonen loppuun ja saa
Dantelle kaikki kamat. Ei siinä mitään ihmeellistä ole mutta heille (meille), jotka janoavat lisää niin peli tarjoaa haastetta ja opeteltavaa huomattavasti kertaläpäisyä enemmän. Kilpailuhenkisemmille pelaajille on tarjolla mättöpelit, joissa taitavaksi tuleminen tarkoittaa muuta kuin arcaden läpäisy jokaisella hahmolla. Yksinpeliä ei tarvita kun vertailukohtana on aluksi kaveripiirin ja myöhemmin koko maailman taitotaso (niissä peleissä, joissa nettipeli antaa edes likimäärin vertailukelpoisen tuloksen...) Opeteltavaa riittää ja jos pelille ei omistaudu niin turha kuvitellakaan pärjäävänsä edes keskinkertaiselle pelaajalle missään mättöpelissä. Eikä pidä unohtaa muitakaan moninpelattavia "kilpapelejä". Monet FPS:t sekä useat auto- ja urheilupelit suunnitellaan nykyään pitkälti moninpeliä silmällä pitäen. Pisteiden keräämiseen painottuvat shoot'em upit tarjoavat nykyisellä Internet-aikakaudella merkillisen hybridikokemuksen: pelaat yksin mutta voit verrata silti taitotasoasi muihin, maailmanlaajuisesti.

Kaikkia edellemaintsemiani pelityyppejä yhdistää yksi asia. Kilpailu. Pelaan itse eniten mättöpelejä, joissa kilpailu tapahtuu muita pelaajia vastaan. Kilpailua on myös itseään vastaan kilpailu vaikkapa metsästämällä ennätyspisteitä shoot'em upissa (tai Miinaharavassa). Viimeisenä muotona on kilpailu itse peliä vastaan, joista esimerkkeinä mainittakoon DMC3 ja Ninja Gaiden, joissa pelin pahimpien haasteiden voittaminen tarkoittaa väkisinkin pelitaitojen kehittymistä. Yksinpelattavissa "haasteissa" on oltava kuitenkin hyvä ja tarpeeksi monipuolinen systeemi, jotta opeteltava ei heti lopu ja jotta siitä on jotain iloakin (haaste helpottuu kun taidot nousevat). Arvotan kaikki mainitun tyyppiset kilpailut korkealle, koska tavoitteita saavuttaakseen pelin elinikä kasvaa. Tähän nivoutuu kuitenkin myös se alussa mainittu seikka, että pelin on lisäksi oltava hauska pelata. En ala sen suuremmin analysoimaan mikä on hauskaa kenenkin mielestä ja milloin pelisysteemi on tarpeeksi toimiva ja palkitseva oikeuttaakseen opetteluun tarvittavan ajan. Pelaan kyllä toki muitakin pelejä kuin sellaisia, joita täytyy treenata vuosikausia ollakseen edes keskinkertainen. Nautin niin RPG-peleistä,  Gran Turismon vaaleanpunaisista Yariksista kuin myös Okamin melko haastettomasta mutta kiehtovasta ja laajasta maailmasta. Ne vain eivät niinkään houkuta minua pelaamaan niitä aina vaan ja uudestaan kuten usea mättöpeli ja valikoitu kourallinen shoot'em uppeja tekevät. Näin ollen ne ovat minulle pelien parhaimmistoa, koska niiden elinikä on ulkonäöstä riippumatta hyvin suuri. Aina voi tulla paremmaksi, aina voi saada paremmat pisteet.  Näiden pelien haaste on loputon. Ja pakkohan niiden on olla hauskoja, ei niihin muuten käyttäisi loputtomasti tunteja.

Muistutan lopuksi, että käytin melko paljon "minä"-sanaa ja että joku toinen voi nähdä asian toisin (enkä epäile sitä hetkeäkään). Luettuani ketjun tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tässä pyrittiinkin kysymään ihmisten ajatuksia täydellisestä pelistä, eikä niinkään yritetä listata ominaisuuksia, jotka absoluuttisesti tekisivät pelistä paremman. Tai yritetä *gulp* etsiä peliä, joka sisältäisi nämä surrealistiset ominaisuudet jotka tekisivät siitä kaikista peleistä täydellisimmän.

Johdonmukaisena miehenä kirjoitan ensimmäisen viestini tähän ketjuun. Eli: Hei kaikki! Olen 26 vuotta nuori peliharrastaja. Pelaajaboardeilla heiluin siihen asti kun se oli sallittua meille surkeille ei-tilaajillekin. Minut tunnetaan (tai ei mutta nyt se on mahdollista) samalla nimimerkillä ympäri useiden internettien. Joillain ulkomaisilla boardeilla nickini on saanut peräänsä mystisen FIN-päätteen mutta muuten minä olen ihan sama jannu sielläkin. Pelimaailman ulkopuolinen elämäni on tällä hetkellä vähän pirstaleista mutta parenemaan päin. Sen verran voin salamyhkäisyyden verhoa raottaa, että yo-pohjalla perusduunissa painan tällä hetkellä, vaihtoehtojakin olisi mutta erinäisten tapahtumien seurauksena opiskelijaelämä ei juuri tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään, kokeiltu on kuitenkin. Armeija on käyty ajat sitten ja vuosi siellä meni (pikkuveli muuten lähti just omia natsojaan hankkimaan). Terveyskin löytyy, kiitos kysymästä, mutta nyt iloisempiin aiheisiin.

Pelaaminen ja eritoten konsolit ovat ei-niin-yllättävästi minunkin harrastuksiani. Pelattu on jo muinaiselta 80-luvulta, vanhoilla Sierran seikkailuilla tuli englannin alkeetkin aikanaan opittua. Kavereilla tuli pelailtua C64:lla ja jossain vaiheessa joulupukki toi NES:in ja siitä se lähti. Kaikenlaiset pelit maistuvat mutta todellisella friikkiasteella harrastan mätkintöjä ja niistä erityisesti "kahta suurta" (hymiö tähän mielipidettä ilmaisemaan), eli 3d-mättöjen kuningasta Virtua Fighteria ja 2d-mättöjen valtiasta 3rd Strikea. Turnaustasolla en ole kummassakaan, tai missään muussakaan, mutta yritys on kova. PC:lläkin tulisi varmaan pelailtua mikäli pelikelpoinen sellainen löytyisi. Vähänkään uudemmat pelit lähinnä nauravat vedet silmissä tämän P3-450 tehomyllyn nähdessään. Toisinaan tulee kuitenkin jotain pikkupelejä veivattua ja joskus saatan vajota todella syvälle Nethackin maailmaan viikkokausiksi.

"Peli-PC:n" lisäksi kalustukseeni kuuluvat Atari 2600 (!), SNES, N64, PS2 ja PS3. Pleikkarit nyt ovat luonnollisesti eniten käytössä tällä hetkellä. PS2 on kröhöm... "wareystävällistä" mallia (siksi kun Capcom s*tna... 3rd Strike... *vetti... PAL.. ei *kele) ja 200 GB:n kiintolevyineen saa PS3:n vakiolevyn kalpenemaan. Tästä huolimatta pelejä ostetaan aina kun mahdollista ja onhan niitä kertynytkin. PS3-valikoimani käsittää tällä hetkellä vain kaksi peliä eli toisin sanoen molemmat ostamisen arvoiset (tähän jotkut voivat vielä lisätä Storesta löytyvän Tekkenin).

Mitäpä muuta. Musiikkia tulee kuunneltua ja aika lailla hevillä mennään. Toisinaan minut voi saada myös kiinni nu-metallin kuuntelemisesta (mitä se nyt sitten tarkoittaakin) mutta siis Diosta ja Iron Maidenista aina Sepulturaan ja In Flamesiin iskee lujaa. Viime aikoina minulla on ollut tälläinen kotimaisen musiikin kausi ja muun muassa Rautiaisen Timppaa on tullut pyöritettyä soittimessa. Elokuvista menee lähinnä toiminta ja "kiinalaiset kung fu-leffat" kuuluvat myös suosikkeihin. Osassa niistä on mainiota koreografiaa ja osa vaan on surkuhupaisia, viihdyttäviä yhtä kaikki. Toki ihan myös länsimainen perusjööti uppoaa (kun kerran olen länsimainen perusjööti) ja kauhugenrestä iskee muutenkin enempi amerikkalaisten psykomurhaajat kuin vaikkapa japanilaisten "pelätään varjoja ja kammoksutaan kukkaruukkua" -tyyliset järjettömyydet.

Eipä tähän hätään enempää, terve tuloa vaan mullekin.