Tällä viikolla oon kokeillut Carlsbergin Elephant -olutta ja Budejovicken 1795 -olutta. Elefantti oli oikein mainio vahva olut (7,5% tais olla).

Anteeksi kun kaivelin näinkin vanhoja juttuja, mutta allekirjoitatko Turtsi edelleen tämän väittämän?

Heh, mähän oon jo aiemmin tässä ketjussa todennut, että miten paljon sitä onkaan oluenjuojana kehittynyt. Eli en ehkä nykyisellään menisi allekirjoittamaan tuota.

Gastropub Nordiciin meni minullakin viime viikonloppuna varmaan viisikymppiä sileäksi. Maistettujen oluiden joukossa mm. Nøgne Ø:n Imperial Brown Ale, joka nousi ainakin top kymppiin, Raasted Cascade IPA, Amager Sundby Stout, Mikkeller Beer Geek Breakfast, Ølfabriken Brown Ale ja pahamaineinen Mikkellerin Black, josta kehkeytyi kuuma väittely muuan kaverin kanssa, joka täälläkin näköjään nyt vaikuttaa.

Mikkellerin Black on siis 17,5 %:nen Imperial Stout. Vahvuudesta voi jo päätellä, että tätä ei kovin isona annoksena voi juoda, joten pullo jaettiin neljään pekkaan. Mielenkiintoinen elämys, kun pieni kielenpäällinen olutta räjäyttää makuaistit ja neste lämmittää suussa ja nielussa melkein kuin likööri. Ei mitään arkipäiväistä kamaa, mutta mielestäni silti ihan täsmentävä kokemus. Nøgne Ø:n Dark Horizonin toista tulemista odotellessa.

Huomenna alkaa fuksiviikko ja mulla on jo valmiiksi kolme peräkkäistä ravinteli-iltaa takana eli ei oikein baareissa riekkuminen nyt herätä suurta kiinnostusta. Jännittää kyllä silti, sillä nyt pääsee vihdoin tutustumaan kunnolla uusiin ihmisiin uudella paikkakunnalla. Pahin pelko on tietysti se, että kaikki ovat ihan ihme idiootteja ja minä syrjäydyn 18,3 neliön yksiööni viideksi vuodeksi.

Keskiolutta halutaan taas laimentaa

Kovasti on näköjään virkamiehillä taas halua parantaa Alkon ja Altian tulosta ja vaikeuttaa kotimaisten pienpanimoiden ja maahantuojien toimintaa. No, onneksi nämä ei mene läpi elleivät Kristillisdemokraatit kaappaa valtaa. Ainoa oikea suunta on edelleen luonnollisen käymisen kautta valmistuneiden juomien myynnin vapauttaminen.

"Laimennus ei Nummikosken mukaan vaikuttaisi ratkaisevasti oluen makuun."

Heh heh, heh... surullista.

Vähän aikaa kun olen aloillani pysynyt, olen viimein päässyt GTA IV:ssä vauhtiin ja kaikki kolme saarta ovat nyt auki. Tässä kuitenkin mietteitä siitä, miksi peli ei ole kaikkien aikojen paras.

Kaupunki on tylsä. GTA III:n ja sen jatko-osien kaupungit olivat värikkäitä ja ilmeikkäitä. Siitä syystä myös kadut oppi helposti ulkoa. Nelosessa kaupunki on tasalaatuisen harmaa ja ruskea, jonka vuoksi kaikki paikat näyttävät samalta ja mitään reittejä ei opi ulkoa. Ulkoaoppimista vaikeuttaa tosin myös kätevä GPS, johon tulee turvauduttua melkein joka matkalla. Kaupunki tuntuu joka tapauksessa etäiseltä verrattuna aiempiin osiin.

Kaverisysteemi on aluksi hauska, mutta lopulta siihen menee hermot. Miksi vitussa Roman soittaa juuri, kun olen Alderneyssä ja pyytää juopottelemaan? Sitten on tunti aikaa ajaa helvetti toiselle puolelle kaupunkia. Muutenkaan ei jaksaisi pitää huolta näistä "velvollisuuksista", vaan mieluummin tutkisin paikkoja tehtävien välissä kuin ravaisin kahvilasta toiseen.

Tehtävät ovat aivan liian räiskintäpainotteisia. Missä ovat kaikki keveät ja humoristiset tehtävät? Tähän asti melkein kaikki, paitsi alkupään tehtävät, ovat olleet räiskintäpainotteisia. Joka tehtävään pitää varautua luotiliivillä tai muuten saattaa käydä kylmät.

Noista kolmesta kehnosti toteutetusta asiasta huolimatta peli on kyllä koukuttanut ja imaissut hyvin mukaansa. En kuitenkaan ymmärrä arvosteluiden hehkutusta kaverisysteemistä ja kaupungin suunnittelusta.

Kävin viime viikolla pyöräilemässä lapsuudenkotini lähellä sijaitsevilla Halsvuoren kalliomaalauksilla. Vaikka olin paikkakunnalla asunut vuosikausia, sain vasta nyt jonkin epämääräisen kartan välityksellä tietää maalauksista. Liki tunnin pyöräilyn ja reitin etsimisen jälkeen saavuin paikalle. Pienen polun päässä piskuisen suolammen rannalla avautui huikea näkymä. Puitakin korkeampi ja yli 100 metriä pitkä monin paikoin viivasuora kalliomuodostelma. Pelkkä kallio sai minut haukkomaan henkeäni, mutta lopulta löysin kyltin, jossa seisoi: ”Muinaisjäännös, lainsuojaama.

Tulihan se hopeinenkin mitali suomelle. Soutu on kyllä ehdottomasti yksi jännittävimmistä lajeista olympialaisissa ja hienon suorituksen tekivät Sanna Stén ja Minna Nieminen. Mahtaa tuossa lajissa olla tahdonlujuus koetuksella viimeisillä 500 metrillä, kun maitohapot jylläävät kauttaaltaan kehossa.

Kohtuullisen hienosti ovat kisat suomalaisilta sujuneet. Vielä kun siitä keihäänheitosta tulisi mitali niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Munkin mitaliveikkaus olisi nyt jo täynnä, mutta toivotaan silti, että keihäänheittäjät pistävät parastaan ja Seppäläkin jonkin mitalin paraatimatkaltaan toisi. Hemmetin lomarytmi, kun ei noita aamun kilpailuja koskaan koisimisen takia näe.

Ensimmäinen asia, joka tuosta nimestä tuli mieleen, oli tämä:

Mitäs porukka muuten syö oluen kanssa? Itse olen tyytynyt lähinnä vaalea lager/pizza/kebab osastoon, mutta tummat suklaat kuulemma sopivat helvetin hyvin juuri stouttien kanssa.

Mä en oo hirveän useasti ruuan kanssa olutta testannut muuta kuin joissain ravintoloissa ja silloin tällöin grillatessa. Grillatessa vaaleat ja tummat lagerit sekä vehnäoluet ovat hyviä. Vehnäoluen huomasin sopivan lihaisalle ja raskaalle ruualle Old Brick's Innissä ruokaillessani, mistä enemmän juttua tuolla vähän ylempänä. Jälkiruuaksi maistuvat vahvemmat oluet, kuten trappistit ja stoutit sellaisenaan. Stoutit ja porterit sopivat varmasti hyvin myös suklaisten ja makeiden jälkiruokien kera, mitä pitäisikin joskus testata. Pari kertaa olen koittanut tuota tumman suklaan ja vahvan stoutin yhdistelmää, mutta en tykkää siitä miten suklaa tukkii makuaistit ja olut jää siinä vähän paitsioon.

Ohrapirtelöt-ketju on näköjään muodostumassa kahdenkeskiseksi dialogiksi. Totean vain, että kuten Gba:n aloitusviestistä käy ilmi, kaikki olueen liittyvät asiat ovat täällä tervetulleita (niitä kännistooreja ja baarireissuja lukuunottamatta) riippumatta siitä, puhutaanko 10 euron belgioluista vai siitä perisuomalaisesta lagerista. Alkaa olemaan niin sisäsiittoista taas tämä olutkeskustelu, että kaipaisi vähän uusia näkökulmia aiheeseen.

Ja jos "hienot" "arvostelut" oluista, oikeat maistelulämpötilat, oikeat lasit ym. vaikuttavat pätemiseltä, ei se sitä ole. Minä olen intohimoinen olutharrastaja ja otan harrastuksestani kaiken mahdollisen irti. Silti tämä ketju kaipaa myös vähemmän intohimoisten olutsieppojen näkemyksiä.

Tietenkin voi olla, ettei kellään muulla ole ensimmäisen sivun jälkeen oikein mitään sanottavaa oluista, mutta tuo ylläoleva kuitenkin siltä varalta, että joku ei viitsi "pikkurillikerhoon" osallistua.

Mitenkäs zoukka? Ootko bongannut uusia oluita London Porterin jälkeen?

Perheeni sai ensimmäisen tietokoneen vuonna 1996. Kyseessä oli mustanpuhuva 120 megahertsinen MikroMikko Indiana PC, johon liittyy paljon rakkaita muistoja. Tietokoneen mukana tuli hervoton laatikollinen kaikenlaisia ilmaisohjelmia ja pelejä. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden ja se oli Klik & Play, jonka pelkkä alkuintro palauttaa mieleen kultaisen lapsuuden.

Kyseessähän oli siis pelinteko-ohjelma, jolla Matti Meikäläinenkin pystyisi tekemään oman pelin ilman minkäänlaisia ohjelmointitaitoja. No, eipä me pentuina silti ymmärretty yhtään sen päälle ja pelimme olivat lähinnä animaatioita, joissa auto ajaa ihmisen päälle ja molemmat räjähtävät. Räjähdykset jäivät tietenkin ruudulle räiskymään, sillä emme tienneet, miten sen räjähdysanimaation saisi katoamaan yhden posauksen jälkeen.

Tyydyimme täten pelailemaan "Klikken Plein" valmiita pelejä, jotka ilmeisesti olivat vain esimerkkejä, mitä ohjelmalla voi tehdä. Silti niitä pelattiin samalla innolla ja ehkä innokkaammin kuin nykyään täysiverisiä 60 euron hintaisia vuoden pelejä.

Joskus yläasteella ihan piruuttani päätin kokeilla Klik & Playta vanhojen aikojen muistoksi. Lopulta hurahdin ohjelmaan pariksi kuukaudeksi ja sain valmiiksi ensimmäisen ja viimeisen pelini. Se oli Secret Cult. Secret Cultin juoni on aika epämääräinen, jos sitä juoneksi voi edes kutsua. Kaukana jossain viidakossa oudosti viikinkejä muistuttavat heput uhraavat läheisestä kylästä ryöväämiään pikkulapsia avaruusoliolle. Apuun lähetetään kung fu -mestari, jolla myös pelataan. Hetkonen! Onhan juoni vähintään yhtä hyvä kuin Marioissa!

Kung fu -mestari ei tarkoita sitä, että pelissä pystyisi hakkaamaan vihollisia. Ei, pelissä ei pysty tappamaan vihollisia, muuta kuin joitakin pomoja "väsyttämällä", eli väistelemällä niin kauan, että ennaltamäärätty loppu koittaa. Tämä johtuu siitä, että en koskaan oppinut hallitsemaan Klik & Playn kaikkia niksejä ja pahin puute olivat energiamittarit ja vihollisten tuhoaminen. Näin ollen vihollisia piti vain väistellä ja selvittää tasoloikkaradat läpi.

Paras ja viihdyttävin osa peliä ovat kuitenkin musiikit. Kaikki parhaimmat midit vanhoista NES-klassikoista on nimittäin ympätty peliin. Aivan viimeisissä kentissä opin tekemään omia tekstuureja, joten retrofiilistä tulee mm. Super Mario Bros. -lattioista ja Mega Man -tikkaista. Tasoloikkakliseissäkään en säästellyt. Raivostuttavinta pelissä ovat kuitenkin melkoiset bugit, joiden takia ainoastaan yksi kaverini on päässyt pelin läpi ilman minun ohjeitani.

Nyt viitisen vuotta myöhemmin peliä pelatessani hämmästyin, miten se voi olla 14-kesäisen hengentuotetta. Mieleen tulee ennemmin korkeintaan 10-vuotiaan pikkupojan räpellys. Silti olen jollain kierolla tavalla ylpeä tuotoksestani. Toisaalta olen joskus ylpeä myös siitä, minkälaisen tuotoksen olen saanut porsliinille laskettua...

Sen verran pitää ottaa poliittistakin kantaa, että vaikka Kiina ei ehkä olisi ansainnut kisoja ihmisoikeusrikkomusten sun muiden takia, ovat olympialaiset Pekingissä tietyssä mielessä hyvä asia. Koskaan aiemmin ei ole nimittäin ollut koko maailman ihmisillä yhtä jämptisti tiedossa, mitä siellä suuressa maassa oikein tapahtuu. Nyt melkein jokainen tavallinen kaduntallaaja tietää ainakin jotain Tiibetin tilanteesta ja Kiinan toisinajattelijoiden kohtaloista. Tuskin on Kiinan ihmisoikeustilanne myöskään saanut aikaisempina vuosina yhtä paljon palstatilaa maailman lehdistöissä kuin tänä vuonna. Paine ihmisoikeuksien parantamiselle pitäisi siis olla Kiinassa kovempi kuin koskaan. Tietenkään paine ei välttämättä saa mitään aikaan, mutta ainakin se on nyt olemassa.

No yhdistetäänpä sinne. Olipas vajonnut Peking kauas.

Saatanan venäläiset, suosittelen jokaista kaivamaan jo omia perintöaseita ja piilotettuja rynnäkkökivääreitä esiin.

Aika ryhtyä taktiseksi?

Kieltämättä ovelasti ajoitettu operaatio. Ketään ei kiinnosta oikeat pommit, kun ilotulitteet paukkuvat samalla Kiinassa. Mielenkiinnolla odotan tilanteen kehittymistä.

Hoksasin tuossa kisojen avajaisia katsellessani, että laudalla ei ole vielä minkäänlaista keskustelua olumppialaisista. Varmaan kuitenkin aika moni ainakin joitain lajeja seuraa. Avajaisissa ei tosiaan rahaa näköjään ollut säästelty ja ilotulitteet paukkuivat komeasti. Oma Masa Vanhasemmekin siellä katsomossa Suomen seksikkäimpänä miehenä komeili ja oli ottanut ihan poikansakin ilmaismatkalle mukaan.

Ovathan nämä kaikin puolin ristiriitojen olympialaiset ja ihmisoikeus-, ympäristö- ja sananvapaustilanne ovat Kiinassa sitä ja tätä. Minä pystyn kyllä silti katsomaan näitäkin hienoja kisoja ilman minkäänlaisia omantunnonoikkuja ihan puhtaana urheiluna.

Suomen mitalitoiveet taitavat nojata Pekingissä keihäänheittäjä-Teroihin, Hanna-Maria Seppälään ja ampujiin. Toivottavasti tänä vuonna tulee hieman parempi saalis kuin viime kisoissa, joissa Suomelle ei muistaakseeni suotu mitalin mitalia. Vai tuliko sieltä lopulta yksi? En muista enää. (Tarkistin, kaksi hopeaa tuli)

Yle näyttää kisoja pääkaupunkiseudulla maanpäällisissä lähetyksissä myös HD:na, joten ottakaapa kerrankin kaikki irti laitteistanne Kehäkolmoslaiset. Muualla maassa HD:sta voi nauttia satelliitin tai joidenkin kaapeliyhtiöiden avaustuksella.

Minun kisaveikkaukseni on, että Suomen saldoksi jää kisoista kaksi mitalia, yksi hopeinen ja yksi pronssinen. Kultaa ei tällä kertaa heru. Toinen mitaleista tulee keihäänheitosta. Muok. Ehkä turhan pessimistinen veikkaus, joten korjaan vielä: Tällä kertaa tulee kuitenkin myös yksi kultainen mitali. Silti vain kaksi mitalia, yksi kulta ja yksi... vaikka pronssi. Ja toinen tietenkin keihäänheitosta.

Ylen Peking-sivut

Aivan huomaamatta kesä on taas lopuillaan sen suurempia helteitä tarjoamatta. Elokuu on jo hyvässä vauhdissa, joten nyt on aika varautua tulevaan talveen. Keväällä ja alkukesästä peloteltiin kylmien kelien vallitessa marjasadon huonoilla näkymillä. Pölyttäjät kuolivat, halla teki tuhojaan eikä mistään sadosta pitänyt tulla kuin korkeintaan kehnoa. Onneksi näin pahasti ei kuitenkaan käynyt, vaan ainakin kotipihani herukkapensaat ovat varsin mehukkaan näköisiä. Huomasin myös metsässä käydessäni, että mustikoitakin on, vaan onko ottajia?

Marjastajien ikäjakauma tuntuu olevan tukevasti 50 paremmalla puolella. En tunne oikeastaan ketään minun ikäistäni, joka marjoja tai sieniä kävisi vapaaehtoisesti korvesta keräämässä. Johtuuko tämä sitten siitä, että kaikki on niin helppo saada kaupasta, vai siitä, että nuoret eivät metsien tuntumassa asu? En itsekään ollut pienempänä kovin innokas marjastaja, puoliksi pakotettuna keräsin herukoita mehuja varten ja pienen rahallisen korvauksen toivossa kävin poimimassa mustikoita äidin piiraita varten.

Vasta viime vuosina olen innostunut perinteisyyspäissäni itse kerätyistä luonnonantimista ja niistä saatavista elintarvikkeista kaupasta ostettujen epämääräisten valmismehujen ja -hillojen sijaan. Tammikuussa kotitekoinen mustaherukkamehu maistuu taivaalliselta Rainbow’n omppumehuun verrattuna. Makua vain parantaa tunne siitä, että kulauksen eteen on tehnyt muutakin kuin ojentanut teinivisan ja osuuskauppakortin kassaneidille.

Harmi, että suurin kipinä tällaiseen keräilykulttuuriin on tullut vasta nyt, kun olen muuttanut kaupunkiin ahtaaseen kerrostaloon. Omiin varastoihin en siis marjoja voi noukkia, mutta nyt kotiseudulla vieraillessani voin äidin pakastinta hieman täyttää. Saanhan nauttia näistä antimista mustikkapiirakan muodossa ainakin silloin tällöin kotona käydessäni. Ilmaiset herukkamehut koko vuodelle ovat myös oiva palkinto pienestä puolen päivän keruu-urakasta. Eikä tässäkään ole tärkeää ainoastaan lopputulos: Mustikoiden metsästäminen on tylsänä päivänä jopa hauskaa ja virkistävää ulkoilua, kunhan sinne kuusikkoon lähtee oikealla asenteella.

Valitettava tosiasia tietenkin on, ettei joka asuinpaikan läheisyydestä marjoja pullollaan olevia lähimetsiä löydy. Varsinkin suuremmissa kaupungeissa täytyy ehkä mennä turhankin pitkän matkan päähän ennen kuin tätä jokamiehenoikeutta voi hyödyntää. Jos lähelläsi tällainen alue kuitenkin on, heitän ilmoille haasteen: Onko sinusta marjastajaksi?

P.S. Anteeksi, väärä media. Tämän piti mennä Pirkka-lehteen.

Kiitoksia vain luottamuksesta. Lupaan olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen moderaattori, mitä horoskooppimerkkinikin, vaaka, edellyttää.

No juu. Uusien valtaoikeuksieni turvin ja yleisön pyynnöstä sulautin nämä uuteen Opiskelu-ketjuun, jossa voi pähkäillä ja mietiskellä opintoja sekä avautua kaikista opiskeluun, opintotukiin ym. sellaisiin liittyvistä asioista.

Vaikka toki tuo opiskelija/työelämä -vedenjakaja tietyllä tavalla "pelottaa" ja toisaalta nautin täysin siemauksin opiskelijaelämästä, minusta vain tuntuu joskus siltä, ettei jaksaisi enää opiskella - onhan sitä tullut tehtyä kohta jo 15 vuotta - ja että olisin kyllä jo valmis työelämään. Tuntuu välillä, että oppisin paljon enemmän, kunhan pääsisin tekemään sitä mitä haluan tehdä.

Toki raha on yhtenä motivaattorina. Voisi käyttää rahaa matkustelemiseen JA pelaamiseen JA leffoissa käyntiin JA kirjojen osteluun JA vaikka mihin, ei tarvitsisi aina valita joko tai tyylisesti vain yhtä tai kahta per kuukausi/muu ajanjakso ("tässä kuussa kävin Helsingissä bändin X keikalla, nyt minun täytyy juoda puuroa seuraavat kaksi kuukautta, koska parin seuraavankin kuukauden rahat menivät sitten siihen"). Tietty töitä voi tehdä myös opiskeluaikana, mutta sitten taas ei jäisi hirveästi vapaa-aikaa, johon käyttää niitä rahojaan. Sitäkään en halua. Mieluummin sitten hieman kituuttaa kuin viettää kaiket päivät opiskellen ja töitä tehden.

Mulle tuli tästä mieleen minun ja parhaan kaverini elämäntilanteiden erilaisuus. Minä päätin mennä lukioon, kaveri ammattikouluun. Kaveri valmistui viime vuonna autonasentajaksi samaan aikaan kuin minä ylioppilaaksi. Nyt hän kerkesi ennen inttiä olla noin puoli vuotta töissä ja sai jo jonkin verran rahaakin kerrytettyä. Rahoilla hän on mm. ostanut projekti-Pontiacin, jota hän kasailee vapaa-ajallaan.

Amerikanraudat ovat myös minun sydäntäni lähellä, mutta minkäs teet, kun mahdollisuus tuohon harrastukseen tulee vasta sitten viiden tai kuuden vuoden päästä, kun olen valmis Phoenix Wright. Yksinkertaisella valinnalla kouluttautua ammattiin lukion sijasta, pääsee siis aika monta vuotta aiemmin käsiksi niihin haaveisiin, joihin tarvitaan tuohta.

Jotenkin tilanne tuntuu absurdilta sen takia, että olen melkein koko ikäni ollut tämän kaverin kanssa tekemisissä ja nyt tuntuu siltä, kuin hän olisi aivan eri elämäntilanteessa ja -vaiheessa kuin minä.

En ole vieläkään onnistunut löytämään Hartwallin Classic-sarjaan kuuluvaa suklaa porteria. Sellosta tai lähikaupoista ei ainakaan löydy.

Se oli tölkin mukaan erikoiserä, joten sen tuotanto on kai lopetettu, mikä on harmi, sillä se oli ehdottomasti Classic-sarjan paras tuote. Satunnaisesti olen ruokakauppojen hyllyillä Chocolate Porteria vielä bongannut. Young's on kyllä ehdottomasti parempaa, mutta ei Classic'kaan hullumpaa silti ollut.

Finlandian vahvempaa sahtia on minunkin pitänyt maistaa, mutta lopulta olen aina päätynyt halvempaan normiversioon. Lammin sahti on näistä kahdesta maistamastani ehkä hivenen raikkaampaa ja aloittelijaystävällisempää.

 

Pettuleipä kuullostaa tuohon verrattuna aika hyvältä vaihtoehdolta. Uutisesta saisi myös aika ilmiselvän vitsin väännettyä, mutta se voisi ylittää HYVÄN MAUN mukaisen huumorin rajan ainakin joillakin metreillä.

Hahaha 

Hetkonen! Ei se tuo ollut! Apua! Vahinko! Tai itseasiassa huomasin tuon mahdollisuuden ja siksi lisäsin vielä "mukaisen huumorin" siihen perään. En minä tuollaisella asialla viitsi pilailla. (edit. Paitsi oikeanlaisessa seurassa ja julkinen foorumi ei ole sellainen.)

Mitkä irtopääviikot nyt oikein on meneillään?!

Mies sai häädön - sahasi päänsä irti (15.7.)
Matkustajalta leikattiin pää irti kesken bussimatkan (31.7.)
Mies kanniskeli tyttöystävänsä päätä (4.8.)

Sitten vakavampiin aiheisiin:

Ruokakriisi pakottaa haitilaiset syömään mutaa

Pettuleipä kuullostaa tuohon verrattuna aika hyvältä vaihtoehdolta. Uutisesta saisi myös aika ilmiselvän vitsin väännettyä, mutta se voisi ylittää hyvän maun mukaisen huumorin rajan ainakin joillakin metreillä.

Asiat voivat joskus lutviutua niin, että tuntuu siltä kuin kohtalolla olisi rasvaiset näppinsä pelissä. Tämä on aivan uskomatonta.

Tulin serkkujen kyydissä Turusta kotikonnuille Keski-Suomeen. Olin viime yön mummolassa Jyväskylässä (itse olen siis Keski-Suomessa asunut ja käynyt kouluni Laukaassa) ja aamulla kävin siellä lähikaupassa. Lähikaupassa tapasin kouluaikaisen ystävättäreni (tarinassa A), jota en ollut nähnyt aikoihin. A:n kanssa olin myös samalla riparilla, jossa tutustuimme hongkongilais-suomalais-englantilaiseen poikaan (tarinassa B), jonka kanssa olemme pitäneet yhteyttä aina, kun hän on Suomessa käynyt. Nyt B on intissä Kainuussa, ja A ajatteli, että jos B:llä olisi lomaa ensi viikonloppuna, voisi jossain järjestää pientä tapaamista.

Minulla on toinenkin kaveri intissä Kainuussa, kaveri C. Hän ei tunne B:tä entuudestaan, mutta olin maininnut, että B on myös Kainuussa intissä. Äsken sain tekstiviestin. Se on B:ltä armeijan harmaista. C oli tavannut hänet ja maininnut, että minä olen taas kotiseuduilla. B ehdottaa tapaamista seuraavaksi viikonlopuksi. Eli juuri siksi viikonlopuksi, kun A oli miettinyt kokoontumista!

Tosi sekava tarina varmaan, mutta siinä on pari ihmeellistä seikkaa. Miten tapasin juuri tänään A:n, mitä epätodennäköisimmässä paikassa? Miten C löysi B:n juuri tänään ja sattui vielä kertomaan, että minä olen Keski-Suomessa? Miten B:llä sattuukin olemaan se pitkä loma ensi viikonloppuna ja hän ehdottaa tapaamista samaksi viikonlopuksi kuin A?!?!?!

Hämmentävää, miten maailma on joskus niin pieni.

Jälleen kerran vituttaa Radio Dei. Perkele, että ne ovat taas saaneet mummoni höpsähtämään enemmän "tosiuskovat lähtevät kuoltuaan kuninkaina lähetyssaarnaajiksi vieraille planeetoille" -löpinöillään. Alkaa tuntua jo siltä, että minun on henkilökohtaisesti jollain keinolla laitettava stoppi kyseisen kanavan toimintaan. Raketit ilmaan ja itsemurhapommittajat liikkeelle!

Ja tuo planeettajuttu ei ole edes vitsi, vaan tuollaista settiä sieltä oikeasti tulee, mitä mummoni puheisiin on uskominen. He myös kertoivat internet-legendaa Siperian "helvetistä", josta kuului huutoja, totena.

Multa puuttui pitkään nimenomaan tuollainen konjakki-/aromilasi. Löysin kuitenkin kirpputorilta vähän aikaa sitten puoli litraa vetävän semmoisen ja tottakai ostin pois kun hintaakin oli vain 50 senttiä. Nyt voi sitten juoda imperial stoutit ja barley winet asiaankuuluvasta lasista. Tänään upposikin Sinebrychoffin Porter siitä ja ai että, kun oli pitkästä aikaa hyvää. Hinta/laatusuhteeltaan aivan ehdotonta kärkeä.

Maksoin asuntooni varastokopin tällä viikolla ja nyt onkin oivaa tilaa laittaa oluita kypsymään. Sopiva kellarinviileä varasto on nimittäin kyseessä. Pauwelin Kwak ja Nørrebron Little Korkny Ale sujahtivat jo sinne parempia käyttötarkoituksia odottamaan. Myös sattumalta eräästä Turun Alkosta löytämäni Nøgne Ø:n God Julin laitoin varastoon odottamaan joulua. Huomenna käyn varmaan muutaman pullon Chimayn Blue'ta ostamassa varastoon, jos vaikka kärsivällisyys riittäisi edes yhden pullon viiden vuoden säilyttämiseen.

Ai niin, ja Flying Dogin Old Scratchia taitaa vihdoin ja viimein olla Alkoissa (ainakin olutoppaassa sellaisista havainnoista puhutaan). Täytyypä sitäkin ottaa huomenna Alkon visiitiltä reppuun.

Hahaa, loistava pätkä, joka kuvaa Bowserin typeriä rajoituksia omille kätyreilleen näiden yrittäessä uhata Mariota:
http://kotaku.com/5030966/bowsers-minions-are-revolting

Mitäs helevettiä. Ihan kokonaan mennyt minun korvieni ohi tällainen kirjan kirjoittaminen. Hieno homma. Tulevaisuus näyttää, tuleeko Epistä uusi Arto Paasilinna, joka kirjoittaa suomalaisten suosikkikirjat aina säntillisesti joulumarkkinoille.

Itekin oon joskus miettinyt, että pitäisköhän jotain novelleja rustata ihan vain omaksi iloksi, mutta enpä ole aloittanut. Kirjoittaminen ja runoilu ovat kuitenkin melkein ainoat osa-alueet, millä minä taiteellisia tarpeitani voin tyydyttää, melko huono piirtäjä kun olen ja muusikoksi en taivu.

Kirjani on tietty 900 sivuinen "40 päivää, 40 yötä" niminen opus, jossa käydään tunti tunnilta läpi kokemukseni tämän legendaarisen ajanjakson tiimoilta!   

Heh, ajattelin ekaks ihan samaa ennen kuin vilkaisin noita vanhempia postauksia.

Uusi kämppä on ollut jo jonkin aikaa melkein lopullisessa kunnossa. Laitetaanpa pelinurkasta (eli melkein koko kämpästä) pari kuvaa.

Tästä olisi tarkoitus pelata. Sänky ajaa myös sohvan virkaa, sillä sohvalle ei ollut tilaa.

Tekniikka ja hyllyt.

Tekniikka ja hyllyt vielä tarkemmasta näkövinkkelistä. Hyllykön takana on melkoinen johtojen välienselvittely menossa, kuten kuvasta näkyy.

Seinät ovat jokseenkin tyhjät, sillä en ole vielä jaksanut porata reikiä tauluille. Television yläpuolelle olisi tyrkyllä komea ja retro Taisteluplaneetta Galactica -juliste 70-luvulta.

Koulutusjaksolla viihtyminen taitaa riippua vain ja ainoastaan siitä, sattuuko olemaan hyvää porukkaa mukana. Mun jaksolla oli hienoja ihmisiä ja siksi ainoastaan matkat sinne vitutti (Lapinjärvi - Helsinki - Jyväskylä - Vihtavuori). Hanhen karaoke-illat oli parhaita. Samaten koulutusjakso vastaan legioonalaiset + henkilökunta -jalkapallomatsi. Voitettiin 15 - 1 ja esiinnyttiin myös Ajankohtaisessa kakkosessa.

Harva sivari kuitenkaan saa mitenkään haastavia tai kehittäviä hommia.

Monestihan se taitaa olla sitä vahtimestarin duunia, mikä kyllä toisaalta voi olla ihan kehittävääkin. Mä olin koulutusjaksolla vokt-ryhmässä ja ohjaaja sanoi, että vaikka sivari olisi vokt-koulutuksen saanut ja kouluun pääsisi töihin, saattaa käydä niin, että reksi laittaa hänet tekemään sitä vaksin työtä, koska he kulujen maksajana saavat itse päättää, mihin työhön sivari laitetaan. Eihän väkivaltaongelmien konkreettinen torjunta voi olla yhtä tärkeää kuin vakituisen vahtimestarin apupoikana juokseminen.

Mulla oli kyllä riittävään haasteellista työtä, sillä jos palkkatyössä olisin ollut, työnimikkeeni olisi voinut olla koulunkäyntiavustaja -opettaja -hoitaja -vapaa-ajanohjaaja -autonkuljettaja -vahtimestari -vartija.

Minähän olen syksyllä tuota oikeustieteellistä aloittamassa, joten...

...miksipä ei?