Itse en striimien perusteella nähnyt tuossa Blackoutissa muuta ihmeellistä kuin hyvän ruudunpäivityksen konsolilla. Jos kukaan ei olisi sanonut, että kyseessä on CoD, olisin luullut sitä varmaan PUBG:in lisäriksi.
Megaman vaikutti ihan hyvältä, mutta ei sitä handheldinä voinut pelata viittä minuuttia kauemmin. Molempien käsien sormet aivan juntturassa noiden switchin nappien koon ja sijoittelun vuoksi. 3DS on ergonomian riemuvoitto Switchiin verrattuna.
Juu vakuuttava peli pienen porukan tekeleeksi. Kenttäsuunnittelu ei pääse genren kuninkaiden tasolle ja samankaltaiset graffat useimmissa mestoissa eivät tee niistä yhtään selkeämpiä. Bossit ovat hauskoja ja haastavia. Dockedina huomasin input lagia enemmän kuin handheldinä. En vain nykyään jaksa pelata mitään Switch peliä kannettavana, koska näyttö on niin paljon surkeampi kuin telkkarin kuvanlaatu.
Kenttäsuunnittelua taidettiin ainakin parjata. Pakko myöntää, että pelaamatta jäi ihan vaan noiden valitusten vuoksi ja olipa siinä julkaisun kohdalla paljon muitakin pelejä tulossa. Pitää ehkä antaa mahdollisuus jos pelin saa hyvällä alennuksella.
Star Fox voisi olla kiinnostava jos se olisi Retron kehittämä ja hahmovetoinen metroidvania missä välillä lenneltäisiin. Veikkaan kuitenkin, että Retrolle on annettu joku vähän isompi IP korjattavaksi. Jos sieltä on tulossa kolmas Dank Kong, niin olisin todella pettynyt.
Käsittämätöntä paskaa tuo koko sarjakuristajan historia. Tekisi mieli juosta oikeuslaitoksen eteen ja heittää jotain ikkunasta sisään.
Ja raiskauksista on masentavaa edes puhua, ne rangaistukset ovat karkkivarkauksiin verrannollisia suomessa nimenomaan rikoksesta josta urhi ja hänen läheisensä eivät koskaan toivu. Onneksi sentään yhteiskunnallisesti ollaan heräilemässä koomasta #metoon ansiosta.
Quiet Place. Hyvä genre(kauhu)leffa. Logiikkaa ei voi näihin liikaa soveltaa jos haluaa nauttia, mutta presentaatio oli loistavaa ja yleisö aivan hipihiljaa koko leffan ajan. Äänisuunnittelu on oleellinen osa tämän leffan nautintoa, joten kannattaa tsekata kinossa kotisohvan sijaan.
Täysin kontekstistaan (eli venäjän poliittinen ja oikeudellinen tilanne) irti revitty naseva läppä jostain gulagistako on hyvää argumentointia? Olihan siinä enemmän sanoja. Varmaan jostain afrikasta ja Isiksen kalifaatistakin löytyy kostonhimoa hiveleviä rangaistuksia murhaajille ja raiskaajille kun lähtee tonkimaan laput silmillä.
Vajaa 0,3 € gigaa kohti. Suurempaan siirryttäessä (256 gb) hinta pomppaa melkein sadalla eurolla, joten tätä korttia voidaan tällä hetkellä pitää sweet spottina. Kohtuullisen tilava, varsinkin jos mixaa fyysistä ja latausmediaa keskenään.
Laittelin tulemaan, vaikka tähän hintaan ei enää ollutkaan saatavilla. Voisin melkeinpä myydä kaikki fyysiset Switch-pelit ja ostaa diginä tilalle.
ResetEran autistit ovat nyt päättäneet yhteen ääneen, että Dark Souls Remastered on pilattu, koska haarniskat eivät ole yhtä kiiltäviä kuin alkuperäisessä pelissä. Omaan silmään tuo näyttää miljoona kertaa paremmalta kuin rupinen X360-versio, joka pyörii kelvottomasti.
Katsotaan vaan niin jokainen valittaja ostaa kuitenkin pelin, eikä julkaisussa kukaan enää muista tätä hirveää pyhäinhäväistystä.
Et ole vissiin klikannut gaffin Dark Souls Remastered-threadia
Shape of Water oli kyllä todella tyylikkäästi toteutettu, mutta itse tarina oli Del Toronkin historian tuntien todella simppeli ja yllätyksetön. En olisi kyllä parhaan elokuvan oscaria antanut.
Leffan puolivälissä ajattelin jo, että tässä on vuoden elokuva. Lopputekstien jälkeen tulin siihen tulokseen, että tässä on vuosikymmenen paras elokuva. No huomenna voi vähän jäähdyttelyn jälkeen miettiä menikö hypetyksesti, mutta se vuoden leffa pysti on aivan varma. Harvoin elokuva kykenee tasapainoleimaan tragedian, mustan huumorin ja draaman välillä näin taitavasti. Yleisessä naurettiin ja itkettiin vuorotellen.
Ihan hyvä elokuva oli. Hyvät näyttelijät, hyvä juoni, hyvin tehty. Ei kuitenkaan tullut vuosikymmenen paras elokuva fiiliksiä. Tykkäsin esim. tuon saman ohjaajan/kirjoittajan In Bruges leffasta huomattavasti enemmän.
Kai muistat Mementosta sen verran, että tuon polaroidin hahmo ei oikeasti valehdellut
En oo nähny vielä mitään noista (vain ajan kysymys), mutta sen verran paljon olen leffoja harrastanut, että vaisto ja omat reaktiot sanovat, että tuskin mikään noista tuo samanlaista fiilistä. Birdman päräytti aikanaan samankaltaisia fiilareita, mutta laittaisin Billboardsit vielä astetta korkeammalle jalustalle. Ihan all-time classic kamaa.
(Menin kinoon ilman mitään ennakko-odotuksia, eli tässä juuri kaivan kuoppaa teidän nautinnon alta :b)
Leffan puolivälissä ajattelin jo, että tässä on vuoden elokuva. Lopputekstien jälkeen tulin siihen tulokseen, että tässä on vuosikymmenen paras elokuva. No huomenna voi vähän jäähdyttelyn jälkeen miettiä menikö hypetyksesti, mutta se vuoden leffa pysti on aivan varma. Harvoin elokuva kykenee tasapainoleimaan tragedian, mustan huumorin ja draaman välillä näin taitavasti. Yleisessä naurettiin ja itkettiin vuorotellen.
Joo aika kusinen paketti tuo on. Touch bar on surkein gimmick mitä on pitkään aikaan nähty teknologian saralla ja dongle-life nyt vaan on paskaa. Puhelimessa vielä jotenkuten kestää sen, ettei voi käyttää kunnon kuulokkeita kun on airpodit, mutta vittu työkoneessa niitä liitäntöjä vähän kaipailisi!
Lentävät monsut saa alas myös erilaisilla ammuksilla kunhan osuu päähän. Stonet ja redberryt (mitälie) poikkeuksena. Esim dragon podit tiputtavat pelin loparin iloisesti parilla osumalla maahan.