|
361
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Apple
|
: 01.09.2010 21:46
|
Siinähän se taas tällä kertaa. Streami toimi pääsääntöisesti ihan hyvin, mitä nyt loppua kohden alkoi vähän pätkimään. Vaikka en iPodeja ole ostamssa, niin uusi Shuffle vaikutti ihan järkevälle. Nano taasen minusta tuntuu lähinnä downgradelta edelliseen nähden. Kamera tippui pois ja ruudun koko pieneni. No, sentään multi touch tuli siihenkin. Touch taasen oli aika perus päivitys. iPhone ilman puhelinta ja Soneraa. iTunes kympin uusi ulkonäkö oli ihan hyvän näköinen, vaikka eipä siinä oikeastaan muuta tapahtunut kuin viimeisetkin värit lähti pois ja logo uusiutui. Ping vaikutti myös ihan mielenkiintoiselle. Toivottavasti siinä olisi tehty konepellin alle vähän remonttia. Rantapalloilu alkaa olemaan jo kovin tylsää. Apple TV muuten loistava, mutta entä Suomi? "Coming to more countries later this year." Ei voinut kertoa mihin maihin? No, Suomeen jos tulee elokuvien vuokraus, niin saattaapi löytyä jostain TVn läheisyydestä. Jos sitä kokonsa puolesta voi löytää. Ei tosin ollut siitäkään mainintaa, että onko se edelleen 720P vai joko se olisi 1080P. Kaipa Steve olisi tuosta maininnut, eli kait se sitten on edelleen 720P. Uudet iOSit tietty ihan jees, mutta vasta marraskuussa iPadille... Pitää alkaa englantia kirjottamaan kun ääkkösten kirjottaminen on niin typerän hidasta. Ja tietty kansiot ois aika pop. Ja Suomen julkaisupäivä jäi todellakin ilmoittamatta. No, Fnac.com ja muut ulkomaiset kaupat palvelee iPadin puutoksesta kärsiviä. Ja se Epicin peli on ladattavissa App Storessa! Jonkunmoinen tech demo ilmeisesti, mutta silti. http://itunes.apple.com/fi/app/epic-citadel/id388888815?mt=8
|
|
|
363
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Apple
|
: 01.09.2010 20:14
|
Aika eepisen näköinen tuo Epicin peli. Edit: iOS 4.2 iPadille myöhemmin tänä vuonna. Nooooooooo. Tahtoo Ä:n ja Ö:n. Ja Game Centerin. Edit2: Eh, vasta marraskuussa. Nii, ja iOS 4.1 ens viikolla iPhonelle ja Touchille.
|
|
|
364
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Apple
|
: 01.09.2010 19:55
|
Jees. Hyvin pelittää täälläkin toistaiseksi. Apple Storekin perinteisesti matalana uusia tuotteita odottamassa.
Ja tuossa juuri selvisi miksei tuo live stream toimi Windowsissa: Apple ei ole vielä julkaissut QuickTime X:ää Windowsille. HTTP Live Streaming on yksi QuickTime X:n uusista ominaisuuksista, ja se on tällä hetkellä saatavilla vain Mac OS X Snow Leopardille. Eli vanhempien Mac OS versioiden käyttäjätkään eivät näe tuota streamiä.
|
|
|
365
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Apple
|
: 01.09.2010 17:38
|
Mitäs helvettiä. Ehkä Applea ei sitten kiinnosta uusien asiakkaiden hankinta. Entä ne potentiaaliset asiakkaat jotka sattuvat käyttämään Windows -konetta? Niitten pitää vineä käyttiksensä tekijälle, että se lisää tuen HTTP Live Streamingille. Noh, ehkäpä siinä on Applella kaksi lehmää ojassa. Testataan streamausta pienemmällä yleisöllä ensin, että nähdään toimiiko se. Streamaus tunnetusti vaatii kaistaa aika kivasti, ja kaipa serveritkin siinä joutuu koetukselle. Toinen syy on, että se haluaa muiden valmistajien alkaa tukemaan HTTP Live Streamingiä. HTTP Live Streaming on Applen kehittämä täysin avoimiin standardeihin (h.264 ja AAC) perustuva tapa siirtää joko etukäteen tallennettuja videoita tai live-esityksiä HTTP-protokollan yli. Etuina siinä ainakin on, että kunhan HTTP-liikenne kulkee (nettisivut) niin videotkin liikkuu, eli palomuurit ja proxyt ei yleensä estä sitä. Toinen etu on, että HTTP Live Streamingissä on tuki useille yhtä aikaisille streameille, siten että sama streami voidaan näyttää eri tarkkuuksilla ja päätelaite päättää minkä se niistä haluaa. Esimerkiksi mobiililaitteilla kätevä ominaisuus: jos siirryt huonommasta verkosta parempaan, kuvanlaatu paranee lennosta. Muutenkin tarvitaan vain yksi "tiedosto" ja käyttäjä saa automaattisesti hänen kaistalle parhaan mahdollisen kuvanlaadun. Ja parhautena tietty se, että se ei tarvitse Flashiä tai Silverlightia. Apple yrittää saada tuosta Internet standardin. On jo aloittanut sen prosessin.
|
|
|
367
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: iPad - Maaginen thread
|
: 31.08.2010 20:40
|
iPad vaihdettiin takuun kautta uuteen. Toiminut nyt reilun viikon normaalisti. Mutta hetki sitten ensimmäinen ongelma mikä alkoi esiintyä ekalla iPadilla ilmaantui taas. "iPadia ei voi synkronoida. Laitetta ei ole liitetty." Eli kesken synkronisoinnin iPadin näyttö menee mustaksi ja samalla tuo ilmoitus paukahtaa ruutuun ja synkronisointi keskeytyy. Tuo on jo jokseenkin mysteeristä. Sama vika kahdessa eri iPadissä? Totesiko ne takuuhuollossa, ettei se toimi niidenkään koneilla vai antoivatko vaan uuden tilalle ilman testailua? En tiedä saisiko jollain USB snifferillä jotain lisäinfoa, mikä siinä tiedonsiirrossa menee ojaan. Tuo virheilmoitus kuitenkin tulee jos iOS-laitetta synkronoidaan ja johto tempastaan kesken kaiken irti.
|
|
|
368
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Re: Apple
|
: 31.08.2010 19:59
|
Noh, viimeisin huhu tulee Meksikosta. Sikäläinen operaattori väittää, että uusittu iPhone tulisi myyntiin syyskuun loppuun mennessä. Intresting.
Jos antennipulmat on korjattu, niin tuotahan pitää jopa harkita. Oliko siitä Saunalahden iPhone-hommelista mitään uutta huhua? Ei ole Saunalahden suunnalta kuulunut mitään. Lisättäköön tuohon vielä, että operaattoriasetukset on saatavilla myös Elisan liittymiin, mikä on sinänsä loogista koska Saunalahti on osa Elisaa. Mutta eipä ole Elisankaan suunnalta mitään kuulunut. Voi tuo olla se huhuttu Verizon-operaattorin mallikin. Siinähän kai käytetään jotain eri tekniikkaa kuin nykyisessä luurissa.
Itse asiassa tuo huhu/uutinen oli tarkemmin, että kyseinen operaattori ilmoitti saavansa uusitun iPhonen ensi kuun loppuun mennessä valikoimiinsa, tai jotain tuon suuntaista. Verizonhan on Amerikkalainen operaattori, ja ne käyttää GSM-standardin sijaan CDMA:ta, mikä on GSM:ää harvinaisempi. Eivätkä tietenkään yhteensopivia keskenään. Eurooppassa ei taida mikään operaattori sitä käyttää. Aasian suunnalla sitä sen sijaan käytetään joidenkin operaattorien toimesta.
|
|
|
369
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Apple
|
: 31.08.2010 19:24
|
Lisäksi: jos tulee 99 euron iTV-laite applikaatio-tuella ja "elokuva ja tv-lataukset myös suomeen syksyllä" -ilmoitus, niin se olisi aikamoinen WIN-WIN. Moinen laite koristaisi ainakin omaa TV-tasoa aika haipakkaa.
Tuo olisi todellakin mahtavuutta ja löytyisi minunkin TV-tasosta aika pikasesti. Olisihan se jo aika Applen saada tuo elokuvavuokraamo Suomeen. TV-sarjoista ei tosin kannata unelmoida, jos Microsoftiin on uskominen. Ja onhan noita digitaalisia elokuvavuokraamoja jo useampikin EU-alueella, jopa Suomessakin, mutta aika harva (= ei yksikään minun tietääkseni) vuokraa TV-sarjoja. Noh, viimeisin huhu tulee Meksikosta. Sikäläinen operaattori väittää, että uusittu iPhone tulisi myyntiin syyskuun loppuun mennessä. Intresting.
|
|
|
370
|
Yleinen / Popkeskustelu / Vs: Musiikki
|
: 30.08.2010 20:34
|
Uudesta hyvästä musiikista puheen ollen, mainitsin tuossa muutama viesti sitten B&W:n Society of Soundista. Noh, siinähän vähän pakosta törmäsi toinen toistaan erilaisempaan artistiin. Tässä parit suosikit. Dengue FeverKategoriassa "musiikkia, jonka en uskonut voivan iskeä näin hyvin - enkä usko vieläkään." Tällä bändillä on melko erikoinen soundi, joka iskee ainakin minuun. Erikoista musiikkia. "Dengue Fever is more innovative and resourceful than 99-percent of the bands that receive 99 times the publicity." YouTube: Mr. OrangeTiger Phone CardSober DriverSpotify: Dengue FeverBrett AndersonMelankolistelevaa pop-rockia - iskee siis suomalaisiin kuin nyrkki silmään. Eipä siitä muuta sanottavaa keksi. Musiikki hoitakoon puhumisen. YouTube: A Different PlaceClownsBack to YouSpotify: Brett Anderson
|
|
|
371
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Apple
|
: 30.08.2010 12:55
|
Huhut ovat myös vihjailleet 3G-tuella varustetusta iPod Touchista. Olisiko laite silloin jo liian lähellä iPhonea? 3G-tuella varustettunahan se olisi hyvä jäsen iPad linjastossa. Nykyinen 9,7" iPad, melko suurella todennäköisyydellä julkaistava 7" iPad ja sitten vielä 3,5" iPod touch. Kaikista 3G ja 3Gtön malli, kuten nykyisestäkin iPadistä. Toisaalta 3,5" on niin pieni näyttö, että ei sellaisella näytöllä varustettua laitetta voi oikein 9,7" iPadiin verrata. iTV kuulostaa myös huhujen perusteella melko mielenkiintoiselta. Saa tosin nähdä mahtuuko ne pakkaamaan senkin julkistuksen tähän keynoteen. Toisaalta suomalaisten ei varmaan tarvitse pelätä, että tuo Suomeen olisi ihan heti rantautumassa tai että sillä Suomessa mitään tekisi. Itse odotan tältä keynotelta kaikkein eniten iOS 4 for iPadiä. Suomenkielentuen kanssa, kiitos. Ja eiköhän ne sen Suomen julkaisupäivän johonkin väliin tunge. Show kuitenkin alkaa sillä, kuinka hyvin iOS-laitteilla on sujunut. Siihen peräänhän on hyvä laittaa lista missä ja milloin iPad seuraavaksi julkaistaan. Hiukan outoa tosin on se, ettei Apple ole jo julkaissut seuraavia iPadin saavia maita vaikka edelliset maat saivat sen jo kuukausi sitten. Onko siis 9,7" iPadistä tulossa jo uusi malli, ja Suomi jää ilman ekaa versiota? Mutta milloin Suomi saa kakkos version, jos ekaakaan ei riittänyt tänne asti ensimmäisen puolen vuoden aikana... No, ehkä Apple vaan julkistaa, että iPad julkaistaan kaikissa lopuissa maissa ensi viikolla.
|
|
|
372
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Apple
|
: 25.08.2010 21:20
|
Engadget väittää, että Apple järjestää seuraavan keynoten ensi viikon keskiviikkona, eli ensimmäinen päivä syyskuuta. 7" iPad? iOS 4 iPadille? Suomenkielen tuen kera? iTV? Ja tietty perinteiset päivitykset iPod touchille ja kumppaneille.
|
|
|
373
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Yleinen iPhone-keskustelu
|
: 19.08.2010 22:26
|
Ja tällä hetkellä alkaa vaikuttamaan melko varmalle, että iPhone 4 tulee Saunalahden valikoimiin. Saapi nähdä minkälaisen hinnan ne sille keksii. Verkko ainakin on Soneran verkkoa parempi.
Mistäs tämmöinen tieto? Viime viikolla tuli operaattoriasetukset Saunalahden liittymää käyttäviin iPhoneihin. Lisäksi Saunalahti teki Oma Saunalahden mobiili-versiosta iPhonelle optimoidun version. Edes Soneralla ei taida olla iPhonelle optimoitua sivua, joten ellei Saunalahti huvikseen ajatellut tarjota iPhonea käyttäville asiakkailleen (joita tuskin kovinkaan paljoa on) parasta palvelua muihin suomalaisiin operaattoreihin verrattuna, on tuo Saunalahti-iPhone aika pitkälti julkaisua vaille varma.
|
|
|
374
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Yleinen iPhone-keskustelu
|
: 19.08.2010 21:03
|
Kännykkäkamerat ovat pilanneet valokuvauksen. Suttuisista, epätarkoista, väreiltään aivan hanurista olevista kuvista on tullut uusi standardi, joiden laatu riittää nykyään jopa iltapäivälehtien valokuviksi.
Huonojahan nuo kännyköiden kamerat toki on, mutta toisaalta paras kamera on se mikä sattuu olemaan mukana sillä hetkellä kun jotain kuvattavaa osuu kohdalle. Kännykkä kulkee aina mukana, mutta harvalla on tapana raahata muutaman tuhannen euron järkkäriä aina mukanaan. Mutta eiköhän tuo iPhone 4:n valkotasapaino-ongelma ole softapäivityksellä korjattavissa. Ja tällä hetkellä alkaa vaikuttamaan melko varmalle, että iPhone 4 tulee Saunalahden valikoimiin. Saapi nähdä minkälaisen hinnan ne sille keksii. Verkko ainakin on Soneran verkkoa parempi.
|
|
|
375
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: iPhone, iPod Touch ja iPad pelikeskustelu
|
: 16.08.2010 19:52
|
Chaos Ringsiä nyt vihdoin ja viimeinen tullut pelattua. Kahdella kaksikolla vetänyt nyt läpi, ja hyvä pelihän se on. Vaikka tarkoituksena onkin pelata peli useampaan otteeseen läpi eri hahmoilla, ei uudelleen peluut kuitenkaan maistu puulle. Ainakaan ensimmäinen niistä. Hahmoilla on vähän eri kyvyt, joten taistelut tuntuvat hiukan erilaisille. Lisäksi melkein kaikki dialogit on enemmän tai vähemmän täysin erilaiset, joten ei tarvitse samoja jaarituksia lukea uudelleen. Myöskään alueita ei pelata samassa järjestyksessä läpi, joten sekin tuo vaihtelua. Ja kirsikkana kakun päällä peli ei ala ihan nollasta toisella pelikerralla, vaan osa jutuista siirtyy ensimmäiseltä kaksikolta toiselle. Eihän tämä maailman paras JRPG ole, mutta iOS:n paras JRPG se taitaa olla. Hintaansa nähden laadukas tekele. Musiikille on annettava erikoismaininta. Hienoa, että tälläisen pienemmän budjetin pelin musiikkiin panostetaan enemmän kuin joidenkin miljoonabudjetin pelien musiikkiin. Tämä biisi on yksi suosikeistani. Pelin soundtrack on muuten ainakin iTunesissa myytävänä ja varmaan muissakin digimusiikkikaupoissa. Chaos Ringsin iPad-version julkaisun kunniaksi Square Enix laittoi kaikki muut iOS-pelinsä alennukseen, mukaan lukien Chaos Ringsin iPhone-version.
|
|
|
376
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Re: Matkapuhelimet
|
: 14.08.2010 14:53
|
Jos puhelin tai muu gadget kastuu, niin se kannattaa sammuttaa välittömästi ja repiä akut sun muut komponentit irti ja laittaa se pussiin joka on täynnä keittämättömiä riisejä. Riisit imee itseensä kosteuden, joten puhelin toivottavasti pelastuu. Puhelin kannattaa pitää pussissa ainakin päivän.
Mitä veikkaat, kannattaako moista operaatiota tehdä enää, kun kastumisesta on nyt noin 15 tuntia, ja puhelin on toiminut lähes kellon ympäri ihan normaalisti? Eipä siitä tietty haittaakaan ole, paitsi että menee hyvät riisit pilalle. Mutta kun se jo niin kauan on ollut, niin en tiedä kuinka paljon vahinkoa on jo tapahtunut ja onko puhelimessa enää kosteutta lisätuhoja aiheuttamaan. Yleensä kuitenkin noissa kastumistilanteissa suositellaan päivän tai parin, jopa kolmenkin kuivatusta. En kuitenkaan ole mikään asiantuntija. Elektroniikkalaitteiden kastuminen on aina vähän arpapeliä. Laite saattaa hajota hyvinkin pian oikosulun takia tai vasta viikkojen tai kuukausien jälkeen kosteuden aiheuttaman korroosion ja hapettumisen takia. Vaihtoehtoisesti laite saattaa kestää vuosia ja hajota jostain ihan muusta syystä.
|
|
|
377
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Matkapuhelimet
|
: 14.08.2010 08:15
|
Jos puhelin tai muu gadget kastuu, niin se kannattaa sammuttaa välittömästi ja repiä akut sun muut komponentit irti ja laittaa se pussiin joka on täynnä keittämättömiä riisejä. Riisit imee itseensä kosteuden, joten puhelin toivottavasti pelastuu. Puhelin kannattaa pitää pussissa ainakin päivän.
Mutta Sharkien tapauksessa varmuuskopiointi kuulostaa todellakin hyvältä idealta.
|
|
|
378
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: iPhone, iPod Touch ja iPad pelikeskustelu
|
: 13.08.2010 09:03
|
id Softwaren John Carmack esitteli aika uskomattoman tech demon meneillään olevassa QuakeConissa. MacRumorsin uutinen, jossa video. Eli id:n tulossa oleva Rage iPhone 4:llä. Pieksee Xboxin ja PS2:n grafiikassa. Melko uskomatonta. Tänä vuonna tulossa jonkinmoinen tech demo ja ensi vuonna konsoli- ja PC-julkaisun yhteydessä kunnon peli. E: Rage -video YouTubessa. MacRumorsin uutisessa parempi laatuinen video. Ja QuakeConin kunniaksi id laittoi kaikki iOS-pelinsä alennukseen. Touch Arcadessa linkit ja hinnat. Doom Resurrection ainakin lähtee halvalla. Kannattaa ostaa, jos on onnistunut missaamaan sen.
|
|
|
379
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Matkapuhelimet
|
: 11.08.2010 11:13
|
Riippuu varmaan puhelimesta, mutta yhdestä iPhonesta toiseen siirtyminen vaatii parin napin painamista ja parin/muutaman tunnin odotusta kun kaikki sisältö kopioidaan uuteen kapulaan.
Ihan mielenkiinnosta, mitä tietoja tuossa operaatiossa siirtyy kun ihan tunteja joutuu odottamaan? Siinä siirtyy ihan kaikki. iPhonesta otetaan varmuuskopio, joka sisältää mm. asetukset ja tiedon siitä mitä sisältöä puhelimeen on asennettu (yhteystiedot, ohjelmat, musiikit, jne.). Uutta puhelinta käyttöön otettaessa tuo varmuuskopio voidaan palauttaa uuteen puhelimeen. Joten jos sinulla on vaikka 6Gt ohjelmia, liikkuvia ja paikkaallaan pysyviä kuvia toiset 6Gt ja vaikka 22Gt musiikkia, niin siinä vierähtää tovi. Varsinkin kun nuo musiikit ei mahdu edes 32Gt iPhoneen, joten ne joudutaan lennossa konvertoimaan. Kone huutaa siis hoosiannaa ja aikaa menee. Operaation jälkeen uusi puhelin on ohjelmallisesti käyttäjän näkövinkkelistä 100% identtinen vanhan kanssa (paitsi tietty mahdolliset uudet ohjelmaominaisuudet, jos uuden puhelimen mukana sellaisia tulee).
|
|
|
380
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Matkapuhelimet
|
: 11.08.2010 10:10
|
Toivoin vain että näissä älypuhelimissa oltaisiin oikeasti kehitytty.
Kyllähän niissä on kehityttykin. Varsinkin käyttöjärjestelmissä, käyttökokemuksessa ja yleisessä hyödyllisyydessä. Varsinkin iPhonen julkaisun jälkeen. Älypuhelin on periaatteessa tietokone taskussa. Eikä kannettavien tietokoneidenkaan akut kestä edes yhtä päivää vaikka ovat paljon suurempia laitteita kuin älypuhelimet. Mutta toisaalta jos pidät kannettavan koneen luukun kiinni, niin kyllähän se akku silloin kestää. Sama se on älypuhelimissakin. Jos et käytä sitä, akku kestää. Mutta koska se puhelin kulkee aina taskun pohjalla, niin se on niin helppo ottaa käteen ja tsekata oisko foorumeille tai muihin "viestialustoille" (sähköposti, pikaviestimet, jne.) tullut uusia viestejä. Tai kattoa vaikka seuraavan päivän sää. Tai mitä TV:stä tulee illalla. Tai... Tottakai "akkufobia" on hyvin ymmärrettävää. Maksaa 600€ pussissa olevasta siasta. Mutta en minä ainakaan ole kokenut, että iPhonen akkukesto olisi mitenkään merkittävä ongelma vaikka siirryin puhelimesta, minkä akkukesto oli noin viikon, puhelimeen, jonka akku kestää sen päivän tai puolitoista. Toki sitä joskus (mutta hyvin harvoin) joutuu rajoittamaan käyttöä tai lataamaan kesken päivää, että akku kestäisi iltaan asti, mutta niistäkin tapauksista aika usein on syypäänä ollut joku uusi peli, yleensä 3D-peli (vie enemmän virtaa kuin 2D-pelit), sellainen josta peruskännykän omistajat eivät voi edes haaveilla, kuten vaikka GTA: Chinatown Wars. Ja akkuihin on pakko suhtautua kertakäyttötavarana. Ne kestää sen minkä kestää, ja sen jälkeen lompakko laulaa. Mutta kyllähän sen akun voi aina vaihtaa jos ei uuden puhelimen osto kiinnosta. Esim. iPhoneen voi kyllä vaihtaa akun itsekin, tulee vielä halvemmaksi kuin huoltoon lähettäminen. Tuo 1-2 vuoden vaihtoväli älypuhelimissa on tähän mennessä johtunut niiden hitaudesta. Esimerkiksi jos edelleen kynnät vaikka iPhone 3G:llä, niin sinä olet vaikka kuukauden syömättä kuin käytät enää päivääkään sitä. Jos nyt ostaa upouuden älypuhelimen, niin eiköhän sitä käytä helposti pari vuotta ilman suurempaa hiusten repimistä. Älypuhelimien prossujen teho on kasvanut aika kiitettävästi tässä parin viime vuoden aikana. Tämähän on aika kova prosessi niillekkin jotka oikeasti käyttävät puhelinta, kun kaikki tiedot, softat jne. täytyisi siirtää uuteen.
Riippuu varmaan puhelimesta, mutta yhdestä iPhonesta toiseen siirtyminen vaatii parin napin painamista ja parin/muutaman tunnin odotusta kun kaikki sisältö kopioidaan uuteen kapulaan.
|
|
|
381
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Matkapuhelimet
|
: 10.08.2010 16:33
|
Mutta jos akkukesto olisi kaikesta huolimatta päivän, ei laitteessa olisi minusta mitään järkeä. Mutta pakkohan kaikkien on myöntää että päivän akkukesto näin kompaktissa laitteessa on vähintäänkin ironista. Laite on tehty sellaiseksi että se on aina mukana ja että sillä voi tehdä "kaiken", mutta akku ei kestä kuin päivän, niin olet kuitenkin aina sen pistorasian armoilla.
Jos se yhden päivän kestää, niin sehän on juuri sopiva. Yleensä sitä tulee kuitenkin kerran päivään nukuttua, joten omistaja ja puhelin voi latailla akkujaan samaan aikaan. Lithium-akkujahan voi latailla vähän miten sattuu, eli mitään tyhjäksi-täyteen -sykliä ei tarvitse harrastaa - päin vastoin tyhjäksi päästämistä tulisi välttää. Joten jos vaan lataamiselle on mahdollisuus, niin muuta kuin johtoa kiinni. Olisihan se tietty hienoa, jos älypuhelimien akut kestäisi viikon käyttöä, mutta nykytekniikalla se ei ole mahdollista. Älypuhelimissa kuitenkin CPU:n ja GPU:n teho on tärkeää, ja mitä tehokkaampia ne on, sitä enemmän virtaa kuluu. Samalla myös käyttökokemus kohenee. Ja näyttö on tietenkin yksi suuri virransyöjä. Mutta onhan se jo yhdenlainen "superakku" kehityksessä. Pystyy varaamaan oliko tuo noin 10x enemmän virtaa kuin vastaavan kokoinen tämän hetkinen akku (tarkoitetaanko tuolla Li-Ionia vai mitä, en tiedä), latautuu täyteen muutamassa sekunnissa ja on periaatteessa ikuinen kunhan mitään teknistä vikaa ei tule. Lithiumakuthan hajoaa ajan myötä riippumatta miten niitä käyttää tai on käyttämättä. Tuon superakun valmistaminen vaan kustantaa tällä hetkellä niin paljon, että menee vielä jonkin aikaa ennen kuin niitä alkaa kuluttajalaitteissa esiintymään. Ymmärtääkseni tuon superakun tekniikkaa sovellettiin Lithiumakkuihin, jolloin niiden lataussyklien kesto saatiin nousemaan 300:sta 1000:en. Mutta pelottaahan tuossa sekin että kun puhelin toimisi uutena vain sen päivän niin kuinka käy 2-3 vuoden päästä? Pitääkö se virtoja enää ollenkaan?
Tuo menee suunnilleen samoin kuin muillakin Lithiumakuilla, eli kolme vuotta tai noin 300 / 1000 lataussykliä (riippuen onko se uudempaa vai vanhempaa teknologiaa) (kumpi tulee ensin täyteen) ja akun varauskyky on tippunut noin 80%:in. Tämän jälkeen varauskyky ymmärtääkseni heikkenee kiihtyvällä vauhdilla. Mutta kuten tiong sanoi, eiköhän sitä vähintään kahden vuoden välein tule uusi älypuhelin ostettua. Ja ainahan sen akun voi vaihtaa. Olikos se iPhonen kohdalla niin, että kun lähettää kapulan akun vaihtoon, sieltä saa huolletun puhelimen tilalle? Vai muistanko nyt ihan väärin...
|
|
|
382
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Matkapuhelimet
|
: 09.08.2010 20:16
|
"mistä tahansa USB-portista". Pakko sanoa että aika hyvin on PR uponnu jos tuo on monipuolisten lataus vaihtoehtojen määritelmä. Siis USB-lataus on kirotuimpia keksintöjä mitä on. Niin kauan kun joka seinässä ei ole USB-paikkaa kuten verkkovirta paikka, USB-lataus on perseestä ja rampauttavaa. Tuosta olen kanssasi aika tasan tarkkaan eri mieltä. Onko parempi vaihtoehto mukamas laturi, jossa on kiinteä johto jolla voit ladata vain sitä yhtä laitetta, ehkä jopa muitakin saman valmistajan laitteita (joita et kuitenkaan omista)? USB-laturien etu on juuri se, että voit ladata useita eri laitteita samalla laturilla, kunhan sinulla vain on kuhunkin laitteeseen sopiva johto. Johdot kuitenkin vie vähemmän tilaa kuin laturit. Esim. minä voin ladata samalla verkkovirtaan tökättävällä laturilla iPhonen, iPadin ja Xbox 360:n ohjaimen. PS3:n ohjainta ei valitettavasti sillä voi ladata, vaikka se USB:stä ladataankin, joten joudun pitämään PS3:a päällä useamman tunnin, että saan sen ohjaimen ladattua. EU:han määräsi, että oliko tuo nyt ensi vuoden tammikuusta lähtien, jokaisessa myytävässä puhelimessa pitää olla mahdollisuus ladata se Micro-USB-johdolla. Syynä juurikin se, ettei kuluttajilla tarvitse olla useita latureita ja ettei kuluttaja joudu ostamaan ylihintaista puhelimelleen tarkoitettua laturia laturin hajotessa tai kadotessa. Saisi samalla koskea kaikkia taskussa kulkevia laitteita, jos minulta kysytään.
|
|
|
383
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Matkapuhelimet
|
: 09.08.2010 18:44
|
Itse ainakin olen huomannut, että sitä tulee lähes puoliautomaattisesti säädeltyä iPhonen käyttöä kun akun tila alkaa lähestymään huolestuttavia lukemia. Eli vähemmän netin käyttöä ja muuta "turhaa" säätöä.
Kyllä iPhonella pitäisi yksi viikonloppu selviytyä ilman ongelmia. iPhone 4:n valmiusajaksi ilmoitetaan "jopa 300h" ja puheajaksi 2G-verkossa "jopa 14h." Eikä Applella yleensä ole tapana valehdella numeroissa. Joten jos pitää pidempiä aikoja selvitä yhdellä latauksella, niin kaikki automaattiset tietojen päivitykset pois päältä, 3G pois päältä ja vaikka näytön kirkkautta vähän himmeämmälle ja käyttää sitä ainoastaan puhelimena. (Niin, ja antenniongelman takiahan sitä ei voi käyttää edes puhelimena, joten sen akkuhan kestää ilmoitetut 300h.)
Ja iPhonea ainakin voi ladata monella tavalla. Senhän voi ladata suunnilleen mistä tahansa USB-portista, kunhan vaan muistaa ottaa sen johdon mukaan. Joten vaihtoehtoina on (kannettavat) tietokoneet, USB-tupakansytytinlaturit, akulla varustetut USB-laturit ja niin edelleen. Lisäksi tarjolla on myös ns. akkusuojakoteloita, eli suojakotelo jossa on lisäakku.
Vaihdettava akku on vähän kaksi piippuinen juttu. Sen lisäksi, että se tekee laitteesta hiukan rumemman, myös akku on silloin pienempi, koska irrotettava akku vaatii kotelon, telakan, jne. Joten vaihtoehtona on joko irrotettava akku, joka antaa vähemmän virtaa yhdellä latauksella, tai kiinteä akku, joka antaa enemmän virtaa yhdellä latauksella.
|
|
|
384
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: iPad - Maaginen thread
|
: 06.08.2010 20:55
|
Toki ongelman ytimessä voi olla myös Apple, en väitä toisin, mutta kun käyttää Applen laitteita ja ohjelmia, hommat toimii hyvin. Mutta koitappa kattella jotain WMV-tiedostoja esim. Katsomossa Macillä ja johan on toinen toistaan ihmeellisempää toimimattomuutta. Missä lie siinäkin vika: Macin WM-codecissa (minkä tekemisen MS ulkoisti jollekin third partylle), Katsomossa vai QuickTimessä/muussa Apple-ohjelmassa? Sanotaan nyt siis, että Microsoftin ja Applen välillä on yhteensopivuusongelmia - sekä ohjelmistossa että käyttäjissä. Ja Tanin ongelmakin voi johtua monesta syystä: Applen surkea Windows-ohjelmisto, Microsoftin surkea käyttis, joku third party softa aiheuttaa ongelmaa tai käyttäjän virhe.
|
|
|
385
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: iPad - Maaginen thread
|
: 06.08.2010 18:31
|
DFU modea ja Recovery modea kokeiltu molemmilla koneilla kahdella eri kaapelilla, molemmat Applen virallisia, eikä tuottanut minkäänlaista tulosta. iPad saa kyllä virtaa niin USB:n kuin töpseliplugin kautta, mutta iTunesiin en sitä näkyviin saa.
Sitten ongelmana on ilmeisesti joko ajuri tai AMDS-palvelu. Kokeile tuon jo linkkaamani Apple Support doccarin avulla, josko se sillä. Sen ihan lopussa puhutaan siitä ajurista ja palvelusta. Ja linkkien takaa löytyy lisää neuvoja. Harmi, että sulla on niin paljon ongelmaa iPadin kanssa. Yleensä Applen laitteet ja ohjelmat "just works," mutta kun sekaan laittaa ripauksen Microsoftia, tahtoo aina jotain ongelman poikasta esiintyä.
|
|
|
386
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: iPad - Maaginen thread
|
: 04.08.2010 09:44
|
DFU mode ei toiminut kummassakaan koneessa.
Huomasin tuossa, että tuo minun ohje oli Recovery modeen, ja vieläpä puutteellinen. Eli se iPad pitäisi sammuttaa ennen Home-napin painamista ja johdon kytkemistä. Tässä ohje DFU modeen. Kokeile molempia uudestaan molemmissa koneissa. Mutta minusta vähän alkaa tuntumaan, että ongelman ytimenä on joko johto tai iPadin liitin. Eli jompi kumpi on joko hajonnut käytössä tai maanantaikappale. Sinullahan on ollut syncin kanssa ongelmaa alusta asti, joten maanantaikappale on ihan mahdollinen vaihtoehto. Mutta jos jollain tutullasi sattuu olemaan virallinen Applen valmistama Dock-kaapeli (halppisjohdot ei välttämättä toimi), niin kokeile sillä. Siitähän se selviää kummassa vika on. EDIT: Tuli mieleen, että tämä sinun ongelma ei tainnut alkaa toissa päivänä, eli kait sinä sitä iPadiä olet jotenkin pystynyt lataamaan. Jos DFU mode ei auta, niin kokeile olisko tästä apua.
|
|
|
387
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: iPad - Maaginen thread
|
: 01.08.2010 20:43
|
Mitä olen vähän foorumeita lukenut, niin aika moni on 3G:n kannalla. Jotkut jopa ostaneet 3G-mallin 3G:ttömän tilalle. Myös isommat mallit on pienempiä suositumpia. MacRumorsin forumilla oli jossain vaiheessa iPadin ostajille "katumus"kysely, eli minkä mallin ostaisi nyt jos voisi omistamansa mallin jotenkin muuttaa ostamattomaksi. 64Gt WiFi+3G oli ykkönen ja 16Gt WiFi viimeinen. Minun mielipide: 3G. Kylhän iPhonen voi jailbreikata ja maksaa 10€ siitä WiFi-hotspot -ohjelmasta, mutta ongelmana on akku. Eli selaat nettiä iPadillä ja molempien laitteiden akut on tyhjät. Mutta kun iPadissä on 3G, niin voit selata nettiä sillä niin kauan kuin akku kestää (kauemmin kuin iPhonessa hotspottina) ja jos sekään ei riitä niin sitten voi vaihtaa iPhoneen. Ja onhan siinä 3G-mallissa GPS lisäbonuksena. Mut joo, jos Fnacista tilaa niin kannattaa varmaan maksaa PayPalilla. Kortilla jos suoraan maksaa, joutuu todistamaan henkilöllisyytensä. Ja jos kortilla silti haluaa maksaa, niin ne todistukset kannattaa lähettää omatoimisesti - ne ei kysele niitä vaan tilaus seisoo jonossa. Ja siinä sinun tietokoneessa taitaa olla jotain mätää (muutakin kuin Windows ) kun tuo iPad niin huonosti sen kanssa toimii. En tiedä mistä päästä alkaa vikaa/vikoja etsimään, paitsi tietty perinteinen Windowsin uudelleenasennus. Kyllä vika on joko iTunesissa tai itse iPadissa koska työhuoneen vuoden vanhassa pc:ssä iPad ei ilmestynyt iTunesiin myöskään. No juu. Mutta kun se sinun toinen kone herjaa puuttuvaa tiedostoa, niin eipä sitä tiedä onko siinä jotain suurempaa ongelmaa, mikä samalla vaikuttaa iTunesin toimintaan. Registry Editorista voisi tietty hakea sitä puuttuvaa tiedostoa. Sieltä saattais löytyä vihje mihin ohjelmaan se tiedosto kuului. Mutta kokeile sitä DFU-modea.
|
|
|
388
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: iPad - Maaginen thread
|
: 01.08.2010 19:30
|
Kotimainen iTekno myy 16 gigan 3G+WiFi-mallia 569 eurolla. Linkki. Lähetin jo emailia lafkaan ja kysyin koska sellaisen voisi mahdollisesti saada. Siihen sitten Sauniksen halvin mobiilinetti 4,90 eurolla. Hompussa ei kukaan ole vielä tainnut saada iPadia iTeknosta. Lisäksi iPadin tilaaminen tulee halvemmaksi esim. Fnacista. Ja iPadillä on maailmanlaajuinen takuu. Ainakin Tector mainostaa, että ne takuuhuoltaa iPadit ostomaasta riippumatta. Nuo iTeknon hinnat taitaa olla vähän solmussa. Myyvät muka WiFi ja WiFi+3G -malleja samoilla hinnoilla. Eiköhän tuon 16Gt WiFi+3G:n oikea hinta ole iTeknossa 669€ + toim. Fnacissa 599€ + toim.
|
|
|
389
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: iPad - Maaginen thread
|
: 01.08.2010 19:05
|
Käytätkö iPadin mukana tullutta johtoa? Itse huomasin, että DealExtremestä ostetut halppis-iPhone-johdot ei toimi iPadin kanssa. Ja onko johto suoraan koneessa kiinni? Kaikki portit kokeiltuna? Liittimet puhtaita? Jos tuosta hakuammunnasta ei ollut hyöytyä, niin kokeile laittaa se iPad DFU-modeen: Mutta jos iTunes ei sitä osaa palauttaa, niin irrota se koneesta, paina iPadin Home-nappi pohjaan ja liitä iPad uudestaan koneeseen pitäen Home -nappia pohjassa niin kauan että iTunes tunnistaa sen. iTunesin pitäisi tunnistaa iPad vähän erilailla tällä kertaa ja palauttamisen pitäisi (toivottavasti) onnistua.
Ja siinä sinun tietokoneessa taitaa olla jotain mätää (muutakin kuin Windows ) kun tuo iPad niin huonosti sen kanssa toimii. En tiedä mistä päästä alkaa vikaa/vikoja etsimään, paitsi tietty perinteinen Windowsin uudelleenasennus.
|
|
|
390
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Vs: Yleinen iPhone-keskustelu
|
: 23.07.2010 17:03
|
Valkoisen iPhone 4:n julkaisu myöhästyy edelleen. Tulee "myöhemmin tänä vuonna."
Ja iPhone 4:n Suomen julkaisu lähestyy (ensi viikon perjantai) eikä Sonera ole vieläkään alkanut ottamaan ennakkotilauksia vastaan. No, hiljaa hyvä tulee. Josko ne jo ennen laitteen julkaisua alkaisi ottamaan ennakkotilauksia vastaan.
Minä tosin olen päättänyt jättää iPhone 4:n väliin. Olin jo ennen iPadin ostoa hiukan kahden vaiheilla, että ostaako vaiko eikö ostaa, onko se noin 600€ arvoinen päivitys ja niin edelleen. Nyt iPadin oston jälkeen on iPhonen käyttö vähentynyt sen verta paljon, että 600€ iPhone 4:n uudistuksista on turhan paljon. iPhone 3GS rokkailee tarpeeksi hyvin. Ehkä sitten ensi vuonna iPhone 5.
|
|
|
|