Hopsan! Meinasi jäädä äänestämättä. Minun valintani on näistä kahdesta Super Mario World. Resident Evil 4 on toki myös maan mainio peli, mutta kun nyt mietin, kumpaa vaikka tällä hetkellä mieluummin pelaisin, vastaisin SMW. Tällä perusteella ääni siis sinne.
Itekin join just pitkästä aikaa tuota Velvetiä ja huomasin, että se on kuin saman panimon Porterin pikkuveli. Mauista löytyy paljon yhteneväisyyksiä, mutta Porter on tietysti korkeamman alkoholipitoisuuden vuoksi täyteläisempi kuin vetisempi Velvet. Hyvä ruokakauppaolut on kuitenkin kyseessä. Tölkki on ilmeisesti jossain vaiheessa vaihtumassa 0,33 litran lasipulloon.
Fraoch Heather Alea maistoin myös. Melko hyvin kanerva ja suomyrtti korvaavat humalointia, nimittäin ei olisi heti uskonut, että oluessa ei ole lainkaan humalaa. Ei tarjonnut mitään älytöntä elämystä, oli kuitenkin erittäin nautittava ale.
Joulupöytään ostin tänä vuonna La Chouffea, vaikka kausioluena kesäolutta tuo jouluoluen sijaan enemmän muistuttaa. Aiemman maistelun perusteella mietin kuitenkin, että raikas maku voisi toimia hyvin rasvaisen ja raskaan kinkun huuhtimena.
Ja perkele, kun olen kateellinen tuosta Sellon Citymarketista! Hyvältä kuullostaa tuo Mikkellerin tuote ja mitä kaikkea muuta sieltä löytyykään. Voih.
Katoin ton dokumentin eilen ja oli muuten melkoinen silmienavaaja. Kantani kannabiksen laillistamisen suhteen muuttui kertaheitolla. Pitää levittää sanomaa.
Miten on mahdollista, että Thorsia ei ole vielä erotettu?! Ärsyttää tämä suomalainen poliittinen konsensus, jossa ketään ei saa erottaa yhtään mistään paitsi jonkun tekstarikohun takia. Toisinsanoen yksityiselämän töppäilyt johtavat erottamiseen, mutta täysi ammattitaidon puute ei.
Thorsin ansiot:
- Lobbaa nuuskan puolesta - Ajaa EU:n löysintä ulkomaalaislakia Suomeen - Rasismikortti: Laittaa kaiken häneen ja hänen ehdotuksiinsa kohdistuvan kritiikin suomenruotsalaisuutensa piikkiin.
Nyt äkkiä se nainen ulos valtioneuvostosta ja sassiin, heti, nyt, välittömästi sekä pian!
Tuli mieleen yksi ikävä taskutilanne. Farkuissa on nimittäin yleensä sen verran tiukat taskut, että niistä on melkein mahdotonta saada tavaraa ulos istualtaan ellei kyseessä ole yläastemuodin mukaiset Bronxit tai vastaavat. Noh, sitten kun joku sattuu soittamaan kännykkääni autoa ajaessani, niin sen matkapuhelimen esiin raapiminen sieltä turvavöiden alta ja taskun syövereistä onkin melkoinen urakka ja aiheuttaa moninverroin enemmän vaaratilanteita kuin itse puhelimeen puhuminen. Jos odotan soittoa autossa niin yleensä laitankin silloin puhelimen valmiiksi esille.
Kesä onkin myös taskujen suhteen mukavaa aikaa, sillä shortseissa, capri-housuissa ym. on yleensä löysät taskut, joista saa tavarat nopeasti ilman suurempaa vemplaamista esille.
No noinhan se on, mutta minulla on vain sellainen vainoharhainen olo aina, kun kannan kännykkää etutaskussani. Eihän tuolle minun pelolleni mitään tieteellistä pohjaa ole, mutta mitä jos kuitenkin... Nää on näitä juttuja joita ei oikein osaa selittää.
Jahas, vai että Yleinen taskukeskustelu. Pitääkin varmaan vielä vaihtaa tuota Vuoden ketju -palkinnon ehdokastani.
Tosiaan, minäkään en pidä takataskuissa muuta kuin satunnaisia lippuja ja lappuja. Vasemmassa etutaskussa on aina yksinoikeudella lompakko ja oikeassa taskussa avaimet, kännykkä sekä pikkusälä. Elikkä minäkin noudatan mallia Gba. Ja Joel, mullakin on kännykkä mallia 3510, mutta iillä. On muuten kestävä puhelin, sillä se on pyörinyt jo reilun vuoden taskussa avainten kanssa ilman näytön suojapleksiä. Silti pelaa kuin unelma.
Teenpä taskuketjuun aivan uuden keskustelunavauksen, ja tämä ei ole mikään vitsi, sillä olen aivan vakavasti miettinyt seuraavaa asiaa. Kännykän säteilyn on todettu jonkinlaisia reaktioita aiheuttavan solutasolla, vaikkakaan mitään syöpää sen ei pitäisikään aiheuttaa. Mahtaako sillä kuitenkin olla jotain vaikutusta, että kymmeniä vuosia kantaa kännykkää niinkin lähellä sukusolulinjastoa, kuin farkkujen etutaskut? Pahin skenaario on, että kymmenien vuosien kuluttua miesten hedelmällisyys on romahtanut kännykkä + etutasku -yhtälön takia. Pitkäaikaisvaikutuksista kun ei voida vielä tietää.
Yrittänen taas talveksi kasvattaa itselleni tavaksi povitaskun käytön. Siellä se on taatusti turvassa.
Eipäs välttämättä olekaan. Aikoinaan oli mulla tuo povitaskun käyttö nimittäin tapana ja eräs kaunis kevätpäivä kannoin takkia sitten käsissäni lämpötilan takia. Eiköhän lompsa ollut pudonnut bussipysäkille sieltä povitaskusta linja-autosta poistuessani.
Tuolloin kävi sen verran hyvä tuuri, että en ollut ehtinyt edes huomaamaan lompakkoni katoamista, kun eräs puolituttu rouva oli käynyt ovellamme sen palauttamassa. Onneksi tämä siis tapahtui pienessä kotikylässäni eikä missään kaupungin keskustassa.
Povitaskun käytössä on myös se harmillinen puoli, että pitää muistaa ottaa rahapussi sieltä taskusta pois, kun jättää takin jonnekin naulakkoon.
Kyllähän tähän tulee samoin tein mieleen migge. Kirjoittaa asiallisesti ja mieleenpainuvasti eikä harrasta turhaa kuittailua suuntaan eikä toiseen. Vahva ehdokas oli myös Sharkie aikalailla samoin perustein, mutta tällä kertaa ääni miggelle.
Vuoden hauskin
Ei tule vielä mieleen. Katotaan ehdinkö keksiä.
Vuoden topic
Rap-musiikki ja muu Hip-hop kulttuuri -ketju on hyödyttänyt minua paljon etsiessäni uusia tutustumisen arvoisia artisteja. Keskustelu on pysynyt tsärdään-episodia lukuunottamatta tasokkaana.
Vuoden yllättäjä
Laudan villiintyminen loppuvuodesta. Joku kumma kärpänen puraisi tätäkin lautaa tässä loppuvuodesta, mikä aiheutti ennen niin seesteisestä ilmapiiristä nauttineille moderaattoreille kaljuuntumista.
Vuoden sitaatti
En välttämättä ehdi penkoa.
Vuoden viper7 (Vuoden blogi)
Fyysinen Preesens7 Finland Blog. Roki7 FinBlogin ja tämän välillä oli tehtävä vaikea valinta, mutta koska logokin on niin hieno niin annetaan ääni FP7FB:lle. Muok: Pienen taivuttelun jälkeen annetaan erityismaininta hienosta logosta myös Rockylle. Valintaani en kuitenkaan vaihda. Vuoden tulokas
Azu on ollut aktiivinen ja viestit ovat jättäneet minulle positiivisen mielikuvan hemmosta.
Vuoden ulkoasu
Sharkiella on erittäin näppärästi nimeen sopiva avatar, joka on keltaisen värinsä vuoksi yksi Laudan tunnistettavimmista.
Harvinaisen surkea artikkeli, jossa mietitään, miksi aikuiset miehet pelaavat, vaikka pelaaminen on yleensä lasten viihdettä. Eli ei ymmärretä todellisia syitä eli sitä, että yhä useampi kolmikymppinen on lapsuudesta saakka pelannut videopelejä tai sitä, että yhä useammat pelit ovat tästä syystä aikuisille suunnattuja.
Pelasin tuon Mega Man 9:n eilen läpi ja kerrotaanpa nyt hieman lopusta tunnelmia. Pelihän oli aivan rautaa loppuun asti. Tuo halpa vaikutelma, josta aiemmin mainitsin, alkoi vähitellen väistyä, sillä se aiheutui lähinnä joistain screenshoteista netin arvosteluissa ja Magma Man kentän lohikäärmeestä sekä Mega Man 2:sta otetuista tietyistä musiikeista. Muuten peli tuntui kaikin puolin "tuoreelta" old-school mega man -tuotokselta.
Musiikeista sen verran, että lähes kaikki kappaleet tuntuivat samantien uusilta klassikoilta. Väliinputoajiksi jää ehkä Magma Manin ja Concrete Manin kenttien musiikit. Muut musiikit pomovalikkoruudusta lähtien pesiytyvät tajuntaan jäädäkseen. Suosikeiksi nousevat Galaxy Man, Tornado Man ja Hornet Man.
Vaikeusaste oli melko passeli, mutta Mega Man -peliksi jopa helpohko. Ihmettelen sitä suurta kitinää, mikä tästä vaikeudesta on syntynyt, mutta kai se on niin, että jos aiempia Mega Man -kokemuksia ei ole tai edellisistä on liian pitkä aika, ovat nykypelit pehmittäneet haastavuuden sietokyvyn täysin. Erittäin hyvä artikkeli aiheesta, joka kannattaa silmäillä.
Pistetään löpinät tarinasta nyt varmuuden vuoksi spoilertägeihin.
Jiihaa! Vihdoin pääsin pelaamaan Mega Man 9:ää ja peli vaikuttaa kaikin puolin erittäin mainiolta. Musiikit rokkaavat ja haastetta tuntuu olevan juuri sopivasti - kuolee kyllä, mutta ei turhauta, ainakaan vielä. Kenttäsuunnittelu on ollut ainakin alussa mielekästä.
Ainoa marinan aihe on joidenkin vanhojen ainesten runsas kierrättäminen ja sillä tarkoitan tiettyjä spritejä ja joitain musiikkeja ynnä muuta. Jollain tapaa pelistä vain huokuu se, että nyt ollaan tehty halvalla. Noh, se ei kuitenkaan paljoa tunnelmaa pilaa, joten en valita enempää.
Ainakin Turun Prismoista saa Mirror's Edgen PS3- tai 360-version näpsäkkään 32,90 euron hintaan. Minäpä taidan tästä lähteä Prismaan juoksulenkille!
Muok: Jahas, poljin lähimpään Rismaan niin kovaa kuin reidet antoivat myöten, mutta pelihyllyillä minua odotti vain lappu, jossa sanottiin mainoksessa piilleen virhe ja oikean hinnan olevan 69,90 €. Mikä helvetin tarjous tuo on?! "Hei, meillä tää peli ei maksa nyt 72,90 €, vaan VAIN 69,90 €." JESTAS, mikä "tarjous"!
No, ostinpa sentään Alkosta olutta lohdukkeeksi.
Muok: Kato, niinpä onkin toinen kerta! Taidanpa pikaistuksissani hankkia PLUSSA-kortin!
Ooh, noista tekisi kyllä mieli maistaa Hop Overdosea ja Uudenkaupungin Talvea. Ugin Talvea saa täällä vain kalliissa monipakkauksissa ja H.O.D.A. taitaa olla savolaisten ja kehäkolmoslaisten etuoikeus. Yheltä paikallisen Citymarketin juomavastaavalta kyselin, niin kuulemma rahtikustannukset tulisivat Huvilan kohdalla sen verran suuriksi, että ei ole järkeä tänne länsirannikolle sieltä tuotteita ottaa. Onneksi kaveri muuttaa vuoden alussa Savonlinnaan, niin pääsee Huvilan tuotteita maistelemaan.
Mä join viikonloppuna Nørrebron Little Korkny Ale 2006:n. Mahtavan monimuotoinen olut. Turhan iso satsi oli kuitenkin yksin juotavaksi, mutta kyllähän tuollaista herkkua mielellään särpii, vaikka pieni humala tulisikin. Olut oli sen verran makea vielä, että todennäköisesti kypsytyspotentiaalia olisi ollut vielä vuosikausiksi eteenpäin.
Järki sanoo, että Super Metroid, mutta sydän ja aika pelikellossa takoo Super Mario Worldin puolesta. Paha pari, mutta kallistun sen pelin puoleen, joka tarjosi useammin maagisia hetkiä.
Super Smash Bros Melee Resident Evil 4
Eipä ole kunnon kokemuksia Meleestä. Resident Evil 4 puolestaan on mahtava peli, vaikkei mielestäni ehkä ihan näin pitkälle tässä kisassa kuuluisikaan.
Army of Two - Erittäin positiivinen yllätys kaverin kanssa pelattuna. Bioshock Call of Duty 4 Fable 2 Gears of War GTA IV Mass Effect - Jäi keväällä lainaboksilla pelatessani kesken, mutta syksyllä aloitin pelin uudestaan ja läpäisin sen omalla konsolilla.
Kesken:
Forza Motorsport 2 - Tätä ei tuskin voi läpi mennäkään, paitsi jos on aivan hullu. Mun Driver-leveli taitaa tällä hetkellä olla jossain 30 paikkeilla. Halo 3 - Ei kiinnostanut edes vähää alusta.
Wii
Läpi:
Mega Man 9
Kesken:
Metroid Prime 3 - Pääsin viimeiseen pomoon ja sen viimeiseen vaiheeseen, mutta eivät riittäneet kärsivällisyys tai hermot siihen, että junnaan samaa pomoa yli puoli tuntia, kuolen ja joudun aloittamaan koko paskan alusta. En kyllä muista, jäikö tämä kesken jo viime vuonna vai vasta tänä keväänä. No, menköön. Resident Evil: Umbrella Chronicles - Kivaa viihdykettä alkuun, mutta ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa loppuun saakka. Super Smash Bros. Brawl - Yksinpeli ei ole kiinnostanut juuri ollenkaan. Zack and Wiki: Quest for Barbaros' Treasure - En ymmärrä, miksi tätä en ole pelannut läpi. Aika loppuun asti pääsin, mutta ilmeisesti joku toinen peli vei sitten mielenkiinnon.
En ole SSBM:tä juuri ollenkaan pelannut, mutta Mega Man 2:n olen läpäissyt epäilemättä kymmeniä kertoja. Silti Mega Man 2:ta jaksaa pelata uudestaan ja uudestaan, sillä se on eittämättä se peli, joka tuo minulle kaikkein vahvimmin lapsuuden hyvät pelikokemukset mieleen. Musiikit ovat Mega Man -sarjan parhaat juuri kakkosessa.
Super Mario World Metal Gear Solid
Sama tässä. Metal Gear Solidia olen nähnyt pelattavan, mutta itse en ole pelannut. Sen sijaan kaverin luona jyllättiin Super Mario World penskoina varmaan kymmeniä kertoja läpi ja silti se jaksaa vieläkin viehättää. Klassikko.
Pokémon Red/Blue Resident Evil 4
Tälle en keksi kunnon perusteluita, mutta näin se vaan on.
Super Metroid Half-Life
Super Metroidia pelattiin vuokrapelinä kaverin luona ja satuinpa kerran ratkaisemaan unessani yhden jumipaikan, josta emme päässeet eteenpäin. Legendaarinen peli, jonka arvoa aika ei ole nakertanut. Half-Lifestä puolestaan tuli mulle paha olo. Jokin HL:n ensimmäisessä persoonassa on sellaista, mikä laittaa oksettamaan. Harvoissa FPS-peleissä näin on minulle käynyt, mutta Half-Life on yksi niistä. Enkä muutenkaan ole koskaan Half-Lifestä perustanut. Jotenkin geneerisen oloinen.
Pistin huoneenlämmöstä puoleksi tunniksi jääkaappiin, eli aloittaessa olut oli varmaan n. 18 asteinen ja lämpeni sitten hyvin nopeasti huoneenlämpöön. Ite oon pitänyt nyrkkisääntönä, ainakin maltaisten tummien oluiden kanssa, sitä että mitä tuhdimpi olut, sitä lähempänä huoneenlämpöä juon sen.
Jos iso palkka olisi minulle yhtä kuin hyvä työpaikka, olisin tylsistyttänyt itseni asianajajaksi.
OBJECTION!
Ei ole vastavalmistuneen oikeustieteen maisterinkaan palkka yleensä mikään erikoinen ja opiskelu oikeustieteellisessä vaatii melkoista motivaatiota, joten pelkästään rahan takia tuskin moni tätäkään alaa opiskelee. En minäkään, sillä ala on erittäin mielenkiintoinen ja erilaiset työmahdollisuudet hulppeat. Jännä juttu, miten yhteiskunnan rakenteet alkavat avautua aivan eri tavalla, kun pääsee syvemmälle ja syvemmälle lakimaailmaan. Aivan kuin olisi Matrixista herännyt.
Tää on kyllä tosi paha, sillä molemmat on mun mielestä mestarillisia pelejä. Pitää nyt silti äänestää oma luuska jatkoon.
Mega Man 2 Final Fantasy IX
Super Smash Bros. Melee Crash Team Racing
Resident Evil 4 Baidurs Gate 2
Metal Gear Solid God of War II
Super Smash Bros. Brawl the Legend of Zelda: Majora's Mask
Pokémon Red/Blue Sonic the Hedgehog 2
Rock Band Ape Escape
Metroid Prime 3: Corruption Call of Duty 4
Duke Nukem 3D Zelda: Ocarina of Time
Dukeahan ei desekroida. Varsinkaan vihreänuttuinen androgyyni ei sitä tee. Toisaalta dialogin tahi monologin tasokin ratkaisee tässä: ”It's time to kick ass and chew bubblegum, and I'm all out of gum” vastaan "...".
Jyväskylässä näyttäisi sentään perjantaihin asti pysyvän maa mukavan valkoisena, mutta sitten odottaa paluu harmaaseen arkeen.
Hmm, Ilmatieteen laitoksen mukaan tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Jyväskylässä tulee maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona lisää lunta ja perjantaina olisi 0 astetta ja silloinkin tulisi lisää lunta. Lauantaina sen sijaan olisi taasen -3 astetta. Täytyy toivoa parasta, että olisi joululomasta jotain iloa. Turussa nimittäin alkaa todennäköisesti keskiviikkona taas rattoisat vesikelit.
Minä olen suuri hiihdon ystävä. Tai no en kilpahiihdon tai kuntohiihdon ystävä niinkään, mutta retkihiihto sen sijaan on aivan mahtavaa ajanvietettä talvella. Kaunis pikkupakkaspäivä, laavu ja eväät. Ai, että se on mukavaa, kun pääsee hetkeksi eroon kaikesta ja kaikista ja ympärillä on vain lunta ja puita. Sitten, kun sen 15 kilometrin hiihdon jälkeen saapuu laavulle, on mieli taivaissa. Nuotio tulille, makkara kepinnokkaan ja termarista kaakaota tahi lämmintä mehua kitusiin. En malta odottaa, että tuon pääsee taas talvella kokemaan, toivottavasti jo jouluna (pysykää lumet Keski-Suomessa!!).
No niin. Nyt on yksi Dark Horizon juotuna. Vaikka olut oli vielä raakaa, oli nautinto mainio Kummisedän ohella. Ostin myös Fazerin Thin Dark -suklaata oluen kanssa nautittavaksi ja täytyy sanoa, että ne sopivat erinomaisella tavalla yhteen.
Okei, ensimmäisillä siemauksilla alkoholi tuntui puskevan varsin vahvasti esiin varsinkin tuoksussa, mutta myös maussa. Pian makuaisti alkoi kuitenkin tottua ja alkoholi ei tuntunut enää häiritsevästi maussa. Sen sijaan suun täytti täyteläinen imperial stout aivan pienillä siemauksilla nautittuna. Todennäköisesti olut on kuitenkin vielä huomattavasti herkullisempaa, kun se on kypsynyt potentiaaliinsa ensi syksynä.
Kerran aiemmin olen kokeillut suklaata oluen kanssa, mutta silloin suklaa tuntui valtaavan liikaa alaa makuaistista. Tällä kertaa näin ei ollut, vaan suklaa ja pimeä horistontti muodostivat täydellisen parin, sillä vahvalla maullaan DH syrjäytti suklaan maun suussa, mutta suklaa kuitenkin maistui siemauksen jälkeen nautittuna aivan mahtavalta.
Pahoittelut, jos tekstissä on typoja, mutta 16%:nen olut nousi Kummisedän aikana kuitenkin hieman päähän. 2 tuntia ja 20 minuuttia meni pullon tuhoamiseen. Nautintatahti oli kuitenkin sen verran hidas, että kunnon humalaa ei ehtinyt tulla.
Turkuunkin tuli ihan kivasti lunta ja lisää on luvassa, ja se jos mikä nostattaa mielialaa joulun suuntaan. Mulle ensimmäinen vahva joulun merkki on nykyään joulu- ja talvioluiden saapuminen Alkoon ja ruokakauppoihin, jolloin alkavat oluenystävän onnenpäivät (ja vastaavasti lompakon laihat päivät).
Tänä vuonna varmasti joulun merkitys mulle korostuu, sillä olen ensimmäistä kertaa oikeasti asunut omillani vieraalla paikkakunnalla ja kieltämättä aika ajoin on ollut kaipuuta kotiin ja kotiseudulle. Keski-Suomeen vie juna siis minut jouluksi. Hienoa viettää pitkästä aikaa rauhassa aikaa vanhempien luona ja kavereiden kanssa, sillä viikonloppuvisiitit ovat yleensä olleet melko hektisiä.
Joululahjaksi olen toivonut tänä vuonna lähinnä lahjakortteja vaateliikkeisiin, solmioita, kauluspaitoja ym. sillä olen huomannut oikiksessa, että mulla on säälittävän vähän siistejä vaatteita, joita täällä tarvitsee kaiken maailman yritysvierailuilla sun muilla. Toisaalta mäkin oon huomannut yhä vahvemmin sen, että lahjat ei todellakaan tee joulua.
Viimeinen tentti on tänä vuonna 11.12. ja seuraavat luennot ovat 7.1, joten joululoma on ihan kivan pituinenkin. Toivottavasti olisi ladut Laukaassa auki jo tuossa vaiheessa niin pääsisi vähän hiihtelemään laavuille, paistamaan makkaraa ja juomaan kuumaa kaakaota, mutta säiden herralla taitaa olla sen suhteen aika paljon saneltavaa.
Metroid Prime 3: Corruption Trauma Center: under the Knife
Halo GTA Vice City
Symphony of the Night Disgaea 2: Cursed Memories
Baldurs Gate 2 Onimusha 2
Deus Ex Metal Gear Solid 4
Final Fantasy IX Tecmo Cup
Ocarina of Time Jones in the Fast Lane
God of War II Fire Emblem: Path of Radiance
Mega Man 3 Bioshock
Bioshock oli pätevä peli ja yksi Mega Man riittää jatkoon ja se on...
God Hand Mega Man 2
Mega Man 2, joka on minulle se kaikkein tärkein ja merkittävin Mega Man.
Chrono Trigger Shadow of the Colossus
Phoenix Wright: Ace Attorney Super Mario Galaxy
Erittäin vaikea valinta, sillä Galaxy tarjosi viime jouluna pitkästä aikaa niitä maagisia lapsuuden tuntemuksia, mitkä peleiltä yleensä puuttuvat, mutta lopulta olen niin kova PW-fani, että valinta osuu nyt sinne.
Jep, kyllä mäkin oon sitä mieltä, että Aventinuksen normaali vehnäbokki tuon jääbokin voittaa. Mulla tökki eniten se liika hiilihappoisuus, joka oikeastaan esti kunnon maistelun. Ayingerin Weizenbockin join eilen ja se menee aika samaan kastiin perus-Aventinuksen ja Weihenstephaner Vituksen kanssa, eli oikein maittava, tuhti ja hieman lämmittävä vehnäolut.
Criminally Bad Elfistä tuli helvetinmoinen päänsärky, kun join sitä pari päivää sitten ja tosiaan tuo alkoholi puskee siinä hieman liikaa läpi, jotta se olisi täysin nautittava olut. Tänään kokeilen Seriously-versiota ja lisäksi jääkaapissa on Stockalta ostettu maitokauppavahvuinen Bad Elf.
Tällä hetkellä, kun nuo isot pullot on vielä kokeilematta, nostaisin tämän vuoden jouluolutvalikoimasta ykköseksi Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbockin. Vaikea verrata Märzen-versioon, sillä en ole rinnakkain niitä maistellut, mutta kyllä Urbock kuitenkin tuntuisi olevan reilusti tuhdimpi ja savukinkku sekä terva maistuvat oluessa selvästi. Toiseksi paras olut on tähän mennessä St. Peter'sin Winter Ale, joka oli mukavan monimuotoinen sisältäen maussaan kahvia, paahtunutta mallasta sekä mausteisuutta, eikä mitään epämiellyttäviä piirteitä hypi makunystyröille.
La Chouffea maistoin viime keväänä ja pitääpä sitä ostaa kesää varten muutama pullo varastoon. Toisaalta se voisi raikkaana oluena mennä myös joulupöydässä. Vaikea valinta tänä vuonna tosiaan joulupöytään, mutta ehkä St. Peter's on tällä hetkellä mun ykkösvaihtoehto, ellen sitten kallistu Uudenkaupungin Talviolueen, jota en ole vielä ostanut, sillä Citymarketissa sitä myydään vain 15 euron hintaisissa 4 kappaleen monipakkauksissa eikä noiden Dark Horizonien jälkeen kärsi niin paljon maksaa.