Tom Sawyerin olin kuullut RB:ssä monta kertaa ja YYZ:n kerran ja tuota, päätin sitten ostaa tämän. Eipä ole ollut pettymys, ei todellakaan! Loistava levy, ehdottomasti, suosittelen. Aika pirteää musaa sinänsä, siksikin ihan mukavaa.
Dream Theater - Awake
Tuotah, mitä tästäkään vielä sanoisi. Kerran kuuntelin läpi muttei kyllä avautunut juuri ollenkaan. :D Eiköhän se siitä...
The Mars Volta - De-loused in the Comatorium
Tätä tuli kuunneltua jo kun oli kirjastosta lainassa... Aluksi oli ihan kummallista sekamelskaa, mutta avautui sitten vihdoin, ostin levyn ja täytyy sanoa että loistava levyhän tämä on. Okei, Bixler-Zavalan ääni saattaa kuulostaa vähän ininältä aluksi mutta loppuenlopuksi siitäkin alkaa pitämään. Tykkään ja suosittelen! Aika hämärää tavaraa tosiaan aluksi, mutta kyllä tämäkin avautuu jossain vaiheessa (ainakin minulle avautui!), toivon mukaan.
Samalla kun tässä tasoittelen oloani aloin miettimään että kohta voisin laittaa tulille Wii -pelin jonka pukki toi. Pelin joka laittaa kädet tärisemään ja mielen räjähtämään: Ninja Reflex!!!!! Peli joka on sama peleille kuin American Ninja -leffat elokuville. Kannessakin lukee lupaavasti EA. Sehän on tehnyt aivan uudenlaisia pelejä nykyään eikö? Joten varmasti tämä "NR" tuo myös kokemuksen joka syöpyy sitä pelaavan muistiin ikuisiksi ajoiksi.
Miten pukki keksi Ninja Reflexin tuoda? o,o No mutta joo, demon osittain pelanneena (ei riittänyt kestävyys loppuun asti) voin sanoa, että varmasti syöpyy muistiin ikuisiksi ajoiksi. Syöpyy.
Itse pidän koko jalkaa pedaalin päällä ja se alkaa tuntua lähinnä sellaisissa bassopedaalinrynkytyskappaleissa kuten Paranoid etc... Ja en uskalla tuota päkiätyyliä kun tuolla sanottiin että se on helpoin tapa rikkoa muovipedaali (joka itsellä siis on, RB1)... Mut joo, kaikki muu menee ihan hyvin paitsi tuollaiset missä sitä bassoa tulee koko ajan..
Hah, tuo Action Manhan oli mahtava silloin pienenä, ei sillä ettäkö uskaltaisin nyt pelata. (Kuvitelmat särkyisivät!)
Suomenkieliset selostuksetkin tosiaan.... Toisessa kentässä muistaakseni piti kerätä neljä eriväristä kuviota jonkun ihmetutkan avulla ja pistää ne sitten järjestykseen, jolloin reitti eteenpäin aukesi. Se oli sellainen tunneli alas, ja sieltä mentiin kait sitten jostain koukusta kiinni pitäen ylöspäin. Piti kai siinä jotain vihollisiakin hoidella siinä kohtaa.
Eipä siinä kai mitään väärää ole. Täällähän tosin on yksi jätkä joka on kirjoittanut joku 2 viestiä ja postannut varmaan 3 affilinkkiä, se lienee vähän... ._.
Ohhoh, kyllähän tama tosiaan alkaa avautua tämä Mars Volta - Drunkship of Lanteens ja Roulette Dares ovat ainakin tosi mahtavia kipaleita. Näiden keikalla voi olla fiilis aika katossa, luulisin...
De-lousedin kuuntelin joo, ja tuota Bedlamiakin kuuntelin jonkin verran ja tähän mennessä ainakin De-loused on ihan kybällä parempi, vaikken siitäkään ole oikein selkoa saanut. Eikä omituisissakaan äänissä mitään vikaa ole, mutta jos minulla ei minkäänlaista melodianpätkää jää mieleen albumin kuuntelun jälkeen niin se on vähän huono juttu..
Tuo Tool vaikuttaa sellaiselta että se todennäköisesti aukeaakin kun vähän yrittää, Mars Voltasta en ole ihan varma, ehkä sekin aukeaa. Kuunnellaan lisää!
De La Soul... okei, ihan pirteää ja mukavaa kun vertaa räppiin yleisesti ottaen, mutta vähän laimea vaikutelma siitä jäi. Kaiken lisäksi tällä levyllä Ring Ring Ring oli muokattu jotenkin hämärästi ihan kököksi, vrt. siihen alk. per. versioon.
De La Soul on loistava. Maailman letkeimpiä biittejä, oikeasti nasevia lyriikoita, ja normimatskun lisäksi ne ovat tietysti tehneet monta sen verran kovaa hittiä, että oksat pois. Ring Ring Ring on tietty yksi niistä, tavallaan. Kumpi versio tässä nyt ei sulle maistunut? Originaalin lisäksihän siitä on se jazz-versio maailman mehukkaimmilla saksofoneilla, joka tekee aika tylsästä biisistä yhden maailman parhaista koskaan. Uskomaton fiilis siinä raidassa, alusta loppuun.
Tai siis, tällä Collection-levyllä se biisi oli aika tylsä, kun vertaa siihen mikä on Youtubessa ( http://www.youtube.com/watch?v=gC1xuVCBl4o ). Tässä on alussa joku kummallinen puhelujuttukin. ja fonit puuttuu! Hö! Onko tämä siis se aito versio, tämä foniton?
PS. Me, Myself and I on ainakin tosi kiva. Tämä levy siis kyseessä... Tuolta näkyy biisilistakin.
Hmm, tuo Tool ei ole vielä oikein avautunut tuon Lateraluksen perusteella, joten sitä en mene vielä arvostelemaan. Schism on toki loistava, edelleen.
Mars Volta on muuten ihan mielenkiintoista musiikkia, mutta niillä on ehkä vähän liikaa tällaista jonkinlaista itsetarkoituksellista monimutkaistuttamista, turhia kikkailuja. Kyllä ne rummut toimii ihan ilman kappaletta mikä on ikuista rumpufilliä... Laulajan ääni on vähän nariseva, (itselle tuli mieleen Musen laulajan ja Coheed and Cambrian (jota olen kuullut tasan yhden biisin) sekoitus) menee, koska on ihan persoonallinen. Muutenkin aika progea musaa. Ei sillä etteikö tämä olisi ihan mukavaa, mutta vähän liian sekasortoa ja tartuntapintaa on vaikea löytää, ainakaan vielä. Löytyyköhän se vielä joskus?
Lainasin tässä samalla kirjastosta muutakin. Musea, De La Soulia, Kool & The Gangia, Radioheadia, Porcupine Treetä, jopa Aphex Twiniä. Toolin ja Voltan levyjen lisäksi siis. Radiohead, Muse ja PT olivat ainoat bändit, joilta olin aikaisemmin jotain kuullut.
De La Soul... okei, ihan pirteää ja mukavaa kun vertaa räppiin yleisesti ottaen, mutta vähän laimea vaikutelma siitä jäi. Kaiken lisäksi tällä levyllä Ring Ring Ring oli muokattu jotenkin hämärästi ihan kököksi, vrt. siihen alk. per. versioon.
Muse oli taasen aika jees, Hysteriakin oli tuolla albumilla (<3). Musesta tykkään näin yleisestikin. Ehkä vähän progehtavaa musiikkia, muttei kuitenkaan mene miksikään itsetarkoitukselliseksi monimutkaisuudeksi ja kikkailuksi.
Kool & The Gang ei ehkä ole se syvin musiikkielämys, mutta pirteää kamaa kyllä! Celebration!
Radioheadin, PT:n ja Aphex Twinin levyjä en ole vielä kuunnellut.
Käsittääkseni oli tarkotus warettaa laillisesti myös Rushin Moving Pictures, mutten sitten tiedä että miksen sitä varannut. Kämmäsin kai jotenkin.
Jaa-a Rock Band vain vahvistaa asemaansa parhaana bändimusiikkipelinä, etenkin DLC:n puolesta. Pearl Jamin Kymppi-albumi tulossa ladattavaksi kokonaisuudessaan.
Ei toisaalta kuin vasta maaliskuun loppupuolella (24.)... Odottavan aika on pitkä.
Ohhoh! Aika hyvin nuo kyllä valitsevat noita biisejä ja albumeita! Sen lisäksi, että pelien soundträkit on muuten jo aivan mahtavia ja DLC sitäkin mahtavampi (Blood Sugar Sex Magik), mutta nyt vielä yksi parhaimmista albumeista, Ten. Jokainen biisi on loistavuutta! Odotan. Kybällä. Ja RB2 tod. näk. jouluksi ja jos pitäisi vielä jotain DLC:tä hankkia kun en ole sieltäkään vielä mitään ostanut...
Niin siis nimenomaan Hardilla en tätä RttH:ta pääse läpi... Ei meikällä ainakaan ole mennyt tuo pedaali rikki, vaikka onhan tässä jo muutamisen (???) kuukautta pelailtu.
"Sinänsä en tajua miten porukalla voi väsyä jalka soitettaessa."
Ehkä pidän jalkaani jotenkin väärin, mutta Paranoidissa kyllä alkaa tuntumaan nilkassa (Hard)... Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, etten harrasta/ole harrastanut oikeita rumpuja, ja sinä ainakin vaikutat asiaan perehtyneeltä joten varmaan harrastatkin? Vai?
Green Grass And High Tides tuli medium rummuilla vastaan ja kuinkas sitten kävikään...
En koske kapuloihin varmaan viikkoon.
Mediumilla GGAHT on vielä joten kuten inhimillinen, mutta odotapa sitä kun olet laittanut mystery setlistin vaikeustasoksi itsevarmana hardin... Kyseinen biisi on kyllä varmasti rasittavin mahdollinen pelata sekä ylipitkä ja tylsä. Kuka tämmöisestä edes nauttii? Onneksi sentään ykkösessä ei ole kakkosen Visionsin kaltaista super-miinaa.
No GGAHT:han menee Hardilla rummuilla ihan helposti, mutta se on kyllä aika puuduttavan tylsä ja ihan liian pitkä noin yksinkertaiseksi. Joku Paranoid Hardilla taasen on kyllä sellaista nilkankiduttamista kuin olla ja voi ja ottaisin paljon mieluummin GGAHTin kuin Paranoidin..
... En millään pääse Run to the Hillsiä läpi - intro menee kyllä mutta heti kun päästään itse asiaan niin menee ihan puilleen. : /
Noista WT:n rummuista tuli valitus naapurin 90:ltä papalta, en uskalla kuvitellakaan miten kovalta ne RB:n rummut kuulostaa.
Ha, meikäläisellä aika mukavat naapurit, kyllähän noita RB1:n rumpuja voi kuulemma paukutella niiden mukaan. Aika kovaa mekkalaa ne kyllä pitävätkin. Kitara ihan jees, ehkä fretit naksuu pikkuisen mutta ei se pelatessa erityisemmin häiritse. Mutta jos WT:n rummuista tulee naapurilta mussutusta niin RB1 = ei.
Toolia kuullut jonkun yhden biisin, soitin sen WT:ssä DigiExpossa... Oisko ollut Schism, en ole ihan varma. Ihan mukavalta se kuulosti sinänsä. Noita muita en olekaan kuullut sitten ollenkaan.
Schism on kyllä yksi parhaista, hyvä esimerkki siitä miten nerokasta musiikkia Tool osaa tehdä. Voittivat miehet siitä vielä Grammy -palkinnonkin muutama vuosi sitten.
Joo, kyllä se tuo Schism oli. Aika mukava kipalehan tämä on, meinasi mennä rummuilla Hardilla vähän... päin mäntyä kun oli ensimmäinen kerta kun kokeilin niitä rumpuja & kuulin biisin. Mutta ihan hyvin se meni sitten...
...Mitä levyjä kannattaisi lainata (ellei peräti ostaa) noilta aiemmin mainituilta artisteilta? (Ja myös Toolilta siis)
..."ihan hyvä tiivistelmä"... Joo, asiaa oli periaatteessa mutta tekstin laatu varsin hämärää.
"Ayreon itse kuvaa musiikkiansa Rokki oopperana mutta itse luettelisin tämän ehkä enempi progressiiviseksi metalliksi, kuten moni muukin on tehnyt."
Porcupine Tree on ainakin loistavaa matskua omasta mielestäni - uusimman levyn Anesthetizekin on aivan loistava biisi. Neurosista kuuntelin yhden kipaleen, mutta se on tosiaan ehkä vähän liian karjuntaa omaan makuuni. Pain of Salvationia en ole kuullut, olen miettinyt että jospa se olisi mukava. Rush vaikuttaa tähän mennessä aika tosi pätevältä, mutta Geddy Leen ääni on sen verran kumma, että taitaa vaatia vähän totuttelua. Olen kuullut niiltä vasta Tom Sawyerin ja YYZ:n ja, öh, O Bateristan, sen Peartin 8 minuutin rumpusoolon. Toolia kuullut jonkun yhden biisin, soitin sen WT:ssä DigiExpossa... Oisko ollut Schism, en ole ihan varma. Ihan mukavalta se kuulosti sinänsä. Noita muita en olekaan kuullut sitten ollenkaan.
Vastaan toki Kraidille osoitettuihin suosituksiin, mutta todennäköisesti ne parhaat kelpaavat minullekin. Levysuosituksia, olisiko? Kirjastostahan voi aina lainailla.
Jaahas, pelinkehittäjien pelimekaniikkatestikenttiä värjättynä. No okei, onhan nuo ihan hienoja ja varmaan ihan mukaviakin, mutta kuten Joel sanoikin, kaupunki on tyylikkäämpi. Hienoa olisi voinut olla myös jonkinlainen parkour-tyylinen juoksurata kaduilla tai vaikkapa jossain muussa maisemassa. Huom. maisemassa.
Jee, sain syntymäpäivälahjaksi iPod Touchin, ja vaikuttaa varsin vekkulilta vehkeeltä - kaikki musanikin mahtui. (13 ja puoli gigaa, suurinpiirtein) Saa suositella sovelluksia (ilmaisia mieluummin, mutta jos on tosi hyvä maksullinen niin toki ) ja muita vinkkejä antaa. Aika nopsaa tuo muisti onkin täyttynyt, mutta eipä tässä mitään, ihan hyvin menee vielä.
Ch2:sta yritin kanssa speedrunnata, mutta tuli niin säälittäviä aikoja, ettei niitä nyt voi edes postata. On niin pitkä kenttä ja täytyy muistaa hemmetisti eri oikoreittejä. Ei auta kuin harjoitella.
Sama.
Prologueta hinkkasin demossa sen verran paljon, että se menee kohtuuhyvin, tosin tuo Edgen aika vähän huonompi kuin mitä ton Prologue-ajan perusteella voisi luulla, mutta se johtunee siitä että Edgessä pitää käydä niissä punaisissa välipaaluissa - ei pääse oikein samoja reittejä kuin mitä Prologuessa menin. Chapter 1 meni ihan hyvin mielestäni, tosin ärsyttää kun äsken kun olisi vihdoin tullut ehkä parempi aika niin kämmään sitten siinä liu'ussa sinne sillalle...
Arland on periaatteessa aika kiva kenttä, ainoa vaan että alussa joko se hyppy siitä tuuletinjutulta siihen talon katolle saattaa jumittaa pikkaisen siihen reunaan, joka tietenkin on ärsyttävää tai sitten osuu siihen sähköaitaan kun menen wallrun + hyppy -kombolla siitä yli.
Chase taasen oli aika hämärä maa - alussa reitit on kohtuunormeja, mutta sitten reitti poikkeaa jotenkin aivan täydellisesti Jacknife-reitiltä, välipaalu jossain ihan huitsin Nevadassa, jonne menin sinnekin aika omituista kautta, tuskin sitä parhainta kuitenkaan.
Jos on flipperihimo eikä viitsi satsata sellaiseen isoon flipperiin/ei ole tilaa niin kyllä hyvin toteutettu flipperipeli on varmaan ihan hyvä valinta.
Nyt on hyvä fiilis! Peli läpi Normalilla ilman aseita. Tuottihan se välillä vähän ja joskus vähän enemmänkin tuskaa, mutta oli se fiilis siinä lopussa sen arvoinen... Test of faith todellakin. :D Ja viimeisen tason alussa musiikki ja fiilis muutenkin oli tosi mukava, Joka tapauksessa, oli kyllä mahtava peli, ja nyt Time Trialeja ja Speedruneja näpyttämään!
3D Mini Golf Big Board Games E4 Small Arms Street Fighter 2
Saako nämä useinkin ilmaiseksi kun muuttaa tilin Goldiksi? (tosin itsellä nytkin kaverin lahjoittama trialiaika...)
Sähköpostissa tuli viesti MS:ltä... viestissä oli ranskankielinen otsikko, mutta muuten englanniksi ja tuli kaikkiin noihin koodit mukana. Ja mulla on Pro 60GB, ei Arcade, jos se vaikuttaa asiaan jotenkin...
No siis, Time Trialissa restartti on helppo - start -> restart -> kenttä latautuu melkein silmänräpäyksessä, mitä nyt Expoilla koitin. Demossa (ei siis Time Trialissa) vähän monimutkaisemmin: Pitää mennä alkuvalikkoon ja sieltä sitten valita koko juttu uudelleen, käsittääkseni.
"Olisi kovin tylsää, jos kentän pääsisi läpi nopeiten ainoastaan runner visionin näyttämää reittiä. Runner vision kun muutenkin on nössöille."
Kyllähän linkittämässäsikin videossa tuo meni esim. niissä portaissa siitä seinästä aluksi vasemmalle ja siitä portaisiin, josta seinää pitkin, josta 90 asteen käännös ja hyppy sitten ihan ylös portaisiin - eikä siinä ole mitään punaista, oli Runner vision päällä tai ei.
Kylläpä se soitto sentään näytti, että voi WiiMusicilla ihan kunnolla soitella. Ei täyttä pelleilyä ole.
Joo, siis todella hyvinhän Eemeli soitti vrt. niihin muihin joiden näin kokeilevan tuota rumpusimulaattoria, ja etenkin jos "Sneikki" kokeili Wii Musicia ekaa kertaa niin tuli sieltä aika mahtavaa settiä, mutta lähinnä viittasin vain siihen että onko tuo "messujen kohokohta"-vitsi kuitenkaan sitten niin hauska.