|
4021
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: PlayStation 3
|
: 10.11.2010 21:18
|
Kokeilin nyt toisella PS3:lla vähän aikaa sitten noita ääniä. Malli oli Slimmi ja ääniasetukset oletus-HDMI -asetukset. Ja äänet menivät ihan samalla lailla kun omalla PS3:llanikin, eli takakajarit menevät ristiin. Optisella meni taas ihan hyvin. Eli nyt on siis kokeiltu kahdella eri PS3:lla ja molemmilla on ollut sama ongelma. Olen kokeillut 3/4 vahvarin HDMI-sisääntuloista, joista yksi oli se missä XO on kiinni. XO:lla siis äänet menevät kokeiluni perusteella niinkuin pitääkin. Näyttää siis siltä, että ainakaan omassa PS3:ssani ei ole mitään vikaa, mutta joko asetukset ovat vain jotenkin väärin tai sitten vahvistin on viallinen.. Onko HDMI piuha sama millä kokeilit boksin kanssa?
Tuli vain mieleen että jos itse piuhassa on vasen ja oikea kanava sekaisin.
Olen kokeillut kahden eri piuhan kanssa. Omalla PS3:llani olen kokeillut sekä PS3:n oman HDMI-kaapelin kanssa sekä XO:n kaapelin kanssa. Shiranuin PS3:sta kokeiltiin vain Xboxin kaapelilla.
|
|
|
4022
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: PlayStation 3
|
: 10.11.2010 17:08
|
Minkä merkkinen ja mallinen kotiteatteripaketti/vahvistin sinulla on?
Vahvistin on Onkyon TX-508. Shiranui tuo myöhemmin tänään oman PS3 Slimminsä kylään, joten sitten selvinnee johtuuko ongelma PS3:sta vai vahvistimesta.
|
|
|
4023
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: PlayStation 3
|
: 10.11.2010 16:39
|
Olen nyt vähän selvitellyt lisää ja huomannut seuraavaa. PS3:lla äänet menevät edelleen ristiin HDMI:llä. Olen nyt kokeillut vahvistimesta kahta eri HDMI-paikkaa ja molemmilla on sama vika. Sen sijaan Xboxilla äänet menevät HDMI:n kautta ihan normaalisti. PS3:lla äänet taas saan tulemaan oikein päin kun käytän optista piuhaa HDMI:n sijaan.
Eli: PS3 + HDMI = ei toimi PS3 + Optinen = toimii Xbox + HDMI = toimii
Eli missäköhän nyt on vika, menee vähän hankalaksi..
|
|
|
4024
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: PlayStation 3
|
: 08.11.2010 16:57
|
Meikällä on aika mielenkiintoinen ongelma tuon PS3:n kanssa tällä hetkellä. Konehan on kytkettynä 5.1 kotiteatteriin ja kaikki toimii hyvin, mutta..
Ongelma on sellainen, että PS3 tuntuu jostain syystä sekoittaneen oikean ja vasemman takakaiuttimen keskenään. Pelatessa olen huomannut, että esim. aseen ääni tulee vasemmalta, vaikka ammutaan oikealta. Aivan joka pelissä tätä ei huomaa, mutta esim. Uncharted 2:ssa ja nyt Assassin's Creed 2:ssa olen tämän huomannut. AC2:ssa eilen kuuntelin erään soon-to-be tapettavan höpinöitä vähän kauempaa ja ääni tuli vasemmasta kaiuttimesta vaikka ukko oli oikealla (ja vice versa).
Se, miksi uskon syyn olevan PS3:ssa on se että vahvistimen asetuksia räplätessä voi myös päättää eri kaiuttimen keskinäiset äänenvoimakkuudet. Tästä valikosta sitten valitsemalla jokainen kaiutin kohisee valittaessa ja silloin kaiuttimet kyllä ääntelevät oikein päin. Enkä usko, että asioista perillä oleva faijani olisi tuota kytkenyt väärinpäin vahingossakaan. Tuota valikkoa olen räplännyt AUX kanavalla tähän mennessä ja PS3 taas on eri kanavalla. Juttelin asiasta tänään myös Verkkiksen hifimyyjän kanssa ja hänkin oli sitä mieltä, että kyse oli PS3:sta. Heillä oli jopa ollut siellä aiemmin PS3, joka sotki stereo-kanavat keskenään. Korjauksena kokeilin äsken asetusten resetoimista, mutta se ei tuntunut auttavan. Pitää ilmeisesti ladata jostain joku testifilu, jota pystyn ajamaan PS3:lla. Sillähän se asia selviää.. Vittumaista vain, jos ongelma on PS3:ssa eikä sitä pysty korjaamaan mitenkään...
Edit: Joo, testasin UP blu-rayn kalibrointivalikolla ja tosiaan menevät ristiin nuo äänet. Vahvistimen kautta räplätessä taas menevät oikein. Mitä vittua...
|
|
|
4025
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: KO: Paras pelisarja
|
: 06.11.2010 20:10
|
Metroid Zelda
Oddworld Resident Evil
Super Mario Mechwarrior
Metal Gear Solid Call of Duty
Halo Elite
Pokémon Castlevania
Professor Layton Fallout
Grand Theft Auto Mega Man
|
|
|
4026
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Mitä konsoleita omistat?
|
: 04.11.2010 22:02
|
Jaa, ensimmäinen oma konsoli oli PlayStation ja ensimmäiset pelit olivat Tomb Raider ja Crash Bandicoot. En ole itse asiassa ihan varma, minkä takia kone hankittiin koska en muista juuri ruinanneeni sen perään. Ilmeisesti faija ostin sen ainakin osittain jonkinnäköiseksi vierailuhoukuttimeksi, koska olivat juuri eronneet mutsini kanssa. Kyllähän se tosin itsekin sillä pelasi alkuaikoina. Pitää varmaan kysäistä, olisi ihan kiva tietää. Pleikkari tuli siis taloon joskus vuonna 1997 ja olin tietysti heti ihan liekeissä masiinasta. Olin muistaakseni pelannut sitä jollain kaverillani aikaisemmin, mutta kokemukseni konsoleista ennen Pleikkaria rajoittui käytännössä jokuseen SNES-sessioon kaverilla. Tätä ennen olin lähinnä pelaillut PC:llä, kun semmoinen kotoa löytyi. Pleikkarilla pelasin siis ihan ensimmäisenä Tomb Raider ja Crashia ja seuraavat Tomb Raiderit tulikin ostettua aina kun sellainen julkaistiin. Crashin jatko-osia en jostain syystä sittemmin ole juuri hankkinut (mitä nyt PSN:stä), mutta Crash Team Racingia tuli mätettyä ihan vitusti monta vuotta. Yhä edelleen tulee silloin tällöin vedettyä pari kisaa. Varmaan suurin virstanpylväs hankkimistani peleistä oli varmasti Metal Gear Solid, joka on edelleenkin yksi lempipeleistäni ja varmasti muutti käsitystäni peleistä. Monta legendaarista peliä tuli ohitettua PS1:llä, mutta näitä olen sitten myöhemmällä iällä hankkinut. Esimerkiksi Final Fantasyt jäivät välistä silloin aikoinaan, mutta myöhemmin tietoisuuden ja varallisuuden kasvaessa tuli nekin hankittua. Seuraava konsoli taisikin sitten olla PlayStation 2 ja ensimmäisenä pelinä itseoikeutetusti Metal Gear Solid 2. Sonyn toisen konsolin aikana rahatilanne oli jo kohentunut ja pelitietoisuus lisääntynyt. PS1:n aikana pelit vielä ostettiin ainakin aluksi kannen perusteella. Myöhemmin rupesin lukemaan VPL-lehteä sekä satunnaisesti myös muita kotimaisia lehtiä, joten osasi jo vähän ostaa vain niitä parempia pelejä. Satunnaisesti tuli myös selailtua ulkomaisia pelilehtiä mitä nyt jostain Ärrältä sattui saamaan. PlayStation 2:n kaikki suuremmat klassikot tuli hankittua ja pelejä on tälläkin hetkellä ihan hyvä kasa, siinä missä suurin osa turhemmista PS1-peleistä meni vaihtoon PS2:sta ostaessa. Parhaimmat pelit olivat/ovat toki MGS:ät, GTA:t, SotC jne. eli aika perusmeininki Xboxiin en ollut juuri kiinnittänyt suurempaa huomiota ennenkuin Helsingin Tennispalatsissa pidetyssä peliaiheisessa tapahtumassa/näyttelyssä sitä pääsin pelaamaan. Olin varsin tyytyväinen PS2:eeni, enkä nähnyt mitään syytä ostaa Microsoftin konsolia. Kaikki kuitenkin muuttui kun kyseisessä tapahtumassa pelasin Halon moninpeliä neljän koneen system linkissä, joka suorastaan räjäytti tajuntani. Tuohon mennessä en käytännössä ollut pelannut räiskintöjä, mitä nyt Doomia ja Dark Forcesia joskus kauan sitten. MoH: Frontline PS2:lle oli varmaan ensimmäinen kunnollinen "moderni" konsoliräiskintä, jonka hankin ja jota pelasin. Haloa pelattuani keräsin pikapikaa (ehkä päivässä) tarvittavat reilut 200€ ja kävin hakemassa koneen Videopeli Divarista eli VPD:stä. Omalla kohdallani kaikkien aikojen nopein päätös ja ostos konsolien kohdalla. Ei ollut mitään vuosien hypetystä, vaan pääsin pelaamaan Haloa ja kone sekä peli oli saatava heti. Pleikkarin pelit jäivät vähäksi aikaa, kun siirryin Xboxin pariin siis. Haloja tuli pelattua co-oppina paljon ja muita lemppareja ovat mm. Ninja Gaiden sekä Chronicles of Riddick. Xboxille sattui myös oman pelihistoriani pahin pettymys, kun sain viimein Halo 2:n käsiini. Sen kampanja ei vain vastannut odotuksiani. Seuraavaksi pomppasin Xbox 360:n kyytiin, koska se oli sopivan hintainen ja PS3 ei tainnut olla vielä markkinoilla, ainakaan järjellisellä hinnalla. Anttilasta ostamani XO oli tosin suoraan paketista paskana, koska kyseessä oli jo kertaalleen kauppaan palautettu masiina. Xboxilla on edelleen helvetin hyviä pelejä, mutta nykyään tulee pelattua sillä vähemmän. Olen käytännössä siirtynyt pelaamaan PS3:lla, mutta yksinoikeudet pelaan toki XO:lla hyvillä mielin. Käytännössä kaikki multiplattarit pelaan PS3:lla, koska jostain syystä tykkään vain koneesta kaikin puolin enemmän. Koneen hankin muistaakseni kaksi vuotta XO:n hankkimisen jälkeen vuonna 2008, mutta pelejä on tällä hetkellä jo reilusti enemmän. Pelaamisen ohella tulee katseltua aika paljon blu-ray -leffoja ja Trophyt koukuttavat ihan hyvin Wii tuli hankittua suht harkitsemattomasti loppukesästä 2007. Ensimmäinen Nintendon kotikonsoli minkä omistin, joten oli ehkä jo aikakin. Parhaita pelejä Resident Evil 4 ja Metroid Prime 3. Laitteen myin joskus 2008 loppukesästä, koska kiinnostavia pelejä ei vain tullut. Käsikonsoleista olen omistanut Gameboy Advancen ja sille ainoana pelinä The Legend of the Zelda: Oracle of Seasons. Helvetin hyvä peli mielestäni. Nintendo DS Liten ostin myös jokunen vuosi sitten ja sillä tulee pelailtua nykyään harvakseltaan, mutta silloin tällöin toki. Pelivalikoima on supistunut/pysynyt Phoenix Wrighteissa ja Castlevanioissa. Final Fantasy VI:n GBA-versiota tulee myös pelattua. Listataan vielä tähän tällä hetkellä omistamani konsolit: - PlayStation - PlayStation 2 - PlayStation 3 - Xbox - Xbox 360 - Dreamcast - DS Lite (Joku saattaa havaita pientä väsymistä kirjoitukseni loppupuolella, havaittavissa mm. kappaleiden lyhenemisenä )
|
|
|
4027
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Digiexpo 2010
|
: 04.11.2010 14:12
|
Itse tulen lauantaina paikalle kuten tähänkin asti. Paikalla saavun tosin jo heti kymmenen jälkeen, koska pois pitää lähteä jo yhden jälkeen. Pikkusiskon 1v synttärit nääs.
|
|
|
4028
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: PlayStation 3
|
: 03.11.2010 22:28
|
MUBIa tuli kokeiltua tuossa. Tai lähinnä tarkasteltua valikoimaa.
Näin äkkisältään ymmärsin, että katsottavissa olisi 472 leffaa jotka tosin kaikki olivat tyyliin ranskalaisia taide-elokuvia ynnä vastaavaa. Varmaan jotain ihan hyviäkin, mutta vähän paha noista on mitään sanoa. Myöhemmin selasin leffoja Discover-valikon kautta, joka kertoikin leffoja olevan yli 17 000. Tästä valikoimasta löytyikin jo tuttuja ja kiinnostavia leffoja, mutta en kyllä yhdestäkään löytänyt sitä Watch-nappulaa, jonka kautta leffoja pääsee tiirailemaan.
Eli jos tuo valikoima meille suomalaisille/eurooppalaisille on tosiaan vain noita taideleffoja, niin vähän pettynyt kyllä olen. Kiinnostavia leffoja näytti olevan kyllä paljon, mutta ilmeisesti ei ole (vielä) saatavissa täälläpäin. Jenkeissähän tätä ei vissiin ole vielä edes julkaistu (ainakaan en löytänyt), eli sitäkään kautta ei voi kikkailla noita leffoja katseltavaksi. Oliko jollain tietoa, että oliko tuolla myös HD-matskua, ne trailerit mitä joistain katselin olivat ainakin SD-kamaa?
|
|
|
4030
|
Basaari / Kaupankäynti / M: Texas Instruments TI-89 Titanium graafinen laskin
|
: 03.11.2010 18:02
|
Olen myymässä kyseistä laskinta, koska itsellä ei ole sille enään käyttöä. Sopii hyvin teknisen alan AMK tai yliopisto-opiskelijoille. Meillä ainakin Metropoliassa oli sanonta "TI-89:llä insinööriksi", eli suhteellisen hyvät ominaisuudet löytyy tuosta. Syksyllä 2008 ostettu ja käytin satunnaisesti lukukauden 2008/2009 eli mitenkään kovin kulutettu laite ei ole kyseessä. Ylppäreissä tätä ei saa käyttää, eikä ainakaan Helsingin yliopiston matematiikan laitoksella. On ilmeisesti liian hyvä Sen suuremmin en rupea tässä tuosta jaarittelemaan, tärkeät tiedot ja ominaisuudet löytyvät kahdesta alla olevasta linkistä. Jos joku on täällä kiinnostunut ja tarjoaa käyvän hinnan, niin voin lopettaa tuon Huuto.netin kaupan tai sitten kaupat voi hoitaa myös loppuun tuolla Huudon puolella. Tarkemmat tuotetiedotLinkki Huuto.nettiin
|
|
|
4032
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: KO: Paras pelisarja
|
: 01.11.2010 11:02
|
F-Zero Castlevania
Metal Slug Halo
FIFA Grand Theft Auto
Pokémon Mario Kart
Resident Evil God of War
Call of Duty Gran Turismo
Gradius Fallout
Mega Man Final Fantasy
Metroid Street Fighter
Devil May Cry Metal Gear Solid
|
|
|
4034
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Uncharted 2: Among Thieves
|
: 30.10.2010 18:48
|
Uncharted 2 on muuten naurettavan helppo Crushingilla. Mun kaltainen paska pelaaja läpäisi sen ongelmitta. Muutamaa kohtaa joutui hinkkaamaan, mutta missään vaiheessa ei tullut seinää vastaan.
Joo eipä se ensimmäinen osakaan mitenkään erityisen hankala ollut. Senkun pitää pään piilossa ja ottaa rauhallisesti, niin siinähän se menee suht helposti.
|
|
|
4035
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Uncharted 2: Among Thieves
|
: 30.10.2010 15:17
|
Toisen kerran läpäisin tämän juuri, tällä kertaa Hardilla. Samalla tuli noukittua loput aarteet ja parit Trophyt, jotka ekalla kerralla jäivät väliin. Ainoa puuttuvat Trophy on tällä hetkellä se, minkä saa kun pelaa pelin läpi Crushingilla. Tuo onkin sitten seuraavaksi edessä, joskaan en tiedä milloin tuohon ryhdyn. Saatanan hyvä ja nätti pelihän tämä kyllä on vielä vuosi julkaisun jälkeenkin, ei siitä mihinkään pääse
|
|
|
4036
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: DVD/Blu-ray/HD-DVD-ostokset
|
: 29.10.2010 15:49
|
Tuo tuli hankittua Verkkokaupan Ahvenanmaan varastolta. Pari jaksoa olen koneelta katsonut ja positiivisten arvioiden jälkeen päätin tuon boksin ostaa, kun edullisesti sain. Band of Brothersin voisi tässä vielä katsoa ensin läpi BD-formaatissa.
|
|
|
4037
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Luetko NeoGAFia?
|
: 28.10.2010 22:43
|
Voisi laittaa tuohon sellaisen kohdan, notta "Satunnaisesti". Itse en juuri GAFin puolella käy, mutta välillä tulee toki käytyä kääntymässä. Lähinnä viimeksi tuli luettua Castlevania: LoSin ketjua aika ahkerasti.
Eli ei mitenkään vakituisesti, mutta joidenkin isojen kiinnostavien pelien triidejä tulee kyllä seurattua joskus.
|
|
|
4038
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: PlayStation 3
|
: 28.10.2010 18:36
|
Jo on kumma, kun PS3 herjaa Storeen yritettäessä että: "This service is not available in your country/region". Näin sekä Suomi että USA-accounteilla. Kellään muulla sama ongelma?
Sonylla taas menny piuhat ristiin tms. ilmeisesti...
|
|
|
4039
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Re: Apple
|
: 28.10.2010 17:11
|
Tajusin tuossa, että miksiköhän suunnittelin sen Macbook Pron ostamista kun läppärille ei oikeastaan ole käyttöä. Päädyin sitten siihen halvimpaan iMacciin, joka ei taas maksa enään hirveästi enempää kuin tuo Macbook Pro.
Rasittaa vaan, että nuo vempeleet päivitettiin viimeksi nyt heinäkuussa joten seuraava päivitys tulee luoja tietää milloin. Tammi-helmikuussa voisi tulla, jos tuota keskimääräistä syklin pituutta on uskominen, mutta eihän sitä voi tietää vaikka menisi ensi kesään. Ennen joulua en kuitenkaan ole tuota ostamassa, joten siinä mielessä olisi hyvä jos päivittäisivät tuolloin tammikuun tietämillä. Ongelma on siinä, että odottaako vai eikö odota..
|
|
|
4040
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Pelitarjoukset
|
: 28.10.2010 07:56
|
Eikä tuo WET nyt ole mitenkään erityisen korkealla prioriteeteissani, pelaan kun kerkeän.
Ja niin peli homehtui hyllyssä pelaamattomana. Sen pituinen se. Ei vaan, tiedän kokemuksesta, että tuo "pelaan kun kerkeän" meinaa lähes aina sitä, ettei kerkeä. Uusia ja kiiltävämpiä pelejä kun tulee markkinoille joka kuukausi, joita haluaa päästä testaamaan. Kokemusta on omastakin takaa, hyllyssä pelaamattomia pelejä hävyttömän paljon. Tuo nyt tosin taitaa olla sen verran lyhyt, että sen voisi jopa ehtiäkin.
|
|
|
4041
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Pelitarjoukset
|
: 27.10.2010 19:23
|
Itse kyllä ostelen kaikkea paskaa kunhan halvalla saa. Eri asia on, että onko minulla aikaa pelata/kuunnella/katsoa. Se olikin kaukaisena pointtina viestissäni, että Despirellä riittää aikaa paskaan. Minun pitää valita välillä tarkoin, että mitä pelaa kun ei ole enää aikaa niin paljoa.
Eipä tässä meikälläkään mitenkään hirveän paljoa aikaa ole käytettävissä. Opiskelut painaa päälle ja duuniakin pitäisi jossain välissä tehdä. Mutta kyllä sitä aina silloin tällöin pelaamaankin ehtii. Eikä tuo WET nyt ole mitenkään erityisen korkealla prioriteeteissani, pelaan kun kerkeän.
|
|
|
4043
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Pelitarjoukset
|
: 26.10.2010 13:03
|
Kaikkeen paskaan sulla riittää aikaa...
Ihmeen paljon sulla riittää aikaa valittaa... Ei sen nyt ihan hirveän kehno pitäisi olla, demo nyt ainakin oli ihan ok. Kyllä sitä nyt kuudella eurolla pelaa.
|
|
|
4045
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Muistoissa: Metal Gear Solid (Tactical Espionage Action)
|
: 25.10.2010 20:58
|
Kaiken tielle kuitenkin osui otollisesti kaverin synttärit, joilla piti käydä kääntymässä, mutta eihän sielläkään pystynyt mihinkään keskittymään, kun oli parempaakin tekemistä.
Vähän ohi aiheen, mutta meikällä kävi MGS2:n kohdalla vielä vähän huonommin. Käytiin hakemassa PlayStation 2 sekä MGS2 eräänä perjantaina, niin eikös sitä sitten pitänyt lähteä poies viikonlopuksi. Hajotti kyllä aika suunnattomasti, kun tämä selvisi kotona No viikonloppu ainakin sujui aika kovissa hypetyksen merkeissä
|
|
|
4046
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Muistoissa: Metal Gear Solid (Tactical Espionage Action)
|
: 25.10.2010 18:31
|
90-luvun paras peli Tämä on vedetty läpi niin monta kertaa, että en ole hetkeen pysynyt edes laskuissa. Keskimäärin tulee varmaan about kerran vuodessa vedettyä tämä läpi nykyään. Viimeksi taisin pelata tämän läpi noin vuosi sitten, joten kai se olisi taas aika. Itsekin odotin tätä kuin kuuta nousevaa, trailerit oli katsottu ties miten monta kertaa VPL-lehden demolevyltä ja oli kyllä yhtä juhlaa kun tätä pääsin ekaa kertaa pelaamaan. Olin tietysti jo silloin ihan liekeissä, mutta arvostus peliä kohtaan nousi myöhemmin vielä enemmän kun juonesta yms. alkoi saamaan enemmän irti kielitaidon karttuessa. Yksittäisiä suosikkihetkiä on vähän vaikea nimetä, koska pelissä on niitä niin monta. Jokainen bossitappelu ja varsinkin Sniper Wolfin kuolema ovat tottakai suosikkihetkiä. Tämän lisäksi lukuisat juonea eteenpäin kuljettavat codec-keskustelut ja muut välivideot, esim. Naomin ja Snaken taustoja valoittavat pätkät. Alkuperäisen musiikki ja ääninäyttely on vieläkin ihan huippua, mikä varmaan kertoo siitä miten hyvin hommat silloin tehtiin tämän pelin kanssa. Omistan peliä neljä kappaletta, mutta VR Missions on pelaamatta. Twin Snakes on pelattu, mutta en saanut siitä juuri mitään viboja, vaikka ihan ok sekin on. Liikaa oli vain muutettu, eikä tunnelma ollut ennallaan. Echoesia siteeraten: MGS on täydellinen minulle sellaisenaan.
|
|
|
4048
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Re: Apple
|
: 24.10.2010 19:21
|
Nykyinen 5 vuotta vanha PC alkaa pikkuhiljaa tulemaan tiensä päähän ja hieman pyörii mielessä, että jos ostaisi jouluksi uuden koneen itselle. Macbook Pro:ta olen hieman miettinyt ja tarkoitus olisikin kysyä, että onko Lautalaisilla mitään hajua siitä, milloin pitäisi tulla uusia malleja?
Macrumorsin Buyer's Guidea vakoilin ja siellä sanotaan näin: "Days Since Update 194 (Avg = 208)". Tuon mukaan siis voisi kohta odotella uusia malleja, mutta mites kun Applella juuri oli se tilaisuus missä ne uudet Airitkin julkistettiin? Tarkoittaako tämä, että ihan heti ei ole päivityksiä tulossa vai onko mahdollista, että päivitetyt mallit tulevat ilman sen suurempia rummun päristyksiä?
|
|
|
|