Itellä tuo työnteko on suth intensiivistä ja välistä pörrään neljässä työpaikassa yhtä aikaa. Mutta vapaa-aikaa silti jää kouluun, harrastuksiin, kavereihin, perheeseen, reissaamiseen, hallitustoimintaan etc. Miksi? Koska olen saanut solmittua työsuhteeni keikkaluontoisiksi. Välistä saattaa olla pidempi putki että pitää ravata vähän siellä sun täällä, mutta vastapainoksi voi tulla pitkiä pätkiä jolloin keskittyä johonkin ihan muuhun kuin työntekoon. Vaoaapäivätki saan aina sovittua oman toiveen mukaan, harvoija poikkeuksia lukuunottamatta. Esim nyt tammikuun jälkeen töistä sapattivapaata ainaki kesään asti ja keskityn harrastamiseen, hallitustoimintaan ja niin sanotusti olemiseen. En ees muista koska ois viimeks ollut rehellistä lomaa. Rahaa on tullut ovista ja ikkunoista niin tämä elämän veemäisin vakio, jos haluaa naatiskella ilman rajoitteita on kuosissa ja jos iskis pula niin töihin saa taas halutessaan mennä takasi.

Eli keikkapohjainen työrumba kyllä toimii ja tällä hetkellä kuulostaa erittäin oudolta ajatus siitä, että lähtis tekee täs ku valmistuu niin säännöllistä 5 päivää viikossa rytmiä määrätyillä lomilla sun muilla.

Kaipaisin netflixiin jotai vastauksia tuohon "myös uutuusleffoja tarjolla" -lausahdukseen... Sherlock Holmes Game Of Shadows vaikuttaisi olevan ainoa mainitsemisen arvoinen "uutuusleffa" koko palvelussa. Vastaavasti sieltä puuttuu juuri ne itteen uppoavat retrosarjat kuten X-files

[8-Bit]

8-Bit

- Nintendohan se pelimaailman uusiin atmosfääreihin eikä oo yhtään turhaa sanoa, että edelläkävijä 8-Bit maailmassa olikin alkuperäinen Super Mario Bros. Muuutta, nostan panoksia, sillä siinä missä SMB 1 rakensi tien, niin Super Mario Bros 3 tuli ja tasoitti sen. Nosti 8-Bittisen tason sellaiseen statukseen, että ainoa mahdollisuus edes yrittää pistää paremmaksi oli nostaa konsoleiden bittimäärää ja kokeilla uuden pelin sijaan uutta konsolia.

16-bit

- Nintendon linjalla mennään, sillä en koe Segan (toisena silloisena suurena videopelituottajana) ikinä kyenneen tekemään mitään kauhean merkittävää. Snessin pelilistoista varsinaista tiennäyttäjää on todella vaikea valita. DKC, Super Mario World, Link To The Past, Yoshi's Island... lukuisia loistavia pelejä, joista yksikään ei itselle ole muita selkeästi paremmin jäänyt mieleen. Muuuutta ehkä itellä se ruumiillistuma tapahtui (pitkän mietinnän jälkeen) kuitenkin Donkey Kong Countryn kautta. Pelin haastavuus ja visuaalinen karkki olivat kuitenkin hyvä osoitus siitä mihin 16 Bitillä pystyi. Iso tekijä on myös siinä, että Rare teki esiinmarssinsa ja mitä pelien laatuun tulee, niin Rare laittoi aina kaikkensa pelien laadun takeeksi.

32-/64-bit

- Segan 32 bit yritysen eivät osuneet eivätkä uponneet millään muotoa ja Nintendon yksinvaltius saikin Sonysta uuden haastajan. Moni PS1:en peleistä sopisi täyttämään 32 bittisen tienviitan (itelle se oli CTR no contest) mutta kilpailussa isommalle konsolille ja tunnetummalle pelintekijälle Nintendolle siitä ei ole haastamaan, puhuttaessa merkkipaaluista konsolisukupolvissa. Ja itselläkin kaksi peliä on ylitse muiden: SM 64 ja Banjo-Kazooie. (OoT olisi ehdottomasti kuten myös MM, mutta olen molemmat pelannut vasta paljon myöhemmällä iällä). En edes yritä etsiä ratkaisevaa eroa näiden kahden välillä vaan totean molemmat yhtä tasokkaiksi edelläkävijöiksi. SM 64 näytti mitä 3D pelaaminen on, ja Banjossa taas on raren kultainen kosketus laaduntakaajana.

128-bit/4th generation

- Monia hienoja pelejä ja paljon enemmän konsolipohjaakin vaihtoehtoinen. PS 2:n kuuluu mielestäni tähän kilpailukastiin todella vahvasti mutta Nintendo Fan Boyna en voi olla sanomatta että Nintendolla on kokonaisuudessaan ollut enemmän vaikutusta omiin kokemuksiin. Kuitenkin, mielestäni suurin yksittäinen tekijä tällä sukupolvella, mikä otti konsoleista täyden hupin irti, oli Resident Evil 4. Kaunis, tyylikäs, erilainen, synkkä, visuaalinen, (eräiden kuulemien mukaan Ressan raiskauksen aloittanut) lähes täydellinen peli. Todellinen tiennäyttäjä joka toimi siltana uudelle sukupolvelle.

5th Generation

- Vaikeus nostaa mitään peliä kauhean korkealle... tuntuu että pelejä on tehty vuosi vuodelta enemmän hutaisten ja kaikessa on keskitytty siihen, että netistä saa ja nettiominaisuus olisi kaikki kaikessa. Ehkä jonkinlaiseksi merkkipaaluksi tässä sukupolvessa nostan kuitenkin Dark Soulsin. Ilman sen kummempaa perustelua, mutta mielestäni se on yksi sellainen peli, jonka kaltaisia (tai edes siihen suuntaan ampuvia) toivoisi näkevän paljon enemmän.

[Paper Mario Sticker Staria]

Paper Mario Sticker Staria on tässä tullut nyt aina ku on vaan ollu ylimääräistä aikaa niin taottua eteenpäin. (käytännössä julkaisusta tähän päivään asti on pelikellon mukaan ollut noin 4h, josta siitäki ainaki 1h ajan peli on vain seissyt kädessä ku oon puuhannu jotai muuta). Harmi sinänsä, sillä peli on todella mukava kokonaisuus. Kaukana PM TTYD:n täydellisyydestä, mutta valovuosia Super Paper Marion surkeutta edellä. Vertaan peliä muutenkin aika paljon TTYD:hen sillä arvostan ko. tekelettä sen verran paljon, ja ainaha sitä peliltä odottaa että se vielä parantaisi siitä, mihin sarjan paras osa on jäänyt. Rima on korkealla, mutta olkoot.

Peliä oon pelaillu aika ristiin rastiin mutta arviolta kahden maailman verran olen (vasta) ehtinyt etenemään mutta siinäkin ajassa on muutamat asiat tullut vahvuuksista ja heikkouksista esille.

Vahvuuksia so far:

- Pelin puzzle elementti on erittäin vahva. En ole aikoihin päässyt pelaamaan peliä. jonka kohokohtana olisi näin hyvin erilaiset ja so far hyvin innovatiiviset puzzlet. Sen sijaan että vinkkejä niiden toteutuksiin viljeltäisiin joka nurkassa (mikä on ollut viimeisten vuosien vakikriteeri pelissä kuin pelissä) niin tässä apuja saa käytännössä hyvin vähän, jos ollenkaan. Yksi niistä elementeistä mitä olen kaivannut peleihin takaisin, eli se, että pelaajaa ei aliarvioida heti kättelyssä, on tullut takaisin Paper Marion myötä.

Pelin visuaalinen anti on myös todella miellyttävää ja teemalleen uskollista. Paperisuus on läsnä kaikissa tilanteissa ja itse ainakin pidän tästä kokonaisuudesta. Mahdollistaa monia erilaisia puzzleja ja tekee pelistä muutenkin yhtenäisemmän.

Hyvää vaihtelua perusmariopelien maailmaan taas kerran. Tarroja on monipuolisesti ja niiden käyttäminenkin vaatii pelaajalta ensisijaisesti omaa järkeä eikä mene automaattisesti eteenpäin. Tarrapolitiikka sisältää paljon positiivisia vivahteita ja varsinkin ennakko-odotuksiin nähden ne istuvat oikein hyvin pelin maailmaan. Pientä kritiikkiäkin niistä tulee, mutta kokonaisuus on kuitenkin yllättävän positiivinen.

Heikkouksia so far:

- Kuten arvata saattaa, niin RPG -elementin poistaminen ei ainakaan nostanut pelin hypeä ja tämän lasken myös pelin suurimmaksi heikkoudeksi. Motivaatio taistella vihollisia vastaan on käytännössä nolla ja lisätaktikoinnin ja valintojen määrä on tippunut suuresti sitä myötä ku pelistä poistettiin hahmonkehitys. Samaan syssyyn laskettava partnerien poissaolo on mielestäni enemmän heikkous kuin vahvuus.

Muutenkin taistelusysteemissä on aika pahaa takapakkia otettu TTYD:hen verrattuna. Mielestäni silkka iskun kohteen valinnan poistaminen on ratkaisu, jolle haluaisin kuulla jonkin sortin perustelut. Aina pakko iskeä jonossa ensimmäisenä olevaa vihollista, vaikka takana olevat leijat huvittais tiputtaa maan tasalle ennen yhden ison iskun jakamista maan kamaralla. Eipä onnistu ei. Vastaavasti jaettavien iskujen määrä per vuoro riippuu täysin pullaruletista, jota saa kolmella kolikolla pyöräyttää ennen iskua. Sillä saapi ratkaistua että saako käyttää yhtä kahta vaiko kolmea iskua vuorolla. Aika mielikuvituksetonta IMO. Puolustusiskuista valinta on ainoastaan timingiin perustuva Shieldi ekan Paper Marion tapaan. Itse pidin suuresti TTYD:n counterattackista ja itteä harmittaa sen puute suuresti. Onneksi Shieldinkin käyttä pitää erikseen "opetella" eikä toimi ihan automaattisesti.

Tarrojen määrä ja inventaario on ainakin turhautumismielessä negatiivinen ilmiö. Varsinkin alussa tarroja saa liikaa ja tilaa niiden kuljettamiseen on liian vähän. Vastaavasti yhdessä kompatissa niitä saa myös kulumaan turhan paljon. Yhtä tarraa ku voi käyttää vain kerran. Itseäni turhauttaa tämä ruletti miten tarroja pitää kerätä ja tuhlata ja taas kerätä ja tuhlata. Inventoryn saa helposti järjesteltyä yhdellä napilla, mutta vielä helpompaa ja nopeampaa se on seata ihan täysin. Tarrat ovat innovatiivinen lisä peliin, mutta niiden määrän hallinta nostaa ainakin itellä harmaita hiuksia. Tarroja saa hätätapauksessa ostettuakin ja voin kertoa että toisin kuin paikoitellen TTYD:ssä... tässä ei rahasta ole pulaa. En oo törmänny vielä mihinkään, mikä maksaisi enemmän kuin 30 kolikkoa ja kolikkoja on jo tällä hetkellä se 1300... eli raha on rekvisiittaa.

Pelin tarina on... noh... tuttu ja turvallinen >_>


Loppuarvosanana annan pelille kuitenkin ison plussan. Puutteita on, mutta vertailu TTYD:hen on julmaa, eikä anna hirveästi mahdollisuuksia tehdä virheitä. Heikkouksien kanssa on opittu elämään, sillä pelin muu anti on sen verran kiehtovaa. Erityisesti pelin uniikki asema tän päivän puzzlepelinä nostaa omaa arvostusta peliä kohtaan.

Suosittelen.

[Vuoden paras peli (GOTY)]

Vuoden paras peli (GOTY)
- Hankala valinta RE Revelationin, RE6:n ja pokemon B/W 2:n välillä. Suatanpi kuitenkin kallistua Resident Evil Revelationsin puoleen, oikeastaan sen vuoksi, että peli pystyi tarjotamaan hienon tarinan, pienen paluun vanhan ressan meininkeihin (jännitystä ja hiiviskelyä mutta ei puzzleja) ja visuaalisestikin erittäin näyttävä. Pelille antaa lisäarvoa sekin, että se tuntui tulevan suth pienen hypen saattelemana ja sen laadulle ei ollut luotu hirveästi paineita, joten yllätys oli melkoinen. Ainoa selkeä miinus epäinnovatiivisuus vihollisissa mutta kokonaisuuteen verrattuna kyseinen miinus on sen verta lievä että voin omalla kohdallani julistaa tiukassa taistossa vuoden parhaaksi peliksi RE Revelationin.

Vuoden paras wanha peli
- Omalla kohdalla Banjo-Tooie. Pelasin sitä pitkästä aikaa ja nautinto oli suurenmoinen. Haastetta ja moniulotteisuutta oli enemmän kuin monessa modernimmassa pelissä yhteensä. Tartuin peliin tavoitteena saada 100% täyteen, ja muutamaa puzzlea vailla on vielä koska osa on uskomattomia pultteja. Stop'n Swop secretitki pitäis hakea. Hyvänäö kakosena Mario Party 5, ihan vain turnauksien hekumallisten hetkien takia.

Vuoden pettymys
- Mario Party 9. En nyt voi sanoa että mitenkään suuri yllätys sillä millään lailla "laadukkaasta" pelisarjasta ei ole tässä puhe. Lähinnä vertaan tätä siihen hekumaan minkä pelistä voi oikealla poppoolla saada. Ei se oo ihan vahinko että MP 5 ha 6 on kaikista käytetyimmät hupipelit tästä pelisarjasta, sillä sen jälkeen näiden laatu on ollut tasaista alamäkeä.

Vuoden yllättäjä
- Resident Evil Revelations tähänkin. Ihan vain koska käsikonsolilla en ollut henk. koht. ikinä kuvitellut ressan kaltaista visuaalipommia osannut kuvitella. Myös sen synkkä laatu, mahtava 3D ominaisuus ja tietynlainen horrorimaisuus tulivat täysin yllätyksenä vaikka pelin tuloa olikin tarkasti seuraillut.

Vuoden nintendopeli
- Periaatteessa RE Revelations, koska sen julkaisut muille alustoille ovat vasta tuloillaan, mutta otan tähän ihan mieluusti Nintendon ikioman pelin Pokemon B/W 2:n. Taattua pokemonia erittäin hyvin tehostetulla metagamella ja ingamella. Metagamessa on omat orpoutensa joista suurin kritiikki dream worldille mikä on uskomatonta paskaa. Kuiten, popemon viehättää nyt ja aina.

Vuoden pleikkaripeli
- Pleikalla pelaan niin harvoin että jätän suosiolla vastaamatta.

Vuoden boxipeli
- Resident Evil 6. Co-op, sulavuus, hyvä tarina, pitkä, kaunis... monta aspektia joita peleiltä toivon. Vielä ku haastetasonki saa prolla edes jotenkuten vaativaksi niin se parantaa entisestään.

Vuoden ladattava peli
- Enpä oo tainnut mitää peliä ladata tänä vuonna. Periaatteessa voisin vastata New Super Mario Bros 2, sillä löytyy latausformaattina ja marioonki saa lisää syvyyttä noiden DLC-kenttien kautta.

Vuoden kannettava peli
- Tähänkin kuuluu ehdottomasti RE Revelations, mutta jotta saisin vähän monipuolisuutta vastauksiini niin mietin kysymyksen sitä kautta, mikä peli on kaikista paras kuljettaa mukana ja on tarkoitettu mielestäni nimenomaan siihen mukana kulkemiseen. Ja vastaanpa siis että Pokemon B/W 2.

Ensi vuoden odotetuin peli
- Yksi nimi itselle ylitse muiden: Luigi's mansion Dark Moon. Kuitenkin ko. pelin eka osa on mielestäni yksi kaikkien aikojen aliarvostetuimpia pelejä. Omasta mielestäni ehdottomasti Cubern parhaimmistoa ja oli suuri motivaattori itselle siinä ratkaisussa kun mietiin että hankinko 3DS:ää ollenkaan.

Pidän itteäni 70% Nintendo-pelaajana joten kuten vastauksistakin näkee, niin Nintendon pelitarjontaan on tullut kaikista ahkerimmiten panostettua. Tästä syystä näkökulma siis erittäin Nintendo voittoinen.

Eiköhä se kaksi levyä ollut selkeästi yli muiden omalla kohdalla. Harvemmin kokonaisia hyviä levyjä pystyn edes allekirjoittamaan, mutta poikkeuksia toki oli ainakin näiden kahden verran tänä vuonna:

Pitkälti fanbased kastiin osuu, mutta ko. levy oli kyllä taas kerran askel parempaan. Oman itsensä coverointi (Losing my Insanity) oli Kakolta hauska veto, ja biisi on suoraan sanottuna kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas vertaus luomisen tuskasta ja sen merkityksestä. Muutenkin biisin intrumentaaliosuus on selkeä intro-raita antavat hyvän annin koko levyn toimivuudelle. Alamäetkin tottakait löytyy, mutta livevedot ko. kappaleista ja koko levystä nostivat painoarvoa sen verran ronskisti että kuuluu ehdottomasti omaan henk. koht. vuoden top2 levykokonaisuuksiini.

Toinen, ehdottomasti jopa yllättävä kokonaisuus on:

Olen aina arvostanut Putron lyrisointia ja Zen Cafeta pidän yhtenä suomen lyyrisen rockin edelläkävijänä, mutta näin mahtavaan pakettiin en jaksanut uskoa Putronkaan kykenevän. Levy on siinäkin mielessä harvinainen, että voin kriittisellä ja monipuolisella musiikkimaullani todeta, että koko levyllä ei ole yhden ainutta huonoa biisiä. Raskaan rockin palvojat saattavat tuomita levyn tyhmänä suomipoppehmoiluna, mutta jos on yhtään laajemmalla skaalalla musiikissa sisällä, niin en usko että kukaa voi vakavissaan sanoa levystä ainakaan kovin paljoa huonoa. Olet Puolisoni Nyt oli ensikuuntelusta alkaen todellakin tunteita herättävä kappale, ja neutraalissa mielentilassa kuunnteltuna harva biisi saa sellaista atmosfääriä aikaiseksi.

Paper Mario Sticker Star on joulunpelilistalla ykkösenä, mutta eiköhä rinnalle mahdu Pokemon Black 2:sen tiiminrakennustakin joissain määrin. Rahalle pitäis jotai tuhlauskohtia keksiä, joten WiiU ei oo poissuljettu, mutta sotisin periaatteitani vastaan jos ostaisin kalliilla sen, mikä kuitenkin tässä ajansaatossa (kun kunnon pelejä alkaa marion ja zombiU.n lisäksi tulla) halpenee pykälän verran.

Saattaa toki käydä niin että joulukuusta leijonanosa kuluu erilaisten Lautapelien merkeissä. Descentin lisäri on tuloillaan ja campanjakin finaalivaiheessa. Uusi lautapeli tulee hankittua synttärilahjaksi kaverille. Uusin Munchkin tuli juuri viikko sitten ja vasta kerran ehditty kokeilemaan.

Tässä vaiheessa harmittaa että koko joululomaa ei käytännössä edes ole kuin nuo pakolliset pyhäpäivät >_>. Töitä riittää niin paljo ku vaan jaksaa tehdä ja kouluun pitäis kirjoittaa raportti/reflektio/ideapaperi jos toinenkin <_<

Siis ei koko arvostelu ollut kokonaisuudessaan tuollainen, otin vain lainauksen siitä. Arvostelu itsessään oli varmaan kolmesivuinen mutta tuossa oli IMO se oleellisin osuus.

Mielestäni joku arvostelija oli todella hyvin sanonut (ottamatta sen koommin kantaa arvostelun yleiseen laatuun ja luotettavuuteen) mutta yksi lause oli tosi hyvin summattu

Eli
- jos olet J.R.R Tolkien fani, niin nautit leffasta vaikka se olisi kuvattu kännykkäkameralla (=5 tähteä).
- Jos taas olet elokuvafani, löydät elokuvasta paljon hyvää, mutta myös paljon kritisoitavaa (=3 tähteä).
- Jos taas olet Peter Jackson fani, niin elokuva jättää pettyneen maun ja jäät suorastaan ihmettelemään kuinka herran taito suunnitella uutta ja luoda uusia tyylejä on kadonnut kokonaan (=1 tähti)

Ja silti uskon että 90% täälläkin olevista heeboista on varmana pelannut nuoruudessaan mm: megamaneja. Game over -> syötä koodi tai alota alusta. Siihen suhteutettuna nykyään ollaan kyllä pehmomakkarasta tehtyjä nykypelaajat

Itse pidän huomattavasti enemmän tuosta marioiden "perinteiden" säilytyksestä. Koopalingseistä ja teemamaailmoista. Uppoaa ittee paljon paremmin kuin tuo galaxyn kaltainen avaruuskikkailu ilman päätä ja häntää. Toki, joitan uudistuksia olisi kiva nähdä, mutta en osaisi kuvitella mariomaailmaa ilman pilvi/aavikko/jäätikkö/vesimuailmaa

Ei oo tarvinnu opisleluiden ohessa rahasta ressata. Opintotukia pitää tämän tästä jättää ottamatta koska tulorajat vituttaa. Mutta mieluusti käyn ensisijaisesti työssä jos toisessakin. Yks iso meriitti on myös se, että koulutusohjelmaan kuuluvat 5 harjoittelua ovat kaikki omalla kohdalla palkallisia

Onko tuo osoittautunut hankkimisen arvoiseksi? Sitten toisekseen sisältääkö tuo suomalaisia sarjoja kuinka tai onko ulkomaalaisiin saatavilla suomen kielisiä tekstityksiä? Lähinmä vanhemaa sukupolvea ajatellen siis.

Itteeni kiinnostais lähinnä että löytyykö sieltä niitä harvoja sarjoja joita itevoisin olla kiinnostunut seuraamaan. Eli selviytyjiä, simpsoneita ja how i met you motheria? Ja jos löytyy nii onko enemmänki kui 1 season

Tuo lisäelämärumba on kyllä naurettavaa. Nykyään kritisoidaan sitä, kuinka vanhat pelit ovat niin armottomia ja game overia syöstään koko ajan. Mutta en näe tätä modernia tapaa jossa pelaaja saatetaan turvavaljaissa pelin alusta loppuun asti minkäänlaisena parannuksena. Totta, että jotkut nessin pelit olivat överivaikeita mutta onko se koko konsepti pakko kääntää yltympäri. Se kultainen keskitie on taas totaalisen unohtunut.

Itellä on ainakin aina ollut se mentaliteetti, että vaikea peli pakottaa pelaajan kehittymään ja sit ku sen jonkin kohdan, johon on sen kymmenkunta continueta tuhlannut, niin pääsee lopulta läpi niin ai että sitä palkitsevuuden tunnetta. Tuo 3D Landissa tarjottu ultimatetanooki ja power wing tuntuu menevän jo vittuilen puolelle tyylillä: "nyt taidat olla niin paska pelaaja että tarttet apua".

Hyvä aasinsilta tällä hetkellä koko vkl pelityksessä olleeseen RE 6:eeni. Kirjoitan varmaan jonkinlaisen arvostelun pelistä jossain vaiheessa, sillä itseeni peli on uponnut täysin. Ymmärrän kaikki ne negatiiviset kritiikit mitä pelistä on annettu, mutta en koe niitten vaikuttavan omaan pelinautintooni millään lailla. Valtaosa siitä paskakritiikistä ku on ollut kategoriaa "tää ei oo enää Residen Evil". Itse en koe tuota ongelmana, kun tarina kiehtoo ja taustalla on hyvin paljonkin viittauksia vanhoihin peleihin ja maailmaan. Ja itse olen toivottanut uuden suuntauksen erittäin tervetulleeksi, vaikka vanhatkin ovat aivan mahtavia ja loivat RE:n määritelmän. Oikeastaan ainoat aidosti harmittavat asiat ovat koko ajan uusien hahmojen tunkemiset peleihin, vaikka vanhojakaan ei ole vielä käytetty loppuun ja Puzzlejen neutralisointi. Kusisin sitä kuuluisaa hunajaa, jos tähän peliin olisi vaivauduttu vielä vähän enemmän panostaa Puzzlejen rooliin ja tehdä niistä aidosti vaikeita.

Mutta se aasinsilta tuosta pelin vaikeudesta: En voi sanoa tässä pelissä hirveesti olleen sellaisia aidosti pultteja tilanteita, mutta toki välistä on saanut vähän käyttää taktista kikkailua että pääsee tilanteista eteenpäin. Toki erittäin vähissä määrin kun vertaa vanhoihin ressoihin. Continuet eivät ole mitenkään armottomia, vaan pitävät pelin nautinnollisen reiluna. Checkpoint systeemi toimii oikein hyvin, vaikka oli siinä vanhassa Ink Ribboneiden metsästyksessäkin omat hohtonsa, lähinnä tunnelman kannalta. Omalle kohdalle tämä on täyden kympin peli.

Pitää varmaan laittaa koeajoon. Vanhoja turtleseita suuresti arvostaen ja tätä edellistä remakea suuresti halveksuen käännän katseeni suth varaukselliseen lähestymistapaan, mutta uskon että se voisi poikia kokonaan uuden suosikkisarjan.

Resident evil 6 korkattu. Fiilikset ovat ristiriitaiset, johtuen pitkälti siitä että aloitettii kaverin kaa chrisin storylinesta, mistä tulee häpeällisen paljon mieleen GeoW-pelit.

Re-fanina osaa nauttia tästä täysin rinnoin ja co-op itsessään on syy jatkaa pelaamista suurella innolla. Visuaalisesti hieno joo ja tarinan kerronta tekee vaikutuksen. Myös vihollisten yleisilmeeseen on painotettu kiitettävästi. Mutta pari asiaa ottaa pannuun: ensinnäkin ympäristön elottomuus. Kentät ja alueet ovat täynnä rekvisiittaa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Pöytiä ja tuoleja ja muuta kamaa on pailat pullollaan että alueet eivät ainakaa tyhjiksi jää. Harmi vain että näiden ainoa funktio on näyttää hienolta. Todellisuudessa ne syövät ihan turhaa kapasiteettiä ja tekevät liikkumisesta ja tutkimisesta lähinnä turhauttavaa. Eli sanalla sanoen turhia hienouksia. Myös jatkuva räjähtely ja kaiken maailman käheltä piti - tilanteet lähinnä toistavat itseään.

Toinen äärimmäinen kritiikkiasia alkutuntuman perusteella on valikkoratkaisu. Re 5:n ehdoton valtti co-opin ohella oli lähes täydellinen valikkotoiminta. En tajua miksi se on pitänyt muuttaa tällaiseksi täysin sietämättömäksi ja epäkäytännölliseksi peeloiluksi. Vielä isompi haukku menee HUDille. Äkkiä pois pelistä tuollaiset systeemit. Okei, sen saa pois päältä, mutta ikävä kyllä samalla lähtee health/ammo -mittari >_>.

Noh, puutteista huolimatta odotan innolla syyslomaa että päästään jatkamaan seikkailua sillä kyllä päällimmäisenä jäi mieleen himo jatkaa eteenpäin. Kattoo tarkempaa arviota sitten kun peli on menty läpi ja mercenaries ym kaluttu. Ja kaikille suositus, että kannattaa suosiolla ottaa protaso heti alkuun, niin saa ees pikkasen haastetta peliin

Sivistin itseäni juuri hiljan ja korjasin mainettani Nintendo-sarjan fanina (vaikka nykyään oonkin kaikkiruokainen, niin Nintendo on ollut ja pysynyt suurimman huomion alla jo vuosikausia) ja pelasin läpi Ocarina Of Timen. Zelda ei ole itselleni ollut se mieluisin sarja, mutta tämän pelin pelattuani en oikein keksinyt syytä, minkä takia olen Majoraa lukuunottamatta ehtinyt kyllästyä muihin. Muuuutta ymmärrän kyllä täysin ja allekirjoitan että miksi Ocarina Of Time on kaikkien aikojen paras peli, ja tulee aina olemaan. Ei lisättävää

Seuraava pelikokemus onkin tuolla viikon päässä RE 6:n parissa. Siitä riittääkin sitten sitä Co-Op jyystöä joksikin aikaa, ku peliaika on erittäin rajoittunutta nykyää ja Co-Op partneri asuu Jyväskylässä niin aikataulujen ahtaminen on oma challengensa.

Alonso keskeyttää kerran niin hups: tilanteet on taas täysin auki. Tuo nykyinen pistelaskusysteemi on kerta sen verran idioottimainen >_>

Ite oon oppinut, että heti julkaisussa ei kannata ostaa yhtään mitään. Eli odottelen rauhassa notta hinta tippuu sopivat määrät alaspäin.

Itsehän hyödynsin tuon iPhone 5:n tulemisen ja investoin halpaan iPhone 4s:ään. 5:sta en ees harkinnut kun yllättäen applen kohdalla hinta oli pikkasen liikaa laatua edellä.

Loppupeleissä suurin motiivi hankkia ylipäänsä iPhone oli se kun mp3-soitin hajosi ja oma puhelin alko oleen niin pahoin pultissa. Uudessa liittymässä oli lisäksi kaupan päällä rajoittamaton netti, niin tuntu tyhmältä olla hyödyntämättä sitä ku ei ollut puhelinta mikä nettiä olisi tukenut. Myös navigaattori oli yksi motiivi joten koin että 180 euroa ei ollut kovin paha hinta tästä kun tuote oli uunituore >_>

Ittee ei varmaan vaivaa mitkään muut asiat kuin:

1) tuossa julkaisulistassa ei oo omaan makuun oikeastaan Marion ja ZombiU:n ohella oikeastaan mitään. Koskahan jotain sitten tulisi?

2) Vähän pelottaa, kun tähän vempeleeseen ei ole yhtäkään hyvää ohjausmuotoa varmuudella tarjolla. Tuo uus koneista arveluttaa, vaikka onkin innovatiivinen. Ja kaks saa ainoastaan mahtumaan, mikä sekin masentaa. Hinnasta en edes jaksa ruikuttaa. Wii-Mote nyt on osoittautunut erittäin huonoksi liian monessa tilanteessa ja Itse olin jo Classic Controllerin tullessa erittäin pettynyt sen epäergonimiseen muotoiluun. Pro-malli nyt "vähän" paransi asiaa, mutta saa ny nähä.

Katsoin varmuuden vuoksi Avengerin uudestaan, ihan vain että siitä saadut loistokicksit eivät olleet ainoastaan elokuvateatterin tunnelmantarjonnasta vaan toimisiko myös kotisohvalta käsin. Ilokseni pystyin toteamaan että kyllä toimi.

Paljon luvattua mutta saattoi mennä jopa kaikkien aikojen suosikkileffaksi omalla kohdallani. Homma vaan toimii ja kerrankin kokonaisuus, jossa ollaan aidosti tunnollisia alkuperälle ja Stan Leen luomaan universumiin ei rakenneta mitään directors cut paskaa. Avengerien jäsenistä nyt voi kääntää kättä sillä elokuvassa esitetty kuusikko ei täysin vastaa ihka ensimmäistä avengers kokoonpanoa, mutta mieluummin kattelen Mustan Lesken otteita tuossa kokonaisuudessa kuin Ant-Mania, joka on mielestäni marvelin sarjakuvamaailman tylsimpiä hahmoja.

Näyttelijäsuoritukset, viihdyttävyys, henkilöhahmojen tasapainoisuus (kukaan ei vie valokeilaa toiselta) ja kauan ja harkitusti rakennettu pohjustus muiden yksilöleffojen kautta ja niiden sotkeminen keskenään laittoi meikän toivomaan, että saaga sais jo pian jatko-osan, mutta pitää varmaan tyytyä odottelemaan sitä vuotta 2015. Ja totisesti toivon, että Robert Downey Juniorikin saa tehtyä jatkosopimuksen.

Ei lisättävää. Takaa Haettu ja Inception löysivät voittajansa. Mutta olenkin aina ollut pieni marvel-fani.

Suuresti haluaisin nähdä sarjan menevän siihen tilanteeseen että Spider-Man saataisiin mukaan saagaan, mutta erilisten omistusoikeuksien takia (ja spider-man leffojen kehnouden takia) epäilen tämän toteutumista suuresti.

Oon normaalisti ollut suht liberaali tupakoinnin suhteen ja mentaliteetti ollut enimmäkseen että "kukin tyylillään". Mutta kun Kyproksella kävin piipahtamassa niin paloi uskomattomasti käämi ko. tapaan. En siis itse polta kuin satunaisia sikareita herrasmiesilloissa (=3 kertaa vuodessa max?) mutta kyllä taas ehdiin kerran herättää päähäni kysymyksen että "mikä tuossa tupakoinnissa on niin mahtavaa". Tämä siis sen takia, että paloi käämi ihmisten tapaan roskata tumpeilla. Tupakan savun kanssa nyt jokainen intin käynyt on oppinut elämään, mutta tupakantumppien määrä otti tuolla lomalla totaalisen pannuun. Lähinnä se, että tumppeja löytyi hotellin uima-altaasta asti >_>. Kyllä siinä taas piti miettiä, että antaako se muutaman minuutin henk. koht nautinto oikeuden pilata muiden viihtyvyyttä ja roskata ympäristöä (oikeasti 70% kaikista maassa olevista roskista siellä oli tumppeja ja nyt Suomeen palattua kun oon kiinnittänyt asiaan huomiota niin sama tuntuu olevan täällä Suomessakin).

Toisekseen kun oon ammattiröökääjien love lompakossa joskus pohtinut, niin omaan päähän ei mahdu, että jos polttaa vaikka sen askinki päivässä niin kuluthan on ihan massiiviset lyhyen ajan sisällä. erittäin pyöristetty laskelma kertoo että päivä 5e -> viikko 35e -> kuukausi min: 140e... Tiedän tuhat ja yksi tapaa mihin tuonkin rahan voisi käyttää ja samalla säästää paitsi omaa kehoaan niin myös ympärillä olevien ihmisten viihtyisyyttä. >_>.

Mut siis joo. Oon sillä kannalla silti, että jos joku siitä saa suurta hyötyä irti niin vapaa maa, vapaat teot. Mutta tässä ihan lähipäivinä oon rivennut enemmän ja enemmän toivomaan että jokainen joka tupakoi niin ajattelis edes tovin sitä polttoa pidemmälle. Eli Tupakan kieltämistä en puolla ku siitä ei seurais kuin naurettava määrä salapolttoa ja ulkomailta välityksiä ja muuta pimeää toimintaa, mutta pieni järjenkäyttö jokaisen tupakoijan kohdalla on toivottavaa.

NSMB 2 on tilauksessa ollu julkaisusta asti, mutta posti tyrii niin edelleen kuuluu itellä noihin odotuspeleihin
Luigis Mansion Dark Moonin takia ylipäänsä hommasin 3DS:n joten sais luvan pikkuhiljaa tulla
Paper mario Sticker Star on ehdoton pakko-ostos wiin karmean Super Paper Marion jälkeen. Toivo Thousand Year doorin tyylisestä pelistä ovat korkealla

Resident Evil 6 on yksi odotetuimmista peleistä itellä ollu jo pitkään ja hypeä lisäsi tieto Split Screen Co-Opista.
Pokemon B/W 2 myös pakko-ostos.

Muuten onkin aika rauhoittua pelirintamalla

Itellä on varmaan juurikin se, että en koe tarvitsevani nettiä taskussa joka hetki ja sen takia oon kokenut satunnaisten viestien näpräämisen yhdellä kädellä tarpeellisemmaksi ominaisuudeksi kuin ison trollailua varten suunnatun näytön. okei, on tullut hetkiä (esim: aukioloaikojen tiedon saamisen suhteen) jolloin pikanen netti ois ollu ihan jeba, mutta muuten haluaisin välttää tilannetta että istuisin netissä jokaisella tylsällä hetkellä. Tuntuu että kotonakin tulee vietettyä välistä ihan liikaa aikaa, vaikka kokonaisaika jää päivää kohden "vain" alle kolmeen tuntiin.

Mutta nooh, alkaahan tuo androidelämä olemaan tätä päivää ja tässä ootan että saisin perseeni nostettua tuolista ylös ja hakisin tuon 4S:n itelleni. Vitosta en edes harkitse, ku sen hinta tulee oletettavasti olemaan julkaisussa vähän turhan iso suhteutettuna omaan tarpeeseeni.

Jotenkin koomista lukea, että näytön koko on nyt suurena kysymysmerkkinä kun muistelee, että joitakin vuosia sitten kaikkia haikaili pientä puhelinta, jossa on kätevät näppäimet. Loppupeleissä tuo kosketusnäyttönäppäimistö on käytännössä paljon epäkäytännöllisempää tekniikkaa kuin perusnäppäimistö. Ainakin omassa käytössä. Enemmän pikakirjoittelen yhdellä kädellä viestejä kuin trollaan puhelimella netissä.

Kaikkia näitä puheita sivuten oon vissii silti hankkimassa iPhone 4S:n nyt ku sen hinta tipahtelee uuden merkin tulon myötä. Tällä hetkellä oisin halvimmillani saada sen uutena hintaan 200e, mutta ootellaan nyt rauhassa vielä muutama viikko niin näkee muuttuuko hinta vielä alemmas. Koitan samalla perustella itselleni jotenkin, että miksi ees haluan tuommoosen. Tällä hetkellä suurin syy (uuden puhelimen tarpeen ohella siis) on se, että rakas mp3-soittimeni meni eilen rikki. Myös navigaattorin tarve on ruvennut kiinnostamaan. Lähinnä kaupungin sisäisten paikkojen löytymisen takia.

Sanottakoot NSMB 2:stä se, että lyö laudalta SMG:t ihan pelkästään sillä "perusmarioilullaan". Pelistä ei kannata hakea mitää vuosisadan haastetta tahi miljoonia pelitunteja suurine uudelleenpeluuarvoineen mutta perus hyvän mielen pelinä se on kuitenkin erittäin onnistunut. Hauskaa puuhastelua esim: junamatkoille tai rentoon pelailuun. Jos tuolla filosofialla haluaa pelin hankkia niin kyllä omasta puolestani ainakin suosittelen. Kuitenkin, mielestäni perushyvä Mariopeli ja taattua Mariotyyliä.

www.pimeydessäelänyt.fi. En oo ollu yhtää hereillä että tuollainen DS:n Yoshi on ees olemassa >_>. Jos ostoon laittais.

Kuulun niihin joita ko elokuva ei kiinnosta käytännössä ollenkaan. Noh, ehkä sivistykseeni ei mitää kauhean isoa aukkoa jää jos leffa on käytännössä vain kokoelma arskan ja norrisin kuuluisimpia one linereita ja sideboosteja.

[Gears Of Warit]

Kyllä nykyään tehdään enemmän laatua kuin koskaan. Tämä konsolisukupolvi on oikea kermojen kerma. Esimerkiksi Gears Of Warit ovat tänä sukupolvena alkaneita pelisarjoja ja jokainen omaa luokkaansa

Et voi olla Saska tosissas >_>. Kaikki kolme on jyystetty läpi ja mitä jäi käteen... ainoa mainittava asia eli co-op. yksin en olis koskenut pitkällä tikullakaan. Ohan pelissä testosteronia mutta muuten kaikki visuaalisen annin ulkopuolelta siinä kusee. Ja ehkä eniten nyppii se, että moxinkin ohjain on täynnä nappeja niin silti yhdestä napista tekee joka ikisen toiminnon: juoksee, piiloutuu, menee seinää vasten, poimii aseen, poimii ammukset... >_>. Muutenki koko peli IMO perustu puhtaaseen putkijuoksuun jossa oli täysin turhia taantumavaiheita ja toisessa ääripäässä pelkkää paukutusta loputtomaa hordea vastaan.

Mutta TK:ta komppaan kyllä tuossa pelitarjonnassa. Toki, halaun korostaa niitä muutamaa peliä, jotka todistavat ainakin itelle että Nintendo onnistuu halutessaan tekemään vieläkin äärimmäisen hyviä pelejä. Oma sydämeni on N64:n ja Raren ajassa ja uskon, että ikinä ei pelimaailmassa tule mitää, mikä tämän kertoimen muuttaisi. Ja ennen kuin kukaan ehtii mainita, niin joo mukana on nostalgiakin, mutta tarvittaessa kykenen laatimaan liudan muitakin syitä miksi tuon ajan pelit ovat aidosti hyviä. Sukupolvien ero joidenkin keskustelujen yhteydessä kyllä näkyy lähinnä siinä että uudemman sukupolven pelaajat eivät ole tottuneet astetta kankeampaan ohjaukseen ja palikkamaiseen grafiikkaan ja siitä syystä tyrmäävät vanhemmat pelit turhan helposti.

Mutta niistä Nintendon omista hyvistä viime aikojen saavutuksista (tai ainakin oikeuksien haalimisesta) haluan nostaa esille ainakin Resident Evil Revelationin, missä ei ollut mitään muuta kritisoitavaa kuin vihollisten epäinnovatiivisuus, mutta muuten peli oli aivan mahtava kokemus. Myös New Super Mario Bros Wii on riemastuttanut iltoja monen monta kertaa. Vaikka SMB3:n tai Worldin kaltaiset legendat ovat aivan omassa luokassaan, niin pelin tuoma moninpeli oli vähintään kiitettävästi toteutettu ja toi kokonaan uuden perspektiivin peliin. Myös Super Mario 3D Land oli mielestäni erittäin hyvä peli, mutta ikävä todeta että vähän turhan helppo kokeneelle pelaajalle.