Jep, minullakin välähti mielessä tuo Stewartin tuoreehko lausunto Kovalaisen tällin jälkeen. Tosiaankin aikamoinen mälli saa olla, että nykyajan F1-kuski saa itsensä hengiltä.
Mikäli kuolonkolari formuloissa tulevaisuudessa aiheutuu, niin uskon sen tulevan sellaisessa tilanteessa, että auto nousee kolarissa ikäänkuin toisen auton päälle tämän renkaiden ruhjoessa alimmaisen kuskin päätä. Viime kaudella koettiin kauhistuksen hetkiä kun yhdessä kolarissa tapahtui juuri näin, mutta kuin onnen kaupalla renkaat eivät osuneet kuljettajan päähän.
Ja Monacon GP:ssä vuonna 2004 oli aika pahannäköinen tilanne, kun muistaakseni Fisichella sinkoutui Coulthardin auton yli.
Mutta eilinen kisa oli mielestäni tähän mennessä kauden paras. Tapahtumia riitti ainakin jatkuvalla sykkeellä.