Nyt lueskelen ensimmäista Witcher-kirjaa. Helppoa ja viihdyttävää luettavaa.
Toivottavasti luet suomeksi, toista osaa kun ei ole jostain kumman syystä englanniksi käännetty. Se kuitenkin pohjustaa romaaneja jonkin verran, joten ratkaisu on ollut vähintäänkin erikoinen.
Pitääpäs hieman tulla kehaisemaan noita Vibramin FiveFingers Speedejä, jotka ovat olleet käytössä nyt parisen kuukautta. Oikeastaan aika vähän olen ehtinyt niillä juoksemaan, mutta en tiedä onko päässä vikaa vai jossain muussa, mutta vauhti tuntuu kovemmalta sekä etäisyys jonka jaksaa juosta pidemmältä verrattuna normaaleilla lenkkareilla vedettyihin lenkkeihin. En ole aikoihin ollut pitkien matkojen ystävä kun tuppaavat käymään vähän ikävystyttäviksi, mutta tänään meni kevyesti noin 20 kilometriä - ja se on yli tuplasti sen minkä olen aikaisemmin juossut pisimmillään. Aikaakin kului alle kaksi tuntia. Sen verran kengistä pitää kuitenkin risuja antaa, että matka olisi kunnon puolesta jatkunut pidemmällekin, mutta jalkapohjat ja nilkat alkoivat vihlomaan jo aika sietämättömästi. Mutta tuokin taitaa lopulta johtua totuttelun puutteesta eikä niinkään kengistä.
En ainakaan voi sanoa katuvani ostosta, vaikka kaupassa vähän aluksi epäilyttikin. Testaushetkellä varvasvälit tosiaan hiersivät aika ikävästi kangasta vasten, mutta käytössä tuo ei ole ollut enää ongelma. Mukavat kengät myös vapaa-ajallakin, vaikka jalkaan laittaminen onkin hiukan hidasta.
Loistavan Noituri-sarjan (eli tutummin luultavasti The Witcher -sarjan) kolme ensimmäistä osaa eli Viimeinen toivomus, Kohtalon miekka ja Haltiain verta irtoavat nyt Adlibriksen tarjouksesta lähes naurettavaan hintaan. Omaan makuuni tämä voittaa Tulen ja jään laulun, joka sekin siis on mielestäni erinomainen sarja. Vähänkin fantasiakirjallisuudesta kiinnostuneille nämä ovat tutustumisen arvoisia - ja myös pelisarjasta pitäville.
Lisäksi sarjan neljäs osa eli Halveksunnan aika ilmestyi kauppoihin vastikään.
Pikkuasiat (tai pikkuasia) viittaa Agesin tapahtuvan kronologisesti ennen Seasonsia, joten jos valinnanvaikeus käy ylivoimaiseksi, niin tuossa on puolueeton ehdotus pelaamisjärjestykseen. Mutta tosiaan mitään suurempaa kronologisuutta peleistä ei keskenään löydy.
Itse pelasin ensin Seasonsin joskus aikoinaan, Agesin hankin muutama vuosi sitten. Vaikka Seasons oli pitkään oma suosikki 2D-Zeldojen joukossa, niin Ages taisi lopulta sitten voiton viedä. Nyt on kuitenkin pelikerroista vierähtänyt sen verran aikaa, että en osaisi mielipidettäni perustella. Sen kyllä ehkä voin allekirjoittaa, että Ages on enemmän puzzleilua ja Seasons toiminnallisempaa. Erot eivät kuitenkaan ole järin suuria.
Tulevana sairaanhoitajana sanoisin että jos sulla ei ilmaannu borrelioosin oireita (ihottumaa, mahdollisesti päänsärkyä, kurkkukipua, lämpöilyä, lihasarkuutta, väsymystä ja yleistä sairauden tunnetta) ni ei hätää, et tarvi hoitotoimenpiteitä.
Itselläni todettiin borrelioosi lapsena. Minkäänlaisia oireita en kyllä muista olleen, ja tutkimuksetkin taidettiin tehdä vasta useamman viikon jälkeen puremasta. Käsittääksenihän lääkkeet eivät välttämättä bakteeriin edes auta, ja oireet voivat tulla vasta vuosien päästä. Sitä odotellessa.
Pari kesää sitten taas oli joku purema iholla, mutta purijasta en ollut yhtään varma. Lääkäri kuitenkin myönsi antibioottikuurin varmuuden vuoksi.
Itseäni on yllättänyt tahti millä kausi on edennyt, kun kerta kolmas kirja piti jakaa kahteen kauteen. Viime jakson loppu tapahtuu kirjassa suunnilleen ensimmäisen kolmasosan jälkeen, joten alkaa näyttämään siltä, että ensi kaudella aloitetaan jo neljättä sekä viidettä kirjaa. Toivottavasti se kuudes osa ehtii ilmestyä ennen kuin sarja ottaa kirjat kiinni.
Tässä alkuvuonna olen alkanut ostelemaan vähän sarjiksia hyllyyn ja tutustumaan erityyppisiin sarjoihin. Kaikki alkuperäiskieleltään englanniksi olevat kirjat olen ostanut englanniksi.
Aluksi lähdettiin liikkeelle The Walking Deadilla. Tv-sarjaa olin katsonut kakkoskaudelle, ja vaikka siinä potentiaalia olikin niin aika huonoksi se nopeasti meni. Kuitenkin tykkäsin siitä sen verran (ja zombithan eivät ole ikinä olleet suosikkiasioideni listalla), että alkuperäismateriaaliin piti päästä tutustumaan. Ja huomasihan sen sitten heti, että tv-väki oli mennyt pilaamaan hyvän lähdemateriaalin omilla turhilla lisäyksillään. Kolmen kovakantisen kirjan verran tätä on tullut luettua, ja tähän mennessä olen kyllä pitänyt. Sarjahan keskittyy enemmän elämiseen zombien täyttämässä maailmassa kuin zombien mättämiseen, mikä ainakin itsellä on pistänyt ajattelemaan tuollaisessa tilanteessa elämistä. Suurin miinus sarjassa on ensimmäisessä kirjassa vaihtunut piirtäjä. Nykyisellä piirtäjällä on karu ja hieman luonnosmainen tyyli, joka kyllä on ihan siedettävä, mutta joka saa varsinkin kasvot näyttämään joskus melko koomisilta.
Seuraavaksi taisin ostaa kaksi kovakantista kirjaa Scott Pilgrimiä. Näiden kovakantisten, väritettyjen versioiden julkaisu aloitettiin vasta viime vuonna, joten kolmas osa on tulossa vasta tässä keväällä. Tykkäsin aikoinaan leffasta todella paljon, ja melko uskollisesti se on tähän mennessä lähdemateriaalia seurannut. Sarjakuvahan on hieman sekoitus japanilaista ja amerikkalaista sarjakuvaa (tekijä on tosin kanadalainen), ja sisältää myös viittauksia videopeleihin (leffassa oli myös ääniefektejä Zeldasta). Sopivan sekava ja rento sarjis.
Seuraavaksi piti sitten tutustua hiukan supersankaritarjontaan. Marvelin sankareista tykkään enemmän kuin DC:n hahmoista (Batmania lukuunottamatta), mutta aloitin kuitenkin ostamalla DC:tä. Valintaan kuitenkin vaikutti se, että DC reboottasi universuminsa vuonna 2011 (kulkee nimellä New 52). Supersankarisarjiksiinhan on melko vaikea päästä sisään, kun hahmot ovat seikkailleet jo useita vuosikymmeniä, joten reboottaus kuulosti oikein hyvältä. Tosin osa vanhoista tarinoista pätee vieläkin tässä uudessa universumissa, mikä ei kyllä yhtään auta uuden lukijan tilannetta.
Hankin kaksi kovakantista kirjaa, jotka kokosivat muutaman lehden verran tarinoita samoihin kansiin. Toinen kirjoista oli tietenkin Batman, jota on kehuttu yhdeksi parhaimmista uuden jatkumon sarjoista. Tarina kulki sujuvasti ja piirrosjälki oli hyvää, joten mielelläänhän tätäkin luki. Nämä kokoelmakirjat ovat kuitenkin sen verran lyhyitä, että ei tässä vielä ehditä pitkälle etenemään, mutta jatkoa odottelen innolla. Kakkoskirja taidettiin julkaista tässä pari päivää sitten, joten jossain vaiheessa pitäisi se ostaa.
Toinen kirja jonka hankin oli kokoelma Aquamanista. Hahmo oli itselleni oikeastaan täysin tuntematon, mutta tätäkin kehuttiin yhdeksi parhaimmista uusista sarjoista. Sen verran olen sivistänyt itseäni, että Aquaman on hahmona ollut pitkään lähinnä vitsi, mutta kirjoittaja on ottanut tämän hienosti huomioon ja tehnyt siitä oikeastaan yhden tarinan vahvuuksista. Sarjakuvamaailmankin ihmiset kun pitävät Aquamania lähinnä vitsinä muiden supersankareiden joukossa. Taide on tässäkin omaa silmääni miellyttävää, mutta tämäkin kirja loppui hiukan liian lyhyeen. Jatkoa hankin kuitenkin ehdottomasti, kunhan sitä ilmestyy.
Tutustuin myös sellaiseen sarjaan kuin Y: The Last Man. Tästä olen kuullut lähinnä niistä uutisista, joissa aina puhutaan tämän sarjan filmatisoinnista. Hyvin kehuttu sarja tämäkin, mutta itseeni ei vielä ensimmäisen osan perusteella täysin kolahtanut. Sarjahan lähtee liikkelle siitä, kun kaikki maailman miespuoliset ihmiset ja muut nisäkkäät kuolevat lukuunottamatta päähenkilöä ja tämän lemmikkiapinaa. Ilmapiiriltään hieman Walking Deadia muistuttava, tässä kun seikkaillaan maailmassa jossa ihmiskunta on periaatteessa tuomittu sukupuuttoon. Suurin syy miksi en tästä kauheasti vielä tykkää on luultavasti kuvitus. Piirtäjä on ihan kelvollinen, mutta väritys on todella tylsän näköistä. Olisi toiminut ehkä mustavalkoisena paremmin.
Ja ettei suomen kieli kokonaan unohdu, on tullut ostettua myös pari osaa Asterixia. Egmont on alkanut julkaista vissiin muutama vuosi sitten koko sarjaa alusta kovakantisena versiona, ja kuusi osaa on ilmestynyt tähän mennessä. Erona lukuisiin aikaisempiin Asterix-kirjoihin on se, että kuvitukset on skannattu hyvin korkealaatuisina, väritys on uusittu kokonaan ja fontti on vaihdettu Uderzon laatimaksi (joka i-kirjaimen takia näyttää vähän oudolta suomalaisessa tekstissä). Hyviä esimerkkejä muutoksista näkee tältä sivulta.
Huvittavintahan tässä on se, kun en ole pitkään aikaan pelejä enää ostanut kiinnostuksen niihin laskettua (mieluiten pelaisin hyviä PS1-pelejä kuin nykyisiä 30 tunnin avoimien maailmojen jättipelejä), niin ei pitkään mennyt ennen kuin piti jollain alkaa hyllyä taas täyttämään. Jokin pakottava tarve ihmisellä on kai löytää kohteita joihin laittaa rahansa.
Kävin eilen katsomassa tuon uusimman Die Hardin. Jos joku vielä elätteli toiveita sarjan tulevaisuuden suhteen nelosen jälkeen, niin en suosittele tätä katsomaan. En oikeastaan suosittele katsomaan muutenkaan. En tiedä oliko tuo vielä se K12-versio, vaikka K16-versioksi väittivät. Ainakin trailereissa nähty riisumiskohtaus oli leikattu pois.
Yksi huonoimmista leffoista jonka olen vähään aikaan katsonut.
Nyt on tullut tämä nähtyä, ja jos tähän yrittäisi vielä tähän aikaan kirjoitella jotain kun on tuoreessa muistissa.
Ensin vaikka HFR:stä. Varsinkin kaiken sen pelottelun jälkeen mitä kaikkialla on saanut lukea, ei tuota ainakaan huonoksi voi kutsua. Alussa meinasi tuntua hiukan halvalta tv-sarjalta, mutta aika nopeasti sen yli pääsi. Se tietty elokuvamaisuus ehkä kuitenkin puuttui, mutta se ei ollut suoranaisesti huono puoli, vaan elokuva näytti yksinkertaisesti erilaiselta kuin mihin on tottunut. Pitäisi päästä vielä näkemään perinteisellä formaatilla jotta voisi tehdä jonkinlaista vertailua. Edelleen suurin miinus tässä oli 3D-lasien tummentama kuva. Vähän pimemmissä paikoissa hahmot hukkuivat taustaan, kun taas lasit silmiltä pois ottamalla kaiken erotti selvästi. HFR kyllä sai 3D:n toimimaan sillä tavalla kuin se on varmaan alunperin tarkoitettukin. Ennen elokuvaa näytetyissä mainoksissa (jotka tietenkin olivat 24 fps) 3D oli pelkkä efekti, tässä se tuntui jo lähestulkoon luonnolliselta.
Elokuva taas... no, jotenkin ristiriitaiset fiilikset siitä jäi. Sanoisin että tämä on tosiaan Jacksonin eikä Tolkienin Hobitti. Toisaalta LotR-elokuvatrilogiaankin verrattuna elokuva oli tyyliltään aika lailla erilainen. Paljon oli muutoksia tehty tarinaan, ja LotR:n liitteitä oli tosiaan hyödynnetty. En oikein osaa sanoa oliko lisäykset loppujen lopuksi hyviä vai huonoja. Välillä mentiin aika paljon ohi pääjuonesta ja hypittiin vähän liikaa paikasta toiseen, mutta toisaalta tällä tavoin saatiin tehtyä viittauksia LotR:iin.
Ja kääpiöitä kyllä oli kyllä elokuvan kannalta liikaa, mutta se on lähdemateriaalin vika. Pari kääpiötä tuntui olevan lähikuvissa vain pari kertaa. Ehkä myöhemmissä elokuvissa sitten.
Itse asiassa EE-versioiden on varmistettu ensi vuonna olevan tulossa. Monet ovat valittaneet jo nyt elokuvan hidastempoisuutta, mutta itse olen aina odottanut elokuvien olevan rauhallisempia kuin LotR:t ja en pidä tätä mitenkään miinuksena. Ensi viikollahan se nähdään, keskiviikkoiseen HFR-yönäytökseen liput hankittuna. Viikonloppuna tarkoitus päästä oikeaan tunnelmaan LotR-maratonilla. Hypeä tässä on yritetty vältellä ettei vain tulisi lopulta elokuvaan petyttyä, mutta vaikeaahan tässä on olla innostumatta. Elokuvaa kuitenkin suunnilleen Kuninkaan paluusta asti tullut odoteltua.
Dredd 3D. Rehellistä räiskintää, ei sitä muuten voi kuvailla. Ei mitään vuoden elokuva -ehdokasmateriaalia, mutta olipahan ainakin elokuva joka tiesi genrensä eikä yrittänyt olla mitään erikoista. Suosittelisin käymään katsomassa, mutta mahdollisuudet tainneet jo aika pitkälti mennä ohi.
Vähän päälle kymmenen tunnin panostuksella saa peruspeliin hankittua jopa 100 % merkinnän komeilemaan.
Itse kyllä pidin Other M:stä, mutta kuten Ephramilla, odotukset oli vedetty kommentteja lukiessa aika nollille. Juonihan oli tosiaan aika höttöä, aluesuunnittelussa menty siitä mistä aita on matalin ja jo ensimmäisessä trailerissa kauhistelin vihollisten ulkonäköä. Kontrollit eivät aiheuttaneet suureksi yllätykseksi lähes yhtään ongelmia, vaikka pohjimmiltaan niiden suunnittelu ei ole ollut kehittäjillä oikein hallussa. Ja pelihän on naurettavan suoraviivainen Metroidiksi, mutta en kokenut sitä haitaksi. Kun lähestulkoon joka toinen peli on nykyään avointa maailmaa tai jotain roolipelielementtejä täynnä, on mukavaa välillä pelata jotain vähän yksinkertaisempaa mutta silti kunnon kokoluokan peliä.
Kuulun niihin, joista ykkösosa oli aika huono elokuva. Lähdin siis aika nollaodotuksilla tätä katsomaan, ja alkukohtauksissa melkein ehdin jo pelätä kaiken potentiaalin olevan hukattu jälleen. Loppua kohden mentiin kuitenkin reipasta ylämäkeä, joten elokuvasta jäi kohtuullisen positiiviset fiilikset. Elokuvan heikoimpia kohtia olivat ne, joissa pysähdyttiin viemään juonta eteenpäin. Juoni oli tässäkin osassa täysin turha ja mitäänsanomaton, ja oli lähinnä esteenä sujuvalle toiminnalle. En oikein tiedä mitä käsikirjoittajat ovat yrittäneet saavuttaa esittelemällä kyläläisiä halailemassa toisiaan. Edellisestä elokuvasta oli kuitenkin opittu jo reilusti.
Parhainta antia elokuvassa olivat tietenkin monesti mainitut one-linerit sekä viittaukset muihin leffoihin ja itse näyttelijöihin. Odotin Chuck Norrisin tuovan oman hupaisan lisänsä leffaan, mutta en kuitenkaan odottanut miehen edustavan elokuvan parasta antia. Niin siinä kuitenkin kävi, ja Arnoldkin jäi selvästi kakkoseksi. Stallone ja Statham olivat vakiokaartin parhaimmistoa sananvaihdoillaan, muiden suoritusten jäädessä lähinnä pariin vitsiin. Li jättäytyi leikistä jo alussa, ja Couture jäi lähes näkymättömäksi.
Elokuva oikeastaan kärsi siis lähinnä juonen olemassaolosta. Sen tilalle kun olisi saanut enemmän läpänheittoa, toimintaa (joka tällä kertaa jopa toimi) ja viittauksia, oltaisiin voitu jo puhua oikeasta toimintaleffasta. Suunta ollut kuitenkin oikea, joten ehkäpä sitten kolmosessa.
Batmanista ei kovin erikoiset fiilikset jääneet. Kaikki tuntui nähdyltä, ja vaikka elokuva ei kompastunut usean hahmon mukanaoloon (kuten Spider-Man 3 teki), nähtiin osaa hahmoista varsin pintapuolisesti. Ohjaus sekä elokuvan ulkoasu, ja tietenkin näyttelijätyö, pelastivat kyllä aika paljon. Banesta ja sen puhetyylistä pidin ennakko-oletusten vastaisesti aika paljonkin.
Ihan nautittava leffa kuitenkin, vaikka välillä eteni hiukan hitaanlaisesti. 3,5/5, ehkä juuri ja juuri 4/5.
Boksin peleistä kun puolet näyttävät olevan PC:llekin julkaistuja, niin sinne voisi The Witcher 2:nkin lisätä. Little King's Story taasen taitaa olla ihan kelpo peli Wiille.
Knight Rider (1982) - House, on tällä hetkellä tasatilanteessa 12-12. Ensimmäinen uusi ääni ratkaisee nyt tämän parin kohtalon. Merkitkää uutena äänestäjänä äänenne tälle parille ennen välisarja B:n ääniä.
Itse laskin Houselle 13 ääntä, mutta oli tilanne nyt mikä tahansa, niin oma ääneni Houselle.
Sherlock – Breaking Bad Yllätyin melkoisesti kun aloin sarjaa katsomaan, kun en etukäteen tietänyt sarjan sijoittuvan nykypäivään. Heti tuli mieleen sarjan olevan sitten vain nykyistä katsojasukupolvea kosiskeleva Sherlockin nimellä ratsastava tekele, mutta sarja osoittautuikin erinomaiseksi ja lähdemateriaalilleen uskolliseksi. Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman tekevät erinomaista työtä Holmesina ja Watsonina.
South Park – NCIS South Park viihdyttää aina kun sitä tulee nähneeksi, kun taas jenkkien rikostutkimussarjat eivät ole olleet ikinä lähellä sydäntä.
Big Bang Theory – Fresh Prince of Bel air
Everwood – Twin Peaks Everwood herättää jonkin sortin nostalgiaa, ja olihan se aikoinaan erinomaista torstai-illan (jos nyt oikein muistelen) viihdettä. Tehnyt jo jonkin aikaa mieli nähdä sarja uudelleen.
Noin sata sivua Valtaistuinpeliä takana ja tosiaan hyvinkin yhteneväisesti mennyt TV-sarjan kanssa. Aloitus on varsin hidas ja monet ovatkin valittaneet, että alun lukeminen tuntuu jossain määrin jopa pakkopullalta. Enemmän ehkä, jos sarjan 1. kauden on jo katsonut liikkuvan kuvan muodossa ja tietää mitä tuleman pitää.
Martinilla on kyllä aika hidastempoinen ja tapahtumia melko perusteellisesti kuvaileva teksti kirjoissaan. Melko usein koko luku on suurimmaksi osaksi pelkkää tylsää jaarittelua, kunnes lopussa on parin sivun huipentuma ja cliffhangeriin jäävä lopetus. Ja kun sama toistuu seuraavassakin luvussa, tulee lukemisesta melkein välttämättä sitä pakkopullaa, kun lähinnä odottaa tarinan jatkuvan siitä sata sivua sitten olleesta cliffhangerista. Onneksi opin tämän jo neljännessä kirjassa ja luin odottamatta niitä huippuhetkiä, koska nelososa on ehdottomasti sarjan tähän mennessä tylsin. Näitä kirjoja lukiessa oppii nopeasti pitämään joidenkin hahmojen kertomuksista, kun taas toisten hahmojen nimi jo luvun alussa antaa odottaa vähemmän mieleistä lukukokemusta. Neljäs kirja oli kokonaan lähinnä jälkimmäistä. Miekkamyrsky taitaa edelleen olla se paras osa, Valtaistuinpelin seuratessa perässä.
Itse luin myös ensimmäisen osan vasta sarjan jälkeen, joten on mielenkiintoista seurata nyt toista kautta kirjan jo lukeneena. On mukava katsoa, millaisiin roolituksiin on päädytty, mitä kompromisseja juonen suhteen on täytynyt tehdä ja miten kirjan paikat on lavastettu. Making of -videoista on jo saanut hyvää esimakua. Tarinan etukäteen tietämisen voi helposti korvata muulla viihdykkeellä.
Lisäksi tuli muuten mieleen, ettei kotiarkussa olevia tavaroita voi järjestellä millään lailla. Itselläni on Breezehomen arkkuun kertynyt aivan saakelisti kaikenlaista roinaa ja menee monta minuuttia joskus kun etsii jotain tiettyä esinettä. Jonkin sortin järjestelyominaisuus olisi enemmän kuin paikallaan.
Itsekin tuli huomattua sama asia, helpottaisi huomattavasti jos tavarat pysyisivät edes aakkosjärjestyksessä. Päätin lopulta käyttää hyväksi talon kaappeja ja laatikoita ja lajittelin eri paikkoihin aseet, varusteet, raaka-aineet, kirjat jne. Aseet ja varusteet näyttivät järjestäytyvän noihin paremmuusjärjestykseen, joka on hiukan outo ratkaisu aakkosjärjestyksen rinnalla. Olisivat voineet sisällyttää mahdollisuuden vaihtaa noiden välillä.
Pelattua on tullut siis jonkin aikaa, alussa yritin laudan innoittamana pelata fiilistelemällä, mutta sorruin lopulta pikamatkusteluun kun kantorajoitukset tulivat turhan usein vastaan, kun eihän niitä lohikäärmeenjätöksiä viitsinyt aina matkan varrelle jättää (Lydiankin jätin lopulta taloon istumaan). Muutenkin tullut melkein kaikkea mahdollista aina hamstrattua mukaan, ja mitään ei viitsisi tiputtaa muualle kuin omaan taloon. Fast travelilla peli myös tuntuu pyörivän paremmin, kun maailmaa samoillessa peli vaikuttaa käyvän sitä tahmeammaksi mitä enemmän matkustelee (PS3-versio siis kyseessä). Peli kuitenkin pääsee paremmin oikeuksiinsa ilman fast travelia, joten välillä tulee aina liikuttua ilman sitäkin.
Daedrojen artifakteja olen innostunut keräilemään, joten noita tehtäviä tulee aina etsittyä ympäri maailmaa. Yhdessä tehtävässähän saa seuralaisekseen joten jätin tehtävän kesken toistaiseksi ja otin tuon mukaan pysyväksi seuralaiseksi. Peli muuttui turhankin helpoksi, kun itse voi rauhassa hakata vihollisia niiden keskittyessä ihan muuhun, mutta en pane pahakseni. Hiippailu tosin vaikeutui huomattavasti, ja lähinnä jousipyssyllä saa enää lisäosumaa tuotettua. Kai sitä jossain vaiheessa tuon tehtävän voisi viedä loppuun.
Luettua on tullut täälläkin päin viime aikoina. Syksymmällä tuli katsastettua Tulen ja jään laulusta kaksi ensimmäistä osaa, loppujen pariin pitää uppoutua sitten myöhemmin. Toinen osa ei oikein tuntunut ensimmäisen tasolle pääsevän, ja joidenkin hahmojen osiot eivät oikein jaksaneet pitää otteessaan niin hyvin kuin toisien. Erinomaisia teoksia kuitenkin molemmat, ja on mielenkiintoista nähdä miten jotkut Kuninkaiden koitoksen kohdista vääntyvät television ruudulle.
Vuoden vaihteessa aloin lukemaan myös The Witcher -kirjoja, eli Viimeistä toivomusta ja Kohtalon miekkaa. Pelisarjaan en ole päässyt tutustumaan, mutta voin helposti kuvitella suosion syytä luettuani kirjat läpi. Kaksi ensimmäistä kirjaahan ovat kokoelma toisiinsa liittyviä novelleja, joka toi kirjoihin perinteisestä poikkeavan rytmityksen, kun novellien väliset ajanjaksot saattoivat huomaamatta olla vuosienkin pituisia. Tarinatkin olivat normaalista poikkeavia hirviönlahtauksineen, ja vaikka maailmaa esiteltiinkin aika niukkasanaisesti, sai siitä luotua ihan mielenkiintoisen käsityksen. Mitään fantasiaperinteiden mukaista karttaahan kirjojen sivuilta ei löytynyt. Voisin väittää nauttineeni sarjasta tähän mennessä enemmän kuin Tulen ja jään laulusta, jota laajalti parhaaksi fantasiasarjaksi aina kehutaan. Kesällä julkaistaan käsitykseni mukaan sarjan kolmas osa, joka onkin sitten ihan ehta romaani. Innolla odottelen.
Seuraavaksi meinasin siirtyä vähän scifimpään teokseen fantasian jälkeen ja ottaa luentaan Pilvikartaston. Nimeen törmäsin jossain uutisessa kirjan tulevasta filmatisoinnista (Cloud Atlas), ja teoksen kuvaus kuulosti jotakuinkin kiinnostavalta.
Tuli heitettyä Crash Team Racing koneen sisälle ja aloitettua tarinamoodi nostalgiannälkään. Ikääntynyt peli ei ainakaan ole yhtään, ja ainakin Mario Kartit peli pesee mennen tullen. Radat ovat ulkoasultaan ja suunnittelultaan ylivertaisia, vaikka sinne pari tylsempääkin tapausta on saatu mahdutettua. Vanhat kunnon oikoreititkin palautuivat nopeasti mieleen, vaikka vähän vaikeuksia niiden käyttämisessä vielä olikin. Vaikeaksi peliä ei kyllä voi sanoa, voitto kun irtosi jokaisesta kentästä toiseen maailmaan asti ensimmäisellä yrittämällä. Muistaakseni pelin haastavinta antia olikin Oxidea vastaan ajaminen Time Trialissa, mikä osoittautuikin sitten turhankin vaikeaksi. Katsotaan jos nykyisiä taitoja kokeilisi myöhemmin tuon parissa.
Näytä kirjoitukset