A-maajoukkue se sitten taas surffailee aallonharjalla. Perjantaina Ruotsia vastaan aika briljanttia tekemistä (miinus viimeistely, natürlich), eilen puolestaan jälleen silmät päästä vaporisoivaa paskaa. Tä?
Eikös tuo ole ollut jo jonkin aikaa? Itse ainakin latasin jo viime viikolla ja kokeilin. Kyllähän se tuntu näin padillakin hemmetin hyvältä ja voi sanoa, että oli parhautta ainakin jollain tasolla.
Demolition Man Ihan ok krapula leffa, mutta kyllä tämäkin arvoaan on menettänyt teini vuosista. Perus 90-luku toimintaa. Huvittavin juttu oli että Pizza Hut on tainnu sponsoroida BD julkaisua. Elokuvan nähneet muistavat varmasti Taco Bell -ravintolan leffasta. Tämä on korvattu Pizza Hutilla. Joka puolella on lisätty digitaalisesti Pizza Hut (huonolla laadulla) Taco Bell -tekstien kohdalle ja aina kun joku sanoo Taco Bell, on tilalle dubattu Pizza Hut. Pieni wtf fiilis kun huomasin sen Dubbauskin on tehty vielä suht ala-arvoisesti. Ei mitään toivoa että sitä ei huomaisi.
Mitä helvettiä? Mennyt itseltänikin täysin ohi. Ohessa siis vertailun vuoksi originaali ja dubattu kohtaus:
Niin meninkö ottamaan päivityksen että päässä ei vilku meninkö vittu niin!?!?! MENINKÖ!?! Voi jumalauta että bossi ei kaadu helvetti millään kun nyt päässä vilkkuu niin että mikään ei saatana toimi. Valinnan vapaus kuinka voi pomon voittaa oon jees mutta jumalauta että huijataan ottamaan "upgrade" joka lopulta puree perseeseen niin että veri tirskuu. V***U!!! Helvetti kun olisi edes raketinheitin tallessa mutta kun siitäkin luovuin että sain Heavy Riflen. Joka on muuten varmaan paskin ase ikinä. Ei sillä tee mitään kun olet jo kuolleena ennen kun HR pääsee vauhtiin. Nakertaa meinaan aika helvetisti!
Ihmettelette varmaan kuka tuo poika on. Hän on Micke, joka oli Nintendo-lehdessä KLUBINEUVOJA. Käytän Micken päätä avatarina eräällä toisella pelifoorumilla, ja siellä Micken suosio on lähes samanlainen kuin Pelaajalaudalla Kemppaisen. Joten päätin nyt hetkeksi yhdistää nämä kaksi kulttiavataria.
Warhammer 40 000: Space Marine julkaistiin perjantaina ja muutaman tunnin olen ehtinyt pelaamaan. Tähän mennessä on maistunut oikein hyvin. Peli pyörii loistavasti, toiminta on todella tiukkaa ja väkivalta ihan älytöntä. Suosittelen kyllä kokeilemaan, jos kolmannen persoonan toiminta yhtään kiinnostaa. Demohan löytyy niin PC:lle, kuin Xboxille ja PS3:llekin.
Tulee kyllä hommattua heti kun halvemmalla saa. Demo vakuutti ja Giant Bombin Quick Lookissa näytti todella hyvältä.
Tai sitten ei, jos kerran oletat pelin haluavan sinun pelaavan sitä kuin Gears of Waria.
Kummallisia kertomuksia kyllä täällä. Valitetaan reittien puutteesta kun ette ole edes etsineet kaikkia ilmastointiputkia, tai valitetaan jos eteen tulee liian korkean luokituksen ovi. Kuten Kummelissa sanottiin: tervetuloa valintojen maailmaan. Oma on hahmonne, ja ei siitä ovesta sitten ole pakko mennä.
Itse olen kehittänyt stealth-hahmoa, enkä ole laittanut yhtään pistettä kestävyyteen tai aseiden käsittelyyn. Silti ne pomot vain kummasti kaatuvat. Toisaalta taas käytännössä minne vain olen menossa on hiukan epärealistisestikin lähellä ilmastointiputki, eli aina on vaihtoehto räiskinnälle. Kannattaa myös tutkia sitä pelimaailmaa noin niin kuin juonen ulkopuolellakin, sillä XP:tä ja tulee ovista ja ikkunoista, muutaman piilotetun Praxis Kitin lisäksi siis.
Täysin samaa mieltä kaikista. Pomot ovat äärimmäisen helppoja ja kaatuvat täysin stealthiin ja hakkerointiin specatulla hahmollakin helposti kunhan tajuaa mitä niissä taisteluissa pitää tehdä. Jokaiselle bossille tähän mennessä on tehty heikkous mitä voi ja kannattaa käyttää hyväksi. Tottakai ne kaatuvat myös sitten väkisin vain normaalisti tulittaenkin, mutta tässä kestää kauemmin ja on todennäköisesti vaikeampaa hahmoilla mitkä eivät ole tehtyjä suoraa räiskintää varten.
Pelaaminen jatkuu. Jo yli 22h kellossa ja vieläkin aivan loistavat fiilikset pelistä. Pelityyli on hieman muuttunut ja heti kun sain buffattua kunnolla 10mm pistoolia damage-lisillä ja silencerillä en ole paljon tappamista kaihtanut, kun aiemmin etenin tranq-darteilla ja non-lethal takedowneilla. Nyt kun vastaan on tullut enemmän robotteja ja turretteja, olen laittanut ne myös heti hyökkäämään vihollisten kimppuun. Toistaiseksi omallakin kohdalla selkeä GOTY, ellei Saints Row 3 vedä jotain kania hatusta.
Kuutisentoista tuntia peliä takana ja peli koukuttaa vieläkin aivan vietävästi. Loistava paketti.
Itse olen augannut itseni melkein maksimaalisesti kaikessa hakkeroinnissa, jotta pääsee tutkimaan maailmaa paremmin ja aukomaan turvasysteemeitä. Pelityyli on ollut tosiaan sama kuin parilla muulla, eli stealthina mennään pääasiallisesti ja olen suoritellut sivutehtäviä hyviksenä, eli aina tehnyt sen väkivallattoman vaihtoehdon.
NHL 2k8:ssa esimerkiksi maalivahtien täytyy animaatiossaan ponnistaa luistimellaan, jotta ne pääsevät sivuttaisliikkeeseen.
kaikessa muussa 2k NHL olikin sitten täyttä P****A! kyllähän tuossa selvä ero on verrattuna NHL 11. Kääntyvyys on tehty uudelleen, ja myös väsyneenä pelaajasta näkee kuinka hän joutuu potkimaan itselleen väkisin lisävauhtia. Kyllä siinä muutenkin.
Tällä laudalla voi muuten kiroilla ihan vapaasti, äiti ei ole valvomassa jokaista postausta.
2k8 hakkaa simulaationa NHL 11:n ja 12:n vielä aivan täysin, mutta jos haluan pelata kavereiden kanssa lätkää on EA:n sarja aivan idioottivarma valinta, koska EA osaa tehdä helppoa lätkäviihdettä todella hyvin.
Onko 11:een eroa huomattavasti? Itse pelasin sitäkin vain demona eikä se mitenkään olennaisesti uudistuneelta tuntunut. Luistelun autenttisuudesta kertoo kaiken se, että voit pienillä analogitikun tönäisyillä siirrellä pelaajaasi ympäri kaukaloa ilman, että pelaaja ottaa yhtään luistinpotkua. 2K osasi sentään tämän ja NHL 2k8:ssa esimerkiksi maalivahtien täytyy animaatiossaan ponnistaa luistimellaan, jotta ne pääsevät sivuttaisliikkeeseen.
Muistelisin, että luistelumoottorin parannus oli jollain EA:n kolmivuotissuunnitelmalla osana koko pelin fysiikkapohjaiseksi saamista, eli skriptauksen poistamista. Pakko toivoa, että ensi vuoden versiossa tähän olisi paneuduttu.
Eilen ostin Steamista ja pelasin muutaman tunnin ajan ja pakko sanoa, että ei yhtään häpeä alkuperäiselle. Tottakai, tiettyjä asioita on virtaviivaistettu, mistä kaikista kovimmat Deus Ex -friikit eivät tykkää, mutta juuri tämän paremmin Deus Exiä ei nykyaikana voisi mielestäni tehdä. Jos peli pitää otteessaan yhtä hyvin loppuun asti, on kyseessä todella kova paketti.
Edit: Pelikuvaa Warhammer 40,000: Space Marinesta PC:llä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tästä on muodostumassa erittäin hyvä peli. Ennakot ovat olleet positiivisia ja demoa pelaamaan päässeiden pelaajien kommentit suorastaan ylistäviä. Demo on tänään ladattavissa PC:lle ja Xboxille ja huomenna pitäisi olla myös PS3:lle. Tietysti jos omistaa tunnukset jenkkien PSN:ään, niin varmaan pääsee jo tänään testaamaan myös PS3:n omistajat.
Pelasin demon läpi 360:llä ja tuntui todella hyvältä. Varsinkin vihollisten määrä encountereissa oli paikoitellen vaikuttava.
Äärimmäisen rasittava tyyppi muuten kommentoimassa tuota videota. Kaiken huippuna mielestäni hänen kommentti siitä, että tuo peli ei ole kopio Gears of Warista, ja jos väität toisin, olet väärässä. Tottakai, Warhammer on käytännössä keksinyt nykymuotoisen space marinen, ja Gearsin kehittäjät ovat WH40k:nsa lukeneet(sotilaiden ulkoasu ja lancer muun muassa), mutta pelillisesti WH40k: Space Marine on melkein yhtä paljon velkaa Gearsille, kuin Gears WH40k:lle suunnittelumielessä.
Plussana välillä riemastuttavan hieno hahmojen animaatio.
Miinuksena kaikki muu.
Totuus. Hevonen ja sen ilmeet sekä animointi oli ylivoimaisesti paras juttu koko elokuvassa. Muu olikin tosiaan niin keskivertoa lasten seikkailuelokuvahuttua, ettei pahemmasta väliä.
-EA ei ole vieläkään tehnyt mitään aivan karsealta tuntuvalle luistelulle. -Presentaatio näyttää hyvältä niin kuin aina. -Taklaaminen tuntuu ainakin hardcore-slidersetillä hyvältä. Kaverit eivät lennä niskoilleen jokaisesta pienestä töötistä, vaan useimmiten tuloksena on tönäisy mikä irroittaa pelaajan kiekosta. -Syöttely toimii vieläkin hyvin ja mahdollistaa todella makeiden syöttöjen antamisen tyhjään tilaan -Uusista innovaatioista parhaiten on näkynyt hyökkäävien pelaajien taipumus lähteä kärkkymään ylöspäin, joka avaussyötöstä riippuen synnyttää joko vaarallisen ja nopean hyökkäykseen lähdön tai harhasyötön ja vaarallisen maalintekotilanteen vastustajalle. Todella hyvä lisäys. -Maalivahtien ajelu tuntuu todella irtonaiselta eikä sitä ole tullut tehtyä itse pelitilanteessa kertaakaan, vaikka kuinka olen vedon jälkeen yrittänyt ajaa maalille. Tuntuu päälleliimatulta ominaisuudelta.
Tämän perusteella tuntuu puhtaasti NHL 11 v. 1.1.:ltä, eikä todellakaan puhdasveriseltä jatko-osalta. Ikävä tulee jo tässä vaiheessa 2K:n antamaa edes pienenlaista kiritystä EA:lle, koska tämän perusteella EA Vancouver on ottanut rennosti kehitysajan kun kilpailijaa ei markkinoilla ole.
Hineoa, että jaksat tehdä videoita. Katselin nyt aluksi vain tuon kebab-videon, sillä meillä on ollut kavereiden kesken puhetta, että tehdään tuota kotikebabia kunhan löytyy yhteistä aikaa. Hyvältä näytti.
Kerran kokeilleena voin alleviivata Partajeesuksenkin videossa sanomaa faktaa, että sitä jauhelihaa pitää murjoa ja puristella tasan sen verran, että se on kiinteää massaa. Jos tässä kohdassa säästää aikaa ja vaivaa, niin silloin valmis tuote muistuttaa vain lihamureketta.
Enbuskelta taas erinomainen kirjoitus, on siinä viisas mies. Harmi ettei ole eduskunnassa. Käsittelee lähinnä akateemisen koulutuksen yliarvostamista ja putkiajattelua.
Yllättävän hyvä kirjoitus Enbuskelta missä on todella hyviä pointteja. Koulutusta arvostetaan minunkin mielestäni liikaa ja ylivoimaisesti pahin asia siinä on Enbusken mainitsema akateeminen syrjäytyminen, jossa opiskellaan pitkät pätkät, jonka jälkeen ihmetelläänkin, että pelkkien teoreettisten opiskelujen jälkeen onkin miltei mahdotonta päästä suoraan omaa koulutusta vastaaviin tehtäviin. Uskon kyllä, että tuo kirjoituksessa mainittu duunareiden arvostuksen alhaisuus tulee korjautumaan tässä lähivuosina, koska taantuma muistutti, että työ kuin työ on todella arvokas. Hyvä ettei Enbuske ole eduskunnassa, koska ei siellä yksittäiset henkilöt saa mitään aikaan. Parempi on olla mediassa aloittamassa niitä keskusteluja, mitkä voivat johtaa muutoksiin.
Ensimmäinen Deus Ex on aivan pakollista oppimäärää ennen tätä peliä ja mielestäni ihan yleisestikin. Kun pelin saa Steamista GOTY-versiona 9,99€ ja juuri vähän aikaa sitten on julkaistu paketti uudeksitehtyjä tekstuureita, ei pelin kokeilematta jättämiseen ole mitään tekosyitä.
Katkeroittanee kuitenkin Human Revolutionin pelikokemusta, mutta antaa vastapainoksi yhden pelihistorian parhaista.