Älä zoukka pelottele sivarilla. Sivari on ihan jees, varsinkin, jos löytää hyvän palveluspaikan. Mä sain helvetin hyvää työkokemusta hienossa työyhteisössä vuoden verran. Vielä kun siitä viitsisi mainita jossain työhaastattelussa, mutta todennäköisesti työnantaja kuulisi asian näin: "Olin siviilipalveluksessa blaa blaa (Seuraava hakija kiitos...) plää blöö päläpälä". No, todennäköisesti ei enää noin, paitsi joka toisessa työpaikassa.

Nyt sivarin jälkeen naurattaa oma asenne siviilipalveluksen vastustukseen ja vastustajiin vuosi sitten. Oma viestini ykkössivullakin on melko hauskaa paatosta. Paljon rennommin osaa suhtautua sivaristatukseen, eikä sitä todellakaan jaksa enää millään tavoin puolustella. Enkä toisaalta tunne tarvettakaan. Niin sitä ihminen vaan voi kasvaa vuodessa...

Peruskouluaikoina minäkin näillä pelailin. Oli hauskaa, kun jätkä joka itse keräsi jääkiekkokortteja, väitti MTG-korttien ostoa rahan tuhlaamiseksi. Mun lempipakat olivat läpeensä vihreitä ja taktiikkana olikin monissa pakoissani saada äkkiä maata peliin, jotta saisi mahdollisimman nopeasti isot monsut kentälle. Mieleisin korttini oli luultavasti tämä:

Omahyväinen ilme piirtyi naamalleni, kun tuon sain pelattua.

Myöhemmin into tähän harrastukseen laantui, vaikka hieno peli onkin kyseessä. Innostusta vähensi ainakin kaveri, joka etsi netistä ohjeet melkein voittamattomien pakkojen kokoamiseen ja osti sitten isolla rahalla kaikki tarvittavat kortit. Myöskään uudet kortit, kuten artifaktit, eivät miellyttäneet minua. Kortit ovat vielä tallella ja kyllä siellä jonkin verran harvinaisuuksiakin on.

Itse tilasin kannettavan alkukesällä osoitteesta www.kannettavatietokone.fi. Tuolla nettisivulla on myös kannettava-aiheinen keskustelupalsta, josta saa nopeasti vinkkiä oikean kannettavan valitsemiseen. Kannattaa ehdottomasti tutustua sivustoon. Kaikista tietokonemalleista on myös tehokkuus -kannettavuus -3d-ominaisuudet -taulukko näkyvissä, josta voi päätellä paljon tietokoneen soveltuvuuksista.

Itse ostin Asuksen M51SE -kannettavan, mutta siinä on hieman tuota näytönohjainpuolta, joka tekee hinnasta turhan kalliin, jos kannettavalla ei lainkaan pelata. Asuksen kannettavia suosittelisin kuitenkin vilkaisemaan, sillä niissä on vakiona 2 vuoden takuu.

[Metroid Prime]

Tunnelmallisin, mieleenpainuvin ja jopa paras pelikokemukseni on ensimmäinen Metroid Prime. Tähän liittyy ehkä myös joitain pelin ulkopuolisia tekijöitä, kuten se, että en oikeastaan koskaan päässyt käsiksi GameCubeen sen elinkaaren aikana. Olin ehkä kuullut jotain juttua 3D-Metroidista, mutta vasta lukiossa kuulin parilta uudelta tuttavuudelta tarkempaa tietoa pelistä. Wiin oston myötä aukeutui myös GameCuben maailma ja noin vuosi sitten pääsin kokeilemaan, voiko se kolmiuloitteinen Metroid kovin kummoinen olla.

Voi. Alun avaruusasema oli vielä totuttelua pelimekaniikkaan, eikä tunnelmakaan vielä kaapannut mukaansa, mutta Samuksen laskeuduttua Tallon IV:lle olin silmät tapillaan ja korvat höröllä. Musiikki tempaisi mukaansa tutkimusmatkalle, kauniit maisemat ihmetyttivät ja ihastuttivat ja tunnelma oli... yksinäinen. Aivan kuten Metroideissa pitääkin. Yksin oudolla, mutta kauniilla planeetalla. Yksin tutkimassa historiaa sekä mysteerejä, olentoja sekä kasveja ja avaruuspiraattien suunnitelmia. Mutta mitä muuta pelillä oli annettavaa?

Visiirinäkymä, erilaiset visiirit ja Samuksen puvun kokoonpano ja sen muutokset oli toteutettu mitä mieleenpainuvimmalla tavalla. Vesipisarat roiskuvat lasille, se höyrystyy, vääristyy ja näyttää oleellisen informaation. Koskaan aiemmin en ollut tuntenut olevani niin syvällä pelihahmon pään sisällä kuin Metroid Primessa. Tunnelmallinen peli? Kyllä. Tunnelmallisin...

Kyllä! Televisioruudulle lävähtää Phendrana Drifts, tunnelmallisin pelialue, mitä olen missään pelissä nähnyt tai kuullut. Lumi leijailee hiljalleen maahan ja sulosointuinen musiikki yhtyy tähän hiutaleiden leikkiin. Niin kaunista, että voisi melkein kyynelen tirauttaa. Kontrastina alueelle saavutaan vieläpä Magmoor Cavernsin tulihelvetistä ja pakkasen voikin melkein tuntea hiiltyneellä ihollaan Phendrana Driftsin avauduttua silmille koko komeudessaan.

Peli ei silti ole pelkkää maisemien ihailua, sillä esimerkiksi Phazon kaivoksilla tunnelma käy niin yksinäisen painostavaksi ja ahdistavaksi, että sieltä tahtoo mahdollisimman nopeasti pois. Joka nurkan takana saattaa odottaa uusi vaara ja siksi eteneminen kaivoksessa olikin hidasta ja arkaa. Tällaisen arkuuden ja varovaisuuden pelityylissä aiheuttaa myös eräs toinen peli tai oikeastaan pelisarja, josta lisää seuraavaksi.


Silent Hill -pelisarjan sietäisi voittavan jonkin ahdistavan pelitunnelman hyperpalkinnon. Vaikka pelit eivät ole pitkiä, niiden pelaamiseen menee viikkoja, sillä yksi pelikerta ei yleensä kestä puolta tuntia kauempaa. Sydän alkaa tykyttämään niin paljon ja painajaiset vellomaan mielessä, että taukoja on pakko pitää runsaasti.

Musiikki ja äänimaailma ovat puolet Silent Hill -pelien tunnelmaa. Akira Yamaokan mestarillisen melankoliset ja jopa hulluutta lähentelevät sävellykset aiheuttavat skitsofreenisen olotilan, jota ei pääse karkuun, sillä muuten ei kuulisi vihollisista varoittavaa radiotakaan. Arh!

Tunnelmaa ovat tietenkin luomassa myös värimaailma ja ympäristöjen suunnittelu. Kaikki kuin ihmisen pahimmasta painajaisesta. Ruskeaa, ruostetta, punaista ja likaista valkoista. Ahdistuneisuutta ei myöskään helpota kaikkien aikojen häiriintyneimmät viholliset eikä mahdollisimman synkeä tarinakaan.

Silent Hill -peleissä tunnelmassa korkeimmalle pääsee yllättäen sarjan parjatuin osa, The Room.

Mitä hittoa! Olen vankina omassa huoneessani eikä kukaan kuule huutojani tai koputuksiani. Lisäksi kämppään ilmaantuu kokoajan lisää hämäriä juttuja ja koloja, joista pääsee toisiin maailmoihin. Eivätkä nämä toiset maailmat ole miellyttäviä, mutta niihin on jumalauta pakko mennä, koska muutakaan ei ole tehtävissä! Omassa huoneessa odottaa nääntyminen ja lopulta painajaismaiset olennot alkavat piinaamaan sielläkin, joten turvapaikkaa ei ole. Täytyy siis mennä koloihin ja tutkia kaikki kammottavat paikat läpi. Pelottavaa ja ahdistavaa, mutta silti mahtavaa!

[Miksi päätit rekisteröityä Pelaajalaudalle?]

Miksi päätit rekisteröityä Pelaajalaudalle?

Olin jo pidemmän aikaa etsinyt hyvää ja asiallista peliaiheista keskustelualuetta, mutta monet tuntuivat pelkältä konsolisotimiselta tai muuten vain kehnoilta. Pelaajalaudan väki puolestaan vaikutti kypsältä (just joo ), rennolta ja asialliselta, ja sellaista yhteisöä olin etsinytkin.

Miltä Lauta sinusta vaikutti?

Kypsältä, rennolta ja asialliselta. Juuri sellaiselta, jota minä etsin.

Jos et rekisteröitynyt heti, luitko Lautaa pitkään ennen rekisteröitymistä?

Rekisteröidyin melkein heti.

Miksi luit?

-

Mikä oli se lopullinen kipinä, joka sai rekisteröitymään?

Kuten sanottua, liityin melkein heti, joten lopullista kipinää ei oikeastaan tarvittu.

Miltä Lauta vaikutti ulkonäöllisesti?

Kliiniseltä, mutta hyvin selkeältä kokonaisuudelta. Sana kliininen ei tässä tapauksessa ole välttämättä negatiivinen ilmaisu. Värimaailma toimii hyvin, eikä varsinainen asia jää kaiken maailman härdellien tai sekavan grafiikan jalkoihin.

Vaikuttiko keskusteluohjelmisto monipuoliselta? Oliko Laudalla jotain ominaisuuksia, joista pidit ja joita muualla ei ollut?

Hyvin tavalliselta foorumiohjelmisto vaikutti, enkä ole osannut kaivata siihen uusia ominaisuuksia.

Oliko rekisteröityminen iso vaiva sinulle?

Nicht.

Miten suhtaudut netissä rekisteröitymiseen yleensä?

Missäs muualla?

Kun rekisteröidyit, oliko täytettäviä kenttiä sopivasti?

Ei ole jäänyt mieleen eli ei ainakaan häiritsevän paljon tai ihmeellisen vähän.

Miltä sinusta tuntui, kun ensimmäistä kertaa katselit ja muuttelit profiilisi asetuksia?

Oman avatar-kuvan vaihtaminen on ollut ehkä hieman ongelmallista, sillä en ole löytänyt maksimikokoa kuin vasta sitten, kun olen yrittänyt liian isoa kuvaa iskeä näytille. Maksimikoko voisi siis lukea selvemmällä paikalla (ellei se sitten ole jäänyt minulta kummasti huomaamatta).

Ai niin, huomautus. Postasin yhden kerran Pelaajaboardille Pelaaja-lehden tilaajana, mutta en sitä muuten aktiivisesti seurannut tai siihen osallistunut, joten kai kuulun tämän kyselyn kohderyhmään.

Aah, saunan jälkeen maistuu kunnon olut. Tuopissa on lippulaivamyymälästä ostamani Sierra Nevada Anniversary Ale, joka on tyyliltään India pale ale. Erinomainen, ronskisti humaloitu 5,9%:nen olut, johon kuitenkin kaipaisi jälkimakuun vähän enemmän mallasta humalan ohelle. Hinta oli kalliin puolella, 4,55 € 0,355 litrasta. Hyviä India pale aleja ei Suomessa todellakaan ole liikaa ja tätäkin saa vain Arkadian Alkosta. Nøgne Ø:n IPAkin poistui. Harmittaa, että Imperial stoutit ja India pale alet ovat Alkon valikoimassa paitsiossa, sillä molemmat ovat ehdottomia suosikkioluttyyppejäni.

Käyttämäni aika ja raha pelaamiseen vaihtelee suuresti, sillä aina ei tee mieli pelata eikä aina ole hyviä pelejäkään. Joskus saattaa mennä kuukausikin, etten koske melkeinpä mihinkään konsoliin, mutta taas hyvän pelin ilmestyessä sen pariin tulee palattua uudelleen ja uudelleen, kunnes peli on läpi. Nyt olen GTA IV:tä pelannut ja ainakin pari tuntia sen hakkaamiseen menee päivittäin.

Rahaa menee myös sen mukaan, miten hyvää pelattavaa tarjolla on. Kuitenkaan paria peliä enempää en kuukaudessa osta, monesti en ainuttakaan. Rahaa menee siis kuukaudessa jotain väliltä 0 - 100 euroa.

HC-pelaaja olen ainakin sen puolesta, että kirjoittelen tällaiselle foorumille ja seuraan pelimediaa melko aktiivisesti. Ehkä siinä onkin yksi HC-pelaamisen ja kasuaalin pelaamisen raja. Toiset seuraavat antaumuksella, mitä uusinta uutta on pian tulossa ja toiset sitten odottavat, että innostuvat jostain jonkin mainoksen tai yleisen hehkutuksen takia.

Tässä ei nyt ollenkaan ole kyse siitä, mikä konsoli myy parhaiten ja kenellä on parhaat markkinointistrategiat tms. Kyse ei ole myöskään siitä, minkälaisia pelejä suurin osa ihmisistä haluaa pelata tai minkälaiset pelit ovat juuri nyt muodissa. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, kuka tekee pelit, joita minä haluan pelata, myynneistä tai markkinaosuuksista viis. Valitettava tosiasia (minun ja Nintendon välisen suhteen kannalta ) on, että ne pelit tulevat tällä hetkellä lähinnä 360:lle.

Ja tottakai jokainen yritys on ahne. Sitä varten ne ovat tässä kapitalistisessa maailmassa olemassa. Tässä tapauksessa kyse on lähinnä siitä imagosta, jonka Nintendo on minulle aiemmin tarjonnut, ja mihin suuntaan se on minun mielestäni muuttumassa, eikä se ole muuttumassa parempaan päin.

Pari vuotta sitten olin vielä aivan selvästi Nintendo-pelaaja, mutta vähitellen kyseinen firma alkaa näyttämään minunkin silmissäni lähinnä ahneelta ja paskamaiselta ostos-tv -roinaa tarjoavalta porukalta.

Noh noh, tuo nyt on vähän turhan ankaraa puhetta.

No juu, ehkä hieman kärjistin tuota tilannetta, mutta kun tuo on selvästikin suunta niin ei voi tyytyväinen olla. Kun nyt miettii syksyä 2006 ja Wiihin kohdistuneita odotuksia, niin hieman petetty olo siitä tulee. Ei mahda muuta kuin voivotella. Enpä kuitenkaan Wiitä ole mihinkään hävittämässä, sillä odotuksia laitteelle on ja kyllä niitä hyviäkin pelejä vielä varmasti tulee, ainakin jokunen.

Tuntojani Nintendoa kohtaan kuvaa parhaiten se, mitä tuumasin kaverille noiden E3-messujen jälkeen. Taisin sanoa, että en olisi koskaan uskonut, että joku voi olla näin iloinen siitä että oli aiemmin keväällä ostanut Xbox 360:n Wiin rinnalle. Pari vuotta sitten olin vielä aivan selvästi Nintendo-pelaaja, mutta vähitellen kyseinen firma alkaa näyttämään minunkin silmissäni lähinnä ahneelta ja paskamaiselta ostos-tv -roinaa tarjoavalta porukalta.

Sitten toiseen aiheeseen. Pelien vaikeusasteilla on minulle väliä. Liian helppo peli jättää tyhjän vaikutelman, mutta liian vaikea on taas raastavan piinallinen. Peli saa olla hyvinkin haastava, mutta silloin ei saisi tulla ruudulle tekstiä "game over". Mikään ei vituta enemmän kuin se, että pelaa puoli tuntia tai jopa tunnin yhtä kenttää läpi, pääsee pomoon ja kuolee siinä sitten game overiin asti ja joutuu aloittamaan koko rumban alusta. Täydellinen vaikeusaste peleissä olisi siis haastava riittävillä tallennuspisteillä ja rajattomilla elämillä, tai sitten kentät olisivat niin lyhyitä, että alusta aloittaminen ei aiheuttaisi paskahalvausta.

Argh! Olueen on viime aikoina mennyt taas mahdottomasti mammonaa. Lähdettiin Helsinkiin Maidenia katsomaan ja pitihän sitä tietenkin Arkadian Alkosta käydä pari harvinaisuutta ostamassa. Tuota Chimayn Magnum-putelia en ostanut, mutta Pauwelin Kwakia, Moortgat Maredsous 8:a ja Sierra Nevadan Anniversary Alea tarttui mukaan. Lammin sahtiakin olisi tehnyt mieli ostaa, mutta se olisi mennyt matkustaessa pilalle.

Helsingin olutravintoiloihin piti myös tutustua. En muistanut, missä Pikkulintu on, joten se jäi haaveksi. Oluthuone Rotterdamissa ja Oluthuone William K:ssa käytiin, mutta niistä ei löytynyt oikein mitään, mitä ei hyvin varustelluista olutravintoloista yleensä löydy.

Tänään kävin Tampereella Panimoravintola Plevnassa ja harmittaa, kun oli kiire junaan. Siperiaa ehdin sirpaista tuopin ja pienen tuopin Pikku pässi espresso brown alea. Plevnaan pitäisi joskus päästä istumaan iltaa pitkään ja hartaasti.

Näinkin Old Scratchin tyhjän hyllypaikan alkuviikosta Alkossa ja pelästyin, että joko ne on loppuunmyyty. Myyjä kuitenkin sanoi, että olut on tulossa vasta loppu viikosta. Pitääkin käydä ostamassa puteli. Saman panimon India pale ale on erinomaista ja sitä sai viime vuonna cittareista 5,6%:n vahvuisena.

Turussa on nyt Koulu, Old Bank ja Mallaskukko testattu. Koulu oli tosi hieno paikka, mutta valitettavasti heiltä ei mitään mullistavia oluita ole tulossa. Hyvää vehnäolutta tekevät. Old Bankissa oli hyvä valikoima, mutta paikka oli muuten hieman liian fiini. Mallaskukossa sen sijaan oli otollista pubimeininkiä, tosin sitäkin vaivaa mielestäni liian suuret tilat - Jyväskylän Vihreään haltijattareen kun olen tottunut.

Jääkaapissa on nyt Fuller'sin Extra Special Bitter ja Norrebron Little Korkny Ale. Little Korkny Ale lohkaisi kyllä sievän summan tililtä (20,6e), joten se taitaa odottaa jotain juhlahetkeä kypsyessään. Arkioluena ei sitä viitsi kiskaista.

Kyllä kämpässäni kaksi hellan levyä on. Eihän siellä muuten pystyisi kokkaamaan mitään. Uunin puute kyllä harmittaa, eikä se mikään erhe ole, sillä ei siellä uunille ole kunnollista paikkaakaan. Opiskelija-asuntojen ihanuuksia ilmeisesti.

Kämppä alkaa muuten olla hyvässä kuosissa ja erinomaisen asuttavassa kunnossa. Ikea-huonekalut on koottu ja laitteet laitettu toimintavalmiuteen. Roskat ja pahvilaatikot ovat suurimmaksi osaksi viety pois. Internetyhteyden vielä kun saisi, mutta siihen menee varmaan muutama viikko ennen kuin yliopiston verkkoon saavat asuntoni kytkettyä. Hakemuskin pitäisi sitä varten tehdä, mutta kun joku mulkku on repinyt verkkoliittimestä hakemuksessa vaadittavan tunnuksen pois.

Kohta paikkaa voi jo alkaa kutsua kodiksi. Toisaalta sana koti ei vielä oikein istu suuhuni muussa tarkoituksessa kuin vanhempieni kotina.

Pitäisi pitää joku boardien olut/peli miitti. Erinomaisia oluita ja jotain partypelejä. Mikäs sen rennompaa. 

Hohoo, tuosta ideasta minä pidän. Voitaisiin sitten kokeilla, minkä tyyppinen olut sopii minkäkin pelin kanssa parhaiten yhteen.

Kaveri lupasi pari viikkoa sitten tarjota mulle Jyväskylässä Old Brick's Innissä Tynnyrintekijän parempi -nimisen aterian, jos hän saa halajamansa opiskelupaikan. Luuli silloin, ettei saa, mutta paksu kuorihan hänelle tuli kotiin. Eilen hän piti lupauksensa ja oi että kun oli mahtava illallinen.

Ateriaan kuului härän fileetä, poron maksaa, broilerin fileetä sekä lammasmakkaraa. Lisukkeena valkosipulikermaperunoita, lohkoperunoita ja karpalohilloa. Kastikkeina kanttarellikastiketta sekä portterikastiketta. No tuo ateria kuullostaa jo aivan taivaalliselta, mutta siihen päälle kun lyödään vielä mainota olutta niin ollaan jo seitsemännessä taivaassa. Vanha tiilitalo on nimittäin nimenomaan olutravintola ja särpimeksi ruoan kanssa otinkin Schneiderin Aventinusta. Jälkiruoaksi maistui La Trappen Quadrupel.

Kyllä sitä toivoisi, että useammissakin ravintoloissa olisi viinien lisäksi hyviä oluita tarjolla. Niin hienosti tuo Aventinus kruunasi mitä herkullisimman aterian. Valitettava tosiasia vaan on, että yleensä kysyttäessä ravintoloiden olutvalikoimaa vastaus on: "Meillä on hanassa Lapin kultaa, Urhoa ja Fostersia." Tai sitten tiskillä on vain yksinäinen Koff-hana, eikä muuta valikoimaa ole. Olenkin ottanut tavakseni kysyä kaikissa ravintoloissa olutvalikoimaa ja sen jälkeen valitella sen kapeutta (paitsi jos se sattuukin olemaan laaja). Ehkäpä joskus joku ravintola ottaisi onkeensa, kun kyselyitä maukkaan oluen perään tulee.

Ihmettelin äsken, kun en mistään löytänyt sisäänkirjautumiselle paikkaa. Selvisi sitten, että Firefox 2 ei sellaista missään näytä. Päivitin 3:een ja sisäänkirjautumispalkki tuli näkyviin. Tuollainen bugi siis kiusaa ehkä vanhempaa Firefoxia käyttäviä vierailijoita.

Uusi logo on hieno.

Miksi ihmeessä asunnossa ei ole uunia? o_o

Ei ilmeisesti mahdu siihen pieneen keittonurkkaukseen.

Gigantista ostin Super Smash Bros. Brawlin (49,90 e) ja GTA IV:n (59,90 e). Pelit vaan tuppaavat tällä hetkellä olemaan eri paikkakunnalla kuin minä ja sielläkään ei pääse pelaamaan ennen kuin saan paikat kuntoon eli ei ihan heti.

Muok: Jahas, Jyväskylän Anttilasta löytyi Mass Effect, josta pyydettiin 29,90 euroa. Vaikka olevinaan olenkin nyt säästökuurilla, ei tuollaista tarjousta voi noin vain ohittaa. Siispä peli loikkasi reppuuni, vaikka olenkin siitä kaverin lainaamana pelannut yli puolet läpi. Eipä lopu vähään aikaan pelattava kesken.

Kannabis tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa

Mielenkiintoisia tuloksia ja aika luotettavan tuntuisesta lähteestä. Stakes:kin myöntää noiden tulosten olevan järkeenkäypiä. Yllättävää on myös se, että alkoholi aiheuttaisi tuon mukaan kovemman päihtymyksen kuin heroiini.

Nyt on kämppä nähty ja olen Keski-Suomessa taas. Luukku oli erittäin siisti ja hyvässä kunnossa oleva päätyasunto toisessa kerroksessa. Asuintilat ovat tietenkin pienet, mutta kyllä siitä ihan kelvollisen saa. Parveke oli yllättävän suuri ja sinne voikin raahata vaikka jonkun rämän sohvan tai pari tuolia ja pöydän. Keittössä ei oikein ole kunnollisia työtasoja ja yksi asia laittoi murehduttamaan: ei ole uunia eli hyvästi Lidlin metukkapitsa. Säilytystilojakaan ei ole kuin nimeksi, joten täytyy hommata sängyn alle laatikoita, joihin voi jotain vaatteita tunkea.

Ikeassa kävin kolmesti, joten sinne ei ole asiaa ainakaan muutamaan vuoteen. Alkoi kyllä raivostuttaa koko paikka, mutta halvalla sieltä roinaa lähti. Onkin melkoinen kasaamisurakka odottamassa, kun jään Turkuun hieman pysyvämmin ensi viikolla.

Mulla on ihan ikioma yksiö. Siinä mielessä kävi tuuri, sillä yleensä joutuu ensin aloittamaan soluasunnoista.

olet siis tehnyt vuokra sopparin edes näkemättä kämppää vai?

Jep, Turun ylioppilaskyläsäätiöltä on tuo kämppä ja kuten on yleisesti tiedossa, opiskelija-asunnot menevät aika nopeasti. Oli siis pakko ottaa vastaan näkemättä, kun ei silloin elämäntilanne (sivari) sallinut oikein reissua Turkuun. Kämppä piti myös hyväksyä suhteellisen nopeasti. TYSiin voi kuitenkin aikalailla luottaa siinä, että tuo asunto on kohtuukuntoinen (perusparannettu 2003). Pohjapiirroksen olen nähnyt. Eri asia olisi yksityisiltä markkinoilta ottaa kämppä näkemättä.

Outo ja haikea fiilis, kun huone, jossa olen käytännössä asunut koko ikäni, on melkein tyhjä minun tavaroistani.

Absurdi tunne, todellakin.

Muistan kun itse karistin 18-vuotiaana pienen kotikyläni tomut jaloista. Huoneeni kaikui tyhjyyttään. Kurkistin sen ikkunasta ja kuvittelin niitä näkymiä, joita olin tuosta samasta paikasta vuositolkulla katsellut.  Lyödessäni ovea kiinni muistot myllersivät mielessäni; mitä kaikkea täällä on tapahtunut ja miten paljon loppujen lopuksi tulee muuttumaan.

Sitten paiskasin oven kiinni ja kuvittelin itseni kävelemässä slow motionina ulos talosta, Staindin kappaleen Everything changes soidessa taustalla... 

Heh, mulla soi Sigur Rosin uus plätty. Tarpeeksi haikeata musiikkia sekin.

Permanto! Taidan olla aikalailla nettipimennossa messujen aikana.

Huomenaamulla lähden ajamaan kohti Turkua, Yo-Kylää ja 18 neliön yksiötäni. Outo ja haikea fiilis, kun huone, jossa olen käytännössä asunut koko ikäni, on melkein tyhjä minun tavaroistani. Huonekalut kuitenkin jäävät tänne, sillä ne eivät oikein autoon mahdu ja Turkuun on juuri avattu Ikea, joten pääsenkin sisutamaan hienosti ja halvalla.

18 neliöä kuulostaa hirvittävältä ja pelonsekaisin tuntein odotankin sitä hetkeä, kun uuden asuntoni oven avaan. Tuollainen boksi kelpaa kuitenkin hyvin aluksi, kun en riihikuivassa ryve. Jossain vaiheessa kuitenkin etsin jotain osa-aikatöitä ja sitten voisi metsästää parempaa asuntoa.

Täytyypä laittaa Pelinurkka-ketjuun kuvia, kun olen luukkuni sisustanut. Taitaa nimittäin pelinurkka olla sitten käytännössä koko huusholli.

Hieno ketju tosiaan ja Epin kuvat ja sepostukset ovat mahtavia. Tulisi Virtual Consoleen kolmonen niin voisi sitä pelailla, nyt en halua nimittäin turvautua niihin muihin konsteihin. Ykkönen ja kakkonen on pelattu vähän aikaa sitten, joten en niitä jaksa räplätä tällä kertaa.

Vituttaa, kun modeemi pätkii nettiyhteyttä sattumanvaraisesti, mutta silti turhan säännöllisesti. Meinasin jo aiemmin tänään polkea koko paskan kantapäällä tuusan nuuskaksi.

Ooh! Veikkaukseni meni loppujen lopuksi pieleen, eli Espanja voitti Euroopan mestaruuden. Eikä haittaa ollenkaan, sillä heillä oli ehdottomasti kisojen paras joukkue, joka esitti tasavarmoja suorituksia pelistä toiseen. Kaiken lisäksi Espanjan futis on hienoa katsottavaa.

Saksankin jalkapallo oli pysynyt sillä uralla, mille Klinsman oli sen Löwin kanssa aiemmin asettanut. Eli hienoa peliä nähtiin myös sakuilta, mutta suoritusvarmuus ei ollut Espanjan luokkaa. Pari huonoa peliä sattui Saksalle ja finaali oli oikeastaan yksi sellainen lukuunottamatta paria kymmenen minuutin jaksoa.

Hyvät kisat ehdottomasti. Passiivisella puolustuspaskalla ei pärjätty, sen osoittivat Italia ja Kreikka. Sen sijaan hyökkäävä ja maalintekoa yrittävä peli vei voiton, minkä osoittivat Espanja, Venäjä ja Hollantikin tiettyyn pisteeseen saakka. Maalejakin tuli runsaasti.

Haikea olo. Taas pitää odottaa kaksi vuotta ennen seuraavia arvokisoja. Onneksi sitä ennen kuitenkin pääsee taas jännittämään Suomen puolesta. Saksa ja Venäjä tarjoavat Suomelle enemmän kuin kovan vastuksen, mutta toivoa ei kannata heittää kaivoon. Kyllä niihin kisoihin vielä selvitään.

Olenpa kaverin luona pelannut tätä nyt jokusen tunnin. Brawl on ensimmäinen Smash Bros. -kokemukseni, joten minulla ei ole mitään valitettavaa siitä, kuinka Meleen ohjaustuntuma tai pelattavuus olisi parempi. Käytin Wii-ohjainta, sillä mitään valmista hermorataa ei minun selkäytimessäni Cube-ohjaimelle ollut.

Alussa peli tuntuu melkoiselta sekametelisopalta. Kokeneet kaverit tietenkin pieksivät minut leikiten, mutta jo yhden tapon saaminen piristi. Hyvältä tuntuvan hahmon löytäminenkin oli urakan takana, mutta lopulta päädyin Sheikiin. Sheikin liikkeet alkoivat jo vähän iskostua päähän, ja voitinkin jo pari matsia (ehkä pienellä tuurillakin). Vielä pitää kuitenkin harjoitella ja sitten opetella Zeldan vahvuudet.

Ehdottomasti pitää ostaa omaksikin. Pääseepä harjoittelemaan kunnolla kavereiden pieksämistä varten.

Kylläpä taisit tuon kahvinkin tunnistaa ihan oikein. Vaikka portteriin tai stoutiin ei erikseen olisikaan mitään kahviekstrakteja laitettu, paahdettu mallas, mitä näissä käytetään, tuo oluttyyppiin kahvimaista makua. Melkeinpä jokaisessa portterissa/stoutissa maistuu mielestäni kahvi ja suklaa, toisissa sitten enemmän ja toisissa vähemmän. Sitten on tietenkin erikseen nämä kahvilla maustetut oluet, kuten Meantimen Coffee ja Norrebron La Granja Stout. Kannattaa tuota Meantimea kokeilla, se on aika edullinenkin verratuna La Granjaan.

Fuller'sin London Porter on kyllä mainio olut. Vähäisestä alkoholiprosentista huolimatta makua piisaa siinä määrin, että sitä voi juoda myös nautiskeluoluena.

Mikkelissä mökkeillessä tutustuin paikallisiin oluihin eli Saimaan panimon tuotteisiin. Cittarista löytyi nimittäin Lammin sahdin reseptillä pantua Käkeä, Marsalkkaa ja Rokrammi Pilsiä.

Käki oli mielenkiintoinen tapaus. Tiesin ennestään, että tästä liikkuu nyt paria eri versiota, sillä resepti on ilmeisesti lähiaikoina uusittu. En kuitenkaan arvannut, että vierekkäiset pullot voisivat olla erilaisia. Ensimmäinen oli ilmeisesti sitä uutta reseptiä. Väri oli sahtimaisen samea, maku hedelmäinen, neulasmainen ja melko hiilihapoton. Silti lopussa tuli erittäin marjaisa puraisu. Toinen pullo taas oli kirkkaampi, hiilihappoisempi ja muistutti tavallista maltaisempaa peruslageria. Tuo uusi versio on ehdottomasti mielenkiintoisempi ja hyvin kokeilemisen arvoinen tapaus.

Marsalkka III kuuluu sarjaan vaaleat Suomi-lagerit. Silti se ottaa siinä melkoisen voiton massatuotantona tehtävistä kilpakumppaneistaan. Sopivan maltainen ja humaloitu olut, jota voi nauttia seurustelujuomana, sillä se ei huutele liikaa itsestään ja voi näin keskittyä juttelemiseen.

Rokrammi Pils oli hieno saunajuoma. Etiketissä luvattiin tsekkiläistyylistä vaaleaa lageria ja sinnepäinhän tämä oli. Mukavan rapsakasti humaloitu, mutta ei kuitenkaan niin voimakkaasti kuin olisi ehkä toivonut. Silti piristävä poikkeus nykyisessä suomalaisten lagereiden paletissa.

Voi veljet! Pari yötä viettää mökillä ja kun palaa takaisin niin tämmöisiä julkistuksia on tullut. Mega Man 9 ja Diablo 3. Molemmat ovat pitkäaikaisia unelmiani ja molemmat toteutuvat nyt ja nähtävästi erittäin tyylikkäällä tavalla. Harmi, että menin juuri ostamaan tämän kannettavan ja en panostanut näytönohjaimeen, sillä ajattelin, ettei tietokoneella enää tule pelattua. Juuri ja juuri saattaa tuo Diablo 3 silti tässä pyöriä.