Resident Evil GC: Yksi vakuuttavimman näköisistä peleistä vielä tänä päivänäkin. Eipä taida missään pelissä olla vastaavan tasoisia pre-rendered taustoja ja niihin vielä liitettyä valaistusta. Myös pelihahmot sulautuvat harvinaisen hyvin taustoihin. Pitää läpäistä tämä kunhan pelijono vähän lyhenee. Äänille myös suuret kädet... pelkkiin askelten ääniin ollaan panostettu ja se on jotain.
Twin Snakes: Pitihän tämä kaverille demota ja yhtä paska se oli kuin muistinkin. Onhan se aina siistiä nähdä klassikko uusissa kuteissa, mutta ei jeesus noita välidemoja. Ei niitä nauramatta voi katsoa. Peli toimiikin hyvänä action-ruiskeena ja muistutuksena siitä, että jotkut asiat kannattaa jättää rauhaan.
Vagrant Story: Yhdeksän tuntia takana ja olen jo laatimassa pelille RPG-genren kruunua. Todellinen marginaaliväestön peli. Ja hommahan toimii näin; Olet Agentti X, ajassa X ja jahtaat yliluonnollisia voimia omaavaa luurangonlaihaa teiniä jolla on metallikädet. Upean alun jälkeen päädyt Lea Monden pimeään ja hirviöitä pursuavaan kaupunkikompleksiin. Suurin osa peliajasta mennään maan alla luolastoissa ököjä mättäen ja puzzleja ratkoen.
Pelin suurimmat meriitit hyppäävät naamalle heti alussa. Säädettävää on julmetusti. Pelihahmo ei kerää minkäänlaista kokemusta vaan aina lopparin jälkeen saat "rankin" pelityylisi mukaan. Ja randomilla jonkun pienen statusboostin. Pelihahmo pysyy siis alusta loppuun suunnilleen samanlaisena. Juju onkin siinä, että kaikki varusteesi sukista aina Bastard Swordiin keräävät kaikenlaista jännää itseensä. Esimerkiksi kun lyöt miekalla goboa, miekka saa +1 human/demihuman classiin. Ja -1 kahteen muuhun. Eli suomeksi sanottuna jokaista vihollistyyppiä varten pitää olla oma tappoväline tai pääsee itku. Myös aseen tyyppi ja materiaali vaikuttavat lopputulokseen. Pelissä on yli sata uniikkia asetta ja jokainen kerää vieläpä kokemusta myös omaan tyyppiinsä, elementaali-affinityä ja kaikenlaista muuta kivaa. Eli jos varusteiden kanssa säätäminen ei kiinnosta niin painu jo äkkiä karkuun. Jos taas kiinnostaa niin tarjolla on puhdasta parhautta. Ja ehkäpä "länsimaisin" Japanilainen peli.
Mukana ei ole angstia, viholliset droppaavat harvinaisia itemejä, eteneminen ei ole lineaarista ja kaikkia aseita ja varusteitasi voi täysin vapaasti yhdistellä, purkaa ja modata. Ja ikäänkuin siinä ei olisi tarpeeksi ihmeteltävää, niin hahmolleen pitää vielä järjestää hyvä hyökkäyskombojen, puolustusliikkeiden ja taikojen setti, jolla YLLÄTTÄVÄN haastavia vihollislaumoja tapetaan. Niin ja pelihahmon ja vihollisten terveys ja kunto ovat jaettu eri ruumiinosiin. Armoroitua helvetinritaria on kiva mättää käsille. Erityismaininta vielä pomomatseille, jotka saattavat loppua yhteen osumaan, jos et ole kova jäbä. Ei siis mikään vuoristorata-ajelu.
Peli on siis aika jännä tapaus. Se on ilmeisesti suurella budjetilla ja markkinoinnilla aikoinaan lanseerattu ja Famitsukin heitti pelille 40/40 pojot, mutta muistaakseni peli floppasi aika tavalla. Eikä se toki ole mikään ihme, sillä grindaamisen hyödyttömyys, teiniangstin puute ja se fakta, että millään "Ragnarokilla" ei tee paskaakaan jos sillä mättää kaikkia vihollisia, varmistivat sen, että harvojen herkuksihan tämä jäi. Syväluotaava tutoriaali olisi tehnyt pelille aikalailla terää. Mutta enpä valita, sillä ei vastaavaa taida pelimaailmasta löytyä.
Mainitsinko vielä, että pelin audiovisuaalinen puoli saattaa olla parasta mitä ps1:ltä löytyy?
Jos FFXII olisi ottanut tästä enemmän vaikutteita niin olisi maailmakin parempi paikka. Koko varustesysteemin kun olisi sen jättimäiseen maailmaan yhdistänyt niin NGGGGHHHHH....
Näytä kirjoitukset
