Joo, kaikki kolmiulotteiset ovat johonkin Marioon verrattuna pelikelvottomia kameran ja ohjauksen takia. Ei kaksiulotteisissakaan oikeasti ole hurraamista, parasta niissä on se juokseminen ennaltamäärätyillä reiteillä. Heti kun vauhti pysähtyy ja pitäisi alkaa tasoloikkimaan, homma muuttuu keskinkertaisuudeksi.
Mutta Sonic Boomillahan on keskimääräistä paremmat mahdollisuudet onnistua, koska sitä ei tee sama tiimi joka on tehnyt aiemmat pelit. Muutenkin genren pitäisi olla lähempänä Ratchet & Clankia kuin edellisiä Soniceja.
Hupihuutajia, valitettavasti. Noita on myyty aiemmin vajaalla 20 tonnilla, ei mitään syytä miksi juuri tämän kappaleen kohdalla huutajat innostuivat. Muuta kuin vitsillä, siis.
Jatketaan vaikka meilissä jos ei voi yksityisviesteihin luottaa. Sinun profiilissasi oleva meili herjaa myös, eli laita minulle viestiä finngamer (ät) gmail.com.
Prosentuaalisesti olisi kyllä iso lovi 2014 pelitarjontaan (vaikka Despiren linkkaamasta julkaisulistasta puuttuukin pari peliä). Mutta en ihmettelisi, ilmeisesti joku ACIV on myynyt Wii U:lla jäätävän huonosti. Silti luulisi olevan edullisempaa viedä projekti loppuun Wii U:lla kuin ottaa kaikki tähän mennessä kertyneet kehityskustannukset varmasti takkiin, mutta voihan Watch_Dogs olla kauempana valmistumisesta kuin luullaan, ilmestymispäiväähän ei vielä ole millekään alustalle.
Erikoiselta Wii U:n tilanne tosiaan näyttää. Ihmiset puhuvat, että Nintendo ei tee pelejä omalle konsolilleen, mutta totuus on se että sille on tähän mennessä tullut first ja second party pelejä karkeasti yhtä paljon kuin Nintendo 64:lle, GameCubelle ja Wiillekin tuli. Latauspelit mukaan lukien peräti enemmän. Tosi kuin vesi, tältä julkaisulista vain näyttää ilman third partyja. Sellaisenaan se ei edelleenkään ole huono kone Nintendon ystävälle, ja Nintendo varmaan pääsee useammallakin pelillään yli miljoonan myydyn kappaleen nykyiselläkin laitemäärällä. Sillä saa hieman rahanmenoa tyrehtymään, etteivät ainakaan ala kiirehtimään seuraavaa konetta ulos.
Lisätty japanilainen N64-konsoli ja N64:n virallinen Expansion Pak.
Limited Edition Dreamcast lähtee huomenna eBayhin, vielä ehtii ostaa pois. Se tulee kyllä menemään kalliimmalla kuin tuo 300 euroa siellä, mutta ei vaan jaksaisi postitella ulkomaille ja maksaa eBaylle provikoita.
Ja kokonaisuudessaan peli on kuitenkin suht helppo. Muutama vaikea, mutta viimeisen maailman kentätkään paria lukuunottamatta olleet mitään SMB3:n tasoa. Extrakentät tosiaan tuntuu kyllä pirun haasteellisilta. Ainakin ensimmäisen kentän perusteella. Nämä voisi ihan haasteen vuoksi katsoa vielä läpi.
Jatka vaan pelaamista, ettei tarvitse sanoa että peli olisi liian helppo.
Tuossa vaiheessa sinulla muuten on ekstrakenttiä vielä pelaamatta
Ei Wii U enää mitään tappioita kehityskuluissa tuota, mitä nyt varmaan pakertavat sen account-systeemin kanssa, mutta siinäpä se. Se Nintendon edellinen vuosineljänneksen tappiotulos tuli pääosin Wii U:n kehityksestä ja valmistamisesta, mutta kyllä kalleimmat ajat ovat jo takanapäin.
Nintendon omat pelit ovat sellaisia, jotka myyvät helposti joka kolmannelle tai jopa joka toiselle konsolin omistajalle. Joten jokainen 3D World, Kart ja Smash Bros. tulee myymään koko sen ajan kuin konsolia tuetaan, se jo pelkästään takaa sen, ettei konsolin töpseliä vedetä seinästä ainakaan kauhean ennenaikaisesti. Ja eipä tuossa muutenkaan auta hötkyillä, sitten ihmiset eivät uskalla senkään vertaa ostaa seuraavaa konsolia.
Jos nyt mennään asioiden edelle: 3DS:n seuraaja vuonna 2015 jouluna, ja uusi kotikonsoli 2016 jouluksi. Vaikea uskoa, että Nintendo pistäisi tuolloinkaan ulos mitään superkonetta, eli veikkaisin 2016 Nintendolta tulevan noin PS4/Xbox One -tasoinen laite ulos, joka pääsee nauttimaan vielä multiplattareista ja käyttäjäpohjan kasvattamisesta parin vuoden ajan, ennen kuin muut vaihtavat sukupolvea. Konsolissa tulee olemaan jokin innovaatio, sillä Nintendo tietää N64:n, GameCuben ja Wiin kohdalta, että ihmisiä ei kiinnosta tehokas laite, vaan siinä pitää olla saumaa myös johonkin muuhun.
Toisaalta se sauma voisi olla olla ainoa fyysisiä pelejä käyttävä kotikonsoli. Jos muut lähtevät pilvilinjalle (Microsoft ainakin lähtee), olisi fyysistä mediaa käyttävän konsolin menestys käytännössä taattu, sekä teknisesti takapajuisissa maissa että niiden miljoonien parissa, jotka vaan diggaa käsinkosketeltavista jutuista. Samalla pääsisi olemaan kauppaketjujen ylin ystävä.
Joka tapauksessa, nimeksi joko Hyper Nintendo tai Nintendo 7 ja rahaa palamaan markkinointiin.
Japanissa Wii U möi joulukuussa 350k, ihan ok sekin.
Nyt tosin Nintendo viimein laski sitä naurettavaa 9 miljoonan myyntiennustettaan tälle fiskaalivuodelle, tiputti sen realistisempaan vajaaseen 3 miljoonaan. Yhteensä olisi myynyt sitten maaliskuun loppuun mennessä noin 6 miljoonaa. Kaikkihan sen tiesivät, mutta GAFissa lasketaan taas Wii U:n madonlukuja, vaihteeksi. Wii U ei tule myymään hyvin, jotain Dreamcastin ja GameCuben välimaastoon varmaan, mutta ei sitä tappamassakaan olla.
Nintendo tosin arvioi tekevänsä tappiota tänä fiskaalivuonna, eli luulisi Iwatan saavan potkut jo pikkuhiljaa. Tai astuvansa itse alas. Joka tapauksessa on selvää että Nintendo tulee tekemään muutoksia tulevaisuuteen, sen verran tullut "palautetta" nykyisestä toiminnasta.
Sinänsä tästä ei voi syyttää kuin itseään. Mutta nyt on Sellon ja Jumbon Gamestopit koluttu: SM3DW loppu. Samoin Sellon ja Jumbon Prismat: WiiU Premium 269€ (tai oikeastaan kaikki WiiUt) loppu.
Joulun jälkeen ei uutta erää ole tullut, joten sinänsä ei ole yllätys että näitä ei löydy. Vaikka luulin kyllä että WiiU:n aikaisemman menestyksen perusteella laitteita ja pelejä olisi. Mutta oli miten oli, kyllähän se silti vituttaa.
Seuraavaksi sitten vaan Isoon Omenaan, ja siinähän on toinenkin Prisma ihan vieressä, Länsiväylän toisella puolella. Varmasti löytyy jommasta kummasta.
No, olisihan se tietenkin mahdollisuus, olihan Nintendo ainoa konsolivalmistaja, joka mahdollisti viime sukupolven vaihdoksessa vanhojen digitaalisten pelien siirtämisen uuden sukupolven laitteelle. Nintendon tekninen osaaminen siis ainakin tätä tukisi, mutta taidan pitäytyä vaan fyysisissä peleissä.
Noni, nyt se alkoi. Aloitin keräämään Wii U -pelejä. Siis kaikkia niitä.
Vaikka se pelaajana hieman surettaakin, niin keräilijänä koneen heikohko menestys on aina mukava juttu. Alelaareista löytyy julkaisupelejä ja vähän sitäkin uudempia tuotoksia pilkkahinnalla, kun kaupat mitoittavat hyllytilan aina lyhyen tähtäimen mukaan.
Olenkin nyt sitten ostanut kaiken mitä halvalla on eteen sattunut, varmaan tusinasta eri marketista, tavaratalosta ja nettikaupasta. Eikä kyse ole edes mistään shovelwaresta, vaan noista (peräti) puolet on ihan oikeita pelejä. Puolet on toki silti paskaa, mutta jos aikoo jossain vaiheessa kaiken kerätä, niin nyt niitä pitää ostaa, kun halvalla saa. Tai saa uutena ylipäätään, ikinähän alelaarin kautta ulos joutuneista peleistä ei tulla lisäpainoksia ottamaan.
Päätin siis toimia, koska Wii U:sta on tulossa yksi lempikonsoleistani. Ajattelin myös, että olisi hauska keräillä konetta, joka on edelleen tuotannossa. Hieman erilainen fiilis kuin esim. yrittäessä tilkkiä aukkoja Nintendo 64 -kokoelmassa.
Aluksi ajattelin, että eipä tälle paljoa pelejä ole vielä edes tullut, ja kaikki Nintendon omat pelit minulta jo löytyi. Paljonko näitä edes pitää metsästää? No, aika paljon. Yhteensä Wii U:lle on Euroopassa tähän mennessä tullut 75 kaupoissa julkaistua peliä (yllätyin itsekin). Japanissa ja jenkeissä vielä muutama enemmän, mutta kerään nyt vain euroja tällä hetkellä. Eli vaikka nyt hankinkin alla olevat pelit olemassa olleen kokoelmani päälle, niin en ole vielä edes puolessa välissä. Lisää tietenkin tulee koko ajan, mutta third-partyilta ei mitenkään liikaa ole tullut julkistuksia, eli 2014 ei tule ulos niin paljoa pelejä kuin 2013.
Nyt on siis viikon, parin sisällä tullut hankittua nämä kuvan pelit. Jotkut kympillä, jotkut kahdella, keskimääräisen hinnan ollessa noin 13 euroa.
Yhteensä saldona nyt 34 peliä. Kohta näitä on niin paljon, että Rocky_Balboakin näyttää minuun verrattuna Nintendo-vihaajalta!
Peli alkoi hieman huolestuttavasti, tuntuen todella helpolta jopa vihreiden tähtien osalta. Loppua kohti meno kuitenkin yltyy levottomaksi, vaikeustasoa piisaa todella hyvin. Kuin myös pelattavaa yleensäkin, Varmaan vaikein Mario-peli vetää 100% läpi.
CoD: Ghostsin PS4-versiosta ovat jotkin arvostelijat valittaneet, että ruudunpäivitys tökkii välillä. Pelin pitäisi olla 1080p/60fps, mutta näiden raporttien mukaan ruudunpäivitys ei tosiaan pysyisi aina ihan halutulla tasolla.
Noh, nyt on sitten päässyt Digital Foundry tutkimaan asiaa ja totuus selvisi. Ongelma ei ole se, että ruudunpäivitys putoaa vaan se, että se on liian korkea.
...
Eli negatiivisetkin asiat PS4:ssä johtuvat siitä että se on LIIAN hyvä.
Minulla PS4 huutaa hulluna jo tunnin jälkeen, jos pidän sitä suht tilavassa hyllyssä jossa on suljettu takaseinä. Oli pakko siirtää se pystyssä TV:n taakse, ainoa paikka jonne se mahtuu TV-tasossa tarpeeksi ilmavasti.
Knack on äärimmäisen yksinkertaistettu peli: liikkeitä on vain muutama ja ympäristöt näkymättömine seinineen pelkkää kosmetiikkaa. Se, että energiamittarisi tyhjenee nopeasti ei kerro pelin mekaniikoista mitään, se vain oli kehittäjien ainoa vaihtoehto pitää pelaaja (kirjaimellisesti) hereillä.
Jos olisin tuosta täyden hinnan maksanut, itkettäisi. Kumma juttu, että pelistä pitävät juuri ne henkilöt, jotka ennen pelin pelaamistakin sen Metacritic-arvosanaa eniten ihmettelivät.
3DS:n Mario oli eka 3D-Mario josta tykkäsin oikeasti.
Et edes Mario 64:stä?
No, tykkäät sitten kyllä 3D Worldista.
Todella tiukkoja kenttiä, ja valtavan erilaisia keskenään. Nyt jopa perus aavikko- ja jäämaailmojen sisällä on älyttömästi vaihtelua, ne eivät kaikki ole pelkkää juoksuhiekkaan vajoamista tai pelkkää luistelua. Monta uutta pukua ja liuta vanhoja.
Tähän mennessä (about 2,5 maailmaa pelattuna) vihreät tähdet (eli isojen kolikoiden vastineet) ovat olleet semihelposti löydettävissä, vain muutama todella kiperä joukossa. Eiköhän ne siitä vaikeudu vielä. Hauskasti jopa maailmankartalla voi löytää salareita kun nuohoaa joka kolon.
Täytyy myös myöntää, etten Galaxyn jälkeen uskonut Nintendon pelien hyötyvän kauheasti ekstratehoista... mutta näyttäähän tämä aivan käsittämättömän hyvältä. So far sukupolven nätein peli kevyesti.
Voihan lollero. Jää uus pleikkari saamatta ensimmäisestä erästä. Luulin saannin olevan suht varma kun varasin heinäkuun alkupuolella. Konsolinet ilmeisesti ei kovin suurta erää näistä kuitenkaan saa. Seuraava erä epämääräinen joulu-tammikuu.
Onkohan mitään mahista saada kaupan hyllystä?
Prismat vissiin ainoita, jotka eivät varaile. Luulisi tosin että Citymarketitkaan ei ota, mutta en ole ihan varma.
Eli aamulla vaan kämppimään ovelle, ja juokse pitkillä jaloillasi jonnet kumoon matkalla peliosastolle.