Porta Prolla ei voi mennä pahasti metsään. Pysyy päässä juostessa, menee pieneen tilaan ja johtokin oli suunnilleen metrin, eli täydellinen.

Niin ja kestävyydestäkään ei tarvitse huolehtia kun on elin-ikäinen "no questions asked" takuu. Kaupassa joku 35-50€ varmaan. Itse tilasin cdonista rapiat 25 euroa. Tulee muuten vielä nahkapussissa 

Ei tylsältä se näytti. Vasaramies ei ollut pelottava, Sheva on mukana yksinpelissä, Afrikka ei kovin jännittävältä näyttänyt ja animaatiot suoraan neljännestä osasta. Hyvä peli siitä tulee, mutta ei "uusi Resident Evil".

Sen jälkeen, kun löysin netistä Reijo T. Lipposen paskansyöntijutut, mikään ei enää yllätä.

Hei mä olen missannut jotain nyt kyllä. Siis tämä sama Reijo joka spämmi boardeille?

Huomaavainen olisi sana jota itse käyttäisin 

Mikä High Fidelityn levykaupassa oli "elitististä"?

Mitä venettä, se koulutusjaksohan oli parasta ikinä. Saunottiin, löhöiltiin, pelattiin videopelejä, juopoteltiin ja aina välillä istuttiin kuuntelemassa ihan mielenkiintoisiakin esitelmiä eri aiheista. Tosin yleensä kuulijoiden reaktiot olivat itse esitystä mielenkiintoisempia.

Nukuinkin siellä paremmin kuin ikinä missään, tiedä sitten miksi.

No ei sivarissa mitään hirveää ole, ellei joudu paskaan paikkaan, mutta kyllä välillä tuntui, että intti olisi ollut jopa lepimpi mesta viettää se puoli vuotta. Harva sivari kuitenkaan saa mitenkään haastavia tai kehittäviä hommia. No jälkeenpäin ei tietenkään tunnu missään, mutta oli se välillä aika helvetin puuduttavaa aikaa.

Kyllä sen verta kiinnostavalta vaikuttaa, että pitää huomenna käydä kysäisemässä ennakkoesityksen lippuja paikallisesta Biorexistä. Ainut kaveri joka elokuvasta on kiinnostunut, lähtee samana päivänä Kuopio Rockiin. Kyllähän tuon yksinkin katsastaa, onpahan vähemmän häiriötekijöitä. 

Aika nihkeesti oli paikkoja kun eilen hain oman lippuni. Tai siis kyllä niitä riittää, mutta vakio 9-11 rivit oli jo täynnä. Kelpaa sitä katsoa tosin alempaakin.

Häh, 99% elokuvista sieltä tulee vaan nimiä peräkkäin ja jonkun ajankohtaisen popparin soundtrackille väsäämä viisu.

Tai vaihtoehtoisesti animaatiota, leffan soundtrackilta hyvää shittiä ja loppukevennys.

Harva elokuvantekijä sitä oikeasti ansaitsee kunnioitukseni...

Kyllä niille sun rahatkin kelpaa.

Hamsteri-efekti.

Sansa Clip 2gb, soittimen nappasin kaupasta mukaan, kun vielä kerkeää muutamat lenkit vetää ennen syssyä. Helvetin näppärän kokoinen ja näköinen perus soitin. Eikä edes kalliimmasta päästä.

Yksi pelin suurimmista viehätyksistä onkin sen monipuolisuus ja käytännössä loputon sääntöjen vääntely. Jos haluat tehdä pakan joka voittaa vuorolla 0, on se mahdollista. Itse tykkään kasata dekkejä itse keksimien teemojen sisään ja ihan normaalit tribaali-pakatkin ovat hauskoja vastakkain. Rotta-Ninja dekki vs Karhu dekki

Skidinä myös yksi suuri innostus olivat Legendat, vaikkeivat ne yhtään sen harvinaisempia ole kuin normaalitkaan olennot. Niitä vaan saa olla vain yksi pelissä kerrallaan. Perse repesi kun nostin kirjakaupasta ostetusta pussista tämän neitokaisen!

Seuraavaan settiinhän Wizards on suunnitellut uuden rariteetin Mythic Raret, joten saapa nähdä mitä pomoja sieltä löytyy.

Niin ja kerään nykyään foilejakin tietyillä kriteereillä

Minulta löytyisi jonkin verran paskoja (ja hyviä) foileja. Tahdotko vaihtaa? 

Laita listaa.

Tällä hetkellä ainakin ihan positiivinen fiilis.

Ensimmäiseen sivaripäivään asti. Tervetuloa kerhoon...

Muista jäädä varmuuden vuoksi saliin lopputekstien ajaksi.

Tänään kävin allekirjoittamassa työsopimuksen uuteen työpaikkaani. Pelitalossa olen vielä neljän viikon ajan, mutta sitten siirryn uusiin tehtäviin, Pelaaja-lehteen. Tai no, H-Townille, olen kyllä muussakin mukana kuin Pelaajassa.

Olen mukana myös Pelaajalehti.comissa, katsotaan josko saisin Lautalaisia sinne takaisinkin. Mutta en minä siis täältä pois ole lähdössä.

Jos alat pitää jotain retronurkkaa, niin postaa jutut tänne. Mua et boardeille saa takas lahjomallakaan

Ja tämä liittyi tähän triidiin?

[vaihtamalla]

Into heräsi vuosi sitten taas tähänkin turhuuteen ja nyt on muutama laillinen standard dekki taas kasassa. Hieno peli ja jossain uutisessa oli joku proffakin peliä kehunut shakkiakin kehittävämmäksi, mutta koska peliä voi pelata miten tahtoo, niin en allekirjoita jokaisen kohdalle 

Erään kaverin kanssa tämän pelaaminen aloitettiin pikkpentuina ja pelin salat opittiin kantapään kautta. Kaikki arvokkaat laput huijattiin meiltä pois härskisti, mutta pakanrakennus-taidot siinä sentään kehittyivät. Nykyään on surullista nähdä mitä internet on pelille tehnyt, kun skidit käyvät tsekkaamassa Top-8 GP-dekit ja kopioivat sieltä suurella rahalla voittopakat. Onneksi yhtälöön jää vielä pelitaito, mikä ei interwebissä kehity.


Kajaanissa tuskin enää on kovin montaa harrastajaa ja muutaman kaverin kanssa tätä sillointällöin lätkitään. Melkeinpä itse pelaamisen veroista hupia on dekkien suunnittelu ja korttien hankkiminen vaihtamalla. Ei pidä tietenkään unohtaa korttisarjojen mytologioita ja taidetta, yksi tärkeä aspekti keräämisen innoittajana. Verraton peli.

Niin ja kerään nykyään foilejakin tietyillä kriteereillä

Pelaan pelejä etenkin siksi, että ne palkitsevat pelattavuudeltaan ja että löydän niissä jatkuvasti uusia keinoja vaikuttaa pelimaailmaan.

Niin no tässä kohtaa ei SoL ainakaan pääse pettämään. Se on vissi.

Eh ei vain voi tajuta miten yhtäkkiä peli muuttuu parhaudesta täydeksi paskaksi. No kaikkea ei tietenkään voida selittää, mutta outoa tämä on silti. Videopelinä SoL on ihan pelattava, vaikka iso osa viehätystä onkin tarinan seuraaminen. Salareitakin pelissä piisaa.

Ja videopeli- käsite kattaa myös liikkuvan kuvan. En näe mitään syytä poistaa tarinaa Sons of Libertystä vain siksi, ettei se ole osa "pelimekaniikkaa".

Näkeehän ne viholliset tutkallakin. Mutta ensin on hiippailtava noodille, mikä oli minusta todella hyvä ratkaisu ja piti homman edes hieman haastavana, ennenkuin kaikennäkevän silmän sai käyttöön kullekin alueelle.

Ja Rayt haukotuttavia? Aikansa yksi kovimmista visuaalisista pommeista huomata, että ne taustan Ray-rivistöt olivatkin eläviä Ja se taistelu on muutenkin aika helvetin eeppistä kamaa. Rollaus ohjuksia karkuun oli aina tiukka paikka kun putkilot viuhahtivat sentin päästä Raidenin munaskuja.

No en voi eläytyä. Vaikka Snake Eater ja GoP laajensivat Snaken liike-arsenaalia paljon, niin SoL:in rajoittunut kenttädesign pelastaa paljon. Enpä ole koskaan kaivannut tähän mitään uusia jippoja ja vaikka pelaaminen onkin todella yksinkertaista, on se myös edelleen tyydyttävää. Ainoa asia mikä pelissä vituttaa on se Big Shellin kliinisyys. Tankkeri vie sitä 10-0 tosin Big Shellikin parantaa loppua kohti paljon, kun Harrier kosahtaa.

Mutta siis mikä siinä gameplayssa mättää? Peli on lyhyt, mutta mukaan mahtuu räiskintää, perinteistä hiippailua, sukeltelua, pommien purkua, miekalla huitomista ja Sniputus-kohtauksia. Pomotaisteluista nyt puhumattakaan.

[tunnelma]

Vastaaminen on helppoa. Vikoineenkin ja teknisesti vaatimattoman grafiikan alta löytyy edelleen se syvä ja musta kuoppa, mihin alkudemon jälkeen joka kerta uppoaa. Kokemus vainoaa unia ja ennenkuin peli on läpi, en ainakaan itse saanut sielunrauhaa. Tämä on ikävä juttu kun peliä pystyy pelaamaan aina juuri ja juuri seuraavaan savepisteeseen ennenkuin jokin napsahtaa.

Peli on mikäs muukaan kuin Silent Hill 2. (sisältää spoilereita)

Okei, saat kirjeen kämppääsi kuolleelta vaimoltasi. Kirje voi olla väärennös, mutta siinä on intiimejä yksityiskohtia ja päähahmo on muutenkin hiukan "sressaantunut", joten sama kai se on lähteä Silent Hilliin tutkimaan asiaa. Jamesin vaimo Mary näytetään väläyksiltä alussa ja joku yskäkin näyttää olevan. Parannusta ei ilmeisesti köhään löytynyt..... vai löytyikö?

Peli alkaa kun James tuijottaa itseään peilistä ja lähtee samoamaan jotain polkua Silent Hilliin. Jo avauskohtaus näytti aikanaan, ettei kyseessä ole mikään terve peli. Hiljaisuudessa polkua tarvotaan minuutteja ilman mitään ärsykkeitä. Ensimmäisen save-laatan jälkeen matka jatkuu kaupunkiin asti ja jonkinlaisen sillan alle. Matkaradio pärähtää yhtäkkiä kohisemaan ja kun James nostaa radion maasta huomaa hän sen vieressä epämiellyttävän näköisen mutantin joka oksentelee polttavaa nestettä päin pläsiä. Vanhana timpurina James huomaa puukepakon ja muto asettuu muutaman läppäisyn jälkeen takaisin turpeeseen. Matka jatkuu epäilyttävän näköisen hahmon perässä sumun läpi kohti asuntolaa, jossa Silent Hillin tarina alkaa aueta.

Sen enempää juonta selittämättä pitää vain sanoa, että tunnelma todellakin on veitsellä leikattavaa sorttia. Klaustrofobia iskee käytävillä ja huoneissa samoillessa eivätkä viholliset narisevine äänineen auta asiaa. Ilman lamppua niiden ohi voi hiipia, mutta kuka helvetti uskaltaa sen lampun sammuttaa, kysyn vaan. Tunnelmaa lisäävät todella hyvin kaikki hämäräksi jäävät viitteet entiseen elämään kaupungissa. Moni pelottava paikka on täysin turvallinen, mutta jotenkin näistä huoneista on saatu helvetin ahdistavia ilman vihollisiakin. Yhdessäkin huoneessa vain lepattaa jättimäisiä yöperhosia jokapaikassa ja se ääni on aika karmea. Tai kun menet vessaan ja kuulet onttoa kuminaa aivan kuin joku takoisi patteria ylä tai ala-kerrassa. Oma lukunsa ovat hetket kun pelialueet syöpyvät ja muuttuvat helvetillisiksi ja mädiksi versioksi itsestään. Tällöin myös soundtrack räjähtää pauhaamaan ja hiljaisuuden jälkeen se tuntuu aluksi aika ylivoimaiselta settingiltä järkevälle pelaamiselle. Eteneminen muuttuukin nopeasti vain päättömäksi juoksemiseksi ja savepaikan etsimiseksi.

Hahmot ovat ehkä jopa vihollisia pelottavampia tapauksia, eikä kukaan niistä näyttäisi olevan järjissään. Joku niiden ulkonäössäkin on vikana, ehkä parhaana esimerkkinä Maria. Nainen joka näyttää täysin Marylta ja roikkuu Jamesin mukana pelin loppuun asti. Naisella ei ihan kaikki ole kotona ja lopussa hänellekin kiitos seisoo.

Ykkösestä tutulla tavalla peli myös osaa potkia munille heittämällä ainoa päältäpäin näyttävä ystävällinen hahmo välivastukseksi ja näyttämällä James ulisemassa hahmon ruumiiin vierellä kun dueli on päättynyt. No etkai luullut, että kaupungista lähdetään hengissä, ethän?

Pelaajan kannoilla normaalien vihollisten lisäksi on Jamesin personal tormentor Pyramid Head. Tämäkin piru paljastuu lopussa hieman oleellisemmaksi osaksi peliä kuin vain pakolliseksi isoksi hirviöksi. James myös keskeyttää PH:n ja rivimonsun yksityiset juhlat yhdessä vaiheessa... tämä oli niitä niinsanottuja "MITÄ VITTUA" hetkiä kun peliä ensimmäistä kertaa pelasi.

Joopajoo lopussa odottaa vielä yksi mukava pommi kun selviää mitä yskänlääkettä Mary oli viimeisillä hetkillään vetänyt. No James ystävällisesti kuristi vaimonsa hengiltä kun ei jaksanut kuunnella enää sen vinkunaa ja yskimistä. Ilmeisesti shokki oli miehelle liikaa ja tapaus unohtui. Ehkä miehen reissu Silent Hillin läpi oli vain henkinen matka omien demonien läpi tunnustukseen asti. Ehkä olentoja ei koskaan ollutkaan olemassa ja Silent Hillin yliluonnollinen historia herätti Jamesin aivoitukset henkiin. Tämän pelin kohdalla moni tajusi, että jospa jokainen Silent Hill on vain matka päähenkilön pään sisään. Se selittäisi ainakin Pyramid Headin jättimäisen dildon ja fiksaation niihin hotlegs vihollisiin. Sekä Marian ikävän kohtalon......

No jokatapauksessa fiilikset pelin lopussa ovat sekoittuneet, sillä nyt voit rauhassa laittaa kotelon hyllyyn ja aloittaa terapian, mutta samalla jäin kaipaamaan Silent Hilliä heti kun sieltä päästiin pois. Harva peli esittää tällaisen tarinan näin hienovaraisesti.


Mutta aiheeseenkin liittyen pelin paras puoli on sen tunnelma. Olit sitten sumuisilla kaduilla, hirttolavalla, maan-alaisessa salaisessa rangaistuslaitoksessa tai helvetin porteilla, niin immersio on täydellinen. Vihasit tai rakastit tätä peliä niin se johtuu sen ainutlaatuisesta tunnelmasta. Haasta ittes ja käy Silent Hillissä.

Se on kanssa ihmeellistä, että suurinosa kriitikoista kehuu leffaa, ja sitten muutama sanoo että täysin paska leffa. Miten kriitikoiden mielipiteet voivat erota näin paljon?Kumminkin kun on kyse henkilöistä jotka arvostelevat leffoja työkseen. Samanlailla on tietysti ollut monesti ennenkin.

Ihmeellistä? Mitämitä?

Aina löytyy Tapani Maskuloita, joille kelpaavat vain 8 tuntia pitkät, mustavalkoiset Puolalaiset taide-elokuvat.

Eikä mitään saksalaisia taideleffoja 1900-luvun alusta. Joten hyvä vaan että lista muuttuu ja nämä taide paskat putoavat, koska ei niistä kukaan tosissaan nauti.

Vaikka elitismi onkin pahasta, niin;

Taidan olla aika masentava jätkä, mutta mitä enemmän kuulee ylistystä tästä Toisesta tulemisesta, sitä vähemmän kiinnostaa nähdä se. Ihan kuin tässä olisi nyt oikein markkinoitu leffaa sillä lausahduksella, että voiko tästä muka olla pitämättä.

Mitä enemmän kehutaan, sen vähemmän kiinnostaa?

Jos sinulla olisi joku konkreettinen syy epäillä näitä kehuja niin sitten ehkä ymmärtäisin...

Metroid Fusion.

Samus saa parasiitista ja Power Suittia joudutaan leikkelemään. Vanhat kyvyt säilötään jonnekin ison avaruuskolonian uumeniin "talteen" ja Samuksen fyysinen olemuskin mutatoituu parasiitin takia. Parannus löytyy tietenkin Metroidin geeneistä ja Samuksesta tulee kylmälle herkkä köyryniska. No Parasiitit pääsevät karkuun tankeistaan ja tartuttavat kaikki kolonian testi-elukat ja tekevät niistä entistä vihamielisempiä. Samuksen tehtävänä on ottaa selko tapahtumista ja vältellä parasiittien kovinta edustajaa SA-X:ää joka on kopio Samuksesta täysillä tehoilla. Scary Shit!

No pelaaminen on tuttua Metroidia Superia pelanneille. Pomoja tappamalla Samuksen kyvyt palautuvat ja pomot noudattavat kyseessä olevan kyvyn toimintoja. Vihollisista irtoaa enkkuja ja ammuksia tosin tällä kertaa parasiittien muodossa, jotka Samus voi metroid-lääkkeen avulla imeä itseensä. Salareita on joka huoneessa eivätkä ne ole ihan läpihuutokamaa onneksi, vaan Superista tuttuja "ammu randomilla seinään" pakettejakin jopa löytyy. Kenttäsuunnittelu on tähän asti ollut mukavan sujuvaa, mutta ei mitään ihmeellistä. Se mikä Fusionin minusta erottaa muista Metroideista on lämän määrä, jota Samus vihollisista ottaa. Siis pienikin reissu uudelle alueelle vaatii tarkkaavaisuutta, sillä energiatankit hupenevat petollisen nopeasti. Pomoissakin olen aina saanut telottua itseni viimeiseen tankkiin. Pomomatsit ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta olleetkin melkoisen nautinnollisia, vaikkakin lyhyitä.

Peli on helvetin hienon näköinen ja mukavan kuuloinen. Tosin mitään erityisen tarttuvia melodioita ei ole vielä vastaan tullut. Nappien asetteluun kun tottui, niin pelaaminenkin on mukavan nopeaa. Samus osaa tarttua reunoihin ja hyppely sekä pallona pyöriminen toimivat juuri niinkuin pitääkin. Juontakin on peliin ängetty, mutta juuri niin vähän, ettei se pääse peliä hidastamaan sen kummemmin.


Tätä pelatessa herää vain yksi kysymys. Missä on DS:n 2D-Metroid 

Meinasin vaan kun tuntuu, että jokainen uusi block-buster, jossa käsikirjoitus ei ole sihteerin kirjoittama, saa tuolla vähintään sen ysin nykyään ekoilla viikoilla. Ei minulla ole epäilystäkään siitä, etteikö TDK olisi helvetin tiukka leffa, mutta kaikkien aikojen paras? Ei ikinä.

Tosin pitää muistaa sekin, että tuo IMDB:n lista on vähän niinkuin musiikin saralla nämä "chartit", joten miljoona kärpästä-teoria pätee.

On se TDK varmasti parempi kuin Godfather.

No tuskin kukaan (paitsi TK) latelee tuota termiä tiskiin rispektin toivossa, vaan se nyt on vain vakiintunut kuvaamaan paljon pelaavia ihmisiä.

Rahankäytöstä voisi vielä turista. Ennen sitä tuohta meni kyllä valehtelematta jokainen ylimääräinen penni peleihin ja muihin rientoihin. Huuto.net ja tarkan markan politiikka mahdollistivat jotain helvetin Chrono Trigger CIB ostoksia, vaikken saanut edes skidinä viikkorahaa. Toki en mitenkään saanut kaikkia haluamiani pelejä, mutta siinä sitä oppikin haistelemaan ne paskat pelit ennen ostoa. Tilannetta auttoi tietenkin kaverit, joilla oli eri koneita kuin minulla. Konsolipelaaminenhan tunnetusti on sosiaalinen harrastus ja melkeinpä kaikki muut pelit paitsi ropet, tuli pelattua porukassa läpi.

Tänään rahaa menee suhteessa paljon vähemmän noihin päiviin. Intin/sivarin aikana en oikeastaan mitään ostellut ja sen jälkeenkin olen lähinnä vain hankkinut vanhempia pelejä Cuutiolle, PS2:lle ja kannettaville pilkkahintaan. Wiille olen pelit hommannut osta->myy taktiikalla, joten rahaa on mennyt suunnilleen yhden pelin verran ja PS3:lle olen hankkinut tasan yhden pelin...


No nyt hommasin viimeinkin DS:n ja sille noita pelejä on metsästettävänä ihan tajuttomasti.

Aika naurettavaa meininkiä kun jotkut sarjakuvaleffat pyörivät top kympissä 

En tiedä olenko enää nykyään niin HC kuin ennen, mutta sitäkin vaativampi. Tämä tuottaa paljon ongelmia, mutta niiden kanssa on vain elettävä. Peleiltä kaipaan nykyään haastavuutta, yllätyksiä ja shokeerausta. Vaikka peli olisi nykyään miten "hauska" tahansa niin se ei enää riitä. Peli vain laimenee pikkuhiljaa ja jos se on yhtään pidempi kuin on tarpeellista niin ikkunasta vittuun.

Ja paska genihän tämä on kuten Scarf sanoi. Ehkä paskin mitä on ikinä nähty.


Mutta siis HC yhä olen. Tuskinpa se verestä ikinä mihinkään häviää.

Niin kauan kuin tasapainoa säilyy niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Itseasiassa ihan hyvä ja varmaan väistämätönkin vaihe tällainen boomi, että kaikki pelaamaan. Osa jää takuulla myös HC-leiriin kun villitys joskus kuolee ja pitkällä tähtäimellä homma taas tasoittuu. Ei ne HC-pelit mihinkään ole koskaan häviämässä.

Mutta Nintendo itse saisi kyllä keskittyä miettimään Wiin mahdollisuuksia myös HC-pelaajillekin. Tuolla rahan-pumppaus määrällä ei yksi huonosti myyvä F-Zero haittaa mitään...