Jokainen pienikin dialogin pätkä, jokainen upea sprite-animaatio, jokaisen pienenkin ratkaisun löytäminen, jokainen uusi juonenkäänne ja jokainen kokonaisuuden ymmärtäminen ja arvaaminen nostatti peliä entisestään. Lähes koko ajan oli mielessä juuri tuo lause, "ai että tää on hyvä", eikä se ole lähtenyt mielestä vieläkään, vaikka peli on pelattu läpi. Ja pelihän oli pakko pelata mahdollisimman nopeasti läpi, koska se kuumotteli koko ajan mielessä.

Minulle ne hetket tulivat voimakkaimmin, kun musiikki pyörähti soimaan. Ei mikä tahansa musiikki, yleensä jokin niistä viipyilevistä. Ne viipyvät vielä senkin jälkeen, kun pelin laskee kädestään. En pystynyt pelaamaan Trials & Tribulationsia nopeasti, oli pakko viivyttää sitä vielä hetki...

Kyllä Bridge to the Turnabout veti langat kasaan hienommin kuin olisin osannut odottaa, ja odotin täyttä kymppiä.
Muutenkin tuntui vatsanpohjassa, kun jo melkein väärään ratkaisuun päädyttyään tajusi ja siirsi kättä sen verran, että esittikin oikean todistusaineiston eikä sitä väärää, jonka vääryys yhtäkkiä oikein paistoi silmään, kun se oikea ratkaisu oli niin ilmeinen vaikkei siitä ollut, tunnustan, harmainta aavistusta vielä paria sekuntia aiemmin. Voiko enää olla hienompaa, kun peli sahaa silmään? Annoin T&T:n viedä oikein kunnolla, ja sitten pelastaa itseni viime hetkellä, ja nyt en tiedä miten päin olisin, missä käsikirjoittajaa voi kiittää?

Ei sitä käsitä pelaamatta.
Sitä epätoivon sekaista lamaannuttavaa liki-voitonriemua, joka voi minä hetkenä hyvänsä suistua täydelliseksi katastrofiksi...

Kakkosessa sitten hakkasin raivoissani päätäni seinään, kun tietenkään tekijät eivät olleet vaivaantuneet muokkaamaan käännösvaiheessa dialogia sen vertaa, että olisivat ottaneet huomioon ykkösen DS-extraepisodin, jota alkuperäistä kirjoitettaessa ei ollut vielä olemassa. Olin hyytävän katkera, minusta henkilöiden reaktiot ja etenkin Phoenixin ja Edgeworthin keskinäiset suhteet olivat jokseenkin erilaisia kuin ne olisivat oikeasti olleet viitosepisodin jälkeen. Noin niin kuin kotipsykologialla... 

Niin että minulle kakkonen jää välipalaksi trilogian huipentumaa odotellessa. Ei se Mialla pelaaminen vielä mitään, mutta mutta...
Mistään en mitään tiedä, mutta huhuja olen lukenut niin paljon, että odotukset ovat kattoa paaaaljon korkeammalla.

Uusi saa sitten todistaa kelpoisuutensa, siihen lähden puhtaalta pöydältä.

[Paranoia Agent]

Satoshi Kon on vaikuttava ohjaaja.
Sekä Paranoia Agent että Paprika
menivät (päivä)uniin oikein kunnolla.

Olettamukset ovat tutkinnan perusta.
Jos erehtyy, sen kun pyytää anteeksi.