Ei helvetti joka toisen viestin kohdalla saa kauhistella ja sitten seuraavassa nauraa (ennustus). Melko makaaberia.
No itsehän olen kolhiutunut kyllä niin moneen kertaan, että oikeasti joskus ihmettelen miten olen vielä hengissä. Eka luokalla ihan ensimmäisellä välitunnilla jäin moottoripyörän alle ja lensin metrejä ilmassa asfaltille. Ei siinä mennyt kuin reisi paskaksi eli hyvin kävi kuitenkin. Sitten samana vuonna sain otsaani arven joka on siinä vieläkin ja tulee aina olemaan. Eli otin eräältä isolta pojalta pyörän lainaan ja liian isohan se oli. Menin semmoista kauheata sorapaska alamäkeä täysillä alas ja eturengas alkoi vispaamaan. No sarvien yli naama edellä soraan ja kun heräsin niin kaveri juoksi mun luo ja alkoi vain vollottamaan täysillä. Naama oli veren peitossa ja silmät kans ja sitten siihen tuli joku mummo ja kantoi mut kotio, josta suoraan sairaalaan operoitavaksi. Muistan, että mummo sanoi heti ovella mutsille, että "elä nyt pyörry"
Niin ja vielä samana vuonna kaaduin pyörällä sellaiseen raksan tiilimurska monttuun ja yksi piikin muotoinen tiilin kappale meni kyljestä sisään ja upposi munuaiseen joka piti myös leikata. 2kk sairaalassa ja puolen metrin arpi vieläkin ala-selässä. Se reissu on syöpynyt mieleen melko ikävänä.
Ja ettei ihan nössöilyksi menisi niin siellä sairaalassa sain ennen leikkausta jonkun katetrin JUURI SINNE. Kaksi hoitajaa piteli paikallaan kun kolmas työnsi sellaisen parimetrisen letkun HITAASTI ja varmasti sisään. Ei vittu hiki valuu jo pelkistä muistoista...
Näytä kirjoitukset
