Tässä ei ole kyse mistään fanipoikuuksista, vaan elämän tosiasioista. Jatko-osat eivät pahemmin konseptia korjanneet, mutta varsinkin ykkönen oli pelkästään yli-yksinkertaistettu pienten lasten peli, jossa värikkäitä asioita tapahtuu ruudulla kun painelee nappeja. Toki kaikesta saa pitää, mutta ei Mario 64 tosiaan edes kilpaile samassa sarjassa. Kenttäsuunnittelu, kontrollit... täysin omaa luokkaansa.
Mistä sä revit näitä? Jos pelit eivät edes käytännössä edusta samaa genreä, niin miksi mollaat Crashia Marion kautta? Ja miksi helvetissä nuo ovat lastenpelejä kun ne oikeasti vaativat taitoa ja keskittymistä ja kenttäsuunnittelu oli kaikessa putkimaisuudessaan helvetin onnistunutta. Kakkonen on vieläpä graafisesti erittäin miellyttävän näköinen tänä päivänäkin.
Sour much?
(Ja nyt siis puhutaan kakkosesta kuten Preesenskin aloitusviestissään)