Saisi kyllä tulla jotain korjausta tuohon Deadly Assassin -puvun bugiin. Olen nyt jo pelin viimeisellä alueella ja vasta nyt tuli vastaan bounty hunter- tehtävä, joka tuon puvun saamiseen tarvitaan. Tämänh tehtävänhän pitäisi olla ekoja bounty hunter - tehtäviä, joita saa.
No nappasin sitten miekkosen innoissani, mutta ei auennut puku ei...
Tiedä sitten, että johtuuko tuo vain tästä verkkiksen bulk-suojamuovista vai onko samanlaista HTC:n virallisella kalvolla.
Tuosta HTC:n virallisesta kalvosta en osaa sanoa, mutta nuo Verkkiksen eivät ainakaan halvan hintansa vuoksi mitään maailman parhaimpia käsittääkseni ole. Jos oikeasti haluaa sellaisen, mikä ei himmennä taikka tee muutakaan näytön väreille ja kestää, niin suosittelen hankkimaan ZAGGin suojuksia. Kalliita, mutta pirun hyviä..
Mulla on sinänsä nyt hyvin pullat uunissa, että oma kämppä löytyy tyttöystävän kanssa ja duunissakin olen. Perusduuniahan tuo nykyinen on ja isompi vaihtelu olisi mukavampaa, mutta tässä tilanteessa en valita. Sitähän varten sitä opiskellaan, että päästään pois noista duunarihommista.
Seuraava askel olisikin sen vakituisen opiskelupaikan saaminen. Nyt on nimittäin viimeinkin parin vuoden vatvomisen ja kokeilun jälkeen löytynyt paikka, joka itseäni kiinnostaisi ja jost töitäkin pitäisi irrota. Jos ei tänä vuonna pääse, niin ainakin tässä on vuosi aikaa lukea ja saada lisää sitä työkokemusta...
Itse luin jotain juttua, että tuon ohjaajan vaihdoksen ei pitäisi juurikaan elokuvia myöhästyttää. Mun mielestä Jackson voisi hyvin siirtyä ohjaajan paikalle myös.
Epin mainitsemaan alamäkeen viitaten, mitäs muita leffoja se Jackson on sitten ohjannut LOTR:ien jälkeen, kuin King Kongin? Eihän sekään nyt kai ihan susipaska ole?
Innolla kyllä odottelen näitä leffoja, toivottavasti homma ei nyt kaadu tähän..
Meikältäkin löytyy kaikki Rosat ja kaikki on ostettu julkaisun aikoihin, paitsi Kadonneen kirjaston vartijat, jonka ostin pari vuotta sitten kun sitä painettiin uudestaan.
Roope Ankan elämä ja teot -kirja minulla on 1. painoksesta, joka on käsittääkseni aika kallis nykyään. Sammon salaisuuteen kävin myös hakemassa itsensä maestron nimmarin
Selasin myös läpi nuo ostamani Juhlasarjat ja paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat 1. painoksesta. Ei sinänsä, että minulle sillä tai noiden rahallisella arvolla niin väliä olisi. Luettavaksihan nuo on ostettu
Nyt on jonkinmoinen urakka saatu päätökseen, sillä omistan vihdoin ja viimein kaikki Aku Ankan Juhlasarjojen kymmenen osaa. Joskus yli kymmenen vuotta sitten, kun näitä vielä löytyi hyvin kaupoista, tuli hankittua kolme osaa (4, 9 ja 10). Muita en kerennyt vanhemmillani ostattamaan, kun piti niitä Don Rosan albumeitakin hankkia. Tuolloin nassikkana ei myöskään tajunnut, että painosten loputtua näitä ei todennäköisesti tulla pitkään aikaan painamaan uudelleen. Jossain vaiheessa sitä sitten tuli tajuttua, ettei kaupoista enään näitä saanut ja vielä seitsemän osaa puuttui. Hieman myös vitutti, kun kelailin että joudun varmaan odottamaan aika kauan mahdollisia uusia painoksia.
Mutta sitten tuossa jokunen kuukausi sitten tajusin, että onhan se Huuto.nettikin olemassa ja sieltähän näitä kannattaisi etsiä. Ilokseni huomasin, että suhteellisen hyvin oli näitä myynnissä ja vielä ihan kohtuullisin hinnoin. Meni kuitenkin jokunen kuukausi ennenkuin kaikki puuttuvat osat löytyivät tarpeeksi hyväkuntoisina ja siedettävän hintaisina. Keskimäärin näistä tuli maksettua varmaan 20-25€/kpl, mikä ei ole mielestäni kovin paljon. Tosin kaksi ekaa osaa onnistuin saamaan yhteishintaan 13€.
Tämä oli nyt tälläinen vuosikymmenen pituinen "projekti" ja jonkinsortin unelma, joka sitten loppujen lopuksi saatiin päätökseen muutamassa kuukaudessa. Viimeinen puuttuva osa, eli numero 7 kolahti juuri postilaatikosta 10m minuuttia sitten
Tämä vaikuttaa hyvältä peliltä ja olenkin harkinnut sen hommaamista. En ehkä ihan heti, ehkä sitten kun se alkaa olla halvempi. Mitäs mieltä olette tästä, te joilla se on? Onko hankkimisen arvoinen? Ja missä hinnat ovat tällä hetkellä suurin piirtein? Pidän paljon länkkäripeleistä ja ihastuinkin PS2:n Guniin, mutta se oli aika pettymys kun tarina oli niin lyhyt eikä sen jälkeen oikein tekemistä ollut. Tässä sen sijaan näyttäisi olevan vaikka muille jakaa. Kertokaa mielipiteitänne.
Lyhyesti ja ytimekkäästi vastaan, ja vastaukseni on kyllä. Ehdottomasti hankkimisen arvoinen ja yksi tämän vuoden parhaimpia pelejä helposti, ellei jopa paras omissa kirjoissani.
Käsittääkseni pääjuoneen saa tässä pelissä upotettua sen 20-30h helposti ja sitten se kaikki yleinen mesoaminen vielä kaupan päälle. Tässä on omasta mielestäni ehkä näistä open world -peleistä parhaat sivuaktiviteetit, joita harrastaa. Metsästykseen ja tarkkuusammuntachallengeihin olen jo upottanut suurimman osan peliajastani (~10h) ja viime aikoina olen myös jahdannut pelistä löytyviä aarteita, jotka eivät nekään ole ihan tavallisen tylsästi löydettävissä kulkemalla määrättyyn pisteeseen kartalla.
Briteistä tämä irtoaa varmaan siihen 35-45€ hintaan ja esim. Verkkokaupan Ahvenanmaan varastollakin tuo hinta taitaa tuon reilu neljäkymppiä olla, jos ei ulkomailta kehtaa tilata. Lyhyesti sanottuna ihan helvetin hyvä peli, josta varmasti saa rahalleen vastinetta. Suosittelen.
Siistejä nuo random tapahtumat. Löysin tien varrelta itkuisen miehen naisen ruumiin äärellä. Mies veti pyssyn esiin ja ampui itseltään aivot pihalle. Pöllin miehen rahat ja jatkoin matkaa.
Heh, meikälle kävi noin kanssa, paitsi että tapahtumapaikkana oli korkealla vuoristossa ekan alueen pohjoisosassa, McFarlane Ranchista ylöspäin. Olin metsästämässä villisikoja, kun tuo tuli vastaan. Hassun tästä teki tosiaan se, että olin kyllä niin skutsissa kuin vain voi tässä vaiheessa olla
Eka mietin miehen lassoamista ja sitomista, mutta se kerkesi tosauttamaan itseään ensin..
Tuli mieleen kun ensimmäistä kertaa tilasin ilman postiennakkoa RDR:n (maksoin suoraan netissä) niin tuleeko se paketti postiluukusta, vai meneekö postiin kuin ennenkin? Asun nääs kerrostalossa..
Kyllä pitäisi tulla, jos paketti vain postiluukusta mahtuu ja käyttämäsi toimitustapa on kotiinkuljetus. Meillä ainakin halvin paketti toimitetaan vain postiin, mutta maksamalla vajaan euron enemmän saa kirjeen ihan kotiin asti.
Illalla tuli tosiaan pari tuntia pelattua ja oli kyllä todella hyvää settiä. Muutamat ensimmäiset tehtävät tein ja metsästettyäkin tuli. Yllätyin vähän, kun nylkemisen jälkeen maahan jäi makaamaan eläimen nahaton raato, saa nähdä vetääkö joku PETA herneen nenään. Lisäksi pari random encounteria tuli kohdattua, kun keskellä erämaata tuli vastaan susien takaa-ajama mies ja kaupunkiin ratsasti joku roskasakki miestä perässään narulla kiskoen. Paikallisten reaktioista päättelin sen verran, että tuli mokoma sakki suolattua.
Eilen tuli myös luettu raportteja tuosta PS3-version huonommuudesta, mutta suurempia ei ainakaan tullut vastaan, mitä nyt joidenkin rakennusten varjot välillä pomppivat hassusti esiin ja pois. Peli myös näytti mielestäni hyvältä, eikä ollenkaan niin huonolta kuin vertailukuvat antoivat olettaa. Saisivat silti patchata jossain vaiheessa näitä pikkuongelmia.
Päivällä tuli haettua Limited Edition PS3:lle Mixbalta Kampin GameStopista. Taitaa olla aika harvassa Suomessa nyt nämä, kun meillekin tulee myyntiin vasta ensi viikon perjantaina. Onko GameStopilla sitten omat jakelukanavat, vai mitä kautta saavat pelinsä.
Illemmalla voisi vähän testailla, mutta menee kyllä sinne puolentoista viikon päähän ennenkuin kunnolla pääsen tätä aloittelemaan..
Itse varasin omani jo alkuvuodesta GameStopista, kun halusin päästä muutamasta pelistä eroon. Saas nähdä milloin tulee soittoa ja saanko Limitedin.
Miksi muuten tuota jenkkiversiota hamuatte? Käsittääkseni ei ne pelit siellä niin paljon halvempia ole, että kannattaa riskeerata eri servuille joutuminen moninpelissä yms.
Rockstar San Diegon kehittämä Red Dead Redemption julkaistaan 21.-28.5.* eli ihan piakkoin PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Peli on jatkoa hieman vähemmälle huomiolle jääneelle Red Dead Revolverille vuodelta 2004, mutta tällä kertaa peli taitaa lyödä itsensä kunnolla läpi. Arvosteluja on jo alkanut valumaan, ja pelin PS3-version Metacritic pisteet ovat tällä hetkellä 95 ja Xbox 360-version 95, eli mistään kovin huonosta pelistä ei voi olla kyse. Molempien alustojen TOP-listalla peli keikkuu tällä hetkellä siis viidentenä.
Pelin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1911, eli aika myöhään jos ajatellaan mielikuviamme villistä lännestä. Kuitenkin juuri tämä "muutoksen aikakausi", jolloin pelissä eletään saattaa tarjota sen mielenkiintoisemman ympäristön. Maailma siis muuttuu päähenkilö John Marstonin ympärillä halusi hän sitä tai ei. Marstonin tehtävä pelissä on löytää ja vangita entiset rikoskumppaninsa ja tätä tarkoitusta varten hänet lähetetään sinne, missä länsi on vielä villiä.
Pelin laaja, vapaasti tutkittava maailma jakaantuu kolmeen erilaiseen alueeseen, jotka avautuvat pelaajalle tarinan edetessä. Matkustaminen hoituu mm. hevosella, vankkureilla ( myös fast travel) tai sitten ihan apostolinkyydillä. Jalan ei kuitenkaan joudu taittamaan suuria etäisyyksiä, vaikka kaakkinsa teloisikin, sillä uuden voi kutsua viheltämällä. Pelissä on niin paljon tekemistä perinteisten tarinatehtävien lisäksi, että niitä on vaikea mitenkään nopeasti selittää. Mahdollista on törmätä mm. random eventteihin, kuten hirttäjäisiin, väijytyksiin tai vaarallisiin eläinlaumoihin. Pelissä voi myös uhkapelata, kaksintaistella ja ruveta turkisemetsästäjäksi.
Metsästäminen on yksi pelin niistä osa-alueista, johon uskon kuluttavani todella paljon aikaa. Pelissä on siis mahdollista lähteä hevosensa kanssa vuorille vaikka harmaakarhuja pyytämään, jonka jälkeen nyljetyt nahat voi myydä eteenpäin kaupungeissa. Pelistä löytyy ainakin myös susia, puumia, puhveleita ja lintuja. Surkeampi metsämies voi myös nylkeä oman hevosensa, jos ei muuten saa saalista. Kaiken kaikkiaan kaikki mitä olen metsästyksestä tässä pelissä kuullut, saa sen kuulostamaan tosi hyvältä ajanvietteeltä ja rahan ansaitsemistavalta.
Pelistä löytyy 16 hengen moninpeli ja perinteisten pelimuotojen lisäksi löytyy myös erittäin kiinnostava Free roam-pelimuoto. Free Roamissa koko pelin alue on pelaajien tutkittavana ja temmellettävänä. Pelaajat voivat muodostaa maksimissaan 8 hengen posseja ja taistella toisiaan tahi tekoälyvihollisia vastaan. Jos räiskiminen ei niinkään kiinnosta, voi joukko lähteä vuorille sitä karhuntaljaa hakemaan. Käsittääkseni Free Roamissa pelaajat voivat tehdä käytännössä kaikkea mitä yksinpelissäkin, paitsi tehtäviä. Moninpelistä löytyy myös tasojärjestelmä, jolla voi hankkia parempia aseita, varusteita, ratsuja jne. Jokainen moninpelimatsi alkaa myös "mexican standoffilla", eli kaikki seisovat joko piirissä tai sitten joukkueittan rivissä ja nopein vetäjä saa pienen etulyöntiaseman seuraavaan matsiin, sillä aikaa kun muut respawnaavat.
Ei mulla muuta, itse ainakin tulen näillä näkymin pelaamaan tätä todella paljon myös netissä, nähdään sitten siellä.
Ennätin jo toivomaan, että täälläkin uutisoitaisiin niistä ennenaikaisita huhuista, mitä oli tuossa liikkeellä. Ilmeisesti pahin pääsi nyt kuitenkin käymään.
Varmaan ensimmäinen julkimo, jonka kuolema on meikäläistä koskettanut. Dion musiikkia on nimittäin tullut kuunneltua lähinnä Rainbown ja Dion muodossa aika paljon ja livenäkin olen miehen nähnyt. Hieno muusikko ja upea ääni.
Ei varmaan ole epäselvyyttä, että ketä tänään kuunnellaan..
Heh, tuli nyt tuossa eka chapteri kuitenkin pelattua läpi ja hehkutan sitä myöhemmin kun kerkeän ajan kanssa kirjoittaa, mutta teinpä yhden mielenkiintoisen huomion tuossa.
Laitetaan nyt varmuuden vuoksi spoileritagit. Jos eka chapteri on läpi, niin voi turvallisesti katsoa, ja varmaan muutenkin..
Edit: Pitää kyllä hehkuttaa pelin ympäristöjä vaikka ihan alussa vasta olenkin. Metsä on saatu todella hienon ja synkän näköiseksi. Tuuhea aluskasvillisuus ja ympäröivä sumu ovat omiaan tekemään metsästä uhkaavamman ja pelottavamman näköisen. Lisäksi täytyy kehua sitä, kuinka minä ainakin tunsin paikoin paniikkia kun metsä tuntui ympäröivän joka puolelta ja tuuli heilutti puiden latvoja. Useassa paikassa oli nimittäin niin, että mm. pimeyden takia ei oikein ollut käsitystä "alueen" reunoista. Pimeätä metsää ja varjoja tuntui olevan joka puolella, ja tuuli sekä sumu yhdessä vielä heikensivät näkyvyyttä. Olihan se sitten vähän paniikin omaista pyörimistä, kun vihulaisia tunki esiin varjoista joka puolelta ja pimeä metsäkin tuntui ympäröivän meikäläisen.
Eli siis ainakin meikän mielestä Remedy on onnistunut ainakin tunnelman saamisessa kohdilleen. Metsä oli uhkaava ja synkkä, eikä tuntunut liian rajatulta putkelta. Itse asiassa usein ei oikein ollut mitään selvää polkuakaan, vaan tuli vain kaahittua eteenpäin metsässä aluskasvillisuuden läpi. Ei tullut juurikaan sellaista fiilistä, kuin peleissä yleensä että "tässä on nyt tämä polku, kulje sitä."
Kyllä mä tykkään, hienoa kamaa. Jos nyt jotain negatiivista pitää sanoa, niin lipsync ja kasvoanimaatio on kyllä vähän heikkoa, mutta eikös tähänkin joku patchi ollut tulossa kesällä?
Onko joku menossa kenties tuonne Kampin Anttilan tapahtumaan? Olisihan varmaan ihan hauska mennä, mutta taitaa jäädä väliin kun huomenna pitäisi töihinkin mennä tavallista aikaisemmin. Enkä kuitenkaan pääse peliä vielä pariin viikkoon pelaamaan
Eli kyseessä on siis näyttelijä, jonka mukaan Waken hahmo mallinettiin ja hoitipa myös motion capturen. Haastattelijakin klaaraa vähän paremmin kuin Arto Nyberg vähän aikaa sitten.
Eilen kun yritin jotain kivaa App Storesta ostella, niin heitti tylyt "Payment was declined. Please select another method." Hassua tässä on se, ettei minkään pitäisi olla muuttunut tiedoissani toissapäiväisestä. Huomasin tosin, että tiedoissani osoitteeni oli edelleen vanha osoitteeni. Olen kuitenkin nyt toista kuukautta asunut jo eri osoitteessa, mutta vasta nyt tuli ongelmia. Pankin tiedoissakaan ei kai pitäisi olla mitään ongelmia, koska Play.comista olen tilaillut vähän aikaa sitten.
Olen nyt kuitenkin kokeillut mielestäni kaikkia vaihtoehtoja osoitteen syöttämiseen, mutta ei se sitä hyväksy. Kysyisinkin, että onko kellään täällä ollut vastaavaa ongelmaa ja onko ratkennut miten? Lisäksi hyväksyykö tuo osoitteessa myös ääkköset? Kokeiltu on jo tosin ilmankin ääkkösiä. Korttini tosin menee vanhaksi ensi kuussa, mutta kai sen silti pitäisi vielä toimia...
Edit:
Joo, unohtakaa vaan tämä. Kotiin päästyä huomasin nimittäin uuden Visa Electronin odottavan pöydällä
Limited Editionia tuli tuossa hipelöityä ja olihan se ihan nätin näköinen. Pahvikuoren alla olevat kannetkin näyttivät olevan jotain kangasta, sellaista mistä kirjojen kannet nyt on tehty. Sen verran leveä tämä kyllä on, että taidan sijoittaa tämän pelihyllyn päälle, koska sen verran vähän on tilaa XO-hyllyllä.
Vähän kyllä vituttaa, koska pääsen pelaamaan tätä vasta kesäkuun 2. päivä
Eli siis kyseessä on AC-sarjan seuraava peli, joka ilmestynee loppusyksystä. Pitkäänhän oli puhetta, että tämä tulee olemaan moninpeli mutta Kotakun tietojen mukaan mukana on 15 tunnin täysiverinen yksinpelikampanja. Ezio seikkailee tällä kertaa Roomassa ja monet ACII:n ominaisuudet, kuten oman kylän managerointi, näyttäisivät tekevän paluun mutta tietysti vähän suuremmalla volyymillä. Eli vaikka nimi ei ACIII olekaan, aika täydeltä jatko-osaltahan tämä vaikuttaisi.
ACII oli kyllä sen verran loistava, että innolla odottelen
Vedin äsken 20m verkkokaapelilla PS3:n kiinni reitittimeen, kun rupesi vituttamaan tuo langattaman vähän heikko nopeus. Netti on siis 10/10 meganen, mutta käytönnössä jotain 15/18 ovat nopeudet. PS3 jäi kuitenkin langattomassa tilassa sinne reilun megan nopeuksiin, mikä nyt ei oikein käynyt laatuun. Onhan tuossa välissä toki pari kiviseinää, mutta kyllä se iPodikin antaa tuolta olohuoneesta lähes yhtä hyvät nopeudet verkon testisivustoilla, kun täällä reitittimen vieressäkin.
Hassua, että joillain tuntuu toimivan hyvin langattomastikin kun taas toisilla ei ollenkaan. Ehkä PS3 ei vain tykkää kaikista reitittimistä...
Pientä huhua/toiveenpoikasta on liikkeellä siitä, että Peace Walker saataisiin PSP:n lisäksi myös PS3:lle. Tosin kyseessä olisi ladattava versio PSN:ssä, eikä mikään täysi porttaus. Lisäksi mukana olisi nettimoninpeli.
Huhuilla ei tosin ole tällä hetkellä muuta pohjaa kuin se, että Konami oli yhdessä Q&A:ssa kysellyt toimittajien mielipiteitä ja näkökantaa asiasta. Vastaukset myös kirjattiin ylös, joten selvästi Konamilla on tämä ainakin harkinnan alla...
kokopeliin tuli muistaakseni päivitykset jossa nuo kontrollit sai korjattua.
Eräässä päivityksessä tosiaan tuli uutena kontrollityylinä "Precision" (muistaakseni tuo oli nimi), joka muutti kontrollit normaalimpaan suuntaan eli vähemmän "fyysisiksi".
Gigantissa näkyy olevan ensi viikolla tuo PSP-3000 + Gran Turismo -bundle hintaan 149,90€. Itse olen vähän kahden vaiheilla, että pitäisikö tuollainen käydä hakemassa kun aika edukkaasti myyvät. Toisaalta taas tuo GT PSP:llä ei juurikaan kiinnosta ja varmaan saman hintaluokan tarjouksiakin tulee vielä tässä kevään mittaan..
Espgaluda II tuli hankittua, kun vaikutti demon perusteella ihan kelpo viihteeltä. Eihän mulla tämän kaltaisista peleistä mitään kokemusta ole, mutta kyllähän tuota tulee varmaan väännettyä sitten vaikka bussissa työmatkalla.
Chaos Rings vaikuttaa myös kiinnostavalta, mutta suhteellisen korkea hinta takaa sen, että ainakaan vielä en ole sitä ostamassa. Ehkä sitten, kun tietää että tuota oikeasti kerkeää pelaamaankin, viitsisi tuon reilun kympin sijoittaa